Herätin henkiin...

Varalla-blogini on herätetty henkiin. Siihen alan pikkuhiljaa lisäämään tekstiä ja kuvia kirjoistani ja kirjoittamisesta, sellaista asiaa, mikä ei ehkä mahtunut kirjoihin ja kansiin. Ehkä tohdin sepustaa jotain kirjoittamisen iloista ja suruistakin, kun nyt sentään kaksi kirjaa on saatu valmiiksi. Heh-heh. Liian vakavasti en sitä kuitenkaan aio ottaa, mutta toivotan Sinut myös sinne tervetulleeksi!

Ja kuten huomaat, tulin tännekin omalla naamallani ja omalla nimellä, mutta kukapa sitä nyt hyvää Villiviinin nimeäkään roskikseen heittäisi! Niin juu, linkki läytyy sivupalkista. Nyt hyvää yötä!

Olen hirrveän pahoillani

Pahoillani siis tästä blogisähläyksestä Entinen pohja tuli hulluksi minulle tuntemattomasta syystä ja ilman omaa sorkkimista. Teksteistä tuli minikokoisia ja kuvat menivät minne halusivat. Kiitos, sain hyvän neuvon ja vaihdoin bloggerin pohjaan. Teksti ei siitä juuri suurentunut ja nyt Anitta kertoo, että sekään ei mahdu hänen näytölleen. Anteeksi! Minun taitoni ja tietoni loppuivat ja itseäni harmittaa jo se, etten näe lukea omaa tekstiäni.

Auttakaa fiksummat! Kaikki keksimäni temput on kokeiltu. Jossain vaiheessa jo luulin, että kaikki lukijani tuosta sivupalkista ovat kadonneet ulkoavaruuteen, mutta toivottavasti niin ei käynyt. Nyt suurensin fonttia: katsotaan mitä tämä aiheuttaa. 

Tässä on ollut kaikenlaista. Lapsiparalle sattui ennen kuulumattomia ikävyyksiä, joista en nyt voi täällä edes kertoa. Ikävyydet johtuvat hänen saamistaan vääristä tiedoista ja virkaintoisesta viranomaisesta. Likka toimi siis hyvässä uskossa. Asialla on pitkävaikutteiset seuraukset, jotka harmittavat meitä kaikkia.  Luultavasti pääsemme vielä maksumiehiksikin miehen kanssa. Pah.

Kaivoin meidän rapunpieleen tulevan joulutontun esille eli vaikka miten olen vastustanut, niin joulua rakennetaan täälläkin pikkujuttu kerrallaan. Lapsenlapsi tulee huomenna käymään, vaikkei esimurkkuna ehkä niin kovin kiinnostunut olekaan joulutontuista. 

Vapputoivotusta ja pientä pohdintaa

Laitetaan nyt ensin villit vapun toivotukset, ettei unohdu! Me emme sinänsä sen kummemmin tätä kevään, ylioppilaiden ja työkansan juhlaa juhli, vähän viiniä haettiin alkosta ja minä ostin jo muutama päivä sitten pullon simaa. Sitäkään ei kannata tehdä, kun menekki on maksimissaan tuo yksi pullollinen. Ilma on kovasti viilentynyt, mutta toivottavasti ei mennä pakkasen puolelle. Viime yönä oli kuulemma ollut yksi aste lämmintä.

Jonain vappuna olen kaivanut kellastuneen ylioppilaslakin päähäni esimerkiksi mennessäni kääntämään kasvimaata, mutten nykyisin viitsi sitäkään. Mies keskeytti aikanaan lukion kramppikuumeeseen, kun rupesi jo ekalla, siis silloisella kuudennella luokalla jännittämään kirjoituksia eikä meillä muutenkaan ole yhteisiä vappuperinteitä.

Löysin jostain blogista eilen vinkin Photoscape-nimisestä kuvankäsittelyohjelmasta, joka on ilmainen ja puhuu suomea. Kiitos vinkistä, valitettavasti en enää muista, ketä kiittäisin.  Tässä on Kaino Ensi Yritys, joka sopii varmaan vapputoivotukseksikin:

Kovasti pitää vielä harjoitella, vaikkakin ohjelma tuntui helpolta ja mukavalta käyttää. Tämä mainio kissannaama oli siellä valmiina, samoin erilaisia kehyksiä.

