Maanantai matala päivä

Tuon riimin keksin ihan itse, mutta se kuvaa aika hyvin tätä päivää, joka ei ollut paras mahdollinen. Eilinen oli mukava sunnuntaipäivä ja tuntui tosi kivalta, kun mies vielä illalla kiitti hyvästä päivästä ilman mitään erityistä syytä. Yökin meniu hyvin ja nukuin pitkät unet. Aamulla sitten iski ilkeä mahatauti. Ei kuitenkaan niin paha ripuli kuin keväällä, mutta tarpeeksi harmillinen tämäkin. Syystä ei ole aavistustakaan, mutta pientä flunssanpoikasta on ollut meillä kummallakin. Ehkä tämä liittyy siihen.

Jännitysmomenttia lisää miehen torstaina edessä oleva leikkaus, johon ei takuulla mahatautisia oteta. Toinen harmitus on se, että kun vaari tuli tänään Kaunialasta, niin meidän pitäisi vielä piipahtaa tervehtimässä häntä ennen torstaita. Katsotaan nyt. Onneksi tauti hellitti jo iltapäivällä ja sokeriarvotkin olivat kunnossa. Varmuuden vuoksi tilasin monenlaista desinfioivaa pesuainetta, kun mies lähti kauppaan.

Pihatöistä ei tarvinnut edes unelmoida tänään. Toivottavasti ennusteet pitävät paikkansa ja edessä on muutama lämmin iltapäivä loppuhommia varten. Pihan viimeiset kukkijat taisivat olla nämä kultapiiskut. Kesän kukat ja köynnökset ovat yksi toisensa jälkeen kuolleet, eikä ihme kun pakkasia on ollut monena yönä.Piippuköynnös pudottelee isoja lehtiään, mutta elättelen toivoa, että kahdessakin paikassa oleva muratti talvehtisi. Joskus se onnistuu, joskus ei.

Fasaani, ilmeisesti nuori kukko väreistä päätellen, kiertelee pitkin pihaa, samoin joku toiveikas orava käy katsomassa, joko olisi ruokabaari avattu. Olenkin  jo ehdotellut miehelle, että aloittaisimme pihaeläinten eli lintujen ja oravien ruokinnan. Ajatus ei vielä ole herättänyt vastakaikua ja voi johtua siitä, että 25 kilon säkki on meille kummallekin vähän liian raskas kannettava. Yksi hiirivainajakin on tavattu rappusilta.

Upea lauantaipäivä takana

Kiitelimme illalla miehen kanssa vuorotellen hyvää lauantaipäivää. Nyt on välttämättömimmät syystyöt tehty. Ulkovesihana on suljettu. Letkujen suuttimet on kerätty ja otettu talteeen. Kasvihuone on suljettu ja kasvilaatikot tyhjennetty. Kolme vesisaavia on käännetty ympäri. On myös kerätty chilipalot ja muutamat pavut ja sipulit talteen. On istutettu kevätkukkien sipulit. On viety parvekkeen riippumatto talvehtimaan tallille. Viety on myös miehen pyörä samaan paikkaan. Minä olin pelkästään työnjohtaja, mies teki jotain, mutta tytär suurimman osan. Kyllä päiväkahvi maistui meille kaikille tämän urakan jälkeen.

Muutama pihahomma on vielä tehtävänä, esimerkiksi tyhjennettävä räystään alla oleva suurin vesisaavi, jota ei käsivoimin kaadeta, vaan tyhjennetään ämpärillinen kerrallaan. Ja onhan sitä yhtä ja toista muutakin, kukkapytytkin on muistettava kääntää nurin. Mutta vaikka sataisi lunta tai pieniä mummoja, niin tärkemmistä on nyt huolehdittu. Siksikin mieli on hyvä tehdyistä töistä, kun emme kumpikaan tiedä, mitä uutisia ensi ja seuraavalla viikolla kuulemme sairausrintamalta.

Tytär kantoi yhden raskaan ruukun pihakiveltä ja istutti siinä olleen kuunliljan nimeltä Praying Hands kukkapenkkiin, jonka hän sitä ennen teki. Samaan penkkiin menivät myös kukkasipulit. Osa tosin lähti hänen repussaan. Olin jo melkein kuvitellut, että tämä keväällä hankkimani kuunlilja ei oikein ollut lähtenyt kasvuun, mutta niin vain se oli tehnyt poikasenkin viereensä. Kuunliljaa ei varmaan mikään tapa, joten odotan näkeväni sen keväällä virkeänä uuden penkin laidassa.

Sen se eilinen tuuli teki, että nämäkin vaahtran lehdet ovat jo maassa. Kyllä se talvi vain tekee tuloaan ja lehti toisensa jälkeen tipahtaa maahan. Tammessa ne yleensä pysyvät pisimpään eli pihatietä ei kannata haravoida vielä pitkään aikaan. Muutenkaan emme juuri vaivaa syksyllä päätämme haravoinnilla. Mies ajaa lehdet vasta keväällä ruohonleikkurilla silpuksi. Mutta pihatie sentään on siistittävä, varsinkin kun eukko voi muuten vaikka liukastua lehtiin.

Iltaruoaksi tein marsalkka Mannerheimin herkkua eli vorsmackia, tosin suoraan purkista. Tyhjensin purkin vuokaan, levitin päälle punasipuliviipaleita ja päällimmäiseksi kerroksen muusia ja uuniin. Tunnin kuluttua ruoka oli valmista. Marskin tapaan höysteenä meillä oli smetanaa, muttei suolakurkkua tai punajuurta, mutta hyvältä se ilmankin maistui. Mies oli löytänyt tällaisen purkin kaupasta ja päätti heti kokeilla, kun ei ole koskaan ennen maistanut vorsmackia. Sehän on tosi pitkään haudutettua lihaa, usein kai lammasta, joka on maustettu sillillä tai anjoviksella. Snapsia emme nauttineet, mutta kylläkin lasilliset punaviiniä.

Vaaripäivä ja syksyn alkua

Olimme jo aikaisemmin sopineet, että tänään tai torstaina käymme vaaria tervehtimässä. Onneksi mies, joka on minua monta kertaa parempimuistinen, hoksasi että tiistainahan se appiukko taas lähtee Kaunialaan. Siellä hän käykin tiuhaan tahtiin eli kolme kertaa vielä syksyn mittaan. Sotainvalidille näitä kuntoutus- tai luultavasti vain oleskeluviikkoja on aika paljon. Joulun hän sentään viettää kotona, mutta tällä rytmillä ehkä testataan, miten kukakin sopeutuisi kokonaan siellä asumiseen.

Syksyn väritystä alkaa jo vähitellen olla puissa, mutta yllättävän vähän. Likaisen kirjavat koivunlehdet kyllä lentelivät aamutuulessa. Ensi yöksi on luvattu kylmää, mutta onneksi ehdin kuvata rapun kaiteessa roikkuvan krassin upeat kukat ennen kuin halla vie. Ne kai ovat niitä ensimmäisiä, jotka paleltuvat.

Tänä vuonna auringonkukka ja kehäkukka eivät menestyneet lainkaan, sillä ne eivät edes itäneet perunalaatikoissa. Yksi ainoa auringonkukka on nyt päivä, pari sitten avannut surkean pienen kukkansa pihapöydän kukkalaatikossa. Se on oravan istuttama, sillä siihen nimenomaiseen paikkaan en siemeniä kylvänyt. Maa-artisokkakin ehkä vielä ehtii avata muutaman kukan. Suurin osa on kasvihuoneen ulkopuolella, mutta yksi varsi sojottaa terassin kukkalaatikossakin testimielessä, josko se siinä talvehtisi.

Ulkeläimet eli hiiret taikka rotat ovat löytäneet jo tiensä ulkoeteiseen. Vuorivilloja on pöyhitty heidän kolonsa ulkopuolelle ja kun minulla oli ämpärillinen juureksia eteisessä, niin kaikkia porkkanoita ja yhtä punajuurta oli ehditty jyrsiä ennen kuin huomasin ja toin sangon sisälle.

Tänään siis oli vaaripäivä ja pullakaupan kautta ajettiin. Täytetyt ruissämpylät, bebe-leivokset ja puolukkapullat lähtivät matkaan. Vaikken minäkään kaikkea kerralla nakertanut, niin illalla kyllä sokerit olivat aika sekaisin, kun en tietenkään älynnyt tai muistanut ottaa insuliinia mukaan. Mutta herkkua olivat! Bebe-leivokset ovat vaarin suurta herkkua ja pullat vastapaistettuja. Päällä oli keko tuoreita puolukoita, jotka oli kai "niitattu" paikalleen hunajalla. Nam-nam.

