maanantai 31. tammikuuta 2011

Tänään: flunssa, minä ja uusi perheenjäsen

Tämä tautiriiviö ei aio ollenkaan hellittää. Olo on kuin kuumeisella mutta ilman kuumetta eli päivä on mennyt pääasiassa lepäillen. Minullahan ei kuume yleensä nouse edes 37 asteeseen. Panin äsken saunan lämpiämään, kun en enää kestä likaista tukkaa yhtään päivää. Toivottavasti saan varovasti löylytettyä myös pöpöt matkoihinsa. Tässä oli päivän valitusosio.

Muuten päivä on ollut mukava ja toivottavasti jatkuukin mukavana. Kello oli määrätty soimaan kello 9.00, mutta heräsin jo aikaisemmin siihen kun mies hiippaili postilaatikolle. Miekkosta selvästi jännitti, sillä hän oli lähdössä ostamaan itselleen uutta soitinta. Muutamaa tuntia myöhemmin hän kotiutui komean uuden pasuunan kanssa. Tämä oli niitä hankintoja, jotka päätettiin tehdä onnistuneiden tonttikauppojen jälkeen.

Ensimmäiseksi pääsin ihailemaan hienoa kuljetuslaatikkoa tai miksi tuota matka-askia oikein kutsutaankaan. Koteloksi se on aika suuri kooltaan, mutta komea on soitinkin. Se tulee niin ahkeraan käyttöön, että melkeinpä tuon voisi nimetä uudeksi perheenjäseneksi.


Sitten sain luvan ottaa muutaman kuvan ja kuunnella koesoittoa. Vanhaa pasuunaa ei kanneta roskikseen, vaan se jää varakapineeksi, jos esimerkiksi pitää jostain syystä soittaa räntäsateessa. Se pääsi kuvaankin, vaikka taustalle.


Yritin tehdä kuvista kollaasia, mutta se nyt ei tällä kerralla onnistunut kun  kahdesta puolikaskuvasta ei oikein komeaa asetelmaa saa tehtyä.

Onnellinen pasunisti on parhaillaan harjoituksissa. Tilasin häneltä kaupasta meille iltaruoaksi oikein ison pitsan ja pullon punaviiniä. Täytyyhän uusi soittopeli nyt krympätä kunnolla, kaloreita ja rasvaa säästämättä. Eikä valkosipuliakaan tänään säästellä. Rupean höystämään pitsaa sitten kun ja jos olen selvinnyt hengissä saunareissustani. Sinnepä nyt kiiruhdankin.


sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Hiiri ja minä

Yhdessä hiirulaisen kanssa järjesteltiin kirjahyllyä. Menossa oli keittokirjaosaston kunnostaminen ja sainkin syntymään aika hyvin järjestystä. Kirjat ovat nyt teemoittain, siis vanhat kirjat - hyvät peruskeittokirjat - maakuntaruoat - pohjoismaiset ruoat - italialaiset ruoat - kalaruoat - kasviskeittokirjat ja niin edelleen. Järjestys ei tietenkään ole tämä, sillä hyllyssä on matalampia ja korkeampia välejä ja kuten tunnettua, kirjoillakin on korkeus- ja paksuuseroja. En viitsi laskea kirjamäärää, mutta kun olen suunnilleen -70-luvun alusta lähtienaktiivisesti harrastanut tämän alan kirjojen hankkimista ja vielä työnkin puolesta saanut täydennysta, niin onhan noita.

Hiiri ymmärsi olla hiljaa silloin kun istuin hyllyn edessä, mutta rapina alkoi heti kun siirryin huoneen toiseen laitaan. Olisin varmaan säikähtänytkin, jos se olisi ihan viereen tullut. Kissa olisi nyt paikallaan, mutta turha toivo. Mies ei jostain syystä siedä kissoja ollenkaan ja olen minäkin vähän enemmän koira- kuin kissaihmisiä.

Vaikka me emme kutsu kissoja taloon, niin tästä ne luikahtavat lämmittelemään. Kissanpissalle haisevia mattoja on silloin tällöin rahdattu aitasta suoraan kaatopaikkakuormaan.
Työhuone on melko suuri, sillä tämä on alunperin rakennettu perheen makuuhuoneeksi. Huone on sellainen ällän tai oikeastaan zetan mallinen, jonka ovensuusta on kapea käytävä parvekkeelle ja toinen käytävä muurin vierestä nykyiseen työpisteeseeni, jossa on vierassanky, pöytä ja perällä tietokonepöytä. Plus muutamia kirjahyllyjä, kuinkas muuten.

Nyt kämpässä on myös epälukuisa määrä romulaatikoita ja - kasoja, jotka sisältävät tykötarpeita nukkekotiharrastusta varten. Tavoitteena onkin kirjojen jälkeen siirtyä tämän roinan lajitteluun. Minä varustaudun muutenkin jo kesään, jolloin voit kuvitella minut istumassa parvekkeella näpertelemässä jotain pientä mööpeliä ja pistelemässä ristipistoja. Ainoa haitta on helle ja rankkasade, sillä parvekkeella ei ole kattoa emmekä kumpikaan halua sinne aurinkovarjoa tuulien riepoteltavaksi eikä muutenkaan.

Jos nyt joku keksii haluavansa kerrata saksan taitojaan esimerkiksi lukemalla keittokirjoja, niin luopuisin mielelläni muutamasta.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Flunssa iski

Kun se pari päivää oli vain tuloillaan, niin nyt flunssa sitten iski. Nukuin yön parin tunnin pätkissä, kävin välillä vessassa ja kääriydyin taas uudestaan talon paksuimman peiton sisälle. Onneksi järki käski yöllä kaivaa täkki esille ja nukuinkin katkoksista huolimatta hyvin. Silti olisi tehnyt mieli jäädä aamulla petiin. Lämmin rooibus-vihreätee-aamujuomani maistui tavallistakin paremmalta.

Mahdollisesti lisämausteen tälle väsylle antaa pieni raivaussessio ennen kauppareissua. Taas on muutama lehtilokerikko järjestyksessä ja loppu alkaa häämöttää tai ainakin vierassängyn isoäidinpeitto on jo näkyvillä. Käsityölehtiä on kertynyt valtava määrä, mutta niitä en missään tapauksessa raaski hävittää.Mutta kun hävitettävääkin on ja roskakuski käy maanantaisin, niin yritän vielä jatkaa tänään tai ainakin huomenna. Hiljaa hyvä tulee!

Päivällä oli kuitenkin pakko lähteä miehen kanssa ruokaostoksille, vaikka miten väsytti. Sen jälkeen olinkin ihan reporanka ja kellahdin heti petiin. Ostosmatka oli sikäli pakollinen, että näin miehen ei tarvinnut lähteä rahakaupan kautta, vaan ostimme ruuat minun kortillani. Miehen kortti ei suostunut toimimaan kaupan uusilla maksupäätteillä ja vaikka uusi on jo tullut, niin tunnusluku puuttuu vielä. Minulla ei yleensäkään ole juuri yhtään käteistä rahaa kukkarossa. Ruoaksi ostimme jotain valmiiksi täytettyjä lihakääryleitä, yhden tälle päivälle ja toisen huomiselle per nokka. Näin kun meitä on vain kaksi syöjää, raaskii viikonlopuksi ostaa vähän kalliimpaakin. Syödään sitten taas viikolla vaikka hernesoppaa.



Viime viikonvaihteen ranskalaiskanasta (1,7 kg) syötiin lauantai ja sunnuntai. Maanantaina ja tiistaina oli kananluista keitetty keitto, jota pistelin vielä keskiviikon lounaallakin. Keitto oli minusta tosi hyvää ja ihastuin kananlihankin makuun, mutta mies ei jostain syystä tykännyt siitä. Meillä tosin on näkemysero ruoan kypsyysasteesta. Hän söisi mieluiten lihan, kaiken lihan, lähes raakana. Minä haluan lihat suunnilleen kypsiksi, varsinkin kaiken sellaisen, jossa voi olla salmonellavaaraa.

Ei tällä kertaa muuta kuin leppoisaa viikonloppua!

perjantai 28. tammikuuta 2011

Hyvä päivä, paitsi...

Eipä tullut mieleenkään, että vanhat Kielikellot ovat niin paksuja, että rikkovat reijittäjän. Mokoma ei edes varoittanut hajoamisestaan! Ajattelin tänään mapittaa muutaman vuosikerran, kun noita mappeja eilen tyhjeni sopivasti. Reikärauta sitten kesti kahden mapillisen verran, mutta onneksi aloitin lehtipinon vanhimmista päästä. Muutaman viime vuoden lehdet saavat jäädä lehtilokeroihin, missä ovat ennenkin olleet. Järjestelen ne vain vuosikertajärjestykseen, työnnän hyllyn perälle ja ehkä sitten unohdan ne. Kaikkia lehtiä ei taida olla tallessa ja muutama vuosikin meni niin, ettei minulle lehteä tullut kotiosoitteella. - En tiedä, miten usein selaan vanhoja lehtiä vai selaanko koskaan, mutta enpä raaski hävittääkään. Kynsin hampain pitäytymistä vanhassa?

Muuten tämä on ollut hyvä päivä, mitä nyt flunssa kai on iskemässä. Sitä kuulemma on runsaasti liikkeellä. Onneksi tauti alkoi vasta faijan syntymäpäivien jälkeen tai ainakin toivon niin, sillä mikä tahansa flunssa tuntuu vievän isältä jalat alta ja lähettävän piipaa-autolla terveyskeskuksen vuodeosastolle.

