Näytetään tekstit, joissa on tunniste syömisen autuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syömisen autuus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Hyvää kuului

Painopiste sanalla kuului. Omalta osaltani olen ikionnellinen lääkärin sanoista: seuraavan kerran tavataan vasta ensi vuonna samaan aikaan eli syöpää ei näkynyt ja tämä lymfooma-asia on toivottavasti käsitelty loppuun. Mutta  kuten lääkärikin sanoi, aina voi tulla yllätyksiä jossain muodossa. Se toinen muoto - ei välttämättä syöpä eikä välttämättä vakava juttu - saattaa olla talon toisen asukkaan kohdalla. Mitään ei ole vielä tutkittu eikä tiedetä muuta kuin että mies aikoo torstaina tavoitella lääkäriä. Ei keskiviikkona, sillä ensin on meno silmäklinikalle kuulemaan jatketaanko hoitoja vai onko se jo lopputarkastus. Mutta jos ei ole vaivaa yläpäässä, niin sitten alapäässä ja päinvastoin. Me tietysti olemme siinä iässä, jolloin eletään melkein jo jatkoajalla. Osat alkavat olla loppuun käytettyjä, tunnustamme sen tai emme.

Sairautta on tuttava- ja ystäväpiirissä ollut vähän joka puolella. Uutta kirjaani varten otin yhteyttä ex-työkaveiin, jolta kyselin kolmannen kollegan kuulumisia. Eihän sitä nykyisin arvaa suin päin edes soittaakaan vanhoille ihmisille. Tämäkään rouva ei ole aikoihin ollut kotona, vaan makaa pitkkän kestäneen ja ankaran syövän kourissa hoitokodissa. Ystäväni lupasi välittää terveiset. Näen mielessäni aina aurinkoiset ja ystävälliset kasvot, jollaisena hänet tulen tietysti aina muistamaankin.

Joka tapauksessa perjantaina me juhlimme terveyttä. Kävimme kylän parhaassa ravintolassa Huvilassa. Chefin menyy oli herkullinen. Jo ensimmäiseksi pöytään kiikutettu leipä oli niin hyvää, että halusin ostaa sitä kotiinkin. Sitten oli graavia lohta erilaisten höystöjen ja mm. paahdetun maa-artisokan kanssa. Vai olikohan se sittenkin ihanan angus-pihvin ja kotimakkaran lisäkkeenä? Jälkiruokana oli paahtovanukasta. Pitkään aikaan ei ole tällaisia herkkuja syöty, ei kotona eikä muualla.


Kun nyt näin herkuteltiin, syötiin ja juotiin hyvin, niin lauantaina syötiinkin jo kolmantena päivänä melkein peräkkäin hernesoppaa ja tällä viikollakin on pistelty vähän vaatimattomampia ruokia. Tänään tein nyhtökaura-makaronilaatikon, jota syödään vielä ainakin kahtena päivänä. Mies oli vähän epäluuloinen nyhtiksen suhteen ja niin silppusin vuoan toiseen päähän eiliseltä jääneet grillimakkarat. Makaronilaatikosta en sentään ottanut kuvaa eivätkä nuo ravintolan ruoka-annokset oikein ole edukseen, kun kuvasin vähän vaivihkaa ne kännykällä.

Se on nyt sitten naisten päivä. Onnea, terveyttä ja voimia meille kaikille, tuli vaikka pieniä akkoja taivaalta.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Naistenpäivää, hyvät naiset!



Naistenpäivän kunniaksi kuvia herkkuillalliseltame, jonka söimme sen kuniaksi, kun ei ole syöpää. Siis ainakaan tällä hetkellä. Ruoka oli konstailematonta ´ja hyvää. Tänne menemme toistekin. Halvemmalla saa pitsoja ja pastaa, mutta meillä oli aihetta juhlaan!




Lämmin sitruunapiirakka jäätelön, kermavaahdon ja kinuskikastikkeen kanssa oli yliveto. Ja palvelu. Tänne mennään toisteklin, ravintola Milanoon.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Loppu hyvin

En säikähtänyt eilen illalla varmaankaan turhaan, mutta nyt kaikki on - jos ei hyvin - niin ainakin hallinnassa. Siinä kävi niin, että mies kompastui sileällä lattialla ja löi naamansa maahan. Hänen jaloillaan on sairautensa takia sellainen taipumus, että ne voivat syyttä suotta heittää alta. Silmälasit iskivät naamaan, jossa on nyt silmän alla ruhje, ja tietysti meni silmäkin mustaksi. Yöllä vamma tosin näytti paljon pahemmalta kuin tänään.


Kuulin tömäyksen yläkertaan, ja kun ei isäntää kuulunut ylös, lähdin katsomaan. Oli siinä aika lailla työtä saada mies kammettua lattialta ja yhteisvoimin yläkertaan omaan sänkyyn. Tietysti hän väitti, että oli vain ajan kysymys nousta itse ylös. Minä tiedän itsestäni vastaavassa tilanteessa, etten olisi kovin helposti kääntänyt itseäni sellaiseen asentoon, josta kömmitään ylös.

Onneksi ei käynyt pahemmin, vaikka silmä voi huomenna olla taas eri värinen, kun se jo tänäänkin on melko metka, lähinnä musta kuin pandakarhulla. Onneksi silmälasit peittävät suurimman osan ruhjeesta. Mietin yöllä, mitä ihmettä teen, kun isku päähän oli kuitenkin käsittääkseni aika moinen tälli. Mitkään oireet eivät kuitenkaan viittaa aivotärähdykseen.

Asia ei näyttänyt ambulanssiasialta eikä mies ilmoittanut lähtevänsä muutenkaan päivystykseen, kun ei tosiaan luita ollut poikki. Ehkä sille ruhjeelle tai haavalle olisi voinut tai pitänyt tehdä jotain, en tiedä. Desinfiointiaine olisi varmaan saanut hänet huutamaan suoraa huutoa. Pitää varmaan täydentää ensiaputarvikkeiden varastoa.

Valvoin sitten melkein koko yön, mutta mies väitti nukkuneensa. Lepo paras lääke on... ja kai minäkin nukuin. Päivällä olimme kyllä aika nuutuneita eikä oikein mistään tullut mitään. Kudoin toisen tulevan yösukkani valmiiksi ja lueskelin vähän, mutta ei onneksi tarvinnut huolehtia ruoanlaitosta.

Kinkkua on vielä hyvinkin muutamaksi päiväksi, mutta laatikot ja silakat taitavat mennä huomenissa loppuun. Jos vielä kestämme tätä yksiniitistä dieettiämme. Parhaat herkut on jo  syöty, mutta lupasin tehdä uudeksivuodeksi toisen kotijuuston.Savulohta ei paljon edes ostettu ja sitäkin vielä on nokare, samoin rosollia. Rosolli taitaa lentää ensimmäisenä kompostiin, sillä pelkään juuresten kohta happanevan.


Vaikka jouluruoat maksavat kerralla aika paljon, niin loppujen lopuksi suurin osa on edullista ruokaa, teki ne itse tai osti valmiina. Ja vielä edullisemmaksi muuttuu, kun samoja ruokia pistellään meillä ainakin viikko eli niin kauan kun pysyvät syömäkelpoisina. Meillä ainakin. Laskeskelimme illalla, että huomennakaan ei vielä tarvitse mennä kauppaan. Tosin kolmas, se varajääkaappi hajosi sopivasti juuri jouluksi. Ulkoeteiseen voisi ruokia viedä, mutta siellä käy hiiri, jota ei ole tarvis erikseen ruokkia meidän jouluherkuillamme. Sen varalle pitäisi hankkia peltilaatikko. Saisikohan siitä jääkaapinromusta jotain, jos ottaisi koneiston yms. pois tai vaikkei ottaisikaan ja siirtäisi ulkoeteiseen?


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Upea lauantaipäivä takana

Kiitelimme illalla miehen kanssa vuorotellen hyvää lauantaipäivää. Nyt on välttämättömimmät syystyöt tehty. Ulkovesihana on suljettu. Letkujen suuttimet on kerätty ja otettu talteeen. Kasvihuone on suljettu ja kasvilaatikot tyhjennetty. Kolme vesisaavia on käännetty ympäri. On myös kerätty chilipalot ja muutamat pavut ja sipulit talteen. On istutettu kevätkukkien sipulit. On viety parvekkeen riippumatto talvehtimaan tallille. Viety on myös miehen pyörä samaan paikkaan. Minä olin pelkästään työnjohtaja, mies teki jotain, mutta tytär suurimman osan. Kyllä päiväkahvi maistui meille kaikille tämän urakan jälkeen.

