Hyvää joulua!

Ihanaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta!

Käsitöissä aika kuluu

Aika tosiaan on kulunut niin vilkkaasti, etten edes kässätuotoksiani ole ehtinyt kuvaamaan. Liityin facebookissa yhteen hyväntekeväisyysryhmään ja sen merkeissä olen kutonut sukkaparin toisensa perään. Se tukee hyvää mielelle ja hyvää sormille, vaikka aina välillä lisäapua käsillekin saan Voltarenilla voitelulla ja lämoimillä rannekkeilla. Viime mainittuja on käytössä kolmet: yökintaat, joissa on renksu niskan taitse, päivänokosille toiset ja sitten kolmannet, joita tarvittaessa voi käyttää "edustusasuna".

Tämän hyväntekeväisyysryhmän jäseniä ovat apua tarvitsevat vähävaraiset perheet ja toisaalta me, jotka eri tavoin voimme auttaa. Osa vie ruoka- tai vaatekassin perille asti, osa, kuten minä, pistämme paketin postiin. Osa maksaa sähkö- tai kännykkälaskua ja hankkii lahjakortin ruokakauppaan. Huomenna esimerkiksi meiltä lähtee yhdelle yksinhuoltajaisälle käytettyjä, mutta siistejä ja pestyjä puseroita, sukat isälle ja lapselle ja kahvipaketti ynnä suklaarasia jouluiloksi. Tämä ihan esimerkikkinä, millaista apu voi olla. Kaikki siis on avunsaajille ilmaista eikä rahastus ole sallittua.

Avuntarve on valtava: ruokaa, lastenvaatteita, jalkineita, ulkovaatteita, kaikkea tarvitaan. Jollain perheellä ei ole edes sänkyjä tai lastenrattaat on varastettu. Tosin sellaistakin tapahtuu, että lahjoitetaan kirkkain silmin rojua. Esimerkiksi yksi äiti sai risan tiskikoneen ja sitten hänellä oli vaivoinaan kaksi romua eli oma vanha ja tämä uusi rikkinäinen. Onneksi siihenkin löytyi ystävällinen sielu, joka tietääkseni roudasi molemmat kaatopaikalle.

Minulle on nyt tämän syksyn aikana hyvin konkreettisesti selvinnyt, että on ihan turha luulo, että yhteiskunta pitäisi huolta köyhistään tai edes sairaistaan. Tai ehkä pitää, mutta laskuttaa. Jos joku erehtyy saamaan muutaman kympin avustuksen pankkitililleen vaikka kännykkälaskun maksuun, on sossu tai kela heti kynsineen sen kimpussa ja vähentää seuraavan kuun tuesta. Se, mitä olen facebookin perusteella tulkinnut, eivät nämä usein pahasti velkaantuneet ole suinkaan eläneet hurvitonta elämää (kuin ehkä huolettomassa nuoruudessaan), mutta yrittävät nyt pienin askelin saada asioitaan kuntoon. Mutta mitä teet, kun ei ole työtä eikä yhteiskunnat tuet riitä edes saman kuun menoihin, saati jos rästissä on sairaala- ja terveyskeskuslaskuja, apteekkilaskuja ja ehkä vouti nyppäisee vielä oman osansa päältä.

Tätä toimintaa pyörittää neljä yksityishenkilöä pääkaupunkiseudulla ilman mitään korvausta ja oman työnsä ja perheensä ohessa. He myös jututtavat apua pyytäviä perheitä, jotta aina mukaan tietysti yrittävät huijarit ja muut luikurit karsiintuisivat.

Jos tunnet olevasi yksi joka voisi edes vähän auttaa, lähetä minulle sähköpostia mieluiten etunimi.sukunimi@gmail.com niin annan yhteystiedot. Selvyyden vuoksi: itse en ole näitä upeita toimintaa pyörittäviä naisia. Facebook-ryhmä on suljettu. Avunsaajat toimivat perhenumeroilla. Me auttajat voimme tehdä sen avoimesti omalla nimellä tai sitten sähköpostitse niin että nimi ei tule ryhmän tietoon. Ryhmässä myös ilmoitetaan, mitä aikoo valitsemalleen perheelle lahjoittaa.

Hyvää adventin aikaa, itsenäisyyspäivää ja joulun odottelua!

Tämä melkein unohtui

Kun asioin nykyisin päivät pääksytysten facebookissa, meinasi blogi kokonaan unohtua. Hyi minua. Otsikkokuva oli pakko vaihtaa ja muutenkin kertoa vähän kuulumisia. Lunta ei ole, vaikka kuvista niin voisi päätellä. Talitintti on sentään tämän talven ystäviä, vaikka nyt maa onkin vihreä taas uudestaan.

Mitään erikoisempaa ei ole tapahtunut tässä talossa sen jälkeen kun saimme verrattoman tuolihissin. Omassa perheessä kaikki on entisellään, kaikki ovat hengissä eikä uusia isompia vaivoja ole ilmennyt.

Lähipiirissä sen sijaan on ollut paljon sairautta ja surua. En osaa enää laskeakaan, miten monta tuttua on siirtynyt rajan toiselle puolelle. Ystäviä, soittokavereita, tuttavia, puolituttuja, nimeltä tunnettuja. Yksi pikkuserkkukin.

Onhan paljon hyvääkin tapahtunut. Lapsenlapsi esimerkiksi sai ajokortin ja kirjoitti ruotsista ja enkusta ämmän. Tänään hän oli kutsunnoissa. Niin se aika kuluu. Toivottavasti kevään kirjoitukset menevät samaan malliin.

Niin se kesä meni

Nyt alkaa tuntua jo niin syksyiseltä, että taidan pian sulkea makuuhuoneen ikkunan. Ja päivitin hederikuvan niin kauan kun pihlajassa vielä on marjat jäljellä. Siinä kai suurimmat uutiset. Olen viime aikoina enemmän asioinut facebookissa, kun siellä jotenkin pysyy ajan tasalla kavereistaan ja tietysti palautettakin tulee eri tavalla kuin täällä pienen lukijapiirin blogissa. Laiskuudesta tietysti on kysymys, kun ei tule molempia päivitettyä.

Syksyn tulon huomasi viime viikolla siitä kun naapurin Matti oli puimassa kaurapeltoaan ja heti sen jälkeen naakat saapuivat meidänkin pihaan.

Valoa vasten ei lajista saa selvää, mutta naakkoja ne olivat. Tuo laho koivu kiinnosti heitä; ilmeisesti siellä oli jotain nakerrettavaa.

No yksi iso uutinen on tietysti se, kun hankimme tuolihissin, jolla ajaa huristelemme yläkerran ja alakerran väliä. Hieno vekotin! Ja kallis, mutta tuli tarpeeseen, varsinkin kun olin juuri rankalla antibioottikuurilla, joka vei melkein kokonaan jalat alta muutamaksi päiväksi. Nyt on kuuri ohi ja jalatkin kantavat. Hississä on se hyvä puoli, että sitä ei ole pakko käyttää, vaan rapuissa mahtuu kulkemaan entiseen tapaan. Kaupungilta ei kannattanut edes anoa apurahaa, sillä ennakko-ohje kysyttäessä oli, että voisimme muuttaa huushollin yhteen kerrokseen, kun tilaa on eikä ole pakko kiivetä yläkertaan. Ja kaupungin tiedostoissa olemme kyllä monisairaita, vaan emme jalkavaivaisia.

Hyvää elokuun loppua ja seuraavan kuun alkua!

