keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Maija hyrisee terassilla

Vihdoin ja viimein pääsin niin pitkälle, että maija. siis mehumaija hyrrää terassilla. Mehun tuoksu tulee ihan yläkertaan asti, vaikkei parvekkeen ovikaan ole edes auki.


En pidä mitään kiirettä, sillä mehu valuu suoraan isoon kattilaan. Siitä ei muuta kuin ammennan valmiin mehun muovipurkkiin ja kannan pakastimeen.

Pakastin alkaa kyllä olla jo lähes aitoja myöten täynnä, joten sikäli hyvä, ettei tänä vuonna tulee luumuja eikä omenia. Mehuista lupasin osan tyttärelle, mutta hänellä on sama tilanne: pakastin täynnä.

Maija hyrisee terassilla ja mummi tietokoneella. Kävimme nimittäin asioilla ja sitä ennen piipahdin kurkkaamaan sähköpostit ja naamakirjan kuulumiset. Eikös mitä, tytär muistutti poikansa syntymäpäivästä ja tämä mummunpaska oli sen kokonaan unohtanut! Onneksi virhe saatiin pikimmiten korjattua, sillä samalla asiointireissulla pyörähdimme kakkukahveilla. Onnittelukorttikin löytyi postin telineestä ja lahjan mummi kaivoi kukkarostaan.

Pojan isä tuli pihalla vastaan; hän oli jo käynyt kakkukesteissä. On se vaan ihmeellinen asia, miten nopeasti nuo lapsukaiset kasvavat ja varttuvat. Tämäkin nuori mies oli vain hetki sitten pieni, tuhiseva käärö.

Hain postista tilaamani kipukoukun, joka tuli enemmän kuin tarpeeseen. Minulla on ennestään yläkerran kipukoukku, mutta kipeät niskat sanoivat, että toinen pitäisi olla alakerrassa. Niskat ja selkä ovat tosi pahasti juntturassa. Heräsin aamulla peräti siihen, että hieroin ja jumppasin niskojani patjaa vasten. Miehen nivelet ovat siinä mallissa, ettei hänestäkään ole hierojaksi. Kunpa saisin hänet ottamaan koukun omaan käteensä. Hierominen ei varmasti paranna hänen vaivojaan, mutta tuskin tekisi pahaakaan.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Marjastettu on

Nyt on talon kaikki marjapensaat poimittu tyhjiksi. Päivän saalis: vajaa ämpärillinen punaisia viinimarjoja. Huomenna kai sitten on mehustus- ja soseutuspäivä. Marjapensaiden viereltä löytyi yllätysperunamaa. Tästä voii jo sanoa, että kylvämättä kasvavaa:


Lehtikasassa oli viime kesänä pieni pottumaa. Tänä vuonna emme muilta kiireiltä saaneet aikaiseksi perunan istuttamista, mutta näköjään se kasvaa istuttamattakin, omia aikojaan. Jännä sinänsä nähdä, saammeko uusia perunoita ennen pakkasia vai onko ensi kesän siemenperunat jo maassa.

Kasvihuoneella tomaatit rehottavat ja vaatisivat ehdottomasti tukirakennetta. Miehen apua tarvitaan, mutta minun pitäisi ensin tehdä piirustukset ja ottaa mitat. Nyt pienten, makeiden tomaattien kuvaa ei löytynyt, vaikka hetki sitten senkin tallensin.

Tämä kuvauskohde eli miljoonakello sentään löytyi tietokoneelta, myös tänään kuvattuna:


Hyvä kun marjat tuli poimittua. Nyt katto rapisee siihen malliin, että taitaa sataa.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Marjapuskissa

Tytär tuli tuomaan Kreetan terveisiä ja auttamaan viinimarjojen keruussa. Hän poimi itselleen pienen sangollisen marjoja ja auttoi minuakin niin, että kokonainen viiden kilon marjalaatikko täyttyi laitoja myöten. Laatikko tuli taloon eilen, kun mies hankki talven mustikat.

Lisäksi tytär käväisi tyjentämässä ojassa kasvavat mustaherukkapensaat, joista nousi varmaan parisen litraa marjoja, enemmän kuin kymmeneen vuoteen. Miksi pensaat ovat ojassa? Sen kun tietäisi, luultavasti naapurin isäntä on joskus kaivanut ojan tontin väärälle puolelle, kuten onkin, ja puskat ovat hakeneet kasvupaikkansa ojasta. Itse en uskalla hypätä ojan yli, mutta tyttäreltä se kävi oikein kätevästi.  - Tämäkin pensas tyhjeni tänään kokonaan.


Kaksi tai kolme punaherukkapensasta on vielä poimimatta. Taitaapi olla niin, että mehumaija pitää sittenkin kaivaa esille. Etukäteen arvelin, ettei marjoja tulisi niin paljoa, että sitä vaivaa kannattaisi nähdä. Tytär lupasi ottaa mehua, jos sitä vain hänelle liikenee. Me, joilla ei ole kellaria, pakastamme mehut ja marjasurvokset. Hillosokerilla tehty hillo taitaa säilyä huoneenlämmössäkin, mutta hillot eivät tee meillä kauppaansa.

