sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosikatsausta

Kun eilen ja tänään selailin blogeja, niin moni näyttää tekevän tilinpäästöstä kuluneesta vuodesta, kuka kirjoista, kuka käsitöistä, kuka nukkekotikuulumisista tai vaikka tekemistään ruuista. Rupesin minäkin oikein miettimään omaa vuottani.


Montaa lajia, sekä hyvää että pahaa tähän elämän renkutukseen on kuulunut. Jotenkin tuohon malliin se Kiven Aleksis taannoin runoili.

Koko vuotta on leimannut vanhusten sairastelu. Äiti joutui syyskuun alussa 2011 vuodeosastolle, eikä sieltä enää koskaan kotiutunut. Paitsi käymäseltään jouluksi, mikä sekään ei ollut kovin onnistunut pikakäynti. Voisi puhua vierailusta, sillä tuskin äiti tiesi, mihin hänet oli ikävällä ambulanssikyydillä kuskattu ja mikä porukka siinä vieressä kailotti. Isälle sillä varmaan olikin suurin merkitys, saada vaimo vielä kerran kotiin.

Kun tammikuussa juhlimme isän 90-vuotispäivää sairaalassa, jaksoi äiti vielä istua kahvipöydässä ja avata suunsa kuin linnunpoikanen, kun systeri lykkäsi sinne muutaman nokareen täytekakkua. Isäkin oli kevään mittaan vuorotellen kotona ja sairaalassa.

Joulun jälkeen äitipoloisen elämä oli yhtä alamäkeä kohti, niin toivottavasti kohti valoa. Viimeiset viikot hän käytännöllisesti katsoen vain nukkui ainakin silloin, kun itse kävin sairaalassa. Loppu joka tapauksessa oli varmaankin lääkityksen ansiostakin tuskaton ja helppo, vain kevyt lähtöhuokaus. Hoidosta ja lääkityksestä ei ole pahaa sanaa sanottavana. Kun juttelin viikkoa aikaisemmin hoitavan lääkärin kanssa, niin hän antoi hyvin realistisen kuvan äidin tilanteesta.

Kesällä heillä oli kruununtimantti- eli ,65-vuotishääpäivä ja kuukausi siitä eteenpäin olisi äiti täyttänyt 90 vuotta. Siitä tuli hautajaispäivä. Isä on selvinnyt yllättävän hyvin sen jälkeen, vaikka onkin kovin hauras ja väsynyt. Toisaalta raskas hoitovastuu on poissa, vaikka ikävä tietysti onkin suuri. Äidin poismeno oli niin odotettu, että omalla tavallaan siihen ehti valmistautua. Surua se ei tietysti poistanut.


Nämä tapahtumat siis leimasivat vahvasti kulunutta vuotta. Toinen leimaa-antava asia on ollut kirjoittaminen. Kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin, ainakin kolmeen jos en neljäänkin kertaan "sen" kirjoitin. Tekstiä tuli nelisen sataa sivua. Se on nyt omasta mielestäni aika valmis - siis kustantajaa vaille valmis sukutarina, totta ja tarua. Keskiössä ja kertojana on isoisäni isoäiti, joka kuoli 90-vuotiaana vanhuuteen 1901. Muori tuskin osasi sen syvällisemmin analysoida maan ja maapallon tapahtumia, mitäs nyt maalaisemäntä semmoisista ymmärtäisikään. Paljon kuitenkin ehti tapahtua hänen pitkän elämänsä aikana.

Kunhan tässä pyhistä selvitään, niin ryhdyn rupeamaan sen kustantaja-asian suhteen. Ei teitistä kukaan satu olemaan kustantaja? Heh-heh, sitä nyt kaivattais!

Muut harrastukset, kuten esimerkiksi nukkekodin rakentaminen on jäänyt toisarvoiseen asemaan. Välillä olen yrittänyt tehdä ostoksia ja piipahtaa päivittämässä Kyyhkylää, joka siis on rintamamiestalon mallinen nukkikseni (ks. toista blogiani).

Vuoden mittaan sattui ja tapahtui tietysti montaa muutakin lajia, mutta kukapa niitä kaikkia muistaisi. Ukkokullan kanssa on ollut mukava elää, vaikka kummallakin terveys reistailee ja milloin missäkin lääkärissä on rampattu.

Hyvää ja onnellista vuotta 2013 teille kaikille!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Ihanaa laiskottelua

Käsi on aina vaan sen verran kipeä, että se onnekseni estää kaikenlaiset turhat puuhat. Alunperin ranne kipeytyi joko tietokoneen näpyttelystä tai miehen synttärikekkerien valmisteluista. Vaikka lepopäiviksi nämä välipäivät on tietysti tarkoitettukin. Edes valokuvia ei ole tullut otettua.

Jostain syystä mies hermostuu aina, kun nukahdan lepotuoliin. Tänäänkin silmät menivät vastustamattomasti kiinni jo aamupalan ja lehdenluvun jälkeen. Ja eikös ukko ärähtänyt heti, kun heräsin. Kuulemma silloin pitää mennä sänkyyn, jos rupeaa nukuttamaan. Pöh. Kieltämättä tämä jatkuva nukuttaminen voi olla oire jostain tuntemattomasta tai tunnetusta vaivasta ja olenkin menossa labraan heti kun joulun herkkukausi on takana.

--- Hui, tietokone murisee epäilyttävästi. Toivottavasti  vekotin ei hajoa.

torstai 27. joulukuuta 2012

Ruokaa riittää

Mies teki joulun ruokaostokset ja aatonaattona kertoi, että osti pikkuannoksia erilaisia herkkuja, kun ei keksinyt vaimolle mitään joululahjaksi sopivaa. Mätiä, pateeta, savulammasta, savulohta ym. Kinkku oli viiden kilon painoinen ja kun tähän lastiin lisätään vielä esimerkiksi peruna- ja lanttulaatikot sekä kotijuusto ja hernesalaatti, niin voinpa sanoa, että hyvin on syöty. Hyvin ja runsaasti. Luultavasti vielä uudeksi vuodeksikaan ei tarvitse käydä ruokakaupassa, ellei sitten leipää ostamassa. Sanoinkin jo miehelle, että mennään sitten vaikka huoltoasemalle syömään, jos ruoat ehtivät mädäntyä ennen aikojaan, mutta kaupassa ei tarvitse käydä. Saa nähdä, mitkä ovat tunnelmat aattona.

Paistoin annoksen joulutorttuja isälle viemisiksi ja jätin osan tietysti itsellekin. Kovin ovat lehteviä ja muutamat yksilöt pullistelivat melkein uunin kattoon asti. Yksi irvistelijäkin tietysti mahtuu aina joukkoon.


Joulupäivät menivät siis ylensyönnin merkeissä, vaikka aterioita olikin vain yksi per päivä plus aamupala. Aattona kuljettiin joulutervehdyksillä, joulupäivänä levättiin ja tapanina käytiin toistamiseen isää tervehtimässä. Matkalla nappasimme tyttären mukaan. Tämän rauhallisemmin ei joulua voisi viettää, mutta oli ihanaa olla vaan, ilman mitään velvoitteita.

Tänä vuonna joulupukki oli käynyt kynttiläpajan kautta, sillä neljästä lapsiperheestämme kaikista tuli kynttilät erilaisina versioina. Mikäs, hauskahan niitä on polttaa pimeinä talvi-iltoina. Omat lahjat miehelle ja itselleni olivat pääasiassa kirjoja ja jo aikaisemmin mainitsemiani kauniita kodin esineitä. Ja siis sitä ruokaa! Sinänsä olisi ollut kiva saada yksi ihan henkilökohtainenkin lahja, mutta jo vuosia sitten olen oppinut, että sellaisen saadakseni on varminta ostaa se itse. Tämä ei ollut valitus! Yhteistä huusholliahan me eletään, yhteisillä rahoilla.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulurauhaa seimen äärellä


Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaikk´on työ. Kaks´ vain valveill´on puolisoa, lapsen herttaisen nukkuessa, seimikätkyessäään, seimikätkyessään...

Tämän iki-ihanan seimen valmistaja on suomalainen Aiku ihana, taitavana tekijänä Mervi Niemeläinen. Kuten aikaisemmin jo kerroinkin, niin ostin tämän Pellavasydämen Merviltä meille joululahjaksi. Itäisen maan tietäjät ovat varmaan lähemmäs kolmisenkymmentä senttiä korkeita. Mittasuhteita voi päätellä myös Howard Smithin sinisen Timo-linnun ja taustalla olevan merkkausliinan lehmän perusteella.

Kinkku on uunissa, sauna lämpiämässä ja enää vain punasipuli-hernesalaatti tekemättä. Joulutervehdyksillä käytiin neljässä paikassa, nyt rauhoitutaan oman joulun viettoon. Äidille sytytetään oma kynttilä, kun emme uskaltaneet lähteä tarpomaan hautausmaalle.

Hyvää Joulua!

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulutervehdys!

Meillä on nyt yhdet juhlat juhlittu ja kaavaillaan joulun tekemisiä. Tai tarkemmin sanottuna syömisiä, mitäpä muuta! Mies lähti hetki sitten ostamaan ensimmäistä lastia. Juhlista jäi hyvä mieli. Jälkityöt eivät kylläkään yhtään inspiroi, sillä suurin osa niistä on kuppien ja kippojen tylsää kantamista yläkerran kaappeihin. Päällystakitkin ovat vielä kylpyammeessa.

Näin ihania kukkia - ja monen monta joulutähteä ynnä muuta sankari eli mieheni 70 v. sai. Nämä olkoon hyvän joulun toivotuksena myös teille:


Itse annoin lahjaksi Lentäjäpojan eli Suden tekemän ihastuttavan apinan. Kiitos vielä kerran, Sude!


Eikös olekin valloittava poika? Yritin etsiä vanhanaikaista peltilentokonettakin, sillä mieheni on aina haaveillut lentämisestä. Konetta ei löytynyt enkä ole aivan varma, miten korkealle mies apinaakaan arvosti... Tuossa vieressä saattaa olla mukavampia lahjoja. Itse annoin apinan lisäksi lämpimän peiton ja antikvariaatista löytämäni vanhemman Pekka Halos-kirjan, jossa on paitsi mainioita kuvia tauluista ja perheestä, niin tekstinä Halosen käymää kirjeenvaihtoa. Se ainakin oli mieluista lahja, sillä Halonen on ollut meidän tuvassa maalaamassa Kotkan kirkon alttaritaulua aikana ennen kuin Halosenniemi valmistui.

