perjantai 30. marraskuuta 2012

Pellit paukkuvat

Koko illan on tuullut. Jossain vaiheessa kattopellit rupesivat paukkumaan. Totesimme, että kuka sitä nyt enää pimeässä lähtee kattoja tarkastamaan. Pellit sitä paitsi voivat olla meidän talon, aitan tai vaikka naapurin peltejä. Huomenna tiedetään enemmän. 

Nyt tuuli on vähän hiljentynyt, ehkä tosin vain hetkeksi aikaa. Itätuulta ja sen tuomaa lumisadetta odotellaan yöksi ainakin säätiedotusten perusteella. Me ei taatusti istuta sitä odottelemassa, mutta sellaista on ennustettu. Pakkanenkin on kiristynyt. Joku viisas arvioi, että tästä voi tulla yhtä kylmä talvi kuin 2010 oli. Kylmä ja kallis, kun meillä on suora sähkölämmitys. Mies jotenkin pelkää pienen kamiinan käyttöä, vaikka sekä hormi että hellan takaosa on korjattu. Tietysti on niinkin, että jos täällä syttyy tulipalo, niin mökki palaa samantien roihuten maan tasalle. Siksi kynttilöitäkin poltetaan tarkassa valvonnassa ja mieluiten takan kivillä. Tai sitten täällä:



Entiseen aikaan ihmiset osasivat keksiä näppäriä ratkaisuja, kuten tämänkin paloturvallisen muurinkolon.

Talvi tulee. Talvikamppeet on tosissaan kaivettava esille ja puettava päälle. Meinasin päivällä paleltua, vaikka oli käsineet kädessä, kun olin virittelemässä pihakivelle valoja. Vihdoin ja viimein sain senkin askareen tehtyä. 


Toivottavasti tauti ei iskenyt, vaikka yskinkin illalla aika tavalla.  Meidän ystävämme kiikutettiin viime viikolla pahassa keuhkokuumeessa aluesairaalaan lähes viikoksi. Tauti ei meinannut millään hellittää. 

Huomenna saa kamera käydä, varsinkin jos sitä lunta on tupruttanut. Ainakin valokivestä tulee kuva, toivottavasti ei kuitenkaan hajonneesta kattopellistä. Mies sai pari päivää sitten naapurilta puhelun: joku peltiruuvi oli irronnut, mutta sen hän korjasi saman tien itse. Vanhassa talossa ei koskaan tiedä, mikä paikka hajoaa.


Tällä Anna Jaakopintyttären biblialla ja katekismuksella ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme. Kuva vain osui äsken silmiini. Taisin ostaa tämän nettidivarista, kun etsin vanhoja virsikirjoja ja raamattuja kirjaani varten. Se kun liikkuu 1800-luvun maailmoissa.

Ja siitä aasinsilta kätevästi: hyvää adventin alkua!




keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kaikenlaista

Otsikkokuva esittää ensi yön paikkeilla alkavaa lumisadetta ja kun mielestäni ennuste on jokseenkin epämääräinen, saa kuvakin olla sitä. Tämä on viime vuoden ensilumesta. Ehkä saan huomenissa uuden ja tuoreemman kuvan. - Toivottavasti ennuste kahdenkymmenen asteen pakkasista ei pidä paikkaansa. En  kaipaa paksuja lumikinoksiakaan. - Täytyy tässä tehdä vähän ns. visuaalisia kokeiluja blogin ulkoasussa, yrittäkää kestää.


Miehen piti saada uudet housut ja lenkkarit. Tossut saatiin, muttei pöksyjä. Sitten rupesi kaupassa käveleminen ottamaan kummallakin niin selästä, että päätimme lähteä vaarilaan, vaikka pari asiointipaikkaa oli vielä käymättä. Suunnittelin laittavani pihaan adventtivalot, mutta tulimme kotiin niin pimeässä, että jäi sekin tekemättä. Huomenna uusi yritys!

Vaarilassa oli tapahtunut juuri se, mitä syksyllä ennustimme ennemmin tai myöhemmin tapahtuvaksi. Yksi povatuista katastrofeista, joita vanhassa talossa sattuu ja tapahtuu. Nyt öljysäiliö oli pimahtanut ja uusi pitää saada kiiremmän kaupalla. Sitä velimies huolestuneen näköisenä pohdiskeli: mietti kustannuksia, saatavuutta, aikataulutusta ja etenkin sitä, onko öljyä valunut ties minne. Onneksi katastrofi ei ole vienyt vaarilta lämpöjä, sillä veljeni pystyy toistaiseksi syöttämään öljyä käsipelillä, suurella vaivalla tosin.

