tiistai 31. elokuuta 2010

Kauhistunut mummu

En muistanut aikaisempaan postaukseen kirjoittaa ns. kauhukokemuksesta liikenteessä, ei se siihen askasteluasioiden yhteyteen tosin olisi sopinutkaan. - Kuva ei liity asiayhteyteen, mutta sopii ajatuksiini. Otin sen viikko, pari sitten mustasta yötaivaasta, silloin kun mainostettiin tähdenlentoja. Ei aavistustakaan, mikä kuvassa esiintyy.



Tästä paasaamastani asiasta tekisi mieleni kirjoittaa paikallislehteen, mutta enpä sitä tee. Edellinen kokemus oli sen verran ikävä: kirjoitin omalla nimellä liikennekäyttäytymisestä ja sain niin roimat haukut nimimerkin takaa ampuneelta tyypiltä joka syyttä suotta haukkui minut vielä täysin asian vierestä. Vähän jäin siinä kohtaa miettimään toimituksenkin kantaa, mutta otin kerrasta opikseni enkä enää kirjoittele yleisönosastoille. Riittää kun paheksun täällä ja mahdollisesti facebookissa.Siellä kylläkin olen ihan omalla nimellä.

Nuorten liikennekäyttäytymisestä kirjoitan. Olimme kauppareissulla ja seisoimme liikennevaloissa. Viereen karautti hirmuista vauhtia ja vieläpä viereisen linja-autoaseman piha-alueen läpi laittomasti kurvaillen pikkuinen autontöpö, joka osoittautui mopoautoksi. Kurvaaja oli nuori tummatukkainen nainen, tupakka hampaissa. Pian perään ajoi mopo tai pieni moottoripyörä, minä en niitä osaa tunnistaa, mutta kaksipyöräinen kuitenkin. Kuski näytti saman ikäiseltä eli molemmat olivat juuri varmaan menopelinsä saaneet.

Neidin  auto rupesi luisumaan vähän taaksepäin ja ajattelin, että jarruhomma ei oikein ole vielä nuorella kuskilla hanskassa. Mutta mitä vielä: sehän teki sen tahallaan ja pariin kertaankin, lopulta niin että töyssäytti päin mopon keulaa. Ja virnisteli päälle. Ilmeisesti kyse oli  juuri siitä, mitä tuolla maanteillä kaiken aikaa tapahtuu ja joista luemme uutisen seuraavan päivän lehdestä. Älyttömästä kilpailusta ja uhosta nuorten kesken. Lisäbonusta tuli, kun sai irvistellä vanhalle ämmälle, joka katseli vieressä kauhusta suu auki.

Tyttöpoloinen ei tiedä, miten liiskaksi pahvinen (tai muovinen?) mopoauto menee, jos sattuu oikea kolari. En minäkään ole sitä nähnyt, mutta käydessäni ystäväni luona toissa syksynä olimme viemässä kynttilää tien varteen sille kohdalle, johon naapurin emäntä mopoautoineen oli jäänyt. Tie oli ollut kaksi tuntia suljettuna jälkien siivoamisen takia. Täti oli ajanut suoraan rekan alle.

maanantai 30. elokuuta 2010

Askartelua lisää

Tarjotin valmistui ja yritän siirtää siitä kuvaa tänne. Kovin kitsaasti ja hitaasti vain tuntuu siirto toimivan, mutta kolmas kerta toden sanoi. Yläkulmassa on pannunalunen, jonka tekeminen valmiiseen  pohjaan valmiista, verkossa olevasta mosaiikkipalasta oli helppoakin helpompaa. Tuli tasainen ja nätti työ. Tämä tarjotin sen sijaan on epätasainen, aivan sen mukaan mihin lautasen reunat kääntyivät. Kunhan tämä vielä vähän aikaa kuivuu, pääsen testaamaan miten helposti aamuteemuki ja mehulasi keikkaavat nurin vai tarvitaanko tassit alle. Olen edellisen kerran tehnyt mitään mosaiikkityöhön viittaavaakaan muutamia vuosikymmeniä sitten. Silloinkin syntyi pannunalusta, joka on vieläkin käytössä.

Kuten eilen kerroin, yritin hakkaamalla hakata paloja pienemmiksi, mutta melko huonolla menestyksellä. Tänään vielä yritin hioa korkeimpia särmiä, mutta huonolla menestyksellä. On näissä isoissa paloissa tietysti etunsa sikäli, että ainakin itse hahmotan lautasen kuvioita. Tammenterhoja ja -lehtiä erottuu tästä kuvastakin.

Muutama pala on tarkoituksella nurin päin, jotta sain mukaan Arabian kruunulogon ja tekstiä lautasen kääntöpuolelta, ei tosin kovin hyvällä menestyksellä. Minulla piti olla vielä Hubertus- tai Fasaani-sanakin, mutta joko onnistuin pilkkomaan juuri sen siruiksi tai sitten liimasin sen tukevasti vahingossa toisin päin kuin piti. Hubertus on muistaakseni metsästyksen jumala.

Siis lautasen nimi on Fasaani, koska sen kuva siinä on. Koko tämän Arabian Pro Arte 1994 -kokoelman metsästysastiaston nimi on Hubertus, jonka suunnittelija on taiteiliija Dorrit von Fieandt. Hänen signeerauksensa on yhdessä palasessa, joka tosin jäi kuvan ulkopuolelle. - Täydensin suurimpia koloja muutamalla lasihelmellä ja noilla samoilla pikkumosaiikeilla, kuten tarkkaavainen lukija sanomattakin näkee.

Tämän häävimpää lautaskuvaa en tähän hätään netistä löytänyt, mutta pitkäpyrstöinen fasaani siinä on.

 - Tässä askartelussa päivä onkin mennyt jo iltaan. Tein muutaman mosaiikkijutun nukketaloonkin, mutta ne ovat vielä kuivumassa.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Askartelupäivä menossa

Rupesin näpertelemään mosaiikkitarjotinta eli jatkojalostamaan tavallisesta, tylsästä aamupalatarjottimestani uuden näköistä. Raaka-aineena on valmiiden mosaiikkipalojen lisäksi yksi Arabian Hubertus-sarjan lautanen, jonka onnistuin halkaisemaan. Nyt kun yrittämällä yritin hakata lautasen puolikkaita sieviksi pieniksi kappaleiksi, niin sepä ei meinannut millään onnistua. Tukka märkänä hakkasin vanhalla rautaisella lasten silitysraudalla (kun en viitsinyt lähteä etsimään vasaraa). Kyse oli todella kivitavarasta!

En viitsi vielä esitellä puolivalmista tekelettä, sillä palat on vasta liimattu paikoilleen. Lisäksi teen yhden pannunalusen kätevistä verkkoon liimatuista mosaiikkineliöistä. Myös kellotaulu on pohjamaalattu, mutta aprikoin vielä, uskallanko yrittää auringonkukkien maalaamista. Katsotaan, sanoi lääkäri.



Tekeleet saavat nyt kuivua kaikessa rauhassa.

Juhlittu on!

Vieläkin oikeaa, sitä muutenkin kipeämpää jalkaa särkee, vaikka olen lepuuttanut sitä jo melkein kuusi tuntia. Olin nimittäin sukujuhlissa, jossa tutustuin noin kahdeksaankymmeneen uuteen henkilöön. Vasta kotona huomasin, miten kovilla jalkaparkani olivat olleet. Seisominen epätasaisella pihamaalla otti jalkoihin ja selkään.

Juhlat olivat miehen suvun puolella tai oikeastaan sielläkin väärän koivun takaa eli sukuyhteys juontui miehen serkkujen ja pikkuserkkujen kautta, mutta ei se ainakaan minua haitannut. Oli kiva nähdä livenä aikaisemmin vain sukutauluissa  niminä esiintyneitä henkilöitä.

Vaikkei aurinko koko aikaa paistanutkaan, ei sentään satanut ja ukkonenkin jyrisi jossain hyvin kaukana.  Ruoka oli erinomaista eikä tunnelmassa muutenkaan ollut mitään vikaa. Siis kesäjuhlat parhaasta päästä. Mukana oli myös ameriikanserkkuja, joten pääsi pitkästä aikaa sanomaan noin kaksi lausetta ameriikan kielellä.

Ja pääsinpä kuuntelemaan eri tasoisella englannilla pidettyjä esitelmiä suvun historiasta viimeisen noin sadan vuoden ajalta täällä ja siellä Jenkkilässä. En tiedä sitten, ymmärsivätkö kaikki ylipäätään niin hyvin englantia, että saivat tulkkaamattomista esitelmistä tolkkua. Minulla oli ajoittain sen verran vaikeuksia tajuta epäselvästi ja hyvin nopeasti, suorastaan mumisten puhuttua, tylsänpuoleista esitystä, että huomasin ajatusten harhailevan muun muassa ulkopuolella lentelevien lintujen ja ampiaisten parissa. Asiat sinänsä olivat suhteellisen tuttuja, joten en katso harhailuani suureksi vahingoksi.

