Melkein kädetön olo

Jatkoin eilen paperien mapittamista ja seulomista. Pari mappia on vielä avaamattakin. Sain kyllä illalla melkoisen sätkyn, kun tietokoneen nettiyhteys ei avautunutkaan, kun ajattelin vähän lepuuttaa välillä hermojani blogimaailmassa. Sittenpä huomasin kauhukseni, että modemin päällä oli kaksi painavaa mappia ja ties mitä muuta. Tietysti säikähdin, että nyt se hajosi ja miten minä raukkaparka ilman tietokonetta selviän, kun kännykkänikin on viime vuosisadalta ja kaukana älypuhelimista. Olo olisi todella kädetön. Ratkaisin asian panemalla tietokoneen kiinni ja menemällä nukkumaan.

Kuten monissa muissakin asioissa, yön yli nukkuminen oli tuonut ratkaisun. Kone toimii taas eikä tarvinnut lähteä katsomaan, onko Elisan kauppa sunnuntaina auki. Ehkä kyseessä oli "linjavika" tai sitten modemi tosiaan oli vain kuumentunut mappikasan alla. Nyt se ainakin toimii, kuten näkyy!

Yritän tänään saada pöydän raivattua, vaikka on tämä tuskaisen hidasta. Taas tuli tehtyä päätös, että mapitan heti. - no mistä tähän nyt ilmaantui sininen palkki, joka suuresti haittaa kirjoittamista? Apua, miten tämän saa pois?

Jottei pelkkää valitusta, niin kerronpa mitä mies toi eilen kaupasta. Ensin hän käväisi torilla, jossa oli lapinpariskunta myymässä poroa. Aloitimme herkuttelun eilen ja tänään jatkamme paistamalla pienet paahtopaistit. Kaupasta hän toi palan Norjan lohta, kirjolohi oli valitettavasti loppu. Graavasin sen ja söimme hyvällä ruokahalulla. Lisäksi kaupasta tuli herkullinen kalakukko ja muutamat silakkapihvit eli eilen oli pääasiassa kalapäivä. Pakastimeen meni kaksi pakettia poron potkaviipaleita. Eilinen poroherkku oli purkkilihaa, jota mies osti kokeeksi. Ihan kelvollista myös leivän päällä. Kuten ennenkin olen todennut, on kahden hengen ruokahuushollissa ihan eri mahdollisuudet pieniin herkkuihin kuin isossa taloudessa. Vaikka aika laiskoja ruoanlaittajia meistä kyllä on viime vuosina tullut.

Tässä yksi esimerkki viime viikon ruokalistalta: valmiit kaalikääryleet, äkkiä kiehautetut pinaatinlehdet ja puolukkahillo.  Olen minä aikaisemmin tehnyt kaalikääryleetkin itse, mutta enää en.

Kirjoitusterapiaa

Kun ei yksi työ suju, niin ryhdyin toiseen eli tulin tänne harjoittamaan kirjoitusterapiaa. Yritin sitkeästi opetella sitä vietävän omituista Scribus-taitto-ohjelmaa. Se ei vaan suju, mutta periksikään en haluaisi antaa. Lohduttelen itseäni sillä, että kun ei taitaisi pagemaker-oppikaan olla enää muistissa, niin paras vain on jatkaa ahertamista tämän kanssa. Myöhemmin. Minulla on yksi netistä printtaamani opaskin, mutten ymmärrä läheskään kaikkea mitä se yrittää selvittää. Tekisi mieli potkaista tietokonetta, vaikka minussa itsessänihän tämä vika on. Kun ei ole nörtti niin ei ole nörtti.

Kirjoitusterapian lisäksi illan ohjelmassa on varmaan vielä käsityöterapiaa. Postista tuli iso paketti tilaamiani sukkalankoja, joista osa on sen verran mukavan näköistä, että taidankin ruveta etsimään villapaitaohjeita. Siinä vain taas kerran on se haitta, että lankaa ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Jos tekisikin vaikka sellaisen "perinnepaidan", jossa hihat ja takapuoli ovat yhdellä ja etumus toisella langalla? Viime vuodelta on jäljellä yksiväristä seiskaveikan tapaista sukkalankaa, joka kuitenkin nyppyyntyi edellesessä villapaidassani säädyttömän nopeasti, joten sen käytän hyväntekeväisyyssukkiin. Saappaissa vanuminen ei varmaan haittaa, vaan lämmittääkin ehkä paremmin.

- Olimme miehen kanssa päivällä osteoporoosimittauksessa. Miehen lukema oli siinä ja siinä, minä puolestani sain kerrankin lisäetua läskeistä ja nilkkaluut ovat kuin nuorella tytöllä, vaikka muuten kroppa kronaakin. Hyvä kuitenkin kun tuli mentyä. D-vitamiinia vaan naamaan, kuului suositus ja sitähän me olemme jo etukäteen noudattaneet. Mies syö nyt myös kalkkitabletteja, sillä hän ei juo maitoa kuten minä olen ruvennut tekemään.