Samalla kun kahvittelimme, niin kuulimme hääkuulumiset. Hääkuva oli jo facebookissa, mutta katsotaan, näenkö vielä muita kuvia. Enkä tiedä, miten laajaan jakeluun ne kuvansa edes haluavat. Mutta nätti kuva oli, sulhanen komea ja morsian kuin metsänkeiju.

Seremoniasta hän tosin ei huonokuuloisena ollut saanut mitään selvää, mutta muuten meni hyvin. Herttileijaa, 93-vuotias ukko juhli puoli kymmeneen asti, kun vihkitoimitus alkoi klo 16. Ja tunnin matka kumpaankin suuntaan sen lisäksi. Minusta ei todellakaan olisi siihen ollut. Vaari tosin istui koko ajan pyörätuolissa, varmaan pylly puuduksissa, mutta systeri kantoi ruokaa eteen. Ja vissiin sopivaan tahtiin valko- ja punaviiniä sekä konjakkihömpsyäkin. Ruoka oli kaiketi ollut hyvää, mutta vanhalle miehelle lajit ehkä tuntemattomia. Täytyy haastatella nuorempia häävieraita.

Oma juhlaherkkumme viikonloppuna oli tämä, nimenomaan juuri tämä kuvan kotijuusto, joka meni nopeasti ns. parempiin suihin. Jostain syystä sain inspiraation ruveta juustontekoon ja hyvää siitä tulikin. Olisiko osuutensa ollut purkillisella vanhentunutta kermaa, jonka löysin jääkaapin kätköistä? Tämä on vaarinkin herkkua, mutta hyvä ettemme vieneet, kun hän ei kuitenkaan olisi ehtinyt sitä - ehkä - syödä ennen reissuun lähtöä. Eikä sitä kyllä ollut enää jäljelläkään. Sen takia en satsannut esillepanoonkaan.

Se mikä päivästä jäi jäljelle, meni pakolaissukkaprojektissa. Nyt menossa on sukkapari nro 9, ellen väärin muista. Tavoite on 10 paria tässä vaiheessa.  Ja sain minä kirjoitetuksikin yhden kappaleen tai ainakin aihion siitä. Näitä syntyy ei edes kovin systemaattisesti pieninä paloina, jotka saavat myöhemmin etsiä omat paikkansa, muokkaantuvat ja saavat varmaan täydennystä taikka tiivistystä. Mutta ompahan jotain jo paperilla, siis ruutuvihoissa.Useassa vihossa. On jotain tietokoneellakin. Pääasiassa olen ollut kyläkirjahankkeen kimpussa, mutta nyt alkaa oma kirja jo polttaa.

Kas, pian nukkumatin maille. Sain huomiseksi jalkahoidon kello kymmeneksi,
Hei taas!

Vähän minua jännittää

Kirjoitan nyt jo hyvissä ajoin, ettei sitten keskiviikkona tarvitse jännittää tulevaa luuytimen kaivelua. Tiedän toki kokemuksesta, että se vain kerran kirpaisee, kun paikkaa puudutetaan ja kipulääkettä on siihen saatavana. Tietenkään en ole niin urhea, että jättäisin käyttämättä tämän mahdollisuuden.

Keskiviikkona onkin aikainen herätys, jotta ehdimme verikokeisiin hyvissä ajoin. Ajan tietenkin olen varannut siihen etukäteen, mutta edellisellä kerralla piti aluesairaalan labrassa varausajasta huolimatta erikseen huomauttaa, että olisi jo kiire seuraavaan toimenpiteeseen.

Käsityöterapia tekee nyt hyvää. Viides pakolaissukkapari on nyt puikoilla. Jätin keltaisen jakun neulomisen toistaiseksi hyllylle, kun totesin, etten kuitenkaan saa sitä valmiiksi sukulaispojan häihin. Taitaa olla tosin kyseenalaista koko lähtökin, sillä jalat ovat aika turvoksissa. Tukisukat ovat siinä kuosissa, ettei niitä voi pitää, ei muuten kuin kotona jalat jakkaralla. Löpsähtävät mokomat melkein nilkkoihin jo postilaatikolle kävellessä. Sitä asiaa pitää ruveta hoitamaan heti keskiviikon jälkeen. Ja ehkä tilata aika jalkahoitajallekin.

Mutta ei surra. Krassit kukkivat vielä porraskaiteessa, mutta ne kai ovat ensimmäisenä paleltumassa sitten kun oikeasti syksy alkaa. Yöt tosin ovat jo nyt olleet aika kylmiä, seitsemää astetta ja silleen.

Moni on jo hankkinut "syysistutuksia" pihapurkkeihinsa, mutta meillä ei siihen ole mitään kiirettä, kun miljoonakellot ja moni muukin kukkii vielä ihan nätisti. Tämäkään kuva ei ole kovin vanha.

Perunoita on "maassa" ainakin kahdeksi nostokerraksi. Nostan kerralla sen verran, että keitän kaikki, mutta puolet jäävät seuraavan päivän paistinperunoiksikin. Ainokainen lehtikaalikin lykkää vielä virkeästi pienenpieniä lehtiään. Niitä kerään aamulla ja silppuan aamupalaan. Se on edelleen sama, jota olen täälläkin kehunut ja johon en toistaiseksi ole yhtään kyllästynyt: avokadoa, tomaattia, valkosipulin marinoituja kynsiä, siemeniä ja tänään lisäksi vähän maapähkinöitä ja pari viipaletta kesäkurpitsaa plus kourallinen tuoreita puolukoita ja ne muutamat lehtikaalin lehdykäiset Leipä oli herkullista auringonkukan siemenillä päällystettyä ja höystettyä melko tummaa leipää lähileipomosta.

Huomenna ehkä syödään paistinperunoita ja eiliseltä jääneet entrecote-pihvit sekä keitettyjä punajuuria. Mies näet toi kaupasta ämpärillisen juureksia, ison käntin suolattua possunlihaa ja muutaman rasian hapankaalia. Viime mainituista tehdään tiistaina iso padallinen ruokaa, niin ettei tarvitse ainakaan vielä keskiviikkona miettiä ruokapuolta. Eikä ole kerta tai kaksi, kun olen joutunut jäämään siltä seisomalta sairaalaan, joten siihenkin on hyvä varautua taas kerran ruoan puolesta. Ja muistaa pakata sairaalakassi mukaan autoon. Viimeksi oli sukkapuikot mukana, muttei pätkääkään lankaa.

Surullisiakin uutisia olen kuullut viikonlopun aikana kahdeltakin taholta. Ei vainaita, mutta muuten murheellista asiaa. En kuitenkaan niistä sen enempää kirjoita. Ei muuta kuin voimia heille kaikille.
Ja hyvää uutta viikkoa itse kullekin säädylle.

Mukavaa perjantai-iltaa

Meillä oli tosi mukava päivä. Söimme kahvin kanssa tosi hyviä karjalanpiirakoita kananmunalla päällystettynä ja uutuus-Aino-jäätelöä suomalaisten mustikoiden kanssa. Saksantytär oli lähdössä illalla ystävien luo Turkuun ja sanoi menomatkalla ostavansa ison pussillisen herneitä, joita ei ole kahteen vuoteen saanut.

Hän oli edellisen kerran Suomessa joskus kevättalvella ja nyt seuraavan kerran viikon lomalla. Avokki ei tällä kertaa päässyt mukaan. Ilmeisesti tilan työt eivät tähän aikaan vuodesta lomailua sallineet. Edellinen isäntä oli vasta nyt kotiutunut kesäkuisen polvileikkauksen jälkeen kuntoutuksesta, eikä kolmensadan mullin tilaa noin vain voi jättää isännättä. Oli ihana nähdä selvästikin oloissaan viihtyvä ja kotiutunut tytärpuoli. Häitä ei kuulemma tänä vuonna ole tiedossa, mutta selvästikin ne kuuluvat suunnitelmiin, samoin perillinen maatilalle.

Tytär aloittaa maahanmuuttajille tarkoitetun kahdeksan tai yhdeksän kuukauden kielikurssin, joka alkaa ilmeisesti syys-lokakuun vaihteen paikkeilla. Kurssilaisten taso voi tietysti vaihdella paljonkin, mutta kuulemma jotkut tasotestit järjestetään kurssin aluksi. Ja ei vain yksi saksan opiskelija, vaan taloudessa toinen osapuoli opettelee suomea. Hän on kaikesta päätellen aikamoinen kielinero, joka osaa ties miten montaa kieltä.