Vaikken ulkoillutkaan muuta kuin matkan roskikselle ja jäniksiä ruokkimaan, ehdin sentään ottaa muutaman kuvan ulkoa. Tämä on jo hämärän aikaan: jänisten kohtauspaikka. Toisen kuvan otin jänisten tamppaamasta polusta, mutta se pitää ottaa uusiksi. Kun olin sukkasillani ja ilta hämärsi, ei polkua oikein erota hangesta. Vakioreittiä puput näköjään kulkevat pellolta kauranjyviä ja herneitä popsimaan.

Tienristi
Tammen lehti
 Kun tarkkaan katsoo ja suurentaa kuvaa, löytyy oksistosta yksi yksinäinen tammenlehti. Tämä on kuvattu eilen tai toissapäivänä.

torstai 27. tammikuuta 2011

Tauko raivauksessa

Kauppamatkalle osui tänään liike, josta ostin muutaman muovilaatikon. Niitä ei ole koskaan liikaa, ei varsinkaan tällaisella romunkerääjä-nukkekotihöpsöllä, joka yrittää seuloa hyllyistä säilytettävät ja poisheitettävät erikseen. Suurimpaan laatikkoon säilön kuitit ja rahtaan koko lootan ulkovarastoon eli aittaan. Pienempiin yritän lajitella askarteluromppeita, kunhan pääsen siihen vaiheeseen tässä iäisyysprojektissani. Edellisellä kauppareissulla hankin muutamia lehtikoteloita - huomatakseni nyt että hyllyssä on monta tyhjennettävää mappia, johon voi lehtiäkin reijittää. Kirpputorille on pakattu muutama kassillinen kirjoja.

Niitä vanhoja mappeja olen nyt muutaman tunnin seulonut. Kas, kun tallessa on entisten työpaikkojen jäämistöjä, kirjoittamiani juttuja, teettämiäni esitteitä, ikiomia markkinointisuunnitelmia ja sen sellaista, josta en aikaisemmin ole raaskinut luopua. Mustaan jätesäkkiin menivät kaikki muut paitsi sievästi mapitetut artikkelit jostain 70-luvulta. Sama kohtalo on erinäisillä pöytäkirjakasoilla, roskiin! Paperinkeräykseen en kuitenkaan arvaa niitä laittaa, vaikka kyseessä ei ole mitenkään arkaluontoista tai salaista tietoa. Kukaan ei varmaan viitsisi edes lukea jotain vanhoja kokouspöytäkirjoja ja esityslistoja. Mutta kun minulla ei ole mitään arkistointivelvoitetta niiden suhteen, niin menoksi vaan. Vuosikertomukset ja historiikit sentään jätän visusti talteen, jos vaikka joskus vielä tarvitsen niitä.

Pihakuva viime viikolta näyttää yhtä tylsältä kuin päivän askareeni. Kun lähdimme asioille, juoksi iso rusakko pihan poikki. Keskellä päivää eikä tietenkään kameraa kädessä. City-kaneja ei onneksi ole näkynyt meidän pihassa, tai eivät ainakaan ole ilmoittautuneet.

Kuulostaa hirvittävän laiskalta touhulta tämä raivaaminen ja sitä se tietysti onkin. Selkää rupeaa vihlomaan aika äkkiä ja sen takia en saa päivässä kovin näyttävää jälkeä. Ja kun sitä rupeaa selaamaan jotain kansiota, niin aika äkkiä uppoutuu tutkimaan sitä tarkemminkin. Menossa ovat onneksi jo alimmat hyllyt, mutta niiden käsittely onkin hankalinta.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Synttärikahvit juotu

Olimme viimeisten joukossa onnittelemassa isääni. Toinen systeri miehensä kanssa oli vielä paikalla, muu "perikunta" oli käynyt jo etukäteen eli sunnuntaina.Sen tosin tiesimmekin, kun isä soitti ja varmisti, että muistamme juhlapäivän. No, tottahan me sen muistimme! Ei tuossa iässä varsinkaan koskaan tiedä, milloin  juodaan viimeiset yhteiset synttärikahvit. Hyvä mieli jäi taas tästäkin käynnistä. Isä on raskaasta taakastaan huolimatta aina yhtä valoisa ja vaikka hänelläkin muisti vähän pätkii, niin terävä faija silti edelleen.

Äiti oli alkuun mukana, mutta hiippaili sitten vähin äänin makuuhuoneeseen ilmeisesti päivänokosille. Vielä pari vuotta sitten hän touhusi kahvia pöytään, keitti ja tarjoili. Keskusteluunkaan hän ei ole varsinaisesti osallistunut enää aikoihin. Vastaa kun kysytään, mutta siinä kaikki. Kahden keskenkään hän ei kuulemma isänkään kanssa varsinaisesti juttele ja jos puhuu, ei hyväksy eriäviä mielipiteitä. Pakko vain on todeta, että keskustelut on jo keskusteltu. Tosin eipä meidän muori mukuloidensa kanssa juuri koskaan ole varsinaisesti keskustellutkaan, vaikka on ollut monisanainen, kokenut puhuja ja muutenkin monessa mukana.

Reipas syntymäpäiväsankari tässä istuu vakipaikalla eli rollaattorin penkillä. Isä näytti jotenkin vanhentuneelta sitten viime käynnin eli viikon takaisesta, mutta ajattelin, että se ehkä johtuu parturikäynnistä. Toivottavasti siitä, mutta ikä on korkea, sairaudet vaivaavat ja omaishoitajan rooli raskas, varsinkin kun äiti tuppaa valvomaan yöt, nukkumaan päivät, jolloin isänkin nukkumiset ovat vähän niin ja näin. Onneksi isä sotainvalidina saa ilmeisen hyvää kuntoutusapua, taksisetelit, ruoan kotiin, fysioterapiaa ja sen sellaista. Tietysti apua nyt saa, kun ei enää noita sotiemme veteraaneja kovin paljon ole jäljellä, mutta hyvä näinkin. Kodinhoitajatkin käyvät kahdesti päivässä, tosin pääasiassa äidin takia, mutta tärkeä merkitys sillä on isällekin.

Juttelimme mukavia ja vähän vakavampiakin, minä kahvittelin, sillä muut olivat jo kahvinsa nauttineet eikä mieheni juo kahvia senkään vertaa kuin minä. Nykyisin, sen jälkeen kun lopetimme kahvin juomisen kotona.

Puhuimme tietysti äidin kunnosta, mutta myös korkeasta iästä. Isä, 89 v. huomautti, että kaikki suvun miehet, hänen isänsä ja setänsä, isosedät ja muutamat serkutkin, ovat kuolleet siinä viiden-, kuudenkymmenen paikkeilla. Isä onkin nyt suvun vanhin. Ja minä suvun vanhimman vanhin lapsi ja pikkuserkuksista vanhin. Serkkuja meillä ei isän puolelta olekaan.

Toivottavasti saamme viettää vuoden päästä 90-vuotispäiviä.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Viikko alussa

Aina tämä blogien plarailu muut puuhat voittaa. Tein äsken pienen kierroksen ja nyt pitäisi, siis pitäisi, pistää laskuja maksuun, mutta täällä sitä vaan ollaan. Päivän tärkein toimi tähän mennessä on silmälääkärin tilaus. Pieniä mustia pilkkuja ei tosin ole tänään liikkunut silmässä, ei perhosen siipiä eikä edes sitä kolmattakaan hörselöä, joka seilasi näkökentässä. Silti varmuuden vuoksi ajattelin käydä kysäisemässä, onko kaikki ennallaan vaiko kaihi pahentunut tai muuta sellaista.

Jos minusta ei muutamaan päivään kuulu mitään, niin syy ei ehkä ole vaivaisessa silmässä, vaan mahdollisessa tietoliikennekatkoksesta. Nimittäin mies osui paikalle juuri sopivasti, kun sähkölaitoksen alihankkija kaivinkoneineen oli naapuriraksan vieressä lopettelemassa töitään.  Tarkoitus on vetää sähkölinjaa uuteen paikkaan, jotta ex-meidän-tonttimme saa omat sähköt ja jotta raksalla vielä pitkään touhuavat kaivurit, rekka-autot ynnä muut korkeat vekottimet eivät enää katko avojohtoja eli vie meiltä toista kertaa esimerkiksi puhelin- ja nettiyhteyksiä. Nytkin näyttää olevan jonkun puutavarakuorman purku menossa.

Kaivurimes esitteli suunnitelmia meidän isännälle ja ällisteli sitä, ettei kukaan ole muistanut meidän puhelinlinjamme olemassaoloa. Viesti varmaan meni nyt eteenpäin, mutta tarkkailemme tilannetta hyvin tiiviisti. Asialla on myös se merkitys, että toistaiseksi raksa on ottanut työmaasähkön meidän kauttamme ja jos sähkömittari häviää yhtäkkiä, on meidän  paha laskuttaa raksaa. Toivottavasti kaikki menee ilman suurempaa hämminkiä, mutta ne laskut kuitenkin käyn syöttämässä nettipankkiin varmuuden vuoksi.


Nyt tässä naapuritalossa on ilmeisesti sisätyöt menossa. Lumisateiden takia kattotiilien latominen jäi kesken - siellä ne ovat lumen ja pressujen alla. Olemme ihastuneet sekä naapuritalon ulokonäköön että pohjaratkaisuun. Ruutuikkunat ja kaikki! Samaa ihastusta ei herätä kauppamatkan varrella oleva rakennuskohde, josta mies esitti arvionsa: "Ennen tehtiin paskahuussit tuolla mallilla." Jotkut tykkäävät pulpettikattoisista rakennuksista, me emme, vaikka eihjan siellä meille taloa rakennetakaan. Toisaalta kun naapurissa on harja- ja mansardikattoisia, kaikin puolin kauniita taloja, niin se on sanalla sanoen vaatimaton ilmestys.

