sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Uskoa, toivoa ja kesäaikaa

Hyvä pääsiäissunnuntai hurahti tosi nopeasti. Meinasi melkein tulla kiire, kun valmistelin sukupäivällistämme ja eiliseltä jäi muutma homma rästiin. Tupa ja takkahuone oli pakko imuroida. Mies istui tuolissa ja poti polveaan. Minä ahersin ja podin selkääni, mutta onneksi voin hetkeksi istahtaa noin joka toinen minuutti. Mies-poloinen kärsi pahoja tunnonvaivoja, kun ei pystynyt yhtään auttamaan. Tavallisesti hän tällaisissa tilanteissa kuorii perunat, mutta kun organisoin itselleni tuolin tiskipöytän eteen, vedin yhden vetolaatikon auki ja nostin kompostiastian laatikkoon ja viereen vedellä täytetyn pytyn kuorituille perunoille, niin sujuihan se kuoriminen minultakin.

Kas kun en huomannut kuvata ruokiamme. Tällainen oli pääsiäisateriamme: alkuruoaksi vihreää salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa ja kotijuustoa sekä oliiveja. Kananmunat unohtuivat pöydästä, mutta ne tarjottiin sitten lampaanpaistin kanssa. Myös miehen tuomat tuoreet yrtit unohtuivat kaappiin siinä kiireessä. Muut höysteet olivat peruna-vuohenjuustovuoka, paistetut porkkanat ja sipulit sekä kastike. Jälkiruokana pasha.


Perunavuoan ohjeen nappasin Kotivinkistä, vaikkakin muutin vähän sekä aineita että ainesuhteita:
2 kilon pussi punaisia perunoita, 2 pötköä vuohenjuustoa, suolaa, pippuria, 2 dl vispikermaa ja 2 dl ruokakermaa.

Luuttomia ja kalvoista siivottuja lampaanpaisteja oli kaksi kappaletta rinnakkain uuniritilällä. Marinoin niitä pari päivää piimässä, jonka joukossa oli yrttimausteita ja valkosipulin kynsiä. Tein vielä uuden mausteseoksen öljyyn, jossa oli erilaisia yrttejä, ainakin rosmariinia, salviaa ja oreganoa ja sillä voitelin paisteja kertaalleen.

Paisteista valuneen liemen suurustin ihan tavallisesti vehnäjauhoilla ja maustoin minttuhyytelöllä. Kun se ei oikein tuonut terää kastikkeeseen, ripottelin mukaan hyppysellisen murukahvia ja hyvää tuli.

Meillä oli oikein rattoisaa. Puhuttiin kuntaliitokset ja muut päivänpoliittiset kysymykset, sairaudet ja kesäsuunnitelmat. Toinen miniä oli sairastunut eikä toinen tytärkään päässyt paikalle, mutta oli meitä silti lähes pöydäntäysi paikalla: kahdeksan henkeä. Ruokaakin jäi sen verran, että pistin perunalaatikon ja yhden paistinpuolikkaan pakkaseen. Huomiseksi on varattu uudet ruuat, kun saamme ystäväpariskunnan vierailulle.

Tuo otsikko tulee kahdesta asiasta: pääsiäisen varsinaisesta merkityksestä ja siitä, kun painoin eilen, Uskon päivänä, tietokoneen nappia ja lähetin tekstini eteenpäin. Ei, kustantajat eivät ole kilpailleet kirjastani, vaan päädyin itse ns. palvelukustanteeseen. Pinna kai katkesi, enkä malttanut enää seuloa valtakunnan kustantamoita enkä odottaa epätoivoisesti kuukausitolkulla vastauksia niistä. Isänikin viimeksi taas toiveikkaana kysyi, milloin se valmistuu. Toivoisin niin voivani ojentaa esikoiseni isälle oikein kovissa kansissa. Vaikka hän tekstin on lukenutkin, niin olisi se ihan eri juttu. Pitäkääpä peukkuja! Kerron sitten, miten tässä käy.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lankalauantai

Tulin vähän huilaamaan, kun tuntuu, että puhti on nyt kokonaan poissa. Selkää kolottaa, mutta talossa on toinen vielä vaivaisempi, jonka polvinivel keksi kipeytyä yöllä unessa. Vanheneminen ei tunnu kivalta. Ei silti, on tässä jotain tehtykin ja pian voimme kaikessa rauhassa ottaa pääsiäisen vastaan. Jäljellä on enää kahden huoneen imurointi ja ehkä pääsiäiskoristeiden etsiminen. Ja sitten saunaan!