Nyt ovat viralliset siteet Suomeen katkaistu pankkitiliä myöten, mutta kansalaisuus tietysti säilyy ja toivottavasti hän aikanaan saa pitää myös Suomen kansalaisuuden. Kuulemma Saksan kansalaisuuden saa avioliiton myötä ja myös lapset automaattisesti kaksoikansalaisuuden. Hyvä niin, kun ei tästä maailmasta koskaan tiedä varsinkaan näinä päivinä. Isälle Saksaan muutto oli alkuun aika kova pala, mutta eihän se onneksi maan ääressä ole. Monet kulkevat tuommoisen matkan vaikka jalkapatikassa, emme tosin me.

Pientä haikeutta tietysti on ilmassa, mutta kaikesta päätellen tytär on hyvissä käsissä ja myös taloudellinen puoli Saksassa järjestettävä, jos puoliso jää kotiin tekemään tilan töitä. Tästä kyllä on varmasti kehkeytynyt jo nyt toimelias emännänalku, joka ajaa traktoria ja avustaa mm. perunannostossa ja pakkaamisessa. Anoppi kylläkin on talossa ilmeisesti aurinkoa tarkempi vanhaemäntä, mutta vaikka asuukin samassa talossa, niin eri taloudessa.

 Yöllä ja aamupäivällä on satanut yllättävän rankasti. Kultapallot, syysleimuista puhumattakaan, nuokkuivat vielä nyt illansuussakin päät alaspäin. Vesi ei niille kylläkään tehnyt pahaa. Mutta syksyä tekee. Pian varmaan naapurin isäntä pääsee puintihommiin.

Työlauantai

Olipa tänään mukava päivä! Sain Tyttären apulaiseksi, itse asiassa hän pääasiassa teki, minä istuin ja lepäsin ja sitten tein vähän ja taas lepäsin. Kastelin sentään kasvihuoneen kasvit ja kieltäydyin laskemasta vainaita. Niitä, kuolleita kasveja nimittäin, oli taas syntynyt, kun en muutamaan päivään jaksanut käydä kastelemassa. Tytär kaivoi kaksi kuoppaa ja istutti niihin kaksi istuttamista odottanutta mustikkapensasta. Toisen sain veljeltäni jo varmaan ainakin kuukausi sitten, mutta viisaana miehenä hän oli kaivanut pensaan ison multapaakun kanssa. Toisen tytär kaivoi terassin kasvilaatikosta, jossa en arvellut mustikan viihtyvän. Nyt nämä ovat tontin laidalla. Kasvilaatikkoon jääneeseen koloon istutin muutaman taimen, jotka luultavasti eivät ehdi tänä vuonna kukkaan, mutta ovatpa nyt ainakin mullassa. Mukana tuli liuta muurahaisiakin.

- Tämä on vain kuvituskuva, kun en ole kameran kanssa viime päivinä hihkinut. Parvekkeen kukkia, jotka siirtyvät syksyllä penkkiin talvehtimaan.

Sitten siirryimme marjapensaiden äärelle. Kumpikin poimimme juuri sopivan määrän punaisia viinimarjoja. Tytär vielä rohkeana naisena poimi rajaojassa kasvavista mustaherukoista litran verran mustia. Joko oja tai raja on siirtynyt, sillä tuskin pensaat lentämälläkään ovat ojaan siirtyneet. On mukava ajatella, että pensaat ehkä ovat talon ensimmäisten omistajien istuttamia joskus ennen sotia. Viimeinen suvun edustaja kuoli vanhuuteen 1952, joten tuskinpa hän enää viimeisillä voimillaan puutarhaa kohensi. Tytär sanoi perkaavansa ja pakastavansa marjat jo tänään. Minä perkasin puolet ja jatkan huomenna. Ilman apua en olisi millään selviytynyt näistä hommista. Nuorempana ja terveenä sitä olisi nämäkin tehnyt käden käänteessä...

Illalla jatkoimme miehen kanssa rapukekkereiden merkeissä. Ravut maistuivat melkein paremmilta nyt kuin pari päivää sitten, vaikka hyviä ne olivat silloinkin. Valmiiksi keitettyjä täplärapuja tarjouksesta, samaa erää kumpanakin iltana. Maanantaina on 10-vuotishääpäivämme ja silloin aiomme mennä ulos syömään, kuten tapana on joka vuosi ollut.

Sen verran tuli päivän aikana käveltyä, että jalat olivat vielä illallakin kipeät tukisukista huolimatta. Tai ne ehkä puristivatkin niin, että nilkkoja särki. Muutenkin päivä väsytti, joten uni varmaan maittaa.

Kertaalleen vielä kauniit kiitokset kannustuksestanne, hyvät blogiystävät! Sananne tuntuivat tosi hyviltä. Kissa vain elää kiitoksella, mutta silti - te tiedätte.

Kiitosta riittää

Kiitokset teille kommenteistanne ja mukana kulkemisesta. Tämä sairaalareissu tuli vallan puskista. Menin sairaalan keuhko-osastolle muutamiin tutkimuksiin ja kysäisin hoitajalta, pitäisikö lähteä ensiapuun näyttämään turvonneita jalkoja. Hän suositteli ja niinpä minut kirjattiin saman tien sisälle osastolle. Taas kävi niin, että lähes valmiiksi pakattu sairaalakassi oli kotona - jo toisen kerran. No, mies toi sen seuraavana päivänä. Se "lähes valmiiksi jne" tarkoitti mm. sitä, että sukkapuikkoja oli kaksi settiä, lankaa ei pätkääkään. Yksi kirja onneksi oli.

Kun menin sairaalaan tiistaina, kotiuuin sieltä seuraavana maanantaina eli eilen. Suurimman osan ajasta vietin eristyksessä. Termi ei ollut tämä, mutta sisältö sama. Hoitajat tulivat maskit naamalla ja hanskat käsisssä, moni vielä pukeutuneena suoja-asuun. Tarkoitus oli suojella minua ulkopuolisilta pöpöiltä ja niinpä en saanut ottaa askeltakaan huoneen ulkopuolelle. Voisiko sanoa, että aika kävi pitkäksi silloin, kun en ollut tutkittavana / kuvattavana / tai muuten syynättävänä.

Tutkimuksia tehtiin paljon. Milloin minua kuskattiin pyörätuolissa, milloin sängyssä, milloin ambulanssikyyillä. Olin illalla väsynyt, mutten niin uupunut, etten olisi päässyt laskemaan kasvihuoneen tappioita. Hyvältähän siellä näytti, vaikka muutama tappiokin oli tullut. Ainokainen Uusen Seelannin pinaatti voi hyvin ja sitä pannaan  jonain päivänä pannukakkuun. Ehkä.

Taian pian nukahtaa pian tähän koneen ääreen, joten kohta kone kiinni ja nukkumaan. "Hyvää yötä " ja terveiset sinne teiänkin työpaikoillenne. - Lääkemuutokset ja muut rasitukset tietysti väsyttävät sekä se, että tänään olin jo vähän raivaamassa kasvihuoneen suunnalla. Lähes metrin korkuisiin rikkaruohoihin en jaksanut kajota, muta sen verran, että mies pääsi leikkaamaan kasvihuoneen
eestä. (ree-kirjain  katosi).

Huomenna pitäisi jaksaa lähteä raivaamaan aitan seinustalta jättibalsamia.

Mitä sairauksiin tulee, niin hyvältä näyttää. Syöpää ei näy, ei syrämen vajaatoimintaa eikä vettäkään ole keuhkoissa. Mutta tukisukat ovat jalassa, vaikka suurin osa turvotuksesta laskikin jo sairaalareissun aikana. Ja hiilihyraateja lasken ihan työkseni. Silti tuntuu äärettömän hyvältä. Enkelit olivat mukana matkassa. - Jos sää sallii ja kauppias myy, niin huomenna meillä on pienimuotoisete, kahen hengen rapukestit. Hääpäiväkin lähestyy.

Millä ihmeellä minä sen karonneen ree-kirjaimen saan takaisin? Apua!

Lahja ostettu!

Kävimme tänään ostamassa rippilahjan. Olin jo katsonutkin valmiiksi tämmöistä Kalevala korun Suojassa-riipusta ja kun hintakin tuntui sopivalta lapsenlapselle, niin mitäpä sitä miettimään. Eikä tietysti ollut mahdollisuutta miettiäkään, kun konfirmaatio on jo huomenna,ei kun siis tännän tietysti.