Taisin aikaisemmin mainitakin, että viime vuosina olen survonut marjat soseeksi, makeuttanut vähän ja syönyt talvella mehun kanssa aamupalalla smoothien tapaan. Oikeaa smoothieta en tee, sillä en viitsi joka päivä pestä tehosekoittimen kannua.  Mitä sitä turhan päiten, kun kuidut ja siemenet tulevat näinkin syödyksi.

Mainostamani lammaspihvit olivat todella mureita. Vähän jäi tällekin päivälle lihaa ja perunoita. Kantarellikastikekin tehdään vasta tänään sunnuntaipyttipannun seuraksi.




lauantai 27. heinäkuuta 2013

Ukkonen yllätti eilen

Eilen jäivät kirjoitukset ja kommentoinnit pahasti kesken, kun mies huusi alakerrasta, että nyt jyrisee, kone kiinni. Ukkonen kierteli ja kaarteli ja vettäkin satoi, mutta ei niin pahasti kuin uutisten mukaan Karjaalla ja Salon seudulla. Huh-huh.


Vaikka satoi, ei satanut niin paljon, että ei yrttitarhaa olisi tarvinnut kastella. Meidän tarhamme on tänä kesänä tätä kokoluokkaa: muutama yrtti, chili, oravien istuttama auringonkukka ja minun hyvin myöhään kylvämäni pavut ja kesäkurpitsat noin seitsemässä muuttolaatikossa. Pavut ja kesäkurpitsat tekevät satoa tai ovat tekemättä. Pelkäsin jo, että oravat olisivat myllänneet kaikki ympäri, kuten ne tekivät kesäkukille. Kahdessa amppelissa kasvaa yhteensä yksi pelargonia ja sekin vaivaisesti. Aikani istutin oravien kääntelemiä taimia ja sitten annoin olla. Miljoonakellot onneksi kukkivat komeasti ja edustavat kesäkukkien laajaa sukukuntaa. Kasvihuoneelle ne eivät sentään ole keksineet mennä. Siellä tomaatit ja kurkku ovat kyllä menestyneet hyvin, samoin ananaskirsikka.

Pakastin tänään laatikollisen mustikoita. Mies toi viiden kilon laatikon luottokauppiaaltaan samalla kun osti perunoita ja kantarelleja. Meistä kun ei enää ole metsään menijöiksi, olkoon siellä miten paljon tahansa marjoja. Tässä ei tosin mustikkametsiä ole lähimaillakaan, mutta onneksi kaupasta saa sen, mitä tarvitsee. Tarjosin oravalle maistiaisia ja se ottikin mustikan tassuihinsa, käänteli ja haukkasi, mutta maku ei miellyttänyt.

Tytär tulee huomenna ja katsotaan, paljonko meidän viinimarjapuskista irtoaa satoa. Kovin huonolta näyttää. Menetimme suurimman osan parhaista pensaista tontinmyynnin yhteydessä eivätkä uudet pensaat ole vielä oikein innostuneet tuottamaan satoa ja sitä paitsi ne ovat mustia, jotka ehkä eivät vielä olisi kypsiäkään. Vanhoja punaherukkapensaita jäi kahteenkin paikkaan, mutta viime talvi ilmeisesti otti niin koville, ettei sato ole kovinkaan kummoinen. Luultavasti tänä vuonna ei tarvitse kaivaa mehumaijaakaan esille. Ei tule marjoja, ei tule luumuja, omenapuu kuoli.

Illalla syömme perunoita, kantarellikastiketta ja grillattua lammasta. Lammas on alle kympin kilolta maksanut pakastepaisti, joka oli hintaansa nähden erinomainen ostos. Marinoin sen turkkilaisessa jogurtissa, jossa oli vähän mustapippuria ja paljon valkosipulin kynsiä. Ennen marinointia poistin  kalvot ja talit ja leikkasin lihan parin sentin viipaleiksi. Muutama nätti viipale syntyi, loput ovat epämääräisiä paloja, mutta yritin saada kaikki poikkisyin palasiksi. Eilen grillasimme tai siis paistoimme muuripannulla puolet ja tänään loput. Ai että olivat mureita ja hyviä pihvejä. Illaksi on varattu vielä punasipuleita, jotka keitän samassa padassa pottujen kanssa. Naatit pääsevät huomiseen pyttipannuun, jossa on jämäperunat ja mahdollisesti lammastakin, jos sitä jää. Varmuuden vuoksi mies toi kaupasta paketin makkaraa.

