sunnuntai 30. elokuuta 2015

Täysikuu ja venetsialaisilta

Kuvia ei ole kummastakaan, mutta mukava oli ihailla komeaa täysikuuta ikkunastakin. Jostain naapurista tuli pitkin iltaa "äänikirjeitä", mutta emme kumpikaan viitsineet mennä ulos kuuntelemaan, tuliko musiikki lähinaapurista, vähän kauempaa vaiko järven toiselta puolelta Venetsialaiskarkeloista. Eipä se minua ainakaan häirinnyt. Mies on herkkäkorvaisempi ja saattoi vähän häiriintyäkin.

Päivällä ukkosti oikein komeasti ja satoi myös. Kylillä oli Maa elää -tapahtuma, mutta toivottavasti se oli jo päättynyt jo ennen sadetta. Meistä ei sinne ollut lähtijöiksi, mutta ehkä nuorempi polvi kävi ostamassa kesän satoa ja tuttuja tapaamassa.

Meillä on ollut pitkin kesää kaikenlaista kivaa kaupaungissa. Muun muassa Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliikkeen maalaamat ja somistamat pyöränraadot, jotka tosin on jo korjattu pois. Ne huutokaupattiin muutama viikko sitten ja rahat menivät nuorisotyön hyväksi. Tosin tämä yksilö oli ainakin muutama päivä sitten vielä nojaamassa ystäväni aitaaan. Kuva on otettu jo paljon aikaisemmin. Ikävä kyllä fillarit päätyvät hyvin usein myös vorojen kynsiin, tosin ehkä eivät nämä pyörättömät ja muutenkin ajokelvottomat romut, mutta esimerkiksi tytär sanoi mieluummin kävelevänsä junalle kuin jättävänsä fillarinsa varastettavaksi. Nämä somistetut eivät tietenkään ole varastettuja pyöriä.


Viime vuonna kukat oli istutettu käsilaukkuihin ja sitä ennen saappaisiin. Paikallinen kukkakauppa on juonessa mukana ja myy pitkin vuotta nimikkokimppuja, joista lahjoittaa yhden kesäkukan per kimppu. Hieno juttu sekin. Toivottavasti perinne jatkuu ensi kesänäkin.

Päivämme sujui hissukseen. Minun piti kaivaa perunoita laatikoista tai siis tarkistaa, onko niissä muuta kuin siemenperunat. Välillä muistin kastella, usein en, joten voi olla, että sato jää mitättömäksi. Mutta kun edes kerran saisi keitettyä omia pottuja... Ukkonen ja sade yllättivät, joten huomenna uusi yritys. Niin kiire ei sentään ole, että lähtisin sateeseen kun ei ole pakko.

Mies lupasi paistaa entrecote-pihvit illalla ja paistoikin ne oikein hyvin. Hän, joka sinänsä on taitava ruoanlaittaja, ei viime vuosina ole usein siitä puuhasta innostunut. Lisäkkeenä oli keitetty kukkakaali ja paistinperunoita, ei sen kummempaa. - Kun siirsimme korkean jakkaran hellan viereen, on kummankin nyt helppo töiden välillä istahtaa ja lepuuttaa paikkoja.

Ukkokulta oli tänään jostain syystä aika matalalla mielellä. Polvi kylläkin oli tuntemattomasta syystä kipeytynyt, mutta muuten ei kuulemma ollut uusia vaivoja eivätkä vanhatkaan kiusanneet aikaisempaa enempää. Mietin, johtuiko haikeus sittenkin tyttären visiitistä vai hänen omasta ensi viikon silmäklinikkareissustaan. Se nyt tuli selväksi, että Saksanmaalle se lapsi, isänsä lemmikki, on ihan vakavasti jäämässä. Ja mitä silmään tulee, on ehkä hyväkin etten tiedä mitä kaikkea lääkäri on hänelle puhunut. Leikkaus kuulemma ei voi tulla kysymykseen.

Minulla ei ollut mitään valittamista, vaan päivä oli hyvä. Aika vain kuluu niin tavattoman nopeasti. Pitkän aamupalan ja lehtien lukemisen jälkeen vähän mietiskelin kirjani sisältöä, mutten niin paljon, että olisin pannut mitään paperille. Jalkoja kylläkin turvotti enkä edes saanut vedettyä tukisukkia jalkaan. Mies auttaa aika usein, vaikka joutuukin kiskomaan niitä pää punaisena. Olen oppinut sen itsekin tekemään, mutta nyt ei jostain syystä tehnyt mieli. Huomenna sitten. Nekin pitäisi uusia.

perjantai 28. elokuuta 2015

Mukavaa perjantai-iltaa

Meillä oli tosi mukava päivä. Söimme kahvin kanssa tosi hyviä karjalanpiirakoita kananmunalla päällystettynä ja uutuus-Aino-jäätelöä suomalaisten mustikoiden kanssa. Saksantytär oli lähdössä illalla ystävien luo Turkuun ja sanoi menomatkalla ostavansa ison pussillisen herneitä, joita ei ole kahteen vuoteen saanut.

Hän oli edellisen kerran Suomessa joskus kevättalvella ja nyt seuraavan kerran viikon lomalla. Avokki ei tällä kertaa päässyt mukaan. Ilmeisesti tilan työt eivät tähän aikaan vuodesta lomailua sallineet. Edellinen isäntä oli vasta nyt kotiutunut kesäkuisen polvileikkauksen jälkeen kuntoutuksesta, eikä kolmensadan mullin tilaa noin vain voi jättää isännättä. Oli ihana nähdä selvästikin oloissaan viihtyvä ja kotiutunut tytärpuoli. Häitä ei kuulemma tänä vuonna ole tiedossa, mutta selvästikin ne kuuluvat suunnitelmiin, samoin perillinen maatilalle.

Tytär aloittaa maahanmuuttajille tarkoitetun kahdeksan tai yhdeksän kuukauden kielikurssin, joka alkaa ilmeisesti syys-lokakuun vaihteen paikkeilla. Kurssilaisten taso voi tietysti vaihdella paljonkin, mutta kuulemma jotkut tasotestit järjestetään kurssin aluksi. Ja ei vain yksi saksan opiskelija, vaan taloudessa toinen osapuoli opettelee suomea. Hän on kaikesta päätellen aikamoinen kielinero, joka osaa ties miten montaa kieltä.

Nyt ovat viralliset siteet Suomeen katkaistu pankkitiliä myöten, mutta kansalaisuus tietysti säilyy ja toivottavasti hän aikanaan saa pitää myös Suomen kansalaisuuden. Kuulemma Saksan kansalaisuuden saa avioliiton myötä ja myös lapset automaattisesti kaksoikansalaisuuden. Hyvä niin, kun ei tästä maailmasta koskaan tiedä varsinkaan näinä päivinä. Isälle Saksaan muutto oli alkuun aika kova pala, mutta eihän se onneksi maan ääressä ole. Monet kulkevat tuommoisen matkan vaikka jalkapatikassa, emme tosin me.