Ruoka- ja juomatarjoilu onnistui suunnitelmien mukaisesti, paitsi että meillä on nyt jäljellä pullokaupalla äitelää glögiä. Sitä juodaan varmaan vielä pääsiäisenäkin. Piparkakkuja ja Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopipareitakin on vaikka pientä armeijaa varten. Mutta parempi näin päin kuin että olisivat kesken loppuneet. Karjalanpiirakoita ja munavoita vietiin jo ensimmäinen satsi isälleni. Hän ei valitettavasti uskaltanut lähteä juhlimaan vävypoikaa. Sydämestä oli napannut sen verran pariinkin kertaan, että hän oli joutunut turvautumaan nitroon.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pöhkö muija, täällä

Tekisi mieli tehdä kaikkea muuta paitsi ei sitä, mitä pitäisi eli siivota. Kumma juttu, miten sitä keksiikin kaikenlaista korviketoimintaa, pientä ja sinänsä tarpeellista puuhastelua, kun varsinaiset isommat hommat eivät inspiroi. Vaikka onkin kolmas adventti, niin jotain on ihan pakko tehdä työlistalta, joka sanoo, että tämä on viimeinen siivouspäivä. No, on tämä melkein ollutkin lepopäivä. Kun tehdään vaikka hitaastikin asia kerrallaan, niin kyllä nämä touhut valmistuvat. Sen kyllä olen havainnut, että ennen niin nopea minä on nyt paljon, paljon hitaampi askareissaan. Ja pöhköilee muutenkin. En nyt viitsi selostaa asiaa, mutta sekin liittyy mainittuun juhlatilaisuuteen.

Olenkohan sitäkään vielä kertonut, että ukkokulta täyttää tasan 70 vuotta? Kun viisi- ja kuusikymppiset olivat jääneet viettämättä, niin nyt juhlitaan niittenkin edestä. Eikä sitäkään koskaan tiedä, tuleeko seuraavia tasavuosia. Heh, olen jo kuin äitivainaa, joka joka joulu muisti sanoa tämän saman lausahduksen...

Olin jo hetki sitten kaivamassa pölynimuria esille, mutta mies - onneksi - ehti tekemään soittoharjoituksiaan.  En tietenkään voi mennä imurilla sitä häiritsemään. Tulin sitten tänne.

Kunpa tuo monta päivää kestänyt lumisade jo lakkaisi. Parkkipaikkaa olisi saatava raivatuksi pihaan ja polku kompostille on tukossa, kompostiastia laitojaan myöten täynnä. Lapsenlapsi värvättiin lumilingon taakse ja miniä lupasi tulla auttamaan siivouksessa, joten en enää yhtään murehdi ehtimisiä. Työsuunnitelma on selvä. Lisäksi löysin kaapin perukoilta tykkänään unohtamiani kuppeja, jotka käyvät hyvin glögimukeiksi. Hyvä juttu, kymmenen kippoa lisää! Meille tosin on kertynyt hyvä valikoima oikeitakin glögimukeja, mutta nyt vieraita voi tulla arvaamaton määrä ja parempi olisi, jos ei tarvitsisi kovin paljon tiskata päivän mittaan. Ostimme jo varoiksi kertamukejakin.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Voi kun olis siivooja talossa

Tuntuu vähän siltä kuin hommat kaatuisivat päälle. Luulin pakkaavani joululahjoja päivän, pakkasin eilen ja toissapäiväönä ja vähän vielä tänäänkin. Kirjoitin viimeiset joulukortit. Panin silmät kiinni ja suunnittelin juhlakattausta. Mietin koko ajan, mitä olen unohtanut ja mitä vielä pitää tehdä. Komeroihin en kajoa, mutta kirjapinoja pitää kätkeä.

Nyt otan pölyrätin käteen ja lähden hupsuttelemaan suurimpia eli näkyvimpiä villakoiria matkoihinsa. Iso talo, isot hommat. Mutta paljon on tehtykin: leivottu, tehty viimeistä silausta vaille kaikki ostokset. Mies on hoitanut kauppa-asiat kokonaan ja minulle jäävät sisätyöt. Siinäpä se: kun tämän mökin vielä saisi kuntoon. Onneksi on iso työhuone:  tänne ylimääräiset rojut ovesta sisään ja ovi lukkoon. Se on ennenkin ollut takuuvarma juttu. Yläkerran vessaa varmaan tarvitaan, joten kokonaan yläkertaa ei voi sulkea.

Pitää varmaan ottaa  ensin vähän välipalaa ja sitten vasta iskeä hommiin kiinni. Mieskin livahti juuri tekemään soittoharjoitusta saliin, jonka siivouksesta ajattelin aloittaa. Olisipa nyt talossa siivooja. Mieskin on ihan reporanka lumitöiden jäljiltä, joten häneltä ei sisätöihin heru voimia. Onneksi juhlapäiväksi saan apua vieraiden ajaksi, että ehdin seistä isännän vieressä vieraita vastaanottamassa ja seurustelemassa.


Toinen miniä kyllä tarjosi jo vuosi sitten apua tähän revohkaan, mutta erinäisistä syistä en tohdi pyytää. Hänellä on takana sen verran kiireinen ja työntäyteinen syksy, mm. hyvin menneet vaalit. Oma tytär lupasi auttaa juhlissa, joten en nyt häntäkään aio vaivata etukäteen. Mutta oli miten oli, jos siihen asti selviämme ukkelin kanssa hengissä, niin nautimme täysin rinnoin ja särkevin jaloin ja selin juhlapäivästä. Levätään sitten jouluna.


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12.12.2012

Pakkohan tämmöinen päivä on saada aikakirjoihin ja jopa tänne, vaikkei juuri asiaakaan olisi. Monille tämä on helposti muistettava hääpäivä. Joidenkin mielestä tämä on hyvä hääpäivä sen takia, ettei tarvitse hössöttää ja voi mennä pienesti naimisiin. Siiehn tosin ei tarvita suurta taikaa, sillä seurakunnilla on pieniä kappeleita, joihin voi mennä itsensä vihityttämään. Tai tilata pastorin kotiin tai mennä maistraattiin. Tai mennä pienellä porukalla kotikirkkoon. - No, tällaista päivämäärää ei moni taida enää nähdä ;-)

Juhlaa pitäisi valmistella, tahtoo sanoa siivota ja järjestellä. Huone kerrallaan meinaan edetä, mutta sitä ennen pakkaan joitakin joululahjoja ja kirjoitan joulukortteja. Onhan tässä vielä aikaa. Mies on kuin kuormakameli, joka rahtaa kaupasta juhlatavaraa noin kaksi kassillista päivässä. Tänään tulivat alkoholittomat glögit ja varamukit ja -lautaset. Meillä on paljon glögimukeja ja lautasia, mutta varmuuden vuoksi laitoin listaan kertakäyttöisiäkin, ettei tule sellaista tilannetta, että kipot loppuvat eikä kukaan ehdi tiskata. Kun mies vielä käy alkossa ja kukkakaupassa, niin sitten on kaikki jo kotona. Kukkia tietysti tulee, varmaan runsaastikin, mutta silti juhlapöydän koristeeksi on hankittava joku nätti asetelma.

Nukkekoditkin ovat ns. hengissä, vaikken ole aikoihin päivittänyt sitä blogia. Odotan postista nukkis-urkuja ja muutamaa muuta pientä kapinetta vielä ennen joulua, itselleni tietysti joululahjaksi. Otin kuitenkin jo nyt yhden nukkiskuvan, kun sain Kyyhkylän mammalle vähän lihaa luitten päälle ja uudet vaatteet. Nukkekotikirppikseltä ostin ihanat jouluherkut mammalle ja vaarille, joka maata lötköttää tuvan sohvassa, vaikka mammalla on vielä pyykitkin pestävä ennen joulua. Lisää Villiviinin taloissa.



Oli leipomapäivä

Olen jo muutamaankin kertaan kertonut, että pian on isännän syntymäpäivä. Vanhassa vara parempi. Heh, sekä miehessä että juhlatarjoilussa. Leivoin kaksi annosta Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypipareita. Niitä on nyt ulkoeteisen kaapissa, ainakin kuuteen peltitoosaan pakattuna. Laskelmieni mukaan niitä on noin 160 kappaletta. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, vieraat ottavat lisää ja jos eivät ota, pakkaan näistä muutaman joululahjanyytin. Ja syön itse samalla, kun luen joulukirjoja.


Ei niistä näin tummia sentään tullut. Kuva hämää. Mausteena on neilikkaa, kanelia, muskottipähkinää ja mantelirouhetta.

Eilen tein ison annoksen taatelikakkua. Kulho oli niin painava, että vahingossa roiskaisin osan taikinasta tiskialtaaseen. Kakuista ei tullut ihan niin korkeita kuin olisin odottanut, vaikka ne kohosivatkin komeasti. Jaoin taikinan kolmeen vuokaan. Ja ohje seuraa tässä:

TAATELI-VALKOSUKLAAKAKKU

2 pkt taateleita
4 dl vettä
2 dl sokeria
400 g sokeria
4 munaa
2 dl kermaviiliä
 2 tl leivinjauhetta
4 tl soodaa
8 dl vehnäjauhoja
200 g valkosuklaata

Keitä taateleita hiljakseen niin kauan, että ne hajoavat. Paketit kannattaa leikata jo etukäteen muutamaan osaan. Lisää loppuvaiheessa sokeri. Jäähdytä vähän aikaa ja lisää voi. Sekoita hyvin. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita leivinjauhe ja sooda vehnäjauhoihin. Lisää jauhot ja kermaviili vuorotellen ja viimeiseksi valkosuklaa, jonka olet silpunnut karkeaski rouheeksi. Paista kakkuja n 175 asteessa suunnilleen 45 - 60 minuuttia.

Kakuista en huomannut vielä ottaa kuvaa, mutta maku oli ihana. Makea kylläkin, kun on sokeria ja suklaata ja taatelia. Ajattelin vielä koristella sen sulatetulla valkosuklaalla. Ja sitten ottaa kuvan.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Papupata pankolla kiehuu ja kuohuu

Kirjoitanpa tänne asiasta, joka suorastaan kiehuttaa siskoja. Onko teistä kukaan seurannut marttojen keskustelupalstaa tai mahdollisesti aktiivisesti osallistunut siihen? Itse luen sitä säännöllisesti, mutta harvemmin olen kommentoinut, saati avannut keskustelua. Nyt kuitenkin kihisen kiukusta minäkin.



Palsta on todella hyvä. Se on virkistäytymis- ja henkireikäpaikka monelle, antaa hyviä neuvoja ja vertaistukea monenmoisten ongelmien ja vaikeidenkin sairauksien parissa kipuileville siskoille ja muutamille veljillekin. Mukana on aika erilaista väkeä: kirjailijaa, yrittäjää, kotiäitiä, eläkeläistä, enemmän tai vähemmän koulua käynyttä, jos ei muuta niin elämänkoulua. Aika paljon mukana on nimenomaan sitä korkeasti koulutettuakin porukkaa, jolta voi saada ystävällisen neuvon suunnilleen pulmaan kuin pulmaan.

Joskus keskustelu lainehtii kiivaasti, yli äyräidenkin, mutta harvoin kuitenkaan ilkeästi. Toisaalta se on kaiketi ainoita ns. aikuisten asiallinen keskustelupalstoja. Käypä katsomassa, mistä siellä on kysymys täällä . Sanomattakin on selvä, että palsta toimii tällaisena vain anonyymien nimimerkkien ansiosta. Facebookiin kukaan tuskin nimellään tohtii laittaa kysymystä vaikkapa intiimivaivoistaan. Osa palstalaisista on marttoja, suuri osa ei. Jotkut ovat harkinneet aktivoituvansa ja liittyvänsä myös livenä marttayhdistykseen. Siis ovat harkinneet.