Tämä tietsikan Tulikettu päätti eilen päivittää itsensä uuteen versioon. Melkein jäi blogistania löytymättä, kun tässä on vaikka miten monta uudenlaista vipstaakia ja nekin oudoissa paikoissa. Ihan vähän tarvitaan tähänkin totuttelua, mutta onneksi mitään ei vielä ainakaan ole kadonnut bittiavaruuteen.

Tämä päivä on tietysti kulunut häähumussa. Olipa mukava päästä oikein kuninkaallisiin häihin. Olin jo etukäteen päättänyt osallistua, vaikken nyt sinänsä koskaan ole erityisesti hullaantunut kuninkaallisista. Silti, kyllä ne Viljami ja Katri, ei kun siis Cambridgen herttua William ja herttuattarensa Catherine olivat suloisia, pienistä morsiuslapsista puhumattakaan. Siinäpä olisi edustava kuningaspari heti Lissun jälkeen, vaikka topakalta rouvalta tuo edelleen vaikuttaa. Ikää lienee jossain kasiviiden paikkeilla.

Muutaman kuvankin otin itsestään morsiusparista, hääkirkosta, isohattuisista häävieraista ja komeista rattaistaan. Kuningatar ja kaasokin pääsivät kuviin. Kaikkia kuvia en sentään tuo tänne.

 

Tämmöinen juhlahumu tekee välillä hyvää ihmiselle.

Pieni piipahdus vain

Mies lähti lääkäriin ja minä ajattelin askaroida sillä aikaa vähän nukketalossa. Pian jokunen kapine on kuvattavissakin. Mutta tietysti piti tulla ensin tänne tekemään pieni blogikierros. Nyt voin  hyristellä tyytyväisenä  tuolla toisessa blogissa saamistani kommenteista. 

Muuten ei tässä sen kummempaa kuin että kiskoin tukisukat kesätauon jälkeen jalkaan ja voi, huoh, ah ja oi. Ne ovat edelleen yhtä ahistavat kuin ennen hellekauttakin. Peltipanssarit jaloissa.

Vaihtelu virkistää

Kuten näkyy, kävin vaihtamassa tänne kesän kunniaksi ja ainakin omaksi ilokseni  raikkaan koivikkopohjan. Tätä himoitsin jo vanhankin tietokoneen aikana, mutta kapea näyttöruutu toi esille vain kapean viipaleen koivunrungosta. Varalla-blogiin laitoin myös uuden pohjan, mutta "taidetöitä" tai tekstiä ei sinne ole syntynyt. Pohjataide on Elegian kätten töitä kummassakin. Kiitos taas!

Muuten päivä on sujunut verkkaiseen tahtiin, ei mitään mainittavaa.

Aurinkoista helatorstaita

Ihana suvipäivä ja tämä vaan istuu tietokoneella. Tuli kai niin monen päivän vaje, että pitää ottaa kiinni rästejä. Ihan oikeasti sanottuna uusi ohjelmisto ja tämä konekin vaativat totuttautumista. Kuvien siirtoon asti en ole vielä päässyt. En tosin ole paljon kuvannutkaan viime päivinä.

Huomasin, miten valtavan riippuvaiseksi sitä on tullut tietokoneesta siitä huolimatta, että edes työtarpeita ei enää ole. Tämä on tietysti puhdasta huvittelua, mutta ehkä mukavampaa kuin vaikka siivous ja ikkunanpesu, ei kuitenkaan niin hauskaa kuin lukeminen, nukkispuuhat ja sukututkimus. Nekin linkit hävitin, mutta sukuselvitykseni ovat - toivottavasti - tikulla.

Vielä kun oppisin tekemään suosikkilistoja... Hävitin siis tietysti koneen mukana sekä sähköpostiosoitteet että omat suosikkini ja se harmittaa niin vietävästi, kuten jo eilen taisin maristakin.

En tiedä sainko edellisen koneen itse solmuun vai hajosiko kovalevy vanhuuttaan. Onneksi joululahjaraha oli vielä piirongin laatikossa pahan päivän varalle tallessa ja nyt sille tuli hyvä käyttökohde. Tähän lopetan höpötyksen tästä aiheesta.