Meidän vaari on aika itsepäinen ja näköjään sitä itsepäisempi, mitä vanhemmaksi tulee. Nytkin hänellä oli vankat mielipiteet öljysäiliön uudesta paikasta ja asentamisesta. Mitä sitä nyt lähes kuusikymppinen nuori-isäntä osaisikaan itse arvioida noin vaikeita juttuja. Ei edes lankomieshen ja systerin avustuksella, kun faari tietää.




tiistai 27. marraskuuta 2012

Väsyttää

Tämä pimeyskö sen aiheuttaa, että väsyttää ihan hirveästi? En muista koskaan ennen kärsineeni mistään kaamosmasennuksesta, enkä ole nytkään masentunut. Silti unta tuntuisi riittävän vaikka kellon ympäri. Eilenkin nukahdin keinutuoliin, kun kävin katsomassa iltauutisia. Miehen mielestä on sopimatonta nukahtaa tuoliin ja sitä hän joutuukin lähes joka ilta kyttäämään, nukunko vai en.


Onneksi sentään on kynttilät. Nämä ihanat jalat ovat Pekka Paikkarin Tarantellat. Muistaakseni nimi on tämä ja selvät piktäjalkaiset hämähäkin koivethan siinä onkin.

Talvea luvataan tännekin jo huomiseksi. Pakkasta peräti miinus 20 astetta, luin jostain. Tarttis varmaan mennä virittämään valoverkko kiven päälle, vaikka toisaalta nyt on jo niin pimeää, etten enää ole toivoakaan nähdä edes kiveä. Vaikka ollaan etelässä, niin päivä on lyhentynyt muutamaan tuntuu. Sikäli tietysti lumi olisi kiva valaisemaan maailmaa, mutta muuten en kaipaa lunta enempää kuin jäätäkään.

En tiedä. liittyykö väsymykseen vai johonkin lääkkeeseen, mutta tuntuu kuin hikoilisin aikaisemmin enemmän ja kun en ikinä ennen ole haissut hielle, niin nyt ei dödö tunnu ollenkaan auttavan. Kainalotkin ovat märät ja se on myös uusi, hyvin epämiellyttävä ilmiö. Kaiken maailman menopaussien pitäisi jo olla taakse jäänyttä elämää enkä iahn tämän takia viitsisi lääkäriinkään mennä. Pitää kai ainakin vaihtaa dödömerkkiä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Sateista Kaisan päivää

Onnea kaikille Kaisoille ja Katjoille, Katreille ynnä muille nimipäiväsankareille! Täällä ei onneksi ole tietoakaan Kaisan kaljamista, vaan meillä päin Kaisa pissii tänään Antin rukkasille, opin äsken naamakirjasta.

Olemme viettäneet sosiaalista elämää: ensin tuli yhdet kahvivieraat ja sitten viiletimme Tytärtä onnittelemaan.

Unohdin tosin nimipäiväsuklaat kotiin, mutta varsinaisena asiana oli viedä ja ripustaa paikalleen vanha ryijy. Sain sen joitakin vuosia sitten äidiltä ja isältä, mutta meillä sille ei ollut arvoistaan paikkaa. Seinät nimittäin ovat täynnä. Tyttärellä osui olemaan juuri sopiva paikka ja hän otti innostuneena isomumminsa tai mahdollisesti vielä tätäkin vanhemman arvoesineen kotiinsa.
Ryijylangat on värjätty luonnonväreillä ja se on tehty viimeistään vuosisadan alussa, siis 1900-luvun alussa. Jos mummi ei sitä kutonut kansanopistossa, niin ehkä kapioikseen. Vai olisikohan hän saanut sen jo anopiltaan tai äidiltään lahjaksi? Kuvaahan minulla ei siitä tietenkään ole, kuka nyt sellaista muistaisi ottaa.

Kamera olisi voinut olla mukana, sillä ajaa hurautimme kotimatkalla rautatieaseman kautta. Kävimme ihailemassa kaupungin laittamia valaistuja, ihastuttavia puita, joita on sillä suunnalla ainakin neljä tai viisi kappaletta. Kiitos, kaupunki!

Omat käsityöni ovat pysytelleet kinnaslinjalla. Kolmas syksyn tumppupari on menossa tai oikeammin tulossa. Ihan perusmallia teen. Kun kerta tumppukuuta vietetään, niin silloin kudotaan tumppuja. 

Sain illalla, tai oikeammin yöllä, ikävän sähköpostiviestin. Ystäväni mies oli sairastunut ja käynyt lääkärissä. Lääkäri oli passittanut hänet suorinta tietä aluesairaalan tippaan: korkea kuume olikin keuhkokuumetta. Sitä on kuulemma nyt paljon liikkeellä. Voimia ja tervehtymistä molemmille puolisoille!

Me olemme olleet vaihteeksi terveitä, joskin mies valittaa polveaan ja tänään sanoi palelevansa koko ajan. Johan sitä muutama viikko oltiinkin terveitä.