En nyt jakso selostaa koko juttua, mutta tiivistetysti sanottuna nettisivujen nimetön, hajuton ja mauton "ylläpitäjä" ilmoitti, että kyseinen nurkka lopetetaan vuoden vaihteessa ja kirjoittajien sopii siirtyä naamakirjan käyttäjiksi. Ruoka- ja puutarhanurkat säilyvät, mutta tämä ja sieninurkka katoavat. Itsekin kävin kirjoittamassa nimeni hanketta vastustavaan adressiin ja nyt sitten paheksun suunnitelmaa täällä. Niin ja paheksuinpa suunnitelmaa lähettämällä sähköpostia suoraan johtohenkilöille ja toiminnanjohtajalle. Kohtelias vastauskin tuli toiminnanjohtaja Marianne Heikkilältä. Liirum-laarumin kuorimisen jälkeen voisi ajatella, että tämä aktiivinen eri ikäisten naisten joukko ei sovi liiton nykyimagoon. Ruuanlaitto ja puutarhanhoito ovat o.k, mutta rönsyilevä keskustelu ei. Ahdasmielisyyttäkö Sivistystä koteihin -yhdistyksen aktiiviset naiset muka 1800-luvun lopulla meille ajoivat? Kieltämättä monella kanssaihmisellä on se käsitys, että martat ovat tiukkapipoisia akkaihmisia, mikä ehkä nyt tulee todistetuksi, m.o.t.

Martoista en sentään vielä eronnut, mutta keskustelupalstan perusteella moni senkin tekee ja moni liittymistä miettivä on jo muuttanut mieltäään. Kysymys ei lainkaan ole muutosvastarinnasta, vaan periaatteesta. Miksi hyvä pitäisi rikkoa? No, uusi palsta on jo perustettu siltä varalta, ettei älytöntä päätöstä pyörretä.  Se ei vain sitten enää ole marttojen sateenvarjon alla.


lauantai 8. joulukuuta 2012

Hyvää Sibeliuksen syntymäpäivää!

Onnea myös Kyllikeille. Ah, unohdin kokonaan yhden, mutta pitääpä äkkiä laittaa sähköpostionnittelut. Ruusukuvakin tuli jo käytettyä...

Mies lähti jo ennen puoltapäivää soittoreissulle, teemana Sibeliuksen syntymäpäivä  Ehdin varmaan saunoakin ennen kuin hän kotiutuu. Tänään olisi ollut liputuspäiväkin, vaan kun ei ole lippua eikä lipputankoa.

Minä sain vihdoin ja viimein verhot ommeltua ja suihkuverhon lyhennettyä. Mies saa kiivetä katon rajaan laittamaan tangot paikoilleen ja sitten periaatteessa ainakin yksi huone on jo juhlakunnossa. Mutta on tässä silti vielä kaikenlaista raivaamista koko ensi viikoksi. Pitäisi leipoakin. Ajattelin tehdä tupla-annoksen Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypipareita ja pari jotain kakkua, ehkä taatelikakkuja. Pipareita siis n. 240 kappaletta, mutta ne ovat niin hyviä, että tekevät kauppansa ja loput syön itse pitkin kevättä. Siinä sitten ovatkin meidän talon joululeipomukset, luulisin.



Tietokone elää taas omaa elämäänsä. Kummallisia kuvakkeita on ilmestynyt tähän bloggerin päälle, ilmeisesti niistä pääsee suoraan jonnekin, kun vaan tietäisi minne. No, muutaman sentään tunnistan.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Taas ihmetellään

Olihan meillä eilen tietysti  itsenäisyyskynttilät ikkunalaudoilla, vaikkei sentään ihan "joka ikkunalla kaksi kynttilää". Perinne juontaa juurensa jääkäriliikkeen ajoilta. Kun kynttilät paloivat ikkunassa, tiedettiin talo turvalliseksi etappitaloksi, johon uskalsi poiketa.

Mies toi kukkiakin, suloisia vaaleanpunaisia ruusuja. Ne oli koristeltu jollain kultahippusilla, joita nyt on edelleen  tiskipöydän koloissa. Minä vietin itsenäisyyspäivän paraatia ja linnanjuhlia telkkarista katsellen, vaikka olisi ollut syytä esimerkiksi ommella salin verhoja. Paistoin juhlan kunniaksi satsin pakastimeen unohtuneita karjalanpiirakoita.




Kumpikin ihmettelimme sensorin iskua Tuntemattoman sotilaan kimppuun, laittomasti kaiken lisäksi, kuten oikeusoppinut on tänään todennut. Ahdistaa tämä sensuurimentaliteetin lisääntyminen yhteiskunnassamme.

Viranomaistahojen toimintaa on muutenkin tänään kummasteltu. Kävimme vaaria tervehtimässä ja hänpä kertoi kummia. Olen kai jo aikaisemmin maininnut, että siellä on ongelmia lämmityksen kanssa. Nytkin lisälämpöä haettiin leivinuunista.

Veljeni on tilannut uuden öljysäiliön, joka - kissa vieköön - vaatii kunnan mielestä rakennusluvan. Säiliö on valmispaketti, joita on ennenkin toimitettu moneen paikkaan, vaan ei ilmeisesti tämän rakennustarkastajan näköpiiriin eli pelkkä toimenpidelupa ei riitä. Nyt tarvitaan lippua ja lappua, esimerkiksi 50-luvulla rakennetun mörskän rakennuspiirustukset ja vissiin -luvatkin. Tarvitaan myös aikaa, rahaa ja harras toivomus, ettei paukkupakkaset yllätä. Vaikka mitäpä se rakennusvirastoa haittaisi, vaikka yli 90-vuotias äijäpahanen jäätyisi seinään kiinni. Isä valvoo yökaudet murehtien ja niin epäilemättä tekee velimieskin, jonka kaikki omat työt ja toimet ovat nyt jäissä.


Lähetän tässä ruusut yhdelle toiselle taholle, joka sai viime yönä minulta pitkän sähköpostilähetyksen. "Se yksi juttu" lähti ensimmäiselle "sille". Pitäkää peukkuja!

Isä antoi minulle sukututkijan vuosikymmenet sitten käsin piirtämän sukutaulun mummin esipolvista. Mielenkiintoista uutta tietoa löysin paperista, tosin myös virheellistäkin. Tätä voin jossain vaiheessa ruveta tarkemminkin penkomaan.

Jos nyt menisin kanttaamaan niitä verhokappaleita.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hyvä kiertämään

Hyvät asiat lämmittävät mieltä, eikös vaan? Tartuin itse juuri äsken  Kotipuron Riitan tarjoukseen ja nyt on minun vuoroni laittaa hyvä kiertämään. Tarttuisiko joku tarjoukseen? Kolme ensiksi ilmoittautuvaa saa minulta jotain pientä. Pakettini lähtee todennäköisesti vasta joulun jälkeen, kun on tässä muutakin juhlaa kuin joulujuhla. Lähetä yhteystietosi sähköpostiini villiviini55 @ gmail.com (välilyönnit pois).

Tämä veronpalautusten päivä ja jostain omituisesta syystä saan enemmän palautusta kuin varmaan koskaan ennen. Juuri tänä samana päivänä huomasin naamakirjasta, että laatutavara.comiin oli varmaan juuri sillä hetkellä tullut tämä ihana Kerttu Nurmisen Nuutajärvelle tekemä esine. En epäröinyt sekuntiakaan. Koska rahan tehtävä yhteiskunnassa on kiertää, noudatin omaa filosofiaani ja pistin hyvän kiertämään itselleni.

kuva Laatutavara
Nyt tiedän saavani ainakin yhden joululahjan! Samassa pläjäyksessä oli myyntiin tullut muitakin Kertun ihanuuksia. Nyt ne kaikki on jo myyty. Sen minä arvasinkin ja siksi napsautin tilaukseni saman tien sisään. Nyt  maljani on jo maksettukin ja odottelen saavani sen kotiin vielä ennen joulua.

Tätä nimenomaista esinettä olen etsinyt pitkään. Tämä on uniikkiteos ja maksoi 160 euroa. Jos joku haluaa maksaa satoja euroja esimerkiksi jostain siirtokuvilla koristelluista tusinatavaraa olevasta muumimukista, niin siihen nähden hinta ei ole paha. Tietysti mihin vertaa ja mitä arvostaa.

Mutta nyt nukkumaan! Toivottavasti saan kierrättää hyvää teillekin, en tosin tätä esinettä!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Seimiasetelman alku

Sain hetki sitten Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen valmiiksi.


Maireasti hymyilevän, keltakutrisen Marian sylissä nököttää aika tuhdissa kunnossa oleva Jeesus-lapsi. Vai olisiko äiti käärinyt lapsukaisen vain paksuun huppuviittaan, kun ei naamakaan näy? Maantierosvojen varalta isällä on miekka mukana. Ehkä seuraavalla kerralla syntyy sorjempi perheidylli. Kyllä tämä tästä. Joulukuvaelma sopii päivän uutiseen: Englantiin odotetaan herttuallista pikkuvauvaa.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kolmas joulukuuta menossa

Enpä ehtinyt toivottamaan kenellekään hyvää adventin iltaa, vaikka se oli vähän tarkoitus. Hoosiannankin kuuntelin vasta illalla, kun kotikirkon veisuu kaikui netistä.



Meidän valokivi vihdoinkin tässä! Ensimmäiset otokset tuli otettua niin pimeässä, ettei edes muokkaamalla syntynyt kunnon kuvaa. Näistä otoksista saattaa syntyä ensi vuoden joulukortit?

Tänään etsin esille ja kirjoittelin joululaulujen sanoja siltä varalta, että meidän joulujuhlassamme vanhat perinteet toistuvat ja porukka haluaa paitsi kuunnella tasokasta puhallinmusiikkia, myös laulaa ihan itse mukana.

En tiedä, mitä miekkonen, se päivän tasavuotissankari sanoo, kun näkee esimerkiksi tämmöiset sanat:

"Enkel´paimenil puhui sanoill´näill´: Sangen hywän sanoman sanon teill´: Ilon teill´ihanan ilmoitan, Kuin Jumalaltjulki teill´suodaan."

Kolmas värssy menee näin: "Etkös herää sieluni? hei wakaa! Katsos, ken siin seimess´makaa! Siell on minun Herran´Christuksen´, Jumalan pyhä Poika, Jesuksen´."

Mutta sitten vauhti kiihtyy: "Rämät sinun silkkis´, lakan-liinas, Herrain Herra, taiwaan Kuningas" Kaikk´kalliimmat kultaiset waatteet, Huonot olis ´sinull´sittek´maata."

Ja kymmenes värssy: "Täst sangen suurest´ihastun, Ett´s tänne tykön olet astun´. Tain edest´sinua kiitän, Christe, Ynn´ Isää, Pyhää Henkee ylistän."  Tuntuuks yhtään tutulta?

