Vähän harmaata

Päivällä kuuntelin kahden miehen duettoja ihan kotinojatuolista käsin. Harjoittelusta oli kysymys, mutta sopi oikein hyvin taustamusiikiksi, kun samalla kudoin sytomyssyä syöpäsairaalan keräykseen. Illalla vielä isäntä soitti parit Louis Armstrongin ja Count Basien levyt ja iltapalaksi söimme palat päivällistä kinkkupiirakkaa ja siilikakkua. - Sikäli päivä siis oli oikein mukava, vaikka Summertime jäikin soimaan pitkäksi aikaa päähäni.

Hyvä, että olikin iloisia ajatuksia, sillä muuten tässä on ollut vähän apeanharmaa mieli. Vaari joutui sairaalaan - johan hän on koko vuoden ollutkin sairastamatta. Tai siis joutumatta sairaalaan. Pelkäsimme jo pahinta, sillä niin uupunut ja melkein muissa maailmoissa hän oli kun viimeksi kävimme. Ei hän silloin puhunut mitään mahavaivoista, mutta niiden takia on nyt sisällä terveyskeskuksessa ja vielä eristyshuoneessa. Noro vai mitä mahtaakaan olla? Korkeassa 95 vuoden iässä tietysti kaikki voi olla vaarallista ja luultavasti nyt on kyse pöpöjen lisäksi ravinto- ja nestehukasta. Huomenna olemme varmaan vähän viisaampia. Sairaat kylläkin tyrkätään kotiin heti, kun vain se on mahdollista, mutta saapi nähdä, siirtyykö vaarin Kaunialaan lähtö. Ei ne sinnekään sairaita ota, kaikista vähiten ripulipotilaita.

Tuleva viikko on melkein vapaa ohjelmasta, joka onkin nyt hyvä juttu. Tiistaina viemme abipojan lounaalle, kun kirjoitukset ovat toivottavasti onnellisesti ohi. Ehkä poika kertoo mummille suunnitelmistaan, tai sitten ei. Armeijaan meno on kuitenkin vasta tammikuussa.

Uusi viikko, uudet kujeet

Jaa-a, tällä viikolla selviää taas kerran, olenko terve, sairas vai siltä väliltä. Huomenna labra, torstaina lääkärin vastaanotto. Sitten sen taas tietää. Kaikenlaista on, mutta se voi liittyä syöpään tai olla liittymättä. Vikalistaa kirjoittelen muistin tueksi. Ei niitä kannata liikaa etukäteen miettiä, eikä oikein myöhemminkään.

Saimme tänään tarjouksen porrashissistä, josta olemme pitkään puhuneet ihan turvallisuussyiden takia. Kauhea hinta, mutta kun kumpikin pelkäämme portaista putoamista, kompastumista tai liukastumista, niin olisihan se hyvä. Käly ja lanko hankkivat muutama vuosi sitten ja ovat olleet valtavan tyytyväisiä. Kuntomme ei tästä kohene ja jos nyt vaikka jommasta kummasta löytyy vielä vakavia uusia juttuja, niin rappujen kiipeäminen voi oikeasti tulla liian haastavaksi. Hissillä voisi ihmisten lisäksi lähettää vaikka pyykkiä tai astiakorin kerroksesta toiseen. Valitettavasti olemme sen verran hyvätuloisia ja virallisesti varmaan myös hyväkuntoisiakin eläkeläisiä, että kunnan tai minkään muunkaan instanssin tukea on turha odottaa. Kun terkkarissa otin asian ihan sivumennen puheeksi, niin fysioterapeutin mielestä ensisijaisesti pitää miettiä, miten voisi muuttaa huushollin yhteen kerrokseen. Sänky tuvan nurkkaan tai jotain sellaista ratkaisua.

Tämä on ollut merkillinen kevät sikäli, että olemme joko mielessämme tai livenä joutuneet hyvästelemään monta läheisempää tai kaukaisempaa tuttua. Lisäksi vielä useampi sairastaa vakavaa tautia. Syöpää useimmiten. Se on tietysti myös tämä ikä. Alamme kohta olla vanhinta sukupolvea, vaikka meillä tosin suvun vanhin keikkuu vielä henkisesti reippaana, fyysisesti lähes liikuntakyvyttömänä, samoin hänen lähes saman ikäinen serkkunsa. Tapasin viikko sitten yllättäen pikkuserkkuni, tämä toisen teräsvaarin tyttären, enkä edes tunnistanut häntä. Onneksi hän tunsi ja saimme vaihdettua kuulumiset ja lähettettyä puolin ja toisin terveiset. - Tänään kuulimme, että lankomies oli saanut päähänsä lähteä pyöräilemään lapsenlapsensa kanssa. No, omaa pihaa kauemmas hän ei päässyt ja potee nyt murtunutta kylkiluuta. Jos mittarissa on yli 80 v. niin kaikkea ei olisi enää pakko tehdä. Tästä miehenikin muistutti ja kertoi omasta kolmipyöräisestään. Nyt tosin on niin märkää ja sateista, että pyöräilystä ei tule mitään.

Sade on varmaan jo hakannut ruusut ja pionit kappaleiksi. Onneksi ehdin kuvata vähän kaikenlaista ja innoissani taitoin yhden ruusunkukan ihan vahingossa. Yleensä en raaski taitella niitä maljakkoon., vaan mieluummin katselen pihan kaunistuksena.

Sain pari päivää sitten valmiiksi aika suuritöisen huivin, jota ajattelin ns. parempaan käyttöön, esimerkiksi lääkärireissuille. Pahuksen malli. Jos huivi vähänkään tarttuu mihinkään, keittiön kahvaan tai muuhun, niin pitkä langanjuoksu jää muistoksi. Ei se purkaannu, muttei oli kovin hauskan näköinenkään. Nyt on tulossa kesäsukkaa, ihan vaan tavallista mallia.

Ei sitten muuta kuin hyvää viikkoa itse kullekin.

Villi viikko

Ehdin jo eilen luetella fb:ssä viikon ohjelmaa. Maanantain kirjamatsku lähti eteenpäin, tiistaina haimme aluesairaalasta yhden mittarin, jonka palautamme täysin palvelleena huomenna. Eilen oli jalkahoito ja miehellä harjoitukset. Tänään hänellä oli soittotunti ja illalla toiset harjoitukset. Minulla oli laiskottelua. Huomenna miehellä konsertti, johon minut värvättiin kuulijaksi. Lauantaina hänellä on toinen konsertti ja sitä ennen harkat. Hyvä jos ehtii kaupassa käydän, tosin kaiken varalta hän teki jo alkuviikolla ruokaostoksia vähän enemmän. Kahvi unohtui listalta ja tuoreet leivät vielä puuttuvat. Ja ehkä vähän vappujuomaakin on hankintalistalla. Sinänsä viininjuonti on meillä nykyisin aika harvinaista. Se jäi melkein pakosta sytostaattihoitojen aikana.