Ja jo ollaan elokuussa

Mummin pieni tuli täysi-ikäiseksi ja tein hänelle tämmöisen pienen albumin. Synttärit oli sunnuntaina ja heti maanantaina nuorukainen sai ajokortin. Ei puutu enää muuta kuin auto.

Kaikki hyvin

Jännitin vähän sitä lääkärireissua, mutta sitä iloisempana tulin kotiin. Mitä nyt mahassa on jotain, joka kannattaisi kuulemma selvittää ennen seuraavaan syöpäkontrollia, joka on marraskuussa, mutta syöpää se ei ole. Lääkäri epäili oireiden perusteella helikobakteeria. Heinäkuussa nyt ei selvitetä yhtään mitään, mutta pitää varmaan merkata almanakan kulmaan, että muistan lomakauden jälkeen.

Helikobakteeria oli silloinkin, kun tuli syöpädiagnoosi ja kyllä sitä aikansa hoidettiin, mutta jotenkin muistelisin, että lääkäri piti sitä vaivoista mitättömimpänä. Sitä se tietysti olikin. Muistikuvat ovat vähän sekavat niiltä ajoilta. Nyt tuli ohje, että jos oireet pahenevat tai esiintyy jatkuvaa kipua tai muuta sellaista, niin pitää ottaa heti yhteyttä Helsinkiin. Eihän tämän taudin kanssa koskaan tiedä, on vain elettävä sen kanssa.

Kun pakkasin eilen laukkuani vähän siltäkin varalta, etten heti pääse kotiin - sen opin kerralla toissa talvena - putkahti jostain esille pikkuinen enkeli-nappi punaisessa silkkinauhassa. Minulla ei ole aavistustakaan, milloin ja keneltä sen olen saanut. Nyt se kulkee kännykässä mukana, suojelusenkeli.

Uusi viikko, uudet kujeet

Jaa-a, tällä viikolla selviää taas kerran, olenko terve, sairas vai siltä väliltä. Huomenna labra, torstaina lääkärin vastaanotto. Sitten sen taas tietää. Kaikenlaista on, mutta se voi liittyä syöpään tai olla liittymättä. Vikalistaa kirjoittelen muistin tueksi. Ei niitä kannata liikaa etukäteen miettiä, eikä oikein myöhemminkään.

Saimme tänään tarjouksen porrashissistä, josta olemme pitkään puhuneet ihan turvallisuussyiden takia. Kauhea hinta, mutta kun kumpikin pelkäämme portaista putoamista, kompastumista tai liukastumista, niin olisihan se hyvä. Käly ja lanko hankkivat muutama vuosi sitten ja ovat olleet valtavan tyytyväisiä. Kuntomme ei tästä kohene ja jos nyt vaikka jommasta kummasta löytyy vielä vakavia uusia juttuja, niin rappujen kiipeäminen voi oikeasti tulla liian haastavaksi. Hissillä voisi ihmisten lisäksi lähettää vaikka pyykkiä tai astiakorin kerroksesta toiseen. Valitettavasti olemme sen verran hyvätuloisia ja virallisesti varmaan myös hyväkuntoisiakin eläkeläisiä, että kunnan tai minkään muunkaan instanssin tukea on turha odottaa. Kun terkkarissa otin asian ihan sivumennen puheeksi, niin fysioterapeutin mielestä ensisijaisesti pitää miettiä, miten voisi muuttaa huushollin yhteen kerrokseen. Sänky tuvan nurkkaan tai jotain sellaista ratkaisua.

Tämä on ollut merkillinen kevät sikäli, että olemme joko mielessämme tai livenä joutuneet hyvästelemään monta läheisempää tai kaukaisempaa tuttua. Lisäksi vielä useampi sairastaa vakavaa tautia. Syöpää useimmiten. Se on tietysti myös tämä ikä. Alamme kohta olla vanhinta sukupolvea, vaikka meillä tosin suvun vanhin keikkuu vielä henkisesti reippaana, fyysisesti lähes liikuntakyvyttömänä, samoin hänen lähes saman ikäinen serkkunsa. Tapasin viikko sitten yllättäen pikkuserkkuni, tämä toisen teräsvaarin tyttären, enkä edes tunnistanut häntä. Onneksi hän tunsi ja saimme vaihdettua kuulumiset ja lähettettyä puolin ja toisin terveiset. - Tänään kuulimme, että lankomies oli saanut päähänsä lähteä pyöräilemään lapsenlapsensa kanssa. No, omaa pihaa kauemmas hän ei päässyt ja potee nyt murtunutta kylkiluuta. Jos mittarissa on yli 80 v. niin kaikkea ei olisi enää pakko tehdä. Tästä miehenikin muistutti ja kertoi omasta kolmipyöräisestään. Nyt tosin on niin märkää ja sateista, että pyöräilystä ei tule mitään.

Sade on varmaan jo hakannut ruusut ja pionit kappaleiksi. Onneksi ehdin kuvata vähän kaikenlaista ja innoissani taitoin yhden ruusunkukan ihan vahingossa. Yleensä en raaski taitella niitä maljakkoon., vaan mieluummin katselen pihan kaunistuksena.

Sain pari päivää sitten valmiiksi aika suuritöisen huivin, jota ajattelin ns. parempaan käyttöön, esimerkiksi lääkärireissuille. Pahuksen malli. Jos huivi vähänkään tarttuu mihinkään, keittiön kahvaan tai muuhun, niin pitkä langanjuoksu jää muistoksi. Ei se purkaannu, muttei oli kovin hauskan näköinenkään. Nyt on tulossa kesäsukkaa, ihan vaan tavallista mallia.

Ei sitten muuta kuin hyvää viikkoa itse kullekin.

Kylläpä satoi

Vesimittari täyttyi jo puoleen päivään mennessä, mutta onneksi hoksasin aamulla ottaa kameran mukaan ja postilaatikkoreissulla kuvasin kesän pihakukkia. Vaaleanpunainen Anni Perttula -pensas kukkii ihanasti, samoin pionit. Kuva on tosin otettu kaukaa ja ikkunan läpi. Varsinaiset "kesäkukat" eli miljoonakellot vielä vähän jurottavat padoissaan, mutta eiköhän nekin virkistyneet tästä sateesta.

Hauskaa juhannusta!

Kesäkukkia

Vihdoin ja viimein pääsimme puutarhakauppaan. Mies istui autossa ja minä kieersin kukkapöydät kahteen kertaan. Miljoonakelloa, samettikukkaa, lobeliaa, murattia, jotain annansilmän näköistä ja lumihiutalekohan se yksi oli? Potutkin ovat nyt laatikoissa kasvamassa. Saas nähdä, saammeko korjata satoa vielä ennen joulua.

Vielä pitäisi saada muutama amppeli täyettyä, mutta ensin nuo kassit tyhjennettyä. Kasvihuonettakin pitäisi kunnostaa ja niin edelleen ja niin edelleen. Muutaman taimen ostin sinnekin ja ajattelin huomenna tarkistaa, mitä vanhoja siemeniä talosta löytyy. Toivottavasti papuja ainakin.

Tämä sama kuva on naamakirjassakin. Otan sitten kunnon kuvia, kun nämä kotiutuvat ja piristyvät. Olin istutuksien jälkeen niin väsynyt, että hädin tuskin jaksoin kastella nämä veitikat. Yritin kuvata naapuria, joka niitti joutomaataan aamupäivällä. Niin juonisti puut ovat kasvaneet pellon eteen, etten saanut vilaustakaan työkoneista kuvaan.