Taidan ehtiä kutoa vielä pätkän neuletakkiani ennen kuin rupeamme ruuanlaittoon. Ajattelin, että sekin neule olisi jo nyt valmis, mutta väärin luulin. Minun pitäisi lähiaikoina olla mahdollisimman edustavan näköinen kuvauskohde yhtä juttua varten, josta ehkä kerron myöhemmin. Punainen pellavamekko tai yksi vanha trikoomekko ovat kai vaatevaihtoehtoina, varsinkin kun ei tähän hätään muutakaan ehdi saada.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Lämmintä aamusta alkaen

Heräsin puhelimen pirinään. Se vanha työkaverihan se siellä kyseli, onko aamukahvit jo keitetty. No ei ollut, mutta äkkiähän ne turautin. Meillä oli valtavan kiva juttutuokio, kun ex-kollega tunnin, puolentoista kuluttua jo istui terassillamme kahvilla. Käytiin läpi omat kuulumiset, entisten työkavereiden ja monen asiakkaankin kuulumiset. Kaikki eivät enää olleet elävienkään kirjoissa. Teimme vaihtokauppaa: kaveri sai kirjani ja me muutaman mukavan esineen, joita tämä vanhan hyvän ajan kaupparatsu (jos niin voi sanoa) kaupittelee.

Tämä oli kesän ensimmäinen aamupalani terassilla. Takavuosina, silloin kun oli herättävä ns. ihmisten aikaan, join aamuteet ja -kahvit melkein ympäri vuoden ulkona. Pitäisiköhän ruveta heräilemään aikaisemmin? Nyt oli aamusta alkaen leppoisan lämmintä eli tulihan se helle sittenkin.



Mies oli nukkunut yönsä huonosti ja kömpikin äsken pienille tupsluureille. Jahka hän herää, lähdemme varmaan maakunta-ajelulle eli isää tervehtimään. Minä taidan panna lampaanpaistin marinadiin. Se toisn on ollut jo muutaman päivän sulamassa, joten täytyy tarkkaan haistella elukan kunto. Toivottavasti siitä vielä on grillipihveiksi.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Missä se helle luuraa?

Tällä viikolla piti olla ihania hellepäiviä. Mihin ne joutuivat? Eilen kyllä aurinko paistoi, mutta odotanpa vain, milloin tänäpänä sade ropsahtaa alas. Harmaata, harmaata koko taivaan täydeltä. Pyykit pyörivät koneessa, mutta pakko kai ne on ripustaa sisälle. Eilen olisi ollut hyvä pyykkipäivä, mutta unohdin. Nyt onneksi muistin, sillä alkavat pöksyt loppua muutamaa oikein kunnon mummoparia lukuunottamatta...


Kaipaan niin saunaan, mutta silmien tipoittaminen jatkuu vielä ainakin toista viikkoa. Perheen toinen silmäpotilas on parhaillaan lääkärissä ja arveli käyvänsä apteekissa samalla reissulla. Hän keräili eilen varmuuden vuoksi paksun kirjekuorellisen tietoja silmistään, sillä oma silmälääkäri on lomalla. Vähän minuakin jännittää, mikä siinä ukkokullan silmässä nyt tällä kertaa on.

Terveyttä olin minäkin hoitamassa: olin kaupungin järjestämässä mammografiassa. Luulin, että se olisi jo meikäläisen ikäiseltä ohi, mutta onneksi ei. Hoitaja toivotteli kahden vuoden päästä tervetulleeksi uudelleen. Meillä oli jossain vaiheessa kaupunki tehnyt sopimuksen lauttasaarelaisen terveysaseman kanssa. Sinne sitä oli hankala matka ja turhia kulujakin. Asiasta nousi sen verran meteliä, että nyt ainakin kuvaus on järjestetty ihan keskelle omaa kaupunkia jäähallin parkkipaikalle. Ruotsalainen kuvauskontti nökötti siellä parkkipaikan laidalla ihan vain minua odottamassa, sillä pääsin heti kuvaukseen eikä jälkeenikään ollut jonoa.

Hienoa palvelua ja kiitokset siitäkin, että me yli kuusvitosetkin vielä kuvataan. Mutta eikös vaan joku muori valittanut paikallislehden yleisönosastolla huonosta palvelusta ja huterista portaista. Minua etukäteen vähän pelotti, miten selviän portaista, sillä mekkoni helmat liehuvat melkein maassa. Mitä vielä, portaat olivat ihan tukevat, edes kaide ei ollut hutera. Kaiken lisäksi rollaattori- ja pyörätuolipotilaita varten olisi kuulemma ollut hissikin saatavilla. Ja hoitaja oli paitsi asiansa osaava, myös ystävällinen ja mukava.

Taidan lähteä nukkekotihankkeeni kimppuun. Nyt pitäisi liimata vielä vähän tapettia ja sitten ruveta tekemään ikkunapokia.Nukkisblogiin ei toistaiseksi ole tarvinnut kuvata yhtään kuvaa, sillä seinät ovat vielä levällään.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Mukavan päivän iltaa

Voi vitsit, että joskus voi lyhytkin puhelu, tapaamisesta puhumattakaan olla rentouttavaa ja virkistävää. Juttelin äsken pari minuuttia entisen työkaverin kanssa. Emme olekaan nähneet moneen vuoteen, mutta nyt sovimme alustavasti tapaamisesta. Oikein odotan sitä.

Eilen käväisin kirjakaupassa ostamassa Enni Mustosen tuoreimman kirjan, johon tänään sain nimmarin itseltään kirjailija Kirsti Manniselta. Hänen omistukseensa puolestaan siirtyi minun kirjani, josta asiasta olen hyvin, hyvin iloinen. Otettu suorastaan.



