Sukkaa ja vähän muutakin pukkaa

Sain vihdoinkin eilen kuvatua ja lisättyä Sukkasadon Heinälatoon sukkaparin numero kolme. Sukka on leveänpuoleinen ja kuvasinkin sen heppojen kanssa, vaikka aasinsilta kavionsuojukseen onkin aika heppoinen, jos niin saa sanoa.

Nämä sukat ehkä pääsevät Joulun lapsi-pakettiin, kuten seuraavatkin jo vartailla olevat, vähän kapeammat töppöset. Mies kävi hakemassa tänään laatikot, joita nyt sitten pikkuhiljaa ruvetaan täyttämään.

Kuvilla on lähes liikuttava tarina. Toinen tytär on lähdössä vieraille maille, tarkemmin sanottuna vuodeksi Keski-Eurooppaan ja kävi tuomassa osan tavaroistaan meille säilöön. Samalla saimme kuvan hänen hepastaan, josta periaatteessa omistamme toisen pään eli aikanaan maksoimme puolet konista. Olisi ehkä ollut liian herkkä hetki antaa vain omakuva isille. Minäkin otin kuvan Ratsastajatytöstä. Ikävähän sitä isällekin tulee, vaikka tytär on jo vuosikaudet asunut muualla. Ja vähän haikealta tuntuu minustakin, vaikkei Saksa missään maailman laidalla olekaan eikä lentolippukaan yllättäen maksa juuri mitään, jos osaa etsiä edullisen vaihtoehdon. On se niinkin, että jos aikoo maailmalle lähteä, niin nuorena sitä on uskallettava. Luultavasti näemme tytön vielä kerran ennen matkalle lähtöä, joten lähtöhalaukset ovat vielä edessäpäin.

Käsityöharrastus siis jatkuu. Hankin valtavan lankalaatikollisen lisäksi vielä Roosa nauha -sukkalankoja ja ohjekirjasenkin. Nyt kudon vuorotellen sukkaa ja miehen villapaitaa.

Kirjoitustyötkin ovat pahasti rästissä. Lupasin tekaista muutaman tarinan kyläkirjaprojektiimme, mutta niin vain on jäänyt kirjoittamatta. Aineisto sinänsä on niin vankasti päässäni, että eiköhän ne siitä synny, jahka ryhdyn rupeamaan. Kirjaprojektikin vaatisi jo vähitellen syventymistä itseensä, jos ei muuta niin ainakin synopsiksen verran. Olen keräillyt jonkin verran aineistoa, mutten läheskään tarpeeksi. Silti yksi tekstinpätkä oli ihan pakko kirjoittaa muistiin, ikään kuin potkuna takamuksille: kyllä se siitä lähtee. Vaan ei vielä tänään. Nyt lähden tekemään veneperunoita meille iltaruoaksi jo aikaisemmin paistettujen kanankinttujen seuraksi. Hauskaa iltaa!

Kesäkauden päättäjäiset?

Tänään arvelimme kesäkauden pian päättyvän. Mies toi broilerin koipinuijia, joita grillattiin tai oikeammin sanottuna ensin käristettiin muuripannulla ja sitten loppukypsennettiin kannen alla. Ai jee, ne olivat hyviä. Loput syödään huomenna, ellei mies nakerra niitä väli- tai yöpalakseen. -  Jos olisimme tienneet, että ne ovat niin hyviä, niin noinhan niitä olisi syöty pitkin kesää. Kintut oli liotettu marinadissa, mutta sen pyyhin mahdollisimman tarkkaan pois ennen paistamista.