Julkkarijuhlien jälkien korjuukin on vielä kesken. Olisipa se porrashissi! Nyt kannan tarjoiluvadin kerrallaan aina kun käyn yläkerrassa. Mies lupasi auttaa, mutta hänen jalkansa ovat nyt siinä kunnossa, että hädin tuskin pääsee kävelemään. Hän kuitenkin rahtasi lauantaina isot kirjatilaukset postille ja huomenna lähtee vielä kaksi tai kolme tilausta eteenpäin.

Pakkaustöitä

Pakkasin eilen ja tänään kirjoja matkaan. Osa oli tilattuja, joista saan ihan maksunkin, osan lähetin PR-tarkoituksessa esimerkiksi valokuvia ystävällisesti toimittaneille tahoille ja myös muutamille lehdille. Myös ne museot, joilta ostin joitakin kuvia, haluavat kirjan tarkistettavaksi sen lisäksi, että tietenkin ottivat käyttömaksun.

Oli se aika kova, mutta mukava urakka. Kuoria oli kolme kassillista, jotka mies raahasi postiin. K-kaupan postipisteessä niistä täyttyi kaksi postin muovilaatikkoa. Minun on ensi tilassa tilattava lisää isoja helposti-kuoria ja ehkä kovakantisia kirjoja myös. Periaatteessa kirja on pehmeäkantinen, mutta arvasin oikein: varsinkin vanhemmat ihmiset ja sukulaiset ostivat mieluummin vähän kalliimman kovakantisen. Sitähän saa vain minulta ja pian niistä on koko viidenkymmenen kappaleen erä maailmalla. Huomenna tulee ainakin yksi ostaja käymään.

Muukin pakkaustoiminta eli astioiden järjestely kaappeihin ja pahvilaatikoihin on vasta alussa, vaikkakin se käy kirjojen pakkaamista nihkeämmin. Kaikki on kuitenkin jo pesty, vaikka vielä eilen löysin nurmikolta yhden kuohuviinilasin ja tänään eteisen ikkunalaudalta toisen. Mutta olisipa meillä porrashissi, niin kuppi- ja lasilaatikot voisi vain lähettää rappuja ylös! Kun täydensin lasi- ja kuppivarastojani, niin nyt onkin miettimistä, minne ne saan kätkettyä. Yksiin juhliini aikaisemmin vuokrasin tylsiä valkoisia kahvikuppeja, mutta nyt iloitsin ihan oikeasti iloisen kirjavasta kahvipöydästäni. Eikä ne vuokrakupit taida useimmiten juuri sen halvemmaksi tulla, riippuen tietysti mistä lainaa.

Tässä vielä yksi kukkakimppu. Sain myös kaksi isoa ruusukimppua, jotka eivät kumpikaan menestyneet ollenkaan, vaikka vielä eilen leikkasin varsia. Mies toi aamulla Pirkka-ruusuja pöytäkoristeeksi ja voivat huomattavasti paremmin.

Väsynyt ja onnellinen

Eilen meillä oli kirjani julkistamisjuhla. Vieraita oli lähemmäs puolensataa ja pienistä sadekuuroista huolimatta tunnelma oli mitä mainioin. Juhlaväki oli tyytyväistä, itsestäni puhumattakaan. Kirjaakin on jo kiiteltykin, mikä tietenkin ilahduttaa oikein suunnattomasti. Sitä voi tilata minulta tai ostaa ainakin nettikirjakaupoista. Vain minulta saa myös kovakantista versiota, jossa on tuplakokoinen Viipurin kartta etuaukeamalla. Ja naamani takakannessa.

Kekkerit pidettiin oikein vanhaan malliin eli pöydässä oli seitsemää sorttia tarjottavaa, jos lasketaan mansikat ja viinirypäleet mukaan.

Kirjani kertoo Suomen ensimmäisestä kotitalousopettajasta ja opettajakoulutuksen käynnistäjästä Anna Olsonista, Kurkijoen pappilan tyttärestä, joka neljän työntäyteisen vuoden jälkeen avioitui ja muutti Viipuriin. Kirjassa Anna (1864 - 1943) itse kertoo tarinansa eli se on romaanimuotoinen faktan ja fiktion yhdistelmä Annan lapsuudesta aina evakkovuosiin Helsingissä.

Tein ulkoeteiseen pienen näyttelyn Annan kirjoittamista keittokirjoista ja hänestä julkaistuista jutuista Kotiliesissä ja Emäntä-lehdissä ynnä muusta materiaalista, mitä tässä vuosien mittaan hänestä ja suvustaan minulle on kertynyt. Veli mm. oli Diakonissalaitoksen ensimmäinen pappi ja suvussa oli harvainaisen monta kotitalousopettajaa, veljentyttäriä, tytär ja miniäkin.

Kiirettä pitää

Kirjaani juhlitaan ylihuomenna. Työlistalla on enää onneksi vain tuvan ja takkahuoneen imurointi ja pöytien kattaminen, mutta on sitä siinäkin. Leivonnaiset on leivottu, mutta ehkä unelmakääretottujen päälle täytyy kehitellä vielä jotain. Tarttui näet kuoret leivinpaperiin, mutta jos en ehdi, niin sitten vaan tomusokeria päälle. Isäntä hakee valmiiksi paistetut karjalanpiirakat juhlapäivänä. Niin ja meinasi unohtua työlistasta yksi asia. Pitäähän minun vielä keittää padallinen kananmunia ja väsätä munavoit piirakoille. Tänään tuli jääkaappiin jo monta kassillista juhlajuomaa, raikasta cavaa ja muutama pullo alkoholitontakin. Alkon poika oli ollut erittäin ystävällinen ja palvelualtis, eikä syyttä! Onneksi kahvinkeittäjät ja tarjoilijat tulevat erikseen.

Hevoskastanjan ihanat kukat ovat jo melkein ohi, mutta sireenit sentään vielä koristavat pihaa. Panttasin kesäkukkien hankintaa. Tarkoitus oli mennä huomenna puutarhakauppaan, mutta nyt on luvattu niin kamalaa säätä, että ehkä emme menekään. Toisaalta on vähän nolon näköistä, kun kaikki kukkapadat ovat tyhjiä, ihan kuin odottamassa vieraiden tuomia kukkasia. Näinhän tietysti tapahtuukin, mutta silti... Ohjelmaa on kyllä koko päiväksi niin että voi olla viisastakin olla vain nolon näköinen. Jos ei tuuli riepota, niin haen juhannusruusuja ja ehkä kärhöjä maljakkoon.

On tässä kaikenlaista jännitystä ollut ihan tarpeeksi. Kovakantiset kirjat unohtuivat painolta tekemättä ja viikko sitten lähetimme kiireellä paketillisen kirjoja takaisin jatkojalostusta varten. Uusien painaminen ei nimittäin olisi tässä aikataulussa onnistunut. Nyt ensimmäinen erä on lähtenyt ja ei muuta kuin toivon, että ne ehtivät torstaiksi meille. Ja haettavahan ne tietysti on kaiken kiireen keskellä postista.

Sitten mies jotenkin tönäisi vessanpyttyä ja vesisäiliö hajosi. Onneksi hän ei saanut teräviä sirpaleita itseensä, mutta putkimies sanoi, että joskus ne kestävät vaikka minkälaista käsittelyä tai sitten hajoavat lähes itsekseen. Saimme nopeaa palvelua ja vesijohtoliikkeen toiseksi viimeisen vanhan vesisäiliön. Viimeiseksi jäi joku myrkynvihreä kappale.