Meillä on hyvin harvoin näin tiiviistä ohjelmaa. Nuorempana sitä nauroi eläkeläisten kiireille. Enää ei yhtään naurata, kun yksikin ohjelmanumero päivässä on melkein liikaa.

Tänään on satanut koko päivän eikä auringosta ole näkynyt vilaustakaan. Yllä oleva kuva on otettu ennen viimeistä lumisadetta eli joskus viime viikolla. Mustat pilvet enteilivät tulevaa myräkkää. Lumi tuli, lumi meni, onneksi.

Merkkipäivä

Ei, kenelläkään ei ole syntymä- tai hääpäivää eikä nimipäivääkään. Meidän isäntä vain  lähti ensimmäisen kerran Salonkiorkesterin soittoharjoituksiin sitten toukokuun alun. Melkein neljän kuukauden tauko on toivottavasti nyt ohi, mutta kyllä se häntä on rassannutkin. - Kadonneet avaimet muuten löytyivät, mutta tietysti vasta sen jälkeen, kun uudet vara-avaimet oli teetetty. Niinhän se aina menee.

Nyt pitää minunkin ryhdistäytyä, kun ei vielä tiedä, mitä tässä on edessä. Tutkimuksia kaiketi ainakin. Alkavalla viikolla on päivän reissu Espooseen, jossa pitää olla jo ennen kahdeksaa aamulla. Onneksi pienen aamupalan sentään saan syödä, mutten juoda teetä enkä kahvia. Lääkkeistä pitää vielä soittaa ja kysyä tarkemmin huomenna.

Ajattelin nyt ruveta laatimaan sukupuuta seuraavan kirjan päähenkilöistä ja heidän lähipiiristään. Nimet ja sukulaissuhteet ja vuosiluvut pitäisi saada isolle paperiarkille, sillä ei niitä mikään muuten pidä järjestyksessä. Rupean siihen hommaan, vaikka näemmä aika on hurahtanut taas tietokoneella, tosin taustamateriaalin kaivuussa pääasiassa, mutta kirjoitin pätkän tekstiäkin niin että ihan hurvittelussa ei iltapuhde ole hurahtanut. Tosin pyykkikonekin piti panna päälle, mutta se on tässä touhussa unohtunut. Tämäkin on sitä kahden kerroksen asumista. Nuorempana sitä tuossa tuokiossa piipahti ala- tai yläkerrassa, mutta ei enää ihan ilman asiaa.

Mieskin kotiutuu tuota pikaa, joten nyt äkkiä vihkonippu ja muutama lähdeteos kainaloon ja alas töihin. Sukupuuta laatimaan ja täyttämään ensi viikon lääkedosettia.

Päivitettiin almanakkoja

Tänään katseltiin alkusyksyn ohjelmaa ja onhan sitä. Mies sai soittotuntiensa ajat ja minulla on näitä omia sairausmenoja jo valmiiksi almanakkaan merkittynä. Mies hetken harkitsi, miten paljon uhraa aikaa ja rahaa tunneilleen, mutta yhdessä totesimme, että se on hänen ainoa rahaa vievä harrastuksensa. Siitä ei ihan heti tingitä, ihan jo mielenterveydellisistäkään syistä.

Omat harrastukseni ovat tässä pirtissä ja pihapiirissä tapahtuvia, vaikka niin mielelläni joskus lähtisinkin "johonkin". Mutta kun on näitä vaivoja, eivät mitkä tahansa harrastukset terveydenkään puolesta käy. Aina ei voi miestäkään vaivata kyytimieheksi, niin että ollaan sitten kotona ja vielä hyvällä mielellä. Johan minä aikanani ehdin reissata ihan tarpeeksi. Parhaimmillaan työmatkakin oli 84 kilsaa kahteen kertaan päivässä. Silloin ei autoilussa ollut mitään ongelmaa. Nyt on.

Menin lupaamaan rintamamies-nukkekotini ensi vuoden puolella Nukkekotiyhdistyksen järjestämään nukkisnäyttelyyn, joka muistaakseni on Tampereella tai Jyväskylässä, jos nimittäin kuljetus järjestyy jonkun muun toimesta. Siinä ainakin on yksi lähtitulevaisuuden harrastus, kun taloon pitäisi tehdä ulkoeteinen ja muutenkin viimeistellä sitä valmiiksi. En kehdannut olla lupaamatta, kun mökkini sentään on numero 2 sadasta huvilasta. Pitäähän siellä olla yksi "tavistalokin", joka ei komeudella kilpaile huippuosaajien rakennelmien kanssa. Ja tuleepa nyt ainakin hyvä syy ryhtyä rupeamaan, pitkästä aikaa tähänkin harrastukseen, kun olen enempi keskittynyt kirjoittamiseen tai oikeammin taustoittamiseen ja muuhun materiaalin haalimiseen.

Talo on mittakaavassa 1:18 ja se on minulle vähän liian pieni, näille varsinkin nyt kovin turvonneille töppösormille. Mutta eiköhän se siitä. Ensin täytyy tehdä piirustukset ja etsiä raaka-ainetta, mutta muistaakseni minulla on jotain levyä, ainakin paspis-pahvia, josta voi leikata seinät ja katon. Ikkunoiden ja ovien näpertäminen on haastavin homma.

Selvästi kesä alkaa kääntyä syksyn puolelle. Sen huomasi illan viilenemisestä ja siitä, etten löytänyt enää oikein mitään niityn kukkia maljakkoon. Kukkapenkin leimukukat ja kultapallot alkavat juuri kukkia, mutta niitä en raaski leikata.

Kärhö rupesi kukkimaan uudestaan, mutta siinäkin on vasta muutama kukka ja nuppu, joten en lähde turhan päiten napsimaan muutaman päivän iloksi niitäkään maljakkoon.

Hyvä päivä

Kehuin naamakirjassakin jo tätä päivää hyväksi. Aurinko on paistanut, mutta tänään ei ollut aikaa puutarhanhoidolle ja renkikin sai heti jo ensimmäisen työpäivän jälkeen vapaata. Minulla nimittäin oli vieras, lapsuudenystävä, joka on viimeiset 40 vuotta asunut Hollannissa ja tehnyt siellä työuransa pappina ja psykoterapeuttina. Nyt hänkin on eläkkeellä. Olimme samalla luokalla 8-vuotiaina ja silloin vannoimme ikuista ystävyyttä Se jatkuikin aina jonnekin opiskeluvuosiin asti ja sitten "maailma meidät pois vieroitti". Perheasiat ja sen semmoiset tulivat sinä elämänvaiheessa tärkeämmäksi kuin ystävät. Onneksi olemme nyt löytäneet toisemme uudestaan ja tavanneetkin suunnilleen kerran vuodessa.

