Semmoista asiakaspalvelua

Tällä kertaa ei lääkelaskuista, vaan narinaa ihan muusta. Ymmärrän, että säännöt ovat säännöt, mutta silti hämmästelen tätä byrokratiaa. En kai vielä ole kirjoittanut tästä?

No, tilasin nettidivarista laatikollisen kirjoja, en siis pientä paketinnytteröistä, vaan ihan reilun kokosen laatikon. Se tuli R-kiskalle. Divarinpitäjä ilmoitti, että nyt se lähti, mutta hän ei muistanut merkitä kännykkänumeroani pakettiin. Huomenna on perillä. Tuli huominen ja mies könkkäsi keppeineen kioskin jonoon, valtakirja kädessään. Kas, sehän ei kelvannut, kun valtakirjassa ei ollut paketin lähetysnumeroa. Neiti ei suostunut ryhtymään mihinkään toimenpiteisiin. Kun mies ehdotti, että voisi soittaa vaimolle ja tarkistaa asian. Vastaus: "Ei! Enhän minä voi tietää, kuka siellä puhelimessa vastaa." Jos paketti olisi tullut miehen nimellä, niin silloin neiti olisi sen ehkä voinut antaa. Mutta nyt siis mies tuli kotiin ilman pakettia. Sama naisihminen on ennenkin höykyttänyt miestäni.

Kirjoitin välittömästi reklamaation. Saa nähdä, tuleeko koskaan vastausta. Mies tosin ei olisi kotoakaan saanut tarvittavaa lisätietoa, sillä divarinpitäjä kertoi, että ei hänelle vaan koskaan ole sanottu, että asiakkaalle pitää ilmoittaa lähetysnumero.

Tänään uusi yritys, mutta nytpä olisi pitänytkin tietää lähettäjän nimi! Ja sitä mies ei tietenkään tiennyt, kun en olisi itsekään muistanut. Paketti kuitenkin etsittiin tosi sekaisesta läjästä, mutta siihen oli kissan korkuisin kirjaimin kirjoitettu nimeni, ilmeisesti siellä kiskalla. Ja paketti oli tosiaan ainakin 20 x 25 x 30 cm tai jotain sellaista, joku heidän vakiopakettinsa.

Arvatkaa, käytämmekö vielä tämän laitoksen palveluita?

Sataa lunta, sataa vettä, sataa pieniä rakeita...

Ei tule pihahommista mitään. Renki oli päivällä omilla asioillaan ja ilmoittautui vasta iltapäivällä. Soitin heti perään, että ei pidä sateeseen tulla. Eipä aikaankaan, kun jo aurinko paistoi, mutta onneksi en ehtinyt soittamaan uudestaan. Heteken päästä taas satoi.

Aamulla olimme me asioilla ja taivas oli mustanpuhuva joka ilmansuunnalla. Tulihan sitä luntakin pikkasen, selvä se. Viime yö oli todella kylmä, vaikkei sentään pakkasen puolella. Voi voi, juhannusviikolla! Muistan yhden vuoden, jostain 80-luvulta, jolloin katselin lentokoneen ikkunasta alas lumista maisemaa jossain kai Joensuun paikkeilla. Se saattoi olla sama kesä, jolloin mies rakensi taloa ja veti vesijohtoputkea. Kun oja oli kaivettu illalla valmiiksi, oli se ensimmäiseksi aamulla luotava lumesta puhtaaksi. Hoh-hoijaa tätä Suomen suvea!

Mutta rodot sentään vielä jaksavat kukkia ja kukkivat niin etteivät ehkä koskaan ennen:

Pavut ja monet muutkin kasvit ovat itäneet hienosti hallaharson alla pihan ruskeissa muuttolaatikoissa. Saapi nähdä, mitä ne tästä säätilasta tykkäävät. Onneksi siemeniä on varastossa vielä muutamaa kylvöskertaa varten. Pottujakin istutin muutamaan pyttyyn, mutta varsinainen "perunamaa" eli iso pahvilaatikko kylvetään vasta sitten kun isäntä näillä keleillä joskus pääsee leikkaamaan joutomaan eli tulevan kasvimaan alustan sileäksi. Suljin eilen kasvihuoneen kattoluukun ja oven visusti kiinni, mutta tänään unohdin käydä kastelemassa siellä.

Asioimme poliisilaitoksella, tai oikeammin mies asioi ja minä olin seuraneitinä ja korvana, joka olikin tarpeen. Asiakaspalvelutilassa oli laskujeni mukaan kolmisenkymmentä ihmistä jonottamassa. Meillä onneksi oli etukäteen varattu aika, joka piti muuten kutinsa paitsi että varatun kymmenen minuutin sijasta miehen asia vei noin 25 minuttia. Eikä sittenkään tullut valmista lappua kouraan. Hän oli uusimassa vammaisen pysäköintilupaa. Vanha lupa on hyvin vielä voimassa, mutta UV-säteet olivat syöneet tekstit pois. Sen takia aikaakin kului, kun tiedot olivat kortista kadonneen tunnusluvun takana. Löytyihän ne sentään lopulta ja asia eteni niin kuin pitikin. Sen verran asiointi otti voimille, että päätimme mennä aamiaiselle yhteen aika uuteen paikkaan. No tietysti aamupala-aika oli juuri päättynyt, mutta saimme sentään ostettua kahvit ja suolaista.