Pientä haikeutta tietysti on ilmassa, mutta kaikesta päätellen tytär on hyvissä käsissä ja myös taloudellinen puoli Saksassa järjestettävä, jos puoliso jää kotiin tekemään tilan töitä. Tästä kyllä on varmasti kehkeytynyt jo nyt toimelias emännänalku, joka ajaa traktoria ja avustaa mm. perunannostossa ja pakkaamisessa. Anoppi kylläkin on talossa ilmeisesti aurinkoa tarkempi vanhaemäntä, mutta vaikka asuukin samassa talossa, niin eri taloudessa.


 Yöllä ja aamupäivällä on satanut yllättävän rankasti. Kultapallot, syysleimuista puhumattakaan, nuokkuivat vielä nyt illansuussakin päät alaspäin. Vesi ei niille kylläkään tehnyt pahaa. Mutta syksyä tekee. Pian varmaan naapurin isäntä pääsee puintihommiin.

torstai 27. elokuuta 2015

Säteilen

Säteilen kahdestakin syystä: kuvaukseen liitttyvän radiaktiivisen aineen vaikutuksesta ja ilosta. Mitään pahempaa ei onneksi sydämestä löytynyt. Merkki jostain vanhasta infarktista, joka on ollut tai ei ollut joskus ja vähän kai läppäkalkkeutumaa, mutta vähän sitäkin. Niin että hyvä reissu on takana!

Se radioaktiivinen merkkiaine on metka tapaus, kun se tuodaan pienessä lyijyarkussa tutkimushuoneeseen. Nyt olen juonut runsaasti, joten en varmaan en kauaa säteile, jos ollenkaan.

Iloa toi kolmannen serkkuni sähköposti. Emme ole moneen kuukauteen vaihtaneet kuulumisia ja nyt sitten oli puolin ja toisin päivitettävä sairaudet ja muut kuulumiset. Ensin mainittuja oli kummallakin riittämiin  eli viestit olivat pitkiä...

Huomenna tulee Saksantytär käymään. Kiva, ettei hänen visiittinsä jäänyt ensi viikolle, jolloin mies on menossa silmäklinikalle ja jännittää varmaan jo etukäteen sitä. Kutsu tulikin tosi nopeasti. Minä sen sijaan saan tiedot näistä sydänjutuistani vasta parin viikon päästä, kun lääkäri soittaa. Se toinen juttu eli valkosolujen tilanne ehkä selviää samassa puhelussa, ellei tule kutsua lisätutkimuksiin.

Olen ollut koko iltapäivän aika väsynyt, tietysti kun kello soi jo varttia yli viisi aamulla ja muutenkin reissu rasittaa. Päiväunetkaan eivät oikein onnistuneet, vaikka yritin pariin kertaan nukahtaa.

Mies toi laatikollisen mustikoita, kaupasta tietenkin kun ei meistä ole marjametsään menijöiksi. Suurin osa meni suoraan pakkaseen: 11 pussillista. Nyt hän on varmaan jo kotimatkalla soittotunniltaan eli ohjelmaa on ollut tänään kummallakin.

tiistai 25. elokuuta 2015

114140

Tämän illan kävijämäärä on aika hauska luku: 114140. En järjestä sen kunniaksi arpajaisia, mutta jos olet kiinnostunut kirjoistani, niin muutama olisi nyt alessa: Perttilä-kirjan saisi kympillä ja Mattilan viidellätoista eurolla (sis. postikulut). Kirjat eivät ole luettuja, mutta selattuja ja sen takia myyn ne mielelläni ale-hintaan. Ne reissasivat koko kesän Reuna-kustantamon kirja-autossa ympäri Suomea.

Kauppa vain ei oikein käynyt, ikävä tunnustaa. Yksikin rouva oli jo ostanut kirjan, mutta tuonut sen kipin kapin takaisin, kun mies oli sanonut, ettei Mattila ole oikea Mattila. Hyi miestä, on se, mutta kauppa peruuntui.

NYT OLISI PIENI KIRJA-ALE

Jos kiinnostut, niin lähetä viesti kolumbus-sähköpostiini (ks. tuosta sivupalkista osoite).  Se toinen osoite ei nyt toimi vieläkään, kun en ole saanut aikaiseksi tehdä sille mitään. En huomannut laskea kirjoejn  määrää, mutta muutamia kappaleita on kumpaakin.

Viikko alkoi sikäli mukavissa merkeissä, että mies sai uudet silmälasit ja näkee taas lukea. Hän oli valinnut aika samanlaiset pokat kuin aikaisemmatkin, mutta hyviltä ne näyttävät. Tuskin hän missään trendilaseissa viihtyisikään. Samalla reissulla hän vei soittolasinsa korjattavaksi eli linssinvaihtoon. Sunnuntain harjoituksissa ei kuulemma saanut ollenkaan selvää nuoteista. Kesän harvat harjoitukset hän näet on tehnyt nuoteitta.

Toinen hyvä uutinen oli, kun postissa tuli ukkokullalle viesti Silmäklinikalta. Lähete on mennyt perille ja erikoislääkäri on tutkinut paperit, ilmoitettiin kohteliaasti. Ihmeen nopeasti, vaikka toivottavasti tutkimustulokset ovat hyviä. Siinä silmässä on silmähermon rappeumaa, tarkistin mieheltä ja ymmärsin, että leikkaus on suljettu pois mahdollisuuksien luettelosta. Siitä silmästä on jo ainakin kolmannes näöstä kadonnut, niin että uudet rillit olivat hyvään tarpeeseen. Toisessa silmässä on glaukooma eli viherkaihi kuten ennen sanottiin.


Nyt vain odotellaan kutsua klinikalle. Siitä tosin ei ollut mainintaa, miten nopeasti taikka hitaasti se tulee, mutta nopeasta palautteesta voisi ehkä päätellä jotain kiireellisyysasteesta. Odotellaan ja jännätään, kumpi kutsu tulee ensin hänelle; tämä vaiko aika eturauhasleikkaukseen, versioon numero 3. "Parhaassa tapauksessa" olemme vielä samaan aikaan samassa sairaalassa, vaikkakin tietysti eri osastoilla, riippuen tietysti siitä miten nämä asiat etenevät minunkin kohdallani. Onneksi meillä on ihania naapureita, jotka ovat siinä tapauksessa luvanneet vähän katsoa talon perään, ottaa postit ja niin edelleen.

Minulla on tietysti omat asiat vetämässä ja joka tapauksessa nyt torstaina sydämen perfuusio-gammakuvaus (tai jotain sen tapaista). Jorvin sairaalassa on oltava jo melkein kukonlaulun aikaan. Onneksi saan syödä kevyen aamupalan ja ottaa aamulääkkeet, mutta enää keskiviikkoaamunakaan ei pidä juoda kahvia eikä teetä. Kun tutkimukseen on varattava yhteensä kolme tuntia, niin tein jo kauppalistaa eväistä. Näitten sokereitten takia näet. Kun en tiedä, millaisen matkan päässä on kahvio, niin paras on varustautua omilla eväillä (ja insuliinivehkeillä).