Ilta oli jo aika viileä, joten kipitimme ruoan jälkeen aika nopeasti sisätiloihin. Tulevalle päivälle ja sunnuntaille on lupailtu sadetta, joten pikkuhiljaa tässä kai on pakko siirtyä sisäruokintaan. Se tarkoitttaa muun muassa sitä, että tuvan pöydältä on saatava nukkekotiverstaani raivattua pois. Elättelen toivoa, että saisin uusimman taloni kasattua ja siirrettyä yläkertaan. Se taas edellyttää yhden työkalun käytön opettelua ja siihen en arvaa ryhtyä ilman, että Talon Asiantuntija on kotosalla. Sahaan vielä tassuni poikki, jos toheloin. Asiantuntija tosin sanoi, ettei hän semmoista sahaa ole koskaan käyttänyt. Joka tapauksessa minun pitää saada yksi ikkunareikä muutettua oviaukoksi ja tehtävä ikkunapokia. Isoon taloon tarvitaan hirmuinen määrää kapeaa listaa.

Elonkorjuu-kuvakin löytyi. Melkein tunnen nenässäni kypsän viljan tuoksun. Leivän tuoksun.

Sukkasadon alkaminen on yksi varma syksyn merkki. Maanantaina se alkaa. Ehdin vielä inventoida lankalaatikot - niitä on monta - ja kaivaa puikot esille. Harmaa jakuntekelekin pitäisi neuloa valmiiksi, etenkin kun sille olisi jo käyttöäkin. Bambu-lankaa jää monta kerää, joille tarttis keksiä käyttöä. Ehkä joku huivi? Väri kylläkin oli pettymys. Hiirenharmaa.

Tarkoitus oli etsiä kuva oravasta, mutta sattui silmiin tämä. Kuva on lainattu Huutonetistä ja esittää Kerttu Nurmisen Por Arte-kokoelman päärynää. Eikös olekin upea ja sopii hyvin sadonkorjuuteemaan? Hinta lähes 300 €.

Monenlaista satoa

Minä onnekas saan Bikken pilttuu -blogista tämmöisen hienon palkinnon:

Nettikauppa Mamma Roosa on lahjoittanut koreat siivoushanskat, joita kuulemma voi käyttää puutarhahommissakin. Ja sitten vielä vanhaa kunnon Pore-saippuaa! Kiitos etukäteen! Kyseessä oli palkinto, jonka voitti ensimmäisenä blogiin kommentoinut. Ja se olin minä.

Viikon päästä alan ahertaa sukkia syksyn Sukkasadon merkeissä. Minä olen tänäkin vuonna Heinäladossa, joka näin maalaistytölle on tuttu paikka: kuivan heinän haju ja suolakiteiden kirvely heinänpistelemissä kintuissa tuli heti mieleen. Edellisessä postauksessa on linkki sukkasadossa niille, jotka éivät tätä ratkiriemukasta hanketta tunne ja jotka mahdollisesti haluavat ruveta kutomaan sukkia porukassa itselle, kavereille, lahjaksi, hyväntekeväisyyteen tai mihin tarkoitukseen hyvänsä. Meitä on aika paljon ja viikon päästä aloitetaan!

Satoa laariin ovat muutamat naapurinisännätkin jo ruvenneet keräämään. Minulla olisi ollut kiva puintikuvakin, jota en tähän hätään löytänyt. Puimurit ovat raksuttaneet koko viikon näkö- tai ainakin kuuloetäisyydellä.

Nyt ohjelmassa on sänkyjen petausta, kasvihuoneella käyntiä ja iltaruoan laittoa. Kasvihuoneelta varmaan saan kerätä muutaman kymmenen kirsikkatomaattia, jos ei joku veijari ole käynyt syömässä niitä. Yksi kurkku meni parempiin suihin. Kun silmien tipottelu jatkuu edelleen, oli välillä pakko tulla sisälle ja pois terassilta ilta-auringon kirkkaasta paisteesta. Hauskaa iltaa kaikille!

Sukkasato alkaa

Huomio, huomio sukkamaisterit!Oletko jo huomannut, että Sukkasadon ilmoittautuminen on alkanut täällä.Tänä vuonna meitä emännöi groomeri, jonka oma blogi on Noita Näppärä  Kaikki porukalla kutomaan sukkia itselle ja kavereille ja sukulaisille ja erityisesti hyväntekeväisyyteen!

Jookos?

.Nämä ovat toissavuotiset sukat eli en ole lähtenyt ottamaan förskottia.