Aurinkoista helatorstaita

Ihana suvipäivä ja tämä vaan istuu tietokoneella. Tuli kai niin monen päivän vaje, että pitää ottaa kiinni rästejä. Ihan oikeasti sanottuna uusi ohjelmisto ja tämä konekin vaativat totuttautumista. Kuvien siirtoon asti en ole vielä päässyt. En tosin ole paljon kuvannutkaan viime päivinä.

Huomasin, miten valtavan riippuvaiseksi sitä on tullut tietokoneesta siitä huolimatta, että edes työtarpeita ei enää ole. Tämä on tietysti puhdasta huvittelua, mutta ehkä mukavampaa kuin vaikka siivous ja ikkunanpesu, ei kuitenkaan niin hauskaa kuin lukeminen, nukkispuuhat ja sukututkimus. Nekin linkit hävitin, mutta sukuselvitykseni ovat - toivottavasti - tikulla.

Vielä kun oppisin tekemään suosikkilistoja... Hävitin siis tietysti koneen mukana sekä sähköpostiosoitteet että omat suosikkini ja se harmittaa niin vietävästi, kuten jo eilen taisin maristakin.

En tiedä sainko edellisen koneen itse solmuun vai hajosiko kovalevy vanhuuttaan. Onneksi joululahjaraha oli vielä piirongin laatikossa pahan päivän varalle tallessa ja nyt sille tuli hyvä käyttökohde. Tähän lopetan höpötyksen tästä aiheesta.

Muuten itselle ei ole sen kummempaa ole näiden parin päivän aikana tapahtunut, vaikka onhan sitä tässäkin. Lapsi tulee illalla syömään ja toinen varmaan siivoaa uutta tilapäiskämppäänsä tai pakkaa muuttolaatikoita.

Mies on taas ollut kovin tasaluonteinen eli on ollut säännöllisen pahalla tuulella minulle tuntemattomista syistä. Yritän olla siitä välittämättä. En tiedä, olisiko siinä yksi vanhenemiseen ja sairauksiinsa liittyvä juttu hänellä. Toisaalta aikuisenkin lapsen ongelmat painavat isää eivätkä ainakaan helpota elämää. Tuntuu että jokainen vähänkin poikkipuolinen sana saa nykyisin herran hyppäämään takajaloilleen. En kai minä itsekään mikään naantalinaurinko ole, mutta olisi kiva puhua asioista ilman että toinen heti paikalla suuttuu. Vai oppisikohan sitä lukemaan ajatuksia, jos oikein harjoittelee?

Mutta: aurinkoista helatorstaita!

Ahkeruus kovankin onnen voittaa

No niin, nyt tässä blogissa on sivulaidat aivan kuten halusinkin. Kiitos Elegialle, tulen vielä erikseen kertomaan seikkailustani blogipohjien ihmeellisessä ja kummallisessa maailmassa. Tarkoitukseni ei ollut ottaa nimenomaisesti tätä pohjaa eikä ainakaan varustaa sitä omalla heinäpeltokuvalla. Mutta tein mitä hyvänsä eilen ja tänään, niin aina tuli pelkkää valkoista seinää eli perus-minimaa. Niin tapahtui vanhassa Varalla-blogissa ja niin tapahtui täällä uudessa Villiviinissä, vaikka juuri sen takia heitinkin hanskat nurkkaan vanhassa blogissa ja vaikka omasta mielestäni toimin niin kuin aina satakaksikymmentäkahdeksan kertaa aikaisemminkin.

Näistä lyhyttä pinnaani kovasti koetelleista vastoinkäymisistä päättelin, että kyse on omasta vanhasta tietokoneen käppyrästäni, ehkä sen minulle tuntemattomista asetuksista tai jostain. Sen olen oppinut vuosien varrella, että tietokone elää ihan omaa elämäänsä, eikä ainakaan ota minulta komentoja vastaan ellei niin halua. Viirus-pöpöjä en ihan heti usko täällä olevan, mutta eipä siitäkään koskaan voi olla ihan varma.

Niin tai näin, päätin niin sanotusti luoda oman pohjan. Luovuus oli samaa lajia, miten esimerkiksi mainostoimistot joskus harrastavat: valmista kauraa pakettiin. Somisteeksi siis kaivelin arkistostani tuon heinäpeltokuvan, johon olen erityisen tykästynyt. Sivulaitoja en toistaiseksi edes harkinnut osaavani tehdä, vaan olin ylen ylpeä heinänkorsistani. Luulen, että korret edustavat Alopecurus-kasvia, joka ei ole timotei. Näin ainakin hyvän luonnontieteen opettajan opissa ollut isä opetti aikanaan pienelle Villiviini-lapselleen.