Itse en meinannut päästä yöllä sänkyyn, kun oikein ahmimalla luin Paimentyttöä. Paimentyttö aloitti uuden kirjasarjan Syrjästäkatsojan tarinoita, josta taustatietoa, äärettömän mielenkiintoista sellaista löytyy naamakirjasta, täältä. Etenkin liitteitä kannattaa käydä kurkkaamassa. 

En nyt lähde sen enempää arvioimaan kirjaa, josta löytyy monta arviota blogimaailmassakin. Kun kirja on omalla rahalla ostettu, voin hyvin riippumattomasti sanoa, että Kirsti ei petä tälläkään kertaa. Ihan loppuun asti en viime yönä päässyt, mutta jatkketaan tänä iltana. Seuraavaa osaa odotan jo innokkaasti, sillä arvaan siinä siirryttävän Sipoon maisemista tutumpiakin tutumpiin paikkoihin.

Tämä on ollut kaikkiaan hyvä päivä, mutta samaa ei voi sanoa eilisestä. Verottajalta tuli kirje. En oikein tiedä, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Nimittäin tämä saamarin viisas verottaja tiesi, että minä tyttä se en julkaise kirjoja tulonhankkimistarkoituksessa. Ei, minähän kirjoitin kirjani harrastuksekseni ja harrastustoiminnastahan ei tunnetusti verottaja kelpuuta kuluvähennyksiä. En tiedä, onko kohteluun syynä eläkeläisyys, kirjan palvelukustanteen luonne vai se, että kirjani on esikoinen. Montakohan kirjaa pitää kirjoittaa ja kuinka suurina painoksina painattaa, jotta kulut olisivat tulonhankkimiskuluja? Pannu kihisee ja pihisee.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Sekaisin päivistä

Olen jotenkin melkein koko päivän elänyt lauantaita, kunnes hetki sitten valkeni, mikä päivä nyt on. Perjantai! Sinänsä se ja sama, sillä mitään erityisempää ohjelmaa ei ollut tiedossa kummallekaan päivälle. Lähes koko päivän on satanut, välillä oikein rankastikin.

Tässä päivän välipalani: ruisnaksuja, vadelmia ja pensasmustikoita. Mies toi kaupasta. Olisin mielelläni pakastanut noita marjoja, mutta kuulemma oli vain pienissä rasioissa. Tai ei muuten raaskinut tuoda. Vieläkin muistelen kaiholla vanhan kasvihuoneen meheviä vattuja, joiden juuret olivat ulkopuolella, oksat sisällä kasvihuoneessa. Satoa tuli useita litroja. Nyt pihassa, tiukasti rodopensaan ja köynnöskrassin välissä on marjoja tuottava pieni vadelmanoksa. Kasvimaan puolella oleva villivattu ei tuota mitään ja se olisikin pitänyt keväällä hävittää.


Toivottavasti saan muutamat litrat näitäkin marjoja pakkaseen, vaikka onhan tämä  joka tapauksessa ihanin tapa säilöä kesän herkkuja. Jos ensi viikolla ei sada, on käytävä punaisten viinimarjojen kimppuun, jos niitä silloin vielä on varisten ja harakoiden jäljiltä pensaissa. Tämän vuoden sato on pieni, marjatkin kooltaan surkeita.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Rampattiin asioilla

Tänään meillä oli oikein asiointipäivä. Huomasin jo eilen illalla, että omaa lääkevarastoa on tänään pakko täydentää ja mieskin kaiveli reseptejään esille. Aloitimme siis apteekista. Ostokset olivatkin hinnaltaan suuremmat kuin mitä etukäteen arvelin. Yli 200 euroa meni niin että hups vaan. Taitaa tänäkin vuonna ylittyä Kelan lääkekorvausraja, kuten muutamana aikaisempanakin syksynä.



Seuraavaksi asioimme postissa, jossa ihme kyllä ei ollut yhtään jonoa. Sain muutamia kivoja nukkisjuttuja. En vielä esittele niitä, kun ei talokaan ole kasassa, mutta voin sanoa olevani tyytyväinen. Esimerkiksi ohuesta rautalangasta punottuja siroja puutarhahuonekaluja en millään itse osaisi tehdä.

Postin edessä oli kesäistä iltapäivää kaljakuppilassa viettänyt seurue. Silmät seisoivat päässä niin naisilla kuin miehilläkin. Melkein teki mieli soittaa poliisit paikalle. Postissa asioidessani oli seurue vielä kasvanutkin. Aikuisia ihmisiä kaikki. Hyh-hyh.

Prismasta haettiin ruokaa ja muutama taloustavara, joita vakikaupastamme ei ole löytynyt: esimerkiksi muovinen vesikuupa, pullasuti talon grillimestarille ja impulssiostona purkinavaaja, sellainen jolla saa ilmaa lasipurkin ja kannen väliin. Tosin yhtä hyvä konsti olisi käyttää Savonia-sarjan kahvilusikkaa, mutta tämä oli niin raikkaan keltainen, että ihan vain piristykseksi halusin sen. Minun piti vielä katsoa mainitun pikkulusikan hintaa, mutta kun aterinhylly ei ollut juuri kohdalla - eikä listassa - niin jäi katsomatta. Listakaan ei aina auta. Nyt unohdin ostaa itselle ja miehelle leivänpäällisrasvat.