Muuten itselle ei ole sen kummempaa ole näiden parin päivän aikana tapahtunut, vaikka onhan sitä tässäkin. Lapsi tulee illalla syömään ja toinen varmaan siivoaa uutta tilapäiskämppäänsä tai pakkaa muuttolaatikoita.

Mies on taas ollut kovin tasaluonteinen eli on ollut säännöllisen pahalla tuulella minulle tuntemattomista syistä. Yritän olla siitä välittämättä. En tiedä, olisiko siinä yksi vanhenemiseen ja sairauksiinsa liittyvä juttu hänellä. Toisaalta aikuisenkin lapsen ongelmat painavat isää eivätkä ainakaan helpota elämää. Tuntuu että jokainen vähänkin poikkipuolinen sana saa nykyisin herran hyppäämään takajaloilleen. En kai minä itsekään mikään naantalinaurinko ole, mutta olisi kiva puhua asioista ilman että toinen heti paikalla suuttuu. Vai oppisikohan sitä lukemaan ajatuksia, jos oikein harjoittelee?

Mutta: aurinkoista helatorstaita!

Ahkeruus kovankin onnen voittaa

No niin, nyt tässä blogissa on sivulaidat aivan kuten halusinkin. Kiitos Elegialle, tulen vielä erikseen kertomaan seikkailustani blogipohjien ihmeellisessä ja kummallisessa maailmassa. Tarkoitukseni ei ollut ottaa nimenomaisesti tätä pohjaa eikä ainakaan varustaa sitä omalla heinäpeltokuvalla. Mutta tein mitä hyvänsä eilen ja tänään, niin aina tuli pelkkää valkoista seinää eli perus-minimaa. Niin tapahtui vanhassa Varalla-blogissa ja niin tapahtui täällä uudessa Villiviinissä, vaikka juuri sen takia heitinkin hanskat nurkkaan vanhassa blogissa ja vaikka omasta mielestäni toimin niin kuin aina satakaksikymmentäkahdeksan kertaa aikaisemminkin.

Näistä lyhyttä pinnaani kovasti koetelleista vastoinkäymisistä päättelin, että kyse on omasta vanhasta tietokoneen käppyrästäni, ehkä sen minulle tuntemattomista asetuksista tai jostain. Sen olen oppinut vuosien varrella, että tietokone elää ihan omaa elämäänsä, eikä ainakaan ota minulta komentoja vastaan ellei niin halua. Viirus-pöpöjä en ihan heti usko täällä olevan, mutta eipä siitäkään koskaan voi olla ihan varma.

Niin tai näin, päätin niin sanotusti luoda oman pohjan. Luovuus oli samaa lajia, miten esimerkiksi mainostoimistot joskus harrastavat: valmista kauraa pakettiin. Somisteeksi siis kaivelin arkistostani tuon heinäpeltokuvan, johon olen erityisen tykästynyt. Sivulaitoja en toistaiseksi edes harkinnut osaavani tehdä, vaan olin ylen ylpeä heinänkorsistani. Luulen, että korret edustavat Alopecurus-kasvia, joka ei ole timotei. Näin ainakin hyvän luonnontieteen opettajan opissa ollut isä opetti aikanaan pienelle Villiviini-lapselleen.

Kuvan olen ottanut joitakin kesiä sitten omasta pihasta, riippumatossa maaten saa aina mukavia kuvakulmia. Vaikka kuva ei tekniseltä laadultaan todellakaan ole priima, niin pidän siitä tällaisena. Olen muutenkin pyrkinyt hankkimaan esimerkiksi keramiikka-alan tehtaanmyymälöistä mieluummin sekunda- ja raakkiesineitä kuin priimaa, jos vain mahdollista, koska niissä on joskus sitä jotakin. Ilmettä. Persoonaa.

Hederin heinäkorsien lisäksi tämä sivupalkin kommenttitoivotuskuva edustaa omaa valokuvatuotantoani.
Koko kuva on tämmöinen:

En muista, salliiko Elegia omien kuvien käytön sivupohjien otsikossa. Toivon sitä aika hartaasti, sillä nyt en vähään aikaan aio kajota pohjarakenteisiin. En uskalla.