Nyt jännitetään säätä. Onneksi emme keksineet vuokrata mitään telttaviritelmää tuulen vietäväksi, vaikka tarkoitus olikin - ehkä on vieläkin - pitää juhlapuheet ja ohjelmanumerot pihalla. Sateen sattuessa sitten sisällä, mutta väkeä tulee kiitettävän paljon. Lasken aina välillä kahvikuppeja ja kuohuviinilaseja ja näillä näkymin kumpiakin on riittävästi. Kirjoja on jo ennakkoon tilattu oikein mukavasti, mutta luullakseni nekin riittävät ja jos loppuvat, niin tilataan lisää!

No nyt ne tulivat...

Kirjat nimittäin tulivat kotiin! En pitäisi pahana, vaikka saisin runsaasti tilauksia, sillä niitä on neljä laatikollista. Julkkarit on ensi viikon torstaina ja tervetuloa! Ilmoittautumalla tänne sopii tulla, siis 9.kesäkuuta meillä kello 14.

Olen tyytyväinen kirjan kanteen ja myös taittoon. Sanomattakin on selvä, että kirjoitin niin hyvän faktafiktio-teoksen kuin vain osasin. Muutaman virheen tosin jo huomasin, mutta niille nyt ei mahda mitään. Silti juuri nyt ei ilolle ole mittaa eikä määrää!

Kansikuvan maalaus on Annan pojan Augus Kuistion teos. Annan muotokuva on nykyisin Helsingin yliopiston omistuksessa.

Kirjassa käsitellään Anna Olsonin, Suomen ensimmäisen kotitalousopettajan ja kotitalousopettajakoulutuksen pioneeerin koko elämänkaarta, hänen toimintaansa eri järjestöissä, poliittista elämäänsä ja vaiheita kolmen sodan runtelemassa Viipurissa. Yleensä Anna mielletään lähinnä ensimmäisenä kotitalousopettajana, mutta hän oli paljon muutakin. Todella merkittävä vaikuttaja. Kirja kuvailee myös Suomen historiaa ja etenkin kotitalousalalla tapahtuvaa kehitystä Annan itsensä kertomana ja tietenkin hänen näkökulmastaan sen lisäksi, että käsitellään kahden merkittävän itä-suomalaisen virkamies- ja pappissuvun eli Olsonien ja Quistien tarinaa. Kirjassa on n. 50 mustavavalkoista kuvaa, sukukuvia, kuvia Kurkijoelta ja varsinkin 30-luvun Viipurista.

Arvostan jokaista tilausta, mutta nyt ehkä sanon pahasti. En ole erikoisen innostunut siitä, että tämmöisen omakustantajan kirjoja vain kierrätetään kädestä käteen sen jälkeen, kun yksi on ostanut kirjan. Kivahan sekin on, että edes yksi kirja käy kaupaksi, mutta kun olisi kiva saada vähän tekijänpalkkaakin tehdystä työstä. Toivottavasti tästä ei kukaan nyt pahastu, mutta niin se vain on, että monen vuoden uurastuksesta olisi kiva jäädä jotain muutakin kuin työn iloa käteen. Kirjastosta lainaajat ovat asia erikseen. Ja oikeasti köyhät. Sitä paitsi itarimmat voivat ehkä hankkia edullisemman e-kirjankin yhtenä vaihtoehtona. Kirjaa voi tilata www.mediapinta.fi, josta saa pehmeäkantista ja e-kirjaa, minulta pehmeä- ja kovakantista "paperikirjaa". Minun hintani ovat 35 / 40 € johtuen siitä, että halusin vähän paremman paperin ja suuremman formaatin juuri noiden vanhojen valokuvien takia.

Omakustanne merkitsee sitä, että kirjailija ostaa painolta x-kpl kirjoja ja vuoraa niillä aitan seinustat, ellei saa myytyä kirjojaan. Yleensä kirjailija teettää itse kirjan taiton joko kirjapainolla tai muualla, ellei osaa itse taittaa. Mitä isompi painos, sen edullisempi hinta. Kirjailija sitten myy kirjaa ulos haluamaansa hintaan.

Sama pätee palvelukustanteeseen, jollaiseen ratkaisuun itse olen päätynyt. Ero on siinä, että ainakin omassa tapauksessani sain teetettyä taiton ja kaiken ns. virallisen trafiikin, isbn-koodit yms kirjapainolla. Kirjojen ostohinta riippuu tässäkin tapauksessa siitä x-kplmäärästä. Saan kirjoja, joille voin tehdä mitä haluan: lahjoittaa, myydä, vuorata aitan seinät. Markkinointi on vain itsestä kiinni. Mieluiten tietysti myyn.

Kirjapaino, omasssa tapauksessani siis www.mediapinta.fi mutta muitakin yrityksiä on, myy kirjoja omassa nettikaupassaan, mutta huolehtii myös kirjan tiedot muiden kirjakauppojen ja kirjastojen valikoimatiedostoihin. Siihen omat resurssini eivät riitä, vaikka nyt jonkun koodin osaisinkin itse tilata. Tämä ei kuitenkaan ole ihan halpaa huvia, mutta tavoitteena on saada kustannus takaisin nimenomaan tällä omalla kirjamyynnillä. Viimeisetkin äidinperinnöt raapin tililtäni, jolle jäi 147 euroa... Tekijänpalkkiota kertyy sitten myös kirjapainon myynneistä, jos kertyy. Meinasi unohtua: sain toki yhden apurahan, joka kattaa osan kirjapainon kustannusksista ja siitä olen hyvin onnellinen.

Jos olisin maineikas, nuori tai ainakin nätti menestyskirjailija, olisi kustannusliikkeitä varmaan jonossa oven takana. Nyt en edes viitsinyt ajatellakaan sitä vaihtoehtoja. Ja voisi sitä perintönsä höpsömminkin käyttää, sano.

Kuulumisia

Pitkästä aikaa vähän päivitystä. Ihanat hellepäivät ja mies on ajellut pyörällään jo naapuripitäjänkin puolelle. Lenkki kesti eilen kolmisen tuntia ja tänään saman verran, joten enää tänään en muistanut olla huolissani. Naapuri istahti porrraspäähän yhtenä iltana juttelemaan ja tiesi kuulleensa, että isäntä on saanut tämän pyöränsä - selvän turistinähtävyyden - lahjaksi. No ei valitettavasti ole. Niin ne tietotoimistot tietävät asioista. Kaksipyöräisten selkään meillä kummallakaan ei ole mitään asiaa, mutta tämä on oiva ratkaisu, tosin ei halpa. Pyörä maksettiin viime vuonna ja tänä vuonna se motorisoitiin, mistä on suuri apu mäissä.

Tuo ruma sähköjohto kiusaa tässäkin kuvassa silmää. Meidän piti jo toissa kesänä saada tuttu sähkömies sähköistämään aitta, valojen takia, ei muuten, mutta hän ei ehtinyt, eikä viimekään kesänä. Katsotaan, onnistuisiko tänä vuonna.

Ostin tänään uuden kännykän, jota nyt opettelen. Samsungin. Lumia saa lentää huut-helkkariin. Muutenkin olen törsännyt uusien silmälasien verran. Pitäähän sitä nyt kirjaa juhlistaa jollain kivalla.

Juhlaakin on tulossa, vaikken vielä ole saanut kirjojani painosta, mutta aikataulussa ovat toivottavasti ainakin.  Avasin facebookiin oman sivun Anna Olsonille ja kerron siinä yhtä sun toista, sellaistakin pientä mitä ei välttämättä tule kirjaan.

Tämmöinen siitä tulee. Kannen maalaus on Annan vanhimman pojan August Kuistion teos Viipurin torilta ja muotokuva Helsingin yliopiston seinällä.