Rohkaisin eilen mieleni ja lähetin kirjoitustyöni ohjaajalle luettavaksi yhden luvun, jonka olin muokannut hänen toivomallaan tavalla. Toivottavasti teksti ei tule bumerangina takaisin. Olisi tässä jo aika päästää irti ja toivottaa koko paketille onnea ja menestystä. Ilman opastusta ja valistusta en nimittäin osaa tekstiä sen paremmaksi kirjoittaa. Hih, enää sen paremmaksi...

lauantai 24. marraskuuta 2012

Olen hirrveän pahoillani

Pahoillani siis tästä blogisähläyksestä Entinen pohja tuli hulluksi minulle tuntemattomasta syystä ja ilman omaa sorkkimista. Teksteistä tuli minikokoisia ja kuvat menivät minne halusivat. Kiitos, sain hyvän neuvon ja vaihdoin bloggerin pohjaan. Teksti ei siitä juuri suurentunut ja nyt Anitta kertoo, että sekään ei mahdu hänen näytölleen. Anteeksi! Minun taitoni ja tietoni loppuivat ja itseäni harmittaa jo se, etten näe lukea omaa tekstiäni.


Auttakaa fiksummat! Kaikki keksimäni temput on kokeiltu. Jossain vaiheessa jo luulin, että kaikki lukijani tuosta sivupalkista ovat kadonneet ulkoavaruuteen, mutta toivottavasti niin ei käynyt. Nyt suurensin fonttia: katsotaan mitä tämä aiheuttaa. 

Tässä on ollut kaikenlaista. Lapsiparalle sattui ennen kuulumattomia ikävyyksiä, joista en nyt voi täällä edes kertoa. Ikävyydet johtuvat hänen saamistaan vääristä tiedoista ja virkaintoisesta viranomaisesta. Likka toimi siis hyvässä uskossa. Asialla on pitkävaikutteiset seuraukset, jotka harmittavat meitä kaikkia.  Luultavasti pääsemme vielä maksumiehiksikin miehen kanssa. Pah.

Kaivoin meidän rapunpieleen tulevan joulutontun esille eli vaikka miten olen vastustanut, niin joulua rakennetaan täälläkin pikkujuttu kerrallaan. Lapsenlapsi tulee huomenna käymään, vaikkei esimurkkuna ehkä niin kovin kiinnostunut olekaan joulutontuista. 


perjantai 23. marraskuuta 2012

Ja niin viikko vierähti...

Miten tämä aika kuluukin näin nopeasti? En käsitä, miten kokonainen viikko voi vilahtaa lennossa ohi. Mutta katsokaapa, millaisia jouluvaloja meidän kaupungissamme on! Kukaan ei näitä ole paheksunut, paitsi yksi ihminen, vaan nautimme ihanista joulupuistamme, joita kaupunki on laitattanut useisiin paikkoihin. Tämä lienee kaunein.


Ohjelmaa on kylläkin ollut. Maanantaina meillä kokoontui "erään yhdistyksen" väkeä ja tiistaina join rääppiäiskahvit ystäväni kanssa. Edellä mainitut naiset toivat tuliaisina herkullisia leivonnaisia ja nehän piti syödä tuoreeltaan.

Kun vielä joku aika sitten pelkäsin, että saanko lisää verhokangasta. Kangaskaupan rouva soitti ja sain kuin sainkin puuttuvat kolmen verhon mitan kangasta. Se on vielä kassissa ja jännityksellä odotan, minkä mittaiset verhot tällä kertaa onnistun ompelemaan. Tuskin kuitenkaan samaa kokoa edellisten kanssa...

Tietokoneihmiset, nyt tarvitsen apua. Miksi tämä blogi kapeni ja pieneni ja miten saan sen oikean kokoiseksi? En millään keksi sellaista nappia, joka tätä suurentaisi. Eilen sattui toinen haaveri tekstinkäsittelyssä. ääkköset katosivat, mutta ne sentään palasivat. Meinaakohan tämän veisata viimeistä virttään? Ei pitäisi vielä.

Mutta kiitän asiantuntevista neuvoista jo etukäteen ja toivotan mukavaa viikonloppua.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Laiska töitään luettelee

Noin sanoi vanha kansa ennen vanhaan, mutta olenpa viimeisen vuorokauden sisällä ollut hirmuahkera: ommellut viisi verhoa, ottanut joukukorttikuvat ja tilannutkin kuvat, raahannut romua aittaan ja aitanvajaan kaksi kottikärryllistä ja pyyhkinyt pahimpia pölyä sieltä sun täältä. Siivous jatkuu vähän vielä huomenna, mutta nyt veto loppui.