Kesäkuu alkoi muutenkin mukavasti. Teimme kesärengin kanssa puutarhatöitä ja niissä hommissa onnistuin kellahtamaan kumoonkin. Se siis ei ollut erityisen mukavaa, mutta hyvää oli, ettei luita katkennut tai muuta sellaista. Toisessa käsivarressa on hirmuiset mustelmat ja kyllä se nurinniskoin kaatuminen sattui ja säikäytti. Istuin jakkaralla perkaamassa kukkapenkintekelettä ja ei paljon tarvittu, kun menin selälleni. Paikassa olisi voinut olla tiiliskiviä ja olisi voinut olla nokkosta, mutta ei ollut. Poika auttoi mummin ylös. Huomiselle on luvattu rumaa ilmaa, joten saa nähdä, miten työt edistyvät. Puuhaa riittää kyllä vaikka miten paljon, varsinkin kun olen aika uupunut jo pienenkin työrupeaman jälkeen. Onneksi on tuo poika apuna.

Hevoskastanja alkaa kukkia. Norjanangervo on täydessä kukassa. Kesäkukat alkavat olla paikoillaan kukin omassa ruukussaan ja amppelissaan, mutta niissä ei juuri ole kuvattavaa, ei vielä.

Miehellekin päivä on ollut sikäli hyvä, että nyt hänelle on tilattu nojatuolipyörä, josta hän on pitkään haaveillut. Minä olin aikaisemmin sitä vastaan, mutta kuulemma niin kokenut pyöräilijä ei aio ajaa ojaan eikä jäädä auton alle. Kun hänen vointinsa ei edelleenkään ole hyvä, niin toivottavasti edes tämä virkistää ja piristää.

Tässä laitoksessa on kaksi pyörää edessä ja tavallisten pyöränsarvien tilalla käsikahvat sivuilla. Taakse tulee samanlainen merkkiviiri, jota lastenpyörissäkin käytetään. Ja kaksi taustapeiliä. Kun tulee ikää, ei tasapaino enää oikein toimi ja siitä tässäkin on kyse. Tämä kokenut pyöräilijä ei uskaltanut enää lähteä fillaroimaan. Kyllä näitä aina joskus näkee tiellä, mutta ei kovin usein. Tuleepa vähän naapureille ihmettelyn aihetta.

Yhtenä päivänä mies toi kaupan tuliaisena valmiin tomaattipensaan. Ihanan makeita tomaatteja, mutta kun lehdet ovat melkein kokonaan kuivuneet tai ainakin nahistuneet, niin jännö nähdä, oliko tässä koko sato. Maku kuitenkin on mahtava. Samoihin aikoihin tuttu toi liudan komeita taimia, sekä tomaattia että chiliä ja vielä maa-artisokankin mukuloita. Osa on kasvihuoneessa, osa odottaa vielä. Mutta olen ajatellut, että jos edes yhden asian päivässä ehtii / jaksaa / voi / viitsii tehdä, niin ei ihmisen enempää tarvitse itseltään vaatiakaan.

Nukuin tietokoneelle

Kävipä viime yönä höpsösti. Nukahdin tietokoneelle ennen kuin ehdin julkaista sepustukseni. Onneksi sentään heräsin sen verran, että hoksasin siirtyä nukkumaan omaan sänkyyn. Tänään vietämme pientä pikkujoulua jo etukäteen. Mies toi vähän herkkuja ja vieläpä neilikkakimpunkin kaupasta. Kukat tosin olivat saaneet jossain vaiheessa kylmää, mutta sainpa tehtyä takan reunalle kaksi "asetelmaa".

Nuorempana inhosin neilikoita, mutta nyttemmin nämä ovat ihan suloisia kukkia. Paitsi se paleltuneena. Mielenkiintoista nähdä, kauanko nämä kestävät.

Eilinen päivä oli mukava. Erityisen mukavaa oli istua tuolissa ja kuunnella, miten ahkerasti meidän pesutiloja siivottiin jonkun muun toimesta. Ei tullut edes rasitusvammoja, vaikka minulla on laastari etusormen päällä. Se tässä aiheuttaa koko ajan lyöntivirheitä. Yritän korjata, mutta kaikkia ei ehkä  huomaa.

Syy laastarointiin on ahkera kutominen Sanokaapa, mitkä puikot eivät ole niin teräväpäisiä kuin alumiinipuikot tai mitä lie kevytmetallia ovatkaan eivätkä pistäisi muutaman hetken välein ikävästi johonkin etusormenpään hermoon? Ostaisin heti!

Päivä, tarkemmin sanottuna iltapäivä ja ilta, siis olivat täynnä siivousta, sukankudontaa.  Mies, joka ei tikun nokassakaan aikaisemmin suostunut opettelemaan tekstareiden lähettämistä, harjoitteli ensin kännykkäkalenterin täyttämistä ja sen  jälkeen tekstareita. Minulle hän niitä lähetteli, mutta huonolla menestyksellä, kun vahingossa lähetti lankapuhelimeen . Sellainenkin vanhan ajan hökötys näet meillä on ja pysyy myös. Tämä miehen uusi "harrastus" ei kuulemma kuitenkaan merkitse tietokoneaikaan siirtymistä. Sanoo hän, joka aloitti työuransa tietokonekeskuksessa, jossa miekkoset itse lakaisivat työtilansa päivä päätteeksi.

 - Olenko mä tämän viimeisenkin lauseen kirjoittanut ihan itse? Pitääpä tarkistaa, näinkö unta. Loppupätkä postauksesta on joka tapauksessa neilikka-asian jälkeen kotoisin siis viime yöltä.

Kevättä tekee

Pullea fasaani-isäntä tallusteli pihassa. Äänen olen kuullut jo aikaisemmin, mutta tänään näin hänet oikein livenä, korvat pöhöllään. Jänisten kauroilla piti ensin käydä yhdessä variksen kanssa, sitten tepastella kohti naapurin pihaa. Yksi kevään merkki tämäkin.

Toinen kevätjuttu tälle päivälle oli pöytäliinakankaan tilaaminen Finlaysonin nettikaupan poistopäiviltä. Tämmöistä tilasin, kuva on napattu Finlaysonin sivuilta:

En varsinaisesti ollut suunnitellut ostosta, mutta jos paksu puuvilla, nimeltään Pop, maksaa 8 euroa metriltä, niin pakkohan sitä on uusi pääsiäisliina hankkia. Tilasin 10 metriä eli meidän tuvan pöydälle kaksi pituutta plus sivupöydälle oma liinansa. Meidän pöytään mahtuu 10 - 11 syöjää, mutta hankaluutena on leveys. En ole vielä keksinyt riittävän leveää kangasta, joten pulma on ratkaistu laittamalla kaksi liinanpituutta rinnakkain.