Muut lauluvihkosen laulut on kyllä tuoreempaa tavaraa eikä vuoden 1846 virsikirjasta. Ja laulatetaan siinä muutakin kuin virsiä. Ei kuitenkaan sikalaulua, sille on ehdoton kielto.

Isäntä joutui eilen tulemaan kesken kaiken kotiin itsenäisyyspäiväorkesterin kenraaliharjoituksesta, kun oli sopinut ajan katonkorjaajan kanssa eikä ollut hoksannut, miten pitkään harkoissa menee. Mutta katto tuli korjattua ja kestää nyt ainakin seuraavaan myrskyyn asti. Taas olisi pitänyt kuulemma olla kamera taskussa, sillä miehet olivat nähneet ylvään näyn. Parikymmentä joutsenta kaarsi komeassa aurassa meidän talon yli ja suuntasivat kohti järveä. Se on toinen juttu, löytyikö sieltä enää sulaa paikkaa.

Vaikka nukuinkin kirkonmenojen yli, harrastin sentään Hoosiannan kuuntelun lisäksi vähän seimiaskartelua. Eilen virkkasin Marian, tänään Joosefin. Korkeus n. 10 senttiä ja leveys melkein saman verran. Kumpikin näyttää pikemminkin suomalaisilta persjalkaisilta.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Aatellas, se on joulukuu

Kirjoitankin heti kuun vaihduttua, kun täällä koneella kuitenkin roikun. Asiallisella asialla kylläkin, selaamassa teidän blogipäivityksiänne. Yhdellä ja toisella näyttää olevan toinen toistaan upeampia joulukalentereita tulossa. Ihaillen katselen niitä. Me emme harrasta joulukalentereita, mutta eipä ole lapsiakaan talossa.

Huomenna tulee pellinpaikkaaja. Se oli meidän aitan katto, jonka kaksi peltiä repsottaa, toinen jo maassa, toinen osittain kiinni katossa. Toivottavasti pellit saa vielä korjattua ja kiinnitettyö. Kesällä meni lasti kaatopaikalle ylimääräisä ex-kattopeltejä. Toinen Tytär oli tänään Tukholman laivassa, mutta onneksi Turusta Tukholmaan menevässä. Siellä kai oli vähän rauhalisempi meininki kuin Helsingin edustalla.

Joululahjatkin on vielä hyvin ikävässä vaiheessa. Tänään tosin sain postista paketin, jossa oli mm. miehelle tarkoitettu lämpöliivi. Sen tilaamisesta  olin oikein innostunut. Ja pas-t, hukkaan meni. Hänpä kieltäytyi tarjotusta lahjasta. Onneksi en jättänyt sen antamista jouluaattoon, jolloin sekin ilta olisi mennyt pilalle. Ei pidä kuulemma mennä ostamaan tavaroita ilman hänen hyväksyntäänsä. Tämä ei tarkoittanut rahaa. Eikä edes vilkaissut vaatekappaletta, vaan sanoi moneen kertaan maininneensa haluavansa nimenomaan kesäliivin. Sitä on jo etsitty ja minulla etsitetty jo viime kesästä lähtien. No, sainpa tästä lahjan veljelleni.

Vanhetessaan tämä herra senkun äreytyy. Toivottavasti se ei ole alkaneen muistisairauden merkkejä. Enkä minäkään muista kaikkia saamiani ohjeita. Itse asiassa ne menevät useinkin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Edellinen nootti tuli siitä, kun kutsun häntä herra Kooksi, kuten mielelläni teenkin. Se ei sovi. Joskus tuntuu, kuin huumorimme olisi maailman eri laidoilta. Sillä on kyllä ollut taas kovia kipuja ja vanhojen vaivojen lisäksi polviakin kolottaa ja jalat meinaavat heittää alta. Ehkä siinä on tarpeeksi syytä tähän äksyyteen. Ja perimä ainakin kolmannesta tai neljännestä polvesta...


Rauhankyyhky pantiin kuitenkin lentämään, mitäpä tässä muutakaan voisi. Ja onhan nyt alkanut adventin aika.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Pellit paukkuvat

Koko illan on tuullut. Jossain vaiheessa kattopellit rupesivat paukkumaan. Totesimme, että kuka sitä nyt enää pimeässä lähtee kattoja tarkastamaan. Pellit sitä paitsi voivat olla meidän talon, aitan tai vaikka naapurin peltejä. Huomenna tiedetään enemmän. 

Nyt tuuli on vähän hiljentynyt, ehkä tosin vain hetkeksi aikaa. Itätuulta ja sen tuomaa lumisadetta odotellaan yöksi ainakin säätiedotusten perusteella. Me ei taatusti istuta sitä odottelemassa, mutta sellaista on ennustettu. Pakkanenkin on kiristynyt. Joku viisas arvioi, että tästä voi tulla yhtä kylmä talvi kuin 2010 oli. Kylmä ja kallis, kun meillä on suora sähkölämmitys. Mies jotenkin pelkää pienen kamiinan käyttöä, vaikka sekä hormi että hellan takaosa on korjattu. Tietysti on niinkin, että jos täällä syttyy tulipalo, niin mökki palaa samantien roihuten maan tasalle. Siksi kynttilöitäkin poltetaan tarkassa valvonnassa ja mieluiten takan kivillä. Tai sitten täällä:



Entiseen aikaan ihmiset osasivat keksiä näppäriä ratkaisuja, kuten tämänkin paloturvallisen muurinkolon.

Talvi tulee. Talvikamppeet on tosissaan kaivettava esille ja puettava päälle. Meinasin päivällä paleltua, vaikka oli käsineet kädessä, kun olin virittelemässä pihakivelle valoja. Vihdoin ja viimein sain senkin askareen tehtyä. 


Toivottavasti tauti ei iskenyt, vaikka yskinkin illalla aika tavalla.  Meidän ystävämme kiikutettiin viime viikolla pahassa keuhkokuumeessa aluesairaalaan lähes viikoksi. Tauti ei meinannut millään hellittää. 

Huomenna saa kamera käydä, varsinkin jos sitä lunta on tupruttanut. Ainakin valokivestä tulee kuva, toivottavasti ei kuitenkaan hajonneesta kattopellistä. Mies sai pari päivää sitten naapurilta puhelun: joku peltiruuvi oli irronnut, mutta sen hän korjasi saman tien itse. Vanhassa talossa ei koskaan tiedä, mikä paikka hajoaa.


Tällä Anna Jaakopintyttären biblialla ja katekismuksella ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme. Kuva vain osui äsken silmiini. Taisin ostaa tämän nettidivarista, kun etsin vanhoja virsikirjoja ja raamattuja kirjaani varten. Se kun liikkuu 1800-luvun maailmoissa.

Ja siitä aasinsilta kätevästi: hyvää adventin alkua!




keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kaikenlaista

Otsikkokuva esittää ensi yön paikkeilla alkavaa lumisadetta ja kun mielestäni ennuste on jokseenkin epämääräinen, saa kuvakin olla sitä. Tämä on viime vuoden ensilumesta. Ehkä saan huomenissa uuden ja tuoreemman kuvan. - Toivottavasti ennuste kahdenkymmenen asteen pakkasista ei pidä paikkaansa. En  kaipaa paksuja lumikinoksiakaan. - Täytyy tässä tehdä vähän ns. visuaalisia kokeiluja blogin ulkoasussa, yrittäkää kestää.


Miehen piti saada uudet housut ja lenkkarit. Tossut saatiin, muttei pöksyjä. Sitten rupesi kaupassa käveleminen ottamaan kummallakin niin selästä, että päätimme lähteä vaarilaan, vaikka pari asiointipaikkaa oli vielä käymättä. Suunnittelin laittavani pihaan adventtivalot, mutta tulimme kotiin niin pimeässä, että jäi sekin tekemättä. Huomenna uusi yritys!

Vaarilassa oli tapahtunut juuri se, mitä syksyllä ennustimme ennemmin tai myöhemmin tapahtuvaksi. Yksi povatuista katastrofeista, joita vanhassa talossa sattuu ja tapahtuu. Nyt öljysäiliö oli pimahtanut ja uusi pitää saada kiiremmän kaupalla. Sitä velimies huolestuneen näköisenä pohdiskeli: mietti kustannuksia, saatavuutta, aikataulutusta ja etenkin sitä, onko öljyä valunut ties minne. Onneksi katastrofi ei ole vienyt vaarilta lämpöjä, sillä veljeni pystyy toistaiseksi syöttämään öljyä käsipelillä, suurella vaivalla tosin.

Meidän vaari on aika itsepäinen ja näköjään sitä itsepäisempi, mitä vanhemmaksi tulee. Nytkin hänellä oli vankat mielipiteet öljysäiliön uudesta paikasta ja asentamisesta. Mitä sitä nyt lähes kuusikymppinen nuori-isäntä osaisikaan itse arvioida noin vaikeita juttuja. Ei edes lankomieshen ja systerin avustuksella, kun faari tietää.




tiistai 27. marraskuuta 2012

Väsyttää

Tämä pimeyskö sen aiheuttaa, että väsyttää ihan hirveästi? En muista koskaan ennen kärsineeni mistään kaamosmasennuksesta, enkä ole nytkään masentunut. Silti unta tuntuisi riittävän vaikka kellon ympäri. Eilenkin nukahdin keinutuoliin, kun kävin katsomassa iltauutisia. Miehen mielestä on sopimatonta nukahtaa tuoliin ja sitä hän joutuukin lähes joka ilta kyttäämään, nukunko vai en.


Onneksi sentään on kynttilät. Nämä ihanat jalat ovat Pekka Paikkarin Tarantellat. Muistaakseni nimi on tämä ja selvät piktäjalkaiset hämähäkin koivethan siinä onkin.

Talvea luvataan tännekin jo huomiseksi. Pakkasta peräti miinus 20 astetta, luin jostain. Tarttis varmaan mennä virittämään valoverkko kiven päälle, vaikka toisaalta nyt on jo niin pimeää, etten enää ole toivoakaan nähdä edes kiveä. Vaikka ollaan etelässä, niin päivä on lyhentynyt muutamaan tuntuu. Sikäli tietysti lumi olisi kiva valaisemaan maailmaa, mutta muuten en kaipaa lunta enempää kuin jäätäkään.

En tiedä. liittyykö väsymykseen vai johonkin lääkkeeseen, mutta tuntuu kuin hikoilisin aikaisemmin enemmän ja kun en ikinä ennen ole haissut hielle, niin nyt ei dödö tunnu ollenkaan auttavan. Kainalotkin ovat märät ja se on myös uusi, hyvin epämiellyttävä ilmiö. Kaiken maailman menopaussien pitäisi jo olla taakse jäänyttä elämää enkä iahn tämän takia viitsisi lääkäriinkään mennä. Pitää kai ainakin vaihtaa dödömerkkiä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Sateista Kaisan päivää

Onnea kaikille Kaisoille ja Katjoille, Katreille ynnä muille nimipäiväsankareille! Täällä ei onneksi ole tietoakaan Kaisan kaljamista, vaan meillä päin Kaisa pissii tänään Antin rukkasille, opin äsken naamakirjasta.