Dieettiäni en viitsi edes ajatella tämän päivän osalta, en varsinkaan sen jälkeen, kun olin voileipäpöydän herkkujen jälkeen lastannut lautaselle kahta lajia ihanaa kakkua. Jätin iltaruoan kokonaan pois ja iltapalaksi voitelin muutaman näkkärinpalan juustopäällyksellä. Nyt tekisi mieli hakea toinen lasti... kun pitäisi syödä monta pientä ateriaa päivässä.

Palautin jo uskoni niukkahiilihydraattiseen laihduttamiseen, sillä nyt on lähtenyt noin 5 kiloa puolessatoista viikossa. Yksi juju on tietysti ruokapäiväkirjan tarkka noudattaminen. Se totisesti pitää ihmisen kurissa, kun huomaa syöneensä palan kakkua = kakkua 500 kalorin edestä, joka on suunnilleen kolmanneksen päivän sallitusta kokonaiskalorimäärästä. Toinen juju on perunan, pastan ja riisin skippaaminen ja leivän vähentäminen niin vähään kuin pystyy. Olen päässyt 3 palaan. Perunaa syödään niin kauan kun se on uutta. Kokonaan ei missään nimessä pidä leipääkään lopettaa, sillä ainakaan minä en saa lähellekään tarpeeksi kuituja ilman paria ruisleivän palasta. Kolmas niksi on vesi. Pitää juoda ainakin kolme kertaa se määrä, mihin on tottunut (Villiviini-tädin oma ohje).

Että tämmöinen päivä.

torstai 26. elokuuta 2010

Ostoksia

Tämä oli oikea varsinainen asiointipäivä. Ensin kampaajalle, ja olikin korkea aika saada päätä siistittyä. Sieltä kävelin askartelukauppaan ostamaan vähän sitä sun tätä, mm. muutamaa mosaiikkityötä varten. Minulta on hajonnut kaksi rakasta lautasta ja ajattelin jalostaa ne pannunalusiksi samalla kun teen vähän muuraustöitä nukketalossa. Kun nyt vain vielä muistaisin, missä se toinen lautasenraato on.

Toinenkin uusi askartelu on mielessä. Olen pitkään etsinyt kivaa kelloa meidän vessaan. Miehen rannekello hajosi eikä uutta kuulemma tarvita, mutta varsinkin öisellä vessareissulla olisi kuulemma kiva tietää, mitä aikaa kello näyttäisi. Markkinoilla on tosi paljon seinäkelloja. Minun makuuni suurin osa joko tökön näköisiä tai liian suuria varatulle paikalle taikka kuvioinniltaan ja väritykseltään yltiöromanttisia eli ei meille. Nyt ostin kellon aihion eli taustalevyn, konehuoneen ja viisarit ja aion maalata kapineen itse. Kai sitä nyt jonkun kuvan osaa kellotauluun tuhertaa ja muutaman numeron sinne tänne. - Nämä olivat pääsääntöisesti askartelukaupan ostokset, mutta niinhän siinä meni kymppi poikineen.

Torilta lähti mukaan pussillinen perunoita ja kanttarelleja iltaruoaksi ja Prismasta muuta ruoanpuolta. Söinkin nälissäni tosi tuhdin lounaan, jonka kruunasi iso pala ihanaa muffinikakkua. Hyvästi päivän kalorilaskelmat! Tai ei raja vielä ole poksahtanut, mutta sen se tekee illaruoan jälkeen, kun olen pistellyt ison ja herkullisen annoksen pottuja ja sienikastiketta. Onneksi tähän asti ruokakirjanpitoni on pitänyt ja tavoitteet alittuneetkin melkein joka päivä, vaikkei se vielä ole kovin monena poistuneena kilona näkynyt. Nyt kai sitten taas palataan entisiin lukemiin...

Tytär oli pyynnöstäni käynyt kangaskaupassa ja ostanut tilkkuja (n. 20 sentin pätkistä varmaan yli metrisiin pakanpääpaloihin). Valikoima oli ollut aika huono, mutta silti useimmat näyttivät olevan tarkoitusperiini sopivia kankaita. Sanotaan nyt vaikka nukkekodin peittoihin, mattoihin tai nukenvaatteisiin kelvollisia laatuja. Sovimme pikatreffit, hän sai maksun tilkkukassista ja minä täyteen ahdetun muovikassillisen kympillä. Ihan hyvä juttu.

Näissä puuhissa iltapäivä menikin. Kauppakierrokset ottivat aika tavalla jalkoihin, joten hyvä kun päivän työt ovat nyt tässä. Kameraan en ole koskenut moneen päivään enkä sitä jaksa tehdä nytkään.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Ukkosta ja vielä enemmän ukkosta

Yöllä kuulemma oli ukkostanut. En kuullut, vaan nukuin kuin jouluporsas. Näin kauniita uniakin: mm. vierailin ihanassa taidenäyttelyssä, jossa oli Inkeri Leivon ja Markku Salon uniikkeja taideteoksia. Voisi sanoa, että ennennäkemättämän kaunista lasitaidetta.

Mies sai auton pajalta, jossa se olikin viettänyt tasan kaksi viikkoa. Päätimme välittömästi lähteä katsomaan vanhuksia. Viemisiksi kävimme hankkimassa konjamiinipullon ja kaksi sievää pussilakanaa, joista oli puhetta edellisellä käynnillä. Tilauksesta hankitut isä haluaa ehdottomasti aina maksaa. Nyt hän piilotti konjakin kiireesti kaapin perukoille ja kertoi, että edellisellä kerralla muori oli innostunut konjakista niin paljon, ettei hänelle enää anneta iltahömpsyjä. Isä kuitenkin oli mielissään pullosta.

Jo matkalla katselimme mustuvaa taivasta ja ei aikaakaan, kun ukkonen rupesi jyrisemään. Kotiin tultuamme ei meillä ihan vielä satanut, mutta sitä lajia, kuten jyrinääkin on nyt illansuussa riittänyt. Ja hyvänen aika, naapuripitäjässä, vallan ex-pääministerin ex-ja vissiin nyx-kotikylässä on trombi käynyt ja kuskannut kyydissään pikkukoiraa ja ponia metrikaupalla. Muusta tuhosta puhumattakaan. Edellisen kovemman ukkosmyrskyn jälkiä on näilläkin tienoilla vielä näkyvissä. Teiden varsilla siellä täällä on puita juuret taivasta kohti ja me sentään olemme säästyneet pahoilta myräköiltä.

--- Taas ulkona pimenee siihen malliin, että pian jyrähtää uudestaan. Päätän katsaukseni ilmasto-oloista tähän ja pistän tietokoneen kiinni ja piuhat irti. Turvallisia olosuhteita kaikille!

tiistai 24. elokuuta 2010

Pieni piipahdus vain

Mies lähti lääkäriin ja minä ajattelin askaroida sillä aikaa vähän nukketalossa. Pian jokunen kapine on kuvattavissakin. Mutta tietysti piti tulla ensin tänne tekemään pieni blogikierros. Nyt voin  hyristellä tyytyväisenä  tuolla toisessa blogissa saamistani kommenteista. 

Muuten ei tässä sen kummempaa kuin että kiskoin tukisukat kesätauon jälkeen jalkaan ja voi, huoh, ah ja oi. Ne ovat edelleen yhtä ahistavat kuin ennen hellekauttakin. Peltipanssarit jaloissa.

Tulin itseäni piristämään

Päivä ei sinänsä ole ollut masentava, tautikin selvästi alkaa hellittää otettaan, mutta silti kaipaan päivän päätteeksi jotain positiivista. Ja blogin kimpussa ähertäminenhän sitä on, jos mikään. Päivä kului samoissa puuhissa kuin muutkin eli joutilaisuudessa enkkä enää tarvinnut edes päiväunia. Vähän vaan loikoilin yhden kerran.

Teimme me sentään asiointikierroksen kylillä. Ensin resepti lääkäriasemalta, sitten jonotusta apteeksissa, postikeikka ja vielä pienet kauppaostokset. Asiaa ei muuten kannattaisi mainita, mutta kun emme vieläkään ole saaneet autoa remontista ja kierros tehtiin vieraalla autolla, käsivaihteisella. Peltiseppä oli ruvennut tilaamaan varaosia vasta keskiviikkona, kun veimme auton maanantaina pajalle. Ja aika oli tilattu heinäkuun alkupuolella. Kun vielä vakuutusyhtiö on maksumiehenä, niin ei voi muuta kuin ällistellä.

Automaattivaihdeauto on meillä ollut viimeiset yhdeksän vuotta, joten oma juttunsa tosiaan on nyt miehellä muistaa käyttää vaihdekeppiä. (Minun onneksi ei ole tarvinnut muuta kuin ahtaa itseni kyytiin.) Onneksi tässä pikkuruikussa autossa sentään oli kauhukahva katossa. Pidinkin siitä tiukasti kiinni koko matkan ajan. Mies tosin sai moottorin sammumaan vain kerran liikennevaloihin, mutta jo siitä takana tuleva kuski hermostui ja rupesi oitis vaihtamaan kaistaa. En yhtään epäilen herra mieheni ajotaitoa ja itsekin olen ajanut varmaan monta miljoonaa kilometriä, vaikken viime vuosina juuri muuta kuin kauppaan ja kampaajalle.