.... Käväisin välillä muissa hommissa, esimerkiksi laittamassa viikonlopun ranskalaiskanan luurangan ja siivet ynnä muut roippeet kiehumaan. Meillä syödään tänä iltana kanakeittoa.Tuoksu on huumaava ja  kyllä lauantain ja sunnuntain kana-ateriatkin olivat hyviä.

Huomenna lähdemme onnittelemaan isääni, jolla tulee 89 vuotta mittariin. Mietimme lahjaa, sillä astmaatikolle kukat eivät ole mieluisa lahja. Lukeminen on vaikeaa. Suklaata on laatikkokaupala vielä joululta. Konjakkipulloja yleensä siunaantuu lankomiesten toimesta enkä edes tiedä, miten isä nykyisin uskaltaa iltanaukkua ottaa, kun äidille ei voi tarjota. Muori menee ilmeisesti heti vallan sekaisin pienestäkin alkoholitipasta. No, keksin sitten lahjan, joka käytiinkin sunnuntaina hankkimassa ja on enää pakkaamista vaille valmis. Ohut college-pusero, pitkät kalsarit ja paketti pikkuhousuja. Näitähän ei koskaan ole liikaa eikä isän kauppareissulle osu yhtään liikettä, joka myisi vaatetavaraa. Helmikuussa he ovat lähdössä kuntoutukseen Kaunialaan, jolloin on mukava laittaa uudet ja ehjät kamppeet päälle, vaikka siellä onkin vaatetus talon puolesta. Siis he lähtevät, jos äidille myönnetään maksusitoumus kunnasta. Isä ei lähde yksin, kun tietää miten hankala tilanne siitä syntyisi kotona.

Ja nyt niitä laskuja maksamaan! Heippa!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Lauantai illassa

Piti tulemani mapittamaan papereita ja leikkelemään lehdistä talteen esimerkiksi kivoja käsityöohjeita. Tässä sitä silti istutaan. Tosin istumapaikka olisi sama, vaikka kädessä olisikin sakset. Näin yöllä on jotenkin mukava tehdä näitä järjestelyhommia.

Aikaisemmin istuimme miehen kanssa lukemassa. Minä sai loppuun Lasse Lehtisen uusimman,"Onni suosii rohkeaa" - kirjaan, joka siis kertoo 70-luvun rakennusliikkeiden meiningistä, faktaa ja fiktiota sekoitellen. Vaikken ole koskaan alalla ollutkaan, voin hyvin kuvitella tarua ihmeellisempien seikkailujen, matkojen ja maasutuksen yms. olleen sen ajan maan tapa. Samasta asiasta sai lukea tuoreempaa juttua päivän lehdestä, jossa kuvailtiin espoolaista meininkiä. Maan tapa kai sielläkin.

Hain vastapainoa yhdestä divarista ajat sitten hankkimastani kirjasta, nimeltä Kalkki-Petteri. Kyse on siis edesmenneen Lohjan Kalkkitehtaan patruunasta n. 1965 kirjoitettu kirja. Se kiinnostaa siksi, kun itsekin olen ollut lyhyen aikaa saman firman palveluksessa. Petter Forsströmistä oli kyllä jo silloin aika jättänyt. - Kirja on tylsä kuin mikä, mutta ehkä se vielä tästä paranee, tosin harppomalla pääsin jo puoliväliin. Patruunan elämä ei ollut tylsä, päinvastoin, mutta kirja pitkäveteinen ja kirjoitettu 60-luvun ekstrakoukeroiseen tyyliin.

Nyt lopetan ja jatkan huomenna. Tässä välillä nimittäin sähköt katkesivat ja oli pakko vain tulla katsomaan, hävisikö tekstini tai jotain vielä korvaamattomampaa. Kaikki tallessa, hyvää yötä!

perjantai 21. tammikuuta 2011

Mummo kanasensa niitylle ajoi...

Tänään meillä on nakit.ja-muusi-päivä, mutta huomisen (ja ehkä sunnuntainkin) ruokaa varten yritän selailla keittokirjoja. Kun kauppaan oli tullut näitä, niin ihan pakko oli ostaa ja kokeilla. Ei halpaa lystiä, mutta kiva maistella, miten paljon hän poikkeaa mauttomista pikakasvatetuista broilereistamme. Oikeaa kanaa en varmaan ole syönytkään 70-luvun jälkeen.

Bressen kanaa pidetään maailman parhaana. Se kuulemma saa viipottaa vapaasti niityllä ja ruoakseen napostella pelkkiä jyviä. Sinijalkainen kana on rengastettu ja renkaasta voi sitten varmistaa, että se on aito eikä mikään feikki. Siitä ei voielä ole varmuutta, sillä tämän tipusen varpaat ovat vielä toistaiseki visusti piilossa. On jännä nähdä, muitä muuta tuolla mahassa piileskelee.

Kanasemme pääsee huomenna pataan. Jossain ohjeessa nahan alle työnnetään maustevoita, jossain samat ainekset lykätään kanan persuuksista sisälle.


Muusiruoka höystetään tänään herneillä ja ehkä myös sipulilla. Itse syön niin paljon marjoja ja hedelmiä, että puolen kilon tavoite per päivä varmaan täyttyy jo niillä. Mies ei syö marjoja (sai kiintiön täyteen lapsena), ei hedelmiä (liian happamia), mutta vihanneksia kyllä mielellään. Makumme tosin menevät vähän ristiin. Pavut, punajuuret, sipulit ja herneet käyvät kummallekin. Hän söisi kukka- tai parsakaalia vaikka joka päivä, minä en. Minulle maistuisi myös erilaiset vokkivihannekset sekä porkkana, selleri ja palsternakka, hänelle ei.

Toisalta, kun miekkonen ei ole holhouksen alla ja jos aikuinen ei halua syödä terveellisesti, niin minkä minä hänelle voin. Ei omakaan ruokavalioni täysiä pisteitä saa, ei varsinkaan näin joulun jälkeen, kun kaapissa on vielä pikkuleipiä. Onneksi otin jo viimeisen peltirasian ulkoeteisestä sulamaan...

torstai 20. tammikuuta 2011

Päivään mahtui hyvää ja pahaa

Taa-as yksi päivä, johon mahtui todella montaa lajia, oikein laidasta laitaan. Surut ja murheet koskettivat, mutta jo heti alkuun: eivät ole henkilökohtaisia. Tässä kuitenkin vihdoin tänään kuvaan päässyt ja vaasissa oleileva amaryllis:


Kävin postissa viemässä lapsenlapsen nimipäiväpaketin. Paketissa on ompelukärpäsen puremalle pikkuneidille tilkkuja, jotka sopivasti tulivat itselleni huutonetin kautta. Kerta kaikkiaan ihana paketti siistejä tilkkusia, joista osa siis jatkoi heti matkaa ja osa jäi omiin nukkistouhuihini.

Ostin toisenkin tilkkupaketin, jossa oli monenlaista muutakin halpistavaraa. Parasta oli mukana tullut pistelykirja ja sen takia kelpuutan muunkin rojun, vaikka eipä tuo kovin paljon maksanutkaan. Kirja on mukava. Tilkut olivat epämääräinen mytty epämääräisen mallisia puuvillakankaan paloja. Yksi pala oli vähän suurempi, mutta yhtä kaikki: rumaa kangasta. Lankoja ja joitain nauhojakin tuli, pääasiassa yhtenä mykkyränä. Osan sain suurella vaivalla selvitettyä, osan pistin suoraan roskikseen. Onneksi enemmistö jäi talteen. Jää nähtäväksi, keksinkö moisille keränlopuille käyttöä. Mutta aina ei voi voittaa eikä saada priimaa.

Matkalla tapasin entisen naapurin, joka kertoi avioliittonsa päättymisestä. Tuo kukka olkoon hänelle ja tuokoon voimia molemmille osapuolille. Vaikka olin tätä aavistellutkin, niin jotenkin apeus suorastaan täytti mieleni. Vaikka ero olisi miten perusteltu ja suunniteltu tahansa, niin koville se silti ottaa. Nimimerkillä kokemusta on.

Sitten rupesin tutkimaan nettiuutisia ja silmiin hyökkäsi ikäviä uutisia. Vuoden ikäinen pikkulapsi oli jäänyt ilmeisesti naapurin sedän auton alle kotipihassa Kellokoskella. Fiskars irtisanoo Arabiasta 95 ihmistä.
 
Näin Helsingin Sanomat kirjoitti:

"Fiskars karsii Arabian keramiikkatehtaalta 95 työpaikkaa

19.1.2011 16:07 | Kommentit
Mikko Räsänen

Tehtaan toiminta kohdistetaan tuotekehitykseen, muotoiluun ja tiettyjen tuotteiden teolliseen valmistukseen.
Kuluttajatuotteita valmistava Fiskars aikoo vähentää Helsingin keramiikkatehtaalta Arabiasta 95 työpaikkaa, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Yhteistoimintaneuvottelut koskevat kaikkia tehtaan 230 työntekijää.
Työpaikkoja vähennetään, koska vastaisuudessa keramiikkatehtaan toiminta kohdistetaan tuotekehitykseen ja muotoiluun sekä tiettyjen tuotteiden teolliseen valmistukseen. 

"Arabian-tehtaalla on merkittävä rooli Fiskarsin keramiikkatuotteiden tuotekehitysprosessissa, ja tehtaan ainutlaatuinen värikeramiikan osaaminen on meille tärkeä kilpailutekijä. Vahvistamme tätä suomalaista erityisosaamista edelleen investoimalla muun muassa syksyllä avattavaan massan- ja lasitteenvalmistuslaitokseen", toteaa Fiskarsin tuotantojohtaja Hille Korhonen tiedotteessa."