Uudet verhot, valitettavasti vain liian lyhyet, mutta oma vika: mittavirhe. Ja mittausvirhekin. En hoksannut ottaa huomioon tankokujan vaatimaa kangasmäärää ja kullanvärisiä verhorenkaita ei ole nykyisin saatavissa. Kun tangot ovat muuten hyvät, niin mitäpä niitä vaihtamaan, vaikken erityisen innostunut tuosta kullankimalluksesta olekaan. Ikkunan edessä kimaltelee miehen pasuuna, joka pääsi mukaan joulukorttikuviin.

Ostin joskus keväällä tai kesällä huutonetistä laatikollisen nauhoja ja pitsejä ja nyt osan nyplätyn näköisestä pitsistä pääsi hyvään käyttöön.En tunnista tekniikkaa, mutta pellavalangasta tuo on tehty ja tosiaan ainakin näyttää nyplätyltä, onko sitten käsin vai koneella tehty, sitä en osaa arvata. Laatikossa kyllä oli käsin virkattujakin pitsejä ja hyvin monipuolinen valikoima kaikenlaisia nauhoja.

Kolme verhoa vielä puuttuu ja onkin toinen kysymys, tuleeko kangasta Ruotsista vai ei. Mies mäkätti illalla siitä, että en ole ajoissa ommellut näitä ja nyt tuli kiire, kun halusin saada verhot maanantaiksi ikkunaan. Ompelin viittä verhoa varmaan kolmatta tuntia, kun joka reuna oli kantattava. Uusi ompelukone toimi hyvin - uusi ja uusi, takuuaika meni jo varmaan vuosi sitten umpeen, mutta ei ole ollut mitään ommeltavaa.

Mies mokoma ei käsitä, että lähes 400 sivun kirjoittaminen vie aikaa, oli se sitten hyvin hyvää tai tosihuonoa tekstiä. Tai ehkä sillä sittenkin kaihersi omassatunnossa, kun tavoistaan poiketen toi kauppareissulta kukkasen.

Viikonlopun ruoaksi kokeilemme Kodin kuvalehdessä ollutta ohjetta. Siinä pakastimesta suoraan otettua naudan etuselkää käskettiin paistaa 10-12 tuntia 80 asteessa ja sen jälkeen liottaa suolasokerivedessä 5 tuntia. Minä otin lammaspaistin pakkasesta. Saa nähdä, mitä siitä tuli, sillä meidän uuni eli viime yönä omaa elämäänsä ja jossain vaiheessa lopetti paistamisen.

P.S. Pahoittelen epätarkkaa kuvaa, mutta idea kai näkyy tästäkin. 


perjantai 16. marraskuuta 2012

Olinko muka poissa?

Sitä on ihminen ihan kädetön, kun ei pääse nettiin. Selvä riippuvuus, ja paha vielä, näemmä vaivaa minua. Tosin ei yllätys. Eilen netti ei avautunut ja kaikki lankapuhelimet olivat mykkiä. Olen niin vanhanaikainen, että haluan, siis HALUAN pitää lankapuhelimen. Joo, eteisen koneessa ilmeisesti on vikaa, sillä nyt netti taas pelaa. Se on seinäpuhelin, joka on aikaisemminkin reistaillut.

Pelkäsin jo, että modeemi on hajalla tai jotain häikkää itse tietokoneessa. Onneksi kaikki nyt toimii, mutta kiireesti tallensin tikulle kirjani, jonka lukujen otsikot olin juuri saanut sepitettyä. Toki tikulla on jo ennestään sekin versio,  jonka jo luulin olevan viimeinen...

Kuvat ovat tallessa. Tämä on runsaasti suurennettu ja osoittautui lentokoneeksi eikä varikseksi tai harakaksi. Tänään on taas niin harmaa päivä, ettei tarvitse kameraa avata.


Eilinen päivä meni ihan harakoille, kun puuhasin tämän koneasian kanssa. Jäi siivoamatta, jäi raivaamatta, jäi ompelematta. Yhden villasukan sentään sain terapiatyönä illalla kudottua. Seuraavien käsitöiden teemana on tumppu. Eli lapanen eli kinnas. Meillä päin kinnas.

torstai 15. marraskuuta 2012

LIsää arvontaa ynnä muuta kaikenlaista

Iki-ihanat Punaisen talon hunksit ovat nyt vuorossa. Ei siis palkintona, mutta muuten pääroolissa. Taas tulee hullu mieliteko: oispa koira, mutta kun se meidän rakas viimeinen koiruliini oli niin ihana, emme enää riskeeraa. Veljenkin emäntä osti lauantaina uudet talvisaappaat ja sunnuntai-aamuun mennessä rakki oli syönyt siitä koron. Siis laadukas rotukoira, piti sanomani.