Olemme viettäneet sosiaalista elämää: ensin tuli yhdet kahvivieraat ja sitten viiletimme Tytärtä onnittelemaan.

Unohdin tosin nimipäiväsuklaat kotiin, mutta varsinaisena asiana oli viedä ja ripustaa paikalleen vanha ryijy. Sain sen joitakin vuosia sitten äidiltä ja isältä, mutta meillä sille ei ollut arvoistaan paikkaa. Seinät nimittäin ovat täynnä. Tyttärellä osui olemaan juuri sopiva paikka ja hän otti innostuneena isomumminsa tai mahdollisesti vielä tätäkin vanhemman arvoesineen kotiinsa.
Ryijylangat on värjätty luonnonväreillä ja se on tehty viimeistään vuosisadan alussa, siis 1900-luvun alussa. Jos mummi ei sitä kutonut kansanopistossa, niin ehkä kapioikseen. Vai olisikohan hän saanut sen jo anopiltaan tai äidiltään lahjaksi? Kuvaahan minulla ei siitä tietenkään ole, kuka nyt sellaista muistaisi ottaa.

Kamera olisi voinut olla mukana, sillä ajaa hurautimme kotimatkalla rautatieaseman kautta. Kävimme ihailemassa kaupungin laittamia valaistuja, ihastuttavia puita, joita on sillä suunnalla ainakin neljä tai viisi kappaletta. Kiitos, kaupunki!

Omat käsityöni ovat pysytelleet kinnaslinjalla. Kolmas syksyn tumppupari on menossa tai oikeammin tulossa. Ihan perusmallia teen. Kun kerta tumppukuuta vietetään, niin silloin kudotaan tumppuja. 

Sain illalla, tai oikeammin yöllä, ikävän sähköpostiviestin. Ystäväni mies oli sairastunut ja käynyt lääkärissä. Lääkäri oli passittanut hänet suorinta tietä aluesairaalan tippaan: korkea kuume olikin keuhkokuumetta. Sitä on kuulemma nyt paljon liikkeellä. Voimia ja tervehtymistä molemmille puolisoille!

Me olemme olleet vaihteeksi terveitä, joskin mies valittaa polveaan ja tänään sanoi palelevansa koko ajan. Johan sitä muutama viikko oltiinkin terveitä.

Rohkaisin eilen mieleni ja lähetin kirjoitustyöni ohjaajalle luettavaksi yhden luvun, jonka olin muokannut hänen toivomallaan tavalla. Toivottavasti teksti ei tule bumerangina takaisin. Olisi tässä jo aika päästää irti ja toivottaa koko paketille onnea ja menestystä. Ilman opastusta ja valistusta en nimittäin osaa tekstiä sen paremmaksi kirjoittaa. Hih, enää sen paremmaksi...

lauantai 24. marraskuuta 2012

Olen hirrveän pahoillani

Pahoillani siis tästä blogisähläyksestä Entinen pohja tuli hulluksi minulle tuntemattomasta syystä ja ilman omaa sorkkimista. Teksteistä tuli minikokoisia ja kuvat menivät minne halusivat. Kiitos, sain hyvän neuvon ja vaihdoin bloggerin pohjaan. Teksti ei siitä juuri suurentunut ja nyt Anitta kertoo, että sekään ei mahdu hänen näytölleen. Anteeksi! Minun taitoni ja tietoni loppuivat ja itseäni harmittaa jo se, etten näe lukea omaa tekstiäni.


Auttakaa fiksummat! Kaikki keksimäni temput on kokeiltu. Jossain vaiheessa jo luulin, että kaikki lukijani tuosta sivupalkista ovat kadonneet ulkoavaruuteen, mutta toivottavasti niin ei käynyt. Nyt suurensin fonttia: katsotaan mitä tämä aiheuttaa. 

Tässä on ollut kaikenlaista. Lapsiparalle sattui ennen kuulumattomia ikävyyksiä, joista en nyt voi täällä edes kertoa. Ikävyydet johtuvat hänen saamistaan vääristä tiedoista ja virkaintoisesta viranomaisesta. Likka toimi siis hyvässä uskossa. Asialla on pitkävaikutteiset seuraukset, jotka harmittavat meitä kaikkia.  Luultavasti pääsemme vielä maksumiehiksikin miehen kanssa. Pah.

Kaivoin meidän rapunpieleen tulevan joulutontun esille eli vaikka miten olen vastustanut, niin joulua rakennetaan täälläkin pikkujuttu kerrallaan. Lapsenlapsi tulee huomenna käymään, vaikkei esimurkkuna ehkä niin kovin kiinnostunut olekaan joulutontuista. 


perjantai 23. marraskuuta 2012

Ja niin viikko vierähti...

Miten tämä aika kuluukin näin nopeasti? En käsitä, miten kokonainen viikko voi vilahtaa lennossa ohi. Mutta katsokaapa, millaisia jouluvaloja meidän kaupungissamme on! Kukaan ei näitä ole paheksunut, paitsi yksi ihminen, vaan nautimme ihanista joulupuistamme, joita kaupunki on laitattanut useisiin paikkoihin. Tämä lienee kaunein.


Ohjelmaa on kylläkin ollut. Maanantaina meillä kokoontui "erään yhdistyksen" väkeä ja tiistaina join rääppiäiskahvit ystäväni kanssa. Edellä mainitut naiset toivat tuliaisina herkullisia leivonnaisia ja nehän piti syödä tuoreeltaan.

Kun vielä joku aika sitten pelkäsin, että saanko lisää verhokangasta. Kangaskaupan rouva soitti ja sain kuin sainkin puuttuvat kolmen verhon mitan kangasta. Se on vielä kassissa ja jännityksellä odotan, minkä mittaiset verhot tällä kertaa onnistun ompelemaan. Tuskin kuitenkaan samaa kokoa edellisten kanssa...

Tietokoneihmiset, nyt tarvitsen apua. Miksi tämä blogi kapeni ja pieneni ja miten saan sen oikean kokoiseksi? En millään keksi sellaista nappia, joka tätä suurentaisi. Eilen sattui toinen haaveri tekstinkäsittelyssä. ääkköset katosivat, mutta ne sentään palasivat. Meinaakohan tämän veisata viimeistä virttään? Ei pitäisi vielä.

Mutta kiitän asiantuntevista neuvoista jo etukäteen ja toivotan mukavaa viikonloppua.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Laiska töitään luettelee

Noin sanoi vanha kansa ennen vanhaan, mutta olenpa viimeisen vuorokauden sisällä ollut hirmuahkera: ommellut viisi verhoa, ottanut joukukorttikuvat ja tilannutkin kuvat, raahannut romua aittaan ja aitanvajaan kaksi kottikärryllistä ja pyyhkinyt pahimpia pölyä sieltä sun täältä. Siivous jatkuu vähän vielä huomenna, mutta nyt veto loppui.

Uudet verhot, valitettavasti vain liian lyhyet, mutta oma vika: mittavirhe. Ja mittausvirhekin. En hoksannut ottaa huomioon tankokujan vaatimaa kangasmäärää ja kullanvärisiä verhorenkaita ei ole nykyisin saatavissa. Kun tangot ovat muuten hyvät, niin mitäpä niitä vaihtamaan, vaikken erityisen innostunut tuosta kullankimalluksesta olekaan. Ikkunan edessä kimaltelee miehen pasuuna, joka pääsi mukaan joulukorttikuviin.

Ostin joskus keväällä tai kesällä huutonetistä laatikollisen nauhoja ja pitsejä ja nyt osan nyplätyn näköisestä pitsistä pääsi hyvään käyttöön.En tunnista tekniikkaa, mutta pellavalangasta tuo on tehty ja tosiaan ainakin näyttää nyplätyltä, onko sitten käsin vai koneella tehty, sitä en osaa arvata. Laatikossa kyllä oli käsin virkattujakin pitsejä ja hyvin monipuolinen valikoima kaikenlaisia nauhoja.

Kolme verhoa vielä puuttuu ja onkin toinen kysymys, tuleeko kangasta Ruotsista vai ei. Mies mäkätti illalla siitä, että en ole ajoissa ommellut näitä ja nyt tuli kiire, kun halusin saada verhot maanantaiksi ikkunaan. Ompelin viittä verhoa varmaan kolmatta tuntia, kun joka reuna oli kantattava. Uusi ompelukone toimi hyvin - uusi ja uusi, takuuaika meni jo varmaan vuosi sitten umpeen, mutta ei ole ollut mitään ommeltavaa.

Mies mokoma ei käsitä, että lähes 400 sivun kirjoittaminen vie aikaa, oli se sitten hyvin hyvää tai tosihuonoa tekstiä. Tai ehkä sillä sittenkin kaihersi omassatunnossa, kun tavoistaan poiketen toi kauppareissulta kukkasen.

Viikonlopun ruoaksi kokeilemme Kodin kuvalehdessä ollutta ohjetta. Siinä pakastimesta suoraan otettua naudan etuselkää käskettiin paistaa 10-12 tuntia 80 asteessa ja sen jälkeen liottaa suolasokerivedessä 5 tuntia. Minä otin lammaspaistin pakkasesta. Saa nähdä, mitä siitä tuli, sillä meidän uuni eli viime yönä omaa elämäänsä ja jossain vaiheessa lopetti paistamisen.

P.S. Pahoittelen epätarkkaa kuvaa, mutta idea kai näkyy tästäkin. 


perjantai 16. marraskuuta 2012

Olinko muka poissa?

Sitä on ihminen ihan kädetön, kun ei pääse nettiin. Selvä riippuvuus, ja paha vielä, näemmä vaivaa minua. Tosin ei yllätys. Eilen netti ei avautunut ja kaikki lankapuhelimet olivat mykkiä. Olen niin vanhanaikainen, että haluan, siis HALUAN pitää lankapuhelimen. Joo, eteisen koneessa ilmeisesti on vikaa, sillä nyt netti taas pelaa. Se on seinäpuhelin, joka on aikaisemminkin reistaillut.

Pelkäsin jo, että modeemi on hajalla tai jotain häikkää itse tietokoneessa. Onneksi kaikki nyt toimii, mutta kiireesti tallensin tikulle kirjani, jonka lukujen otsikot olin juuri saanut sepitettyä. Toki tikulla on jo ennestään sekin versio,  jonka jo luulin olevan viimeinen...

Kuvat ovat tallessa. Tämä on runsaasti suurennettu ja osoittautui lentokoneeksi eikä varikseksi tai harakaksi. Tänään on taas niin harmaa päivä, ettei tarvitse kameraa avata.