Jaaha, auton ovi kolahti. Mies kävi hakemassa soittimensa ns. korjauksesta. Pasuuna joko on matkustanut vallan Ameriikassa asti taikka viettänyt kaksi kuukautta musiikkikaupan takavarastossa. Mitään sille ei kuitenkaan ole tehty. Uskokaa tai älkää, kauppa kehtasi väittää, että kun tehdas on jenkkiläinen, niin täällä annettu kahden vuoden takuu ei ole voimassa, vaan noudatetaan ameriikanmallista, tietysti lyhyempää takuuta. Hiomme jo kynsiämme, sillä eihän se noin voi mennä. Jos eivät omat voimat riitä, niin onhan meillä sentään vielä jonkinlainen kuluttajansuojalaki voimassa. Lähdenkin kyselemään tuoreita kuulumisia.

Näpertelyä

Viikonloppu meni nukkekotihommissa. Viimeistelyä vaille valmista tuli Rintamamiestalon keittiöön ja eteiseen.

Nukkisblogissa olevassa kuvassa käytin salamaa, tässä en. Ruokakaapin väri on tässä enempi oikea. Ruoat onkin jo valmiina - ostin ne huutonetistä. Jos olisi isompi talo, siis nukketalo, niin tekisin ehkä oikein ison  ruokakonttoorin. Tämä on vain sinne suuntaan. Pohjana on pahvinen lääkepurkin suojapakkaus, jonka päällystin tapetilla.

Tässähän tuo laskiaissunnuntai hurahtikin melko rattoisasti. Tässä tuiskussa ei tehnyt mieli edes käväistä ulkona. Mies katsoi ulos ikkunasta ja totesi, että lumitöihin ehtii huomennakin. Systeri sai syntymäpäiväonnittelut ja kertoi oman ukkonsa lapioineen lunta koko päivän.Uusi viikko, uudet kujeet edessä. Toivottavasti ei kuitenkaan koko viikkoa lumitöitä.

Vähän töitä takana ja vähän edessä

Kirjoitin päivällä aikamoisen pätkän tekstiä. Se ei tule omaan juttuuni, vaan erääseen projektiin, johon puolivahingossa jouduin. Ihan valmiiksi asti en sitä saanut, sillä odotan vielä vähän lisätietoja paikkaamaan omaa sivistystäni asiassa. Silti olen taputtanut itseäni olkapäälle ja sanonut: "Hyvä minä".

'
Yritän jatkaa vielä tänään saman asian kimpussa, jotta pääsen sen toisen kimppuun. Luku kaksi on siihen jo kirjoitettu, seuraavaksi varmaan tulee luku kolme. En tosin muista, mitä siihen ajattelin raapustaa, mutta sehän selviää helpostikin kun on tarkka sisällysluettelo eli synopsis tehtynä.

Aamulla meillä oli kelloherätys, sillä taloon oli tulossa hellanpaikkaaja tai oikeammin muurinpaikkaaja. Työ sujui nopeasti: vähän tulenkestävää laastia ja reikä oli ummessa. Nyt, tai siis parin päivän päästä, tulkoot pakkaset ja vaikka mitkä myräkät. Meidän hellaa uskaltaa taas lämmittää. Viime pakkasten aikaan täällä olikin aika viileää, kun tuvan kolmesta patterista yksi oli pimeänä eikä hellaan arvannut virittää tulta.

Ehdimme käydä katsastamassa tänään vaarinkin kuntoa. Hän oli aika reippaalla mielellä ja oikein innostui, kun rupesimme juttelemaan kuntaliitosasioista. Vanha kaverinsakin oli yllättäen soittanut aamulla ja sitä ällistelimme, miten näppärästi tämä vanha herra oli saanut vanhainkotipaikan. Tai niin ainakin meistä tuntui, kun kateuden mato selvästikin nipisti. Epäluuloisina ihmisinä arvelimme myös poliitikkolapsella olleen sormensa pelissä. Velimies oli myös paikalla, mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsa, kun ehdotin ehdokkuutta syksyn kuntavaaleissa.

Kotimatkalla tie oli poikki ja poliisi ohjasi meidät ajamaan sivuteitä pitkin. Olin näkevinäni pinossa ison nipun autoja katkaistulla tieosuudella, mutta ehken ehtinyt tehdä kunnon havaintoja. Huomenna varmaan luemme paikallisesta aviisista, mitä oli tapahtunut. Mies kuitenkin ehti hyvin hammaslääkäriin, joka löysi kolottavan takahampaan vian. Kuollut kuin kivi. Pitää ottaa pois. Tämä operaatio on joskus myöhemmin keväällä.

--- Voi Pirs-Katti! Tietokone elää nyt ihan omaa elämäänsä, rupesi kesken kaiken päivittämään ja sammuttamaan itseään. Onneksi olin juuri ehtinyt tallentamaan.  Paras lopettaa, kun taas se herjasi jotain. Heippa!

Merkkipäivä

Syntymäpäivät on nyt juhlittu ja hyvin meni. Veteraani ja puolisonsa jaksoivat olla kahvipöydässä hämmästyttävän pitkään, isä peräti kolme tuntia. Äiti pääsi sänkyynsä hieman aikaisemmin, mutta istui kuitenkin muiden mukana hänkin. Se oli isälle tietysti erityisen suuri ilo.

En nyt ns. sattuneesta syystä esittele tämän enempää juhlissa ottamiani kuvia. Tuo kaunis ruusukimppu oli kunnalta ja siitä täydet pisteet. Sen verran isä on kunnanhommissa ollut, että ilman muuta ansaitsi kukkaset, jotka kai tulivat hänelle itselleenkin suurena yllätyksenä. Myös seurakunta oli tilaisuudessa edustettuna. Pappi ei tosin ollut ennestään tuttu eikä muutenkaan ihan kartalla, kun joutui tenttaamaan isää aina ammatista ja kotipaikasta lähtien. Tarkistipa vielä syntymäpäivänkin, heh-heh. Onneksi oli osannut tulla oikeana päivänä paikalle. No ei se mitään, ammattipuhuja osaa virittää keskustelun vaikka sitten kyselemällä sitä, mitä ei tiedä.

Kun nyt kakuissa ollaan, niin tässäpä parit makeat pikku kakkuset:

Elvarin korut ovat ihania! Nämä ostin ensi sijaisesti ajatellen nukkekotimaailmaa, mutta saa nähdä raaskinko napsia kiinnittimiä irti vai en. Näitä myydään Punomossa ja linkki oikeaan paikkaan on Elvarin sivuilla. Ihan halvoista kakuista ei ole kysymys, mutta pari päivää mietittyäni tulin siihen tulokseen, että nämä on saatava! Maksoi mitä maksoi. Hintaa oli yhtä paljon kuin kahdessa ihanassa kinuskikakussa yhteensä, mutta yhtään en kadu.