Tänään alkaa tumppuiluiu. Tein jo yhden parin ennen kuin huomasin määräajan. Kun se tuli valmiiksi, aloitin varmuuden vuoksi sukankutinan, ettei tule kiusausta heittäytyä epärehelliseksi. Sekin pari melkein ehti valmistua, muttei ihan. Toisen terä kutominen on alussa.

Käsityöalalta lisää: Tässä hän nyt on raamitettuna. Isäntä istuu takana, kun kuvasin tuvan työpöydän kulmassa.

Ja tässä yksityiskohta
Ihan kaikkia värejä ei ole aihetta esitellä. Alakuvan kuvio tuossa keskellä oli minulle liian vaikea.

Sininenkin lintu vielä kerran raamitettuna:

Tämä oli raamittajan ainoa pyöreä, joten valinta oli helppo. Pistelyn epäsymmetrisyyttä (lue = oma virheeni) en huomannut aikaisemmin, mutta haitanneekohan se ketään?

Linnun alla on pala valkoista kangasta, josta pitäisi vielä tällä viikolla saada aikaiseksi salin verhot. Narisin jo aikaisemmin muistaakseni siitä, että kangasta täytyy hakea lisää. Joo, hakis, jos sais. Yhteen verhoon olisi ollut neljä senttiä vaille tarvittava määrä ja kaksi pituutta puuttui kokonaan. Kangaskauppias lupasi ystävällisesti soittaa ja hankkia lisää Ruotsista. Nyt jännityksellä odotetaan, onko meillä puolitoista ikkunaa ilman verhoja isännän synttäreillä.

Eikä vastoinkäymiset siihen loppuneet. Kun verhotangot ovat noin 30 vuotta sitten ostetut kullanväriset metalliputket, niin ei pidä luulla, että saman värisiä renkaita saisi vielä 30 vuotta myöhemmin. Kolusin varmaan puolen Euroopan verhotankotehtailijat tai ainakin osan heistä.

Aikaisempi verhojen kiinnitystapa oli erilainen, koukuilla ja tarranauhalla. Hankala. Ajattelin nyt edullisempaa ja helpompaa ratkaisua. En tosin erityisesti pidä noista verhotangoista, mutta nyt ei ole tarkoitus siitäkään huolimatta vaihtaa. Ompelen kai sitten vaan kujan, johon tanko pujotetaan taikka ompelen nauhat mallia kanttinauha verhoihin ja solmin ne tankoon. Jotenkin niin. Kamala urakka siinäkin. Nyt naurakaa: kun salia maalattiin, päättivät herrat mestarit, että verhokannakkeita ei irroteta, vaan sievästi vaan maalataan ympäriltä. Siinä sitä onkin jo syytä olla vaihtamatta verhotankojakaan.

Yhdet kehut: löysin kaupasta Häjy Poika -nimistä ihanaa leipää, tekijä lähileipomo Pirjon pakari Nurmijärvellä. Taidankin kaivata vielä yöpalaa. Yhden jo söin, mutta kuten mummi sanoi: "Ei lisä pahaa tee, jos ei puulla päähän lyö."






tiistai 13. marraskuuta 2012

Ihan mahtavia arvontoja menossa

Katsokaa nyt hyvät ihmiset tuota sivupalkkia, jossa on kaksi arvontaa menossa. Ei minun, vaan muiden, joita mielelläni mainostan ja vielä mieluummin voittaisin. Mulla kyllä on ollut varsin paljon onnea näissä arvonnoissa, mutta se olisi jo huippua, jos näissä pärjäisin. Ei silti, kaikki voittamani jutut ovat olleet kivoja. Jos en ole itselle keksinyt käyttöä, niin heti on tullut jatko-osoite mieleen.

Tämän toisen, Kotiliesi-blogin Wilhelmiinan huikean tilkkupeiton kuvan lisäsin äsken ja mielelläni ottaisin peiton itselleni. Tuo lankapalkinto on toinen, jonka mieluusti ottaisin.

Jospa lahjoisin onnetarta tällä mustikkatortun palalla. Mies toi sen lauantaina kauppatuliaisena minulle. Juu, ei tarvitse pelätä, se meni jo parempiin suihin.


Olen tänään ahertanut taas "kirjallisissa töissä ja harjoituksissa". Pääsin jo sen kohdan yli, missä pienokainen kuolee, mutta en tälläkään kertaa itkemättä. On se, kun itse liikuttuu omista kirjoittamisistaan ihan kyyneliin asti. Se ei ehkä osoita suurta ammattitaitoa?
Sepitän väliotsikoita ja hitsi vie, niitähän riittää niin paljon, että sisällysluetteloa en meinaa missään tapauksessa värkätä.

Nyt teen vielä hetken töitä ja rupean sitten katsomaan ikäviä uutisia Talvivaarasta suorana lähetyksenä. Valtioneuvoston juhlahuoneistoista kai se tulee puoli kahdeksalta. Ei kun Säätytalolta. Surullisia asioita.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Iltaa ja Isänpäivää!