Olen saanut jo ihan mukavasti ennakkotilauksiakin, joita tietysti saisi tulla vielä RAJATON määrä. Myös Mediapinta mainostaa jo kirjaa sivuillaan ja ottaaa tilauksia vastaan www.mediapinta.fi


Valmistelen julkkareita, joihin on virallisesti ilmoittautunut jo kolmisenkymmentä vierasta. Tytär sanoi illalla, että tietenkään eivät sukulaiset ilmoittaudu, vaan tulevat ilman muuta. Ja ilmoittautumisaikaakin on vielä vaikka miten pitkään. Juhlat on 9. kesäkuuta meillä.

Olin jo vähän ihmeissäni juhlajärjestelyjen kanssa, kun irtisanoin meidän siivoojan. Sittenkään eivät voimat oikein riitä ja kaikki käy muutenkin hitaasti. Sitten tulikin pelastava enkeli tumman nuorukaisen muodossa. Hän aloittaa ikkunanpesun lauantaina. Sen verran outo ilmestys meidän kujalla, että mukulat juoksivat auton perässä nimeä kyselemään. Ihan kun 50-luvulla, kun kylään tuli ensimmäinen neekeri. Siksihän niitä ihan korrektisti siihen aikaan sanottiin. Nyt on tietysti toinen aika, mutta varmaan koko mäki on jo perillä tapauksesta. - Tytärkin lupasi tarvittaessa auttaa, muttei innostunut ajatuksesta leipoa sata hyvää ässää... ja piti muutenkin minua hölmänä, kun meinaan itse leipasta. - Jos poika siivoaa siihen malliin, että voin huokaista, niin ehkä aloitan siitä ässien pyörityksestä. Ne ainakin säilyvät.

Kirjoja odotellessa, hyvää tätä ja ensi viikkoa. Pistän tietokoneen varoiksi kokonaan kiinni, kun on luvattu kovia ukkosia.

Päivä helluntain jälkeen

Tai siis tarkemmin sanottuna yö. Ei tarvitse noteerata, mutta pakko on kertoa, että helluntaina 68 vuotta sitten tämä tyttö putkahti maailmaan. Mies lupasi viedä minut ulos syömään, eikä tarkoittanut meidän terassiamme. Lahjoja hän ei yleensä harrasta, mitä nyt joskus jotain tarvekalua saattaa ostaa, kiikaria tai pistosahaa tai sen sellaista. Kovin usein syntymäpäiväni ei ole tainnut osua helluntaille.

Itse en tietenkään muista tapauksesta mitään, mutta albumissani on sinä päivänä otettu sukukuva: tuore isä, mummi, vaari ja kaukaisempi sukulaispariskunta. Silloin isillä ei ollut asiaa synnytysosastolle, valokuvaamisesta puhumattakaan. Varhaisin valokuvani on otettu noin puolen vuoden iässä, oikein kai valokuvaamossa lampaantaljan päällä nakupellenä.

Tämä valkoinen narsissi taisi muuttaa viime kesänä ystäväni pihasta meille ja näin upeasti se kukkii voikukanlehtien ja muun rikkaruohikon keskellä.

Tämä oli se iloinen osuus. Tälle viikolle on osunut ikävääkin. Riki Sorsa ja Lasse Mårtenson olivat jo valmiiksi mielessä, vaikkeivät he tietenkään meidän tuttaviamme olleet. Kolmas tuttu vainaja oli iäkäs herra, joka vielä äidin arkulla piti kauniin muistopuheen. Adressin lähetimme. Mutta sitten kun tuli tieto tuttavamme poismenosta, se kosketti kovasti. Mies varsinkin tunsi kaverin oikein hyvin, soittokaverinsa, ja olin minäkin tämän, kuten puolisonsakin tavannut monen monta kertaa. Tänään tuli viesti kouluaikaisen rehtorini kuolemasta. Reksistä en tiedä, mutta tämän toisen lähtö tuli äkkiä ja yllättäen.

Voisi sanoa, että tuli muistutus kuolevaisuudesta. Se on selvä, että tässä iässä alkaa jo kavereitakin mennä sivusta ja jos jollakulla on vielä omat vanhemmat, niin heidänkin poismenonsa on vain ajan kysymys. Kuten isäni 94 v. sanoikin, kun pyysi minua lähettämään adressin vanhan sotakaverinsa omaisille.

Ettei nyt ihan suruun pääty tämä yö, niin muistinkohan viimeksi mainita, että tein kirjastani facebook-sivun (Anna Olsoni pappilanneidistä kamreerskatädiksi). Kirja on vielä painossa, mutta ilmestyy tämän kuun aikana.

Helluntaita

Onpa aikaa mennytkin ihan muissa puuhissa kuin täällä. Hyvää helluntaita ja myös kaatuneiden muistopäivää, jos näin voi sanoa. Omat ajtukseni olivat kirjahankkeen myötä useinkin sota-ajassa, vaikka meidän suvustamme ei tiettävästi kaatunut muita kuin yksi isän serkku aivan talvisodan viimeisinä päivinä. Häntä en siis koskaan tavannut, mutta hän oli mummini kummipoika, jota usein muisteltiin lapsuudessani.

Ennen tänään alkanutta sadetta, kuulemma oikein muutaman päivänkin sadekautta, ehdimme aloitella pihahommia ja mies leikkasi pisimmäksi kasvaneen kasvimaan puolen nurmikon. Jotkut tuntemattomat naapurin kersat olivat taas tänäkin vuonna tehneet sinne leikkinsä, levitelleet suojapleksejä pitkin pihaa ja vieneet rautatalikon kasvihuoneen takaa ison männyn juurelle. Tarkoitus jäi minulle epäselväksi. Yhden vanhan puukon korjasin talteen ja heitin roskikseen.

Ehdin myös ottaa kukkakuvia. Narsissit kukkivat hienosti, samoin nämä parvitulppaanit, jotka ostin vuosi sitten. - Hellepäivinä mies keskittyi pyöräilyyn, minkä hänelle soinkin mielihyvin. Aika jännä muuten, miten huhut kiertävät. Naapuri piipahti ja hän oli kuullut kyliltä, että meidän isäntä oli saanut pyöränsä lahjaksi, ilmaiseksi siis. Sehän ei ollenkaan pidä paikkaansa. Päinvastoin, erikoispyörä ei ollut mikään halpa kapistus. Mies tietysti korjasi tiedon, muttei hoksannut kysyä, kuka niin antelias olisi ollut.

Tarkoitus oli eilen tehdä enemmänkin pihahommia, mutta aamulla satutin käsivarteni ja se on vieläkin aika arka. Facebookissa tein enemmän siitä selkoa, joten en jaksa uudestaan kirjoittaa samaa asiaa. Joku jänne tai pieni lihas tai vastaava vähän ärsyyntyi, kun  sieppasin kumolleen menossa olevan aamupalatarjottimen kiinni. Kaikenlainen kantaminen on tilapäisesti pois laskuista. Ei tässä ole kuitenkaan mitään vakavaa.