Muutama pihahomma on vielä tehtävänä, esimerkiksi tyhjennettävä räystään alla oleva suurin vesisaavi, jota ei käsivoimin kaadeta, vaan tyhjennetään ämpärillinen kerrallaan. Ja onhan sitä yhtä ja toista muutakin, kukkapytytkin on muistettava kääntää nurin. Mutta vaikka sataisi lunta tai pieniä mummoja, niin tärkemmistä on nyt huolehdittu. Siksikin mieli on hyvä tehdyistä töistä, kun emme kumpikaan tiedä, mitä uutisia ensi ja seuraavalla viikolla kuulemme sairausrintamalta.

Tytär kantoi yhden raskaan ruukun pihakiveltä ja istutti siinä olleen kuunliljan nimeltä Praying Hands kukkapenkkiin, jonka hän sitä ennen teki. Samaan penkkiin menivät myös kukkasipulit. Osa tosin lähti hänen repussaan. Olin jo melkein kuvitellut, että tämä keväällä hankkimani kuunlilja ei oikein ollut lähtenyt kasvuun, mutta niin vain se oli tehnyt poikasenkin viereensä. Kuunliljaa ei varmaan mikään tapa, joten odotan näkeväni sen keväällä virkeänä uuden penkin laidassa.


Sen se eilinen tuuli teki, että nämäkin vaahtran lehdet ovat jo maassa. Kyllä se talvi vain tekee tuloaan ja lehti toisensa jälkeen tipahtaa maahan. Tammessa ne yleensä pysyvät pisimpään eli pihatietä ei kannata haravoida vielä pitkään aikaan. Muutenkaan emme juuri vaivaa syksyllä päätämme haravoinnilla. Mies ajaa lehdet vasta keväällä ruohonleikkurilla silpuksi. Mutta pihatie sentään on siistittävä, varsinkin kun eukko voi muuten vaikka liukastua lehtiin.

Iltaruoaksi tein marsalkka Mannerheimin herkkua eli vorsmackia, tosin suoraan purkista. Tyhjensin purkin vuokaan, levitin päälle punasipuliviipaleita ja päällimmäiseksi kerroksen muusia ja uuniin. Tunnin kuluttua ruoka oli valmista. Marskin tapaan höysteenä meillä oli smetanaa, muttei suolakurkkua tai punajuurta, mutta hyvältä se ilmankin maistui. Mies oli löytänyt tällaisen purkin kaupasta ja päätti heti kokeilla, kun ei ole koskaan ennen maistanut vorsmackia. Sehän on tosi pitkään haudutettua lihaa, usein kai lammasta, joka on maustettu sillillä tai anjoviksella. Snapsia emme nauttineet, mutta kylläkin lasilliset punaviiniä.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Syyslauantain aatoksia

Tänään nostin meidän loput perunat. Kolmessa muuttolaatikossa oli vielä pari kolme kitukasvuisen näköistä vartta ja tämän verran niistä herui.  Perunat ovat tosi hyvän näköisiä, hyvän makuisia ja ihmeiden ihme, vielä ruvettomia ja ohutkuorisiakin. Keitin koko pytyllisen kolmen litran kattilassa. Osa syötiin tänään, osasta tulee varmaan maanantaina paistinperunoita.


Mies toi perunoiden kaveriksi kaksi pientä purkkia mätia ja savusiian. Siialla oli myyntiaikaa vielä kaksi viikkoa, mutta jo heti kun perkasin sitä, tuli tunne, että kaikki ei ole kunnossa. Ja niinhän se olikin. Kala oli niin pahan makuista, että käärin sen sanomalehteen ja roskapussiin. Koko illan mietimme, millä maun saa suusta pois. Kun olin pakannut ruodon ja pakkauksen jo aikaisemmin sanomalehteen, en enää ruvennut tutkimaan mitä päiväystarran alla mahdollisesti luki. Nyt ei savukalaa osteta vähään aikaan tähän taloon. Onneksi kummankaan maha ei ole vielä ainakaan sekaisin, mutta emme muuta kuin maistoimme kalaa pienet palat. Onneksi oli se mäti ja potut.

Päivemmällä raahasin kaksi säkillistä talvivaatteita ja jalkineita SPR:n ja monen muun yhteiseen keräykseen. Mies oli kyytipoikana ja ajoi onneksi melkein oven viereen erittäin kielletylle paikalle, mutta sen kauempaa en olisi jaksanut säkkejä raahatakaan. Mies odotti autossa, mutta auttoi kyllä kotona säkit autoon. Itselle tuli hyvä mieli ja toisaalta pääsimme monesta sellaisesta vaatekappaleesta eroon, joita ns. sattuneesta syystä kumpikaan ei enää ole käyttänyt. - Nälkäpäiväkeräykseenkin otimme osaa: minä eilen täällä ja mies kaupan eteisessä tänään. Jokos olet osallistunut?

Jotta sädekehä ei liikaa kiristäisi, kirjoitan vielä yhdestä ihmetyksen aiheesta, joka minua harmittaa. Olen naamakirjassa yhdessä emalikippokirpparissa enkä voi olla ihmettelemättä, millaista romua ihmiset siellä kaupittelevat. Kotimaisten Finelien lisäksi kiinalaista ja puolalaista kippoa vaikka millä mitalla. Tosin moni ehkäö tykkääkin niiden ylenpalttisesta koristelusta, ei siinä mitään. Eniten paheksun kuitenkin sitä, miten pahastikin lohjennutta ja risareunaista emalikamaa yritetään myydä kalliilla hinnalla. Lisäksi kattiloissa ja pannuissa on "vain vähäistä kulumaa", mikä osoittautuu tosi pinttyneeksi ja kuluneeksi sisäpohjaksi. Pakko tietenkään ei ole ostaa, mutta jotenkin harmittaa tuollainen rahastusyritys. Tosin hölmähän ei ole se, joka pyytää vaan se, joka maksaa.

Emali on taas tullut muotiin, vaikka onkin epäkäytännöllistä kun ei kestä kunnolla konepesua. Kattilatkin polttavat herkästi pohjaan, olen muistelevinani, mutta onhan se parhaimmillaan kaunista. Kotimaisen laadukkaan talousemalin valmistus loppui joskus 1980-90 -lukujen taitteessa ja sen jälkeen kotimaisilla merkeillä myyntiin tulleet valmistetaan jossain muualla, liekö thaimaalaista alkuperää?

torstai 17. syyskuuta 2015

Hyvin meni

Luuydinnäytteen otto sujui hyvin. mikäs kun ammattilaiset olivat asialla. Paksu tuppo on vielä takamuksen päällä, mutten jaksanut peilillä katsoa miltä se näyttää. Huomenna ei vielä saa mennä suihkuun; sen kun aamulla muistaisi. Kuulen vastaukset vasta ensi kuun puolella, mutta tässä on erinäisiä muista asioita, joiden takia ehkä joudun menemään lääkärin puheille. Ja uudet tukisukat pitäisi tilata ensi tilassa, jalkahoitajasta puhumattakaan. Ja tietysti osa tuloksista tulee jo aikaisemmin eli jos on jotain hälyttävää, niin kaipa ne kutsuvat aikaisemmin kuulemaan. Verikokeita tehdään montaa sorttia ja ihmeiden ihme, tällä kertaa ei tarvinnut suonta hakea, vaan verta tuli heti hereästi.



Nyt en uskalla tilata yhtään aikaa minnekään - tosin harvoin puolen aikaan tarvitsee tilatakaan - sillä miehen menoissa on ruuhkaa. Huomenna selviää, onnistuuko aikataulujen ja toimenpiteiden suhteen hänen silmänsä hoito ja alapään leikkaus, jotka osuvat nyt muutaman päivän sisälle. Kumpikin on yhtä tärkeää. Lohduttelin, että jos ei muu auta, niin varmaan sairaalasta lähetetään käymäseltään toiseen hoitoa saamaan taksilla tai vaikka ambulanssilla, jos se hoidollisesti on mahdollista.