Isänpäiväjuhlallisuudet on vietetty oman isän luona. Meillä ei ollut sen kummempaa, kun ei lapsia ole enää vuosikausiin asunut kotona eikä mieheni ole isäni. Kaikki he kuitenkin soittivat ja onnittelivat isäänsä. Esikoispojan perhe olisi tullut käymäänkin, muttemme ottaneet vastaan, kun emme itse olleet kotona. He ehkä tulevat viikon päästä.


Kun lähdimme, oli tämä Orava Pörröhäntä juuri asettunut lounastamaan terassin kaiteelle. Tämä on kai vakioasiakas lintulaudallamme. Isääkin ja sisaruksiakin kuvasin, mutta kuvat ovat kamerassa enkä varmaan niitä muutenkaan tuo tänne. Koko kakaralauma oli käynyt onnittelemassa, mutta osa oli jo lähtenytkin ennen kuin me ehdimme paikalle.

Huomasin taas kerran, että emme pysy lahjojen kilpavarustelussa ollenkaan mukana. Ysikymppiselle on vaikea viedä mitään ja niin mekin päädyimme vaatimattomaan hedelmäkoriin. Meidän mansikat kalpenivat kahden kirjan, flanellipyjämän ja muutaman konjamiinipullon rinnalla. En tosin olisi ikimaailmassa keksinyt viedä Sofi Oksasta isälle, varsinkin kun faija kertoi lukevansa nykyisin lähinnä aamun lehden, jos sitäkään.

Vierailumme oli kaikessa tapauksessa mukava, paitsi että isä valitteli kovasti lonkkansa särkyä. Se valvottaa yöllä ja päivällä. Se on ajat sitten leikattu, nyt pitäisi korjata, mutta tuossa iässä taitaa leikkaus olla niin suuri riski, ettei sitä hevin oteta. Toivottavasti kipu menee ohi tai ainakin lääkitys löytyisi. Särkylääkkeet tosin ovat jo nyt tavattoman vahvat. Ei yhtään hyvä juttu.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Näpertelyä

Pakkasin tänään oman osuuteni joululahjoja Operaatio Joulunlapselle. Innostuin eilen ostamaan niin paljon kamaa, että mies joutui tänään hakemaan lisää laatikoita ja hyvin nekin täyttyivät. Mieli hyvä itsellä, toivottavasti myös köyhillä lastenkotilapsilla. Omista Sukkasadossa kutomistani sukista tietysti pakkasin parin joka laatikkoon.

Nyt alkaa sitten lapastelukuu. Ilmoittauduin siihen, vaikka melkein jo vannoin, että kutomiset on tältä syksyltä kudottu. Ihanaa kun on ihmisiä, jotka hallinnoivat näitä mukavia kampanjoita.

Päivän mittaan sain senkin aikaiseksi, että pilkoin salin verhokankaan (10 metriä) kahden metrin paloiksi. Jakojäännös 50 senttiä, eli nyt ei muuta kuin jännittämään, minkä mittaisia verhoja syntyy. Niin uuttera en sentään ollut, että olisin heti ruvennut ompelemaan. Mieskin hihkaisi jo kaupasta tultuaan, että aurinko on laskenut, työt seis! Ensi viikolla ne on ommeltava ja ostettava vielä lisääkin kangasta. Ikkunoita on viisi kappaletta. 

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Suosisiko onni arvonnassa?

Ihan pakko oli osallistua näin ihanan lankapaketin arvontaan: linkki on tuossa sivussa Violettia ja villalankaa -blogiin, jossa arvotaan kilon verran lankaa! Klikkaa vain kuvaa. Blogi oli minulle uusi, miellyttävä tuttavuus, joten liityin heti lukijakuntaan. Sitä näyttää olevan aika tavalla, lukijakuntaa nimittäin.

Omat käsityöt ovat nyt lepovuorossa. Kun sain kolmannentoista sukkaparin valmiiksi Sukkasatoon, niin kutomiskiintiö taisi hetkeksi täyttyä. Puseroneule tosin on edelleen kesken ja monta ristipistojuttuakin odottaisi tekijäänsä. Ja ikkunaverhot pitäisi ommella, mutta ongelmana on tämä pimeys. Ostin nimittäin 10 metriä kangasta, kun kuvittelin, että tuosta noin vaan huiskauttaisin pätkän valkeaa verhoa tangon yli. Eipä onnistunut, sillä kangas on sittenkin niin painavaa, ettei se pysy pelkästään tangon yli huiskautettuna paikallaan. Pakko on ommella sivuverhot ja ehkä joskus sitten huiskauttaa lyhyempi pätkä kapaksi. Ompelu kyllä sujuisi, mutta kun siitä piiitkästä kangaspalasta pitäisi saada pilkottua kahden metrin paloja. Vedin kankaasta lankoja, jotta saisin edes leikattua sen lankasuoraan, mutta jätin senkin homman kesken valon puutteen takia. Tästä lankasuorasta tuli mieleen ex-kässänopettaja aikojen alusta. Hän kantoi sattuneesta syystä lempinimeä Lankasuora.