Mietin hyvän tovin, kirjoitanko tästä yhdestä jutusta vielä vai en. Kun se ajoittui sopivasti suvun vanhimman syntymäpäivälle, niin ehkä se on kerrottava (pakko!) silläkin uhalla, että homma vielä menee puihin. Tekeillä näet on tarinakokoelma, jonka keskushenkilö on isänisän isoäiti eli tarinat elävät 1800-luvun tapahtumissa, toden ja tarun rajoilla. Synopsis ja ihka ensimmäinen luku menee tänään kirjekuoreen ja lähtee huomenna kirjoitustyöni ohjaajalle kommentoitavaksi. Ettei vähän jännitä? Mutta tuli se vaikka bumerangina takaisin varustettuna isoilla punaisilla henkseleillä, niin nyt se on edistynyt tosiaan tähän vaiheeseen. Ja kun asiasta kertoo julkisesti, niin se ainakin varmistaa toteutumisen jossain muodossa. Ihan vielä ei kuitenkaan kannata jättää ennakkotilauksia.

----

Ja niinhän tässä ollaan taas kerran keskellä yötä. Tällä kertaa viipeen aiheuttaja on printteri, jonka kanssa taistelin ainakin tunnin. Ensin oli mustekasetti lopussa. Se tyhjenikin yllättävän nopeasti ja lähes varoittamatta. Sitten en meinannut saada uutta kasettia ängettyä paikalleen, mistä kone tietysti suuttui. Lepyttelyyn meni aikaa. Nyt se taas pelaa ja mainostamani kirjekuori on suljettu.
Kauniita unia!

Seitsemästoista päivä ja maanantai-aamu kello 0:35

Huomenta! Tämä seitsemästoista on sikäli merkittävä päivä, että tänään pitää lähettää määrätyt ennakkotehtävät eräälle kurssille. Tekstit lähtivät hetki sitten. En väitä, että ne olisivat syvällisen harkinnan jälkeen aikaansaatuja hengen tuotoksia, mutta sainpahan valmiiksi. Olin nimittäin lukenut ohjeet huolimattomasti ja vasta viime tingassa älysin, miten vaativia tehtävät itse asiassa olivat.

Muutenkin viikonloppu on mennyt ahkeran puurtamisen merkeissä. Tämä äskeinen tehtävä vei sekä sielun että ruumiin voimia, mutta lisäksi kirjoitin alkutekstin Rintamamiestalon asukkaan suuhun. Tekele on väsätty karjalan murteella, jota siis minä en osaa enkä puhu, mutta kuuntelin sujuvasti anopin ja appiukon puhetta ja olen lukenut aika monta murteella kirjoitettua kirjaa. Teksti tulee nukkisblogiin aikanaan, ellei terve itsekritiikki pakota sitä poistamaan.

Toinen tytär oli eilen syömässä ja tarjoilin hänelle lammaspataa. Ruoka oli hyvää ja ohje oli helppoakin helpompi. Otetaan yksi pakastepaisti edellisenä päivänä sulamaan. Peitetään Kokki-padan pohja kokonaisilla sipuleilla (kuorettomilla tietenkin). Ladotaan päälle lampaanpaisti pilkottuna isoiksi paloiksi (talit ja kalvot siivottuna pois). Otetaan ja kuoritaan yksi kokonainen valkosipuli ja työnnetään kynsiä sopiviin koloihin. Ripotellaan päälle suolaa, kokonaisia mustapippureita ja rosmariinia. Pannaan kansi päälle ja pata uuniin. Paistoin ensin runsaassa 200 asteessa tunnin verran ja sitten 100 asteessa noin kaksi tuntia. Yhden kerran avasin  kannen ja painelin lihapaloja liemeen, jota muodostui sipuleista yllättävän paljon kastikkeeksi. Lisäkkeeksi paistoin valkosipuliperunoita ison vuoallisen ja tein ison salaatin jäävuorisalaatista, kirsikkatomaateista, paprikasta ja vuohenjuustosta, kastikkeeksi päälle sitruunalla maustettua rypsiöljyä, sormisuolaa ja pippuria myllystä.

Pakkasin suurimman osan ruoantähteistä lapselle evääksi. Lopuista valksosipuliperunoista ja kastikkeesta syntyi meille päivän tähtiruoka, kun kaavin perunat pataan. Kastike mehevöitti perunaviipaleita ja sain jo eilen perunavuoan tiskikoneeseen. Mies kävi hakemassa vähän uunimakkaraa lisäksi.

Meidän porraspielen äitienpäiväruusu monen vuoden takaa se vaan jaksaa kukkia, vaikkakin yhden kukan kerrallaan. Tämän kuvasin eilen.
- Nyt unten maille! Hyvää uutta viikkoa kaikille!

Pari päivää aherrusta

Sain juuri käsistäni 36-sivuisen valokuvakirjan, jossa on 135 kuvaa. Tai siis näpytin kirjan matkaan ifolorille. Näpertelin sitä parina päivänä, en siis putkeen sentään kahta päivää, mutta aika ahkerasti kuitenkin. Meillähän oli tosi mukava kurssikokous ja lupasin tehdä siitä kuvakirjan, kun näitä olen aikaisemminkin tehnyt aika monta. Sain kuvia muiltakin kuin omasta kamerastani, mutta enpä tietenkään muistanut merkitä minkäänlaisia tekijätietoja, en edes omiani. Jonkinlaisen kopiraitin olisi voinut siihen laittaa edes omaksi ilokseen. - Urakka tuntuu kyllä nyt hartioissa.

On tässä tapahtunut yhtä ja toista muutakin, ei onneksi mitään dramaattista kuitenkaan. Mies vain yllätti eilen: kertoi leikkauttavansa "taiteilijatukkansa" lyhyeksi ja alkavansa kasvattaa partaa, ellei vaimolla ole mitään tätä vastaan. Ei suinkaan ja niin mies saman tien kävi tilaamassa ajan parturilleen. Nyt hän on kuin ilmetty poikansa ja ilmetty isoisänsä. Sitä paitsi, jos mulla olisi noin kaunis kallo, leikkaisin minäkin itselleni kahden sentin sängen. Kuvaa en kuitenkaan saanut ottaa.

Saimme eilen myös suunnitelman uudesta keittiöstä tai siis tuvan peräseinän kalustuksesta. Se oli lähes yks-yhteen oman ehdotukseni kanssa, mutta olinkin fundeerannut rajallisen tilan käyttöä aika perusteellisesti eikä tämä ollut muutenkaan ensimmäinen itselleni suunnittelemani keittiö. Ensi viikolla keittiösuunnittelija tulee vielä tekemään tarkistusmittaukset ja sitten vaan nimet paperiin!