Ruokapuolella on tänään isännän herkkuja maksaa ja munuaista. Minä olen vähän varovainen niiden kanssa kolesterolien takia, mutta toki pari viipaletta grillattua maksaa maistuu minullekin. Munuaistakin kyllä syön viipaleen tai kaksi, kun sitä ei kovin usein kuitenkaan valmisteta. Lisäkkeeksi piti ostaa sipulia, mutta otinkin puntin punajuuria, kun olivat niin hyvän näköisiä. Toivottavasti kaapissa on edes jotakuinkin kelvollisia vanhoja sipuleita.

Ehdimme juuri sopivasti neljäksi kotiin, jolloin kännykkä muistutti silmätipasta. Pian se kilkuttaa seuraavan kerran.


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Hiljaiseloa

Kun lääkäri kielsi minulta kaikenlaisen raatamisen,silmien hikoilun ja vieläpä saunomisen, niin jäljelle jäi lähinnä tyhjäntoimitaminen, lukeminen ja käsityöt. Niitä tässä onkin harrastettu ihan kiitettävästä, pääasiassa kahta ensiksi mainittua. Miehellä on sama juttu; myös hän sai silmätulehduksen, vaikkakin luultavasti eri lajia kuin minun vaivani. Lääkäriaikakin tuli hänelle vasta ensi viikon puoliväliin. Hän kaipaisi muutaman muunkin lääkärin vastaanotolle pääsyä, tai oikeammin nimimerkki Huolestunut vaimo lähettäisi hänet kernaasti lääkäriin, mutta kuulemma asiat pitää hoitaa yksi kerrallaan. Ainakin meidän kummankin tolkuton väsymys pitäisi selvittää. Ja aktiivinen saamattomuus. Nurmikkokin on leikkaamatta, mutta näiden vaivojen takia saa ollakin.




Se etu pitkästä ruohosta on, että nyt apilat, päivänkakkarat ynnä muut saavat rauhassa kasvaa, kukoista ja siementää. Sinne tänne nurmikolle on eksynyt orvokkejakin. Näiden emokasveja ei pihassa ole ollut moneen vuoteen, mutta niin vain siemenet leijailevat minne haluavat.

Riemuitsimme pari päivää sivustaseuraajina sitä, miten naapuruston pikkupojat ja -tytöt rakensivat majaa. Voi sitä kilkatusta ja iloa, mikä työmaalta kuului. Mukana oli isiä ja joku äitikin ja varmaan kymmenkunta tenavaa. Tänään satuin näkemään, miten yksi isä kävi suunnilleen korvasta taluttamalla hakemassa perillisensä pois ja sen jälkeen koko laani hiljeni. Noinkohan joku älykääpiö oli mennyt valittamaan metelistä? Tai siitä, että kaupungin joutomaa ei ole tarkoitettu leikkipaikaksi? Seuraamme tilannetta.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Mikä tämä on?

Tämä keltainen maanpeittokasvi on tuttuakin tutumpi, mutta meillä kumpikaan ei saan mieleensä sen nimeä. Muistatko sinä?


Tämä on levittäytynyt oikein kiitettävästi pitkin pihaa, marjapensaiden väliin, kukkapenkin laitaan ja toivottavasti vielä kaikille vuohenputken kasvualustoille. Tämä on sen verran matala, ettei ruohonleikkuukaan luultavasti vaikeuta sen oloja.

Kaikki kasvit oikein rehottavat pihassa, tietysti rikkaruohot myös. Nurmikko kaipaisi kipeästi leikkaamista, mutta helteellä ei voi, sateella ei voi ja jos ei muuta estettä ole, niin leikkaajan uupumus tai särkyt. Mutta tämmöistä tämä vanheneminen on.

Rehottajista kaksi yllättäjää olivat pavut ja kesäkurpitsa. Kumpikaan ei sentään vielä tee satoa, kun sain siemenetkin vasta muutama viikko sitten maahan. Sen jälkeen oravaiset ovat pöyhineet kasvilaatikoita, istuttaneet niihin omia istutuksiaan eli auringonkukkia niin, että jo pelkäsin niiden ohimennen napostelleen siemenet suuhunsa. Yllätys olikin suuri, kun huomasin "oikeiden kasvienkin" nousevan vinhaa vauhtia.

Punaherukat kypsyvät myös vauhdilla, mutta ihan vielä ei ole aika ruveta säilömään niitä. Rautatieomenapuussa on ainakin kolme pikkuista omppua kasvamassa. Ne kuulemma käyvät soseomeniksi, mutta tuskin sentään teen hilloa kolmesta miniikokoisesta rautatieomenasta.