Kuva on napattu KK:n nettisivuilta. Kun rippilapsi toivoi hopeaa, niin sitä tämä on plus tuo yksi makeanveden helmi. Bonusta tulee siitä, että 5 prosenttia korun hinnasta menee Lastensairaalan hyväksi. Ja toinen plussa kun korun saa tarvittaessa vaihtoo. Minusta tämä kuitenkin on viehättävä eikä tällä aikataululla paljon ehtinyt miettimään. Kaikessa tapauksessa kumpikin olimme sitä mieltä, että rahaa antakoot he jotka sen haluavat tehdä, mutta lapsenlapselle ja lapsenlapsipuolelle pitää jäädä jotain konkreettista muistoa.

Tänään oli tarkoitus istuttaa muutamia taimia, joita veljeni toi, mutta jotenkin se jäi tekemättä. Huomenna en varmaan edes ehdi istuttaa, sillä rippijuhlien jälkeen lähden illalla yöksi sairaalaan. Siihen väliin nyt voisi jäädä hetki aikaa, mutta voi olla, että aika ja voimat eivät kuitenkaan riitä.

Onneksi velimies istutti viisi kotkansiipi-saniaista vajan taakse ja seitsemän erilaista kärhöä eri puolille tonttia. Edes ne jäävät varmaan henkiin. Sain ainakin metrin mittaise kaksi erikoista tomaatintainta, okraa, revonhäntää ja jotain köynnöstä, jonka nimeä en muista, veljeni kasvatuskokeiluista kaikki.

Kieltämättä tänään olisi ollut pieni tilaisuus pihahommiinkin, mutta samalla kun kävin kirjakaupassa onnittelukorttia ostamassa, ostin myös uusimman Enni Mustos-kirjan, johin tietenkin hetipaikalla tartuin. Siinä pikkupiika-Iidasta on kasvanut jo aikuinen ja emännöitsijä ja hän lähtee Mattilasta ja Sibeliuksen tyttöjen lastenhoitajan virasta Helsinkiin Albert Edelfeltin taloudenhoitajaksi. Enni eli Kirsti Manninen käyttää samaa tekniikkaa kuin itsekin (en mitenkään tohdi verrata itseäni häneen kirjailijana) eli faktan ja fiktion yhdistelmää. Tässäkin esiintyvät käymäseltään niin vaarini sisko kuin hänen parikin serkkuaan.

Paratiisin puutarhassa

Tein kierroksen kameran kanssa ihan vain omassa pihassa ja totesin käyneeni paratiisin puutarhassa. Jasmiini kukkii ja tuoksuu huumaavasti. Pioni kukkii. Ruusut kukkivat. Siperian unikot kukkivat. Orvokit kukkivat jopa penkin ulkopuolella. Martagonliljat kukkivat. Köynnöshortensia kukkii. Mongolian vaahtera kukkii.

Otin tänään käyttöön myös parvekkeen ihanan riippumaton. Se vaatii vielä pientä hienosäätöä lähinnä patjan suhteen. Mies ehkä käykin huomenna katsastamassa Jyskin aletarjonnasta sopivaa petauspatjaa. Myös tyynyt elävät omaa elämäänsä eli niihin on kiinnitettävä jotkut renksut, joilla pysyvät suunnilleen pääpuolessa. Muuten peti on mitä mainioin luku- ja lepopaikka.

Jasmiinin huumaava tuoksu ylös parvekkeelle oli se, mikä sai minut lähtemään kameran kanssa kuvauskierrokselle. Jopa postilaatikon vieressä oleva kurttulehtiruusu kukkii ja tuoksuu, vaikka se ensimmäisenä on jäämässä milloin lumiauran, milloin postiauton kurittamaksi.



Kaikkein hauskinta oli löytää pikkuinen kuunlilja, joka oli katsonut asiakseen ilmestyä nurmikolle. Mies oli jo ehtinyt kertaalleen ajaa sen ylikin, joten minulle tuli kiire kaivaa istutuslapiolla uusi kolo kukkapenkin puolelle ja istuttaa tämä veijari uudestaan. Vaikka taimi on pieni, se ei näyttänyt niiltä lajikkeilta, joita rapunpielipenkissä muuten kasvaa.

Vaihdoin myös naamakuvani enemmän ajan tasalle. Naama on edelleen leveä kuin possulla ja turvotusta plus läskiä on enemmän kuin omaksi tarpeeksi, mutta alkava viikko on toivottavasti viimeinen kortisoniviikko. Sen jälkeen en ainakaan voi syyttää sitä leveästä naamataulustani.

Toinen hellepäivä

Ei sitä pitäisi valittaa, mutta jos on kylmä, niin valitetaan. Jos on kuuma, niin taas maristaan. Tämä tosiaan oli vasta toinen oikea hellepäivä ja jo odotan vähän viileämpää. Onneksi oli lukemista varjossa eli sisätiloissa. Luin tämmöistä teosta , joka kertoo paitsi Ainolan arkkitehtuurista, myös erinomaisella tavalla ja varsin monipuolisesti myös Sibeliusten kotielämästä, mestarin sävellystyö mukaan lukien. Suosittelen.

Tässä otteita tiedotetekstistä:

"Uusi Ainola-kirja avaa ovet Sibeliusten kotiin juhlavuoden kunniaksi

Ainolasäätiö ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ovat julkaisseet Jean Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi teoksen Ainola - Sibeliusten koti Järvenpäässä.

Erityisesti esiin nousee Aino Sibelius, jonka kädenjälki näkyy Ainolassa niin käsitöissä, kalusteissa kuin laajassa puutarhassakin. Kirja esittelee ensimmäistä kertaa muun muassa Ainolan rakennuksia ja arkkitehtuuria. Lars Sonckin suunnittelema päärakennus valmistui vuonna 1904. Teoksen kirjoittajat ovat arkkitehti Severi Blomstedt, taidehistorioitsija Julia Donner, professori Esko Häkli ja taidehistorioitsija Riitta Konttinen."

Toinen kirja, jota parhaillaan luen, on nettidivarista löytämäni "Aurinkoinen Artjärvi. Pitäjänhistoria II." Tekijää en nyt muista, mutta tuskin kirjaa muuten löytyy kuin jostain divarista korkeintaan. Kirja kiinnosti sen takia, kun äidinpuolen sukujuuret ovat lähtöisin juuri sieltä ja ovat yhteiset tämän Ainolan isännän kanssa. Sibelius tosin sai pahoinvointikohtauksen kuulemma siinä vaiheessa, kun hänelle selvisivät talonpoikaiset juurensa, kertoo tuo ensin mainistemanikin kirja.

Kirja edustaa kyläkirjojen ja pitäjän- sekä sukukirjojen kategoriaa sikäli, että se on sekavasti kirjoitettu ja koostettu, aiheet hyppelevät epäloogisesti yhdestä toiseen ja kuvatkin pääsääntöisesti ovat ala-arvoisia. Teksti on osittain hyvää, osittain siitä pistaa läpi ohje "sanaakaan ette sitten tekstistäni muuta". Eli tyypillinen lajinsa edustaja, jota kukaan ulkopuolinen ei ole editoinut eikä varmaan edes lukenut ennen painatusta... Hirmusuuri osuus on annettu erilaisille poppakonsteille, noidille ja taikuudelle. Liekö Artjärvi ollut erityisesti noitien valtakuntaa? Kun en ole nähnyt osaa I, niin paha sanoa, mitä tietoa vaille jäin.

Tämä toinen kuva ei mitenkään liity edellisiin, vaan esittää piilokuvana yhtä kevään istutuksistani. Tuolla puskien ja rikkaruohojen välissä on vanha kanto ja siihen istutettuna yksi kuunlilja ja viereen kurjenpolvi. Kun vähän viilenee, niin perkaan ympäristöä, mutta uskoakseni kasvit ovat vielä hengissä. Toinen alue, jonka perkuuta on jatkettava, on kellarinmäki. Sen viereen istutin kuusi rinneangervoa, joista löysin parin päivää sitten viisi kappaletta erinomaisen hyvinvoivina, vaikka ympärillä olikin yhtä sun toista likaruohoa. Yksi pikkupensas on jo kukassa! Toivottavasti kuudeskin on elossa. - Aino Sibeliuksen suuri puutarha ei tosiaan ollut tämän näköinen, mutta toisaalta oli hänellä apuakin sen hoidossa.