En valita. Onneksi sentään on tämä laina-auto, jossa on ratti ja neljä pyörää alla. Silti se on pieni kottero, jollaista tytärpuoli - isojen autojen ihailija - aikanaan luonnehti yksinhuoltajaäitien malliksi. Minä mahduin sisälle juuri ja juuri, mies valitti vähän samaa.

Postista sain Muistiliitosta tilaamani materiaalipaketin, jossa oli muutama kirja, pari esitettä ja liiton lehti. Tätä pääkopan sisältöön liittyvää aineistoa olen nyt loppupäivän tavannut. Toinen kirja oli vähän höpöhöpöä, lapsellisia harjoituksia täysjärkisille ainakin sen perusteella, mitä selatessa havainnoin. Jos se sellaista on kursseillakin, niin en yhtään ihmittele isäni valitusta lapsellisista leikeistä ja askarteluista.

Silmiini osui tekstistä, että neulomisharjoitukset ovat muistisairaille ja meille vielä terveen kirjoissa oleville erinomaisia, koska ne aktivoivat molempia aivopuoliskoja (Saanen tässä yhteydessä mainostaa yllä olevaa kuvaa ja linkkiä!).

Mutta menepä kertomaan sukankutomisen siunauksellisuudesta viisi vuotta sotineelle veteraanille, jolla virkkuuneula oli viimeksi kädessä kansakoulussa noin vuonna 1930, sukkapuikot eivät ehkä koskaan.

Mitä perheemme Altzheimer-potilaaseen tulee, niin enpä kai ole sukkapuikkoja nähnyt koskaan äitinikään käsissä. Kyllä hän olosuhteiden pakosta ompeli meille mukuloille ainakin kesämekkoja ja kutoi mattoja ja hienompiakin kudonnaisia kangaspuissa, mutta sukat, kintaat ja villapaidat teki jotkut muut. Nyt taitavat äidin askartelut ja askareet muutenkin olla tehdyt. - Aioin kirjoittaa enemmänkin tästä, mutta pyyhin pois. Ei se siitä muuksi muutu. Sitä paitsi tämän piti piristää itseäni eikä ainakaan masentaa teitä kumpaakaan lukijaani!

Uusi päivä kaiken muuttaa voi eli kauniita unia ja hyvää huomenta!

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kiertää ja kaartaa

Kipu - se se on, joka kiertää ja kaartaa pitkin kroppaa. Pieni jäytävä kipu. Olen käytännössä nukkunut kaksi vuorokautta, mitä nyt välillä netissä uutisia vilkassut. En edes blogeihin ole jatkanut kommentteja jättää. Mies potee myös ja olemmekin tulleet siihen tulokseen, että tauti on yhteinen. Kun minulla mahaa särkee, niin miehellä särkee niskaa. Hän soitti kaverilleen ja tuli maininneeksi vaivoistaan. Kaveri oli tiennyt, että tällaista on liikkeellä, joku virustauti kai. Hän oli eräänä yönä itse herännyt keskellä yötä siihen, että naamaa särki joka puolelta. Naamaa! Sitä me emme vielä ole kokeneet.

Voi hyvinkin olla, että mahavaivani alkoi glukosamiinista - kiitos muuten valaisevista kommenteista, joihin en jaksanut vastata. Mutta vaiva ei ota loppuakseen, kipu tosin vaihtaa silleen kivasti paikkaansa. Ensin se oli ankarana oikeassa laidassa, sitten molemmilla puolilla ja sen jälkeen jossain navan paikkeilla. Ota siitä sitten selvää ja valitse vaivan paikka! Etoo, vaikka maha on kunnossa eikä edes okseta.

Huomenna pitää käydä hakemassa yksi uusi resepti lääkäriasemalta ja samalla mies tilaa itselleen lääkäriajan. Taloudellista, sillä hän voi samalla ohimennen mainita, että eukkoriepu sairastaa samaa tautia. Ei sillä, jos tämä on virusperäistä, niin eipä lääkärillä ole antaa muuta kuin lämmintä kättä.

Olen puoliunisenä miettinyt nukketalon kalusteita ja tänään ihan vähän näperrellytkin. Havaitsin, että sillä keinolla, "kevyellä kotityöllä", nukahdan nopeasti.

lauantai 21. elokuuta 2010

Tilannekatsausta

Aktiviteetit jatkuivat. Otin pitkästä aikaa  nukketalo Sohvin kalustuksen käsittelyyn ja tekaisin muutaman keittiökoneen: kaasuhellan, jääkaapin jaaihion puuhellan tai grillin tekoon. Isompi nukkeneiti, tämä Minni, ei ole saanut enempää kenkiä kuin lämpimiä työvaatteitakaan, vaikka niin suunnittelin niiden ompelemista. Villatakkikin jäi suurentamatta, kun itsekkäästi säästän nyt joka ikisen langanpätkän omaan liiviini. Sitähän tietysti neuloinkin muutaman kierroksen tänään.



Hyvä oli, että tuli jotain tehtyä, sillä sitten alkoi oudosti mahaa nipistellä. Torkuinkin toista tuntia iltapäivällä. Maha ei ole sekaisin enkä ole syönyt tai juonut sopimattomia, en laadussa enkä määrässä. Ainoa muutos elämäntavoissa on glukosamiinin napsiminen. Lääkäri kyllä varoitteli, että kaikkien vatsat eivät sitä kestä. Olisiko tämä sitten sitä? Oikealla puolella mahaa kipristää, mutta ei satu niin paljon, että pitäisi olla huolestunut. Kai.

Labratulosten mukaan minulla ei ainakaan nivelreumasta ole kysymys, mutta kipeisiin pikkuniveliin eli nivelrikon tapaiseen tätä lääkettä määrättiinkin. Herään usein aamulla siihen, että hieron oikeaa rannetta tai rystysiä, aina mustelmille saakka.  Kaikki labra-arvot olivat ihan kohdallaan, kilpirauhasta lukuun ottamatta. Kun saadaan auto kotiin ja päästään apteekkiin, niin alkaa lääkitys. Kokeeksi ensin ja sitten uudestaan labraan.

Kalorilaskuri on ahkerassa käytössä. Pinnani on siis kestänyt jo kaksi virallista päivää ja kaksi sitä ennen harjoittelua tätä eväiden punnistemista. Eilen alitin tavoitteet, tänään ylitin, mutta meillä olikin sienipastaa tomaatti-kermakastikkeen kanssa. Mies päivänä muutamana valitti, ettei enää koskaan saa lempiruokaansa pastaa. Sitä jäi vielä huomiseksikin ruoaksi.

Tämä joka rippusen kirjaaminen  kyllä jo sellaisenaan hillitsee syömistä. Pakko kai on tunnustaa, että vaikka periaatteessa syön kaikkien direktiivien mukaisesti, niin syön liikaa, mitä nyt joskus jäätelötötterön tai lakupussin. Nyt ensimmäinen kannuste heti on ollut muutaman kilon putoaminen. - Semmoisia lääkkeitäkään ei pitäisi olla käytössä, jotka lihottavat, mutta pian selviää, onko kilpirauhasella tähän painon nousuun ja väsymykseeni jotain roolia.

--- Kun äsken julkaisin tämän, niin silmiin hyökkäsi linkki suolistosyövän hoidosta. Täytyy sanoa, että bloggeri on ajan tasalla. En olisi itse osannut tätä vaihtoehtoa ounastellakaan. Nyt äkkiä pää tyynyyn ja moiset ajatukset pois mielestä. Hyvää yötä ja mukavaa viikonloppua!

torstai 19. elokuuta 2010

Tyytyväinen päiväänsä, sanoo hän.

Joo, ihan hyvä päivä on ollut. Pääsin vihdoinkin eroon viinimarjoista ja karviaisista eli niitä tulla höyrysi mehua ja mehu on jo pakastimessa.




Samalla kun vähän pidin silmällä mehumaijaa, tarkkailin pihan lintuja. Pihaan on ilmestynyt uusi laji, pikkuinen ja sievä vihervarpunen. Lintukirjaa tutkittuaan mies arveli, että nämä ovat kesän poikasia, mutta aikuisinakin nämä ovat vähän sinitiaista pienempiä. Onnistuin sen saamaan samaan kuvaan vihertiaisen kanssa ja sitten vielä sinitiaisen kolmanneksi. Sinitiainen on alakuvan oikeanpuoleinen, tuo sinilakkinen lintu. Uudella ystävällämme on nuo natsat siivessä, mies arveli, että kyseessä on korpraalin natsat :-)




Kuusitiaisiakin käy silloin tällöin tervehtimässä, mutta se olisi jo ollut liikaa, että kaikki neljä olisivat samalla kerralla tulleet paikalle. Me siis edustamme sitä monien tuomitsemaa koulukuntaa, jotka ruokimme pihan elukoita kesät, talvet.