Juu, käsityö pitää myös ottaa evääksi. Kudon kesäjakkua, jonka pitäisi valmistua siskonpojan häihin, mutta tällä tahdilla ei ainakaan tämän pojan häihin. Muutama kerros sentäåän syntyy joka päivä. Kokonaan oma juttunsa on tietysti se, onko minusta lähtijäksi, mutta sen näkee sitten. Lanka on Novitan Kaste-lankaa oljenkeltaisena. Ei kellään satu olemaan ylimääräisiä keriä? On nimittäin niin ja näin, riittääkö lanka, vaikka onnistuinkin ostamaan jo pienen erän lisää.

Muuten päivä on mennyt pääasiassa lueskellessa. Selvittelin myös muutamia pieniä taustajuttuja kumpaankin tekeillä olevaan kirjaan, omaan ja kyläkirjaan. Luin vanhoja. käsin kirjoitettuja pitäjänkokousten pöytäkirjoja ja sen verran se otti silmiin, että en jatkanut enää muiden asioiden googlettamista, vaikka niin olin ajatellut. Pala kerrallaan nämä etenevät. Hitaasi kyllä, mutta etenevät kuitenkin.

Leppoisaa viikkoa - heh, vaikka kirjaostosten merkeissä!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Merkkipäivä

Ei, kenelläkään ei ole syntymä- tai hääpäivää eikä nimipäivääkään. Meidän isäntä vain  lähti ensimmäisen kerran Salonkiorkesterin soittoharjoituksiin sitten toukokuun alun. Melkein neljän kuukauden tauko on toivottavasti nyt ohi, mutta kyllä se häntä on rassannutkin. - Kadonneet avaimet muuten löytyivät, mutta tietysti vasta sen jälkeen, kun uudet vara-avaimet oli teetetty. Niinhän se aina menee.


Nyt pitää minunkin ryhdistäytyä, kun ei vielä tiedä, mitä tässä on edessä. Tutkimuksia kaiketi ainakin. Alkavalla viikolla on päivän reissu Espooseen, jossa pitää olla jo ennen kahdeksaa aamulla. Onneksi pienen aamupalan sentään saan syödä, mutten juoda teetä enkä kahvia. Lääkkeistä pitää vielä soittaa ja kysyä tarkemmin huomenna.

Ajattelin nyt ruveta laatimaan sukupuuta seuraavan kirjan päähenkilöistä ja heidän lähipiiristään. Nimet ja sukulaissuhteet ja vuosiluvut pitäisi saada isolle paperiarkille, sillä ei niitä mikään muuten pidä järjestyksessä. Rupean siihen hommaan, vaikka näemmä aika on hurahtanut taas tietokoneella, tosin taustamateriaalin kaivuussa pääasiassa, mutta kirjoitin pätkän tekstiäkin niin että ihan hurvittelussa ei iltapuhde ole hurahtanut. Tosin pyykkikonekin piti panna päälle, mutta se on tässä touhussa unohtunut. Tämäkin on sitä kahden kerroksen asumista. Nuorempana sitä tuossa tuokiossa piipahti ala- tai yläkerrassa, mutta ei enää ihan ilman asiaa.

Mieskin kotiutuu tuota pikaa, joten nyt äkkiä vihkonippu ja muutama lähdeteos kainaloon ja alas töihin. Sukupuuta laatimaan ja täyttämään ensi viikon lääkedosettia.

lauantai 22. elokuuta 2015

Kahden kerroksen väkeä

Rupesin hetki sitten maksamaan laskuja ja voi-voi. Moniteholasit eivät tällä kertaa riitä lukemaan laskujen pikkuisia numeroita enkä ilman rillejä näe senkään vertaa. Edellisellä kerralla kyllä pärjäsin oikein hyvin. Kapea suurennuslasi on, mutta vietävän hankala käyttää. Sen verran kuitenkin näin, että sain kiireisimmästä päästä muutaman laskun naputeltua ja vahvistettuakin.

Tietokonetta onneksi kyllä voin käyttää ilman mitään laseja. Kun lukulasit ovat alakerrassa enkä sattuneesta syystä niitä nyt lähde hakemaan, niin ei voi muuta kuin valittaa surkeaa kohtaloaan ja jättää laskunippu maksamatta... Huomenna pitää päivän päälle tulla rillien kanssa jatkamaan. Kipeät jalat ja kahdessa kerroksessa asuminen ei aina ole paras mahdollinen yhdistelmä. Onneksi sentään pystymme asumaan kahdessa kerroksessa ainakin toistaiseksi. Varasuunnitelma on oikein pahan päivän varalle, mutta toivottavasti siihen ei tarvitse siirtyä eli tehdä pienestä kirjastohuoneesta sänkykamari.

Ihmeen kauan nämä näkövaivat jatkuvat, kun sytostaateista on jo monta kuukautta aikaa ja jopa kortisonitkin loppuivat joskus alkukesästä. Silmälääkäri puhui neljästä kuukaudesta ja se tässä on kyllä jo mennyt. Näkö myös vaihtelee melkein päivittäin, kuten olen tainnut muutamaan kertaan mainita. Joskus riittävät toiset, joskus toiset rillit, joskus en kaipaa mitään. Onneksi vanhoja silmälaseja eri vahvuuksilla löytyy kaapin kätköistä muutamakin versio, sillä uusia ei missään nimessä kannata hankkia, varsinkin kun ei ole tiedossa, millaisia hoitoja on edessä. Tähän vuoteen asti olen kuvitellut, että moniteholaseilla pystyy näkemään mitä tahansa, mutta ei kai se sitten niin ole. Tämä ei varmaankaan ole mikään vanhenemisoire, vaan nimenomaan liittyy syöpäsairauteen, kuten lääkärikin totesi ja samaa olen kuullut monen muunkin sanovan.

Ihanaa viikonloppua!

torstai 20. elokuuta 2015

Mä kirjeen luin

Tänään sitten sain vihdoinkin vastauksen selkäydinpunktiosta. Kirjeessä oli pitkä litania täysin tuntemattomia sanoja, joihin en löytänyt googlettamallakaan selitystä. Sen kuitenkin ymmärsin, että valkosoluissa on edelleen vikaa, kuten jo sairaalassakin todettiin, ja lisätutkimukset tai -hoidot ovat edessä.

Kirjeessä arvellaan, että on epäily mahdollisesta kantasoluvauriosta. Lisäksi neutrofiileissä (ymmärsin että se tarkoittaa jotain valkosolulajia) on havaittu tuman liuskoittumishäiriötä. Ynnä muuta, sanoja, joista en saanut selvää tämänkään vertaa. Eipä tainnut lääkäripoika turhan takia ottaa elämänsä ensimmäistä selkäydinnäytettä suoliluun kohdalta enkä turhaan maannut päiväkaupalla yksin sairaalan eristyshuoneessa infektiopelon takia. Jos tämä on oikein vakavaa, niin arvatenkin kutsu sairaalaan tulee lähiaikoina. Ainakin lymfooman hoito käynnistyi tosi nopeasti. - Tämä oli tietysti vasta ensiarvio ja tiedot siirtyivät spesialistien syynättäväksi.