Sairaalareissun jälkeen kävimme makoisalla myöhäisaamiaisella Tango Cafe -nimisessä viihtyisässä ja aikuisten makuun sopivassa kahvilassa. Croissant, keitetty muna, kinkkua, juustoa, salaattia, kurkkua, tomaattia, tuoremehua, jogurttia ja mysliä plus kahvit. Santsikupinkin olisi saanut. Mikä parasta, tätä aamupalaa saa koko päivän. Vitriinissä oli toinen toistaan ihanampia makeita herkkuja. Ihan pakko oli ottaa vielä suklaamousseleivos jälkiruoaksi. Ei hassumpi aamupala, kun olimme paastonneet edellisestä illasta lähtien. Oli mulla kyllä jogurtti verikokeiden jälkeen, mutta aamupalalle pääsimme vasta siihen aikaan, kun muut söivät lounasta.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kello soimaan!

Tänään olen harvinaisen aikaisin tietokoneella, sillä kello pitää laittaa soimaan omien standardieni mukaan anivarhain. Aamun labrakokeiden takia paastokin alkoi jo monta tuntia sitten. Mutta kerronpa, mitä herkkua söimme illalla. Otin  kuvankin, mutta ruoka ei ole niin esteettisen näköistä, että kameraa kannatti raahata yläkertaan.

Pannaan nyt yksi kuvituskuva, kun ruoasta on tässä pian puhe. Nämä Arabiat ovat taatusti kotoisin Arabian tehtaasta, eivät mistään Helsingin keramiikkatehtaasta, saati Thaimaasta. Illusia-astiaston suunnittelija on Heikki Orvola ja koristelun takana Fujimo Ishimoto, suomalaistunut japanilaismestari. Edessä nämä valkoiset, joiden kuvaaminen ei oikein onnistunut, on Heljä Liukko-Sundströmin Tuuli-sarjan kermanekka ja sokeriastia. Illusiaa minulla on koko lailla täydellinen astiasto kahvi- ja teekuppeja myöten, mutta Tuuli-sarjaa vain nämä ja taitaa olla kastemaljanakin käytetty linnunmuotoinen upea vati, ellen ole antanut sitä tyttärelle. Otin laiskuuttani kuvan suoraan kaapista ja sen takia yksi paperiservettikin on päässyt vahingossa kuvaan. Kumpaakaan astiastoa ei ole vuosikausiin enää valmistettu. Enkä erikoisesti onneksi ole astioita ostamassakaan. Ja jos ja kun arabiatkin tulevat vierailta mailta, niin mikään ei pidä enää uskollisena merkille. Kuten tähän asti.


No niin, illan herkkuruokaan. Kun kaupassa oli viime viikolla tarjouksessa possun suolalapaa, niin mieshän innostui ja osti sitä heti 1,7 kilon palan. Lisäksi sovimme, että hän ostaa kolme purkkia Rasilaisen hapankaalia, yhteensä 1,2 kg. Leikkasin lihan aika isoiksi kuutioiksi, joita ruskistin vähän valkosipulilla maustetussa ruokaöljyssä, jossa käytin myös kaksi rasiaa hapankaalia. (Kolmatta en enää viitsinyt.) Nesteeksi käytin ikivanhan valkoviinilaatikon loput, olisikohan ollut noin 1,5 desiä. Sitten silppusin yhden porkkanan, lohkoin neljä punasipulia ja neljä keltasipulia ja padan kansi kiinni. Jaa, vähän laitoin mustapippuria myllystä. - Lisäys: Unohdin mainita, että vihoviimeiseksi lisäsin 5 keitettyä punajuurta edelliseltä päivältä ja pari teelusikallista hunajaa.

Tämä pata muhi hellalla nelisen tuntia. Jossain vaiheessa lisäsin pari teelusikallista hunajaa ja maistelin suotaa. Lihapala oli hyvä: luu oli pieni ja se meni tietysti myös pataan, samoin kamara, joka näyttikin hajonneen tuhannen silpuksi läskeineen tuon neljän tunnin aikana. En muista, että olisin syönyt näin hyvää hapankaalipataa aikoihin, jos koskaan. Vähän me kyllä höystimme sitä lautasella smetanalla, mutta olisi se ilmankin maistunut. Annos oli sen verran suuri, että kyllä siitä varmaan pari ateriaa vielä syödään.

Huomenna menemme johonkin aamupalalle sitten kun pääsen tutkimuksista. Jos nyt pääsen kotiin, kuten tietysti toivon. Sairaalakassi on otettu esille, mutten vielä pakannut sitä.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Vähän minua jännittää

Kirjoitan nyt jo hyvissä ajoin, ettei sitten keskiviikkona tarvitse jännittää tulevaa luuytimen kaivelua. Tiedän toki kokemuksesta, että se vain kerran kirpaisee, kun paikkaa puudutetaan ja kipulääkettä on siihen saatavana. Tietenkään en ole niin urhea, että jättäisin käyttämättä tämän mahdollisuuden.

Keskiviikkona onkin aikainen herätys, jotta ehdimme verikokeisiin hyvissä ajoin. Ajan tietenkin olen varannut siihen etukäteen, mutta edellisellä kerralla piti aluesairaalan labrassa varausajasta huolimatta erikseen huomauttaa, että olisi jo kiire seuraavaan toimenpiteeseen.

Käsityöterapia tekee nyt hyvää. Viides pakolaissukkapari on nyt puikoilla. Jätin keltaisen jakun neulomisen toistaiseksi hyllylle, kun totesin, etten kuitenkaan saa sitä valmiiksi sukulaispojan häihin. Taitaa olla tosin kyseenalaista koko lähtökin, sillä jalat ovat aika turvoksissa. Tukisukat ovat siinä kuosissa, ettei niitä voi pitää, ei muuten kuin kotona jalat jakkaralla. Löpsähtävät mokomat melkein nilkkoihin jo postilaatikolle kävellessä. Sitä asiaa pitää ruveta hoitamaan heti keskiviikon jälkeen. Ja ehkä tilata aika jalkahoitajallekin.

Mutta ei surra. Krassit kukkivat vielä porraskaiteessa, mutta ne kai ovat ensimmäisenä paleltumassa sitten kun oikeasti syksy alkaa. Yöt tosin ovat jo nyt olleet aika kylmiä, seitsemää astetta ja silleen.


Moni on jo hankkinut "syysistutuksia" pihapurkkeihinsa, mutta meillä ei siihen ole mitään kiirettä, kun miljoonakellot ja moni muukin kukkii vielä ihan nätisti. Tämäkään kuva ei ole kovin vanha.

Perunoita on "maassa" ainakin kahdeksi nostokerraksi. Nostan kerralla sen verran, että keitän kaikki, mutta puolet jäävät seuraavan päivän paistinperunoiksikin. Ainokainen lehtikaalikin lykkää vielä virkeästi pienenpieniä lehtiään. Niitä kerään aamulla ja silppuan aamupalaan. Se on edelleen sama, jota olen täälläkin kehunut ja johon en toistaiseksi ole yhtään kyllästynyt: avokadoa, tomaattia, valkosipulin marinoituja kynsiä, siemeniä ja tänään lisäksi vähän maapähkinöitä ja pari viipaletta kesäkurpitsaa plus kourallinen tuoreita puolukoita ja ne muutamat lehtikaalin lehdykäiset Leipä oli herkullista auringonkukan siemenillä päällystettyä ja höystettyä melko tummaa leipää lähileipomosta.

Huomenna ehkä syödään paistinperunoita ja eiliseltä jääneet entrecote-pihvit sekä keitettyjä punajuuria. Mies näet toi kaupasta ämpärillisen juureksia, ison käntin suolattua possunlihaa ja muutaman rasian hapankaalia. Viime mainituista tehdään tiistaina iso padallinen ruokaa, niin ettei tarvitse ainakaan vielä keskiviikkona miettiä ruokapuolta. Eikä ole kerta tai kaksi, kun olen joutunut jäämään siltä seisomalta sairaalaan, joten siihenkin on hyvä varautua taas kerran ruoan puolesta. Ja muistaa pakata sairaalakassi mukaan autoon. Viimeksi oli sukkapuikot mukana, muttei pätkääkään lankaa.