Kuva on otettu varastosta eli kuvattu joskus viime viikolla sumuisena iltapäivänä. Sen jälkeen on tullut - mennyt - vähän luntakin. Totesin eilen, että puutarhatossukausi on nyt ohi, kun kastelin villasukkani oikein perinpohjaisesti tallustaessani kehystämöön. Vein pistelyni kehystettäväksi ja mukava kehystäjä lupasi katsoa minulle paspis-ja raamipaloja nukkekotitarpeita varten.

Näin samalla reissulla ensimmäiset jouluvalot. En ole niitä ihmisiä, jotka jo puolesta syksystä lähtien koristelee mökkinsä ja pihamaansa jouluiseksi. Adventtina perinteisesti vasta, ettei mene maku koko jouluun. Syyskukatkin jäivät väliin, kun mies on tehnyt kauppaostokset ja nipin napin suostui tuomaan pyhäinpäiväksi kukkakimpun. Krysanteemeja. Ei sillä että valittaisin, nehän kestävät pitkään, vaikken ehkä itse niitä olisikaan valinnut.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hertan päivää

Ihan hyvä päivä illassa. Toinen tytär kävi pitkästä aikaa päiväkylässä. Hänellä on jännät paikat, kun haki kahteen hyvin erilaiseen koulutuspaikkaan kahdelle täysin vastakkaiselle alalle. Pääsykokeet olivat menneet niin hyvin, että nyt hän aprikoi sitä mahdollisuutta, että jospa pääseekin molempiin kouluihin. Kumman osaisi valita? Siinäpä sitä pähkäiltävää. Toisaalta kumpikaan ovi ei vielä toistaiseksi ole avautunut. Pidetään peukkuja!

Meillä tehtiin eilen Wellingtonin pihviä tai oikeammin kai paistia Yhteishyvän ohjetta mukaillen. Kahden päivän annos eli tänään ei tarvitse muuta kuin lämmittää.


Uunissa se on vielä kokonaisena. Ulkofileen kappale - mies epäili, että paistia - on päällystetty voitaikinakuorella ja välissä on pekoni-persilja-sipuli-herkkusienisilppua.

Tällainen se oli uunista ottamisen ja leikkaamisen jälkeen, jolloin lihamittari näytti 58 astetta:

Ei kovin esteettisen näköinen ruoka, sillä voitaikinakuori ja liha eivät halunneet pysyä yhdessä, vaikka annoin paistin levätäkin ennen leikkaamista. Kuvaan en noita sen kummemmin asetellut ja sen kyllä huomaa.  Makua se ei haitannut. Ruoka oli hyvää!

Seuraavalla kerralla laitamme täytettä enemmän, vaikka mies oli jo nytkin tuplannut sen määrän. Seuraavalla kerralla muistan laittaa myös vuokaan leivinpaperin, jolla paistin saa kätevämmin leikkuulaudalle leikattavaksi. Mutta huom. mies teki tämän ruuan ja sitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Uudet  paistinpannut inspiroivat häntä selvästikin.

Huomaa otsikkokuva. Otin sen meidän parvekkeelta perjantai-iltana auringonlaskun aikaan. Aika hieno näky, ei muuta voi sanoa. Otin useamman kuvan, mutta annostelen niitä yhden kerrallaan ;-)

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kaksi käsityötä

Vihdoin ja viimein sain silitettyä nämä melkein ikuisuusprojekteiksi jääneet pistelyni.


Mittakaava on eri eli tuo sampleri on tuplaten suurempi kuin Lintu sininen. Esimerkiksi Outi-ystävä huomaa työstäni, että sepitin uusia kuvioita ja jouduin jättämään joitain pois, sillä kangas ei riittänyt. Nyt valmiista työstä sitä huomaa, että olisi voinut vähän värejäkin katsoa tarkemmin, mutta kaikesta huolimatta olen tyytyväinen. En minä niin taitava kässäihminen ole, että paranisi itseään liian kriittisesti arvostellakaan. Seuraavaksi marssimme kehystämöön, mutta se jää pyhien jälkeen. Lintu saa paikan makuuhuoneen seinällä ja merkkausliina takkahuoneen kulmahyllyllä. Sen virka tulee olemaan jatkopistorasioiden peittäminen eli tärkeä homma.

Nyt jos keräisin itseni kasaan ja ryhtyisin siivoamaan. Mies on lääkärissä, mutta lupasi käydä sen jälkeen tekemässä kauppaostokset.