Oikean omenapuunihan kävi hullusti: jänis jyrsi rungon ympäri niin, että raukka jaksoi viimeisillä voimillaan kukkia ja kuoli sen jälkeen. Siis se puu. Jänis varmaan nauroi partaansa. Kaksi puuta on vielä kasvamassa, mutta täytyy muistaa suojata niiden ja tämän koristeompun rungot ennen talven tuloa tai vaikka aikaisemminkin. Kaksi omenaa se kuollut puuraukka ehti tehdä viime kesänä.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lettukestit

Meillä oli tänään pienet lettukestit. Terassilla paistettiin muurinpohjalettuja, joiden kanssa nautittiin mansikoita ja kermavaahtoa. Tässä on letut jo suunnilleen syötykin. Lähes litran taikina katosi hetkessä parempiin suihin. Tein taikinan 1,5 litran limupulloon, eikä siihen olisi enempää mahtunutkaan. Taikina on helppo annostella pullosta eikä tarvitse läträtä kauhojen ja kulhojen kanssa.



Tytär ja Lapsenlapsi ovat lähdössä lomareissulle ja oli mukava tavata heidät vielä ennen matkan alkua. Tytär lupasi katsastaa mahdollisia nukkekotitavaroita, jos vaikka turistikohteesta sellaisia löytyisiä.

Päivämme alkoi puhelinsoitolla. Tai siis olihan se jo lähes puolessa ja minäkin olin tiputtanut jo ensimmäiset ja kai toisetkin silmätipat. Mies oli vielä yöpuulla ja minäkin yöpaidassa. Äkkia vaatteet päälle! Olen ennenkin maininnut, että meillä on talossa hälytyslaitteet ja nepä ovatkin niin fiksut, että huoltomies osasi soittaa ja kertoa, että akut alkavat olla loppumaisillaan, sopiiko että hän tulee kymmenen minuutin päästä! No totta kai se sopi. Samalla laitteiden kunto tuli muutenkin testattua ja kaikki paristot vaihdettua. Olimmekin jo parina iltana ihmetelleet vähän kummallista ääntä yöhälyjä päälle pantaessa ja tästä siis oli kysymys. Kaveri oli toista tuntia, mutta nyt ei pitäisi olla huolta laitteiden toimivuudesta ainakaan seuraavaan pariin vuoteen.

Tässähän päivä mennä hurahtikin jo iltaan. Vähän mietin uuden nukketalon asioita, mutta niistä taidankin kirjoittaa nukkisblogiini.


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Päiväraporttia, eilisestä siis

Tähän tippojen tiputtteluun alkaa näemmä tottua. Kännykän muistuttaja on viritetty kilahtamaan aina kahden tunnin välein eikä aamuherätyskään tunnu enää yhtä pahalta kuin muutama päivä sitten.

Käväisimme tervehtimässä isää, mutta käynnistä tuli todellinen pikavisiitti. Vaari oli äärettömän väsyneen näköinen eikä ihme. Aamulla olivat siivoojat käyneet ja meidän mennessämme hän odotti hierojaa. Johan siinä nuorempikin hengästyisi. Vaihdettiin vain pikaisesti kuulumiset ja kun hieroja tuli toiselle ovelle, me luikahdimme ulos toisesta. Ei silti, tunnemme kyllä tämän luottohenkilön, mutta parempi, että hänkin pääsi heti työnsä touhuun.

Vaari oli viime viikolla ollut isoilla synttäreillä ja juhlat sekä viime viikon helle varmasti painoivat vielä nekin omalta osaltaan. Parilla edellisellä käynnillämme hän on ollut yllättävänkin reipas ja pirteä, nyt todella uupunut. Hän sanoikin melkein vain nukkuneensa. Viikko on tästä eteenkinpäin hänelle hyvin raskas, sillä parin päivän päästä on äidin syntymä- ja hautajaispäivä. Siitä isä ilahtui selvästi, kun kuuli että olimme jo käyneet haudalla. Mehän veimme isänkin puolesta sinnen jasmikkeen oksia.

Jos Luoja niin tahtoo, voi isä taas virkistyä ja elää monen monta vuotta. Tylsää vuotta, yksin ja ikävissään eikä siinä meidän vierailumme paljon auta, kun kuitenkin on suuri ikävä puolisoa. Melkein luulen, että elämänhalua on aika vähän eikä sitä kuuluisaa sisuvoimaakaan taida juuri enää olla jäljellä. On tietysti hirveän itsekästä edes ajatella, että ei haluaisi luopua rakkaasta isästään. Isästä, joka kuitenkin on tehnyt tässä elämässä jo oman osuutensa. Melkein tekisi mieli sanoa, että hellitä jo, irrota, jätä itsesi taivaan isän käsiin. Mutta eihän meidän suvussa tämmöisiä sanota. Ajatellaan vain.



Verottaja pyysi meiltä kummaltakin lisäselvityksiä vähennyksistä ja minä käytin oman iltapäiväni sepittämällä omaa selostustani. Ja pohtimalla tosi ankarasti, mihin ihmeeseen olin tunkenut veroilmoitusten kopiot ja ennen kaikkea ne kuitit, joita miehen selvitykseen nyt kotitalousvähennystä varten tarvitaan. Kun äsken nousin yläkertaan, niin siinähän se kirjekuori odotti minua rappujen yläpäässä olevan vanhan sohvan päällä muutaman kirjan ja lehden alla. Verotoimiston logo vain näkyi kuoren kulmasta. Sen selvityksen kirjoitan kaiketi huomenna ja otan mieheltä vain allekirjoituksen. Talon sihteeri-kirjeenvaihtaja-rahastonhoitaja ja kassaneiti kun olen. Voin lykätä työhuoneen romu-, kirja- ja lankakasojen perkaamista vielä vähän eteenpäin.