Tarkoitus olisi saada kyökki valmiiksi hyvissä ajoin ennen joulua. Sitten voin esitelläkin sitä tarkemmin, ihan vielä en uskalla. Yläkaapeista kuitenkin tulee vaaleat ja alakaapeista tummat, työtaso on kiveä ja altaita tulee yksi kappale ja sekin sen verran tumma, ettei lika turhan päiten näy... Nyt vain toivotaan, että vanhat kaapit eivät romahda ennen aikojaan.Värit valittiin mahdollisimman neutraaleiksi, jotta ne sopivat vanhan tuvan muuhun sisustukseen.

Tämmöinen maisema näkyy samaisen tuvan ikkunasta tällä hetkellä. Olisikohan orava aloittanut talvisäilön rakentamisen vanhaan lintulautaan?

Nuttu nurin, onni oikein

Otsikko kehkeytyi siitä, kun huomasin vetäneeni kotimekon päälleni nurinperin eli etupuoli on tällä hetkellä takana.  Vasta äsken huomasin, kun joku kiristi kaulaa. Olimme päivällä miehen kanssa lääkärireissulla ja sen takia kotinuttu vaihtui päälle vasta iltapäivällä. Onnessakaan ei ole valittamista ja siitä tulikin mieleen, että kävimme ostamassa pienet yölamput uuden uutukaisen sängyn sivuille. Toinen asia on, miten ne valaisevat ja riittävätkö lainkaan lukulampuiksi, mutta aika söpöt ne ainakin ovat. Kuvaan ne vasta sitten kun ovat seinässä.

Lääkäriretken syynä ei ollut mitkään vakavat vaivat, vaan kyse oli rutiinikäynnistä. Kumpikin menemme huomenissa vielä labraan. Minulla tosin alkoi antibioottikuuri, kun takalistossa on heh-heh, lääkärin pitkän mietinnän tuloksena: paise. Se on vaivannut jo yli kolme viikkoa, joten hyvä onkin saada hoitoa. Keväällä oli paise niskassa ja lääkärikin yhdisti nämä asiat keskenään. Niska ja pylly tosin ovat aika kaukana toisistaan, mutta kukapa näiden kaikkien vaivojen reittejä tietää.

Miehellä alkoi tänään syksyn työkausi eli hän lähti hetki sitten ensimmäisiin soittoharjoituksiinsa. Soitonopettaja vaihtuu ja tämä uusi ilmoittautui tänään. Mies viilettääkin syksyn aikana tällä tietämällä kolmena päivänä harrastuksessaan. Minun pitää olla tarkkana, etten varaa itselleni menoa ainakaan maanantai- tai tiistai-illalle enkä lauantaiaamulle. Laskujeni mukaan soittotunnin lisäksi on ainakin kolme eri harjoitusta. - Itsekin ilmoittauduin yhteen aika isoon juttuun, josta en arvaa edes kirjoittaa vielä mitään. Tai no, harrastukseen sekin liittyy.  Mutta tästä uskallan kertoa: ilmoittauduin syksyn Sukkasatoon ja tulin valituksi Sukkasadon Heinälato-alaosastoon. Meitä on yhteensä jo 135 kutojaa ja ahkera puikkojen kilkutus alkaa syyskuun alussa.

Tuo edellisten postausten kovan onnen arvontani on saanut mukavasti osallistujia ja blogi uusia lukijoita. Tervetuloa! Arvonta jatkuu vielä ja varmaan muistuttelenkin siitä silloin tällöin. Onni oli kova, sillä kommentointi ei onnistunut ennen kuin tein uuden postauksen ja kas, jopa rupesi kumpikin kommenttiloota toimimaan.

Iloisia yllätyksiä

Mies lähti asioille ja kävi pyynnöstäni mm. valokuvakaupassa ostamassa kameraani muistia. Tulihan sitä muistia, mutta tuli myös muuta. Häälahja, kuulemma, ja täydellinen impulssiostos. Sain Canon-merkkisen kameran, jonka mallia en tietenkään muista ulkoa, ei kuitenkaan hienoimman pään vekotin eikä järkkäri, mutta upea laitos joka tapauksessa. Akku on parhaillaan lataantumassa. Yritän opiskelella eri nippeleiden käyttötarkoitusta ja osasinkin jo laittaa päivämäärän ja muuttaa kielen suomeksi, joten eiköhän se tästä lähde. Nyt on sitten vanha kamera vapaana.  - Se hääpäivä muuten on huomenna ja aiomme mennä illalla oikein ravintolaan syömään.

Toinen iloinen yllätys oli puhelu, jonka mies sai jo aamupäivällä. Tilaamamme sänky ei tulekaan syyskuun alussa, kuten laskeskelimme, vaan perjantaina.

Tämä sepelkyyhky on kuvattu kameralla, joka tarkentaa jos muistaa ja minne milloinkin. Toivottavasti uusi kamera on tässä suhteessa parempi. Nuo kyyhkyset ovat kotiutuneet meidän pihaamme ja kujertelevat suloisesti joko tammen oksalla tai sähkölangalla. Huom. kuva valittu hääpäiväteemaan sopivaksi. Vietämme kuudetta hääpäivää.

Yllätykset jatkuvat: Sukkasato on saanut uuden emon, Marelon, joka ottaa parhaillaan ilmoittautumisia vastaan. Uusi, raikas logokin on jo valmiina. Minä tietysti ilmoittauduin, vaikken osaa tavallista perussukkaa kummoisempaa tehdä.

Ai niin, vielä yksi ilouutinen, jonka haluan jakaa kanssanne. Paino on onnistunut putoamaan 4 kiloa. Tiedän toki, että se mikä menee alas, nousee yhtä helposti ylös, mutta hyvä silti. Valitettavasti pudotus ei vielä näy missään, joten urakka jatkukoon.

Aurinko paistaa!

Ihana kesäpäivä on sujunut leppoisasti. Olen istunut ulkona, terassilla pääasiassa käsityön kimpussa. Aurinko paistaa, mutta tuuli on mukavasti viilentänyt terassia. Nyt kun aurinko paistaa hetken sinne ihan suoraan, oli sopiva hetki tulla tarkastamaan tietokoneen toimintaa. Toimii tämä, paitsi ääntä ei kuulu, mutten ole saanut aikaiseksi tarkistaa sy....

Kehuin liian aikaisin. Bloggeri katsoi asiakseen temppuilla, mutta kokeillaanpa uudestaan kuvan siirtämistä.

Endless summer avaa vauhdilla kukkia. Tämä kuva on jo muutaman päivän takaa. Alemmassa kuvassa kunnostautuu tyttären tuoma äitienpäiväruusu, joka kukkii penkissä nyt kolmatta kesää. Tai siis aloittelee kukkimista. Viime ja toissa kesänä tämä pikkuinen kasvi kukki vielä lähes lumien tuloon asti.