Tein kaksi kotijuustoa, ison annoksen pashaa, ohjeistin miehen kauppareissulle ja sen sellaista. Aina välillä oli pakko pitää taukoa ja ottaa sukankudin käteen, onhan lankalauantai. Kaksien ruokavieraiden pääsiäisherkut ovat nyt hyvässä vaiheessa. Kuvia niistä ei ole tarjolla. Mitä sitä nyt sideharsoon käärittyä munajuustoa ja muotissa olevaa pashaa kuvaisi, puhumattakaan muovipussissa olevia lampaanpaisteja tai oikeammin siivouksen jäljiltä lampaanpaistinkappaleita, jotka on köytetty kahdeksi epämääräiseksi nyytiksi. Kaupasta oli tuore rosmariini loppunut, kuten arvelinkin, samoin tete-a-tete-narsissit. Mies ei suostunut aikaisemmin ostamaan kumpaakaan, kuten ei eri kokoisia paristojakaan. Nyt ei sitten tarvitse opetella käyttämään uuttaa lihalämpömittaria. Lähes kaikki talon kellotkin seisovat, mutta antaa seistä. Nämä narsissit kukkivat meillä viime vuonna.

Eilen oli perinteiseen tapaan kalapäivä. Tein pannukakkutaikinan tapaisen levyn, jonka käärin "kääretortuksi" ja sisälle tuorejuustoa, kylmäsavulohta ja tillisilppua. Taikinassa oli myös kaksi paketillista pinaattisilppua. Hyvää tuli ja herkkuruokaa jäi täksikin illaksi.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen aikaa

Sain tänään leivottua porkkanakakun pohjan ja vielä olisi meininki kuorruttaa se. Sitten olinkin jo niin väsynyt, että mieli teki kämpiä puoleksi tunniksi pitkäkseni ja kömmin myös. Toinen leipomus, joka näyttää vain hivenen paremmalta kuin kakuntekele, myös maistuu hyvältä:


Kas, pari päivää sitten jäi nokare kaurapuuroa ja tänään desin verran porkkanaraastetta ja muutama lusikallinen luumusosetta. Huiskaisin joukkoon lorauksen öljyä ja toisen piimää, pari desiä jauhoja ja teelusikallisen suolaa ja leivinjauhetta sekä varmuuden vuoksi soodaa saman verran. Siellähän nämä kaksi rieskaa paistuivat kakkupellin kanssa samaan aikaan ja voi vitsi, että tuli hyvää leipää!

Kakku ei tässä vaiheessa näytä hyvältä, varsinkin kun väri on epämääräisen tumma johtuen luumusoseesta. En tiedä, olenko itse sen sepittänyt ohjeeseen, vai onko joku tosiaan suositellut luumua mausteeksi. Joululta kuitenkin oli jäänyt purkillinen sosetta, jonka sain nyt käytettyä pois. Toivottavasti maku korvaa ulkonäön.

Väsymys ja selkäsärky tosiaan yllättivät kesken pääsiäisvalmistelujen eli siivoukset on vielä kesken. Yhtenä pääsiäisenä mies meni kysymään, voisiko hän auttaa. Sen jälkeen hän on ottanut opikseen eikä enää kysy! Vaivaisia ollaan molemmat, mutta kai tämä tästä. Jos tiukkaa tekee, niin uusi pöytäliina jää kanttaamatta. Ompelen jos ehdin ja jaksan. Kangas tuli tänään.

Lampaanpaistit otin sulamaan ja pistän ne huomenna marinoitumaan. Iso Mitron resepti puhuu jogurtissa liottamisesta, minä ajattelin laittaa ne piimään mausteiden kanssa tietysti. Paisteja on siis kaksi varmuuden vuoksi, sillä sunnuntaina ruokamiehiä on pöydässä kymmenkunta.

Rauhallista kiirastorstain iltaa ja hyvää pitkäperjantaita.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hiljaista viikkoa

Voi miten tämä aika kuluu nopeasti. Viikon päästä olemme jo kesäajassa, mikä sinänsä on mielestäni täysin tarpeeton keksintö. Ei arvaisi pihan lumimäärästä.


Olen tässä vähän jälkijunassa; tosin kuvan otin jo eilen.Meillä oli käynyt jo aamuyhdeksältä ensimmäiset virpojat. Minä nukuin enkä kuullut ovikelloa. Mies heräsi ja kuuli, mutta arveli, ettei millään ehdi vetää aamutakkia päälleen ja kavuta alakertaan. Seuraavat virpojat tulivat tuntia myöhemmin ja silloin mies jo oli valmiusasemissa. Yhden oksan jättivät ja sekin oli aika laihasti koristeltu, mutta eipä mieskään antanut koko pussillista suklaanamusia. Tässä vaasissa on monen vuoden saalis. Ja rouva itse kuvaamassa. Huomatkaa retrotyylinen aamutakkini.