Nyt mulle tuleekin kiire saada neuletakki valmiiksi ennen syyskuun alkua. Toinen etukappale puuttuu vielä ja puolikas hihaa. Onneksi sukkalankoja on kotona, sanoisinko muutama laatikollinen.

Kun minunkin taidoillani kehtaa osallistua, niin kynnys on aika matalalla ja ovet leveät. Kudon nimittäin ihan perussukkaa, vaikka joka vuosi suunnittelen opettelevani jotain monimutkaisempaa. Kärsivällisyys loppuu siihen, kun olen hetken tutkinut mallikirjojen ohjeita.

Opiksi ja ojennukseksi

Olin unohtanut miehen kaupasta tuoman tarjous-marsipaanileivoksen jääkaappiin ja nautiskelin sen viimeisen aamuteekupillisen kanssa. Ei olisi pitänyt, sillä luultavasti se aiheutti nopeasti oikein kunnon oksennuskohtauksen. Olen nyt paastonnut ja vieläkin on muovikippo tässä vierellä varmuuden vuoksi. Ilmeisesti siinä oli sen verran makuja, etteivät pöpöt maistuneet ;).

Voi tietysti olla niinkin, että tämä liittyy talossa liehuvaan flunssa-vintiöön. Mies on palellut monta päivää ja minä olen täälläkin valitellut erilaisia flunssaoireita. Uhkailee, vaan ei kunnolla puhkea. Ei muuta kuin vedetään vaatetta niskaan. Mies esiintyy siten, että päällimmäisenä vaatekappaleena on kylpytakki. Minä olen lämminverisempi, eikä nytkään ole sukkia jalassa. Pitäisi ehkä vetää ainakin villasukat. Josta pääsenkin kätevän aasinsillan kautta kutomiini Sukkasadon kolmeentoista sukkapariin.

Tämä  on viime yönä, sopivasti vielä lokakuun puolella valmistunut sukkapari, joka tulee lämmittämään Joulun lapsi-kampanjan jonkun murkkuikäisen  nuoren miehen varpaita Romaniassa. Nimesin sukat Vaalisukiksi, kun sain vaalivalvoijaisissa toisen sukan melko valmiiksi ja totesinkin se sitten noudattavan lähes vaalitulosta. Toivottavasti iloiset värit eivät kauhistuta lahjan saajaa.

Nyt on villasukkakiintiöni vähäksi aikaa täynnä, vaikka lankojakin jäi. Tämä siis oli kolmastoista pari tämän syksyn Sukkasatoon minun osaltani.

Mies kävi Lidlissä, jonka kauppaliikkeen hän vanhasta muistista on aina kiertänyt kaukaa. Nyt hän kotiutui intoa puhkuen: ei ollut jonoa kassalla, kuten edellisellä kerralla ja hän oli muutenkin tehnyt edullisia ostoksia. Varsinaisesti hän kävi hakemassa tosi edullista hanhipaistia ja ankkaa, ihan vain vastaisen varalle. Vakikaupassamme hanhikilo maksaa kolmen, neljänkympin väliltä ja tämä oli alle 13 euroa. Sen takia hanhea ei ole kovin usein meillä paistettukaan.

Pyhäinpäiväksi ostimme jo eilen toisen kaupan tarjouksesta palan ulkofileetä, joka kääritään voitaikinaan ja päällystetään sienillä ja sipulilla ja paistetaan uunissa.  Wellingtonin pihvi on ruokalaji nimeltään. Otin pakkasesta sulamaan vuoallisen imellettyä perunalaatikkoa ja purkin kermakastiketta, jotka ovat vielä äidin hautajaisten peruja. Äiti sai perinteiset uusmaalaiset ruokahautajaiset, kuten isä ja minä itsekin toivoin.

Ihmettelenpä vielä yhtä asiaa. Kuten olen kertonut, oli meillä pari viikkoa sitten perunkirjoitus ja perukirja piti jättää eiliseen mennessä. Siitä oli puhetta isän kanssa, kun eilen käväisimme päiväkahvilla, mutta hänkään ei osannut sanoa, milloin perunkirjoittajat olivat sen toimittaneet verotoimistoon. Juteltiin, että voi siinä mennä puolikin vuotta tai ehkä kauemmin, ennen kuin verolaput tulevat.