Vasemman koiven polvi ei ota asettuakseen, joten kai tässä lääkärireissu on edessä sitten joskus, kun lääkärit tulevat taas sorviensa ääreen. Systeri kertoi, että hänellä löytyi polvesta suonikohju, joka näkyi vasta magneettikuvassa. Onkohan tämä samaa vaivaa? Tai sitten jotain muuta, kukapa tietää. Kipu ei tunnu olevan ihan polvilumpiossa, vaan oikeassa syrjässä, mutta onhan sitä kaikenlaisia sivusiteitä sun muita, joista maallikko ei tiedä mitään. Joka tapauksessa polvi kipuilee pääasiassa silloin kun nousen tuolista. Pienen harjoittelun jälkeen pääsen liikkeelle. Ja lumpsahtihan tuo nimenomaisesti sama polvilumpio nurinpäin, kun nousin syksyllä pohjoisen junassa astuakseni Riihimäen asemalaiturille. Mies muistuttaisi tässä kohdassa siitä, että me emme ole enää nuoria. Ei niin, samanlaisia klenkkajalkoja molemmat.

Käsityön tekemisen lisäksi luin käsitöistä, sillä uunituore Novitan lehti tuli tänään. Vaikka tutkin sen takapäästä eteen ja etupäästä taakse, en löytänyt yhtään sellaista neuletta, jonka haluaisin tehdä. Kohderyhmänä eivät selvästikään ole paksut mammat, joten ehkä aloitan taas sukankutomishankkeet.

Posti toi eilen muutaman mielenkiintoisen kirjan, mm. pari askartelu- ja käsityökirjaa, joihin varmaan palaan myöhemmin. Onnistunein ostos, suorastaan yliveto oli Torbjörn Egnerin sepittämä ja kuvittama satukirja Hyppelihiiri Myökki-Pyökkimetsässä. Siitä on jo WSOY:llä menossa kymmenes painos.

Tämä on minun lapsuuteni satukirja, jota muistaakseni luettiin kansakoulun alaluokilla. Hyppelihiiri, Martti, Karhu-vaari, Kettu Repolainen... Pekkis eli Pekka Töpöhäntä oli toinen suosikkini, mutta muumeihin en ole koskaan saanut otetta, en astioihin aikuisena enkä satuihin lapsena.

Tämmösitä tänään. Aurinko on jo varmaan männyn takana ja voin jatkaa pistelypuuhia.

Homma etenee rivakasti

Maalarit ovat ripeitä poikia. Luullakseni talon isoimmat pinnat on jo sudittu ja enää on jäljellä se hitain osuus, ikkunan ja oven pielet, erinäiset korjaushommat päärakennuksen ja aitan nurkissa. Ihan juhannukseksi urakka ei taida valmistua, tai tietystihän se riippuu miten noita ilmoja pitelee. Onneksi eilen ja tänään on ollut poutaa ja erityisesti tämä poutapäivä on hyvä juttu, kun pojilla on nosturi vuokrattuna.  Talon päädyt ovat niin korkeat, ettei tikkailta ole kiva maalata. Nyt nosturin lavalle oli lastattuna sekä vuorilauta-, ikkunanpoka- että seinämaalipytyt ja kaikki tarvittavat työkalut. Muutama rima ainakin oli vaihdettava, tiesi mies kertoa. Itse en ole käynyt tänään kyttäämässä maalarimestarien puuhia.

Tällainenkin koura kävi pihassa. Se nosti nopeasti ja näppärästi kaikki oksat ja risut peräkärryyn ja kiidätti ne jäteasemalle.  Tuollaisesta pensassilpusta ei kai oikein ole hakkeeksikaan, tai mistä minä tiedän haketettiinko se jossain vai ei. Me emme ainakaan jääneet kaipaamaan haketta.

Meillä on omakohtaista kokemusta risujen hakettamisesta. Olemme yhtenä kesänä leikanneet (tai paremmin sanottuna velimies moottorisahoineen kävi leikkaamassa)  nyt jo edesmenneet pihasalavat ja itse hakettaneet oksat. Oli se kamala homma. Yksi naapurin setä kävi kolmantena päivänä oikein paikan päällä tarkistamassa, että mekä itse sitä haketinta käytimme. Kone oli lainassa samalta velimieheltä, jonka koneet yleensäkin ovat astetta järeämpiä kuin tällaisten omakotiasukkien laitteet. Veli näet on maanviljelijä, luomutilallinen.

Tämä alareunassa oleva risti ei ole kenenkään hautamuistomerkiltä, vaan kuvaan osui kukkatuki kun kuvasin noita kouria ikkunan takaa.

Minä innostuin eilen pitkästä aikaa näpertämään nukkekotitavaroita. Pohjatarjottimen kuvio kertoo enemmän kuin sanat: tulossa on kasvihuone. Tarkemmat tiedot pääsevät aikanaan nukkisblogiini.

Sormet liimassa

Tein äsken muutaman onnittelukortin, joita en aio esitellä. En ole mikään kortintekijävirtuoosi, mutta ihan tyytyväinen olen silti itse aikaansaannoksiini. En näytä kortteja, vaikka niiden saajat eivät tosin tietääkseni harrasta bloggailua. En kuitenkaan ota riskiä. Sitä paitsi korteissa on kopioita eräistä vanhoista valokuvista tästä samasta porukasta, joten ei senkään takia. Muuna rekvisiittana käytin lehdistä leikkaamiani kuvia, kiiltokuvia ja kuvioituja kartonkeja. Sormet ovat liimassa.

Tämän kuitenkin haluan  esitellä:

Nyt en varmasti muista, kenen kirjallisuutta harrastavan blogitutun blogista tämän löysin, mutta tein kyllä hyvän löydön. Kaksi rohkeaa ihmistä on perustanut aivan uudenlaisen kirjakerhon. Ensimmäinen jäsenkirja on Antti Leikaksen (vai sanotaanko Leikkaan?) esikoisteos Melominen, joka on Siltalan kustantama. En kerro enempää, mutta linkistä pääsee PEKKin omille sivuille.

Tuo ensimmäinen kirja tuli viikolla postilaatikkoon, mutten ole ehtinyt vielä sen kimppuun. Kansi on harvinaisen upea, kuulemma myös Hesarin viime sunnuntainen kritiikki oli hyvä. Ei muuta kuin menestystä esikoiskirjailijalle ja Pienelle esikoiskirjakerholle.

Tänään: flunssa, minä ja uusi perheenjäsen

Tämä tautiriiviö ei aio ollenkaan hellittää. Olo on kuin kuumeisella mutta ilman kuumetta eli päivä on mennyt pääasiassa lepäillen. Minullahan ei kuume yleensä nouse edes 37 asteeseen. Panin äsken saunan lämpiämään, kun en enää kestä likaista tukkaa yhtään päivää. Toivottavasti saan varovasti löylytettyä myös pöpöt matkoihinsa. Tässä oli päivän valitusosio.