Ihan läpihuutojutulta tämä ei tosin ainakaan omissa korvissani kuulosta ja voisi myös olla selitys erilaisiin epämääräisiin oirehtimisiin, kuten jatkuvaan väsymykseen ja pieneen iltalämpöön. Tuli taas mieleen kiitollisuus siitä. kun aikanaan terveenä sain täsmäluovuttaa verta monenmoiseen tarkoitukseen. Nyt voin olla itse se, joka saa olla sitä vastaanottamassa, kuten olen jo muutamaan kertaan ollutkin. Mutta tämän pitemmälle en toistaiseksi rupea asiaa miettimään. Ehtiihän sitä sitten myöhemmin, mutta toivottavasti enkelit ovat edelleen hereillä.

Toinenkin takaisku osui tälle päivälle. Mies oli pyöräilemässä ja pudotti pienen kukkaron, jossa oli sekä fillarin että kodin avain, käyntikortti ja parikymppiä rahaa. Huomenna hän lähtee ajamaan saman reitin, jos vaikka kävisi niin hyvin, että kukkaro löytyisi. Lukonvaihtoa ei varmaankaan tarvitse tehdä, kun meillä on luotettava hälytyssysteemi ja pillit rupeavat huutamaan heti, jos joku yrittää esimerkiksi yöllä sisään. Mutta silti mies arveli, ettei taida uni hevin tulla tänä yönä. Eikä kunnon ruokakaan maittanut, vaan kumpikin kuittasi sen voileivillä.

Ei tässä tänään muuta sen kummempaa. Onneksi mulla oli varastossa oikein romanttinen nyyhkykirja, jota lukemalla turhat ajatukset karsiutuivat mielestä.

Unta hakemassa

Meneekö tämä yö ihan pipariksi? Nukku-Matti on hukkateillä! Olisiko se kadonnut tuonne leimukukkien ja miljoonakellojen joukkoon?



Olin jo sängyssä, uniapneani hoitoon tarkoitettu häkkyrä päässä, mutta unta ei vaan tullut. Yleensä nukun siihen suhteellisen nopeasti, mutta nyt joku valvotti. Se joku taitaa olla turvonneet jalat, joille en millään löytänyt sopivaa asentoa eikä illan särkylääkekään ottanut tepsiäkseen. Kun laitteen kanssa on melkein pakosti nukuttava selällään (ja ehdottomasti suu kiinni), niin sekin tuntui vain puuduttavan eli vali-vali. Laite on varmaan äärimmäisen tärkeä ja toimiikin, mutta aina joskus siitä tulee lievä ahdistuksen tunne. Nyt ahistaa unen karkaaminen.

Iltalukeminen sängyssä on tuo vekottimen takia jäänyt ja voi olla, että mitkään silmälasit eivät edes sovi yhteen sen kanssa. Pakko oli nousta ylös ja avata tietokone uudestaan. vaikkei oikeastaan täälläkään ole mitään sen ihmeempää tekemistä eikä tähän aikaan kehtaa tunnustaa naamakirjassakaan keikkuvansa.

Iloisia asioita voisi päivästä kirjata vaikka miten paljon. Isännnän uusi pyörä tarvitsi vähän säätöjä ja Nuorempi poikapuoli kävi ne tekemässä ja lisäksi hän kiipesi nostamaan kellon terassin ulkoseinään. Nyt vain toivotaan, että kello jaksaa siinä kävellä. Hän myös lupaili yhtä käyttämättä jäänyttä polkupyöräänsä semmoista kipeästi tarvitseville ystävillemme, joilta on kaksi fillaria varastettu lyhyen ajan sisällä. Sitten kävin lyhyen, mutta sitäkin mukavamman pikku-kirjeenvaihdon naapurin rouvan kanssa. Vaihdoimme kuulumisia puolin ja toisin, ei sen kummempaa, mutta siitä jäi oikein hyvä mieli.

Tämän päälle taidankin lähteä katsastamaan sitä Nukku-Mattia., mutta taidanpa varoiksi jättää tietsikan päälle --- Hyvää yötä, kaikki yökukkujat ja muille hyvät huomenet!


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Ihmettelimme

Kävimme tänään vaaria tervehtimässä, kun huomasimme ettei almanakassa ollut mitään ohjelmaa, ei edes tarvetta kauppareissulle. Ei tullut mieleenkään kysyä vaarilta sotainvalidien 75-vuotisjuhlasta. Kaikesta päätellen hän ei osallistunut näihin kuulemma viimeisiin Veljesliiton juhliin, kun kerran oli kotosalla ;-) . Hän odotteli hierojaa, joten mekään emme pitkään viipyneet, päiväkahvit vain joimme pika-pikaa ja kyselimme kuulumiset.

Matkan varrella ihastelimme kypsyviä viljapeltoja ja ainakin rukiin, ohran ja vehnän olin tunnistavinani, vaikka tämä nykyinen "näkövika" saakin silmät joskus viiraamaan liikkuvassa autossa. Harmi kun ei ollut kameraa mukana. Yhtään puimuria tosin ei vielä näkynyt, mutta varmaan isännät jo teroittavat kynsiään päästäkseen pellolle.

Meidän kukkapenkin jalohortensia Endless Summer on avannut ensimmäisen kukkansa tänä kesänä. Jokunen nuppukin näyttää olevan, joten toivoa on vielä toisestakin kukasta.



Mutta se, mitä oikein tosissamme ihmettelimme ja mistä olen aikaisemminkin kirjoittanut, on radan varteen kohoava karmean näköinen melueste. Senkin kuvaamiseen olisi ollut kameralla käyttöä... Sen vielä käsitän, että kun tai siis jos joku ostaa myynnissä olevia tontteja radan varresta, niin meluaita ehkä on heille hyvinkin mieluisa. Mutta kun aita jatkuu veljeni pellon kohdalla vaikka miten pitkälle, peltoaukean puoliväliin asti, niin ihmetellä täytyy, miten kunnalla rahaa voikin olla jonninjoutavaan. Lähimmät talot ovat nimittäin lapsuudenkotini ja muutamat naapurit lähemmäs kilometrin päässä ja välissä siis on pelkkää viljelysmaata.

Jänikset, joskus peurat tai hirvet ovat ainoat, joita junien melu mahdollisesti voi häiritä. Ainakin aita hankaloittaa niiden pääsyä radan yli, samoin joutsenperheen, joka monena keväänä on marssinut pesälammelta kesälammelleen kylän keskustaan.  Isä arveli, että pakon edessä elukat varmaan opettelevat marssimaan alikulun kautta. Muistan kyllä vanhastaan, miten savipelto johti varsinkin keväisin ääntä niin että talo melkein tärisi, silloin varsinkin kun pitkä tavarajuna ajoi ohi. Mutta ei se meidän yöuntamme sen kummemmin häirinnyt. Pitkät tavarajunat kuuluvat kolistelevan meidänkin kohdalla, vaikka olemme ainakin toista kilometriä radasta. Välissä olevaa metsää on karsittu ja sen huomasi heti melutason lisääntymisenä, ei tosin häiritsevästä. Radan varsi on rakennettu täyteen omakoti- ja kerrostaloja ja vasta aivan viime vuosina kukaan on ruvennut edes puhumaan meluvalleista tai muista -esteistä.