Hirmuinen mekkala

Pihalla on hirmuinen meteli. Ainakin varis siellä metelöi jollekin tai joillekin muille linnuille. Variksella ainakin on pesä / poikaset jossai lähistöllä, luultavasti myös harakalla, räkättirastaalla ja mustarastaalla. Yhdet rastaanpoikaset menivät kai oravan suuhun pesästä, joka on edelleen meidäån parvekkeen oven päällä. Tässä pikku linnunalun traaginen kohtalo:

Pihalla on nyt kukkia ruukuissa, pöydällä, jakkaralla, amppeleissa ja seinällä. Pitkässä parvekelaatikossa pitäisi salaatin rehottaa, mutta se ei ole suvainnut lainkaan itää. Pittäkin ottaa uusi satsi siemeniä ja yrittää seuraavaa kierrosta. Kahdessa törpössä on pihasta kopaistua maahumalaa ja taustalla lempikukkaani Siperian unikkoa. Näille pitäisi rakentaa pieni penkki, ettei käy niin kuin eilen. Kun mies tuli kaupasta ja läväytti autonoven auki, lensivät ruukut nurinmiskoin. Siksi unikotkin ovat ihan vinossa, vaikka yritin ne suoraan istuttaa takaisin laakeaan vatiinsa.

Päivänkakkarat ovat monivuotisia, jotka kerta toisensa jälkeen nostavat päänsä nurmikosta. Saman tempun teki kaksi pientä orvokkia, jotka viime vuonna kasvoivat pitkässä laatikossa pöydällä. Siinäkin ehkä joku on itämässä, mutta varsinaisesti kaksi jo kukkii kukkapenkin reunan ulkopuolella. Kukkii, mutta eivan eeri näköisinä kuin viime kesänä. Voihan ne tietysti olla vanhempiakin siemeniä. Sen sijaan pionit ovat edelleen nupussa.

Alakuvassa on myös pelargonia, maljaköynnös, joka siirtyi tänään amppeliin, paprika, rosmariini, mehikasveja ja tuo edessä oleva, jossa on ainakin miljoonakelloa ja verbenaa, jotka ovatkin jo kauniisti kukassa. Mukana on ehkä jotain kolmattakin samassa juuressa. Siellä täällä ilmeisesti on myös oravien tai lintujen istuttamia auringonkukkia., yhdessä pytyssä selvästi myös maa-artisokkaa.

Monet puutarhaneteistä tilaamani kesäkukat sen sijaan jurottavat, eivät kasva, eivät kuole. Pitää ensi vuonna muistaa, että ostan vain lähipuutarhasta siihen aikaan kun kasvit jaksavat jo lämpötilan puolesta elää.

Meteli jo hiljeni, joten ilman pommitusvaaraa taidan uskaltautua kasvihuoneelle kastelemaan.

Keskiviikkoa odotellessa

Pianhan tässä ollaan keskiviikon puolella, mutta itse asiassa odotan lääkärin soittoa ja sepä tässä vähän jännittää. Vaikka Helsinginlääkäri arveli viimeksi, että tauti on selätetty, niin lähetti kuitenkin TT-kuvaukseen, jossa melkein koko kroppa kuvattiin, leasta nivusiin asti. Sen tuloksia nyt odottelen. Huomenna on myös hammaslääkäri ja ei muuta kuin toivomaan, etteivät nämä mene päällekkäin. Mies menee jalkahoitoon ja pääsen mukasvasti samalla kyydillä kaupungille, vaikka joudunkin odottelemaan puolisen tuntia. Voi kyllä olla, että aika tulee hyötykäyttöön, sillä illalla kun tiputtelin silmätippaa, huomasin toisen silmän olevan kirkkaan punaisen. Oma optikkoni on samassa talossa, joten voin piipahtaa kysymässä ainakin neuvoa, jos silmä on yhtä hurjan näköinen vielä huomenissakin.

Tänäåän meillä oli asiointipäivä, sillä Puistoblues alkaa huomenna, jolloin kaupat ovat toivottavasti täynnä väkeä eikä parkkipaikoista tietoakaan. Pääsen kyllä ihan "hollille", jos mies vaan saa auton pysäytettyä edes kohtuumatkan päähän hammaslääkäristä.

Tänään toimitettiin monta asiaa. Mies osti minulle uuden herätyskellon, minä hankin kesäpeiton ja tyynyn, jotka tietysti unohtuivat nyt alakertaan. Saksantyttärelle kävin ostamassa hänen toivomansa keittokirjan ja itselle runsaasti konseptipaperia, kun alan nyt tositoimiin kirjani kanssa. Isoille arkeille on näet kiva raapustaa vuosilukuja ja henkilöitä... Saksanvävylle oli tilauksessa Muumi-muki. Valitsin piippusuisen tyypin nimeltä, jaa-a mikähän se mahtaakaan olla? Nuuskamuikkuinen vissiin. En ole ikinä tykännyt muumeista, joten hahmojen nimetkin ovat jääneet vieraiksi. Piippusuu nyt sen takia, että varmaan joku viranomainen senkin vielä pikapuoliin ehtii kieltää.

Seuraava kohteemme oli Prisman puutarhakauppa. Ostin kurkuntaimia, kun kaikki eri versioni ovat joko paleltuneet tai muuten vain kuolleet. Mukaan tarttui myös iso orvokkiamppeli, laventeliruukku (samasta syystä kuin kurkutkin), yksi sininen lobelia ja yksi punakukkainen köynnöskasvi, jonka nimen kirjoitin muistiin, mutta muistilappu on tuntemattomassa paikassa. Näistä suurin osa pääsee terassille. Paitsi kurkut, jotka jo istutinkin kasvihuoneella odottaneeseen laatikkoon, muurahaisten valtaamaan. Samalla reissulla istutin pari kesäkurpitsan tainta ja miehen ruokakaupasta tuoman valmiin munakoison taimen, muutamat chilin taimet ja ehkä jotain muutakin vielä. Kasvihuoneessa kaikki näytti olevan hyvin. Samoin "sadepuutarhassani" eli vetisessä penkissä, jonka kasvit on ohjeiden mukaan valittu kohteeseen sopiviksi. Kuunliljaa, floksia, laidalla margaretaa ja montaa lajia kurjenpolvia. Keskellä kurjenmiekkoja keltaisena ja sinisenä. Viime mainittujen kuvan siirto ei nyt jostain syystä onnistunut. Toisessa laidassa samoja kasveja, mutta myös kaksi pikkuista ruusupensasta, ei varsinaisia vesikasveja, mutta nuppuja näköjään nekin tekevät.

Uusia kesäkukkia ei vielä ole kuvattu, mutta eivätköhän nekin tänne ennen pitkää ilmesty.

Viimeinen kohteemme oli lempilankakauppani Lentävä lapanen. Sieltä ostin kirjoja. Järvenpää-seura, jonne oheinen linkki vie, on kustantanut lankomiehen kirjan Taiteilijayhteisön elämästä näillä rannoilla ja sen kirjan kävimme ostamassa nyt sekä Saksaan lähetettäväksi että näille kotomaan perillisille kesälahjaksi. Mainio kirja, jossa jopa meille oli uutta tietoa ja ennen näkemättömiä kuvia mieheni suvusta. Lapasesta ei pääse ulos ostamatta joko lankoja tai evästä, tällä kertaa evästä. Mukaan lähti erinomaista lohi-parsakaalipiirasta ja hyytelökakkua. Äsken söin iltapalaksi viimeisen herkun eli puolukkarönttösen.

Reissu tehty

Syreeni jaksaa kukkia ihanasti ja tuoksu on huumaava.

Tietokonetomografia on tehty ja tuloksista kuulen ensi viikolla. Ennen matkaan lähtöä rupesi vielä ottamaan sen verran sydämestäkin - rinnasta kumminkin - että pakkasin nitrosuihkeen käsilaukun sivutaskuun. Kaikki meni ihan hyvin eikä nitroa tarvittu, mutta varmaan jännitin tiedostamattakin tilannetta. Jännitin ja kaiketi pelkäsinkin. Itse TT-kuvaus oli tuttu juttu ja nopea toimitus, mutta Kirralla jouduin odottelemaan melkein tunnin, kun aikataulut eivät pitäneet. Sitä ystävällinen hoitaja pahoittelikin kovasti. Koko iltapäivä kului reissussa ja otinpa pienet iltapäiväunetkin kotona. Väsyttää tuollainen retki, ei sille mitään mahda, varsinkin kun on tässä pitänyt pientä lämpöä.