Äsken  tämän Hesarin uutisen perässä oli toistakymmentä kipakkaakin kommenttia. Moni sanoi lopettavansa Kiinassa ja Thaimassa valmistettujen Arabia- ja Iittala-posliinien ostamisen tältä istumalta. Sama tilanne on tietysti konseriin kuuluvalla Rörstrandilla, jonka tehdas luullakseni lakkautettiin jo vuosia sitten. Useimmat tuskin miettivät sen enempää, missä kipot on valmistettu, vaikkakin tällainen todellista maabrändiä toista sataa vuotta muovannut ikoni yleensä mielletään niin, että tuotteet myös valmistetaan Suomessa. Edes Muumi-mukit... Tosin sitä en tiedä, miten suuri osa tämän hetken mallistosta tehdään Suomessa, paljonko tulee kaukoidästä.

Taas häviää sata suomalaista työpaikkaa. Koska osakeyhtiön tärkein ja oikeastaan ainoa tehtävä on tuottaa omistajalleen voittoa - ikävä tosiasia - niin tuskinpa omistajat tässäkään paikassa poispotkittavien, ammattitaitoisten ihmisten kohtaloa sen enempää pohtivat. Ehkä joku pääsee eläkkeelle, jokunen koulutetaan uusiin tehtäviin.


Ja sen muistoksi katoin salaatin Kati Tuominen - Niittylän ihanalle Venetsia- eli Vekkivadille.

Nimittäin tänään syötiin tavallista parempaa ruokaa. Toinen tytär oli kutsuttu ruokavieraaksi. Yrteillä maustettujen kananrintapalojen ja valkosipuliperunoiden lisäksi tarjolla oli salaattia, jossa oli amerikansalaatin päällä tyttären kahta herkkua: vuohenjuustoa paksuina paloina ja chilikastikkeessa marinoituja katkarapuja. Marinadi kostutti sopivasti kuivat salaatinlehdet. Pipanat salaatin koristeena ovat mm. auringonkukan ja kurpitsan siemeniä. Jälkiruokana oli Runebergin torttua (paistettu Primulan upouudessa leipätehtaassa Järvenpäässä) ja teetä (puolet rooibus-teetä, puolet vihreää teetä).

Ilta ja mukavat keskustelumme tyttären kanssa olivat hyvä päätös muuten vähän sekavalle päivälle. Isänsä, minun höystämänäni, lupaili hoitaa hänelle muutamia asioita siihen malliin, että nuori nainen luultavasti luritteli iloisia lauluja ja soitteli kissanpolkkaa kotiin ajellessaan. Meillekin jäi hyvä mieli.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Paikalla taas!

Taukoni ei suinkaan tarkoittanut taukoa bloggaukseen, ei missään  tapauksessa! Pidin pientä taukoa hyllyhommassa eli kirjaläjien järjestelyssä, mutta ennen paussin aloittamista ehdin vielä teloa yhden varpaani. Yksi painava kirja, mahdollisesti asiayhteyteen hyvin sopivasti lääkärikirja, putosi varpaan päälle niin että kynsi lähti. Varvas on yhä varsin kosketusarka, mutta laastaroin sen eilen sen verran huolellisesti, etten ole toistaiseksi avannut pakettia katsoakseni  miltä siellä näyttää.

Varpaat ovat aina olleet heikko kohtani tai ne muuten vaan osuvat ensimmäiseksi milloin mihinkin. Milloin törmään suihkualtaan terävään rautareunaan, milloin rappuun ja nyt näemmä varpaiden kimppuunkin vielä hyökätään. Lähetin miehen tänään yksin kauppaan, sillä en usko varpaan erikoisemmin vielä ihastuvan jalkineista. 

Mies viipyi tavallista kauemmin ja kotiutui kiukkuisena kuin ampiainen. Kauppa oli saanut viime yönä uudet sirukortinlukijat ja vekotin oli suoralta kädeltä hylännyt meidän isännän maksukortin, kysymättä edes tunnuslukua. Mies ei sitä olisi tiennytkään, kun ei tähän päivään mennessä ole lukua tarvinnut. Tästähän taisin kirjoittaa jotain jo muutama päivä sitten. Kaupan käsityksen mukaan kortti on niin kulunut, että se ei sen takia toiminut. Varmaan minulla on sama tilanne, mutta se selviää myöhemmin kunhan pääsen korttia kokeilemaan.

Tähän asti olemme selvinneet allekirjoituksella, mutta taas tuli yksi tunnusluku lisää muistettavaksi. Onneksi omani oli sentään tallessa, kuten itse asiassa miehenkin luku. Hän kuitenkin tilasi uuden kortin ja uuden luvun. Mitäpä sitä muuta voi tehdä, jos kerran kone ei korttia hyväksy. Uutta korttia pitää odottaa pari viikkoa ja vasta sen jälkeen pääsee tilaamaan tunnuslukua. Me olemme päätyneet ruokatilin käyttöön sen kätevyyden takia ja erityisesti koska rahat eivät välttämättä ole sillä tilillä, josta kortti niitä veloittaa.

Tämä amaryllis teki uuden kukkavanan, jossa on ainakin kuusi tai seitsemän kukkaa. Leikkasin sen maljakkoon, kun varsi ei jaksanut kannattaa painavia kukkia. Kolmannetkin nuput ovat näköjään vielä tulossa. Saa nähdä, pääsenkö sitäkin vielä kuvaamaan. Joulutähti lensi eilen roskikseen, mutta muut joulun kukkaset ovat vielä hengissä. Toinen jouluruusu kylläkin on jo aika vaivainen. En varmaan ole kastellut sitä tarpeeksi, kun se ei ole joka päivä silmissä.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Tauon paikka

On tämä lehtien ja kirjojen järjestely hidasta ja tuskaista hommaa! Kirjoilla pitäisi olla nyt erilaisia välivarastoja, joista niitä saisi nostettua varsinaiselle paikalleen vaikka yhden kerrallaan. Nukkisromutkin ovat tiellä, siis kaikki ne säästämäni pahvit, purkit ja muut romppeet, joista pitäisi tehdä nukketalon kalusteita ja muuta pientä siperrystä. Olen yrittänyt hankkia niille laatikoita, mutta tuntuu kuin tavarat eivät silti mahtuisi mihinkään. Lisääntyvät varmaan omia aikojaan?

Selkäni ei tykkää yhtään tästä työstä ja siksi minulla onkin jakkara, jolla istuen on paljon mukavampi yrittää saada jonkinlaista tolkkua kirjakasoihin. Kasat syntyivät syksyn aikana ja erityisesti ennen joulua, jolloin vain kannoin alakerran kirjakasat yläkertaan pois silmistä...  Kirjojen lisäksi yritän järjestellä säilöttävät lehdet omiin lokeroihinsa. Mutta nyt on paikallaan pieni tauko. Mies lähti harrastukseensa ja niin tein minäkin: tulin tänne.

Tässä iltapäivä on hurahtanutkin. Sen verran kävin ulkona, että kannoin korillisen lehtiä lehtiroskikseen ja totesin, että hangen pintaan oli jäätynyt kova kerros, joka rapisi mukavasti töppösen alla. Omaa pihapolkua ei tänään tai eilen ole aurattu, mutta virallisella tiellä oli lumiaura käynyt. Mies kyllä soittikin viime viikolla kaupungille, kun ei ollut toivoakaan päästä autolla pihasta.

Lämpötilat heittelevät eilisen aamun lähes kahdestakymmenestä pakkasasteesta illan nollakeliin. Tänään on varmaan ollut pikemminkin plus-asteita. En ole tosin huomannut katsoa lämpömittaria. Ulkoeteisen ikkunat olivat kivassa kuurassa, mutta näin harmaana päivänä edes kuva ei onnistunut tätä paremmin, kun en halunnut käyttää salamaa.

Kuurankukkia
Taukojen aikana olen lueskellut sitä sun tätä, sillä jostain syystä käsityöt eivät ole muutamaan päivään maistuneet. Huivi on kesken ja muutama muukin käsityö odottaa tekijäänsä. Harmaaseen päivään sopii hyvin sekin, että silmässä kulkee mustia pilkkuja. Sitä pitää nyt tarkkailla muutama päivä ennen kuin suinpäin ryntään tilaamaan silmälääkäriä.

Tänään Anttonin päivänä vietetään suomalaisessa kansanperinteessä sikojen suojeluspyhimyksen Antoniuksen eli Tynin muistopäivää, tietää Vanhan kansan merkkipäivät -teos kertoa. Tämän päivän ruokalistalle on kuulunut erityisesti siansorkat tai muu possuruoka. Meillä se on sattumoisin tänään hernekeitto. Varsinaisesti Pyhä Antonius oli egyptiläinen erakko, joka perusti luostarilaitoksen 300-luvulla. P. Antonius kuoli vuonna 356.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Käytiin kaupoilla

Viikon mittaan on ollut runsaasti tavallisesta poikkeavaa toimintaa, josta voi erikseen  mainita käynnin Helsingissä ja toisen Vantaalla. Kävimme miehen silmätutkimuksessa, menomatkalla oltiin pelokkaita, tullessa jo aika valoisalla mielellä. Tulokset eivät olleetkaan niin pahat kuin mitä pelättiin, mutta lääkäri tietysti vasta myöhemmin sanoo painavat sanansa.

Eilen oli ihanan aurinkoinen päivä. Aurinko tosin paistoi pahsti silmiin menomatkalla, kun loisti suoraan edestä. Me ajoimme etelään autokaupoille. Sitä se ankara autokuume teetti! Miestä auto on polttanut jo syksystä alkaen ja tietysti minäkään en paljon tarvinnut innostuakseni. Kuulemma sain jopa ihan itse valita auton värin, kehtasi mies sanoa!

Saamme tämän ihanuuden vasta kesällä, mutta tietysti oli ihan pakko napsaista kuva "näköiskappaleesta".