Aitatolpat ovat korkeat ja kuulemma tiuhassa olevien tolppien väleihin tulee jotkut levyt, tiesi isäni. Ensivaikutelma: kuin keskitysleirin ympäri kulkeva aita. Paikallisen vankilankaan ympärillä ei taida olla niin tiheää näköestettä. Ellen nyt sitten ymmärtänyt näkemääni ja vaarin kertomaa ihan väärin. Ei tietysti saisi arvostella keskeneräistä työtä, mutta ainahan saa ihmetellä turhaa rahankäyttöä.

Muuten ei tässä sen kummempaa. Jalkojen turvotus ja pieni särky vaan ei hellitä tukisukista ja nesteenpoistolääkkeistä huolimatta. Se hankaloittaa elämää, mutta onneksi yksi jäljellä oleva sydäntutkimus on jo ensi viikolla. Itse en sentään voi enkä uskalla lisätä lääkitystä, mutta eihän tämä nyt ainakaan normaalia ole, eikä itse keksittyä... Helteelläkin voi olla oma osuutensa, mutta toisaalta tämän turvotuksen takia minä muutama viikko sitten sairaalaankin jouduin. Siellä se laski, mutta varmaan lääkityskin oli erilainen, eikä silloin helteistä ollut tietoakaan. Ikävä vaiva.

maanantai 17. elokuuta 2015

Menipä viikonloppu äkkiä

Täällä olisi ollut viikonloppuna vaikka miten paljon huikeaa ohjelmaa, mm. Jannen 150-vuotissynttäripiknikki ilotulituksineen, puistotanssiaisineen ja -konsertteineen. Olisi ollut ravintolapäiväkin ja Taiteiden yö. Näillä kintuilla meistä ei vaan ollut lähtijöiksi. Ahkeroin silti kotonakin kinttuni oikein turvoksiin ja peffan puuduksiin , tietokoneella näet. Menossa oli kyläkirjatekstin repostelu, eikä mikään nopea juttu, vaikka ystäväni T. olikin tehnyt tosi perusteellista ja hyvää jälkeä.

Huokaisin helpotuksesta kun sain lähes satasivuisen tekstin matkaan. Seuraavaa versiota odotellessa voin ainakin sen osalta vetää lonkkaa, mutta sormet syyhyäisivät päästä jo omankin kirjan kimppuun. Muutama omakin juttu vaatii vielä pohtimista ja kirjoittamisen vaivan samaiseen eepokseen, jonka "piällysmiehet" arvelevat ehtivän joulumyyntiin. Me kaksi suvaitsemme epäillä: ei ainakaan tämän vuoden joulumyyntiin edes teknisesti, kun taittajastakaan ei toistaiseksi ole edes hajua. Niinhän se aina on, että aikatauluja tekevät parhaiten ne, joilla ei ole vastuuta tekemisestä, saati kokemusta työn vaatimasta ajasta. Tuli mieleen ex-kollega, joka kysyi, olenko niin taitava että osaan kirjoittaa ja oikolukea tekstin kerralla valmiiksi. Hän kun kuulemma oli. Minä en.

Niin oli kiire, etten edes kasvihuoneelle ehtinyt enkä illalla enää jaksanut taikka paremminkin sanottuna viitsinyt tallustella sinne kastelemaan.  Huomenna pitää mennä katsomaan, onko siellä enää mikään hengissä. Ensimmäinen kurkku on kumminkin jo syöty, samoin muutama tomaatti. Chilit kasvavat, mutta paprika näytti aika surkealta, kun sitä viimeksi tervehdin. Pihan kukat sen sijaan kukkivat kauniisti, siis ne jotka eivät ole kuivuneet korpuiksi jo aikaisemmin sen sairaalareissuni aikana.

Äitienpäiväruusu monen vuoden takaa innostui tänä vuonna kukkimaan tosi kauniisti. Uutena kukka oli mielestäni kellanoranssi ja selvästi pienempi. Nyt kun se lepäsi viime kesän, ovat kukat kuten lehdetkin selvästi suurempia, mutta varsi on aika lyhyt.




Ei muuta kuin hyvää alkavaa viikkoa! Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Niin mekin.

perjantai 14. elokuuta 2015

Päivitettiin almanakkoja

Tänään katseltiin alkusyksyn ohjelmaa ja onhan sitä. Mies sai soittotuntiensa ajat ja minulla on näitä omia sairausmenoja jo valmiiksi almanakkaan merkittynä. Mies hetken harkitsi, miten paljon uhraa aikaa ja rahaa tunneilleen, mutta yhdessä totesimme, että se on hänen ainoa rahaa vievä harrastuksensa. Siitä ei ihan heti tingitä, ihan jo mielenterveydellisistäkään syistä.

Omat harrastukseni ovat tässä pirtissä ja pihapiirissä tapahtuvia, vaikka niin mielelläni joskus lähtisinkin "johonkin". Mutta kun on näitä vaivoja, eivät mitkä tahansa harrastukset terveydenkään puolesta käy. Aina ei voi miestäkään vaivata kyytimieheksi, niin että ollaan sitten kotona ja vielä hyvällä mielellä. Johan minä aikanani ehdin reissata ihan tarpeeksi. Parhaimmillaan työmatkakin oli 84 kilsaa kahteen kertaan päivässä. Silloin ei autoilussa ollut mitään ongelmaa. Nyt on.

Menin lupaamaan rintamamies-nukkekotini ensi vuoden puolella Nukkekotiyhdistyksen järjestämään nukkisnäyttelyyn, joka muistaakseni on Tampereella tai Jyväskylässä, jos nimittäin kuljetus järjestyy jonkun muun toimesta. Siinä ainakin on yksi lähtitulevaisuuden harrastus, kun taloon pitäisi tehdä ulkoeteinen ja muutenkin viimeistellä sitä valmiiksi. En kehdannut olla lupaamatta, kun mökkini sentään on numero 2 sadasta huvilasta. Pitäähän siellä olla yksi "tavistalokin", joka ei komeudella kilpaile huippuosaajien rakennelmien kanssa. Ja tuleepa nyt ainakin hyvä syy ryhtyä rupeamaan, pitkästä aikaa tähänkin harrastukseen, kun olen enempi keskittynyt kirjoittamiseen tai oikeammin taustoittamiseen ja muuhun materiaalin haalimiseen.

Talo on mittakaavassa 1:18 ja se on minulle vähän liian pieni, näille varsinkin nyt kovin turvonneille töppösormille. Mutta eiköhän se siitä. Ensin täytyy tehdä piirustukset ja etsiä raaka-ainetta, mutta muistaakseni minulla on jotain levyä, ainakin paspis-pahvia, josta voi leikata seinät ja katon. Ikkunoiden ja ovien näpertäminen on haastavin homma.

Selvästi kesä alkaa kääntyä syksyn puolelle. Sen huomasi illan viilenemisestä ja siitä, etten löytänyt enää oikein mitään niityn kukkia maljakkoon. Kukkapenkin leimukukat ja kultapallot alkavat juuri kukkia, mutta niitä en raaski leikata.