Hiljaiseloa

Kun lääkäri kielsi minulta kaikenlaisen raatamisen,silmien hikoilun ja vieläpä saunomisen, niin jäljelle jäi lähinnä tyhjäntoimitaminen, lukeminen ja käsityöt. Niitä tässä onkin harrastettu ihan kiitettävästä, pääasiassa kahta ensiksi mainittua. Miehellä on sama juttu; myös hän sai silmätulehduksen, vaikkakin luultavasti eri lajia kuin minun vaivani. Lääkäriaikakin tuli hänelle vasta ensi viikon puoliväliin. Hän kaipaisi muutaman muunkin lääkärin vastaanotolle pääsyä, tai oikeammin nimimerkki Huolestunut vaimo lähettäisi hänet kernaasti lääkäriin, mutta kuulemma asiat pitää hoitaa yksi kerrallaan. Ainakin meidän kummankin tolkuton väsymys pitäisi selvittää. Ja aktiivinen saamattomuus. Nurmikkokin on leikkaamatta, mutta näiden vaivojen takia saa ollakin.

Se etu pitkästä ruohosta on, että nyt apilat, päivänkakkarat ynnä muut saavat rauhassa kasvaa, kukoista ja siementää. Sinne tänne nurmikolle on eksynyt orvokkejakin. Näiden emokasveja ei pihassa ole ollut moneen vuoteen, mutta niin vain siemenet leijailevat minne haluavat.

Riemuitsimme pari päivää sivustaseuraajina sitä, miten naapuruston pikkupojat ja -tytöt rakensivat majaa. Voi sitä kilkatusta ja iloa, mikä työmaalta kuului. Mukana oli isiä ja joku äitikin ja varmaan kymmenkunta tenavaa. Tänään satuin näkemään, miten yksi isä kävi suunnilleen korvasta taluttamalla hakemassa perillisensä pois ja sen jälkeen koko laani hiljeni. Noinkohan joku älykääpiö oli mennyt valittamaan metelistä? Tai siitä, että kaupungin joutomaa ei ole tarkoitettu leikkipaikaksi? Seuraamme tilannetta.

Päiväraporttia

Mitään erityistä ei ole sattunut eikä tapahtunut, mutta silti minulla on jokseenkin nuutunut olo. Totta kai, kun heräsin jo puoli kuudelta enkä enää saanut unta. Päätinkin lähteä labraan verikokeeseen, kun käynti viimeksi epäonnistui. Olin ottanut lääkkeen, vaikkei olisi saanut. Nyt kuljen käsivarsi metkan koristeellisena. Laastarin ja lapun paikat ovat normaalin väriset, mutta niiden ulkopuolelle muodostui musta kuvio. Otin äsken laastarin pois ja odotan vain millainen kuvio sen paikalle muodostuu. Kai siihenkin  mustelma tulee. Veri ei suostunut juoksemaan kyynärtaipeesta, vaan se oli otettava alempaa käsivarresta.

Labrasta matka jatkui eteenpäin pienille jouluostoksille ja kun olin jo hyvissä ajoin kotona, päätimme lähteä tarkistamaan mummulan kuulumisia kun oli vähän asiantynkääkin. Äiti oli oikein reipas, mutta enpä päässyt isältä tarkistamaan todellisia kuulumisia.

Menomatkalla käväisimme postissa ja tullessa matkahuollossa, josta tosin lähdin pois ilman pakettiani. Ihmisiä seisoi jonossa odottamassa, kun eräs herra ällisteli byrokratian kiemuroita. Hänelle tarkoitettu paketti oli ilmeisesti lähetetty pomon nimellä eikä virkailijalla ollut lupaa luovuttaa sitä ilman "omakätistä allekirjoitusta tai valtakirjaa". Mikään ei auttanut, ei edes se kun virkailija keskusteli asianomaisen pomon kanssa puhelimessa. Voi tietysti olla tai toivottavasti ainakin olisi ollut niin, että byrokratia olisi unohtunut ellei jonossa olisi seissyt ainakin kuusi muuta ihmistä. Tai jos virkailija olisi ollut enemmän elämää nähnyt ihminen. Ei sekään auttanut, vaikka kaveri kertoi noudettavan tarvikkeen tulevan hänen autoonsa, mikä sitten olikin. En jäänyt kuuntelemaan lopputulosta, vaan otamme huomenna uuden yrityksen. Kiukkuinen kaveri manaili, että byrokratiaa on enemmän kuin ennen Venäjällä!

Vielä oli tehtävä kauppareissu ja jalat alkoivatkin jo olla hyytelönä. Ei yhtään houkuttele tieto, että nyt pitäisi ihan pakosta ruveta keräilemään romuja paikasta A paikkaan B eli raivaustoimet odottavat. Koko päivän kävelyt todella tuntuvat jaloissa ja siksi olikin paikallaan tulla vähän räpläämään tietokonetta.

Onneksi ei tullut mieleenkään kiertää enää meidän joulukatumme kautta. Nämä punaiset mökkeröiset ovat nyt kai toisen kerran tuomassa joulumieltä asukkaille. Toivottavasti myös kauppa käy. Väkimäärä ei huimannut päätä ainakaan sillä hetkellä, jolloin otin kuvan.