Pihaelämän lisäksi olin tänään sisälläkin. Aloitin ankaran ruokapäiväkirjan pidon ja sivumennen sanottuna laskuri näytti 1400 kaloria. (www.kalorilaskuri.fi). Katsotaan nyt. Ostin puolen vuoden käyttöoikeuden hintaan 20 euroa. Jospa se kannustaisi paremmin kuin ilmaiset laskurit... Toisaalta tämä oli aika normaali päiväni, tietysti ilman silloin tällöin tapahtuvia jäätelö- tai lakulankeemuksia, mutta päiväkirja voisi auttaa esimerkiksi vähentämään muutaman leipäpalan. Tänään tuli turhia kaloreita ja hiilareita toisesta lautasellisesta hernesoppaa, mutta kun se oli niin hyvää. Kasviksia söin suositellun puoli kiloa (532 g) ja kuituakin tuli 34 g. Vettä pitäisi juoda litran verran enemmän, mutta laskuri ei noteerannut teekannullistani miksikään.

Kudoin myös pätkän villaliiviäni. Huutelin jo apua fb:ssäkin, sillä lanka uhkaa loppua. Onko kenelläkään jäljellä yhtään tätä Nalle Coloria, kirjavaa väriä 868? Kaikki keränloputkin ottaisin riemumielin vastaan, sillä se ei paljosta ole luultavasti kiinni. Ostan tai vaihdan. Tämä väri lopetettiin muutama vuosi sitten ja sain haalittua luultavasti maan viimeiset (ehkä) kerät yhdestä nettikaupasta ja ainakin sen kaupan varaston tyhjäksi. Tein pitkän villatakin, mutta kun lankaa jäi, aloitin liivin neulomisen. Jos tätä ei mistään löydy, niin liiviin tulee omituinen kivijalka joko Tapion kaupasta tilaamastani sukkalangasta tai tyttären varastoista löytyvästä vaaleansinisestä Nallesta.


Päivän päätteeksi: kauniita unia!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Leevin päivää

Etelän taivas on niin synkkä, että paras kirjoittaa kuulumiset heti, jos vaikka ukonilma alkaa. Tai eipä tässä mitään suurenmoisia uutisia ole kerrottavana, ihan tavallista arkea on eletty. Eilisellekin oli ennustettu ukonilmaa ja vielä iltakymmeneltä arvelin, että väärin ennustettu. Eikä mitä. Puolen tunnin päästä salamoi ja jyrisi oikein mojovasti, tosin ei ihan kohdalla. Ukonilma alkoi ja loppui nopeasti eikä vettäkään ilmeisesti satanut kuin nimeksi.


Ampiaisellakin on jano. Tässä se on menossa terassin kukkavaasiin juomaan.

Otsikolla ei ole mitään tekemistä minun tai postauksen kanssa. Tulipa vain mieleen yksi miehen tuttava-Leevi. Vuotuinen ajantieto-kirjakaan ei kerro mitään Leevi-nimestä.

Katsotaanpa vanhoja almanakkoja, joista huvikseni etsin elokuun nimipäiviä. Vuosina 1899 ja 1902 tänä päivänä vietti nimipäiväänsä Maire. Vuoden 1911 almanakassa Maire oli siirtynyt elokuun ensimmäiselle päivälle, missä se edelleenkin on,  ja tämän päivän sankari oli Lemmitty. Lemmitty on jossain vaiheessa sodan jälkeen muuttunut Leeviksi.

Seuraava Kansanvalistusseuran kalenterini on vuodelta 1916 ja Lemmitty edelleen omalla paikallaan, kuten myös vuosina 1921, 1940 ja 1941. Tuolloin vuosisadan vaihteessa nimipäivät vaihtelivat tiuhaan paikkaansa, mm. pyhäpäivien takia tai muuten vaan. - Tuossa jo onkin lueteltu omistamani vanhat kalenterit. Niitä on hauska lukea. Kaikkia vuosikertoja en ole raaskinut ostaa enkä nyt suoralta kädeltä muista, minä vuonna Kansanvalistusseura niitä rupesi julkaisemaan. Vanhimpien teksti on vaikealukuista fraktuuraa, jota pitää huolella tavata.

Elokuun nimipäiväsankarit olivat vuonna 1899 seuraavat, lueteltuna järjestyksessä kuukauden ensimmäisestä viimeiseen päivään:
Taina,
Katri,
MARIA,
Tarkki (?),
Salme,
Lahja,
Oma,
Weli,
Lauri,
Sanna,
Klaara,
Kanerwa,
Euseebius,
Marjatta,
Brynolf,
Werner,
Maire,
Mauno,
Tirkko (?),
Iiwari,
Sakeus,
Pertteli,
Lowiisa,
Ilma,
Lemmitty,
Tauno,
Hywäri,
Eemil,
Arwi.

Sunnuntai-päivien mahdollisia nimipäiväsankareita ei kalenteriin mahtunut, sillä tilan vei kirkkopyhän nimi ja päivän asinanomaiset raamatunkohdat. Olisikohan tuo MARIA ollut muistutus keisarinnan nimipäivästä? Tarkkia ja Tirkkoakaan en oikein ymmärrä, mutta siinäpä olisi oivallisen nimet kaksosparille!

Tämmöisiäkin juttuja kalenterista voi lukea elokuun kohdalta:

 "Keski- ja loppukesällä kypsywät marjat ja hedelmät ja owat ylimalkaan terweellisiä syödä, jos owat aiwan kypsiä tahi keitettyjä. Useimmat niistä waikuttavat liewästi ulostamalla, waan kuivatut mustikat kowettavat enemmän watsaa. Terweellisimpiä ovat omenat, warsinkin keitettyinä ja paistettuina, päärynät, mansikat maidon ja sokerin kanssa; muutamat henkilöt eivät kuitenkaan siedä mansikoita, waan saawat niistä nokkosrokon näköisen ihottuman. Samoin owat hyviä watut, luumut, paremmat kirsikat, wiinirypäleet j.n.e.

Raakoina tahi liiaksi syötyinä waikuttawat ne sitä wastoin watsataudin, tahi woiwat helpoittaa koleran, kotimaisen koleran sekäö punataudin tarttumista, jos näitä tauteja on liikkeessä.

Nämä taudit ja muut watsataudit ovat muutenkin nyt lähellä tarjolla mätäkuun tähden, jolloin kaikki ruokalajit helposti pilaantuwat. Waara uhkaa warsinkin pieniä lapsia, jos he saavat hapantunutta tahi huonoa maitoa. Siitä syystä owat lasten watsataudit nyt kaikkein tavallisimpia. Jos lapsen watsa menee rikki ja ulostukset owat wihreitä, niin parasta ensin antaa teelusikallinen risiiniöljyä ja sitte öljymaitoa teelusikallinen 5-6 kertaa päiwässä. Paitsi sitä on maitoon lisättävä joko karlsbaadiwettä 1 osa 5 osalle maitoa tahi noin 1/2 teelusikallista soodaa kortteliin maitoa. Usein woi olla syytä ensin keittää maito. Kolera on, kuten saksalainen tiedemies Koch on osoittanut, erään basillin (pienen elimistön) waikuttama, kowasti tarttuwa tauti, ja kotoisin Aasiasta, jossa se on jokavuotinen. Sieltä se joskus, tawallisesti laiwoista, kulkeutuu Europaan ja on wälistä osunut Suomeenkin, ilmaantuen tawallisesti kulkutautina, harwoin yksikseen siellä täällä. Taudin hoito waatii ehdottomasti lääkärin apua. Warokeinot owat warowaisuus elintawoissa ja siisteys asunnoissa ja pihamaalla.


Kotimainen kolera alkaa samoin kuin aasialainenkin kolera ankaralla oksentamisella ja rikkoo watsan, waan helpottaa jo muutamien tuntien tahi päiwän kuluttua, siihen kuolee harwoin kuita kuin pieniä lapsia ja wanhuksia. Warokeinot samat kuin edellisenkin suhteen."


Ei ollenkaan turhaa tietoa.

- Onneksi taivas on edelleen synkkä, mutta ukkonen ei ole noussut. Innostuin tawaamaan wanhaa tekstiä pitemmäksi aikaa kuin oli tarkoituskaan. Piti ruveta keittämään wiimeistä maijallista terweellistä marjamehua, mutta aina lukeminen ja kirjoittaminen taloustyöt woittaa... Jos jokunen marja pensaisiin jäi, niin ne owat rastaiden tahi muiden pikkulintujen rawintoa.

maanantai 16. elokuuta 2010

Tällainen päivä


Mitään pahaa tai ikävää ei itselleni tai ukkokullalle suinkaan ole tapahtunut, vaikka otsikkokuvasta näin voisi ajatella. Yritin kuvata perhosia, mutta huonolla menestyksellä. Tämä ohdakkeen tupsu osui tarttumaan kameran linssiin. Mies on valittanut niskasärkyä ja epäilee syyksi autoilua tai nukkumista ikkuna auki. Ehdotin esimerkiksi punaista villahuivia, mutta ehdotus ei saanut kannatusta. - Itselläni ei ole uusia vaivoja valitettavana. Ei tällä kertaa. Sitten kun ilmat vähän viilenevät, alan marinan inhottavista tukisukista. Nyt olen luistanut niiden käytöstä. Huomenissa ehkä lääkäri soittaa labroista.