Minun aikani on mennyt kirjahankkeen kimpussa ja sen takia pihatyöt yms. ovat jääneet tekemättä. Nyt se on oikoluettu ja vain odottelen, milloin saan paketin oven taakse. Sain myös apurahan, josta olen hyvin iloinen. Julkkarijärjestelyt ovat menossa, melkein kaikki kutsut lähetetty ja suunnitelmat hyvässä vauhdissa. Luultavasti saamme tuvan täydeltä väkeä; se ainakin olisi tarkoitus. Sitä silmällä pitäen ostin huutonetistä parisen tusinaa kahvikuppeja ja olen oikein tyytyväinen ostoksiini: 11 kappaletta Arabian roosan värisiä 50-luvun kuppeja, 5 kappaletta  yhtä sorttia kukkakuppia ja 6 kpl toista, ainakin toinen on saksalaista vanhempaa valmistetta, ehkä toinenkin. Huomasin, että kuppeja ja tasseja kyllä on myynnissä, mutta kun halusin myös pullalautaset samaa sarjaa, niin valikoima oli aika suppea. Tein kyllä edulliset kaupat, jopa arabiat olivat sopuhintaiset, joskin paljon kalliimmat kuin nuo ulkomaankupit. Vielä pitää laskea kuohuviinilasit ja ehkä täydnetää varastoa.

Villi viikko

Ehdin jo eilen luetella fb:ssä viikon ohjelmaa. Maanantain kirjamatsku lähti eteenpäin, tiistaina haimme aluesairaalasta yhden mittarin, jonka palautamme täysin palvelleena huomenna. Eilen oli jalkahoito ja miehellä harjoitukset. Tänään hänellä oli soittotunti ja illalla toiset harjoitukset. Minulla oli laiskottelua. Huomenna miehellä konsertti, johon minut värvättiin kuulijaksi. Lauantaina hänellä on toinen konsertti ja sitä ennen harkat. Hyvä jos ehtii kaupassa käydän, tosin kaiken varalta hän teki jo alkuviikolla ruokaostoksia vähän enemmän. Kahvi unohtui listalta ja tuoreet leivät vielä puuttuvat. Ja ehkä vähän vappujuomaakin on hankintalistalla. Sinänsä viininjuonti on meillä nykyisin aika harvinaista. Se jäi melkein pakosta sytostaattihoitojen aikana.

Meillä on hyvin harvoin näin tiiviistä ohjelmaa. Nuorempana sitä nauroi eläkeläisten kiireille. Enää ei yhtään naurata, kun yksikin ohjelmanumero päivässä on melkein liikaa.

Tänään on satanut koko päivän eikä auringosta ole näkynyt vilaustakaan. Yllä oleva kuva on otettu ennen viimeistä lumisadetta eli joskus viime viikolla. Mustat pilvet enteilivät tulevaa myräkkää. Lumi tuli, lumi meni, onneksi.

Luova tauko tai sitten ei

Kirjantekeleeni eli käsikirjoitus ja kuvat kahta lukuun ottamatta lähtivät toissapäivänä taittajalle.Nyt tietysti olisi hyvää aikaa ruveta tekemään listaa julkkarivieraista, raivata lähdemateriaalit sievästi hyllyyn tai aloittaa raivaus eteisen romuista. Ilmeisesti on kuitenkin pakko pitää pieni luova tauko, tai ainakin se tekisi hyvää. Toisaalta naputtelin tänään yhden ihan pienen jutun Nukkekoti-lehteen, jota en aikaisemmin ole avustanutkaan. Juttu on vielä omalla koneella ja se käsittelee taloani, joka oli Tampereen näyttelyssä. Ei vähät mitään, olisi mummi-vainaa kauhistellut. Sitä en tietysti tiedä, kelpaako tarinani, kun vasta sitä tyrkytän.

Lumikin sitten tuli, mutta onneksi myös suli melkein saman tien. Jos kuvaa katsoo oikein tarkkaan, ovat aikaisemmin esittämäni sinivuokot vähän viluisen näköisiä tuossa maahan tipahtaneen lintupöntön vieressä. Se on siinä, kun ei kumpikaan uskalla kiivetä korkeammille tikkaille. - Kevät kuitenkin etenee ja sen huomaa fasaaniherrasta, joka tepastelee pitkin pihaa. Sain vain herran kuvaan, mutta kyllä rouvakin oli paikalla. Ilmeisesti useampikin rouva, sillä nämä kuulemma ovat moniavioisia.

Terapiatyönä olen talven aikana tehnyt yhden neulepaidan, yhden röijyn, yhden kesäneuleen ja sille simppelin huivin ja nyt kudon sukkaa. Terapaa mielelle, terapiaa sormille. Röijystä puuttuu napit ja ehkä viimeinen silaus muutenkin, mutta osat on kyllä kaikissa vaatekappaleissa ommeltu kasaan.

Pihavaras

Onneksi ei mitään tämän vakavampaa, mutta silti lihavan variksen touhut harmittavat. Ensimmäisellä kerralla meni talipötköteline pötköineen päivineen, Sen jälkeen on kadonnut kaksi satsia tuollaisessa vihreässä mukissa ollutta linnunruokaa, siis kookosrasvaan sulatettua pipanaa.Onneksi nyt sentään ovat mukit jääneet, mutta ne olivatkin lujasti narulla kiinni.

Ei pääse enää tikkakaan syömään. Varis on ollut uskomattoman näppärä, kun on tämän häkkyrän saanut pujotettua koukusta. Terassiruokinta päättyi tähän, vaikka orava katselikin minua eilen hyvin syyttävän näköisenä. Tammessa olevaan syöttökaukaloon vein kyllä auringinkukasiemeniä aamulla.

Enää vähän jäljellä...

Kirjantekoa nimittäin on enää vähän jäljellä. Odotan innokkaasti loppuja kuvia, jotka ehkä saan alkavalla viikolla. Sorvasin kuvatekstit valmiiksi jo tänään, kun ukkeli oli soittoharkoissaan ja jos vielä tulee muutoksia, niin ne on nyt helppo tehdä. En muista valitinko viimeksi kuvalainojen hinnoista, mutta nämä nyt tulossa olevat, jotka kaikki eivät sentään ilmaisia ole, niin luultavasti kuitenkin kohtuuhintaisia omakustanteen maksajalle. Taas tuli yksi hylky apurahaanomukseenkin. Kukapa sitä nyt tämmöiselle vanhalle eukolle apurahoja tuhlaisi, kun on paljon maineikkaampia ja nuorempiakin hakijoita. Senkin takia vouhkaan täälläkin kirjastani, jos vaikka joku sitten myöhemmin keväälla keksisi haluta sen... Mutta etenkin sen takia, että olen nyt aika onnellinen ja kiitollinen siitä, että vihdoinkin ollaan tässä vaiheessa.

Olen tehnyt aika paljon kirjahankintoja nettidivareista tätä kirjaani varten. Yksikään ei ole ollut huti! Jos ei muuta, niin joku pieni tiedonmurunen on ollut tarpeellinen löytö. Netistä tietysti löytyy paljon tietoa, mutta mikään ei kyllä voita painettua sanaa.

Se vaan on kumma, miten sitä aina löytää uusia pikkuvirheitä, lyöntivirheitä lähinnä. Ennen sanottiin, että jokaisessa painotuotteessa kuuluu olla ainakin yksi virhe ja se vaatimus takuulla tässäkin täyttyy. Paitsi että sitä sokeutuu omalle tekstilleen, sokeutuu myös pienille kirjoitusvirheille. Joskus isommillekin.

Kirjan kuvitusta en tohdi vielä esitellä, eikä siihen ole lupaakaan, mutta tässä kaunis pääsiäishortensia, joka kiitettävästi jaksaa kukkia, kuten tuo punainenkin, mikä-se-nyt-onkaan-kukkanen. Lumitähdet ovat olleet jo toista vuotta ikkunassa ja saavat ollakin. Pelkään näet, että linnut muuten voivat kolauttaa päänsä lasiin.