Surullisiakin uutisia olen kuullut viikonlopun aikana kahdeltakin taholta. Ei vainaita, mutta muuten murheellista asiaa. En kuitenkaan niistä sen enempää kirjoita. Ei muuta kuin voimia heille kaikille.
Ja hyvää uutta viikkoa itse kullekin säädylle.

maanantai 10. elokuuta 2015

Kymmenen vee

Meillä vietettiin tänään 10-vuotishääpäivää. Tina- vai posliinipäiväkö lienee? Tilaisuutta juhlistetttin syömällä ulkona ja tällä kertaa oikein ravintolan "ulkona", lämmin ilta kun oli. Tämä hääpäiväillallinen on jo perinne varmaan kaikkien kymmenen vuoden ajalta. Näin ei kummankaan tarvitse miettiä, mitä ostaisi lahjaksi. Ja hääpäivänä sitä raaskii syödä pitkän kaavan mukaisesti.


Mies tilasi alkuruoan listalta, mutta minä pyysin keittiöltä kantarellikastiketta vihannesten kera ihan listan ulkopuolelta. Kuva ei tuo tarpeeksi esille annoksen kauneutta, herkullisuudesta puhumattakaan. Eri väristä kukkakaalia, muutama pieni peruna, sienikastiketta, sipulin naatteja ohuina suikaleina ja sitten vielä ohuenohuita perunalastuja koristeena. Tuo vaaleanpunainen jäi tuntemattomaksi. Olisikohan ollut retikkaa?


Pääruokana meillä oli kreikkalaiset ulkofileepihvit, lisäkkeenä tomaatti-chilihilloa, fetamoussea ja salaattia. Hyvää oli sekin. Erityisesti tuosta tomaattihillosta pidimme eikä lihastakaan ole pahaa sanaa sanottavana. Tämä annos kaiken lisäksi on kuukauden tarjouksena (alle 20 €).


Kun olin etukäteen arvioinut hiilihydraatteja ja varautunut kotona pistämällä "sopivan" annoksen insuliinia, laskeskelin, että uskallan kruunata aterian jäätelöannoksella.


Oikein olin arvioinut; sokerit olivat kohdallaan. Mutta jos jostain pitää (heh-heh tänäänkin) ruikuttaa, niin tukisukista voisi mainita sen verran, että oli ihana saada ne kotona ensimmäiseksi pois jaloista.

Hyvä päivä oli ja kuten fb:ssä yksi kaveri huomautti, avioliiton seitsemän kriittistä vuotta on kaukana takana. Meillä tosin kaikki kymmenen vuotta ovat olleet hyviä, onnellisia vuosia, joista jokaisesta olemme olleet kiitollisia.

torstai 6. elokuuta 2015

Terve taas!

Rapukestit olivat ja menivät, mutta jatkamme ehkä ylihuomenna. Mies nimittäin innostui ostamaan kaksi pikku ämpärillistä täplärapuja, kun tarjouksesta sai. Minun mittani tuli täyten jo ensimmäisen saavin (20 kpl)  jälkeen. Mutta hyviä ne olivat, ai-jai. Mies ehkä olisi jaksanut vielä jatkaakin, muttei viitsinyt yksin syödä.

Oleme pitäneet tapana pitää yhdet rapukestit. Joskus aikaisemmin oli vieraitakin, mutta viime vuosina on ollut nautinto syödä niitä ihan vaan kahdestaan. Tytärtä kyllä kyselimme, mutta hän sanoi ettei ole niin kovin innostunut ravuista. En muista, opetinko hänet aikanaan perkaamaan ja syömään niitä.


Otsikon voi lukea kahdella tavalla. Minähän olen sairaalan mukaan likimain terve ihminen, vaikka tänään kyllä väsymys voitti päivällä niin että nukahdin nojatuoliin. Se taas ehkä ei tehnyt hyvää kinttuihin kertyville nesteille, vaikka jaloissa olikin tukisukat. Nukuin vielä jatkopäikkärit sohvassa, mutta niin vain illalla oli 37 astetta kuumetta. Sairaalan mukaanhan se ei ole kuumetta, hädin tuskin lievää lämmönnousua.

Sen se väsymys teki, että myös palsamit jäivät kitkemättä. Pitää huomenna yrittää uusin voimin, etteivät ne vallan leviäsi naapurin puolelle. Meille ne tulivat aikanaan heinäpaalien mukana silloin talossa oli hevonen. - Mikähän siinä on, kun päivät kuluvat niin mahdottoman nopeasti?

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kirjoittelua

Iltaisin tavakseni on tullut kirjoittaa ja editoida Kyläkirja-tekstiä. Kaksi, kolme tuntia hurahtaa ihan hetkessä, niin kuin nytkin. Urakka ei ole lähellekään valmis, sillä saan kirjoittajakollegaltani Tuulalta varmaan pikapuoliin uuden nipun tekstiä. Eihän tästä malta luopua, mutta toinen juttu sitten ose se, moneenko kertaan me vielä muokkaamme tätä...


Hätäisimmät jo kyselevät kirjan perään tajuamatta ollenkaan, miten valtava työ tässä on. Ensin aineiston keruuta ja sekin on aika urakka. Ihmisistä idea on kiva ja kerrottavaakin olisi, mutta kun ei osaa, ei tohdi. Moni luulee, että tekstin pitää olla viimeisen päälle valmista ja siloiteltua ilman pilkkuvirheitä ja muita mokia. Itse pääsen helpolla, mutta Tuula on ansainnut kultamitali ja papukaijamerkin. Etenkin kun tämä on sadan prosentin varmuudella ilmaista talkootyötä niin hänellä kuin minullakin. Mutta ei tätä keskenkään voi jättää.

Onneksi mulla on pöytäkone. Jos olisi läppäri, voisi harmittaa, kun ei pääse koivun juurelle kirjoittelemaan eikä riippumattoon. Joku voisi ihmetellä, miksen kirjoita päiväsaikaan. No, ensinnäkin taidan olla pikemmin yö- kuin päiväeläin. Toisekseen nukun aaika myöhään ja sen jälkeen herään hyvin hitaasti, nautin verkkaisen aamupalan, luen lehdet ja rupean virkoamaan vasta joskus puolen päivän paikkeilla. Sitten on mukava seurustella armaan aviomiehen kanssa ja joskus tietysti tehdä jotain talontöitäkin ihan vaan varovaisesti.

Nyt taloustyöt, ne ovat pannassa ihan kokonaan, kun en tiedä tätä turpoavien kinttujeni tilannetta. Varoittelin jo miestä, että voi olla lähtö päivystykseen huomenna tai viimeistään maanantaina, elleivät nämä pian rauhoitu. Pariin kertaan sentään tyhjensin ja täytin tiskikoneen. Mies haki korkan jakkaran työpöydän eteen, mistä kiitokset. Niin sairas en kuitenkaan ollut, että hän olisi ruvennut keittämään perunoita tai paistamaan sieniä... Vanhastaan tiedän, että olisin kuullut uuden ehdotuksen: ei sitten syödä mitään. Aikanaan yksinhuoltajaisälle taisi tulla kiintiö täyteen, sillä tiedän kyllä, että hän osaisi, jos haluaisi. Paitsi ehkä ei käyttää meidän uunia, jonka kytkimet ovatkin aika huomaamattomat.

Tänään söimme kantarellikastiketta, perunoita ja kukkakaalia. Ei voisi ruoka paljon parempaa olla. En muistanut kuvata, kun oli niin kiire herkuttelemaan.

Kuvassa on kesäkeittiömme herkkuateria, taisi olla toinen tänä kesänä ulkona tehty ja syöty. Paistettuja perunoita ja roseeksi grillattua karitsan paahtopaistia. Se oli niin reilusti alle kahdenkympin kilo, että mies kävi seuraavana päivänä ostamassa lisää, jo valmiiksi parille aterialle.


Nyt jos lähtisin virittämään naamalleni maskia, siis sitä kuonokoppaa, jonka avulla nukun sikeästi ja hyvin heräämättä usein aamuun asti. Äkkiä siihen tottui.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Meillä 30 astetta

Ei tullut mieleenkään loikoilla riippumatossa, kun lämpömittari näyttää plus 30 astetta. Aurinkovarjoakaan ei jaksettu hakea aitasta, hyvä kun iltapäivällä jaksettiin vähän aikaa istua terassilla. Siis siihen aikaan, kun siihen ei aurinko paistanut. Tunnistaako kukaan tätä etumaista kukkaa? Purkissa luki vain "kesäkukka".