Mediasta on tänään tullut kuvaa paikallisen Casinon tulipalosta, sen missä Nykäs-Matti takavuosina oli naisia naurattamassa ja ... pyyhin pois sen mitä meinasin kirjoittaa. Pytinki oli kylän rumistus ja tuskin muut kuin paikan yrittäjät surevat sitä, että se paloi maan tasalle. Tai no, ehkä myös jokunen asiakasporukka. Itse en ole koskaan käynyt siellä terassia peremmällä.

Uteliaisuuttamme mekin ajoimme kauppamatkalla ohi ja otin muistoksi oikein kuvan raadosta.


Koulut eivät tuolloin vielä olleet päättyneet, joten fillarin selässä istuvia pikkupoikia ei näkynyt paikalla eikä muitakaan töllistelijöitä. Sen sijaan muutama poliisiauto oli passissa ja paloautokin vielä varmistelemassa.  Me - tytöt myös - ainakin ennen vanhaan viiletettiin kilometrienkin päähän tulipaloa ihmettelemään. Tuskin tämä ihmisen luontainen uteliaisuus miksikään on muuttunut. - Palo oli syttynyt tai sytytetty aamuyöstä, joten kaikki palava oli jo iltapäivään mennessä hyvin palanut.

Teimme koko viikon ruokaostokset kerralla, sillä olemme tällä hetkellä autotta. Isäntä näet vei auton peltisepälle, joka oli luvannut sen takaisin perjantaihin mennessä. Nyt autosta paikataan tai ilmeisesti vaihdetaan kokonaan se ovi, jonka onnistuin ajamaan kuution kokoiseen kiveen yli kuukausi sitten. Korjaamolla oli kuulemma nyt täysi vauhti päällä ja varmaan korjattavaa riittää näiden myrskyjenkin jäljiltä.

Muuten tämä on ollut taas "näitä päiviä", saamattomuus on jalostunut lähes taiteeksi. Otin viikonvaihteessa itseäni sikäli niskasta kiinni, että ilmoitin itseni syksyn  Sukkasatoon, ja myös kutomaan sukkia varusmiehille. Ensi vuonna Sotilaskotiliitto täyttää 90 vuotta ja tavoitteena on villasukat jokaiselle varusmiehelle. Siskonpoika on nyt intissä ja kotiutuu kai ennen kuin sukkia jaetaan, mutta tyttären velipuoli saattaa kuulua Operaatio Tuntemattoman sotilaan villasukan kohderyhmään. Sotilaskotiliiton nettisivuilla muuten kerrotaan liiton toiminnasta, joka on täysin vapaaehtoisten sotilaskotisisarten palkattoman työpanoksen varassa.

Tämän hetken käsityö eli villaliivi syksyn varalle pitäisi saada puikoilta ennen kuin rupean urakoimaan sukkia. Osa jää tietysti itselle tai ehkä joululahjaksi, mutta tarkoitus olisi tehdä muutama pari hyväntekeväisyyteenkin.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Flooraa, faunaa ja fysiikkaa

Heräsin aamulla kissanpoikien surkeaan nau´untaan. Meidän talon alla siis ilmeisesti asuu villikissapesue, josta ei aikaisemmin ole ollut havaintoa. Isompiakaan katteja ei nyt ole liikkunut pihapiirissä. Tai voihan olla niinkin, etten vain ole sattunut heitä huomaamaan tai että nyt heräsin omaan uneeni, jossa kovaääniset pikkumirrit esiintyivät.

Kun en muuta kissakuvaa löytänyt, niin tämä peltinen sankarikissa saa edustaa koko heimoa. Nämä kesäkurpitsat olen jo pistellyt voileivän päällä poskeeni., mutta lisää tulee koko ajan.
Kissaperhe täydentäisi tämän kesän poikkeuksellista eläimistöä pihapiirissä. Ensin hyökkää mehiläisparvi pihaan, sitten lentää lepakko sisälle. Lepakko on nyt jo siirtynyt asuinhuoneista ulos tai ainakin omiin tiloihinsa, sillä sitä ei ole toista kertaa näkynyt. - Onneksi vasta eilen luin vampyyrilepakoista, jotka olivat jossain Etelä-Amerikassa tappaneet neljä lasta, siis tartuttamalla näihin rabieksen. Kiitos, toivottavasti meidän lepakkomme ovat eri lajia.

Sähköt olivat tänään  pois melkein kaksi tuntia. Syy ei ole tiedossa, mutta joku isompi juttu se kai oli, sillä ainakin kahteen kertaan ne yrittivät päälle. Ehkä joku ukkosrintama oli kulkenut ohi, vaikkei siitä meillä tehty havaintoja. Onneksi teet ja kahvit olivat jo termareissa ja myöhäinen aamupala muutenkin menossa. Hiukan harmillista oli oikeastaan vain vessan ikkunattomuus.

Meillä on pesuhuoneessa ikkuna - muulloin kuin sähkökatkojen aikaan täysin tarpeeton, kun sitä ei kuitenkaan voi käyttää tuuletusikkunana. Saunakin on valitettavasti ikkunaton. Entisessä kodissa minulla oli ikkuna lauteiden takana ja varsinkin talvi-iltoina siitä oli paljon iloa. Oli mukava tarkkailla jänisten kisailua hangella tai muuttomatkalla pysähtyneiden hanhien taapertelua ojan penkalla. Oja muuten oli joskus keväisin aika runsasvetinen. Kerran, yhden kevättulvan aikaan satuin näkemään hauen polskuttelevan ojassa, varmaan parin kilometrin päässä järvestä, peltojen ja asutuksen keskellä. Harmitti, kun en keksinyt minkäänlaista haavia, millä olisin veijatin saanut pyydystettyä.

Sähköstä vielä vitsi, joka naurattaa minua aina, vaikka kuulisin sen sata kertaa. Mistä sähkö syntyy? No savusta, kertoi tuttu sähkömies. Senhän nyt maallikkokin ymmärtää, kun näkee miten pistorasiasta tupsahtaa savua!

lauantai 14. elokuuta 2010

Ukkonen tuli jo

Ukonilman piti alkaa vasta illalla, mutta sepä tuli jo aamupäivällä. Heräsin jyrinään. Äkkiä parvekkeen ovi kiinni, postia hakemaan ja tee valmistumaan! Jossain kaukana kuuluu nytkin jyrisevän. Pistin pyykit koneeseen; toivottavasti saan pestyä ne valmiiksi. Pakkohan ei olisi ollut tänään pyykätä, mutta ajattelin että varmuuden vuoksi kun ukonilma tuntui loppuneen.

Taitaa muuten lähestyä eli en kirjoitakaan enempää. Kiitos kommenteista edelliseen postaukseen.

perjantai 13. elokuuta 2010

Onko näin vai näyttääkö vain?

Tänään on riittänyt pohdittavaa aiheesta dementia. Käytiin mummulassa, kun emme viikkoon ole ehtineet käymäänkään. Äiti oli virkeä ja puhelias, isä hiljaisempi. Hän kuitenkin teki tilauksen: pitäisi saada uusia pussilakanoita. Siivooja oli käynyt ja todennut, että lakanat ovat puhkikuluneita. Totta kai lupasin käydä ostoksilla, mutta ihmettelin itsekseni jo siellä ja varsinkin nyt kotona. Miten talon kaikki pussilakanat ovat voineet yht'äkkiä hajota? Sänkyyn pedatut lakanat näyttivät melko uusilta, mutta mitä kaikille muille on tapahtunut?

Pussilakanat tulivat markkinoille muistaakseni noin 40 vuotta sitten ja varmaan siitä pitäen ne ovat olleet  mummulassakin käytössä. Tietysti neljässä vuosikymmenessä jo lakanatkin hiutuvat, mutta luulisi, että jokunen pari olisi senkin jälkeen ostettu. Ettei vain äitimuori olisi pakannut lakanoita samalla tavalla kuin kuulemma muitakin tavaroitaan pakkaa? Lähtövalmiiksi.

Sama koskee astioita. Käyttöastiat ovat enemmän tai vähemmän paripuolia, mainoslautasia tai ikivanhoja kuluneita kuppeja. Missä ovat entiset arkiastiat? Kellarin rapussa olen nähnyt juurikorissa jotain, mutta kun ei oikein voi mennä asiaa taivastelemaan, saati tutkimaan toisten kotia. - Tilasin Muistiliitosta vähän kirjallisuutta ymmärtääkseni enemmän.

torstai 12. elokuuta 2010

Kesän satoa

Kesäkurpitsan siemenistä on kasvanut reheviä kasveja, jotka eivät millään meinanneet ruveta tekemään hedelmää. Nyt kuitenkin alkaa olla sadonkorjuun aika eikä tuleva sato näytä ihan pieneltä. Huomasin, että sade on tehnyt terää kasvimaan "asukkaille", vaikka pelkäsin, että maa on niin voimakas, että saan saaliiksi pelkkiä lehtiä.