Illalla ihmettelin, mitä ihmeen sähköpostia saan verotoimistosta tai oikeammin sanottuna netpostia. Kas, verotuspäätöshän se siellä. Tiesin etukäteen, että jos ei kummia tapahdu, niin en ole saamassa perintöveroa lainkaan ja näinhän siinä kävikin. Pitää periä 20.000 euron edestä joutuakseen maksupuolelle ja meitä perillisiä on sen verran monta kappaletta, että ei ollut pelkoa jättiperinnöstä. Eikä muutenkaan.

Tämä on varmaan jo maailmanennätys, hyvä ettei päätös tullut ennen viimeistä jättöpäivää! Soitin päivällä velimiehelle ja etanaposti ei vielä ollut ehtinyt perille. Erityisesti isä on jännittänyt tätäkin asiaa ja veli sanoi kipaisevansa kertomaan heti uutiset.

Sadonkorjuuta

Tämäkin oli käsityöpäivä, mutta kun eilen satoi kaatamalla, paistoi tänään aurinko niin ihanasti, että istuin puoli iltapäivää ulkona. Sukkasadon ensimmäinen pari tuli valmiiksi, mutta niin kävi, että lanka loppui kesken. Oikein pahasti kesken:

Kun en nyt kuitenkaan ottanut kohderyhmäksi yksijalkaisia sukattomia, niin kaivoin lankakorin pohjia ja tein toiseen sukkaan toisenlaisen raidoituksen. Ehken kuitenkaan kehtaa laittaa näitä hyväntekeväisyyteen, kuten alunperin ajattelin. Tarvitaan sitä saapassukkaa onneksi kotonakin.

Kesäkukat ovat innostuneet kukkimaan. Näin ihania kukkasia on verenpisarassa. Se on niin levällään amppelissa, etten saanut nättiä kokokuvaa kasvista. 

Istuin terassilla pistelemässä tätä

ja samalla kuuntelin naapurin leikkuupuimurin raksutusta. Tämä onkin suunnilleen ainoa kelvollinen päivä, jolloin ei ole satanut kaatamalla ja on päässyt puimaan. Eilenkin satoi ja paistoi vuorotellen, joten pelloille ei ollut asiaa. Ei ihme, että naapurilla oli kaksikin peräkärryä pellolla vastaanottamassa kypsää viljaa. Vehnää siinä kai oli; en ole pitkään aikaan muistanut tarkastella viljavainiota lähempää. Jossain päin toivotaan vettä, mutta meillä sitä on tullut enemmän kuin tarpeeksi. Ruohoakaan ei ole päässyt pihasta leikkaamaan.

Sukka yksijalkaiselle?

Syyskuu alkoi ja Sukkasato starttasi, minä myös muitten mukana. En vain hölmöyttäni tullut tarkistaneeksi, onko lankaa enemmän varastossa. Nyt vaikuttaa siltä, että teen joko yksijalkaisen sukkaa tai riemunkirjavaa, keskenään eri näköistä sukkaparia. Mutta purkamaan en ryhdy. Tai sitten rupean kyselemään, olisiko jollain vajaata kerää punakirjavaa seiskaveikkaa. Olisikohan kuosia Raita tai jotain vanhempaa versiota?

Starttasin kutomukseni tasan kello 24 ja sainkin koko varren neulottua. Nyt olen jo kärkikavennuksissa, mutta minähän teenkin simppeliä perusmallia. Päivä on ollut sateinen ja kylmä, joten terassille ei ole ollut asiaa. Terassilla ei kudota sukkaa, vaan pistellään sinistä taulua, jonka pääkuvio muistuttaa erehdyttävästi sitä yhtä osaa, jota minulla ei ole, mutta miehellä on. Saas nähdä, pystynkö pistämään taulun seinälle. Tai no, sänkykamaritaidettahan se olisi mitä suurimmassa määrin. Kuvaa ei ole tarjolla, heh-heh.