Hullaannuin eilen tilaamaan jo ties kuinka monennen satsin yrttejä, perennoja ja kesäkukkia pihamme koristukseksi ja kasvihuoneen täytteeksi. Nettikaupassa asiointi on vallan helppoa eli heräteostojakin tulee helposti tehtyä enemmän kuin alun perin oli tarkoitus. Tällä kertaa tein ostokseni täältä: http://www.puutarha.com, josta minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Tulevana suvena pihaamme koristaa mm. tämä (kuva on napattu saman puutarhaliikkeen sivuilta):


Suunnittelin paikaksi postilaatikon yläpuolella olevaa kukkalaatikkoa. Tässä on lobeliaa, verbenaa ja amppelirusokkia samassa varressa. Paikka on puolivarjoisa, mutta ainakin lobelia on ennenkin viihtynyt siinä. Eikä kukaan ole pöllinyt kukkia, vaikka laatikon ohi kulkee koiranpissittäjien lisäksi muitakin lenkkeilijöitä. Jos tilaa jää, niin laatikon laidoille laitan ehkä maahumalaa, jota pitäisi olla purkissa jo ennestään jos on talvehtinut. Tai sitten sitä löytyy jostain pihalta. Pari murattiakin on mahdollista laittaa laatikoihin. Yhtenä vuonna nekin talvehtivat, mutta eivät enää seuraavana. Ai-jai, kynnet jo alkavat syyhytä. Sulaisipa lumi ja tulisipa kevät!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Sukusalaisuuksia

Taisin joskus aikaisemmin mainita yhdestä vaietusta sukusalaisuudesta. Olin eräässä tilaisuudessa, jossa vieraileva tähti, vanhempi sukulaisherra mainitsi kuin ohimennen yhdestä oikeusjutusta, isyysjutusta tai miksikä niitä nyt sanottiin. Hän lupasi lähettää minulle vanhan pöytäkirjakopion.


Tänään sain kirjeen, jossa oli mainittu pöytäkirja ja siinä kerrottiin isäni serkun oikean isän nimi. Tai siis ainakin käräjillä ja jopa hovioikeudessa näin oli päätetty. Kyse oli perintöriidasta, josta esimerkiksi minun isäni joko tietää tai ei tiedä mitään. Sama koskee rakkauden hedelmän jälkeläisiä.

Rupesin selvittämään asiaa edelleen ja kiitos netti, mainittu herrahenkilö oli lapsentekoaikaan noin 21-vuotias ja neito puolestaan jo kypsä kolmekymppinen. Meidän suvussamme näemmä naiset ovat entiseen aikaan tykästyneet itseään paljon nuorempiin miehiin. Konrad-herra seurasi isänsä jalanjälkiä, tosin naapuripitäjässä, josta myöhemmin muutti perheineen Lahden suuntaan.

Tämä tapahtui siis runsaat sata vuotta sitten, mutta kirjani ei Luojan kiitos enää käsittele ainakaan oikeudenkäyntiaikoja. Kylläkin lapsentekoaikaa ja taidanpa joutua asettelemaan vähän sanojani uuteen järjestykseen. Ehkä pitää kehitellä kylään yksi uusi virkeäsilmäinen pruukilainen tai jotain. Minun asiani ei kuitenkaan ole rääpiä esille kaikkia salaisuuksia erään historiantutkijan tyyliin, joka on ollut viime päivinä kovasti julkisuudessa kohukirjansa takia.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kevättä tekee

Pullea fasaani-isäntä tallusteli pihassa. Äänen olen kuullut jo aikaisemmin, mutta tänään näin hänet oikein livenä, korvat pöhöllään. Jänisten kauroilla piti ensin käydä yhdessä variksen kanssa, sitten tepastella kohti naapurin pihaa. Yksi kevään merkki tämäkin.



Toinen kevätjuttu tälle päivälle oli pöytäliinakankaan tilaaminen Finlaysonin nettikaupan poistopäiviltä. Tämmöistä tilasin, kuva on napattu Finlaysonin sivuilta:


En varsinaisesti ollut suunnitellut ostosta, mutta jos paksu puuvilla, nimeltään Pop, maksaa 8 euroa metriltä, niin pakkohan sitä on uusi pääsiäisliina hankkia. Tilasin 10 metriä eli meidän tuvan pöydälle kaksi pituutta plus sivupöydälle oma liinansa. Meidän pöytään mahtuu 10 - 11 syöjää, mutta hankaluutena on leveys. En ole vielä keksinyt riittävän leveää kangasta, joten pulma on ratkaistu laittamalla kaksi liinanpituutta rinnakkain.

Jaaha, auton ovi kolahti. Mies kävi hakemassa soittimensa ns. korjauksesta. Pasuuna joko on matkustanut vallan Ameriikassa asti taikka viettänyt kaksi kuukautta musiikkikaupan takavarastossa. Mitään sille ei kuitenkaan ole tehty. Uskokaa tai älkää, kauppa kehtasi väittää, että kun tehdas on jenkkiläinen, niin täällä annettu kahden vuoden takuu ei ole voimassa, vaan noudatetaan ameriikanmallista, tietysti lyhyempää takuuta. Hiomme jo kynsiämme, sillä eihän se noin voi mennä. Jos eivät omat voimat riitä, niin onhan meillä sentään vielä jonkinlainen kuluttajansuojalaki voimassa. Lähdenkin kyselemään tuoreita kuulumisia.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Taas yksi vähemmän

Meidän aikanaan niin laaja sukumme vähenee vähenemistään. Tarkoitan sitä sukua, jonka kanssa olen tekemisissä. Serkkuja oli alun alkaenkin vain kuusi kappaletta ja heistäkin vain puoleen saan halutessani tai tarvittaessa yhteyden. Pikkuserkkuja oli lapsuudessani laumoittain - ja sinne lapsuuteen he jäivätkin. Kävi niin, että aikuistuessamme jäimme kaikkien sukukestien ulkopuolelle, vieraannuimme tietysti ja muutenkin hajaannuimme maailman tuuliin.