Epäilin aikaisemmin, että rodoon tulee vain kolme kukkaa, mutta tulihan niitä, vaikkei kukkaloisto ole takavuosien tasoa. Ehkä sitten ensi vuonna?

Tuli postiakin

Tänään tuli aluesairaalasta muutama sivu tekstiä sairauksistani. Ilmeni uusiakin sairauksia vanhojen vaivojen päälle tai siis sellaista, mihin oikeastaan en ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Varsinainen diagnoosi koski uniapneaa, jota nyt ruvetaan hoitamaan eli jatkossa nukun maski naamalla.

Maanantain syöpälääkärin käynti oli toisaalta hyvä, kun edelleenkin lääkäri oli sitä mieltä, että tauti on selätetty, vaikka kontrollikäynnit ovat vasta alkutaipaleellaan. Niitä jatketaan seuraaavat viisi vuotta, jos ei ämmä ennen sitä kuole tai sairastu uudestaan. Mutta, mutta, silti juuri se seikka mietityttää. Muutamat veriarvot ovat pielessä ja siksi uudet kokeeet otettiinkin saman tien. Jotkut oireetkin ovat pielessä ja niinpä 13 tunnin kuluttua makaan TT-kuvauksessa. Mutta vaikka lopputulos voipi olla mikä tahansa, kannattaa huomata, miten pienenpienestä siemensetä tämäkin elämänhaluinen, pikkuinen orvokki on kasvanut ja pinnistellyt esille kukkapenkin vierestä paksujen tammenlehtien alta. Ilman kuolemisen aikomustakaan.

Miljoonakellot, kesäiset luottokukkani ovat nekin toistaiseksi vielä hengissä. Terassin amppeliin valitsin tänä vuonna samettisen mustaa. Tuuli vain tuppaa hakkaamaan kukkia.

Niin että pienen aasinsillan kautta: kuka tässä olisi luovuttamassa? Ei, vaikka henkeä ahdistaa ja selkää särkee varsinkin kävellessä ja toistamiseen yskiessä. Minä melkein sanoisin tuota viola-yllätystä enkelipostiksi, joka sanoo että tsemppiä.

Mutta jos nyt menisi nukkumaan, voisi herätä levänneen yön jälkeen reippana reippaana ja virkkuna. Hyvää yötä!

Se on kuulkaas juhannusviikko

Keskikesän juhlaan varauduttiin jo loppuviikolla. Mies kävi ostamassa puna- ja valkoviinikanikat samalla kun täydensi bensakanisterivalikoimaansa. Sitten hän otti asiakseen ihan kolmena päivänä parturoida pihaheinikkoa matalaksi. Kuulemma, jos säät sallivat, nurmi leikataan vielä kertaalleen ennen juhannusta. Siperian hernepensaan ja kurjenmiekkojen lisäksi ainakin tavallinen ja josikan syreeni ovat kukassa. Juhannusruusua en ole muistanut käydä katsomassa. Niin että tuli se kesä sittenkin, ainakin kukkien puolesta. Sadetta kyllä on saatu tänään ja saadaan ilmeisesti vielä viikollakin.

Vihoviimeiset puutarhaostokset tehtiin eilen ja tänään. Tuossa alimpana on kasvihuoneen ovipieleen tuskalla jyrsimäni matala kukkapenkki, jossa kasvaa, tai ainakin on istutettu rönsyansikka ja amppelivaula, viime mainittu vahingossa, kun taimi on takertunut toisen taimen kylkeen. Jos hän ei suostu siinä kasvamaan, vaihdetaan paikkaa.

Samalla haimme parvekelaatikkoon muutaman kesäkukan. Yhden nimi oli yksinkertaisesti kesäkukka, sillä myyjä nyppäsi tunnistelapun pois. Toinen on nimeltään tähtisilmä. Heidät kuvataan kyllä, mutta tänään ei ollut se päivä. Samaan laatikkoon kylvin jättikrassia, joka on kivan näköinen riippuessaan alas parvekkeelta, jos nyt yleensä suostuu itämään.

Kurjenmiekat ovat vanhoja lajikkeita, jotka siirsin pihan toiselta laidalta  "sadepuutarhaani". Vanhat  siemenkodat olisi kuulunut nypätä pois, mutta enpä tuota aikaisemmin tiennyt.  Kiitos marttojen Astalle, jolta sain runsaasti vinkkejä tällaisesta penkistä, josta en kuuna kullan valkeana ollut edes kuullutkaan. Penkissä on yhtä ja toista muutakin märässä viihtyvää, jotka kuvaan, jahka kaikki ovat nousseet maan päälle. Penkki on vanhaa ojanpohjaa, jonne ei ikinä ennen vesi ole tällä tavalla kertynyt.

Muutenkin kasvihuone, lavat ja penkit alkavat olla asianmukaisessa järjestyksessä. Jahka saan vielä muutamana jutun tehtyä, eli kylvettyä jotain, niin ei muuta kuin kasvakoot! Tyhjät kukkapurkit voivat ehkä saada vielä jotain salaatinsiemeniä tai jotain. Kasvun vauhdissa ovat ainakin mansikka, tomaatit, basilika ja chilit. Vihreässä pytyssä on kasteluvettä ja kasvit on istutettu joko amppeleihin tai isoihin muuttolaatikoihin. Ovipielessä on surkea kurkuntaimi. Kaksi reippaampaakin oli, mutta unohdin ne siemenkoriin kahdeksi päiväksi ja sen arvaa, miten siinä kävi. Tökkäsin ne kuitenkin maahan. Takaseinällä on kahden tuolin ja pikku pöydän "seurustelunurkkaus" ja tuolin oikelle puolelle rakensimme kesärengin kanssa pienen kasvihyllykön, johon tulee ehkä yrttejä tai salaatteja mahdollisesti kahteenkin tasoon. Yhtä kapinetta kaipaan ja se on minimi-maksimilämpömittari. Tietääkö kukaan, mistä sellaisen saisi? Olen etsimällä etsinyt.

Yksi asukaskin täällä on: sisilisko, jolle järjestin juomatarjoilun vesikuuppaan. Voi olla tietysti muitakin vierailijoita, sillä lattiassa olevasta reiästä tulee vähän paksumpikin otus sisään. Reikä ilmestyi heti ensimmäisenä vuonna. Vieras ehkä oli sama kaveri, joka söi kaikki maa-artisokat talven mittaan. Nyt sain uusia mukuloita, jotka kasvavat kasvihuoneen toiselle laidalle kaivamassamme penkissä, siis ulkokasvatuksessa tietenkin. Piparjuuri on samassa penkissä ja toiseen päähän, siis kahden penkin risteykseen, tulee sinikuusama.

Yrttitarhassa, raparperin takana on monivuotisia eli sitruunamelissa, salvia, mäkimeirami ja timjami. Muutama tämän päivän taimiostos olisi pitänyt vielä saada maahan, mutta kun en sateella viitsinyt lähteä istuttamaan, niin toivottavasti ne elävät pikkupurkeissaan. Huomenna minulla on syöpälääkärille meno ja varmuuden vuoksi pakkasin jo sairaalakassin valmiiksi. Kun sitä ei koskaan tiedä... Tämä on ensimmäinen kontrollivastaanotto sytostaattikuurin jälkeen, joten vähän kieltämättä jännittää, kun tässä kuitenkin on ollut kaikenlaista, ehkä pientä. mutta silti jotain. Hyvää viikkoa!

Sitä samaa tänäänkin

Tai siis eilen eli ohjelmassa oli pihan rapsutusta yhdessä renkipojan kanssa. Tuimme kaksi pionia, nostimme kasan rimoja pois ruohonleikkurin tieltä, kitkimme, kärräsimme multaa ja kastelimme. Sillä aikaa kun poika perkasi marjapensaiden juuria, minä kylvin pottulaatikoihin kehäkukkaa, auringonkukkaa ja sitä yhtä yrttiä, jota suositellaan vauhdittamaan perunan kasvua. Ei se kynteli ole, mutta eipä nyt juolahda nimi mieleen. Mies toi eilen laatikollisen kulahtaneita samettikukkia, jotka sai rautakaupasta ilmaiseksi ja niitä istuttelin myös perunalaatikoiden päihin. Toivottavasti potut mahtuvat kasvamaan ---

Illalla tein pitkää työlistaa lähipäiville. Semmoista puolikasta työpäivää korkeintaan teemme eli kolmisen tuntia on sopiva määrä meille kummallekin kylvöä ja istutusta. En kai oikein kehtaisi sanoakaan, mitä kaikkea on kylvämättä. Taimet ovat yksi toisensa jälkeen melkein paleltuneet tai nuutuneet sisällä, joten kakkoskierros on menossa. Huomenna, jos Luoja suo, olisi tarkoitus kyllä kylvää ja istuttaa oikein vimmatusti. Joku sentään kasvaa ja menestyy: kuunliljat ja sitten itsestään kylväytyneet puuntaimet, joiden kitkeminen on ehkä myös seuraavien päivien ohjelmanumero.