Hyvää pyhäinmiestenpäivää, hauskaa halloweenia, ketterää kekriä! Sytytetään kynttilät illalla täältä poistuneiden muistolle.

torstai 1. marraskuuta 2012

Opiksi ja ojennukseksi

Olin unohtanut miehen kaupasta tuoman tarjous-marsipaanileivoksen jääkaappiin ja nautiskelin sen viimeisen aamuteekupillisen kanssa. Ei olisi pitänyt, sillä luultavasti se aiheutti nopeasti oikein kunnon oksennuskohtauksen. Olen nyt paastonnut ja vieläkin on muovikippo tässä vierellä varmuuden vuoksi. Ilmeisesti siinä oli sen verran makuja, etteivät pöpöt maistuneet ;).

Voi tietysti olla niinkin, että tämä liittyy talossa liehuvaan flunssa-vintiöön. Mies on palellut monta päivää ja minä olen täälläkin valitellut erilaisia flunssaoireita. Uhkailee, vaan ei kunnolla puhkea. Ei muuta kuin vedetään vaatetta niskaan. Mies esiintyy siten, että päällimmäisenä vaatekappaleena on kylpytakki. Minä olen lämminverisempi, eikä nytkään ole sukkia jalassa. Pitäisi ehkä vetää ainakin villasukat. Josta pääsenkin kätevän aasinsillan kautta kutomiini Sukkasadon kolmeentoista sukkapariin.

Tämä  on viime yönä, sopivasti vielä lokakuun puolella valmistunut sukkapari, joka tulee lämmittämään Joulun lapsi-kampanjan jonkun murkkuikäisen  nuoren miehen varpaita Romaniassa. Nimesin sukat Vaalisukiksi, kun sain vaalivalvoijaisissa toisen sukan melko valmiiksi ja totesinkin se sitten noudattavan lähes vaalitulosta. Toivottavasti iloiset värit eivät kauhistuta lahjan saajaa.

Nyt on villasukkakiintiöni vähäksi aikaa täynnä, vaikka lankojakin jäi. Tämä siis oli kolmastoista pari tämän syksyn Sukkasatoon minun osaltani.

Mies kävi Lidlissä, jonka kauppaliikkeen hän vanhasta muistista on aina kiertänyt kaukaa. Nyt hän kotiutui intoa puhkuen: ei ollut jonoa kassalla, kuten edellisellä kerralla ja hän oli muutenkin tehnyt edullisia ostoksia. Varsinaisesti hän kävi hakemassa tosi edullista hanhipaistia ja ankkaa, ihan vain vastaisen varalle. Vakikaupassamme hanhikilo maksaa kolmen, neljänkympin väliltä ja tämä oli alle 13 euroa. Sen takia hanhea ei ole kovin usein meillä paistettukaan.

Pyhäinpäiväksi ostimme jo eilen toisen kaupan tarjouksesta palan ulkofileetä, joka kääritään voitaikinaan ja päällystetään sienillä ja sipulilla ja paistetaan uunissa.  Wellingtonin pihvi on ruokalaji nimeltään. Otin pakkasesta sulamaan vuoallisen imellettyä perunalaatikkoa ja purkin kermakastiketta, jotka ovat vielä äidin hautajaisten peruja. Äiti sai perinteiset uusmaalaiset ruokahautajaiset, kuten isä ja minä itsekin toivoin.

Ihmettelenpä vielä yhtä asiaa. Kuten olen kertonut, oli meillä pari viikkoa sitten perunkirjoitus ja perukirja piti jättää eiliseen mennessä. Siitä oli puhetta isän kanssa, kun eilen käväisimme päiväkahvilla, mutta hänkään ei osannut sanoa, milloin perunkirjoittajat olivat sen toimittaneet verotoimistoon. Juteltiin, että voi siinä mennä puolikin vuotta tai ehkä kauemmin, ennen kuin verolaput tulevat.

Illalla ihmettelin, mitä ihmeen sähköpostia saan verotoimistosta tai oikeammin sanottuna netpostia. Kas, verotuspäätöshän se siellä. Tiesin etukäteen, että jos ei kummia tapahdu, niin en ole saamassa perintöveroa lainkaan ja näinhän siinä kävikin. Pitää periä 20.000 euron edestä joutuakseen maksupuolelle ja meitä perillisiä on sen verran monta kappaletta, että ei ollut pelkoa jättiperinnöstä. Eikä muutenkaan.

Tämä on varmaan jo maailmanennätys, hyvä ettei päätös tullut ennen viimeistä jättöpäivää! Soitin päivällä velimiehelle ja etanaposti ei vielä ollut ehtinyt perille. Erityisesti isä on jännittänyt tätäkin asiaa ja veli sanoi kipaisevansa kertomaan heti uutiset.