Sen sijaan hauskempaa on tiedossa: tilasin 1:12 -mittakaavassa olevan nukkekodin osat Gepetosta. Huonekaluja ja astioita on kertynyt vaikka miten paljon tähän kokoon ja kaikki mökkeröiseni ovat 1:16 tai jotain sinne päin, siis Lundia-kokoa. Se saakin olla viimeinen taloni, mutta mööpeleitä opettelen tekemään itse ja ainahan muutama pienoishuone taloon mahtuu...

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Elämä on yhtä tippojen tiputtelua

En ole vielä oikein tottunut uuteen rytmiin: silmätipat silmiin joka toinen tunti, joskus yhtä lajia yhteen silmään, joskus eri lajia kahteen silmään ja parhaimmillaan kolmea vuorotellen kahteen silmään. Mutta omaksi parhaaksenihan tämä on. Pahinta on kellon mukaan eläminen ja varsinkin aamulla herääminen kolme kertaa kellon pirinään. Iriitti eli värikalvon tulehdus on tauti nimeltään.

Kun ei auringossa oikein voi olla, istuin suurimman osan päivästä sisällä lukemassa vanhasta Viipurista kertovaa kuvakirjaa ja kun se päättyi, yhden antrealaisen kartanon elämästä 1930-luvulla. Menihän se päivä niinkin. Onneksi illalla ei aurinko enää paistanut terassille ja kesäkeittiössä tarjoiltiin pihvejä uusien perunoiden kanssa..



Auringonlaskua ihailtiin perjantai-iltana, kun ajelimme ex-työkavereiden leppoisasta tapaamisesta kaiman kanssa. Maisema on kai jostain Pornaisten suunnasta.

Ettei nyt vallan menisi valitteluksi, niin viime päivien aikana olen saanut kolme kirjatilausta ja sen lisäksi kuulin sukulaisrouvasta, joka aikoi tilata saman verran kustantajan nettikaupasta. Nämä siis maksavia asiakkaita kaikki! Lisäksi myynninedistämistarkoituksiin meni kolme kirjaa. Hip-hei!


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Työtä ja tuskaa?

Vai olisikohan mieli muuten vaan tällä kertaa vähän pimeä? Ainakin tänään on satanut oikein roimasti. Mies osui kahteen kertaan kaatosateeseen, mutta onneksi katto oli päällä kummallakin kerralla. Meillä tosin satoi vain kerran ja ehdin kuin ehdinkin juuri ennen sitä repimään paukku-palsamit aitan päädystä.


Kuva on edellisestä sateesta parin päivän takaa, mutta yhtä rivakasti vettä tänäänkin valui terassin rännistä. Osa valui syöksymällä rännin ylikin juuri rappusten kohdalla. - Tuo ruskea kaari on ovessa oleva koriste. Sen verran ukkosti, että koneet olivat kiinni koko päivän ja sulkeutuvat nytkin pikapuoliin.

Se, mikä on saanut olon vähän apeaksi, on eilinen lääkärikäynti. Lääkitystä on seuraavaksi neljäksi viikoksi, raskastaa työtä ei saa tehdä, hikoilla ei saa, saunoa ei saa. Siinä ne tärkeimmät. Lääkettä tiputetaan silmään ahkerasti, tässä alkuvaiheessa joka toinen tunti. Onneksi ei sentään yöllä, mutta on sitä tässäkin kestämistä. Mies lohdutti, että jospa tämä kuukauden kuuri kuitenkin auttaisi. Hän tiputtaa lopun ikänsä. Ja niin itse asiassa minäkin, joten laiha lohtu. Ei kai tarvitse mainitakaan, että jos vaiva jää hoitamatta, on seurauksena glaukooma tai mahdollisesti äkkisokeus. Nyt on toiseen silmään kolmea lääkettä, toiseen vain yhtä.

Silmätkö ne olivat sielun peili? Kipuja ei sentään ole eikä näkö todellakaan ole mennyt. Itse asiassa tässä on jo kaksi ilon aihetta. Nyt yörasvat silmiin ja sitten nukkumaan, että herään aamulla kellon soittoon ja tiputtamaan aamutippaa silmääni.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Mukavia makuja ynnä muuta mukavaa

Leivoin äsken annoksen suklaahippu-suolapähkinäkeksejä. Ohje on viimeisessä Kotivinkissä. Olen herkutyellut vasta yhdellä piparilla. Toistaiseksi. Ulkonäköä ei kannata kehu, mutta tämmöisiä näiden kai kuuluukin olla. Maku on mahtava!


Resepti meni muistaakseni näin:
200 g voita
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariiniasokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
200 g tummaa suklaata
2 dl suolapähkinöitä. 