Tämä on oikea väri, mutta luonnossa se on tummemman harmaa, ei ruskea ollenkaan. Salama ja kaupan valot vääristivät. Auto on hivenen suurempi kuin nykyinen automme, muttei niin valtava kuin mitä kuva antaa ymmärtää.

Auto on siis Nissan ja miehellä jo kymmenes samaa merkkiä. Maksamme tässä Jukessamme mm. korkeista istuimista, jotta huonojalkaisten vanhojen ihmisten on helppo astua alas. Ihastuimme uuden uutukaisen mallin uskomattomaan rumuuteen: se on suorastaan kaunis linjakkaassa krouviudessaan ja taatusti poikkeaa monesta muusta aikaisemmasta autostamme. Mies on niin täysin Nissan-mies, ettei hän edes harkinnut muita merkkejä. Pikku-pösö oli vain harha-askel, jota hän selvästikin katui koko ajan.

Toimitusaika on pitkä sen takia, että auto  tulee Japanista asti ihan meille tehtynä (uskokoon ken haluaa...). 
Halusimme ehdottomasti automaattivaihteisen ja nyt myös nelivetoauton. Sen takia autoa ei saa suoraan kaupan hyllystä. Tarkoitus näet olisi pysyä tiellä ja muutenkin pärjätä näillä huonosti auratuilla kujasilla hengissä. Eli tätä kai sitten kutsutaan citymaasturiksi tai joksikin sellaiseksi. Autossa on takuulla kaikenlaista meille turhaa värkkiä ja vempelettä, jota opimme käyttämään tai  emme opi. Ehkä me sitten navigaattorin avulla osaamme suunnistaa vaikka lähi-Prismaan.

Autoa tietysti juhlittiin illalla. Mies käväisi hakemassa "elämänsä kalleimman konjakkipullon" ja yhdessä valitsimme kantarelleilla ja tuorejuustolla täytettyä possurullaa sekä eilisen että tämän päivän ruoaksi eli ostimme peräti kaksi possurullaa. Lähdenkin tästä pistämään sitä toista uuniin paistumaan. - Huomenna on kurinpalautuksen aika ja hernesopparasia on jo otettu pakastimesta sulamaan.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Kirjoja, kirjoja, aina vaan kirjoja

Tänään on ollut lukupäivä. Menossa on kolmekin kirjaa yht´aikaa, tapa jota en yleensä harrasta. Mies sai luettua Lasse Lehtisen uusimman, trilogian kakkososan ja aloittelin sitä jo toissapäivänä. Sehän kertoo ämpäriurakoitsijasta lähteneen rakennusliikkeen omistajan huikeista seikkailuista. Taidettiin puhua joskus, että se pohjautuu tositarinaan eli Armas Puolimatkan elämään. Vauhdikasta menoa, mutta sitä kai se oli 70-luvulla. Meidänkin ensimmäinen omistuskämppämme oli Puolimatkan kohde Vantaalla, siis edellisessä elämässä. Tytär oli 2,5-vuotias kun sinne muutettiin. Ensimmäiset päivät likka kiipesi ahkerasti rappuja alakerrasta yläkertaan ja yläkerrasta alakertaan. Tämä kirja kertoo suunnilleen niistä ajoista. Lehtinen on  sujuvakynäinen kaveri, ei siinä mitään, ja ottaa faktoistakin selvää.

Toinen menossa oleva teos on mieheni isovanhempien kirjeenvaihtoa 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkupuolelle. Harmilista, kun puhelimen ja nyt sähköpostin keksiminen poistivat lähes kokonaan tällaisen sukulaisten ja puolisoidenkin välisen kirjeenvaihdon. Sota tietysti palautti harrastuksen hetkeksi, mutta koskapa olet viimeksi kirjoittanut oikean kirjeen?

Kolmas onkin sitten romantiikkaa ja edellisten vastapainoksi sopivaa, vieläkin rentouttavampaa kerrontaa. Hädin tuskin maltoin lopettaa ennen kuin tulin tänne keräämään vähän unihiekkaa silmiin.

Saatavilla on pino kirjoja etsimässä uutta kotia. Romantiikkaa, jännitystä, korkeintaan muutaman vuoden takaisia laatukirjoja, sisustusta, ehkä käsityötä ja askartelua. joku  elämäkerta ja huom. pohjalaiset: kaipaako joku Lapuan emäntäkoulun tai Kauhajoen kotitalousoppilaitosten historiikeejä? Viime mainittu ei ole tämä uusin tuote, vaan vaatimattomampi, joka päättyy muistaakseni 70-lukuun. Edellinen taas on blogisisar Ikolan Kaisan kirjoittama.

Postikulujen lisäksi ottaisin muutaman euron omantunnon mukaan. En kääri niitä omiin liiveihini enkä nyt hurskastelekaan, mutta laittaisen rahat Kirkon ulkomaanavulle joko naistenpankkiin tai naisten koulutukseen.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin ilmoittaudu kommenteissa. Teen sitten vasta kirjaluettelon erikseen, nimitäin jos on kiinnostusta. Luetteloa syntyy aikaisintaan sunnuntaina tai maanantaina.


En selviäå kirjahyllyprojektista muuten kuin luopumalla. Ajattelin kyyditä pari säkillistä vaikka kirkon tai helluntailaisten Fida-kirpputorille, jos suostuvat ottamaan vastaan.  Kokeilen ensin tätä suoramyyntiä teille, siskot ja veljet! Vai olisiko jollain vielä parempaa ehdotusta?

Divarista kyllä ostan kirjoja, mutta kokemusteni perusteeella ei maksa vaivaa lähteä tarjottelemaan myyntiin. Minusta ei ole kirppismyyjäksi enkä huutonettiinkään jaksa ruveta näitä nyhertämään.

Viikonloppuja!

torstai 13. tammikuuta 2011

Kaikenlaista

Meillä oli kaupunkipäivä. Jos on meidän kylillä kadut kurjassa kunnossa, niin ei uskoisi että se kynnöspelto, joka leikkii pääkaupungin katuverkkoa, on edes olemassa. Kävimme asialla ja tulimme äkkiä pois, mutta silti väsymys kävi kummankin käpäliin. Ihan jo vilkkaan liikenteen seuraaminen ja kiihtyneiden kuskien katseleminen otti voimille.

Olimme miehen silmätutkimuksessa. Minä olin mukana paitsi tietysti rakastavan vaimon ominaisuudessa, niin ennen kaikkea kasöörskana. Miehen pankkikortilla saa revittyä vain seinästä rahaa eikä hän aio korttiaan vaihtaakaan, jos ei ole pakko. Hyvä että olin mukana, sillä lähete oli raapaistu sillä tavalla esitteen kulmaan, että kela-korvauksesta ei ollut tietoakaan, paitsi jälkikäteen kun lääkäri on raapustanut asianmukaiset tiedot lomakkeeseen.

Miehellä on ollut jo useamman vuoden glaukoomalääkitys ja nyt paineet olivat nousseet ja siksi silmälääkäri passitti tarkempaan kuvaukseen ja määräsi käymään tarkastuksissa joka kolmen kuukauden päästä. Tämän päivän tulokset ovat tietysti vielä analysoimatta, mutta hoitaja oli sitä mieltä, että arvot ovat sallituissa rajoissa, vaikka toista pelättiin. Muussa tapauksessa on edessä passitus silmäleikkaukseen. Ennen glaukoomalle ei voinut tehdä muuta kuin tiputtaa lääkettä ja jos ei auta, odottaa sokeutumista. Silmä on sielun peili.

Tänään piti sataa 20 senttiä lunta, mutta ennuste ei ihan pitänyt paikkaansa. Satoi kyllä jonkin verran liukkaiden ja jäisten teiden päälle ja myös meidän jäisille rapuille.  Mies ripotteli karkeaa suolaa rappusille, jotka ovat kestopuuta. Kiville ei suolaa passaa levitellä, mutta tämä toivottavasti kestää ja lääkitys tepsii ennen kuin kumpikaan tekee kuperkeikkaa.

En muista, narisinko jo aikaisemmin kasvihuoneen katolla olevasta paksusta lumikinoksesta. Varmaan mainitsin ja valitin, että sinne on niin vaikea päästä hangen läpi, kun ei talossa ole suksiakaan. Enää ei ole kiirettä: kurkihirsi notkahti jo, aivan samoin kuin viime talvenkin lumilla. Tämä pahuksen kasvihuone on aiheuttanut pelkkää vaivaa. No, vähän sentään iloakin, mutta mies sanoi tulleensa melkein hulluksi sitä kasatessaan, liukuovi ei ole liukunut koko aikana ja nytkin ovi ja yksi seinäpaneeli on pönkitetty paikoilleen. Kurkihirren  notkahdus varmaankin on irrottanut vähintään muutaman paneelin lisää. Toivottavasti keksimme keväällä jotain. Mieluiten potkisin tämän kappaleiksi ja ostaisin uuden, mutta ikänsä puolesta tämä ei vielä ole kaatopaikkatavaraa. Entinen, itse rakennettu ja muovilla päällystetty kesti vuodesta toiseen, mitä nyt joskus naulattiin muoveja paikoilleen.

Näinä harmaina päivinä ei kuvaamisesta ole tullut mitään. Tämä on joskus ennen joulua auton ikkunasta napsaistu maisemakuva. Nuo töhryt kuvassa ovat siis ikkunassa olevaa likaa. Muuten auringonlasku oli aika mukavan näköinen ja taivas erilainen kuva kuvalta.

Kuvista tuli rajauksen takia vähän eri kokoisia. Ei toivottavasti haittaa ketään muita kuin itseäni.