Nyt parin päivän sisällä olen tehnyt vielä muutamia pieniä tekstilisäyksiä kirjaan. Kaivoin esimerkiksi tietoja siitä koulusta, jossa päähenkilön tytär opetti sodan jälkeen. Paljon ei tosin löytynyt. Sitten selvitin, että Lihaniemi-niminen kylä ja niemi sijaitsivat Viipurin maalaiskunnassa eikä kaupungissa. Odottamissani ja ehkä viikon sisällä tulevissa kuvissa muuten on upeita otoksia 30-luvun Viipurista. Vaikka olen itse ehta uusmaalainen ja käynyt vain kerran pikimmiten Viipurissa, avaavat kuvat komeat näkymät vanhaan suurkaupunkiin. Viipurihan oli ennen sotia Suomen toiseksi suurin kaupunki, nyt mitätön rajakaupunki. Jotkut kirjaan tulevista rakennuksista tosin ovat edelleen pystyssä, esimerkiksi ruotsalais-saksalaisen luterilaisen seurakunnan kirkko, joka on jopa alkuperäisessä käytössä. Se oli päähenkilöitteni kotikirkko. Rouva oli kotoisin Kurkijoen pappilasta, herra viipurilaisia. Molemmat kuuluivat vanhoihin itä-suomalaisiin virkamies- ja pappissukuihin.

Yksi kirjan päähenkilön etäinen sukulainen ajelee tässä pihasta pikkuiselle lenkille. Mieheni isoisä näet oli Annan pikkuserkku. Se selvisi minulle vasta kirjoitusvaiheessa iloisena yllätyksenä. - Mieheni sai tänä keväänä pyöräänsä moottorin, josta on kuulemma suunnaton apu ylämäkiä poljettaessa. Tällä vehkeellä kun ei voi seisaaltaan vauhdittaa matkaa, eikä hän uskalla enää ajaa kaksipyöräisellä, kuten en minäkään kun en vuosikausiin ole pyöräillyt eikä tasapainoni ole muutenkaan kovin häävi. T- akana oleva keppiteline petti ensimmäisellä koeajolla, mutta onneksi joku oli löytänyt kepin ja nostanut sen ystävällisesti liikennemerkkiä vasten pystyyn.

Ja sitten katsaus muuhun terveydentilaamme. Olemme olleet kohtalaisessa kunnossa, vaikka kummallakin on liikkumisongelmia ja särkyjä, miehellä enemmän, minulla vähemmän. Viimeksi lääkäri arveli, että sormisärkyni ei olekaan ehkä neuropatiaa, vaan mahdollisesti nivelrikkoa. Sitä on vissiin sitten varpaissa myös. Viime viikolla sattui kaksi peräkkäistä haaveria. Ensin jalkapöydälle tipahti painava Kotilieden vuosikerta ja muutamaa päivää myöhemmin pino painavia kirjoja. Jalka on arka edelleen, muttei enää yhtä musta kuin viime viikolla. Meille molemmille maistuvat myös vähintään yhdet päiväunet, mutta mihinkäs tässä kiire olisi. Itselläni selkäkipuun tuo helpotusta jo pienikin oikaisu pitkälleen.

Tilannekatsaus

Hei taas!

Istuin kolmisen tuntia "yötöissä" ja tarkistelin tekstiäni. Annos yöjäätelöä maistui hyvältä, mutta nyt alkaa ottaa jo selkään niin että pistin wordin kiinni ja tulin hetkeksi vielä tänne puolelle rentoutumaan. Niin, se on kumma, miten aina tulla tupsahtaa uutta kirjoitettavaa ja tarkistettavaa, vaikka jo varmaan muutamaan kertaan olen ilmoittanut, etä kirjani on nyt kirjoitettu.

Julistin  jo facebookin puolella uuden kirjani teeman ja - tuhannet kiitokset - sain heti laskujeni mukaan melkein 15 ennakkotilausta! Kirjani on fakta-fiktioromaani, päähenkilönään Anna Olsoni - Quist. Toivottavasti lukijakunnassa on runsaasti Annan sukulaisia, talousopettajia tai muuten vaan 1800-luvun lopun - 1900-luvun alkupuolen naisasioista kiinnostuneita. Mahdollisia tilaajia nimittäin!
Anna oli Suomen ensimmäinen kotitalousopettaja, joka käynnisti alan opettajakoulutuksen tasan 125 vuoitta sitten. Kirjoitan lisää, mutta nyt taidan kömpiä nukkumaan.

Ihanaa kevättä

Oi tätä kevään ihmettä!

Varis käveli pitkin pihaa ja tarkasteli tiluksiaan. Aamulla oli amppelikannakkeesta kadonnut hyvä ja tukeva talipötköteline, taleineen päivineen. Varis varmaan vei sen pesäänsä. Orava ei sitä olisi saanut alas eikä fasaanin lento- ja muut kyvyt olisi siihen riittäneet. Kierrätystä?

Katseltiin lintuja

Viikolla kävimme tervehtimässä vaaria ja osuimme oikean lintulammen kohdalle: joutsenia, lokkeja, kanadanhanhia, sorsia. Kuvattavat vain olivat niin kaukana, että parempia kuvia en saanut, mutta hyvä näinkin. Kevät tekee iloiseksi!

Pikapiipahdus

Tulin ilmoittautumaan kiireimmän kaupalla sen jälkeen kun olen valmiin kirjatekstini ottanut kahdelle muistitikulle ja printannut kuvasuunnitelmani ulos. Tämä koneenveijari joutuu pakosta w10-päivityksen uhriksi kiristämällä että nytkö heti vai vasta ylihuomenna. Mieluummin olisin ottanut sen vasta vieläkin myöhemmin.

Mutta siis se ilon aihe on, että sain kirjani lähdeluettelon ja henkilö- & rakennusluettelon valmiiksi ja lähetin koko tekstin päähenkilöni pojantyttären luettavaksi. Toivottavasti ei enää ole korjattavaa eikä kovin paljon poistettavaa. Kuvatilauksenkin tein museovirastoon ja yhteen toiseen paikkaan. Jos vielä ehdin ennen sitä päivitystä lähetän kolmannenkin kyselyn matkaan. Suvulta saan runsaasti kuvia, mutta haluan silti vähän muitakin eli miljöökuvia. Pian olen jo valmis kertomaankin mistä on kysymys.

Jos häviän langoilta, niin se johtuu tämän hyvin palvelleen rakkineen kuolemantapauksen johdosta. Toivottavasti ei sentään minun--- Palataan kuulumisiiin, jos siis kone vielä huomisen jälkeen pelaa.

Pääsiäisenähän saa syödä yöllä, vai mitä?

Kelloni käy vielä talviaikaa ja tietysti aika raskas päivä takana saa kai koneen käyvän edelleen, vaikka pitäisi mennä nukkumaan. Kävin ensin tekemässä muutamaan savulammasleivän ja sitten iski makean himo. Onneksi valkosuklaamoussekin oli vielä kaapissa...

Palkitsin kyllä vähän itseäni. Ruokahommat menivät suunnitelmien mukaan, ruoka oli hyvää ja teki kauppansa ja muutenkin meillä oli ihan mukava iltapäivä. Alkuun laitoin seisovan pöydän. ja se tosiaan seisoo, vaikka välillä vähän notkuukin. Tarjolla oli pinaatti-munakasrulla, jonka sisällä on katkarapuja ja kylmäsavulohta munakaslevyn päälle levitellyn tuorejuuston kanssa. Kaaritan kuten kääretorttu. Tämän tein jo perjantaina ja nakersimme pienet palat jo silloin. nyt se meni viimeistä palaa myöhen. Pöydässä oli myösa salaatiaineksia, keitettyjä munia ja kotijuustoa.