Kärhö rupesi kukkimaan uudestaan, mutta siinäkin on vasta muutama kukka ja nuppu, joten en lähde turhan päiten napsimaan muutaman päivän iloksi niitäkään maljakkoon.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Huh hellettä, sanoi jäniskin

Ihmettelen, miten uutistenlukijat ynnä muut hehkuttavat helteen ihanuutta. Euroopan helteissä on kuumuuteen kuollut vaikka miten paljon ihmisä ja vielä suurempi joukko kärsinyt siitä. Sama on edessä täälläkin vanhuksilla, sydänvikaisilla, hengitystieoireista kärsivillä ja kaikilla paksukaisilla. Ei siis välttämättä äkkikuolema, mutta mieluiten sitä nauttisi kevyestä tuulen henkäyksestä ja parinkymmenen asteen lämmöstä pihakeinussa köllötellen.

Tänään oli sen verran kuuma, ettemme jaksaneet ollenkaan istua terassilla, johon aurinko paistoi suoraan monta tuntia iltapäivällä. Iltaruoka sentään tehtiin ja syötiin terassilla. Tai minä kyllä keitin perunat, sipulit ja yhden porkkanan sisällä, jossa tein myös kantarellikastikkeen. Mies oli jo viime viikolla ostanut tarjouksesta naudan entrecôte-pihvejä, joista paistoi ulkona yhden kummallekin. Pakkaseen jäi vielä parin aterian ainekset.

Iltapalaksi säästin illansuussa poimimani marjat, keväällä istutetun mustaherukan kaikki kolme terttua ja kourallisen villivattuja pensaasta, joka oli jo saanut tappotuomion. Keväällä vain voimat loppuivat ennen sen hävittämistä ja nyt tämä teki marjoja enemmän kuin varmaan koskaan aikaisemmin yhteensä. Pieniä, ihanan makuisia vattuja. Siis sen verran kävin kasvimaalla, kun oli pakko kastella kasvihuoneen tomaatit ynnä muut vihannekset.

Siitä on nyt paria päivää vaille vuosi, kun sain syöpädiagnoosin. Jo viime hääpäivän illallisella olin kipeä ja pian sitten jouduinkin sairaalaan. Sen muistan, miten diagnoosista kertomaan tullut naislääkäri melkein hyppi riemusta, kun se ei ollutkaan nopeasti tappava mahasyöpä, vaan helpommin parannettava imusolmukesyöpä lajiltaan suurisoluinen B-solujen lymfooma. Silloin vielä en tiennyt, että sekin oli minulla lajissaan pahinta laatua, joten hoidot alkoivat heti. Ne kuitenkin purivat, mistä olen ikikiitollinen, mutta seuranta jatkuu vielä toistaiseksi neljän kuukauden välein. Vasta viiden vuoden päästä minut julistetaan terveeksi syövän osalta, jos nimittäin olen vielä silloin muuten hengissä... Kaikkihan eivät selviä, vaikka onneksi suurin osa tämänkin lajin syöpäpotilaista. Olikohan se 75 % tai jotain?

Tänään oli vuorossa miehen lääkärissä käynti. Onneksi ei tällä kertaa ollut mitään suurempaa asiaa kuin reseptien uusimista.



Eilen hänellä oli silmälääkäri ja nyt on sitten kolme passitusta tarkempiin tutkimuksiin, kun toisen silmän, sen glaukoomasilmän, pohja on kuulemma ehdottoman aiheellista kuvata Silmäklinikalla. Näöstä on jo mennyt kolmannes eikä vaivaa voi leikata. Paineet onneksi olivat kohdallaan, mutta uudet rillit menivät jo eilen tilaukseen. Lisäksi hän odottaa kutsua sydämen määräaikaistarkastukseen aortan laajentuman takia ja sitten siihen viheliäiseen, jo kolmanteen eturauhasta koskevaan leikkaukseensa. Vaiva on ikävä, oireet samat kuin ennen höyläystä paitsi että silloin hän ei tarvinnut vaippoja.

Minun näköni ei ole vieläkään korjaantunut, ei vaikka sokeriarvot ovat nyt ihan kohdillaan. En tiedä sitten, onko tämä näön heikkeneminen sytostaattien vai kortisonin jälkivaikutusta vai yhteensä sitä sun tätä. Lääkärin mukaan voi mennä useita kuukausia ennen kuin näkö tasapainottuu eli en ole ainoa lajissa. Sain nyt tosin uutta pitkävaikutteista insuliinia ja arvot ovat parantuneet parin viikon takaisista. Uuden lääkkeenkin takia joudun mittaamaan sokereita ja laskemaan hiilihydraatteja toistaiseksi joka syömiskerralle ja tarvittaessa pistämään lyhytkestoista insuliinia.  Siihenkin tottuu, kun on pakko.

Mitä näköön tulee, niin vaiva on jokseenkin viheliäinen, sillä näköni edelleen vaihtelee huomattavasti eikä sille voi tehdä mitään, odottaa vain. Tulen kuitenkin toimeen yksien moniteho- ja tällä hetkellä kaksien vanhojen lukulasien kanssa. Yhtenä päivänä näen lukea toisilla, toisena toisilla laseilla. Tietokoneella en tällä hetkellä tarvitse ollenkaan laseja, mutta pientä tekstiä, esim. lääkereseptejä luen suurennuslasin kanssa, kun mitkään lasit eivät auta, mutta näinhän tietysti moni muukin joutuu tekemään. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ikänäkövaiva ja esimerkiksi silmänpaineet ovat kunnossa.

Tähän asti olemme saaneet vuorotella näillä sairaala- ja tutkimusmatkoilla, mutta nyt näköjään alkoi miehen "tuuri". Kun minulla koko viime talvi meni reissaamiseen kodin, labran ja syöpäsairaalan välillä, niin olisi ollut jo aika ns. rauhoittua ja päästä tositoimiin kirjankin kanssa, mutta eihän aina mene niinkuin toivotaan. Talvi oli tosi raskas, kun pahimmillaan kävin kolmekin kertaa viikossa labrassa plus lääkärissä ja sytostaatitkin olivat aina kolmen viikon välein. Nyt onneksi tilanne on paljon parempi, vaikka ainakin yksi isompi tutkimusreissu Helsinkiin on vielä edessä. Ja taas lääkäri teroitti sitä, että kuumetta pitää seurata ja jos se nousee 38:aan, niin heti pitää lähteä suoraan aluesairaalaan. Iltaisin se tuppaakin nousemaan, mutta maksimissaan ollut vain 37,3. Ihan joka ilta en sitä mittaa, sillä kroppa kyllä kertoo, milloin lämpö on noussut. Pari kertaa on kyllä noussutkin ja silloin sitä on viiletetty matkaan. Syynä on valkosoluarvojen mataluus, joka taas heikentää elimistön puolustuskykyä pöpöjä vastaan. Siksi kai keväinen mahatautikin otti niin koville. Herkästi joudun tiputukseen ja vertakin on annettu tarvittaessa.