Eilinen päivä meni ihan harakoille, kun puuhasin tämän koneasian kanssa. Jäi siivoamatta, jäi raivaamatta, jäi ompelematta. Yhden villasukan sentään sain terapiatyönä illalla kudottua. Seuraavien käsitöiden teemana on tumppu. Eli lapanen eli kinnas. Meillä päin kinnas.

torstai 15. marraskuuta 2012

LIsää arvontaa ynnä muuta kaikenlaista

Iki-ihanat Punaisen talon hunksit ovat nyt vuorossa. Ei siis palkintona, mutta muuten pääroolissa. Taas tulee hullu mieliteko: oispa koira, mutta kun se meidän rakas viimeinen koiruliini oli niin ihana, emme enää riskeeraa. Veljenkin emäntä osti lauantaina uudet talvisaappaat ja sunnuntai-aamuun mennessä rakki oli syönyt siitä koron. Siis laadukas rotukoira, piti sanomani.

Tänään alkaa tumppuiluiu. Tein jo yhden parin ennen kuin huomasin määräajan. Kun se tuli valmiiksi, aloitin varmuuden vuoksi sukankutinan, ettei tule kiusausta heittäytyä epärehelliseksi. Sekin pari melkein ehti valmistua, muttei ihan. Toisen terä kutominen on alussa.

Käsityöalalta lisää: Tässä hän nyt on raamitettuna. Isäntä istuu takana, kun kuvasin tuvan työpöydän kulmassa.

Ja tässä yksityiskohta
Ihan kaikkia värejä ei ole aihetta esitellä. Alakuvan kuvio tuossa keskellä oli minulle liian vaikea.

Sininenkin lintu vielä kerran raamitettuna:

Tämä oli raamittajan ainoa pyöreä, joten valinta oli helppo. Pistelyn epäsymmetrisyyttä (lue = oma virheeni) en huomannut aikaisemmin, mutta haitanneekohan se ketään?

Linnun alla on pala valkoista kangasta, josta pitäisi vielä tällä viikolla saada aikaiseksi salin verhot. Narisin jo aikaisemmin muistaakseni siitä, että kangasta täytyy hakea lisää. Joo, hakis, jos sais. Yhteen verhoon olisi ollut neljä senttiä vaille tarvittava määrä ja kaksi pituutta puuttui kokonaan. Kangaskauppias lupasi ystävällisesti soittaa ja hankkia lisää Ruotsista. Nyt jännityksellä odotetaan, onko meillä puolitoista ikkunaa ilman verhoja isännän synttäreillä.

Eikä vastoinkäymiset siihen loppuneet. Kun verhotangot ovat noin 30 vuotta sitten ostetut kullanväriset metalliputket, niin ei pidä luulla, että saman värisiä renkaita saisi vielä 30 vuotta myöhemmin. Kolusin varmaan puolen Euroopan verhotankotehtailijat tai ainakin osan heistä.

Aikaisempi verhojen kiinnitystapa oli erilainen, koukuilla ja tarranauhalla. Hankala. Ajattelin nyt edullisempaa ja helpompaa ratkaisua. En tosin erityisesti pidä noista verhotangoista, mutta nyt ei ole tarkoitus siitäkään huolimatta vaihtaa. Ompelen kai sitten vaan kujan, johon tanko pujotetaan taikka ompelen nauhat mallia kanttinauha verhoihin ja solmin ne tankoon. Jotenkin niin. Kamala urakka siinäkin. Nyt naurakaa: kun salia maalattiin, päättivät herrat mestarit, että verhokannakkeita ei irroteta, vaan sievästi vaan maalataan ympäriltä. Siinä sitä onkin jo syytä olla vaihtamatta verhotankojakaan.

Yhdet kehut: löysin kaupasta Häjy Poika -nimistä ihanaa leipää, tekijä lähileipomo Pirjon pakari Nurmijärvellä. Taidankin kaivata vielä yöpalaa. Yhden jo söin, mutta kuten mummi sanoi: "Ei lisä pahaa tee, jos ei puulla päähän lyö."






tiistai 13. marraskuuta 2012

Ihan mahtavia arvontoja menossa

Katsokaa nyt hyvät ihmiset tuota sivupalkkia, jossa on kaksi arvontaa menossa. Ei minun, vaan muiden, joita mielelläni mainostan ja vielä mieluummin voittaisin. Mulla kyllä on ollut varsin paljon onnea näissä arvonnoissa, mutta se olisi jo huippua, jos näissä pärjäisin. Ei silti, kaikki voittamani jutut ovat olleet kivoja. Jos en ole itselle keksinyt käyttöä, niin heti on tullut jatko-osoite mieleen.

Tämän toisen, Kotiliesi-blogin Wilhelmiinan huikean tilkkupeiton kuvan lisäsin äsken ja mielelläni ottaisin peiton itselleni. Tuo lankapalkinto on toinen, jonka mieluusti ottaisin.

Jospa lahjoisin onnetarta tällä mustikkatortun palalla. Mies toi sen lauantaina kauppatuliaisena minulle. Juu, ei tarvitse pelätä, se meni jo parempiin suihin.


Olen tänään ahertanut taas "kirjallisissa töissä ja harjoituksissa". Pääsin jo sen kohdan yli, missä pienokainen kuolee, mutta en tälläkään kertaa itkemättä. On se, kun itse liikuttuu omista kirjoittamisistaan ihan kyyneliin asti. Se ei ehkä osoita suurta ammattitaitoa?
Sepitän väliotsikoita ja hitsi vie, niitähän riittää niin paljon, että sisällysluetteloa en meinaa missään tapauksessa värkätä.

Nyt teen vielä hetken töitä ja rupean sitten katsomaan ikäviä uutisia Talvivaarasta suorana lähetyksenä. Valtioneuvoston juhlahuoneistoista kai se tulee puoli kahdeksalta. Ei kun Säätytalolta. Surullisia asioita.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Iltaa ja Isänpäivää!

Isänpäiväjuhlallisuudet on vietetty oman isän luona. Meillä ei ollut sen kummempaa, kun ei lapsia ole enää vuosikausiin asunut kotona eikä mieheni ole isäni. Kaikki he kuitenkin soittivat ja onnittelivat isäänsä. Esikoispojan perhe olisi tullut käymäänkin, muttemme ottaneet vastaan, kun emme itse olleet kotona. He ehkä tulevat viikon päästä.


Kun lähdimme, oli tämä Orava Pörröhäntä juuri asettunut lounastamaan terassin kaiteelle. Tämä on kai vakioasiakas lintulaudallamme. Isääkin ja sisaruksiakin kuvasin, mutta kuvat ovat kamerassa enkä varmaan niitä muutenkaan tuo tänne. Koko kakaralauma oli käynyt onnittelemassa, mutta osa oli jo lähtenytkin ennen kuin me ehdimme paikalle.

Huomasin taas kerran, että emme pysy lahjojen kilpavarustelussa ollenkaan mukana. Ysikymppiselle on vaikea viedä mitään ja niin mekin päädyimme vaatimattomaan hedelmäkoriin. Meidän mansikat kalpenivat kahden kirjan, flanellipyjämän ja muutaman konjamiinipullon rinnalla. En tosin olisi ikimaailmassa keksinyt viedä Sofi Oksasta isälle, varsinkin kun faija kertoi lukevansa nykyisin lähinnä aamun lehden, jos sitäkään.

Vierailumme oli kaikessa tapauksessa mukava, paitsi että isä valitteli kovasti lonkkansa särkyä. Se valvottaa yöllä ja päivällä. Se on ajat sitten leikattu, nyt pitäisi korjata, mutta tuossa iässä taitaa leikkaus olla niin suuri riski, ettei sitä hevin oteta. Toivottavasti kipu menee ohi tai ainakin lääkitys löytyisi. Särkylääkkeet tosin ovat jo nyt tavattoman vahvat. Ei yhtään hyvä juttu.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Näpertelyä

Pakkasin tänään oman osuuteni joululahjoja Operaatio Joulunlapselle. Innostuin eilen ostamaan niin paljon kamaa, että mies joutui tänään hakemaan lisää laatikoita ja hyvin nekin täyttyivät. Mieli hyvä itsellä, toivottavasti myös köyhillä lastenkotilapsilla. Omista Sukkasadossa kutomistani sukista tietysti pakkasin parin joka laatikkoon.

Nyt alkaa sitten lapastelukuu. Ilmoittauduin siihen, vaikka melkein jo vannoin, että kutomiset on tältä syksyltä kudottu. Ihanaa kun on ihmisiä, jotka hallinnoivat näitä mukavia kampanjoita.

Päivän mittaan sain senkin aikaiseksi, että pilkoin salin verhokankaan (10 metriä) kahden metrin paloiksi. Jakojäännös 50 senttiä, eli nyt ei muuta kuin jännittämään, minkä mittaisia verhoja syntyy. Niin uuttera en sentään ollut, että olisin heti ruvennut ompelemaan. Mieskin hihkaisi jo kaupasta tultuaan, että aurinko on laskenut, työt seis! Ensi viikolla ne on ommeltava ja ostettava vielä lisääkin kangasta. Ikkunoita on viisi kappaletta. 

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Suosisiko onni arvonnassa?

Ihan pakko oli osallistua näin ihanan lankapaketin arvontaan: linkki on tuossa sivussa Violettia ja villalankaa -blogiin, jossa arvotaan kilon verran lankaa! Klikkaa vain kuvaa. Blogi oli minulle uusi, miellyttävä tuttavuus, joten liityin heti lukijakuntaan. Sitä näyttää olevan aika tavalla, lukijakuntaa nimittäin.

Omat käsityöt ovat nyt lepovuorossa. Kun sain kolmannentoista sukkaparin valmiiksi Sukkasatoon, niin kutomiskiintiö taisi hetkeksi täyttyä. Puseroneule tosin on edelleen kesken ja monta ristipistojuttuakin odottaisi tekijäänsä. Ja ikkunaverhot pitäisi ommella, mutta ongelmana on tämä pimeys. Ostin nimittäin 10 metriä kangasta, kun kuvittelin, että tuosta noin vaan huiskauttaisin pätkän valkeaa verhoa tangon yli. Eipä onnistunut, sillä kangas on sittenkin niin painavaa, ettei se pysy pelkästään tangon yli huiskautettuna paikallaan. Pakko on ommella sivuverhot ja ehkä joskus sitten huiskauttaa lyhyempi pätkä kapaksi. Ompelu kyllä sujuisi, mutta kun siitä piiitkästä kangaspalasta pitäisi saada pilkottua kahden metrin paloja. Vedin kankaasta lankoja, jotta saisin edes leikattua sen lankasuoraan, mutta jätin senkin homman kesken valon puutteen takia. Tästä lankasuorasta tuli mieleen ex-kässänopettaja aikojen alusta. Hän kantoi sattuneesta syystä lempinimeä Lankasuora.

Kuva on otettu varastosta eli kuvattu joskus viime viikolla sumuisena iltapäivänä. Sen jälkeen on tullut - mennyt - vähän luntakin. Totesin eilen, että puutarhatossukausi on nyt ohi, kun kastelin villasukkani oikein perinpohjaisesti tallustaessani kehystämöön. Vein pistelyni kehystettäväksi ja mukava kehystäjä lupasi katsoa minulle paspis-ja raamipaloja nukkekotitarpeita varten.