Äidin serkuista olen tuntenut vain yhden ja pitänytkin viime vuosina häneen yhteyttä. Isän serkut sen sijaan tunsin joka ikisen, olivathan he lapsuudessani isotätien ja -enojen tai -setien aikuistuneita poikia ja tyttäriä, useimmat tosin jo sodankäyneitä ja monet perheellisiäkin. Heitä oli laskujeni mukaan ainakin viisitoista. Itse taisin olla pikkuserkkuparven vanhin.


Nyt joukko on taas harventunut. Isä on jo pitkään ollut suvun vanhin. Kun tänään piipahdimme tervehtimässä häntä, oli taloon juuri tullut suruviesti: isän yhden serkun leski on nukkunut pois noin 95 vuoden korkeassa iässä. Hän oli vielä viime kesäni oikein pirteä, kun soitin meidän suruviestiämme. Jalat kuulemma eivät oikein enää pitäneet, mutta pää oli terävä. Kuulen yhä mielessäni hän persoonallisen, reippaan äänensä, joka oli samanlainen jo 50-luvulla, kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Mutta kyllähän se syö ketä tahansa naista, saati lähes satavuotiasta, kun saman vuoden sisällä menee läheltä sisko ja lanko, siskon lanko ja käly, miehen serkunvaimo ja ties kuinka monta muuta hyvää ystävää ja naapuria tiiviistä kyläyhteisöstä.

Laskujeni mukaan isän serkuksia on hänen itsensä lisäksi enää elossa viisi tai kuusi eikä puolisoita senkään vertaa. He ovat kaikki eläneet pitkän elämän ja meidän sukupolvemme alkaa pian olla tätä suvun vanhinta polvea.

Tähän teemaan liittyy kirjoittamisenikin, sillä haluan tallentaa palasen oman sukumme tarinaa edes muutamalle jälkipolvien edustajalle. Taisin kertoakin, että vein tekstin isälle ja hän oli jo ehtinyt lukea sen. Vähän minua jännitti, millaiset kommentit saan lukijalta. Kahdesta asiasta hänellä oli eriävä mielipide. Toinen oli selvä oma virheeni ja toinen lähteessäni ollut virhe tai mahdollisesti isän oma muistivirhe, mutta korjasin kuitenkin tekstin hänen ohjeensa mukaan. Muuten hän ainakin vaikutti tyytyväiseltä.


torstai 14. maaliskuuta 2013

Ihanat löydöt

Kuvasin nettiostokseni, joita jo ehdin etukäteen mainostaa. Pohjimmaisena on Heljä Liukko-Sundströmin Lätäkkö. Pari joulua sitten samanlainen halkesi, kun sokerinen glögipata tarrautui siihen kiinni. Näitä valmistettiin joskus 80- ja 90-lukujen paikkeilla.

Kahdeksankymmentäluvulta ovat myös Anno 1878 -aterimet, jotka olivat lyhyen aikaa Hackmanilla uustuotannossa. Näiden valmistus tuli niin kalliiksi, ettei kauppa käynyt ja tarina loppui äkkiä. Olen himoinnut näitä niistä ajoista lähtien ja nyt sitten löysin puolen tusinaa veitsiä ja haarukoita. Vielä kun saisi lusikoitakin. Alkuperäiseen sarjaan eivät lusikat kuuluneet. Nämä palkittiin peräti maailmannäyttelyssä 1878 ja olivat Hackmanin aterintuotannon alkupään malleja. Nythän aterimia ei enää edes valmisteta Suomessa.



Kolmas aarre on pikkuinen seinäpuhelin, netistä sekin hankittuna. Ihan samanlaista en ole nähnyt, mutta yksi aito kapistus on meidän vaarin seinällä. Se on peräisin 1800-luvulta, jolloin isäni isoisä sai taloon telefoonin, yhtenä pitäjän ensimmäisistä. Se puolestaan johtui isofaarin ajamista hollikyydeistä. Asemalta oli kätevä soittaa ja kertoa, jos kyytihevosia tarvitaankin odotettua enemmän.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Äkäinen selkä ja mukavat pihanaapurit

Ihanan aurinkoinen päivä, mutten uskaltanut edes kompostille lähteä. Selkä näet vaivaa edelleen. Särkylääkkeellä kipu on oikein hyvin kurissa, mutta liikkuminen ja etenkin nouseminen tuolista yms. sattuu. Täytyy vain toivoa, että tämä tästä pian kohenee. Mies lohduttaa, että kyllä kipuunkin tottuu. Kai mulla sitten on matalampi kipukynnys kuin ukkokullalla.