Verhot on tehty vanhoista suihkuverhoista ja ne siis ovat näkösuojana, vaikka tuskin nyt sentään nakuna rupean riippumatossa makoilemaan. Pihan riippumatto taitaa juuri ja juuri näkyä nurmikon toisella puolella puiden katveessa. Sekin laitetaan kuntoon jahka keritään ja helteiltä jaksetaan. Kummankaan sydänvaivat ovat sen verran vakavia, ettei ihan kannata liikaa ahertaa tässä kuumuudessa, kun ei ole pakko. Ei silti, ensi viikolla viimeistään jo viilenee ja sitten voi tarvita filttiä alle ja päälle.



Veimme kuitenkin tyttärelle lupaamamme ilmapatjan ja petarin, kun ei meillä itsellä ole niille nyt käyttöä ja hän voi vaikka loikoilla patjan päällä omassa pihassaan. Mies kävi kaupassa ja toi erinomaisia kotimaisia perunoita, joita söimme sillin ja voinokareen kanssa iltaruoaksi. Eipä sitä tällä helteellä muuta kaivannut.

Kun oma aamupalani käsittää varmaan lähemmäs puoli kiloa kasviksia, ei enää illalla siitäkään tarvitse pitää huolta. Pitäisikin oikeastaan punnita aamupala: yksi avokado, 4 kirsikkatomaattia, pala suippopaprikaa, lohko punasipulia ja 6-8 marinoitua valkosipulinkynttä. Usein vielä n. 6 cm kurkkua tai kesäkurpitsaa. Viisi väriäkin tulee ihan automaattisesti. Mies ei voisi kuvitellakaan itse syövänsä tätä... hän syö mieluummin jonkun hedelmän aamaleipänsä kanssa. Lisäksi tänään minulla oli herkkupalana aitoja pohjoiskarjalaisia karjalanpiirakoita ja sultsinoita. Ja kannullinen teetä, desin verran tuoremehua ja mustikkasoppaa.

Tällä sitä sitten mennään pitkälle iltapäivään aina päiväkahville saakka ja vietetään aamiaispöydässä kahden lehden lukuaika plus usein vielä aamunokoset. Minähän tuppaan nukkumaan istuviltani ja nukahtavani alta aikayksikön silloinkin kun ei olisi tarpeen. Uniapnean hoito tulee näemmä todella tarpeeseen. "Monisairas nainen". Se olen minä. Onneksi henki sentään pihisee. Menen runsaan viikon päästä sisätautilääkärille tarkistuttamaan lääkitystä, kun ei syöpälääkäri suostunut katsomaan ja uusimaan muut kuin suoranaisesti syöpään liittyvät lääkkeet. Onneksi kortisonia vähennetään asteittain ja pian lopetetaankin. Elättelen toivoa, että naamavärkki kapenisi edes vähän nykyisestä possu-mallista.

Mies sai vihdoinkin eilen kutsun pieleen menneen operaationsa jatkoselvittelyyn, joka on vielä tässä kuussa. Hyvä niin, sillä tilanne on ollut raastava. Toivottavasti asia korjaantuu eikä hän joudu käyttämään katetria tai vaippoja koko loppuikäänsä.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Ruusuista sunnuntai-iltaa

Täällä sitä tietokoneella istutaan, vaikka aurinko paistaa. Joimme kesän ensimmäiset päiväkahvi terassilla ja siellä tuli sittenkin vähän kylmä, joten kiipesin tänne ja juutuin paikalleni. Onneksi sentään ehdin tehdä kasvihuone- ja pihakierroksen kameran kanssa sekä kastella kasvihuoneen asukkaat.

Tässä iloksesi kuva ihastuttavasta Ristinummen ruususta, joka yllättäen oli ruvennut kukkimaan juhannuksen kunniaksi. Tämä on nioitä "junantuomia", jotka levittäytyivät paikkakunnalle ehkä jo silloin, kun päärataa rakennettiin. Radantekijät taikka sotamiehet pureskelivat ruusunmarjoja ja syljeksivät siemenet ratapenkalle. Valitettavasti vain rataremontit ovat hävittäneet viimeisetkin ruusut alkuperäisiltä paikoiltaan.

Joku ruusuasiantuntija, jonka nimikin on tunnettu, oli ennen tätä tuhoa sitä ajanut junan kyydissä ja huomannut aikaisemmin tuntemattoman ruusun ja niin tämä sai nimensä. Paikkakunnan pihoilla tätä kasvaa jonkin verran. Oman versoni sain kälyltä, kun edellinen Ristinummeni jäi vanhan kodin pihaan ja on varmaan nyt jo moneen kertaan kaivettu ja tapettu. Sen verran radikaaleja pihatöitä siellä on myöhemmin tehty. Käsittääkseni myös jotkut puutarhat myyvät nykyisin tätä kaunokaista.


Valitin, etteivät juhannusruusut ehtineet kukkaan, mutta ehtivätpä. Ainakin tänään jo muutama kukka oli auki. Iso pensas on naapurin rajalla. Onneksi se jäi juuri meidän puolellemme, sillä rakennusliike oli aika hanakka pistämään kaiken matalaksi naapuritaloja rakentaessaan. Toinen rajalla oleva on iso sireenipensas, josta siitäkin olemme naapurin kanssa iloisia. Sireeniä muuten saa nykyisin kutsua yhtä hyvin sireeniksi kuin syreeniksi. Se syreeni ei ainakaan minun suuhuni ole koskaan istunut.


Mitäpä tässä muuta? Rauhallisia juhannuksen pyhiä olemme viettäneet. Tytär lähtee pojan kanssa lomaselle Tukholmaan ja toinen, tämä Saksantytär teki toivomuslistan synttäripakettinsa sisällöstä. Kaivelin hänelle mm. vanhoja köksänkirjoja, sillä neiti on uudessa kodissaan päässyt tai joutunut ruokavastaavaksi ja mikäli oikein veikkaan, on kauhuissan, kun on anopille ja apelle keitettävä oman siipan ruokkimisen lisäksi. Luulenpa, että neito manaa toiseenkin kertaan sitä, kun aikanaan taisi lyödä lossiksi talouskoulun tarjoamat opit. Katselen vielä omaa laajaa keittokirjavarastoani, jos sieltä löytyisi sopivaa saksalaista alan kirjallisuutta. Taisin vain lahjoitella niitä poiis muutama vuosi sitten.

Tilauslistalla hänellä oli vielä lankoja ja siipalle oma Muumi-muki. Tilasinkin jo langat ja vähän siinä tulee minullekin - ettei vain lankavarasto pääse tyhjenemään. Minä puolestani tarvitsen täydennystä arkilautasiin. Eilen rikoin yhden lempilautasistani, Kati Tuominen-Niittylän koristeleman 24h avec-ruokalautasen, joka otti ja hyppäsi kädestäni lattialle ja halkesi kahtia. Katselin jo nettikirppareita, mutta kukapa tyylikkäästä lautasesta luopusi?

Juhannussyömisemme ovat olleet vähän sitä sun tätä, siis vähän mutta hyvää. Eilen silliä, kylmäsavustettua lohta, katkaravun pyrstöjä, salaattia ja uusia vierasmaalaisia perunoita, olisikohan olleet tanskalaisia? Saksantytär asuu omien perunapeltojen ääressä, joten hän taatusti sai tuoreemmat juhannusperunat pataansa.  Tänään syömme varmaan perunoita ja silliä plus voita nokkaan. Pistin jo kanankoivet pakkaseen, samoin puolet lohifileestä. Lampaanpaistit ovat vakuumissa paistamista odottamassa. Ehkä huomenna, ehkä ei.

torstai 21. toukokuuta 2015

Päiväraporttia taas tietysti

Kirjoitin tämän jo eilen illalla, mutta taisin nukahtaa kesken kaiken, kun en huomannut julkaista juttua. Eipä kai tämä yhdessä yössä hapantunut. Ainut lisäys, että ei se lääkäri sitten miehelle soittanutkaan. Kun muutenkin hermoilemme hänen kuntoaan, niin ei tätä olisi enää kaivannut. Mieluummin olisi saanut tulla joko rohkaisua tai kutsu uusiin toimenpiteisiin. Mutta näin eilen:

Miten nämä päivät hurahtavatkaan nopeasti niin ettei paljon mitään ehdi tekemään? Tietysti tämä myöhään ylhäällä kupsuttaminen väsyttää aamulla. Tai itse asiassa herään kyllä ajoissa, mittaan sokerit, otan aamulääkkeet, teen aamupalan ja yleensä nukahdan toisen teemukillisen kohdalla. Niin kävi tänäänkin.