Edellisen postaukseni haasteesta on vasta kaksi innostunut. Tulkaa, tulkaa! Kätten työt, joista on kysymys, voivat olla käsitöitä tai näperryksiä tai piirustuksia, runoja, kortteja, ihan mitä vaan. Siis ilmoittautujat saavat minulta sen näperryksen, mutta haaste on siinä, että jatkaa sitä omassa blogissaan ja tosiaan näprää omille kavereilleen jotain vuoden 2011 aikana.  - Joku jo toisaalla huomautti, että tämä meemi on kiertänyt kyllästymiseen asti monta vuotta eri blogeissa. Onneksi pyörää ei tarvitse keksiäkään monta kertaa, vaan sama malli pyörii edelleen. Kai minä sitten olen niin lapsellinen, että minusta tällaiset ovat kivoja.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Haaste!!!!!

Osallistun luovuuteen kannustavaan (käsityö)haasteeseen. Lupaan tehdä jotain omin käsin 5 ensimmäiselle kommentoijalle. Sitten teidän täytyy luvata kopioida tämä omaan päivitykseenne ja luvata samoin. Siis tavara/lahja/jotain muuta hauskaa ja mielenkiintoista tehdään itse ja toimitetaan vuoden 2011 aikana. Lähdetkö mukaan ?
......

Itse löysin haasteen  Suden silmukat -blogista ja ilmoittauduin heti.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Liukasta luikkua

Oli pakko tulla vähän vetäisemään henkeä eli pitämään lakisääteistä taukoa, sillä tänään aloitin vihdoinkin kirjahyllyn järjestelyurakkani. Siihen uppoaa varmaan jonniinkin verran aikaa, varsinkin kun ensimmäiseksi tipautin laatikollisen askarteluromppeita lattialle plus hyllyn alle. Onneksi olen jo etukäteen muutamana yönä valvoessani suunnitellut parin hyllyn asettelua. Mies lähti kevään ensimmäiselle soittotunnilleen ja illalla hänellä on vielä harjoitukset. Ruokakauppaan riennämme ennen harkkoja, sillä viikonloppu meni "tähtiruokien" merkeissä: hernesoppaa ja coq au vin -pataa. Eli jämäruokaa.

Kun nyt pakkaset hellittivät, niin liukkaat alkoivat. Meidän kuja on aurattu yöllä, mutta niin huonosti, että miehen oli pakko ajaa kevyen liikenteen tietä päästäkseen pihasta pois. Posti- ja roskisautoilla on ilmeisesti ollut suuria vaikeuksia ajaa pehmeää tietä, joka sentään on kaupungin vastuulla. Mutta vaikeaa näyttää olevan muillakin. Kun äsken katsastin nettiuutisia, niin Helsingin Aleksis Kiven koulu jäi kuulemma ilman viikon kasvisruokatoimitusta, kun  auto ei päässyt hurraamaan koulunmäelle. Keskustelijat jo paheksuivat heti sitä, miksei mukuloita ja opettajia pantu kantamaan ruokapyttyjä. Niin, miksei? 

Syksyllä pääkaupungissa riideltiin siitä, voiko koulukkaat ruokkia kasvisruoalla, olikohan tavoite kerran viikossa. Mukulat eivät pärjää ilman päivittäistä liha-, makkara tai kala-annosta, väitettiin. Ihmettelen miksi asia ylipäätään piti viedä jonnekin kaupunginvaltuustotasolle. Olisivat ruokaihmiset vain kylmästi tehneet haluamansa ruokalistat ja sillä selvä. Ei nykyisillä kouluruokailun määrärahoilla annoksessa muutenkaan ole nokaretta enempää lihaa. Seuraan oman kaupungin ruokalistoja aina kun muistan ja pastaa kastikkeella ainakin esiintyy aika usein. Liukkaasti sekin menee nälkäisten lapsosten masuihin. En ole muistanut tentata lapsenlapsen mielipidettä kouluruoasta, mutta oman aikani inhokkiruoka oli makaronivelli, jota nykylapset eivät varmaan ole maistaneetkaan.

No niin, nyt tauko päättyi ja lähden taas jatkamaan. Hyvää viikkoa!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Päättyi joulu vaikkei kenkään sois...

Tätä meidän äiti aina ennen lauloi, kun joulukuusta kuskattiin ulos. Itse ihmettelin noita sanoja, vaikka olenkin sen ikäpolven ihminen, ettei sanojen merkitys ollut epäselvä. Mahtavatko nuoremmat niitä ymmärtääkään? Siis kenkään = kukaan, soisi = haluaisi.

Keräsin tänään talon joulutontut, ikkunavalot ja seimen talteen, ensi joulua odottamaan. Ulkona oleva valosarja saa vielä jäädä, sillä johto on paksun kinoksen alla enkä ole innostunut kahlaamaan metrikaupalla kinoksessa valojenkaan luokse. Sama reissu muuten pitäisi tehdä kasvihuoneen kattoa puhdistamaan ja se houkuttelee yhtä vähän, niin tarpeellista kuin olisikin. 

Meillä oli vain kaksi pikkuista kuusta. Toinen koristi nukkekoti Mattilaa ja on aito muovikuusi. Toinen on valkoisella paksusti kuorrutettu pikkukuusi, jonka saimme ystäviltä joululahjaksi. Ei aavistustakaan, mikä kasvi on kuorrutuksen alla, enkä usko että paksun valkoisen tekolumen alla mikään enää on edes hengissä. Muut joulukukat ovat vielä kohtuullisen hyvissä voimissa.

Oikeastaan ajatukseni oli pitää joulua talossa vielä Nuutin päivään asti, mutta yksi kirja-alesta hankkimani teos antoi uudet ohjeet. Kirja on paksu "Vanhan kansan merkkipäivät" -niminen Kariston teos, jonka tekijät ovat Antto Laiho ja Jani Heikkinen. Tämä Antto L. on koonnut ensimmäisen painoksen jo vuonna 1912 ja Jani H. vähän laajentanut ja täydentänyt sitä vuonna 2005. Nyt on menossa neljäs painos. Alkuperäisen teoksen nimi on "Wanhan kansan merkkipäivät, elikkä, Esi-isiemme maatalouskalenteri". Oi, mikä aarreaitta, jota lainaan vielä monen monta kertaa!

 Tammikuun kuudes päivä on, kuten kaikki tietävät, nyky-loppiainen. Seitsemäs päivä eli viime perjantai oli Vanha Nuutti eli Hiiva-Nuutti, jolloin nuuttipukit kiersivät talosta taloon. Jos antimet eli jouluolusten loput olivat niukat, lausuivat pukit esimerkiksi seuraavan pilkkalorun:
"Rapa on sun tynnyrissäs / koko joulun ollu / enkä ole sun lihas murenaa / ja voitas nähdä saanu. / Kaikki hyvii taloi / ja yks on paska, / kunnes nyt tynnyrinpesijälle / ryyppii anna jaksa. / Et sinä minnuu ensi kesän elopellol näe." Ymmärsittekös tämän? En oikein saa kiinni murteen kotipaikasta, vaikka parin lukukerran jälkeen hahmotinkin tekstin sisällön.

Eilen oli Halla-Nuutti eli Nuutin-Nuutti ja tänään Nuutin-Nuppi ja huistuppi. Huomenna on Huistuppi, joka on täysi arkipäivä, jolloin ainakin kokemäkisten mukaan tuppi heiluu. Kolmastoista päivä, siis ensi torstai, on varsinainen Nuutin nimipäivä, jota on sanottu Uudeksi Nuutiksi. Almanakassa päivä on siirtynyt tälle paikalle jo vuonna 1708.  Tammikuun ensimmäisen viikon päivistä katsottiin alkaneen vuoden säätilaa. Huomatkaa tämän päivän keli: "Millaiset ilmat tänään, semmoiset syyskuussa".


Talon vanhoissa hirsissä on muutamia koloja, joiden varassa ehkä ennen muinoin on ollut hyllyjä. Tämä kolo on ainoa esillä oleva ja sekin peittyy, jahka saamme hankittua sen eteen uuden hyllyn. Viimeiset vuosikymmenet seinää vasten oli akvaario, mutta se sai ennen joulua kyydin kaatopaikalle. Lasit olivat niin pahasti kalkkiintuneet, ettei niitä enää saatu puhtaiksi ja muutenkin olimme lopen kyllästyneet kalankasvatukseen. Tonttutyttö olkoon nyt hyllyn tuloon asti edustamassa vaikka vanhan talon maahisia. Tulevan hyllyn alapuolella on matala kaapisto, jossa mies pitää omia yksityisiä juttujaan, joihin vaimo ei kajoa. Paitsi joskus puhelinluetteloon.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Saunailta

Taas ollaan lauantaissa ja sauna on lämpiämässä. Olin jo aamulla päättänyt, että tänään rupean järjestelemään kirjoja. Toisin kävi. Lähdimme mummulaan, kun ei koko viikkona ole ehditty. Mutta näin ollaan illassa ja tämäkin suunnittelelmani työ aloittamatta. Miten nämä päivät kuluvat kuin lennossa?

Lunta ei viime yönä tupruttanut kovinkaan paljon, mutta tuuli kinosti sitä sen verran, että miehellä oli aika työ sen linkoamisessa. Meidän kujalla ei ole vieläkään käynyt lumiauraa, mutta onneksi siitä sentään pääsi ajamaan. Sen sijaan keskikaupungin kadut ja lähitiet ovat hirveässä kunnossa, ei uskoisi että ollaan keskikokoisessa etelä-suomalaisessa kaupungissa. Kaupunki kaiketi omistaa tiekarhun, ellei ole myynyt sitä Viroon. Tänä vuonna se on ollut talviunilla eikä varmaan kertaakaan käytössä. Auto kulkee kuin juna raiteilla. Ja varmemminkin kuin junat, jotka kulkevat miten sattuu.