Otin kuvia lintulaudan tinteistä, joita on mukava seurata ikkunasta. Tämä on piilokuva: toisesta näkyy vain pyrstö. Nämä yleensä kesyyntyvät aika pian, jahka terassikausi alkaa. Jotkut tulevat jopa ottamaan kädestä pähkinän. Miehen, ei minun kädestäni. Talitiaisten ja sinitiaisten lisäksi laudalla pitäisi käydä viherpeippoja, mutta nyt niistä ei ole näkynyt vilaustakaan, saati harvinaisemmista linnuista. Ehkä muilla naapureilla on paremmat eväät? Oravatkin ovat vähentyneet, mutta nythän olikin harvinaisen hyvä käpyvuosi. Yksi orava kyllä käy säännöllisesti.


Linnut yleensä käyvät yksitellen laudalla ja jos useampi osuu kerralla paikalle, jäävät muut jonottamaan. Vein äsken rusinoita ja manteleita kaiteelle, jos vaikka mustarastas tulisi syömään. Syksyllä jopa fasaaniemo osasi lentää lintulaudalle. Toistaiseksi fasaanista on näkynyt vain jäljet lumessa.

Jänikset saavat iltakauransa ja joskus tipautan kauroja terassin alle fasaanillekin. Eilen, kun mies tuli soittotunniltaan, oli jänis jo ollut syömässä. Se tietysti säikähti ja oli kiireesti juossut autonnokan ja rappusten välistä karkuun. Ruokintapaikka on sen verran piilossa pensaan takana, etten ole tänä talvena saanut yhtään pupua kuvaan. Tuntuu kuitenkin kivalta tietää, että nämäkin mukavat naapurit osaavat tulla pihaan. Toivottavasti ei kuitenkaan omenapuun kautta...

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kaikenlaista sillisalaattia

Kliivia kukkii upeasti: kolmen kukan lisäksi nuppuja on ainakin neljä kappaletta.


Kukat olkoon vaikka Helena Wariksen Pohjankontu-trilogian viimeisen osan kunniaksi. Talviverinen ilmestyi tosin jo tammikuussa Otavalta, mutta hoksasin tilata sen vasta nyt. En ole vielä avannutkaan kirjaa, mutta odotan yhtä huikeaa lukuelämystä kuin kaksi edellistäkin osaa on tuottanut. Ne vain jotenkin viehättivät, vaikken ole muuten koskaan innostunut mystiikkaan vetoavista seikkailutarinoista.

Kun pääsin kuvien alkuun, niin ladataanpa vielä ruokakuvakin. Kyseessä on Poropata, jonka resepti syntyi miehen päässä sunnuntai-iltana. Toteutin sen eilen ja ah, mitä herkkua söimmekään.


Padassa on paketillinen poronkäristyslihaa, muutama viipale läskistä sikapossun sivua, 2 isoa sipulia, paketillinen kantarelleja, purkki kermaa, suolaa ja pippuria. Mikä ettei näillä aineksilla hyvää tulisi. Söimme muusin kanssa. Juuri ja juuri maltoimme jättää osan tämän illan ruoaksi. Peruin aikaisemmat käsitykseni, että poronkäristyslihaa on haudutettava tuntitolkulla. Puoli tuntia riitti oikein hyvin.

Elämä tosin on muutakin kuin herkkuruokaa ja kirjaherkkuja. Satutin jotenkin eilen selkäni vetäessäni saappaita jalkaan. Jalassa oli turhan paksusta sukkalangasta vasta valmiiksi kutomani sukat enkä meinannut millään saada saapasta jalkaan. Siinä sitten selkä yllättäen ja pyytämättä niksahti. Välilevyvaivasta minulla on karmeat kokemukset vuosikymmenten takaa. Toivottavasti nyt on kyse jostain lihasrevähdyksestä tai vastaavasta. Selkä on kumminkin kipeä ja tuolista nouseminen vaikeaa.

Onneksi on lukemista ja uudet sukat vartailla, lankana minulle uusi tuttavuus Regia Alaska Color.


Ihastuin heti tähän lankaan, vaikken välttämättä väritykseen. Erinomainen sukkalanka kutoa. Onneksi sukat eivät jää kotiin, sillä eivät nämäkään mahtuisi saappaisiini. Kudomme nimittäin martoissa kotipalvelun asiakkaille jalanlämmittimiä. - Kun tätä vertaa Novitan kovaan lankaan ja vaikka kummassakin on yhtä paljon villaa ja tekokuitua, niin tämä on paljon, paljon pehmoisempaa. Ihmettelen tosin sitä, että konepesu kielletään, vaikka villa on superwash-käsiteltyä.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kirjallista kahvittelua

Isä kotiutui eilen kuntoutuksesta ja mehän riensimme heti tänään kyselemään kuulumisia. Hyvä kun menimme, sillä ohjelmaa on kuulemma tiedoksi kahdelle seuraavalle päivälle. Keskiviikkona hän saa uuden kuulolaitteen, jota kävi jo kertaalleen kuukausi sitten hakemassa aluesairaalasta. Siellä vasta selvisi, että korvahoitaja tai millä nimellä liekään oli sairastunut eli tuli hukkareissu ja yksi taksikertakin haaskuun. Toivottavasti nyt on parempi onni.