En muista, olenko esitellyt aamupalani? Luultavasti olen, kun olen kovin ihastunut tähän. Melkein koko suositeltava vihannesmääräkin taitaa tulla jo aamusella täyteen. Samanlainen se oli tänään kuin ennenkin, paitsi ilman noita porkkanoita. Siis yksi avokado, pala suippopaprikaa, 4-5 kirsikkatomaattia, kourallinen sitruunamelissaa ja pari lusikallista marinoituja valkosipulin kynsiä marinadeineen. Tumman tai vaalean leivän päällä leikkelettä ja/tai juustoa, usein pari viipaletta kurkkua tai kesäkurpitsaa ja litra teetä. Suosikkini on puolet rooibus- ja puolet Earl Grey -teetä. En hauduta teetä ihan oikeaoppisesti, vaan teen kylläkin irtolehdistä, mutta kahvinkeittimessä suodattamalla. - Kadonnutta suodatinsuppiloa ei ole vieläkään löytynyt. Siivoojarouva kertoi kysyneensä asiasta alaiseltaan, joka oli silloin jo ex-työntekijä ao. firmassa. Ei ollut saanut vastausta. Minä en potkuja järjestänyt, vaan kaveri irtisanoutui oma-aloitteisesti ennen näitä häslinkejä.


Juu, me molemmat siis nukuimme oikein makeat aamupäiväunet ja vielä pitkälle iltapäivään. Mikäs, kun oli maha täynnä. MIes heräsi ensin ja kolisteli sen verran, että minäkin virkosin. Hän lähti kauppaan ja sen jälkeen olikin jo aamupäiväkahvien aika.

Mies toi varmuuden vuoksi vähän ruokatäydennystä siltä varalta, että joutuu sairaalaan, kuten toivottavasti joutuukin mahdollisimman pian. Aamulla joka tapauksessa on lääkärin soittoaika ja sitä varten mies teki tänään itselleen muistilistaa. Olemme molemmat kieltämättä huolissamme.

Hyvä, erityisen hyvä juttu on kuitenkin se, että itse olen nyt kohtuukunnossa. Näinhän me kymmenen vuotta sitten lupasimme, että tönimme toinen toistamme eteenpäin niin myötä kuin vastamäissä aina siihen asti kunnes kuolema meidät erottaa. Halusimme nimenomaan vanhan vihkikaavan sanamuodon, kun päätöksemme oli elää yhdessä loppuun asti. Ei kuitenkaan niin kuin isä ja äiti, jotka olivat tehneet sitoumuksen hoitaakin toisensa. Sitä niin kohtuutonta taakkaa emme toisillemme järjestä.

Harmillista, kun en enää uskalla ajaa autoa. En vaikka olen autoillut varmaan ainakin kaksi miljoonaa kilometriä vuosikymmenten mittaan. Kaarafobia? Nyt näkö kyllä viiraa sen verran, että luultavasti lääkäri kieltäisikin ajamisen ja lääkkeetkin ehkä tekisivät saman.Torstaiaamupäivällä minulla on aika mammografiaseulontaan ja siitä ajasta parin tunnin päästä hammastarkastukseen. Vaikka kroppaani on viimeisen vuoden aikana kuvattu moneen kertaan, ei tule mieleenkään jättää joukkotarkastusta väliin. Hampaat tarkastetaan omalla kustannuksella, mutta huolenpito purimista lienee tämän sairauden yhteydessä välttämätöntä. En tosin ole koskaan edes yrittänyt kaupungin hammashoitolaan, kun oma tuttu hammaslääkäri on kalustoani hoitanut jo lähes 30 vuotta.

Mutta jos en muuten pääse, menen vaikka taksilla kaupungille ja yritän lorvailla keppiini nojaten väliin jäävät pari tuntia. Itse asiassa tiedän hyvinkin, miten aika kuluisi, jos vain jaksan kävellä katsomaan viime postauksessa kertomani uuden sukulaisen taidenäyttelyä. Anu Eskelinin näyttely on enää tämän viikon Järvenpää-talon ala-aulassa. Ja onhan siellä aukion toisella puolella Taidemuseon Aino Sibelius-näyttelykin.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kevät tulee kohisten

Yksi takuuvarma kevään merkki meidän kulmilla on se, kun  tivoli saapuu kaupunkiin. Kuvassa ei ole kehumista, mutta se onkin napattu muutama päivä sitten liikkuvasta autosta. Silloin tätä vielä rakennettiin ja esimerkiksi komea maailmanpyörä oli vielä keskentekoinen. Vähän siitä saa aavistusta kuvan oikeasta laidasta. Joskus olen ehtinyt kameran kanssa paikalle, kun letka tivolin isoja rekkoja ja pienempiäkin ajoneuvoja viilettää meidän ohi kohti Rantapuistoa. Sieltä ne aloittavat joka kevät kesäkiertueensa ja taitavat lopettaakin syksyllä samassa paikassa.


Muutkin kevään merkit on taltioitu. Lumikellot kukkivat edelleen upeana mättäänä. Krookuksia löytyi suorastaan metsä, joka oli kehittynyt männynoksien alle. Jos jaksaisin siirtää oksat kokonaan syrjään, niin alta voisi paljastua lisääkin. Nämä ovat komeasti levinneet viime kevään jälkeen, jolloin kukkivia sinisiä taisi olla pari, kolme kappaletta ja valkoisia yksi tai kaksi. Kukkapenkissä ei ole ensimmäistäkään. Skillan ja pihan ainoan tulppaanin lehtiä on myös näkynyt, joten kaipa nekin rupeavat kukkimaan, ellei joku tule ja pistele sitä ennen poskeensa.


Ensimmäiset sinivuokotkin ilmoittautuivat. Niitä on kahdessa paikassa. Nämä kukkivat männyn juurella ja toinen yksilö on talon seinustalla. Valkovuokot tulevat myöhemmin, kuten keltavuokotkin, jos niitä nyt tänä vuonna ilmestyykään. Katutyö saattoi viedä parhaan keltavuokkomättään. Toinen jännittämämme kasvi on kotkansiipi-saniainen, joka kasvoi aitan takana. Se joko hävisi katutyössä tai säilyi. Jäämme odottelemaan.


Kaunisääninen mustarastas laulelee pihassa ja kuoputtelee ötököitä lehtien alta. Lehdet, etenkin tammenlehdet eivät ole pihamme kaunistus.Ne ovat levittäytyneet joka puolelle ajotietä myöten, mutta nyt ei auta muu kuin kestää niitä. Mies aikoo ajella pihan ruohonleikkurilla sitten joskus, kun selviää sairaalareissustaan. Itsekään en uskalla ottaa haravaa käteen, sillä pöly tuntuu nenässä jo postilaatikolle mennessäni ja sitä paitsi tällaiset puuhat on muutenkin minulta ankarasti kiellettyjä tällä hetkellä. Mutta jos joku kauhistelee tai paheksuu, niin sopii tulla hommiin.

Meillä oli tänään herkkupäivällinen, josta en malta olla mainitsematta. Mies toi kaupasta lampaan potkia, jotka pakkasin uunivuokaan ilman mitään mausteita tai marinadeja, ei edes suolaa. Kahden tunnin kuluttua meillä oli tosi hyvää ruokaa tarjolla. Kun potkia oli neljä kappaletta, niin ei nyt tarvitse miettiä seuraavaakaan ateriaa.