Vaahteraa ja pihlajaa, vähän koivuakin on pakko karsia pois, jos aikoo saada esimerkiksi vanha kellarinmäki kukoistamaan. Tätä ei kuitenkaan karsita: Japanin verivaahtera kasvaa Mongolian vaahteran varjossa, kun ne toissa keväänä istutin. Tästä verivaahterasta sanotaan, että sen talvehtiminen on vähän niin ja näin, mutta on se kaksi talvea meillä elänyt. Metka kevätväri, sillä kuva on tuore, otettu muistaakseni viime viikolla.

Suuri yllätys oli, kun kitkin vähän talon päädyssä olevaa vuohenputkikasvustoa. En ole vielä aivan varma, näkivätkö silmäni oikein ja etenkin tunnistinko kasvin oikein, mutta kuolleeksi luulemani viiniköynnös mahdollisesti onkin hengissä. Toinen yllätys kasvattaa pitkää kukkavanaa surkeasti ruohottuneessa penkissä. Se mahdollisesti voisi olla hajulaukka. Toivottavasti on.

Lähipäivien työlistalle ei mahdottomia voi ahnehtia, sillä muutakin ohjelmaa on, Huomenna on hammaskiven poisto (ja sitä ennen on otettava neljä vahvaa antibioottipilleriä ennaltaehkäisytarkoituksessa). Torstaina on labra, sillä maanantaina minulla on tapaaminen syöpälääkärin kanssa. Pakkaan varmuuden vuoksi sairaalakassin mukaan, jos joudunkin jäämään sinne. Miehen piti alun perin tulla tukihenkilöksi mukaan, mutta omien vaivojensa takia se ajatus oli valitettavasti unohdettava.

Hän toi tänään tuliaisena uuden riippumaton, sellaisen "riippumattoman", joka olikin K-raudan viimeinen kappale. Yhdessä kasasimme sen illalla ja koemakakasinkin sen varovasti. Varovasti, kun ei ollut takeita siitä, pääsenkö miten helposti maton syliin tai pois siitä, maahan keikahtamatta. Koemakuu oli onnistunut, mutta joku tukijakkara tai tikkaat tarvitaan maton viereen, mistä saan tukevan otteen. Kun minun pitäisi lepäillä jalat sydäntä korkeammalla, niin tämä on siihen tarkoitukseen huomattavasti mukavampi vaihtoehto kuin pino tyynyjä jalkojen alla. Ja mukavahan sitä on aina kuunnella lintujen laulua ja katsella pilvien vaeltelua taivaalla riippumatosta käsin. Edellinen riippumatto oli periaatteessa ehjä, mutta kalvanut männyn ja myös toisessa päässä pajun runkoon niin pahat jäljet, että mies pani sen käyttökieltoon. Männyn kuolemaa emme varsinkaan toivo. Uusi yritetään sijoittaa mahdollisimman lähelle edellisen paikkaa juuri mainituista syistä. Huomenna yritetään raahata laitos rengin kanssa paikalleen.

Istututtamisten lisäksi pitäisi rakentaa muutama, kaksi tai kolme kasvikehikkoa ulos ja jatkojalostaa kasvihuoneessa yhtä hökötystä toimivampaan suuntaan. Sen piti olla marjapensastuki, joksi se kuitenkin meillä osoittautui sopimattomaksi. Teen siitä alustan muutamille ruukuille eli ikään kuin pöydän. Se ei varmaan ole vaikeaa, jos vain osaan käyttää sahaani oikein sahaamatta kättä tai jalkaa poikki itseltäni. Marjapensaista puheen ollen, mies leikkasi kasvimaan puolen huiman korkean ruohon ja niinpä sattui käymään, että ajeli yhden karviaispuskankin yli. Se oli pieni vielä, joten mistä tietää, vaikka hän ottaisi uutta puhtia ja rupeaisi kasvamaan isoksi ja komeaksi, peräti marjovaksi pensaaksi.

Yritin vaihtaa lookkia

Tuhersin äsken pitkään blogin kimpussa vaihtaakseni lookkia eli ulkoasua. Kun ei siitä tullut mitään, niin ei sitten. Olkoon! Tämä oli vähän samanlainen harjoitus, kuin olisi omaa ulkoasuaan yrittänyt muuttaa. Eihän niin vaan onnistu. Vähän kyllä kirpaisi, kun ex-kollega piipahti ja otti asiakseen puhua painonhallinnastani. Teki mieli potkaista tätä laihuliinia, tyylikkäästi pukeutunutta sinkkurouvaa. Juu, kyllä tiedän olevani reippaasti ylipainoinen, mutta luultavasti liian mukavuudenhaluinen, suomeksi laiska, onnistuakseni missään dieetissä.

Viimeksi kun yritin vaihtaa lookkia ja jo nautiskelinkin onnistumisen ilosta 5:2 -dieetin kanssa, kuulinkin sairastavani syöpää! Ja laihtumisen syynä siis oli sairaus. On tässä muitakin murheita ollut eikä kukaan tiedä, mitä vielä mahtaa olla tulossakaan. joten en osaa pitää läskejä suurimpana suruna elämässä. Oma syöpälääkärini on runsaan viikon päästä ja mies odottaa kovasti aikaa uusiin tutkimuksiin. Hänen tilanteensa ei valitettavasti ole yhtään kohentunut. Eikä minunkaan vointini kovin häävi taida olla. Onneksi en ole koko aikana ajatellut, että syöpä olisi kokonaan voitettua kantaa. En, vaikka tietenkin toivonut ja toivon edelleen parasta. Kun kuun puolivälissä matkaan kohti syöpäsairaalan lääkärin vastaanottoa, on taatusti sairaalakassi pakattuna mukaan. Noin niinkuin varmuuden vuoksi.

Pupunpullukkaa yritin taannoin kuvata, mutten saanut tallelle muuta kuin sateen kasteleman takamuksen. Otsikkokuva on otettu samaan aikaan. Kamerani mielellään skarppaa kohtiin, mihin ei ole tarkoitettu, mutta sainpa muutaman sadepisaran ihan vahingossa kuvaan.

Pihatöitä on tehty nyt kolmena päivänä ja hommaa riittää vielä ensi viikolle ja ehkä seuraavallekin. Kesärenki on tosi suureksi avuksi ja kiltisti tekee, mitä mummi käskee. Itse en oikein mitään jaksa tehdäkään. Kun muutama päivä sitten kellahdin nurin kukkapenkkiin ja sain komeat mustelmat käsivarteen ja selkään, niin sainpa myös opetuksen. Ei kannata yrittää enempää kuin mitä jaksaa. Sitä silmällä pitäen ajattelimme käydä ostamassa riippumaton...

Tällainen kärhö ilmoittautui tänään, kun nuoren rengin kanssa perkasimme kukkapenkkiä. Taustalla ja edessäkin on alppiruusua, joka tekee tänä vuonna varmaan alle kymmenen kukkaa, kun se on melkein läkähdyksiin asti jaksanut kukkia tähän asti joka toinen vuosi. Viime vuosi oli huono ja niin on tämäkin. Samoin on luumun laita. Mutta kuten taisin aikaisemmin kirjoittaa, se maho tai koiraspuolinen mustaherukka, joka ei ole ainakaan kymmeneen vuoteen tehnyt marjan marjaa, sepä on kukkinut ja ainakin toistaiseksi vielä raakileet ovat paikoillaan. Puskalle tuli kiire, kun sai tappotuomion ja suurin osa siitä hakattiin jo maan tasalle. Vain tämä yksi oksa jäi vahingossa jäljelle, enkä tietenkään raaski sitä nyt katkaista.