Viime sairaalareissun iso plussa oli se, että myös syövän osalta minua kuvattiin koko kropan pituudelta - päätä lukuunottamatta. Lääkäri totesi, että ei syöpää näköpiirissä eikä haimassakaan oleva "ilmiö" ole kasvanut. Sen laatua ei ole selvitetty, mutta hyvä juttu niin kauan, kun se ei kasva tai muuten reagoi, vaikka näkyykin kuvissa. En edes ajattele, mitä se voisi olla. Mutta valkosolut olivat edelleen alhaalla.  Sen kyllä sanon edelleen, että kavereiden, tuttavien, puolituttujenkin tuki ja kannustus sekä rukoukset ovat kantaneet ihmeellisesti.

maanantai 10. elokuuta 2015

Kymmenen vee

Meillä vietettiin tänään 10-vuotishääpäivää. Tina- vai posliinipäiväkö lienee? Tilaisuutta juhlistetttin syömällä ulkona ja tällä kertaa oikein ravintolan "ulkona", lämmin ilta kun oli. Tämä hääpäiväillallinen on jo perinne varmaan kaikkien kymmenen vuoden ajalta. Näin ei kummankaan tarvitse miettiä, mitä ostaisi lahjaksi. Ja hääpäivänä sitä raaskii syödä pitkän kaavan mukaisesti.


Mies tilasi alkuruoan listalta, mutta minä pyysin keittiöltä kantarellikastiketta vihannesten kera ihan listan ulkopuolelta. Kuva ei tuo tarpeeksi esille annoksen kauneutta, herkullisuudesta puhumattakaan. Eri väristä kukkakaalia, muutama pieni peruna, sienikastiketta, sipulin naatteja ohuina suikaleina ja sitten vielä ohuenohuita perunalastuja koristeena. Tuo vaaleanpunainen jäi tuntemattomaksi. Olisikohan ollut retikkaa?


Pääruokana meillä oli kreikkalaiset ulkofileepihvit, lisäkkeenä tomaatti-chilihilloa, fetamoussea ja salaattia. Hyvää oli sekin. Erityisesti tuosta tomaattihillosta pidimme eikä lihastakaan ole pahaa sanaa sanottavana. Tämä annos kaiken lisäksi on kuukauden tarjouksena (alle 20 €).


Kun olin etukäteen arvioinut hiilihydraatteja ja varautunut kotona pistämällä "sopivan" annoksen insuliinia, laskeskelin, että uskallan kruunata aterian jäätelöannoksella.


Oikein olin arvioinut; sokerit olivat kohdallaan. Mutta jos jostain pitää (heh-heh tänäänkin) ruikuttaa, niin tukisukista voisi mainita sen verran, että oli ihana saada ne kotona ensimmäiseksi pois jaloista.

Hyvä päivä oli ja kuten fb:ssä yksi kaveri huomautti, avioliiton seitsemän kriittistä vuotta on kaukana takana. Meillä tosin kaikki kymmenen vuotta ovat olleet hyviä, onnellisia vuosia, joista jokaisesta olemme olleet kiitollisia.

lauantai 8. elokuuta 2015

Työlauantai

Olipa tänään mukava päivä! Sain Tyttären apulaiseksi, itse asiassa hän pääasiassa teki, minä istuin ja lepäsin ja sitten tein vähän ja taas lepäsin. Kastelin sentään kasvihuoneen kasvit ja kieltäydyin laskemasta vainaita. Niitä, kuolleita kasveja nimittäin, oli taas syntynyt, kun en muutamaan päivään jaksanut käydä kastelemassa. Tytär kaivoi kaksi kuoppaa ja istutti niihin kaksi istuttamista odottanutta mustikkapensasta. Toisen sain veljeltäni jo varmaan ainakin kuukausi sitten, mutta viisaana miehenä hän oli kaivanut pensaan ison multapaakun kanssa. Toisen tytär kaivoi terassin kasvilaatikosta, jossa en arvellut mustikan viihtyvän. Nyt nämä ovat tontin laidalla. Kasvilaatikkoon jääneeseen koloon istutin muutaman taimen, jotka luultavasti eivät ehdi tänä vuonna kukkaan, mutta ovatpa nyt ainakin mullassa. Mukana tuli liuta muurahaisiakin.

- Tämä on vain kuvituskuva, kun en ole kameran kanssa viime päivinä hihkinut. Parvekkeen kukkia, jotka siirtyvät syksyllä penkkiin talvehtimaan.



Sitten siirryimme marjapensaiden äärelle. Kumpikin poimimme juuri sopivan määrän punaisia viinimarjoja. Tytär vielä rohkeana naisena poimi rajaojassa kasvavista mustaherukoista litran verran mustia. Joko oja tai raja on siirtynyt, sillä tuskin pensaat lentämälläkään ovat ojaan siirtyneet. On mukava ajatella, että pensaat ehkä ovat talon ensimmäisten omistajien istuttamia joskus ennen sotia. Viimeinen suvun edustaja kuoli vanhuuteen 1952, joten tuskinpa hän enää viimeisillä voimillaan puutarhaa kohensi. Tytär sanoi perkaavansa ja pakastavansa marjat jo tänään. Minä perkasin puolet ja jatkan huomenna. Ilman apua en olisi millään selviytynyt näistä hommista. Nuorempana ja terveenä sitä olisi nämäkin tehnyt käden käänteessä...

Illalla jatkoimme miehen kanssa rapukekkereiden merkeissä. Ravut maistuivat melkein paremmilta nyt kuin pari päivää sitten, vaikka hyviä ne olivat silloinkin. Valmiiksi keitettyjä täplärapuja tarjouksesta, samaa erää kumpanakin iltana. Maanantaina on 10-vuotishääpäivämme ja silloin aiomme mennä ulos syömään, kuten tapana on joka vuosi ollut.

Sen verran tuli päivän aikana käveltyä, että jalat olivat vielä illallakin kipeät tukisukista huolimatta. Tai ne ehkä puristivatkin niin, että nilkkoja särki. Muutenkin päivä väsytti, joten uni varmaan maittaa.

Kertaalleen vielä kauniit kiitokset kannustuksestanne, hyvät blogiystävät! Sananne tuntuivat tosi hyviltä. Kissa vain elää kiitoksella, mutta silti - te tiedätte.

perjantai 7. elokuuta 2015

Olenko minä niin negatiivinen?

Kirjoitin kommentteihin pitkää vastinetta nimimerkki "Jennille". Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa suoraan postaukseen. Voi olla, että luin rivienkin välit hänen kommentistaan tai sitten hän otti kantaa minun asenteisiini syvemmältä kuin itse ollenkaan havaitsen. Olen luullut olevani suht. koht. positiivisesti vakavaan sairauteenikin suhtautuva ihminen, mutta sanokaa te. Luetteko te vain valitusta ja marinaa? Johon, kuten terveydentilaanikin, sitten Jennin suosituksesta voisin omalla asenteellani vaikuttaa?

Jostain tosin luin, että on vallan normaalia kokea masennusta sitten, kun syöpähoidot ovat ohi. Kun tavallaan on lupa vähän hellittää. Varsinkin viimeiset sytostaatit ottivat koville ja aiheuttivat monenlaista vaivaa. Näkö ei ole vieläkään kunnolla kohentunut,  mutta sen palautuminen kuulemma voi kestää neljäkin kuukautta tai kauemmin. Kortisonin leventämä naamakin saisi jo kaventua.  Ja muukin turvotus laskea.