Viemisinä oli viime viikkoisia vadelmamuffinseja, joita oli sopivasti jäljellä meidän kahvitteluumme ja jäipä huomiselle hierojallekin tarjottavaa. Nämä eivät ole esteettisesti kovin kaksisia, mutta maku on hyvä. Reseptissähän oli tarkoitus käyttää mustikoita, joita ei löytynyt, ja sen lisäksi kaurahiutaleita. Taustan kesäkuva muuten on tietsikkani näyttö. Kuva maisemasta jonka päällä tällä hetkellä on kolme taloa.

Toinen viemiseni oli kirjani eli teksti, jonka varta vasten laitatin rengasvihoksi. Kun teksti on isolla rivinvälillä ja fonttikin kokoa 14, niin ajattelin faijan lukemisen olevan mahdollisimman helppoa. Aa-nelkkuja kylläkin on nelisensataa liuskaa, joten mitään kevyttä iltalukemista hän ei saanut. En tietenkään halunnut sanoa enkä edes ajatella, että varmuuden vuoksi annan isän lukea kirjani nyt, kun on vielä lukukunnossa. Tosiasiahan se on ja toisaalta itselleni on tärkeää, että isä lukee tekstin.

Isä kertoi, että äidin omakustannetta on vielä jäljellä aika pino. Se tuntui selvästikin isästä pahalta. Totta kai, ajatuskin siitä, että kirjat jonain päivänä joutuisivat esimerkiksi kaatopaikalle tuntuu ikävältä. Arvelin, että sitten aikanaan, kun järjestän omat julkkarit, niin sitäkin voisi ottaa jaettavaksi. Ei se huono kirja ole, vaikka minulta meni aika pitkään ennen kuin pystyin lukemaan sen. Sitten kun, joo.

Ajattelin ja sanoinkin, että jos isä haluaa jotain erityistä korjata, niin nyt siihen on vielä mahdollisuus. Vaikka enemmän minä taidan sukumme historiasta tällä hetkellä tietää kuin hän, niin ei sitä koskaan tiedä, mitkä asiat pahoittavat mielen. Suvun miesten juopottelu tuskin oli niin outo ilmiö 1800-luvulla, ettei sitä voisi mainita. Yksi ikävä oikeudenkäynti osui - toivottavasti - vasta hivenen myöhemmille vuosille. Siitä luullakseni isällä ei ole edes tietoa. Tulikin mieleen, että sen ajankohta on vielä selvitettävä. Ei silti, tuskin minä muutan sanaakaan, ellei nyt sitten "maineikas vanha kustantamo" keksi haluta kirjaani sillä ehdolla, että muokkaan sen vielä noin sadannen kerran. Pohdin parhaillaan mahdollisia pieniä, mutta kunniallisia kustantamoita, jotka eivät makuuta kässäreitä puolta vuotta ja joille kelpaa esikoiskirjailijaksi tämmöinen muori. Ei kukaan satu olemaan kustantajan rakkain kummityttö?

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Sunnuntain askareita

Heräsin aamulla tai siis aamupäivällä kymmenen paikkeilla kamalaan kalkutukseen. Arvelin, että se naapuri, jolla on usein tapana hakata mattoja sunnuntaina kirkkoaikaan, olisi asialla. Mies valisti, että kyseessä onkin toinen lähinaapuruston talous. Ja kas, niin olikin. Jotain siellä rakennettiin, sahattiin ja naulattiin mahdottomalla innolla. Parin tunnin päästä urakka ilmeisesti valmistui, emmekä uteliaat päässeet perille, mistä siinä oli kysymys. Mutta minun mielestäni kyllä sopivampaa kuin herättää naapurit, olisi ollut aloittaa vasta iltapäivällä, jos on yleensä pakko hakata sunnuntaina.

Meillä syödään tänään poronkäristystä pottumuusin kanssa. Mies lupasi laittaa, sillä meillä on selvä käsitysero haudutusajasta. Minä edustan sitä koulukuntaa, joka hauduttaisi käristystä 2-3 tuntia eli oikein mureaksi, miehelle riittää huomattavan lyhyt aika. Toivottavasti eivät hampaat katkea... Mies söisi kaiken lihan muutenkin lähes raakana.

Päivä on taaskin ollut mitä ihanin, vaikka aamulla oli ollut parikymmentä pakkasastetta. Vähän olen tehnyt nettiostoksia, huutonetissä ja nukkiskirpparilla, mutta niistä sitten, kun saan kuvattua esineet.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ihanaista naistenpäivää!