Tämä kaikki tapahtui tänään myöhäisiltapäivän aikaan. Olin jo kiireesti ehtinyt perustaa uuden blogin, siis tämän. Sinänsä taitaa olla hölmöyden huipentuma pitää pian puolenkymmentä blogia, kun ei sanottavaa riitä kuin hädin tuskin yhteen ja sekin on satuilua nukkekotimaailmasta. Toivottavasti valinnanvara olisi myös orastava merkki siitä, että surkeaakin surkeampi itsetunto kohentuu vähitellen ennen siirtymistä taivaallisten blogistien joukkoon. Vaikka - oon mä kyllä aika maailmannapa, kun blogejakin on joka lähtöön.

Siinä vaiheessa pistin pillit pussiin ja lähdin keittämään illallisvihanneksia ja leikkaamaan graavilohta pöytään. Kun hetki sitten palasin koneen kimppuun, päätin kuin kokeeksi yrittää siirtää tänne valmista Elegian tekemän sivupohjaa. Onnistui! Sitten menin Varalle-blogiin ja mitä tapahtui? Itkupillin tekemän pohjan siirto onnistui! Talon maahiset, ne jotka varastavat miehen kaljapullon korkkeja, ovat kiivenneet työhuoneeseeni ja ilmeisesti valloittaneet tietokoneen.

Ongelma, joka odottaa ratkaisuaan

Nyt en sitten tiedä, mitä oikein pitäisi tehdä. Oliskohan kysely ja palkintoarvonta paikallaan?  On se! Kerro mielipiteesi tämän postauksen kommenteissa vapunaattoon mennessä.

Jotain tällaista olen itse ajatellut tässä illan mittaan:

Nukkekotiblogi tarinoineen, tuherruksineen pysyy paikallaan, samoin ihan ensimmäinen blogini, vuodatuksessa oleva Villiviinin kattaukset, Sinne en ehkä jatkossa kirjoita päiväkirjaa, vaan kerron luontoilmiöistä ja kerään  itseäni kiinnostavaa tarinanpoikasta historiasta. Nythän siellä jo on mm. suomalaisten naisten koulutukseen ja työhän liittyvää juttua. Ne ovat blogissa omina sivu-sivuinaan. Päiväkirjamainen lörpötys ehkä siirtyy varmaan näihin bloggerin blogeihin, yhteen tai kahteen eli Varalla-blogiin tai tähän Villiviinin blogiin.

Mitä ajattelisitte siitä, että tästä toisesta tulisi salasanan taakse kätkeytyvä blogi, jolloin siitä voisi tulla varaventtiilin tapaista itselleni ja muille, eli siis kirjoittelun olisi pysyttävä luottamuksellisena puolin ja toisin? Ajattelisin siihen mm. sukututkimukseeni liittyvää juttua, jolloin mahdollisesti kirjoittaisin sitä omalla nimelläni. Lukijat voisivat kirjoittaa nimellä tai nimimerkillä, mutta antaisin salasanan vain nimeltä tutuille.

Yksi juttu vielä: Kattauksissa pyörivä vesiputkikampanja Afrikkaan jatkuu edelleen. Nyt kai ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laskea eri blogien laskurilukemat yhteen, mutta hallinnointi olisi vuodatuksen Villiviinin kattauksissa. Ideahan siinä on se, että kun tietty kävijämäärä on käynyt blogeissa, lupaan ostaa pätkän vesiputkea Afrikkaan. (Blogista löytyy tietoa lisää.) Lukijan tehtävä on vain vierailla usein blogeissa, mutta idean saa kopioida ihan vapaasti. Ja sitä saa mainostaa. Pian muuten taidamme ollakin seuraavassa tavoitteessa. Putkea ostan oman rahatilanteen mukaan, metrin ainakin.

Ohjeet

Lue Ongelma -kohdasta lähtien teksti uudestaan. Esitä mielipiteesi tämän ja vain tämän postauksen kommenttilaatikossa. Saat kommentoida kaksi kertaa, jos mainitset kyselystä omassa blogissasi! Kun tiedän, etten ole maailman napa, niin toivon mahdollisimman monen osallistuvan.

Jaa että mitä oli palkinnoksi? Enpä tiedä vielä, riippuu varmaan vähän voittajan harrastuksistakin. Mutta palkinto tulee, se on varmaa!