Ehkä elän  nyt sitä vaihetta, vaikken tosiaan itse tunnista olevani erityisen masentunut. Perusluonteeltani en välttämättä ole kovin positiivinen, sillä mietin vaistomaisesti sen pahimman vaihtoehdon, jonka kanssa sitten pitää yrittää elää. Mutta elämäni on tosi onnellista ja koko sairauteni ajan olen vankasti uskonuet, että kyllä tästä selvitään.

Ehkä pitäisi lopettaa näiden omista tuntemuksista ja vaivoista kirjoittaminen. Toisaalta te olette olleet valtava voimavara ja tuki pitkin matkaa, silloin erityisesti kun kaikki todella konkreettisesti oli "Korkeemmas käres" ja koko ajan myös erinomaisen hyvässä sairaalahoidossa.

Tänään tuli sairaalasta muutama uusi kutsu. Sepelvaltimotauti, joka onneksi on ollut lievä, pääsee vielä yhteen syyniin varmuuden vuoksi. Tutkimusta vähän aikaistettiin oireiden takia, vaikka niiden määräaika oli joka tapauksessa tämä kesä. Ihan pelkästä luulotaudista tuskin siinäkään on kysymys. Parit nitrot sain sairaalassa ja happiviikset, mutta onneksi ei sen kummempaa kuin kovaa rintakipua, joihin sekä nitro että särkylääke tepsivät. Ei siis infarkti.

Tässä kukat rapupöydästämme: kruunutilliä, siankärsämöä ja oreganoa. Pihakukkia en raaski taittaa maljakkoon, Hilja-maitotyttöön.


torstai 6. elokuuta 2015

Terve taas!

Rapukestit olivat ja menivät, mutta jatkamme ehkä ylihuomenna. Mies nimittäin innostui ostamaan kaksi pikku ämpärillistä täplärapuja, kun tarjouksesta sai. Minun mittani tuli täyten jo ensimmäisen saavin (20 kpl)  jälkeen. Mutta hyviä ne olivat, ai-jai. Mies ehkä olisi jaksanut vielä jatkaakin, muttei viitsinyt yksin syödä.

Oleme pitäneet tapana pitää yhdet rapukestit. Joskus aikaisemmin oli vieraitakin, mutta viime vuosina on ollut nautinto syödä niitä ihan vaan kahdestaan. Tytärtä kyllä kyselimme, mutta hän sanoi ettei ole niin kovin innostunut ravuista. En muista, opetinko hänet aikanaan perkaamaan ja syömään niitä.


Otsikon voi lukea kahdella tavalla. Minähän olen sairaalan mukaan likimain terve ihminen, vaikka tänään kyllä väsymys voitti päivällä niin että nukahdin nojatuoliin. Se taas ehkä ei tehnyt hyvää kinttuihin kertyville nesteille, vaikka jaloissa olikin tukisukat. Nukuin vielä jatkopäikkärit sohvassa, mutta niin vain illalla oli 37 astetta kuumetta. Sairaalan mukaanhan se ei ole kuumetta, hädin tuskin lievää lämmönnousua.

Sen se väsymys teki, että myös palsamit jäivät kitkemättä. Pitää huomenna yrittää uusin voimin, etteivät ne vallan leviäsi naapurin puolelle. Meille ne tulivat aikanaan heinäpaalien mukana silloin talossa oli hevonen. - Mikähän siinä on, kun päivät kuluvat niin mahdottoman nopeasti?

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kiitosta riittää

Kiitokset teille kommenteistanne ja mukana kulkemisesta. Tämä sairaalareissu tuli vallan puskista. Menin sairaalan keuhko-osastolle muutamiin tutkimuksiin ja kysäisin hoitajalta, pitäisikö lähteä ensiapuun näyttämään turvonneita jalkoja. Hän suositteli ja niinpä minut kirjattiin saman tien sisälle osastolle. Taas kävi niin, että lähes valmiiksi pakattu sairaalakassi oli kotona - jo toisen kerran. No, mies toi sen seuraavana päivänä. Se "lähes valmiiksi jne" tarkoitti mm. sitä, että sukkapuikkoja oli kaksi settiä, lankaa ei pätkääkään. Yksi kirja onneksi oli.

Kun menin sairaalaan tiistaina, kotiuuin sieltä seuraavana maanantaina eli eilen. Suurimman osan ajasta vietin eristyksessä. Termi ei ollut tämä, mutta sisältö sama. Hoitajat tulivat maskit naamalla ja hanskat käsisssä, moni vielä pukeutuneena suoja-asuun. Tarkoitus oli suojella minua ulkopuolisilta pöpöiltä ja niinpä en saanut ottaa askeltakaan huoneen ulkopuolelle. Voisiko sanoa, että aika kävi pitkäksi silloin, kun en ollut tutkittavana / kuvattavana / tai muuten syynättävänä.

Tutkimuksia tehtiin paljon. Milloin minua kuskattiin pyörätuolissa, milloin sängyssä, milloin ambulanssikyyillä. Olin illalla väsynyt, mutten niin uupunut, etten olisi päässyt laskemaan kasvihuoneen tappioita. Hyvältähän siellä näytti, vaikka muutama tappiokin oli tullut. Ainokainen Uusen Seelannin pinaatti voi hyvin ja sitä pannaan  jonain päivänä pannukakkuun. Ehkä.

Taian pian nukahtaa pian tähän koneen ääreen, joten kohta kone kiinni ja nukkumaan. "Hyvää yötä " ja terveiset sinne teiänkin työpaikoillenne. - Lääkemuutokset ja muut rasitukset tietysti väsyttävät sekä se, että tänään olin jo vähän raivaamassa kasvihuoneen suunnalla. Lähes metrin korkuisiin rikkaruohoihin en jaksanut kajota, muta sen verran, että mies pääsi leikkaamaan kasvihuoneen
eestä. (ree-kirjain  katosi).

Huomenna pitäisi jaksaa lähteä raivaamaan aitan seinustalta jättibalsamia.



Mitä sairauksiin tulee, niin hyvältä näyttää. Syöpää ei näy, ei syrämen vajaatoimintaa eikä vettäkään ole keuhkoissa. Mutta tukisukat ovat jalassa, vaikka suurin osa turvotuksesta laskikin jo sairaalareissun aikana. Ja hiilihyraateja lasken ihan työkseni. Silti tuntuu äärettömän hyvältä. Enkelit olivat mukana matkassa. - Jos sää sallii ja kauppias myy, niin huomenna meillä on pienimuotoisete, kahen hengen rapukestit. Hääpäiväkin lähestyy.

Millä ihmeellä minä sen karonneen ree-kirjaimen saan takaisin? Apua!

tiistai 4. elokuuta 2015

Taas kotona

Viikon sairaalareissu on takana. Minut syynättiin käytännössä melkein päästä varpaisiin, mutta ensidiagnoosi sydämen vajaatoiminta ja vettä keuhkoissa ei sitten pitänyt paikkaansa. Jotain tutkimuksia tosin on vielä edessä eikä selkäydinpunktion tulokset ole tulleet. Niistä kuulen aikanaan. Näillä tiedoilla ei kuitenkaan syöpä ole uusinut ja valkosolujen tilannekaan ei ole niin katastrofaalinen kuin alkuun kai pelättiin. Hyvä näin.