Se on sitten naistenpäivä. Onnea, rakkaat blogisiskot!


Oman pihan pionit kukkivat yleensä joka vuosi näin ihanasti. Toivottavasti taas tulevanakin kesänä. Olen siirtänyt yhden fuksian värisen vanhalta tontilta uuteen paikkaan ja toivottavasti sekin vielä innostuu kukkimaan, tai ylipäätään on elossa. 

Tunti sitten lunta tuli taivaan täydeltä ja maailma oli kauttaaltaan lumivalkoinen. Nyt paistaa aurinko niin häikäisevästi, että oli pakko vetää verhokin ikkunan eteen.Mutta äkkiä se voi muuttuakin, sillä taivaanranta on tummansininen, juuri sen värinen kuin ennen lumimyräkkää.

Yritin vihjailla miehelle naistenpäivästä ja että soitonopettajallekin voisi viedä pienen kukkasen. Mies vain tuhahti, mutta toi kylläkin leipäkauppiailta minulle muutaman herkun. Ei tietenkään naistenpäivän takia, sillä se ei ole hänen tapansa, vaan ihan muuten vaan. Perjantaina meidän kaupassa on leipäkauppias, jolla on tuoreita munkkeja ja herkullisia viinereitä. Oikein siis laihduttajan himoherkkuja. 

Huomenna saamme poronlihaa, jos mies muistaa käydä tilaamamme satsin noutamassa. Se on tietysti umpijäässä, mutta täytyypä tutkia, saammeko jotain sulaksi viikonvaihteen herkkuruuaksi. Jauheliha varmaan ainakin on sen verran pieninä nyytteinä, että ehtii sulaa. Voisi pitkästä aikaa tehdä lihapullia.

Vaari kotiutuu sunnuntaina veteraanien kuntoutuspaikasta. Lama on purrut sielläkin, jos kahden viikon jaksoon sisältyy tasan kaksi hoitoa: jalkahoito ja akupunktio. Ruokakaan ei kuulemma ole enää sitä, mitä aikaisemmin, tosin parempaa kuin kotiin tuotavat annokset. Viimeksi kun käytiin, hänelle oli tuotu ei-niin-hyvä kasvispihvi, jota hän ei suinkaan ollut tilannut ja joka kuulemma ei kelvannut edes naapurin koiralle. Se on ihan taaattu juttu, että joku luultavasti palsternakka-selleri-porkkanapihvi ei ihan ole ysikymppisen maajussin makuun. 

Taidankin lähteä maistelemaan niitä leipäkauppiaiden tämän viikon herkkuja. Näin naistenpäivän kunniaksi.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Terassikauden avaus

Tänään aurinko on paistanut niin ihanasti koko päivän, että mies ehdotti terassikauden avausta. Joululta jäi turhankin paljon glögiä ja niin varustauduimme glögimukillisten ja peittojen kanssa ulos.


Lintulaudalla käväisseet tintit katselivat meitä epäluuloisesti ja nappasivat siemenetkin mökin ulkolaidalta, joten en saanut heitä kuvaan. Emme mekään pitkään tarjenneet istua ulkona tuulessa ja pakkasessa, mutta silti auringossa! Ehkä se kevät kuitenkin koittaa!

Tulimme kiireesti sisälle ja nappasin mukaan välipalaksi vadelmamuffinsseja. Hyviä ovat.


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vähän tässä leipaisin

Enpä ole aikoihin leiponut mitään, kun leivonnaiset eivät meillä mene kaupaksi. Mies ei syö makeaa ja minun ei pitäisi syödä, joten on aika turha leipoa, jos ei ole syöjiä tiedossa. Edellisen kerran taisin leipoa joskus tammikuussa annoksen joulutorttuja.

Nyt kuitenkin kokeilin Yhteishyvän ruokalehdykässä ollutta irlantilaista soodalla kohotettavaa leipää ja muffinsseja (kieltäydyn sanomasta muffini), joiden ohje on Dan sukkerin ent. Suomen sokerin reseptejä vähän muunneltuna. Mielenkiintoista nähdä, miltä leipä maistuu huomenna ja ylihuomenna, vai kuivuuko se heti kovaksi koppuraksi. Näin lämpimänä se oli ihan kelpo leipää, joskin kovin vähäsuolaista.

Muffinssiohjeessa oli mm. sitruunalla maustettua maitorahkaa, kaurahiutaleita ja mustikoita. Luulin, että pakastimessa olisi vielä ollut pussillinen mustikkaa. Ei ollut, mutta vadelmia oli. Oikein hyviä leivonnaisia niistä näinkin tuli.

Kumpikaan laji ei ollut niin hyvän näköistä, että olisi tullut mieleen ottaa kuvia.