Huomiselle eli siis tälle päivälle on luvattu ihanaa kevätsäätä. Suunnitelmissa on kaivaa esille pullo joululta jäänyttä mustikkaglögiä ja asettua iltapäivällä terassille seuraamaan maailman menoa ja kevään edistymistä. Kun tänään tein pienen pihakierroksen eli kävin kameran kanssa mm. kompostorilla, olin kuulevinani joutsenten ääntelyä, mutta mitään ei talojen takaa näkynyt. Ne olivat tulossa järven suunnalta. Mikäs, kun jäätkin lähtivät muutama päivä sitten.

Mies tekee jo kauppaostoksia sitä silmällä pitäen, että hänen keskiviikkona alkava sairaalareissunsa kestää useamman päivän ja mahdollisesti toipilasaikakin venähtää sen verran, ettei heti pääse kauppaan. Mahdollisen katetrin kanssa hän ei kuulemma missään tapauksessa lähde kauppaan. En kyllä lähtisi minäkään, vaikka siihenkin peliin ehdin syksyllä tottua.

Pakastimessa on kyllä yhtä ja toista, itse asiassa tavaraa laitoja myöten, mutta tuskin minä itselleni mitään poronpaisteja rupean paistelemaan. Perjantaina on sitten oma lääkäriretkeni, jolloin mies mahdollisesti pääsee jo kotiin ja on tietysti hyvä olla evästä valmiina.

Kumpikin vähän jännitämme tulevia toimenpiteitä. Tein jo varmuuden vuoksi muistiinpanojakin silmistä, jotka tuntuvat elävän ihan omaa elämäänsä. Tällä hetkellä naputtelen konetta kokonaan ilman rillejä ja näen oikein hyvin. Silmälasien kanssa lähinäkö on yhtä surkea kuin aikaisemminkin eli suurennuslasin kanssa mennään varmaan Helsinkiin.

Aurinkoista viikonloppua!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Kehuin liian aikaisin

Ei taaskaan mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Silmälääkäri siirtyi melkein viikolla opastuksella, että jos silmät menevät huonoimmiksi, niin pitää mennä lääkäriin. Mistä minä sen silmälääkäriajan nyt sitten tampaisisin, kun kerta silmälääkärille olen menossa? Tietysti pahimmassa tapauksessa silmäklinikan päivystykeen, mutta toivottavasti siihen ei tarvitse mennä. Ja sitä paitsi, mistä tiedän, miköä on vähän vakava, mikä tosi vakava ja mikä näköä pahoin rassaava oire?

Tässä voi käydä niin, että olemme samana päivänä ns. matkoilla. Mies toipumassa operaatiostaan ja ehkä parhaassa tapauksessa reissaamassa kotiin ja minä tulossa tai menossa Helsingin suuntaan. Käsittääkseni miehellä pitää olla vahti kotona, mutta mietitään sitä asiaa sitten, jos oma reissuni jostain syystä venyy ja pitkittyy. Eikähän sekään ole tiedossa, kauanko miekkonen sairaalassa viipyy. Päivän, pari ilmeisesti.

Tässä on kuva meidän pääsiäispöydästämme sen muistoksi, että pistelin hetki sitten hyvällä ruokahalulla poskeeni viimeiset puolitoista lampaan paahtopaistia ja annoksen valkosipulikermaperunoita. Mies olisi syönyt lihan melkein raakana, minulle se oli juuri sopivaa ja tosi hyvää vielä tänäänkin.


Mioes tuli harjoituksistaan, joten paras mennä katsomaan, onko hänellä ruokatoiveita. Palataan asiaan.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Sukukokoustettiin

Olipa mukava iltapäivä. Perikunta (3/4) perheineen oli perinteisellä pääsiäisaterialla. Alkuun pöydässä oli salaattia höysteineen ja kotijuustoa. Pääruoka oli aprikoosilla ja luumulla maustettua lammaspataa, jonka ohjeen poimin jostain lehdestä, taisi olla maa- ja kotitalousnaiseten Koti-lehden resepti. Vähän turhan makeaa siitä tuli, mutta ruoka maittoi siitä huolimatta. Oma vika, kun panin liikaa noita makeita etelän hedelmiä. Lisäksi oli valkospuli-kermaperunoita. Jälkiruoka oli suklaavanukas ja kahvin kanssa tarjottiin vielä täytekakkua. Se oli suoraan kaupan tiskistä, mutta muut olivat itse tehtyjä.  Heh, varmuuden bvuoksi jätin sokerit mittaamatta, vaikkei sitä tietysti pitäisi tehdä. Laboratoriohoitaja-miniä oli onneksi paikalla ja kaikessa tapauksessa, olo tuntuu hyvältä. Mitataan taas sitten, kun on mittaamisen aika, esimerkiksi illalla, kun olen ensin annostellut ensin viikon lääkedosettini valmiiksi.

Otin juhlapöydästä muutaman kuvankin, mutten ole vielä joutanut siirtämään niitä kamerasta. Jokunen muukin juttu jäi tekemättä, kuten sanelukoneen käyttöasennus. Lapsenlapsen piti tehdä se, mutta poikaraukka oli ehkä tulossa kipeäksi ja joutui lähtemään kesken kaiken kotiinsa. Ehkä minä opin sitä vehjettä ominkin nokkineni käyttämään, jos oikein tässä terästäydyn ;-). Jos ja kun toivun tarpeeksi ja lähden tekemään yhtä haastattelua, niin silloin minä sitä sanelinta tarvitsen.

Pitkänperjantain herkkumme - kuva tosin on vanha, mutta ruoka sama: pinaatilla maustettu munakasrulla, jonka sisällä oli kylmäsavulohta, katkakarpuja ja tuorejuustoa. Olipa namia. Tästä on  tullut näemmä perinneruokaa meille.


Huomenna tulevat uudet ruokavieraat ja syömme osittain samaa, osittain erilaista ruokaa.  Oma sukuni on ollut tänään vaariln pääsiäiskahvilla,. Mehän piipahdimme siellä jo toissapäivänä. Isäni lähtee taas tiistaina Kaunialaan pariksi viikoksi.

Ensimmäinen kevätkärpänenkin on herännyt talviunestaan ja pörrää nyt ikkunassa. MInä lähden tyhjentämään tiskikonetta ja lastaamaan uutta satsia. Huomisen lampaan paahtopaistit ovat piimämarinadissa ja muuten kaikki onkin jo suunnilleen valmista. Perunoitakin kypsensin varmuuden vuoksi niin suuren annoksen, että toinen vuallinen jäi huomiseksi. Sitä kun ei ihan varmasti etukäteen tiennyt, onko pöydässä 9 vai 11 ruokamiestä. Oli 9, mutta mukavaa, kun molemmat lapsenlapsetkin, teinit, olivat paikalla.

Jos nyt lähtisi sitä dosettia täyttämään ---

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Ihmeellinen päivä

Tässä nyt taas kirjoittelen keskellä yötä, kun uni on vielä hakusessa. Aika jänniä, ellei suorastaan ihmeellisiä, juttuja on tänään tapahtunut. Ensinnäkin tämä otsikkokuva. Sen ja muutaman muunkin otin tänään. Ensn pihassa oli tämä:


Eikä hetkeäkään, kun niitä oli jo kaksi. Olemme pitkään epäilleet, että heitä voi asua tuon matalaoksaisen pihakuusen suojassa, ties vaikka siellä olisi jo poikasetkin. Pupujussipari kuitenkin viihtyi pihan puolella nakertamassa sammalta. Juurti eilen sanoin miehelle, että pitäisi ehkä kalkita nurmikkoa, mutta enpä taida sitä tehdäkään, nyt kun on ainakin kaksi uutta "perheenjäsentä" pihassa.

Enkeleitäkin taisi olla liikkeellä. Onnistuin huutamaan huutonetistä tämän Heljä Liukko-Sundströmin ihastuttavan enkeli-lasikortin. Muutaman muunkin enkelijutun olen ihan lähiaikoina hankkinut, mutta tämä kosketti erityisesti ja olinkin aika iloinen, kun huomasin sen saavani.