Muuten päivä on ollut mukava ja toivottavasti jatkuukin mukavana. Kello oli määrätty soimaan kello 9.00, mutta heräsin jo aikaisemmin siihen kun mies hiippaili postilaatikolle. Miekkosta selvästi jännitti, sillä hän oli lähdössä ostamaan itselleen uutta soitinta. Muutamaa tuntia myöhemmin hän kotiutui komean uuden pasuunan kanssa. Tämä oli niitä hankintoja, jotka päätettiin tehdä onnistuneiden tonttikauppojen jälkeen.

Ensimmäiseksi pääsin ihailemaan hienoa kuljetuslaatikkoa tai miksi tuota matka-askia oikein kutsutaankaan. Koteloksi se on aika suuri kooltaan, mutta komea on soitinkin. Se tulee niin ahkeraan käyttöön, että melkeinpä tuon voisi nimetä uudeksi perheenjäseneksi.

Sitten sain luvan ottaa muutaman kuvan ja kuunnella koesoittoa. Vanhaa pasuunaa ei kanneta roskikseen, vaan se jää varakapineeksi, jos esimerkiksi pitää jostain syystä soittaa räntäsateessa. Se pääsi kuvaankin, vaikka taustalle.

Yritin tehdä kuvista kollaasia, mutta se nyt ei tällä kerralla onnistunut kun  kahdesta puolikaskuvasta ei oikein komeaa asetelmaa saa tehtyä.

Onnellinen pasunisti on parhaillaan harjoituksissa. Tilasin häneltä kaupasta meille iltaruoaksi oikein ison pitsan ja pullon punaviiniä. Täytyyhän uusi soittopeli nyt krympätä kunnolla, kaloreita ja rasvaa säästämättä. Eikä valkosipuliakaan tänään säästellä. Rupean höystämään pitsaa sitten kun ja jos olen selvinnyt hengissä saunareissustani. Sinnepä nyt kiiruhdankin.

Viikko alussa

Aina tämä blogien plarailu muut puuhat voittaa. Tein äsken pienen kierroksen ja nyt pitäisi, siis pitäisi, pistää laskuja maksuun, mutta täällä sitä vaan ollaan. Päivän tärkein toimi tähän mennessä on silmälääkärin tilaus. Pieniä mustia pilkkuja ei tosin ole tänään liikkunut silmässä, ei perhosen siipiä eikä edes sitä kolmattakaan hörselöä, joka seilasi näkökentässä. Silti varmuuden vuoksi ajattelin käydä kysäisemässä, onko kaikki ennallaan vaiko kaihi pahentunut tai muuta sellaista.

Jos minusta ei muutamaan päivään kuulu mitään, niin syy ei ehkä ole vaivaisessa silmässä, vaan mahdollisessa tietoliikennekatkoksesta. Nimittäin mies osui paikalle juuri sopivasti, kun sähkölaitoksen alihankkija kaivinkoneineen oli naapuriraksan vieressä lopettelemassa töitään.  Tarkoitus on vetää sähkölinjaa uuteen paikkaan, jotta ex-meidän-tonttimme saa omat sähköt ja jotta raksalla vielä pitkään touhuavat kaivurit, rekka-autot ynnä muut korkeat vekottimet eivät enää katko avojohtoja eli vie meiltä toista kertaa esimerkiksi puhelin- ja nettiyhteyksiä. Nytkin näyttää olevan jonkun puutavarakuorman purku menossa.

Kaivurimes esitteli suunnitelmia meidän isännälle ja ällisteli sitä, ettei kukaan ole muistanut meidän puhelinlinjamme olemassaoloa. Viesti varmaan meni nyt eteenpäin, mutta tarkkailemme tilannetta hyvin tiiviisti. Asialla on myös se merkitys, että toistaiseksi raksa on ottanut työmaasähkön meidän kauttamme ja jos sähkömittari häviää yhtäkkiä, on meidän  paha laskuttaa raksaa. Toivottavasti kaikki menee ilman suurempaa hämminkiä, mutta ne laskut kuitenkin käyn syöttämässä nettipankkiin varmuuden vuoksi.

Nyt tässä naapuritalossa on ilmeisesti sisätyöt menossa. Lumisateiden takia kattotiilien latominen jäi kesken - siellä ne ovat lumen ja pressujen alla. Olemme ihastuneet sekä naapuritalon ulokonäköön että pohjaratkaisuun. Ruutuikkunat ja kaikki! Samaa ihastusta ei herätä kauppamatkan varrella oleva rakennuskohde, josta mies esitti arvionsa: "Ennen tehtiin paskahuussit tuolla mallilla." Jotkut tykkäävät pulpettikattoisista rakennuksista, me emme, vaikka eihjan siellä meille taloa rakennetakaan. Toisaalta kun naapurissa on harja- ja mansardikattoisia, kaikin puolin kauniita taloja, niin se on sanalla sanoen vaatimaton ilmestys.

.... Käväisin välillä muissa hommissa, esimerkiksi laittamassa viikonlopun ranskalaiskanan luurangan ja siivet ynnä muut roippeet kiehumaan. Meillä syödään tänä iltana kanakeittoa.Tuoksu on huumaava ja  kyllä lauantain ja sunnuntain kana-ateriatkin olivat hyviä.

Huomenna lähdemme onnittelemaan isääni, jolla tulee 89 vuotta mittariin. Mietimme lahjaa, sillä astmaatikolle kukat eivät ole mieluisa lahja. Lukeminen on vaikeaa. Suklaata on laatikkokaupala vielä joululta. Konjakkipulloja yleensä siunaantuu lankomiesten toimesta enkä edes tiedä, miten isä nykyisin uskaltaa iltanaukkua ottaa, kun äidille ei voi tarjota. Muori menee ilmeisesti heti vallan sekaisin pienestäkin alkoholitipasta. No, keksin sitten lahjan, joka käytiinkin sunnuntaina hankkimassa ja on enää pakkaamista vaille valmis. Ohut college-pusero, pitkät kalsarit ja paketti pikkuhousuja. Näitähän ei koskaan ole liikaa eikä isän kauppareissulle osu yhtään liikettä, joka myisi vaatetavaraa. Helmikuussa he ovat lähdössä kuntoutukseen Kaunialaan, jolloin on mukava laittaa uudet ja ehjät kamppeet päälle, vaikka siellä onkin vaatetus talon puolesta. Siis he lähtevät, jos äidille myönnetään maksusitoumus kunnasta. Isä ei lähde yksin, kun tietää miten hankala tilanne siitä syntyisi kotona.

Ja nyt niitä laskuja maksamaan! Heippa!