Näin samalla reissulla ensimmäiset jouluvalot. En ole niitä ihmisiä, jotka jo puolesta syksystä lähtien koristelee mökkinsä ja pihamaansa jouluiseksi. Adventtina perinteisesti vasta, ettei mene maku koko jouluun. Syyskukatkin jäivät väliin, kun mies on tehnyt kauppaostokset ja nipin napin suostui tuomaan pyhäinpäiväksi kukkakimpun. Krysanteemeja. Ei sillä että valittaisin, nehän kestävät pitkään, vaikken ehkä itse niitä olisikaan valinnut.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hertan päivää

Ihan hyvä päivä illassa. Toinen tytär kävi pitkästä aikaa päiväkylässä. Hänellä on jännät paikat, kun haki kahteen hyvin erilaiseen koulutuspaikkaan kahdelle täysin vastakkaiselle alalle. Pääsykokeet olivat menneet niin hyvin, että nyt hän aprikoi sitä mahdollisuutta, että jospa pääseekin molempiin kouluihin. Kumman osaisi valita? Siinäpä sitä pähkäiltävää. Toisaalta kumpikaan ovi ei vielä toistaiseksi ole avautunut. Pidetään peukkuja!

Meillä tehtiin eilen Wellingtonin pihviä tai oikeammin kai paistia Yhteishyvän ohjetta mukaillen. Kahden päivän annos eli tänään ei tarvitse muuta kuin lämmittää.


Uunissa se on vielä kokonaisena. Ulkofileen kappale - mies epäili, että paistia - on päällystetty voitaikinakuorella ja välissä on pekoni-persilja-sipuli-herkkusienisilppua.

Tällainen se oli uunista ottamisen ja leikkaamisen jälkeen, jolloin lihamittari näytti 58 astetta:

Ei kovin esteettisen näköinen ruoka, sillä voitaikinakuori ja liha eivät halunneet pysyä yhdessä, vaikka annoin paistin levätäkin ennen leikkaamista. Kuvaan en noita sen kummemmin asetellut ja sen kyllä huomaa.  Makua se ei haitannut. Ruoka oli hyvää!

Seuraavalla kerralla laitamme täytettä enemmän, vaikka mies oli jo nytkin tuplannut sen määrän. Seuraavalla kerralla muistan laittaa myös vuokaan leivinpaperin, jolla paistin saa kätevämmin leikkuulaudalle leikattavaksi. Mutta huom. mies teki tämän ruuan ja sitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Uudet  paistinpannut inspiroivat häntä selvästikin.

Huomaa otsikkokuva. Otin sen meidän parvekkeelta perjantai-iltana auringonlaskun aikaan. Aika hieno näky, ei muuta voi sanoa. Otin useamman kuvan, mutta annostelen niitä yhden kerrallaan ;-)

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kaksi käsityötä

Vihdoin ja viimein sain silitettyä nämä melkein ikuisuusprojekteiksi jääneet pistelyni.


Mittakaava on eri eli tuo sampleri on tuplaten suurempi kuin Lintu sininen. Esimerkiksi Outi-ystävä huomaa työstäni, että sepitin uusia kuvioita ja jouduin jättämään joitain pois, sillä kangas ei riittänyt. Nyt valmiista työstä sitä huomaa, että olisi voinut vähän värejäkin katsoa tarkemmin, mutta kaikesta huolimatta olen tyytyväinen. En minä niin taitava kässäihminen ole, että paranisi itseään liian kriittisesti arvostellakaan. Seuraavaksi marssimme kehystämöön, mutta se jää pyhien jälkeen. Lintu saa paikan makuuhuoneen seinällä ja merkkausliina takkahuoneen kulmahyllyllä. Sen virka tulee olemaan jatkopistorasioiden peittäminen eli tärkeä homma.

Nyt jos keräisin itseni kasaan ja ryhtyisin siivoamaan. Mies on lääkärissä, mutta lupasi käydä sen jälkeen tekemässä kauppaostokset.

Hyvää pyhäinmiestenpäivää, hauskaa halloweenia, ketterää kekriä! Sytytetään kynttilät illalla täältä poistuneiden muistolle.

torstai 1. marraskuuta 2012

Opiksi ja ojennukseksi

Olin unohtanut miehen kaupasta tuoman tarjous-marsipaanileivoksen jääkaappiin ja nautiskelin sen viimeisen aamuteekupillisen kanssa. Ei olisi pitänyt, sillä luultavasti se aiheutti nopeasti oikein kunnon oksennuskohtauksen. Olen nyt paastonnut ja vieläkin on muovikippo tässä vierellä varmuuden vuoksi. Ilmeisesti siinä oli sen verran makuja, etteivät pöpöt maistuneet ;).

Voi tietysti olla niinkin, että tämä liittyy talossa liehuvaan flunssa-vintiöön. Mies on palellut monta päivää ja minä olen täälläkin valitellut erilaisia flunssaoireita. Uhkailee, vaan ei kunnolla puhkea. Ei muuta kuin vedetään vaatetta niskaan. Mies esiintyy siten, että päällimmäisenä vaatekappaleena on kylpytakki. Minä olen lämminverisempi, eikä nytkään ole sukkia jalassa. Pitäisi ehkä vetää ainakin villasukat. Josta pääsenkin kätevän aasinsillan kautta kutomiini Sukkasadon kolmeentoista sukkapariin.

Tämä  on viime yönä, sopivasti vielä lokakuun puolella valmistunut sukkapari, joka tulee lämmittämään Joulun lapsi-kampanjan jonkun murkkuikäisen  nuoren miehen varpaita Romaniassa. Nimesin sukat Vaalisukiksi, kun sain vaalivalvoijaisissa toisen sukan melko valmiiksi ja totesinkin se sitten noudattavan lähes vaalitulosta. Toivottavasti iloiset värit eivät kauhistuta lahjan saajaa.

Nyt on villasukkakiintiöni vähäksi aikaa täynnä, vaikka lankojakin jäi. Tämä siis oli kolmastoista pari tämän syksyn Sukkasatoon minun osaltani.

Mies kävi Lidlissä, jonka kauppaliikkeen hän vanhasta muistista on aina kiertänyt kaukaa. Nyt hän kotiutui intoa puhkuen: ei ollut jonoa kassalla, kuten edellisellä kerralla ja hän oli muutenkin tehnyt edullisia ostoksia. Varsinaisesti hän kävi hakemassa tosi edullista hanhipaistia ja ankkaa, ihan vain vastaisen varalle. Vakikaupassamme hanhikilo maksaa kolmen, neljänkympin väliltä ja tämä oli alle 13 euroa. Sen takia hanhea ei ole kovin usein meillä paistettukaan.

Pyhäinpäiväksi ostimme jo eilen toisen kaupan tarjouksesta palan ulkofileetä, joka kääritään voitaikinaan ja päällystetään sienillä ja sipulilla ja paistetaan uunissa.  Wellingtonin pihvi on ruokalaji nimeltään. Otin pakkasesta sulamaan vuoallisen imellettyä perunalaatikkoa ja purkin kermakastiketta, jotka ovat vielä äidin hautajaisten peruja. Äiti sai perinteiset uusmaalaiset ruokahautajaiset, kuten isä ja minä itsekin toivoin.

Ihmettelenpä vielä yhtä asiaa. Kuten olen kertonut, oli meillä pari viikkoa sitten perunkirjoitus ja perukirja piti jättää eiliseen mennessä. Siitä oli puhetta isän kanssa, kun eilen käväisimme päiväkahvilla, mutta hänkään ei osannut sanoa, milloin perunkirjoittajat olivat sen toimittaneet verotoimistoon. Juteltiin, että voi siinä mennä puolikin vuotta tai ehkä kauemmin, ennen kuin verolaput tulevat.

Illalla ihmettelin, mitä ihmeen sähköpostia saan verotoimistosta tai oikeammin sanottuna netpostia. Kas, verotuspäätöshän se siellä. Tiesin etukäteen, että jos ei kummia tapahdu, niin en ole saamassa perintöveroa lainkaan ja näinhän siinä kävikin. Pitää periä 20.000 euron edestä joutuakseen maksupuolelle ja meitä perillisiä on sen verran monta kappaletta, että ei ollut pelkoa jättiperinnöstä. Eikä muutenkaan.

Tämä on varmaan jo maailmanennätys, hyvä ettei päätös tullut ennen viimeistä jättöpäivää! Soitin päivällä velimiehelle ja etanaposti ei vielä ollut ehtinyt perille. Erityisesti isä on jännittänyt tätäkin asiaa ja veli sanoi kipaisevansa kertomaan heti uutiset.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Haastetta itselleni

Kun sukkasato on päättymässä huomenna  - sain aikaiseksi 12,5 paria - niin uudet haasteet odottavat. Jos ei tänä talvena näkö riitä, niin ensi kesänä sitten.



Tämmöinen ihanuus pitäisi pistellä eli komea nukkekoti odottaa tekijäänsä! Tilasin tämän Suuresta suomalaisesta kirjakerhosta ja mukana setissä tuli niin malli kuin langatkin. Sitä en ole tutkinut, onko näitä vielä saatavissa vai tilasiko sskk vain sen määrän, mitä oli ostettu.

Pako näyttää olevan valmistajan nimi, missä sitten onkaan, sitä en ole tutkinut. Eikös olekin upea? Se on sitten taas toinen juttu, milloin tämä on valmis, mutta ainakin haastetta piisaa.

Sekalaista, sekalaista - niinkuin tässä elossakin

Tämä päivä oli täynnä kaikenlaista touhua meillä kummallakin. Miekkonen lähti asioilleen ja sinä aikana sain aikaiseksi, etten nyt kehuisi, aika paljon. Varoitan, tämä on tylsää tekstiä, joka harvaa varmaan kiinnostaa. Eikä kuviakaan ole tarjolla. Tai jos sentään vaalikukka kaikille onnistuneille ja niillekin, jotka saivat noin 1 - 7 ääntä.



Aamupäivä alkoi pitkällä aamupalalla ja perinpohjaisella lehdenluvulla. Vaalituloksia tiirattiin kumpikin, vaikka olin kyllä jo yöllä perehtynyt oman kunnan tilanteeseen aika perusteellisesti. Miniä meni läpi ja minäkin häntä äänestin, ekaa kertaa sitä puoluetta. Äänestin henkilöä, en puoluetta missään nimessä, mutta periaatteen vuoksi omia. Onpahan ainakin tuttu, jolle tarvittaessa voi nipottaa. Se, jota olen muutamaan kertaan aikaisemmin äänestänyt ja luonut myös keskusteluyhteyden, pääsi onneksi myös ilman minun ääntänikin.

Yritin tarkistaa yhden hautakiven alle sijoittuneen asukkaan nimeä. Väsäsin nimittäin juttua naapuriseurakunnan hautausmaista ja kun yhdessä ikivanhassa hautarivissä oli kolme hautaa, yritin saada selkoa siitä kolmannesta. Kaksi oli selvää, entisiä kirkkoherroja, mutta kolmannen präntti oli aikain saatossa himmentynyt lukukelvottomaksi. Kirkonpalvelija oli erittäin avulias ja ystävällinen ja antoi yhden nimen. Se ei sanonut mitään minulle, joten ratkaisin asian leikkaamalla kiven pois kuvasta. Helppoa kuin heinänteko! Sen tarkistin, etten klipsaissut ainakaan näitä muita ukkoja edeltänyttä kirkkoherraa... Juttu lähti jo viime yönä eteenpäin ja se helpotti. Tämä olikin sellainen välityö, johon minulla oli materiaalitkin melkein kasassa. Eikä siitä kukaan mitään maksakaan.