Mutta vielä iloisemmaksi tulin, kun ilmeni, että kortin myyjä asuu ihan naapurissa ja hän lupasi tulla tuomaan sen kotiovelle asti. Emme olleet aikaisemmin tavanneet ja niin siinä istuttiin ja tutusteltiin. Kun hänen sukunimensä oli tuttu ja kotipaikka myös, kysyin tietysti uteliaana ihmisenä, mitä sukua ja huonetta hän on. Joopa joo, melkein oltiin sukulaisia: tuolissa istui lapsenlapseni isän pikkuserkku! Että voi maailma olla pieni. Lisäksi hänen naapurinaan asuu mitä ilmeisemmin ihan oikea, ennenstään tuntematon sukulainen tai ainakin ehkä sukulaiseni eksä. Ja tunsipa vieraani myös yhden  pikkuserkkuni.

Niin että arvelen enkelin tuoneen minulle tänään yhden uuden ystävän. Uusia ystäviä tai vähintäänkin uusia tuttavia on tulla tupsahtanut vastaan tämän sairauteni aikana säännöllisin välaiajoin, puhumattakaan siitä, miten vanhat tutut ovat eläneet niin sanotusti hengessä mukana, tukeneet ja kannustaneet. Aiheellinen oli varmasti muistutus siitä, että enkeleitä pitää muistaa myös kiittää.

Mitäpä sitä muuta? Syötiin oikea herkkuateria. Pakkasessa on poroa ja otin jo eilen sulamaan paketin paahtopaistia, jonka lykkäsin piimään marinoitumaan. Siis ihan pelkkään piimään. Voi ettäs paisteista tuli pannulla paistaen herkkuateria! Lisäksi keitin ruusukaaleja ja työnsin uuniin miehen toivomat ranskanperunat. Tarkoitus oli keittää myös parsaa, jota oli ilmestynyt kauppaan viikolla, mutta sen unohdin. Sitä paitsi pienten kaalinpäiden perkaamisesssa oli jo ihan tarpeeksi askaretta. Ehkä syömme parsan huomenna.

Mitä sitten vaivoihin tulee, niin ei uutta. Ihan eivät sokerit tahdo olla kohdillaan, mutta onneksi jo maanantaina on diabeteshoitajan vastaanotto. Näkökään ei ole parantunut, jos ei pahentunutkaan. Näillä eväillä nyt mennään.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Virkeämpi päivä tänään, jee

Tänään en nukkunut kuin ihan pikkuiset päiväunet ja olo oli muutenkin aikaisempaa virkeämpi. Jokohan tauti talttuisi? Sen kunniaksi ajattelin ostaa graniittikivisen Kalevala-korun riipuksen nettihuutiksesta. Saman tapaisia minulla tosin on jo vaikka kuinka monta, tätä samaa kiveäkin rintaqrossina, mutta ajattelin, että sen kanssa riipus olisi kiva. Tarttee tai ei.

Tämä huononäköisyysasia kiusaa, mutta blogiystävä Sirkku taitaa olla oikeassa: ei kannata hätäillä, kun sentään näen lukeaq kirjaa ja lehteä ja kutoa kinnasta. Kirjana oli sotakirja , joka kertoi mm. niistä taisteluista Maaselän kannaksella, joissa isä aikanaan haavoittui. Osittain sotaterminologian täyttämää tiivistä tekstiä oli vaikea lukkea, mutta kahlasin kuin kahlasinkin kirjan alusta loppuun.

Tänään oli kaikin puolin hyvä kotipäivä. Mies hoiti apteekkiasiat ja kävi kaupassa. Söimme herkullista savunieriää ja valkosipuli-kermaperunoita, joita höystin maustetuilla katkaravuilla. Mausteet löytyivät tuvan pöydällä kasvaneista ruukuista: rosmariinia ja sitruunamelissaa plus pippurirouhetta. Herkullista ruokaa, vaikkei yrttiyhdistelmä paras mahdollinmen ollutkaan. Sitruunamelissa vain kasvaa niin kohisten, eettä sitä on lykättävä joka paikkaan. Hyvää oloa  höysti vielä viimeinen viinilasillinen pullon pohjalta. Valkoviinipullo avattiin joskus kai vuoden vaihteen paikkeilla. Seuraavan voi ehkä ostaa pääsiäiseksi.

En ottanut kuvia ruoasta enkä tämän viikon aamupaloistakaan. Olen syönyt aamiaiseksi avokadon, muutaman kirsikkatomaatin, öljyssä marinoituneita avalkosipulinkynsiä sekä yrttisilppua. Tänään vielä tummaa onnenleipäpalaa, tuorejuustoa ja viipaleeet porlammilaista emmentalia. Juomaksi mehua ja mustikkasoppaa sekä litran kannullisen teetä. Näillä eväillä ehtii syödä sekä paikallisen että valtakunnallisen lehden ja pärjää pitkälle iltapäivään, toisin sanoen kahvitunnille asti. Mutta kun vettä tulee samalla hörpittyä ainakin litran veran, niin paras on pysyä vessan vieressä. Kun aamulla on labramatka tiedossa, niin juomaksi saa riittää vain lasillinen vettä lääkkeiden kanssa ja ehkä korkeintaan mustikkasoppamukillinen.


Tässä sitruunamelissa on vielä pieni. Nyt laatikossa on sen ja rosmariinin lisäksi basilika ja kitukasvuinen persilja. Persiljaraukka paleltui ensin jääkaapissa, jossa se vietti joulun ja uudenvuoden ja vielä senkin jälkeen monta viikkoa. Kyllä tämä hyvä vehje on. Menin vain ostamaan sen kjalliilla, kun nyt monikin kauppa mainostaa laitetta ainakin pariakymppiä halvemmalla. Neljä yrttipottia mahtuu oikein hyvin, kun vain muistaa harventaa yrttejä ruokaan tai leivåänh päälle tarpeeksi usein.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Täällä ollaan!

Kiitos teille kaikille muistamisista, rukouksista ja tsemppauksesta! Ne ovat tosiaan kantaneet.
Kotiuduin eilenillalla aika myöhään, kuume kun rupesi illalla sairaalassa nousemaan. Vähän olen nytkin illalla kuumeillut, mutta ei hätää. Se kuulemma kuuluu hoitoihin. Vasta jos se nousee yli 38,5:n, pitää lähteä kohti aluesairaalaa.

Rankin sytostaattihoito on on nyt ohi ainakin imusolmukesyövän osalta, se josta lääkäri tokaisi että kuolet tai paranet.  Paraneminen olisi tavoitteena, mutta ehkä tämä eniten näistä kuureista on väsyttänyt.

Vielä on tietymättämissä se, mikä mahassa tai tarkemmin sanottuna haimassa jyllää. Lääkäri tosin arveli, että jos se olisi haimasyöpää, niin olisin jo kovien kipujen kourissa tai arkussa. Tuloksia piti tulla jo eilen tai tänään, muttei tullutkaan. Ensi viikolla viimeistään omalääkäri soittaa syöpäklinikalta, jos siellä nyt sellaisia edes onkaan, omalääkäriä nimittäin. Hyviä he kaikki ovat olleet, ei silti. Kaikessa tapauksessa tietoa ja hoitosuunitelmakin jatkosta selvinnee silloin.

Tänään oli täydellinen toipilaspäivä eli nukuin käytännöllisesti koko päivän ja niinpä nyt keinun ja kukun täällä ylhäällä. Piti katsoa naamakirjan kuulumiset, piti perata sähköpostia, piti tilailla siivoojaa ja vastata muutamaan viestiinkin. Mutta nyt alkaa jo väsynys käydä käpäälään.

 - Anteeksi muuten kirjoitusvirheet, niitä tuppaa tulemaan nykyisin aika paljon, eikä kaikkia huomaa.


Nämä ihastuttavat kukkaset, ruusut ja freesiat, sain jo viime sunnuntaina, kun ystäväni K. oli miehensä kanssa kakkukahveilla. Tarjottavat oli hankittu lapsen ja hänen tuoreen avomiehensä kunniaksi ja kun niitä riitti, niin oli mukava saada lisää syöjiä.

Syömisen ongelmia ei tosiaankaan ole ollut minullakaan. Tein tänään ison padallisen poro-ossobucoa ja ai jee, että siitä tuli hyvää. Juomaa pitää nauttia runsaasti ja sitä myöten rampata koko ajan vessassa. Viiniä ei tee edes mieli, mutta veteen rupesin jo sekoittamaan jaffaa ja jopa kaivoin joululta jääneen kokispullonkin esille, kun pelkkä vesi rupesi tympimään.