Meidän torille tulee poromies lauantaina ja päätimme tilata laatikollisen poronlihaa. Täältä sitä voi käsittääkseni tilata suoraan ns. kotiovelle kylmäkuljetuksenakin. Kun emme itse metsästä emmekä kalasta eikä kukaan tuttavakaan tule riistaa tarjoamaan enempää tuoreena kuin pakastettuna, niin herkutellaan nyt sitten savukoskelaisella porolla. Siitä kaiketi voi olla varma, mitä saa. Olisin ostanut muutaman poronkielenkin, mutta niitä ei enää ollut tarjolla.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kevättä ilmassa?

Juksasin, ei ole keväästä tietoakaan. Lunta ripsottelee, vaikka aamulla sainkin pari melkein aurinkoista kuvaa. Kevättä saadaan vielä odottaa, Mutta meidän kliivia ei sitä tiedä:


Se rupeaa kukkimaan! Tämän kukan lähetän juuri nyt Kaisalle, tiedät kyllä miksi. Kukkakin kiipeää kohti valoa.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Lumimyräkkää tulossa?

Luvattua lumimyräkkää tässä odotellaan. Taalainmaa on jo kuulemma kaaoksessa ja kai Länsi-Suomessakin pyryttää. Kurjaa, jos piha taas täälläkin täyttyy lumesta ja etenkin polut, joiden pinta on valmiiksi epätasainen ja jäinen. Kapea polku kompostille ja jänisten ruokintapaikalle on muutenkin hankala kävellä. Tämä mummu ainakin pelkää liukastumista.

Aamulla oli pakkasta -15 astetta, kun mies lähti harjoituksiinsa. Ei tullut vielä kevät, vaikka elämmekin jo maaliskuuta.

Jos toden sanon, niin tämä kuva täyttää aika päivälleen neljä vuotta, mutta tällaisen näkymän kuuraisista oksista olisin hyvin voinut kuvata tänäkin aamuna. Aurinko paistoi melkein kipeästi silmiin, kun istuin lehteä lukemassa ja aamuteetä hörppimässä. Meillä näet ei kovin paljon harrasteta ikkunaverhoja.


Viikonlopuksi ei ole suunniteltu mitään oleilua kummempaa ohjelmaa, joten isommat tai pienemmät lumituiskut eivät varmaankaan haittaa niin kauan kun postilaatikolle päästään. Minulla on muutama kirja odottamassa lukemista ja yhdet villasukat, vaihteeksi itselle, ovat kesken. Kuten myös ikuisuusprojektini Villapaita, joka ei edistynyt talven mittaan juuri yhtään.

Sukkaharjoituksia on jatkettava, sillä sain tai otin ihan vapaaehtoisesti langat kahteen sukkapariin, kun viikolla olin marttojen vuosikokouksessa. Kudoimme vanhustentalon asukkaille sukkia, kintaita ynnä muuta kuulemma hyvin tarpeellista lämmikettä. Syksyllä neuloin toistakymmentä sukkaparia, mutta sitten into hiipui ja ehkä rannevaivatkin tulivat osittain tästä syystä. Nyt harjoitus jatkuu.

Mies suunnittelee tekevänsä huomisen ruoan ja tietysti tekeekin, kun jo osti lammasta ja possua pata-aineksiksi. Tänään syömme iltaruoaksi taas pikkuherkkuja esimerkiksi mätiä ja katkarapuja uuniperunoiden kanssa.

Tärkein viimeiseksi: kirjantekeleeni lähti yhdelle kustantajalle. Tai oikeastaan vain muutama luku, sillä nyt vasta tiedustelen, kuuluuko tämä tämmöinen genre ollenkaan heidän ohjelmistoonsa - tällä hetkellä tai koskaan. Jos he osoittavat edes jotain mielenkiintoa, niin sittenhän koko kässäri lähtee saman tien. Jos tulee hylsy, otan tietenkin vielä ainakin yhden yrityksen tai siis muutamankin kustantajan, joille sen lähetän ennen kuin rupean omakustannetoimiin. Vastahan minä olen tämän polun alussa. Yksikin sittemmin nimekäs kirjailija kuulemma joutui lähettämään kässärinsä yhdelletoista kustantajalle ennen kuin tärppäsi.

Kirjoittajaryhmämme ensimmäisen esikoinen on jo nähnyt päivänvalon ja minä niin mielelläni olisin seuraava. Antaas kattoo, miten ämmän käy. Lähde- ja taustamateriaalia on työhuone tulvillaan, mutten uskalla vielä ruveta raivaamaankaan. Sinänsä luulen pian osaavani tekstin lähes ulkoa, niin moneen kertaan olen sen käynyt läpi ja aina on jotain muokattavaa. Olen jo moneen kertaan arvellut pistäväni viimeisen pisteen paikalleen, mutta ei kai se niin mene. Luultavasti kustantaja, jos sellainen nyt löytyy, pistää vielä muokkaamaan raa´alla kädellä, mutta se kai on kohtalo vähän meikäläistä nimekkäämmilläkin kirjoittajilla.

Nytpä ei muuta kuin leppoisaa viikonloppua! Minä lähden petaamaan puhtaat lakanat sänkyihimme.