Tänään poimin talteen ensimmäisen sylillisen kesäkurpitsoita ja lisää on tulossa. Huomasin myös yhden ylilihavan kurkun, joka ihan varkain oli päässyt kasvamaan melkein ulos kasvihuoneen ovesta. Ostin keväällä kaksi kasvihuonekurkun tainta ja tämä yksilö, joka ei ole kuvassa (;-))) ), on jo kolmas hedelmä.. Suuresta kurkkusadosta ei voi ylpeillä, mutta ainakin kaksi ensimmäistä olivat valtavan hyvän makuisia. Tämä saattaa olla jo kitkeräkin enkä käsitä, miten se oli päässytkin salaa kasvamaan lähes puolimetriseksi ollakseen kasvilaatikon etulaidalla ja tosiaan melkein kiinni ulko-ovessa. Otin talteen myös kaikki kaksi paprikaakin, jotka ovat kasvaneet toisessa laatikossa yhdessä auringonkukkien kansa. Luultavasti kukkaset ovat vieneet paprikoilta kaiken ravinnon, sillä ensin mainitut kasvaa rönöttävät kattoon asti. Toivottavasti nuput mahtuvat avautumaan.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Terve!

Päivän kohokohtia oli kun käväisimme eläinkaupassa ja ovipielessä häkissään oli tämä puhetaitoinen veijari. Hän osasi tervehtiäkin kohteliaasti: "Terve!"

Nimensä on Jaco. Papukaijan sanavarastosta ja laajemmasta puhetaidosta en osaa sanoa mitään, mutta reipas vesseli näytti olevan.

Menen aamulla aikaisin labrakokeisiin, joten olen jo nyt valmistautumassa nukkumaan menoon. Peruskokeiden lisäksi edessä on muutama muu juttu, toivottavasti ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Olen vain ollut hirmuväsynyt ja aikaansaamaton, mitä lääkärillekin valitin.  Siksi sokerit tarkistetaan, samoin kilpirauhastilanne.

Olin siis lääkärissä eilen ja sain uusittua pinkan reseptejä. Apteekissa olikin niin sanotusti palvelemassa oikein nuori ja itsetietoinen herra, joka ilmoitti yhdestä peruslääkkeestäni, että sitä saisin vasta yhden päivän kuluttua. Joustovaraa asiassa ei ollut. No, minä nappasin muutkin reseptit ja vein koko nipun  tänään toiseen apteekkiin.

Kun minulla tätä mainittua lääkettä on jäljellä 7 pilleriä, ei herra farmasian opiskelijaherralla - näin arvelen - olisi ollut järin pätevää syytä olla sitä myymättä. Tervettä järkeäkin ehkä olisi voinut vähän käyttää, mutta pääsipä jannu opettamaan mummoa. Nimittäin hän piti minulla luennon siitä, että eihän siitä nyt mitään tulisi, jos kelakorvattavia lääkkeitä kävisi hakemassa kuinka sattuu, sanotaan nyt vaikka joka kuukausi kolmen kuukauden annoksen. Pitää joku järjestys olla sentään! Juu, minähän esimerkiksi tätä sydänlääkettä huvikseni ihan napsin joka päivä ja pistän kaikki liikenevät rahani lääkkeisiin. Nytkin minun ja ukkokullan apteekkilasku teki yhteensä yli 250 euroa. Meinasin pyörtyä.

Seuraava pyörrytystä aiheuttava hetki oli, kun naputtelin kaikki omat ja miehen nimellä tulleet laskut nettipankkiin. Verot ja vakuutukset ja sähkölaskut ja vesilaskut ja niin edelleen. Oli siinä myös yksi lahjaksi tilattu Aku Ankka ja vähän itse ostamiani kirjojakin, ei sen puoleen. - Nyt taitaa olla parasta jättää himoitsematta esimerkiksi ihania sukkalankoja.

maanantai 9. elokuuta 2010

Saatiin vähän ukkosta ja sadetta

Kymmenen aikaan illalla alkoi salamoida ja jyristä joka puolella. Olin puolta tuntia aikaisemmin tiedustellut ukkosen mahdollisuutta talon ilmastoasiantuntijalta. Ei tule, sanoi mies, järvi jakaa pilvet. No tulihan se ja ensin alkuun kovan tuulenpuuskan saattamana ja sitten menivät sähköt. Onneksi sähköt palautuivat heti kun olin ehtinyt etsiä taskulampun ja kännykän ulottuvilleni. Mies istui terassilla nauttimassa komeasta salamoinnista ja jyrinästä. Sitä kesti varmaan toista tuntia, mutta onneksi tuuli hiljeni eikä aamulla näkynyt muita vaurioita kuin muutama katkennut koivunoksa ja yksi männynoksa kujalla. Pihan vanhat puut pitivät edelleen pintansa.

Vesimittariin oli tullut 15 milliä, sillä sada lakkasi heti kun ukonilma päättyi. Nurkalla oleva vesisaavi sentään oli täyttynyt, samoin kasvihuoneen katolta vettä keräävä saavi. Kävin heti aamulla tarkastamassa kasvihuoneen, sillä siellä oli sekä kattoluukku että ikkuna auki. Ei mitään hätää, kasvitkin olivat aika virkeän näköisiä.


 Yritin  eilen kuvata venäläistä savusumua, mutta kuvaan tulikin vahingossa mukaan tämmöinen pieni "helikopteri", mikä lie ötökkä. Mediheli kyllä ajelee useinkin päämme yli, mutta tässä on kyllä ihan joku Luojan luoma, jota en ollenkaan huomannut kuvaa ottaessani. Savu ei erikoisemmin erottunut kuvasta, joten suurensin kuvan tästä otuksesta niin paljon kuin  kuva salli. Kaikkea kummaa.

Vielä toinen hämmästyksen aihe. Ihmettelen tässä kiinteistöverolappuamme, joka tuli viime viikolla. Kun vero vuonna 2007 oli 940 euroa ja vuonna 2009 1078 euroa, niin nyt tällä kertaa se onkin jo lähes 1800 euroa. Mitähän ensi vuonna?  Okei, ikivanha talomme on kaupungin asemakaava-alueella isolla tontilla, mutta summahan on ihan järjetön, puhumattakaan päättömästä korotusprosentista. Itse verotusarvot ovat ennallaan, vain arvoja eikun siis prosentteja on näpsästi "vähän" korotettu.

Ja sitten vielä puhutaan verotuksen keventymisestä, vaikka toisaalta eipä muistaakseni kukaan ole sanonut eläkeläisten verottamisesta sanaakaan. Aika moni mamma ja pappa asuu vastaavalla tavalla esimerkiksi suurelle rintamiestontille aikanaan rakennetussa mökkipahasessa. Ei meilläkään talon osuus ole paljon mitään, vaan maksamme maapohjasta. Revi siitä sitten.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Hälyt päällä!

Voi veljet ja siskot, minkä rääkäisyn meidän talonvahtimme päästi. Hankimme viime vuonna taloon hälytysjärjestelmän ja nyt tuli testattua, mitä saa aikaan väärän napin painaminen! Mies oli laittanyt hälyt huolimattomasti päälle eli painanut vahingossa väärää nappia ja kun meillä on liiketunnistin, niin sehän "tunnisti" minut jo ensimmäisestä askelesta tuvan puolelle ja rupesi huutamaan hullun lailla. Ei kulunut montaa sekuntia, kun jo soitettiin keskusvalvomosta tai mikä liekään nimeltään. Asia selvisi tietenkin, sillä osasihan mies ladella sujuvasti tarvittavan salasanan eikä vartointiliikkeen auto hurahtanut pihaan. Siitä kai olisi tullutkin lisälasku.

Olemme siis turvassa mm. rosvoilta ja varkailta. Tietysti systeemi pelaa edellyttäen, että hälyt on päällä. - Se on vielä testaamatta, miten pitkälle ääni kuuluu eli herätimmekö naapurin mamman. Ehkä jätämme tiedustelematta, sillä itse ainakin pitelin sisällä korviani. Vaikka laitteessa on vain kaksi asentoa eli "ukko ulos" ja "ukko nukkumaan", niin niissäkin voi erehtyä. Tietysti vahinkoja sattuu. Kun joskus olemme miettineet, olisiko tällaisesta hyötyä meidän vanhuksille, niin nyt ainakin varmistui se, että ei olisi. Taatusti he painaisivat joko vahingossa tai muistamattomuuttaan väärää nappia, kun jo parikymmentä vuotta nuoremmalle vävypojalle sattuu sama vahinko.

lauantai 7. elokuuta 2010

Huh hellettä!