Kuvan olen ottanut joitakin kesiä sitten omasta pihasta, riippumatossa maaten saa aina mukavia kuvakulmia. Vaikka kuva ei tekniseltä laadultaan todellakaan ole priima, niin pidän siitä tällaisena. Olen muutenkin pyrkinyt hankkimaan esimerkiksi keramiikka-alan tehtaanmyymälöistä mieluummin sekunda- ja raakkiesineitä kuin priimaa, jos vain mahdollista, koska niissä on joskus sitä jotakin. Ilmettä. Persoonaa.

Hederin heinäkorsien lisäksi tämä sivupalkin kommenttitoivotuskuva edustaa omaa valokuvatuotantoani.
Koko kuva on tämmöinen:

En muista, salliiko Elegia omien kuvien käytön sivupohjien otsikossa. Toivon sitä aika hartaasti, sillä nyt en vähään aikaan aio kajota pohjarakenteisiin. En uskalla.

Tämä kaikki tapahtui tänään myöhäisiltapäivän aikaan. Olin jo kiireesti ehtinyt perustaa uuden blogin, siis tämän. Sinänsä taitaa olla hölmöyden huipentuma pitää pian puolenkymmentä blogia, kun ei sanottavaa riitä kuin hädin tuskin yhteen ja sekin on satuilua nukkekotimaailmasta. Toivottavasti valinnanvara olisi myös orastava merkki siitä, että surkeaakin surkeampi itsetunto kohentuu vähitellen ennen siirtymistä taivaallisten blogistien joukkoon. Vaikka - oon mä kyllä aika maailmannapa, kun blogejakin on joka lähtöön.

Siinä vaiheessa pistin pillit pussiin ja lähdin keittämään illallisvihanneksia ja leikkaamaan graavilohta pöytään. Kun hetki sitten palasin koneen kimppuun, päätin kuin kokeeksi yrittää siirtää tänne valmista Elegian tekemän sivupohjaa. Onnistui! Sitten menin Varalle-blogiin ja mitä tapahtui? Itkupillin tekemän pohjan siirto onnistui! Talon maahiset, ne jotka varastavat miehen kaljapullon korkkeja, ovat kiivenneet työhuoneeseeni ja ilmeisesti valloittaneet tietokoneen.

Ongelma, joka odottaa ratkaisuaan

Nyt en sitten tiedä, mitä oikein pitäisi tehdä. Oliskohan kysely ja palkintoarvonta paikallaan?  On se! Kerro mielipiteesi tämän postauksen kommenteissa vapunaattoon mennessä.

Jotain tällaista olen itse ajatellut tässä illan mittaan:

Nukkekotiblogi tarinoineen, tuherruksineen pysyy paikallaan, samoin ihan ensimmäinen blogini, vuodatuksessa oleva Villiviinin kattaukset, Sinne en ehkä jatkossa kirjoita päiväkirjaa, vaan kerron luontoilmiöistä ja kerään  itseäni kiinnostavaa tarinanpoikasta historiasta. Nythän siellä jo on mm. suomalaisten naisten koulutukseen ja työhän liittyvää juttua. Ne ovat blogissa omina sivu-sivuinaan. Päiväkirjamainen lörpötys ehkä siirtyy varmaan näihin bloggerin blogeihin, yhteen tai kahteen eli Varalla-blogiin tai tähän Villiviinin blogiin.

Mitä ajattelisitte siitä, että tästä toisesta tulisi salasanan taakse kätkeytyvä blogi, jolloin siitä voisi tulla varaventtiilin tapaista itselleni ja muille, eli siis kirjoittelun olisi pysyttävä luottamuksellisena puolin ja toisin? Ajattelisin siihen mm. sukututkimukseeni liittyvää juttua, jolloin mahdollisesti kirjoittaisin sitä omalla nimelläni. Lukijat voisivat kirjoittaa nimellä tai nimimerkillä, mutta antaisin salasanan vain nimeltä tutuille.

Yksi juttu vielä: Kattauksissa pyörivä vesiputkikampanja Afrikkaan jatkuu edelleen. Nyt kai ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laskea eri blogien laskurilukemat yhteen, mutta hallinnointi olisi vuodatuksen Villiviinin kattauksissa. Ideahan siinä on se, että kun tietty kävijämäärä on käynyt blogeissa, lupaan ostaa pätkän vesiputkea Afrikkaan. (Blogista löytyy tietoa lisää.) Lukijan tehtävä on vain vierailla usein blogeissa, mutta idean saa kopioida ihan vapaasti. Ja sitä saa mainostaa. Pian muuten taidamme ollakin seuraavassa tavoitteessa. Putkea ostan oman rahatilanteen mukaan, metrin ainakin.

Ohjeet

Lue Ongelma -kohdasta lähtien teksti uudestaan. Esitä mielipiteesi tämän ja vain tämän postauksen kommenttilaatikossa. Saat kommentoida kaksi kertaa, jos mainitset kyselystä omassa blogissasi! Kun tiedän, etten ole maailman napa, niin toivon mahdollisimman monen osallistuvan.

Jaa että mitä oli palkinnoksi? Enpä tiedä vielä, riippuu varmaan vähän voittajan harrastuksistakin. Mutta palkinto tulee, se on varmaa!