Kikkareet leviävät pellillä, joten niitä ei mahdu rinnakkain kuin 3-4 kpl. Paistoaika 10-15 min 175 asteessa.Maistiaiskakussani tuntui soodan maku turhan terävänä. Yhtä hyvin tähän olisi voinut laittaa leivinjauhettakin. Ohjeessa mainittiin, että saa jättää vähän keskeltä raa´aksi, jos reunat ovat ruskistuneet, tai jotain siihen suuntaan.

Kun mansikoiden pakastusoperaatiosta jäi sopimvasti lautasellinen vähän pehmenneitä marjoja, pakstimessa oli valmista torttutaikinaa ja kaapissa purkillinen ajat sitten vanhentunutta sitruunan makuista rahkaa ja toinen kermarahkaa, päätin tehdä mansikkakakun niin kauan kun tykätarpeet eivät olleet vielä homeessa... En ole vielä maistanut kakkua, mutta ainakin se näytti ihan kelvolliselta. Kuva tosin on tumma. Tähänkin meni rahkan joukkoon kaksi kananmunaa ja ripaus sokeria, niin ja vähän perunajauhoa mansikoiden päälle.



Kun olin eilen ystäväni kanssa maailmaa parantamassa ja kesäkuulumisia kartoittamassa lähikahvilassa, joka tarjoaa ihanaa Brita-torttua bravuurinumeronaan, niin samoilla herkuttelulinjoilla näemmä jatkan tänäänkin. Ja huomenna varmaan myös, sillä tapaan kolme ex-työkaveria.Totesimme, että jos ei edes kerran vuodessa tavata, jäävät tapaamisen helposti joulukorttiasteelle ja sitten loppuvat nekin. 

En leivo kovin usein, sillä mies ei syö makeaa ja meillä käy harvoin vieraita. Kun olen muutenkin pyöreä kuin pulla, niin parempi on jättää leivonnaiset harvoihin herkkuhetkiin. Yhteiset herkkumme ovat tänä kesänä olleet linjalla grillaus ja savustus. 

Nuo työkaverit ovat tosiaan vuosien, vuosien takaa, jostain 80-luvun alkupuolelta. Ystävyys jo melkein unohtuikin välillä, mutta saimme kuin saimmekin pari vuotta sitten järjestettyä tapaamisen ja nyt yritämme pitää edes näistä vuosipalavereista kiinni. Tällä kertaa ei tarvitse miettiä tuliaista emännälle, kun on tuo kirja viemisenä. En nyt halua kehua, mutta tänäänkin jo lähti kaksi kappaletta, toinen kotoa haettuna, toinen kirjekuoressa. Serkkupoika, tai olisikohan kolmas serkku, oli oven takana jo siihen aikaan, kun minä vielä vetelin hirsiä. Onneksi sain siepattua takin niskaani, sillä kesäyöpaidan pituus ei ollut sopiva edes sukulaispojan silmille. 

Silmistä puheen ollen, toinen silmä punoittaa kuin Närpiön tomaatti ja on tuo toinenkin vähän punainen. Joko silmätulehdus tai kukkivat heinät, mutta kun silmistäni on ollut runsaasti vaivaa ja muutamaan kertaan on tullut passitus saman tien silmäklinikalle laserointiin, niin älysin vihdoinkin tilata ajan silmälääkärille. Punoituksen lisäksi silmät ovat jo pitempään vetistäneetkin ja tarkoitus oli muutenkin mennä jo keväällä silmälääkärille. Se jäi silloin muiden kiireiden jalkoihin. Entinen silmälääkäri vaihtoi työnantajaa, joten edessä on uusi tuttavuus, joka puhuu kuulemma oikein hyvin suomea. Perjantaina sen sitten näkee.


maanantai 1. heinäkuuta 2013

Muistelupäivä

Nyt on hyvä mansikoita peratessa muistella. Äidin kuolemasta tuli tänään kuluneeksi vuosi ja haikea tunne kai tässä on päällimmäisenä. Haikeus ennen kaikkea kaikista niistä sanoista, jotka ovat jääneet puhumatta. Viimeinen, sairaalassaolovuosi oli jo sellaista erkaantumista, kun äitiin ei oikein minkäänlaista kontaktia enää saanut eikä oikein moneen vuoteen sitäkään ennen. Jos koskaan, mietin itsekseni.

Kävimme haudalla. Tai oikeammin minä kävin, mies odotteli autossa. Haudalla oli vielä hyvässä kunnossa isän hääpäiväruusut. Sisareni varmaan on istuttanut nuo kellot, mitä jalostettuja peurankelloja lienevätkään.

Minä taittelin pihan jasmiinpensaasta omat kukkani. Niitä isällä oli tapana hakea aina äidille tämän syntymäpäivän aamuna.


Jo hautausmaalla päässäni rupesi soimaan "Pääsen asukkaaksi kultakaupunkiin, viedään vierahaksi häihin iäisiin". Tiedättehän tämän? Voisi sitä tietysti hullumpikin laulu soida päässä.

Poikkesimme samalla matkalla kauppaan ja nyt sain ne mansikkani. Vähän alle 24 euroa laatikko ja oikein hyvän makuisia ja kiintietä marjoja. Seuraava operaatio onkin niiden viipaloita ja pakastaminen.