Pirkanmaalla tämä helle kuulemma on jo tänään revennyt ukkoseksi. Täällä on vain  kuuma, mittarissa nyt 32,8 astetta. Mahtoi naapurin  Matilla olla lämmin leikkuupuimurin hytissä, kun kuuma ja hiki on täälläkin tekemättä mitään. Ja kuuma on taatusti ollut tyttärelläkin hautajaismatkallaan.

Kuumuutta karkottaakseni rupesin kaavailemaan villaliivin kutomista. len etsinyt ohjetta netistä ja kirjoista. Nyt löysin Novita-lehdestä yhden sellaisen, jota ajattelin ruveta tekemään kunhan saan mallitilkusta laskettua silmukkamäärät. Minähän en vaikeita kuvioita suosi ja tässäkin on pelkkää sileää plus resorit. Kirjavaa Nalle-lankaa jäi villatakkihankkeesta ja luulisin langan riittävän, jos en tee neuletta kaksinkertaisesta langasta kuten ohjeessa oli.

Päivällä me teimme täsmälleen saman kierroksen kuin eilenkin. Käytiin ostamassa partakone, joka vietiin vaarille, joka oli puhunut aikaisemmin asiasta. Eilinen oli sikäli huti, että vaari sanoi haluavansa ladattavan ja me tietysti ostimme, tai siis olimme ostaneet verkkoliitäntäisen. Se pääsi käyttöön meillä kotona, joten tänään käytiin ostamassa toinen, oikeaa mallia oleva laite. Samalla ostin tilauksesta kalsareita ja siinäkin tuli huti. Vaari halusikin pitkäpunttisia ja minä en älynnyt varmistaa, vaan ostin pikkuhousuja. Onneksi joku vaisto varoitti jo kaupassa ja ostin yhdet pitkiksetkin. Pikkuhousuista toinen paketti jäi vaarille, toinen kelpasi meidän isännälle eli ei onneksi ollut täysi huti tämäkään ostos.

Nämä lyhyetkin mummulapyrähdykset ovat aika uuvuttavia, vaikkemme nytkään todella viipyneet pitkään. Vähän aikaa juteltiin, tyhjensin tiskikoneen, pesin puurokattilan ja sitten lähdimme. Isä näyttää entistä väsyneemmältä. Kunnan puolelta oli jo ehdotettu äidille terminaalihoitoa - niin kai se termi kuuluu, siis kaksi viikkoa kotona, kaksi laitoksessa - mutta isä oli kieltäytynyt. Sen ymmärrän ja isäkin sanoi, että se on sitten menoa kerralla. Hyvä kuitenkin kun tilanne on kirkas viranomaispuolellekin, sillä päivä päivältä se hetki lähestyy, jolloin vanhukset eivät enää pärjää kotona. Se on sitten toinen juttu, onko tarvittaessa hoitolassa vapaata paikkaa.

Taidanpa lähteä pistämään saunan päälle ja kastelemaan kasvihuoneen uupunut tomaatit ja kurkut. Mukavaa viikonloppua edelleen! Toivottavasti myrsky ei hyökkää kenenkään kimppuun.

perjantai 6. elokuuta 2010

Kolmas eläinjuttu

Näitä nyt tulee peräkanaa. Toissa päivänä rastaan raato, eilen lepakkonuorukainen ja tässä mustarastaan poikanen elämää harjoittelemassa:


Tämä oli meidän rappusilla, kun tulimme asioilta. Ensinm säikähdimme, onko poikanen lentänyt päin ikkunaa tai jotain, mutta ilmeisesti tämä lapsukainen vain oli katselemassa suuren maailman ihmeitä. Eikö olekin söpö nappisilmä?

Sadonkorjuu on alkanut. Naapurin isäntä pui kauraa ja mummulamatkan varrella toinen isäntä ilmeisesti pui heinänsiementä. Otin hyvän kuvankin puimurista, niin hyvän että isännän voi oikein hyvin tunnistaa puimurinsa kopista, joten jääköön arkistoon.

-- Isäntä ilmoitti, että meidän terassilla alkaa viinitarjoilu välittömästi. Sinne! Ja kippis kaikille sadonkorjaajille!

Tosi ylläri

Olen tässä manaillut tapahtumaköyhää, suorastaan tylsistyttävää kesää, mutta tapahtuupa sitä meilläkin jotain. Kävin jo äsken fb:ssä esittelemässä tämän mätäkuun jutun: lepakko tuli sisälle ja antoi vielä luvan kuvata itseään. Kas näin se meni:

Tulin tietokoneelle iltatouhuilleni. Itse asiassa sain juuri Novitan sivut auki etsiäkseni käsityömallia, kun joku otus veivasi hirmuista kyytiä ympyrää pääni päällä. Arvasin heti, että nythän on pirttiin tullut lintu tai lepakko. Tai tarkemmin sanottuna työhuoneeseenhan tuo oli tullut. Se lensi melkein paniikissa, en minä niinkään, mutta sellaista vauhtia mentiin, etten saanut selvää kummasta on kysymys. Onneksi kamera oli paikalla -  ja tietysti akku lähes tyhjä. Sain pätkän videota talteen ja juoksin hakemaan uusia pattereita. Sinä aikana veitikka oli asettunut lähemmäs parvekkeen ovea, muttei vieläkään osannut mennä ulos vaan oli asettunut vetämään henkeä oven päälle, josta se tiiraili minua siivet supussa ja kaikin puolin epäluuloisen näköisenä. Pitää varmaan jättää parvekkeen ovi selälleen ja panna väliovi kiinni. Tätä en todellakaan halua sänkykaverikseni.

Ylemmän lentokuvan napsaisin videolta, alemman otin tavalliseen tapaan salamalla.

Olen luullut, että nämä irvistelevät ja ovat kaikin puolin kuin pieniä perkeleitä, mutta aika kiltiltä tämä näyttää. Täytyy huomenna tutkia lajiketta tarkemmin eläinkirjasta.

Monena aamuna on sekä hellan luona että takan äärellä tuntunut noen hajua. Nämä asuinkumppanimme ovat  yöllä liikkuneet viileässä hormissa, mutta tämän oli ensimmäinen kerta kun pääsin sisällä tarkkailemaan lepakkoa. Pihalla kyllä silloin tällöin olemme katselleet lentäviä elukoita, joten tunsin lentotyylin. - Taidankin laittaa nyt heti vettä johonkin kippoon, jos tällä vaikka olisi jano.

torstai 5. elokuuta 2010

Torstaita

Erikseen pitää tämäkin mainita, että tänään vähän satoi. Mittari ei värähtänytkään, mutta mieli sentään pikkasen virkistyi. Taivaalla on ollut merkillisen näköisiä pilviä, joita en kiusallanikaan kuvannut. Nyt taivas näyttää taas liki pilvettömältä eli se siitä sateesta.

Näitä luontoilmiöitä on riittänyt. Jo pääministerikin avasi sanaisen arkkunsa ja totesi jotenkin siihen suuntaan, ettei valtiovalta voi niille mitään, mutta vanhuksia pitää käydä moikkaamassa ja katsomassa ettei heillä ole hätää. Juu, se on ihan hyvä, muttei taida hallitus tosiaan voida mitään luonnonvoimille. Se huvitti yhtä paljon  kuin paikannimi Lorvikylä Kankaanpäässä, joka on esiintynyt päivän lehdissä. Lorvikyläläisiä itseään ei varmasti naurata yhtään, kun puut kaatuvat jonossa kattojen päälle.


Yhden "luontoilmiön" jouduin kuvaamaan omassa pihassa. Räkättirastas oli varmaan lentänyt päin ikkunaan ja makasi henkitoreissaan melkein auton alla, kun mies lähti kauppaan. Palattuaan isäntä löysi paikalta vainajan ennen kuin ehdittiin miettiä elvytyskeinoja. Kuva on otettu vähän kauempaa ja ikkunan läpi, mutta eihän vainajaa kenenkään ihan vierestä tarvitse muutenkaan töllötellä. Siipi oli kauniisti ja sen takia otinkin kuvan.

Päivän puuhia on ollut muun muassa keskosnuttujen pakkaaminen Etiopian lastensairaalan suuntaan. Yhden nutun kuvasinkin, mannekiinina nukkisblogin Minni, aito blondi.

Tein nutut jo ajat sitten, mutta ne jotenkin jäivät postittamatta. Häpeän laiskuuttani, mutta eiköhän vauvoja synny edelleenkin ja nutuille mahda olla vieläkin käyttöä, lohdutan itseäni.