Sitten jatkoin kirjallisia töitä ja harjoituksia. Hitaasti, hitaasti käy muokkaaminen, vaikka nytkin napsuttelin tietokonetta monta tuntia. Jotain sentään syntyikin, jopa yksi pieni ahaa-elämys.

Mies tuli kiukkuisena kuin ampiainen kahden tunnin asiointireissun päätteeksi. Siitä puoli tuntia oli kulunut postin jonossa seisomiseen. Ihme, että hän ylipäätään oli pysynyt tassuillaan, invalidi kun on. Itella on ulkoistanut kai suurimman osan henkilökunnastaan ainakin täällä meidän kaupungissamme Keski-Uudellamaalla. Asiakaspalvelussa oli yksi täti. Toiselta loppui työaika sillä hetkellä, kun jono oli paitsi konttorin päästä päähän, myös jatkui kauppakeskuksen käytävällä melkein ulko-ovelle asti. Mies laski, että siinä vaiheessa kun hän lähti pakettiensa kanssa, jonottamassa oli noin 18 ihmistä. Ja siis yksi asiakaspalvelija. Joku toinen henkilö teki näkymättömissä jotain muita töitä, kärräsi kai lähteviä posteja tai jotain muuta. Kello oli ollut n. 15-15.30.  Mies arveli, ettei enää ikinä käy hakemassa yhtään minun pakettiani.

Toisessa paketissani oli kaksi mekkoa, jotka tilasin ajatellen tulevaa miehen syntymäpäivää. Toinen oli musta ja sopiva. Toinen on puna-mustakirjava ja sitä pitää vielä vähän tutkia, mutta näyttäisi sekin käyvän, jos musta tuntuu liian hautajaisvaatteelta. Ostin kun sain 50 euron alelapun eli nämä mekot ja muutamat paksut sukkahousut lähtivät suunnilleen satasella. Ja etten aina esiintyisi pitkissä housuissa (joissa viime näkemällä oli vetoketjukin hajalla ja prässisaumoja monta paria rinnakkain) ja kangas nyppyyntynyt noin kymmenen vuoden käytössä.

Toisessa paketissa oli kirja Puolikas taivasta, jota Naisten pankin nettikoulutuksessa viime viikolla lämpimästi suositeltiin. Kirj. Nicholas D. Kristof ja Sheryl Wu Dunn. Ehdin vähän aloittaa sitä ja sen sanon, että tämän pitäisi kulua jokaisen länsimaisen naisen kourassa. Kulua ja aikaansaada toimintaa. Jos vaikka joululahjoiksi ostettaisi naisille ammatteja? - Mainittu koulutus jatkuu huomenna.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Siedätyshoitoa tämäkin

En halua estää ketään tykkäämästä talvesta, lumesta ja liukkaista teistä. Minulle ne vain eivät sovi. Siksi vaihdoinkin lumisen taustan ja varmuuden vuoksi vielä nuo piikikkäät hevoskastanjan oksat. Jospa näillä olisi vaikutusta. Tuli mielleyhtymä ex-työkaveri Ainosta, joka aikanaan opetteli tietokoneen käyttöä ja hankki sitä varten kauhistuttavan näköisen woodoo-nuken naaman tikun nenään. Aina aloittaessaan hän otti nukenpään käsittelyyn... Minä perin otuksen, mutta enää sen sijainnista ei ole tietoa.

Siis ensilumi tuli meillekin. Määrästä päätellen maa on jo taas pian musta. Ihan oikeasti meitä kauhistuttivat kuvat Turun seudun maanteistä. Onneksi sinne suuntaan lähtivät illalla yhdet talvirenkaat


ja toiset laitetaan huomenaamulla meidän autoon. Mies toi kaupasta varmuuden vuoksi jääkaapillisen ruokaa, niin että ainakin viikonlopun yli voimme tarvittaessa olla kotonakin. Paitsi äänestämisreissu tietysti tehdään.

Käykää hyvät ihmiset katsomassa Sinipellavan arvontaa. Kässäihmisille siinä on huima palkinto, jota minä ainakin himoitsen itselleni.

torstai 25. lokakuuta 2012

Oi katso mikä aamu!

Osuin eilen juuri oikealla hetkellä kurkistamaan ulos ikkunasta:


Kun siirsin kuvan tietokoneelle, niin väistämättä tulivat nuo laulunsanat ja melodia mieleen.

Mutta sitähän se aamurusko tiesi, että säätila muuttui, kuten luvattu oli, kylmempään suuntaan. Autonlasit olivat tänä aamuna umpijäässä, samoin vesitynnyrin päällä oli jääkerros. Sen onneksi sain ämpärillä rikottua. Nimittäin tuli pieni kiire saada vesipytyt nurin ja jättää ne talviasentoon. Muutama kukkaruukku olisi pitänyt vielä tyhjentää, mutta inspiraatio ja voimat loppuivat kesken.

Onneksi velimies soitti ja oli pakko lähteä sisään juttelemaan ja lämmittelemäänkin. Juteltiinkin pitkään ja pohdiskeltiin asioita. Meillä oli viime viikolla perunkirjoitus ja sen tiimoilta oli veljellä nyt asiantynkää. Olimme yksimielisiä siitä, että mikäli meistä riippuu, niin yritetään tehdä ainakin isälle asiat mahdollisimman helpoiksi. Jos emme me ole kaikista lain kiemuroista perillä, niin ei pidä olettaa, että yli ysikymppiselle ne avautuisivat yhtään sen helpommin. Perunkirjoittajastakin voisi olla sanomista, mutta enpä nyt kuitenkaan sano mitään.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Taas yksi maanantai illassa

Ei haittaa, vaikka päivä on hurahtanut melkein huomaamatta iltaan. Liedellä porisee pataruoka, jossa on possun etuselkää, tomaattimurskaa, sipulia ja rikottuja ohraryynejä. Saas nähdä, mitä siitäkin tulee.Tuoksu ainakin lupailee hyvää. Tämä piti tehdä jo eilen, mutta selvisimme lauantai-illan jämillä.



Nämä vaahterassa keikkuvat linnut jonottavat pihlajaan ja alakuvassa ne kai ovat jo päässeet maistelemaan herkullisia pihlajanmarjoja. Jos suurennat kuvia, niin ainakin yläkuvassa yksi lintu haukkaa parhaillaan pihlajanmarjaa naapuripuusta.

Kuvissa on lähinnä räkättirastaita, mutta aterialla kävi samassa porukassa ainakin yksi mustarastaskin. Ja harakka suoritti vartioimistehtävää vieressä, mutta se ei tainnut mahtua enää kuvaan, jota yritin rajata pienemmäksi. Närhen ääni kuului, muttei näkynyt lintua. ERi myöskään vielä tilhiä. Ilmeisesti pohjoisempana on vielä tarpeeksi ruokaa.

Kuvasin nämä eilen, eikä harmaa päivä ollut otollinen valokuvaamiseen.


Eilinen oli mukava päivä.Yö sen sijaan ei ollut mukava. Mies aloitti uudenlaisen lääkityksen vaivoihinsa ja nepä veivät jalat alta. Ei minusta ole painavan miehen sänkyyn nostajaksi ja niin ähersimme yöllä yhteisvoimin melkein sentti sentiltä ukkorukkaa ylös lattialta. Onkohan olemassa joku hyvä ote, jolla pienempivoimainenkin eukko saisi potilaan kammettua petiin? Ei nyt ihan mitään nosturia olisi toiveissa hankkia, enempää kuin rollaattoriakaan. Onneksi sängyssä on tukeva pääty ja sivulaudat ja yläkerrassa yksi painava tuoli. Lujille operaatio otti, eikä vähiten miehen psyykelle.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Yökyöpeli hyvällä asialla

Tässä on niin paljon asiaa mielen päällä, ettei unikaan tunnu tulevan. Silloin ei muuta, kuin bloggaamaan!

Tänään olen puhunut pitkiä puheluita, mikä ei normaalisti kuulu harrastuksiini. Olen ollut nettikoulutuksessa tai miksikä sitä mahdetaan sanoakaan, oikeammin ehkä verkkokoulutuksessa, joka siis tapahtuu internetin ja tietokoneen välityksellä.

Teemana oli Naisten pankki, jonka toimintaan toivon kaikkien hyvinvointisuomalaisten naisten tutustuvan vaikka täällä  tai naamakirjassa. Logo varmaan on tuttu useimmille, mutta entäpä toiminta?



Naisten pankki on vuonna 2007 toimintansa aloittanut suomalainen vapaaehtoisverkosto. Tavoitteena on tukea kehitysmaiden naisten omaehtoista yrittäjyyttä kestävän kehityksen periaattein. Lisää tietoa siis täältä: www.naistenpankki.fi - siitä miten itse kukin voi olla mukana.

Voin kuulostaa yhtä innostuneelta kuin vasta uskoon tullut. Minuun tosiaan teki vaikutuksen mm. se, että yli viiden toimintavuoden aikana on jo lahjoitettu 4,5 miljoonaa euroa. Esimerkiksi kuukausilahjoittajia on jo yli 2000. Tapahtumilla voi kerätä rahaa, voi ostaa pankin osakkeen tai käydä nettikaupassa ostamassa vaikka naiselle ammatin taikka itselleen t-paidan. Tapoja on monia.

Nettisivuilla kerrotaan myös kahdesta tuoreesta tunnustuksesta. Olemme saaneet vuoden 2012 varainhankkija-tunnustuksen ja Global Awards for Fundraising 2012 kilpailun Outstandin Volunteer -sarjassa olemme maailmanlaajuisesti kolmen parhaan joukossa. Hyvä me! (Siis minä en ole aktivisti, en vedä yhtään solua enkä ole osallistunut yhteenkään julkiseen tapahtumaan. Mutta kukkaronnyörejä olen hellittänyt. Isotkin joet kasvavat pienistä puroista.)

Yli 10 000 kehitysmaiden naista perheineen on saanut tukea Naisten pankin hankkeiden kautta. Varoja ja toimintaa hallinnoi ja koordinoi Kirkon ulkomaanapu.

Kirkon ulkomaanapu muuten on perustettu 1947 ja silloin kohteena olimme me suomalaiset. Saimme apua mm. Afrikasta. Nyt on meidän vuoromme auttaa ja maksaa sitä velkaa.  KUA tekee työtä uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta siellä, missä hätä on suurin.

Mainostan samalla, kun joulukin tässä lähestyy Operaatio Joulun lapsi -kampanjaa, josta Sirkku muistutti. Paketteja lähetetään tänä vuonna Romanian ja Moldovian lapsille. Rahaa tarvitaan pakettien rahtaukseenkin.