Mummula-käynnistä jäi hyvä mieli, sillä isä kaipaa selvästi juttukaveria. Äidistä ei taida paljon enää olla puheseuraa, enempää kuin minkään asian tekijääkään. Nyt hän kylläkin yllätti: korjasi lounasruokien tähteet jääkaappiin ja sammutti pöytäkynttilän. Yleensä isä on saanut tehdä kaiken, mutta kun minä tiskasin ja täytin tiskikonetta, niin olisikohan se ollut sellainen poikkeama jokapäiväiseen rutiiniin, että äiti melkein kuin vahingossa nosti muutamat kipot kaappiin? En aina ole ihan varma siitäkään, miten hyvin äiti meitä tuntee. Kun emme ole koskaan olleet läheisiä, saati luottamuksellisissa puheväleissä, niin mitenpä sitä enää tässä vaiheessa keksisi luontevaa puhumista? Ikävä juttu.

Äiti oli hyvin väsyneen oloinen eikä osallistunut juuri lainkaan keskusteluun. Kun kysyin jotain lotta-aikojen asiaa, jonka arvelin olevan vielä muistissa, niin vastaus oli vain epämääräinen: "Mitähän tuohon nyt sanoisi?" Jossain vaiheessa hän lähti levottomana kävelemään, tuli takaisin, hiippaili taas hetken päästä pois, ilmeisesti päiväunilleen. Ja ilman keppiä, vaikkei pitäisi ottaa askeltakaan ilman sitä. Äiti valvoo yöt ja nukkuu päivät, isä kertoi. Väsymys voi johtua siitä tai jostain muusta. Sydän- ja muunkin lääkityksen pitäisi olla kunnossa eikä hän ole valittanut erityisiä vaivojakaan, tiesi isä, mutta kun ikää on lähes 90 vuotta, niin tarvitseeko sitä mitään erityistä syytä ollakaan?

perjantai 7. tammikuuta 2011

Hyvä postipäivä

Tänään tuli neljä pakettia, joista onneksi vain kaksi piti hakea postista. Käsityötarpeita ja kirjoja, mitäpä muuta. En vielä ehtinyt kuvaamaan saalistani, mutta sen voin jo etukäteen kertoa, että suurin, painavin ja kallein paketti sisälsi Akateemisen alennusmyyntikirjoja. Tilasin sellaisia teoksia, joita en kuuna kullan valkeana raaskisi ostaa normaalihinnalla. Nyt sain kaikki tilaamani. Siinä on pläjäys talviharrastuksia, kuten kulttuurihistoriaa, naishistoriaa, sotahistoriaa, kansanperinnettä, ompeluoppia ja piirustamisen oppia. Ei muuta kuin harrastamaan!

Seuraava projekti on lajitella kirjahyllyjen sisältöä vähän uuteen malliin. Jotkut systemaattiset ihmiset, kuten matemaatikko-lanko ja veljeni, ovat kuulemma tehneet tietokoneelle ikioman kirjaluokittelun. Sitä en tiedä, miten heillä hyllyt pysyvät järjestyksessä. Meillä ei ainakaan pysyisi, mutta olen kyllä pyrkinyt sijoittamaan kirjoja vähän aihepiireittäin eli siis esimerkiksi kässä- ja askartelukirjat yhdessä hyllyssä, sukututkimus ja pitäjänhistoriat toisessa, ruokakirjasto kolmannessa paikassa.

Tämän aarteen onnistuin metsästämään nettidivarista jo muutama päivä sitten. Mary Oljen  Kauneimmat kirjokintaat eivät varmasti jää hyllyyn pölyttymään.

torstai 6. tammikuuta 2011

Loppiaista

Harmaatakin harmaampi on tämä loppiaispäivä. En aio pitää kiirettä jouluvalojen ja muiden joulutavaroiden korjaamisessa varastoon. Kynttilöitä ja ikkunavaloja poltetaan meillä vielä täysillä. Nautitaan nyt, kun voidaan valoista nauttia! Nuuttiin on vielä viikko aikaa ja silloin alkaa varmaan jo päiväkin olla niin paljon pitempi, ettei enää kaipaa ikkunavaloja.

Pakkaset ovat tiessään ja katolla lunta enemmäin kuin viime vuonna tähän aikaan. Vielä viime talvena isäntä oli sitä mieltä, että katto on kestänyt sata vuotta ja kestää edelleen. Eilen hän jo puhui jotain katon puhdistamisesta, muttei onneksi sentään itse aio sinne kiivetä. Nyt kun pakkanen on lauhtumassa, alkaa lumikuorman painokin kasvaa. Toivottavasti edes osa hurahtaisi omia aikojaan alas ennen kuin sattuu mitään haaveria.

Tämä kuva on otettu viime talvena, tosin vähän myöhemmin kuin loppiaisena. Tänä vuonna en ole vielä niin eksoottista näkyä kuin oman talon katonharjaa kuvannutkaan...


Loppiaisruoaksi päätimme tehdä Kukkoa punaviinissä eli broilerin rintapaloja, herkkusieniä ja pekonia, sipulia ja valkosipulia ynnä timjamia haudutetaan punaviinissä ja kanaliemessä. Nam-nam. Muistan vieläkin sen ihanan tuoksun, kun aikanaan nuorena likkana ravintolaharjoittelijana pääsin paikalle, kun keittiömestari raotti vähän padan kantta ja sain haistella samaisen ruokalajin ihania aromeja. Ei puhettakaan, että sitä olisi saanut maistaa. Liemessä oli myös vähän madeiraa, mutta mies arveli, että tulemme toimeen ilman sitä ja entisenä alan miehenä tuumasi myös, että tuskin mestari sitä madeiraa kastikkeeseen meni tuhlaamaan...

Eilen meillä oli helppo kalapäivä: graavilohta, silliä ja lohisalaattia keitettyjen perunoiden kanssa. Pienet snapsitkin otettiin. Pottuja keitän myös tänä iltana tuon pataruoan kaveriksi.

Mukavaa loppiaisiltapäivää ja -iltaa!

tiistai 4. tammikuuta 2011

Sitkeitä myyjiä ynnä muuta

Jouduin sitkeän puhelinmyyjän jallittamaksi eli vaihdoin laajakaistaliittymää vastoin parempaa tietoa. Aika moni olennainen seikka jäi pojalta kertomatta. Seikat ovat tässä vähin erin valjenneet, kun olen itse penkonut nettiä. Onneksi puhelinmyynnissä on mahdollisuus katumukseen ja niinpä minäkin marssin heti pyhien jälkeen puhelinkauppaan perumaan kauppoja. Myyjäpoika piti minua varmaan kahjona, mutta sai kuin saikin minut pyörtämään peruuttamispäätöksen.

Tulin kotiin ja mietin asiaa uudemman kerran. Sain päätökseeni vahvistusta tyttäreltä, jonka kimpussa nähtävästi samat kauppalopot ovat olleet. Ei muuta kuin tänään takaisin peruuttamaan kauppoja. Myyjä, sinänsä miellyttävä ja asiallinen, tivasi syytä. Sitä ei tarvitse olla eikä ainakaan kertoa, kun kyse on etämyynnistä, jossa on 14 päivän katumusaika. Kerroin kuitenkin: epäasiallinen kaupustelu. Myyjä yritti noin kymmeneen kertaan saada minut perumaan päätökseni, vetoamalla mm. halvempaan hintaan ja parempaan laatuun. Pidin sitkeästi pääni, sillä se oli minulle jo periaatekysymys. Vanhat tiedot olivat kadonneet alta aikayksikön puhelinkaupan järjestelmästä.Tekihän myyjä sentään uuden sopimuksen, vaikka mainostikin moneen kertaan sisarfirman oivallisuutta. Ei käynytkään noin vaan palauttaa vanhaa sopimusta, kun se kuulemma oli hetimmiten hävitetty. S-bonukset täytyy kuulemma käydä itse lisäämässä sopimukseen. - En vielä ole uskaltanut katsoa sopimukseni tilaa enkä sitä, mitkä kaikki ominaisuudet "vanhanaikainen järjestelmä" oli jo syönyt ja hävittänyt, näiden muutamien työpäivien aikana.

Samaan aikaan kun keskustelin pitkään ja hartaasti nettiyhteyksistä, jutteli mies vanhan kaverinsa kanssa kauppakeskuksen käytävällä. Minäkin ehdin sen verran nähdä häntä, että hyvät uudet vuodet toivoteltiin. Kaverilla oli ollut järkyttävää kerrottavaa: miesten yhteinen tuttu oli poistunut tästä maailmasta äkkiarvaamatta, kesken juttutuokion ja siinä samassa paikassa. Lähtö oli tullut kirjaimellisesti seisovilta jaloilta. Nämä kaikki kolme ovat suunnilleen saman ikäisiä, toki eläkefaareja jo, mutta silti uutinen kosketti. En tuntenut vainajaa kuin ulkonäöltä tiesin, mutta silti. Ainahan viesti tutun kuolemasta pysäyttää.

Tulilatva

Omat vaivat asettuivat taas omiin mittoihinsa. Käsivarteen ja selkään tosin tuli eilen mahtavat mustelmat, joita saan varmaan tutkia ainakin ensi viikkoon asti. Vähän ne yöllä muistuttivat itsestään, mutteivät sentään unia vieneet. Uniin tuli ex-ex-työpaikka. Minun piti lähteä lentämällä työmatkalle jonnekin toiselle puolelle Suomea, mutta oli ongelma. Kengät olivat jääneet vesisateeseen ja kastuneet pilalle.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Onni onnettomuudessa

Tänään oli tarkoitus tehdä reippaasti kaikenlaista. "Kaikenlaiset" ovat tekemättä, mutta onhan tässä vielä päivää. Kukkaset kukoistavat ja minä itte olen kaikki luut ehjänä, vaikkakin sinne ja tänne ehkä on nousemassa isompia ja pienempiä mustelmia ja toista käsivartta aristaa.