Nyt olen välityönä tehnyt muutaman patalapun Novita-lehden edellisen numeron mallin mukaan vähän muokaten, mutta lankana Puro Batik, kuten olen tainnut mainitakin. Tytär sai jo yhden lapun ja tilasi sille kaverin. Kaverista meinasi ensin tulla kolmikulmainen ja kun korjasin, niin sainkin syntymään viisikulmaisen lapun. En viitsinyt enää toistamiseen purkaa. Siitä tuli itse asiassa aika sievä, vaikkakin vuoriton eli jätän takapuolen virkkaamatta. Tytär saa käyttää sitä väehmmän kuumien kansien nosteluun...Tässä on kaksinkertaisesta lapusta kysymys:

Alkuperäismallin reunakruusaukset jätin virkkaamatta. Tuossa keskuskukassa on ihan tarpeeksi jo koristeellisuutta minun makuuni. Seuraava käsityö on vielä mietintämyssyssä. Sukkalankoja on ainakin vaikka miten paljon, mutta jos jättäisin ne ensi kuun puolelle, sukkasatoon? Joku syysliivi voisi olla kiva, jahka keksin jostain mukavan mallin.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Suku mielessä

Kuten edelliseen postaukseen kommentoitiin, niin huonon päivän jälkeen voi tulla yllätys ja parempi. Minulle ilon toimitti postityttö. Tosin nyt illalla se talon toinen känkkäränkkä sai jostain herneen nenuunsa, joten päivä näemmä päättyi sillä tavalla kuin ei koskaan, ei ikinä pitäisi eikä saisi. Huom. minä en edes haastanut riitaa, toinen vain suuttui jostain, mutta voihan olla, että se mikä minulle on tavanomaista kivaa puhetta aviomiehelle, onkin toiselle silkkaa riidan haastamista. Kiipesi yläkertaan ja siellä on ollut koko illan, mutta olkoon. Sen tiedän vanhastaan, että kun olen tottunut semmoiseen kevyeen suunsoittoon ja sanoilla iloitteluun, jota harrastettiin usein kotona ja etenkin työyhteisössä parhaiden työkavereiden kanssa, niin myös nautin siitä. Mies ei. Hän on sen verran tosikko ja tosikoksi kasvatettu, ettei voi lainkaan käsittää tällaista turhanaikaista höpinää. Loukkaantuukin vielä. Minäkin tosin taidan joskus mainita sanan huumorintajuton...

Joskus pelkään, onko se hänellä alkavaa dementiaa vaiko pelkästään erilaista temperamenttia. Hänen isänsä, setänsä, serkkunsa ja mummonsa dementoituivat. Äsken luin, että näin tapahtui toisellekin mummolle. Minulla kai on rasitetta vain äidin ja äidinäidn suunnalta. Kävin eilen facebookissa seikkaillessani tutkimassa Muistiliiton linkkejä ja se ei ainakaan piristänyt, vaan hyvinpä pohjusti tätä iltaa.



No joo, se iloinen yllätys oli paksu kirjekuori täynnä sukuselvitystä isoäitini suvusta yhdestä ja vähän toisistakin pitäjistä itäiseltä Uudeltamaalta. Kuulkaa, siellä on asunut - ja asuu -  "valtava" määrä äidin tätejä, enoja ja serkkuja lapsineen eli tahtoo sanoa lukematon joukko uusia pikkuserkkuja. Eivät nämä varmaankaan äidilleni vierasta porukkaa ole olleet, mutta eipä vaan ole ollut tarvetta esitellä meitä heille eikä ehkä kertoa meistä heille, vaikkei tässä nyt satojen kilometrien päässä edes asuta. Syynsä on vaiteliaisuuteen ja siitäkin sain nyt tarkkaa tietoa, josta en ikinä kuule sanaakaan äidin suusta.

Yhtään tuttua oman ikäpolven nimeä ei  putkahtanut esille, vaikka vähän sitäkin jännitin. Ei siis ex-työkavereita tms. Joitakin vanhemman polven tutun oloisia nimiä tuli vastaan, joten ehkä olen heistä jotain lapsena kuullut . Ja sitten tietysti se serkku, joka minua tällä arvokkaalla kirjeellä muisti ja joka oli ainoa side sukuun.

Kun en tiedä, sattuuko joku asianosainen sukulainen vahingossa törmäämään tänne avoimeen blogiin, en arvaa sen enempää kirjoittaa ihmisistä, ammateista tai edes paikkakunnista. Tietonikin tietysti ovat ohutta ohuemmat. Sen sanon, että aika soppa on ollut, jossa luultavasti olisi aineksia vaikka romaaniin. Kun minutkin valistettiin sukusalaisuuksista vasta tänä kesänä, niin mistä tiedän onko totuutta kerrottu draaman lapsenlapsillekaan koskaan. Äitini tietää, muttei muista ja jos muistaa, ei ainakaan kerro. Minulla on nyt muutama uusi langanpää, joista voi lähteä kerimään. Puuhaa piisaa.

tiistai 3. elokuuta 2010

Olipa tylsä päivä

Jos aloitan yhteenvetoni aamusta, niin heräsin inhottavaan suonenvetoon, joka kulki pitkin koko kinttua. Sitä ennen olin jo kertaalleen herännyt kutisevaan päänahkaan. Näiden ansiosta muistin soittaa ja tilata lääkäriajan. Reseptit pitää ehdottomasti uusia. Käväisemme huomenna apteekissa tyhjentämässä vielä nekin muutamat reseptit, joilla jotain on, jotta saadaan kerralla kaikki asiat hoidettua.

Aamutoimien jälkeen lähdimme viemään jäisiä mehupurkkeja mummulan pakastimeen. Siellä oli muitakin kahvittelijoita, joten emme jääneet seurustelu-upseereiksi, vaan poistuimme aika pian ja sitten kaupan kautta kotiin. Ruokaostokset oli äkkiä tehty, sillä otin eilen pakastimesta ison rasian hernekeittoa. Näytti olevan uudelta vuodelta, mutta ei siinä mitään vikaa ollut vieläkään. Lisäsin vähän sipulia ja kinkkua ja se oli siinä. Samaa syödään vielä toinenkin kerta eli siis tänä iltana. Tämä taisi ollakin päivän parasta antia ---.

Mitähän sitten? Istua nökötin tietokoneella. Kääntelin käsissäni Aitoa Blondia eli neiti Minniä, joka on jo esittäytynyt nukkekotiblogissani. Minni sai eilen mustan bodyn, mutta kun neidin työasusta puuttuvat kengät ja käsilaukku, en viitsinyt häntä vielä kuvata. Vähän tosin yritin näperrellä, mutta miten sattuikaan, en jaksanut ruveta etsimään toista nahkarukkasta, jonka peukalosta arvelisin kengän syntyvän. Toisen hanskan peukaloa jo vähän mallasin tossuksi.

Harmittelin tänään kahta tympeää dekkaria, jotka kirjakerho lähetti. Olin luullut peruuttaneeni ne, mutta ilmeisesti sittenkin unohtanut. Olisi pitänyt palauttaa, mutta se noissa paketeissa on kenkkua, että en ainakaan minä muista - tai ole selvänäkijä - mitä sieltä milloinkin on tulossa eli toosa on avattava. - Ei kukaan haluaisi lukea viimeistä Jussi Varesta? Sen saisi vaikka ilmaiseksi, kun en niin typerästä kirjasta kehtaisi edes maksua ottaa enkä toisaalta periaatteessa pistä kirjoja roskikseen. Toinen oli joku ruotsalainen poliisidekkari, johon en ole saanut yhtään enempää makua. Niin että kaksi kirjaa olisi nyt tarjolla, heh vaikka iskälle joululahjaksi. Taikka lankomiehelle.

Toivottavasti uusi päivä on ryhdikkäämpi. Ne mummulan lyhyetkin käynnit jotenkin imevät kaiken voiman.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Terveisiä marjapuskista!

Toinen mehumaijallinen starttasi hetki sitten eli pyhäpäivän ratoksi on tässä istuttu puoli iltapäivää marjapuskien juurella. Harakka ja rastaat tekivät reklamaation, kun menin marjaämpärin kanssa häiritsemään heidän herkutteluhetkeään. - Molemmat mehusatsit menevät mummulaan, tosin meidän pakastimemme kautta.

Päivä on kulunut tosi nopeasti, sillä olen ehtinyt vähän muutakin tänään: parantaa maailmaa  ystäväni kanssa kahvikupposen ääressä. Siitä huolimatta että asumme lähes huutomatkan päässä, emme ole tavanneet koko kesänä ja olihan niitä kuulumisia puolin ja toisin vaikka miten paljon. Isäntäkin, joka yleensä ei viitsi akkojen kalitusta kuunnella, istui koko ajan seurassamme. Molemmilla meillä on huolta vanhoista vanhemmista, ystävälläni vielä velvollisuus hoitaa lähes koko oma lomansa, jos ei edellistä sukupolvea niin sitten lastensa lapsia. Se on mielestäni vähän enemmän kuin kohtuullista, varsinkin kun pitäisi kerätä voimia taas työkautta varten. Hyvä ihminen, jota aikuiset lapset häikäilemättä käyttävät hyväkseen, sanoisin (hyi minua, lyön itseäni kynsille rumista puheista).

En yleensä innostu ruokablogeista, mutta täällä Kliivian keittiössä kannattaa käydä.  Ehdottomasti.