Eilen tuli tuttu sähkömies ihmettelemään toimimattomia tuvan pistorasioita. Syytä ei ammattimieskään löytänyt ja nyt kauhulla ajattelemme, mitä kaikkea pitää purkaa, jotta päästään vian alkulähteille. Ja mitä se mahtaa maksaa, jos koko työpöytä ja kaapisto on purettava. Sitä en edes uskalla ajatellakaan, mitä kauheuksia voi tapahtua sähkön kanssa. Sulakkeet kuitenkin ovat ehjät, koneet toimivat, vain kahdet pistorasiat pöydän päällä eivät. Ensi viikolla jatketaan tdämänkin asian tutkimista. Niin kuin ei olisi muutakin mietittävää ollut. Ja siitä tulikin heti mieleen, että pitää käydä vielä katsomassa pankkitilit.  Heippa!

Hyvä päivä

Kehuin naamakirjassakin jo tätä päivää hyväksi. Aurinko on paistanut, mutta tänään ei ollut aikaa puutarhanhoidolle ja renkikin sai heti jo ensimmäisen työpäivän jälkeen vapaata. Minulla nimittäin oli vieras, lapsuudenystävä, joka on viimeiset 40 vuotta asunut Hollannissa ja tehnyt siellä työuransa pappina ja psykoterapeuttina. Nyt hänkin on eläkkeellä. Olimme samalla luokalla 8-vuotiaina ja silloin vannoimme ikuista ystävyyttä Se jatkuikin aina jonnekin opiskeluvuosiin asti ja sitten "maailma meidät pois vieroitti". Perheasiat ja sen semmoiset tulivat sinä elämänvaiheessa tärkeämmäksi kuin ystävät. Onneksi olemme nyt löytäneet toisemme uudestaan ja tavanneetkin suunnilleen kerran vuodessa.

Kesäkuu alkoi muutenkin mukavasti. Teimme kesärengin kanssa puutarhatöitä ja niissä hommissa onnistuin kellahtamaan kumoonkin. Se siis ei ollut erityisen mukavaa, mutta hyvää oli, ettei luita katkennut tai muuta sellaista. Toisessa käsivarressa on hirmuiset mustelmat ja kyllä se nurinniskoin kaatuminen sattui ja säikäytti. Istuin jakkaralla perkaamassa kukkapenkintekelettä ja ei paljon tarvittu, kun menin selälleni. Paikassa olisi voinut olla tiiliskiviä ja olisi voinut olla nokkosta, mutta ei ollut. Poika auttoi mummin ylös. Huomiselle on luvattu rumaa ilmaa, joten saa nähdä, miten työt edistyvät. Puuhaa riittää kyllä vaikka miten paljon, varsinkin kun olen aika uupunut jo pienenkin työrupeaman jälkeen. Onneksi on tuo poika apuna.

Hevoskastanja alkaa kukkia. Norjanangervo on täydessä kukassa. Kesäkukat alkavat olla paikoillaan kukin omassa ruukussaan ja amppelissaan, mutta niissä ei juuri ole kuvattavaa, ei vielä.

Miehellekin päivä on ollut sikäli hyvä, että nyt hänelle on tilattu nojatuolipyörä, josta hän on pitkään haaveillut. Minä olin aikaisemmin sitä vastaan, mutta kuulemma niin kokenut pyöräilijä ei aio ajaa ojaan eikä jäädä auton alle. Kun hänen vointinsa ei edelleenkään ole hyvä, niin toivottavasti edes tämä virkistää ja piristää.

Tässä laitoksessa on kaksi pyörää edessä ja tavallisten pyöränsarvien tilalla käsikahvat sivuilla. Taakse tulee samanlainen merkkiviiri, jota lastenpyörissäkin käytetään. Ja kaksi taustapeiliä. Kun tulee ikää, ei tasapaino enää oikein toimi ja siitä tässäkin on kyse. Tämä kokenut pyöräilijä ei uskaltanut enää lähteä fillaroimaan. Kyllä näitä aina joskus näkee tiellä, mutta ei kovin usein. Tuleepa vähän naapureille ihmettelyn aihetta.

Yhtenä päivänä mies toi kaupan tuliaisena valmiin tomaattipensaan. Ihanan makeita tomaatteja, mutta kun lehdet ovat melkein kokonaan kuivuneet tai ainakin nahistuneet, niin jännö nähdä, oliko tässä koko sato. Maku kuitenkin on mahtava. Samoihin aikoihin tuttu toi liudan komeita taimia, sekä tomaattia että chiliä ja vielä maa-artisokankin mukuloita. Osa on kasvihuoneessa, osa odottaa vielä. Mutta olen ajatellut, että jos edes yhden asian päivässä ehtii / jaksaa / voi / viitsii tehdä, niin ei ihmisen enempää tarvitse itseltään vaatiakaan.

Pihahommia

Hohhoijaa, miten aika onkaan taas kulunut. Kaksi viimeistä päivää on mennyt pihapuuhissa eli olen istuttanut perennoita, tomaatintaimia ynnä muuta. Kasvihuone on saanut suuren osan asukkaistaan, siis kasveista, vaikka kyllä siellä jokunen muurahainenkin näytti tallustelevan. Parvekkeen oven päälle on joku, räksy luultavasti rakentanut pesän. Poikaisia ei näkynyt, mutta vihainen emo lenteli lähellä, kun istutin kesäkukkia parvekelaatikoihin.

Onneksi saan pian kesärengin kääntelemään maat ja kitkemään rikkaruohoja. Tätä riittää. Toivottavasti isäntä suostuu opettamaan rengin ajamaan ruohonleikkuria, kun ei itse jaksa taikka pysty siihen hommaan. Voikukat ja lemmikit kyllä tykkäävät.

Käväisinpä lauantain vastaisena yönä sairaalassakin unitutkimuksessa eli nukkumassa piuhoissa. Ei siitä sen kummempaa, vaan perästä ilmeisesti kuuluu. Me miehen kanssa vuorotellen käydään samassa laitoksessa...

Nyt saunassa on varmaan jo sata astetta lämmintä eli jatketaan toisella kertaa. Blogihiljaisuutta oli senkin takia kun netti ei jostain syystä toiminut pariin päivään.

Ihana kevät

Ihanaa kun on kevät, vaikka kylmää riittääkin. Kuulemma ainakin loppuviikko on sateinenkin. Ennen, "vanhoina hyvinä aikoina" isännät olivat olleet jo aikoja sitten pellolla, vaan ei nyt näy ketään. Oma viljelykseni odottavat pääsyä kasvihuoneeseen. Tai siis en ole edes kylvänyt vielä, mutta taimina ostetut alkavat kovasti kaihota ulos tuvasta.

Perennoita olen kyllä istuttanut sitä mukaa kuin olen jaksanut kaivaa kuoppia. Tänään tuli uusi kasvilähetys, jossa on mm. musta-viherherukka ja erinäisiä perennajuurakoita. Into ei riittänyt penkintekoon eikä kuoppien kaivamiseen, vaikka se tietysti olisi ollut viisasta, kun ottaa huomioon luvatun sateen huomenna. Huomenna minulla on aika diabeteshoitajalle, ja siinä meneekin iltapäivä. kun käydään samalla myös postissa. Miehellä on myös labra.

Kerrankin kamera oli oikeassa paikassa. Kuvasin pihan kukkasia, muun muassa nuo otsikkokuvan kevätkukkijat. Penkissä on ikivihreän mahonian ja muiden lisäksi yllättäen myös keltavuokkoa. Pelkäsimme jo, että keltavuokko on kokonaan kadonnut, mutta nyt sitä on noussut ainakin kolmesta paikasta pihaa. Toinen kadonnut lammas, jota tosin en saanut kuvatttua, on kiurunkannus. Sen kukinta-aika on lyhyt, joten tarkoitus oli saada se kuvaan. Hänpä olikin sulkenut silmänsä jo silloin kun illansuussa kävelin sitä etsimään. Kun sitten tulin terassille lepuuttamaan jalkojani, niin kuka se tässä on? Pieni mustarastaan poikanen oli ilmeisesti ensimmäistä kertaa pesän ulkopuolella ihmettelemässä suurta maailmaa. Pesä on terassin katoksen alla, ilmeisesti seinän ja piippuköynnöksen varassa.

Oloni on ollut ihan hyvä, vaikkakin väsyttää, väsyttää. Johtuneeko tuo huonosta kunnosta, vahvoista lääkkeistä vaiko mistä, mutta eilenkin otin laskujeni mukaan seitsemät päiväunet, pienet tosin, mutta silti. Tänään en ole nukkunut päivällä, kun piti ahertaa veroilmoitukset kuntoon. Miehen veroilmoitukseen panin kotitalousvähennykset ja omaani tietysti tähän kirjailijatyöhön liittyvät jutut, tulot ja menot.