Kävi nimittäin sillä tavalla, että tulin rappusten alapään pyllymäkeä. Mies oli lähdössä asioille ja huuteli hakeneensa päiväpostin laatikosta. Yleensä tulen raput tosi varovasti ja tiukasti kaiteesta kiinni pitäen, varsinkin nyt kun jalkoja verhoilevat paksut villasukat. Miten sitten huomio kai kiinnittyi postipinoon ja ote herpaantui ja mummoa tuotiin vauhdilla alas. Klonks, klonks, klonks, arviolta kolmen rapun verran. Onneksi mies oli vielä kotona auttamassa ylös, vaikka hetken huilatessani pää alimmalla rapulla jo tiesin, että ainakin luut ovat ehjät. Hullumminkin olisi voinut käydä, joten nyt kyllä sopii olla kiitollinen.

Pöydällä amarylliksen takana piilossa on punainen joulutähti ja tuo epämääräinen, joka näyttää kuivalta kukalta voi tosiaan ollakin kuiva kukka tai lehti tai sitten joulutähden suojapaperi.

Tämä ruusu on eri jouluruusu kuin edellisessä postauksessa. Tosi kaunis tämäkin. Vielä kun saisin nämä ihanuudet elämään kevääseen asti ja siirrettyä sitten kukkapenkkiin. Istutin viimevuotisen ulos, mutta se taisi jäädä niin pahasti muiden kasvien alle, etten enää myöhemmin muistanut edes tarkistaa hänen vointiaan.

Joku voi nyt ajatella, että pitäisi pitää tohvelit jalassa tai laittaa näppylät sukanpohjiin tai matot rappusiin tai muuten vaan olla varovaisempi. Niin tietysti voisikin. Kaikki perheenjäsenet vuosikymmenten varrella ovat kuulemma ainakin kertaalleen tulleet vauhdilla raput alas. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Nyt ei auttanut edes rappusten valo, joka hankittiin syksyllä. Ei auttanut, ei.

Jos nyt vihdoinkin rupeaisin niihin kaikenlaisiin puuhiin.

P.S. Ensimmäinen mainos, joka hyökkäsi heti kun sain tämän julkaistua oli kenkien liukuestemainos. Heh-heh!

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Papupata pankolla kiehuu ja kuohuu...

Nyt ovat viimeisetkin jouluruoat jatkojalostuksessa, kun kaksi hernesoppakattilaa kiehuu hellalla, ei sentään pankolla. Siis loru tais mennä näin. "Appilan pappilan apupapin papupata pankolla kiehuu ja kuohuu..." Muistaako kukaan jatkoa?

Kinkku oli jo aika loppusuoralla, joten padoissa syntyy lähinnä kasviskeittoa. Toisaalta ruokalajin nimihän ei suinkaan ole kinkku- vaan hernekeitto. Höysteeksi jaoin kattiloihin vihoviimeisen kulman savulampaasta, muutaman sipulin ja porkkanan. Lisään vielä hetken päästä puolikkaan paprikaa per kattila. Paprika ja porkkana ovat lähinnä värin takia eikä tuosta määrästä varmaan mitään muuta iloa olekaan. Annos on suuri eli kun toinen on kymmenen litran ja toinen kahdeksan litran kattila, niin siinäpä on kahdelle hengelle vähäksi aikaa ruokaa.Me molemmat olemme hernesopan ystäviä ja lämmitysvaiheessa voi aina lisätä uutta höystettä, esimerkiksi kinkkusuikaleita, valkosipulia ja kaprista.

Viimeiset peruna-, porkkana- ja lanttulaatikon kuivuneet loput kaavin jo illalla kompostiastiaan. Tie kompostorille oli tänään niin tukossa, että sain kahlata lähes polviin asti ulottuvassa umpihangessa. Menoksi, sanoi mummo lumessa, vai miten se meni? Kälyn tuoma joululyhty sai uudeksi vuodeksi uuden öljykynttilän ja palaa edelleen. Yksi kynttilä on vielä varattuna loppiaiseksi, joka onkin jo muutaman päivän päästä.



Kävimme päivällä selvittelemässä yhtä asiaa puhelinkaupassa ja samalla matkalla kirjakaupassa ostamassa mm.  kalentereita niiden kadonneiden tilalle. Kadonneet lampaat eivät vielä ole ilmoittautuneet, ei vaikka ostin todella komean uuden pöytäkalenterin. Mies oli pyytänyt jo aikaisemmin seinäalmanakkaa alakerran vessaan. Ostin hänelle nyt sellaisen, josta menee muutama ropo Itämeren suojeluun. - On kuulemma niin mukava katsella sitä asioilla käydessään. Saamme joka vuosi ystäviltä lähetyskalenterin ja se kunnioittaa läsnäolollaan yläkerran vessaa. Tänään haalin kaupasta myös kansioita ja sen sellaista tavaraa, jonka avulla saan viime vuoden säilytettäviä lehtiä ynnä muuta arkistoitua. Suurin osa lehdistä menee keräykseen, mutta esimerkiksi käsitöihin, sukututkimukseen ja eräisiin muihin yhdistyksiin liittyvät lehdet eivät pahemmin vanhene ja siksi ovat visusti tallessa, samoin Kielikello, jota taisin ruveta tilaamaan jo ammoisina aikoina, ehkä opiskelun päätyttyä.

Nuo vanhat lehdet ovat aarteita, varsinkin jos sattuu löytämään sidottuina vuosikertoina. Kerroinkin joskus aikaisemmin, miten syksyllä onnistuin löytämään Kotilieden ensimmäisen vuosikerran vuodelta 1923. Minulla on myös vuosikerrat 1924 ja -25 sekä 1950. Niitä on mukava selata ja vähän joskus lueskellakin.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Hyvää vuotta 2011!

Toivottavasti alkanut vuosi on meille itse kullekin onnellinen ja hyvä vuosi.  Päivät ainakin ovat jo puidentyneet ja kevättä kohti mennään! Kiitos bliogiystävyydestä, toivottavasti se jatkuu tänäkin vuonna.

Jouluruusu

Meillä aatto meni kaksistaan, kuten yleensä  muutkin aatot. Joulun kekkerit painavat vielä sen verran, ettei tullut mieleenkään kutsua ketään kylään. Ne, jotka muutaman kerran viime vuosina ovat meillä vastaanottaneet uutta vuotta, olivat koko vuoden niin kuormitettuja, ettemme edes tohtineet ajatella kutsua.

Emme ole mitään kyläkissoja ja ikävä sanoa, sydänystävät ovat aika vähissä. Tuttavia kyllä on runsaasti, sekä yhteisiä että kummankin omia. Meistä kahdesta minä olen sosiaalisempi ja varmaan kyläilisinkin enemmän, mutta tälle ukko-kullalle kaikki vierailut ovat suuri rasite. Ei pelkästään luonteenlaadun takia, vaan kun on "kipujen mies ja sairauden tuttava", jos näin raamatullista ilmaisua on soveliasta käyttää, niin vierailut rasittavat myös fyysisesti.

Mutta mepä juhlimme eilen ihan hyvällä mielellä kahden kesken. Lämmitin itselleni saunan ja saunottelin vanhan vuoden pölyt kropasta ja mielestä. Lahjaksi saamani saunatuoksu tuli vasta lauteilla mieleen enkä viitsinyt lähteä hakemaan sitä, mutta tuleehan tässä uusiakin saunailtoja. Iltaruoaksi graavasin kirjolohifileen ja olimme ostaneet sen seuraksi katkarapuja ja sillikaviaaria sekä paria herkkujuustoa. Tänään syödään loput kalasta ja huomenna olisi tarkoitus keittää kinkun jämästä iso padallinen hernesoppaa. Sitä riittää muutama purkillinen pakkaseenkin, mutta aloittaa vähitellen tämän joulumässäilyn jälkeen reikäleipien ja härkäviikkojen tammikuun.

Ilotulitukset alkoivat naapurustossa harvinaisen aikaisin eli jo kuuden aikoihin oli täysi meteli päällä. Räiskettä riitti vuoden vaihtumiseen asti. Kun yleensä suurin osa paukuista on keskittynyt lähemmäs puoliyötä ja niitä on riittänyt melkein aamupuoleen, niin nyt räiske päättyikin jo ennen yhtä. En saunan jälkeen vähän kosteilla hiuksilla välittänyt töllistellä raketteja kovin pitkään ulkona enkä saanut yhtään kuvaakaan onnistumaan. Kaupungin ilotulitus ei näy meidän pihaan ja kun en liikahtanutkaan omalta tontilta, jäi sekin näkemättä. Sitä tämä vanheneminen kai teettää!

Eräät seikat häiritsevät tätä alkanutta vuotta. Päällimmäisenä on niinkin mitätön asia kuin pöytäalmanakan katoaminen. Samassa lastissa pakkasin johonkin tosi hyvään talteen muutamia nyt kaipaamiani muitakin juttuja, kun ennen joulua raivasin pöytiä tyhjäksi. Olen ihan varma, että jos ja kun huomenna ostan uuden almanakan, niin tämä kadonnut ilmestyy välittömästi silmiini. Oli minulla pari seinäalmanakkaakin, mutta arvatkaa vaan, ovatko ne nyt seinässä! En haluaisi suostua ajattelemaan, että muistamattomuus on dementiaa, vaan johtuu siitä kiireestä, jolla lopulta jouduin laittelemaan taloa joulukuntoon. Voi se tietysti olla vähän molempia.