Nyt illalla tein vielä tovin töitäkin, joten palkitsemisaiheita oli tarpeeksi monta kiivetäkseni alas jääkaapille ja taas takaisin vielä kahteenkin kertaan.

Muusiksi menneet jalat eivät enää ole ihan muusia ja tiskinoneessa menee jo toinen satsi. Huomiselle jää tosin toinen mokoma.

Nyt tuli nukkumatti, hyvää yötä.

Hyvää pääsiäistä!

Uskotaan, että hyvä voittaa pahan. Tänä iltana poltettu Ylivieskan kirkko ja sitä ennen ystävämme puhelu ovat hiljentäneet. Ystäväpariskunnan piti tulla perinteiselle pääsiäislampaallemme. Eivät tule tänä vuonna. Tulevatko seuraavanakaan? Mieheni hyvä kaveri, minunkin hyvä ystäväni, on kipuillut ilkeän syövän kanssa jo useita vuosia. Nyt iski keuhkokuume kesken muutenkin raskaitten sytostaattihoitojen. Menossa on ties kuinka mones hoitokierros. Uutinen vei meidät aika hiljaisiksi. Voimia heille molemmille. Meillähän sekin tiedetään, miten vakava sairaus on koko perheen sairaus.

Onneksi meidän perikuntamme lähes täysilukuisesti tulee lammaspaistille. Saksantytär on joukosta poissa, kun hänen suunnitelmansa muuttuivat. Sairautta on silläkin suunnalla, sekä emännällä että koiralla, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan ihan vakavimmasta päästä.

Yksi uskollinen ystävä käy joka päivä nakertamassa rusinoita ja tätä kotitekoista evästä, joka ei kenellekään muulle näytä kelpaavan. Mustarastaamme taisi muutama vuosi sitten jäädä leskeksi. En ole osannut kiinnittää huomiota siihen, onko uutta siippaa löytynyt. Laulua ei ainakaan ole kovin paljon kuulua meidän pihasta. Kevättä se kumminkin tietää, kun räystäät tippuvat ja polku kompostillekin oli tänään melkein sula. Tämä muuten on ensimmäinen talvi, kun komposti ei ole jäätynyt. Tänään se oikein höyrysi. Ehkä olemme ruokkineet sitä tavallista paremmin, varsinkin nyt kun säännöllisesti aloitamme päivämme jaffa-appelsiineillä muun aamupalan ohessa.

Aika juoksee

... minä en. En ole mikään juoksijasuuruus aikaisemminkaan ollut, mutta nyt tuo liikkuminen on aika vaikeaa. Onneksi vähintään henkisenä tukena on keppi, heh. Typerä otsikko syntyi, kun huomasin etten aikoihin ole kirjoittanut tänne mitään.

Lisäilen sekä tämän blogin sivuille että kirjoittaja-blogiini omia tekstejäni sitä mukaan kuin itsestä tuntuu kivalta. Kirjaa tuherrran, mutta aina läytyy jotain uutta, mitä pitää lukea ja selvittää, vaikka jo ajattelin pisteen pistäneeni perään. Pieniä asioita keräilen lähinnä elävöittääkseni tekstiä vähän hauskemmaksi.

Eikös olekin ihastuttava koru? Tämän nimi on Lumotar ja innostuin lahjomaan itseäni, kun tällainen facebookin erääseen Kalevala Korun kirppisryhmään tilattiin. Tätä on tehty vain tämä yksi sarja. Kuva näköjään on jäänyt nurinniskoin.  Tämä siis on riipus.

Mukavaa viikonvaihdetta ja Palmusunnuntaita!

Naistenpäivää, hyvät naiset!

Naistenpäivän kunniaksi kuvia herkkuillalliseltame, jonka söimme sen kuniaksi, kun ei ole syöpää. Siis ainakaan tällä hetkellä. Ruoka oli konstailematonta ´ja hyvää. Tänne menemme toistekin. Halvemmalla saa pitsoja ja pastaa, mutta meillä oli aihetta juhlaan!

Lämmin sitruunapiirakka jäätelön, kermavaahdon ja kinuskikastikkeen kanssa oli yliveto. Ja palvelu. Tänne mennään toisteklin, ravintola Milanoon.

Hyviä uutisia

Olin eilen syöpälääkärin puheilla ja palasin tosi iloisena, onnellisena ja kiitollisena kotiin. Kaikki arvot olivat kunnossa, ei syöpää! Olin niin tohkeissani, etten edes muistanut kysyä, pitäisikö olla huolestunut tästä päiväunien tarpeesta. Ei kai. Joskushan unet on otettava, jos ei yöllä, niin sitten päivällä. Tosin nykyisin nukunkin ihan hyvin kaikkien happivekottimien sun muiden ansiosta varmaan.

Tänään juhlistimme uutisia käymällä syömässä paikallisessa Milano-nimisessä pienessä ravintolassa. Ensimmäistä kertaa, vaikka paikka on ollut kylässä ties miten kauan, ainakin 90-luvulta lähtien. Taksikuski tiedotti, että se on täällä ainoa etninen ravintola, joka maksaa veronsa. Paikkaa pitää turkkinlainen pariskunta tai ainakin mies on turkkilainen. Miljöö oli miellyttävä, palvelu loistavaa ja ruoka hyvää tavallisten ihmisten suuhun sopivaa. Otin kuviakin, jotka varmaan käyn joskus toiste siirtämässä tänne kännykästä. Erityisen ihana oli sitruunatorttu jäätelöpallon, kermavaahdon ja kinuskikastikkeen kanssa. Ei halpa paikka, mutta hinta-laatusuhteessa ei ollut mitään huomautettavaa. Taksilla ajettiin, kun pihvin kyytipojaksi juotiin parit lasit punaviiniä. Tai oikeastaan koko pullollinen.

En meinannut jaksaa edes lähteä, kun sillä aikaa kun mies oli kaupassa ja kampaajalla, putsasin yrttilaatikon ja asensin siihen uuden pumpun. Edellinen rupesi huutamaan. Laatikko vesineen ja yrtteineen oli aika painava, mutta onneksi operaatio sinänsä oli helppo.Nyt näitä laatikoita on meillä kaksi kappaletta.

Kannatti tosiaan piristyä! Olimme jo aikaisemmin kuulleet kehuja tuosta paikasta, mutta se on jotenkin huomaamaton eikä pidä meteliä itsestään. Pihvien lisäksi siellä on ainakin kanaruokia, pitsoja ja pastoja, ehkä muutakin, mutta en oikein jaksanut tutkia koko listaa. Mies arveli nähneensä myös kalaruokia. - Menemme sinne toistekin ja totesimme, että taisimme löytää uuden kantapaikan. Niille käynneille noin kolme kertaa vuodessa, kun käymme ulkona syömässä.

Nukkekotinäyttelystä oli ollut muutama päivä sitten upea juttu Aamulehdessä. Minunkin mökkini oli päässyt komeasti mukaan ja lähteinkin tänään sähköpostia sillä mielellä, että saisin lehden itselleni. Netissä se oli ainakin vielä eilen.

Huomenna julkaistaan kyläkirja, josta oli jo tänään juttu paikallislehdessä. Näen kirjan varmaan huomenna tai ylihuomenna, sillä sain kutsun julkkareihin vain kirjojen tilaajan ominaisuudessa, ei kirjoittajana. Minähän olin siinä vain aputyttönä. Muutamia kirjoittamiani juttuja on raakattu pois, joten vähän jännittäää, mitä on jäänyt jäljelle. Kirjoitin nimittäin aika monta tarinaa, talkootyönä tietenkin. Vastuulliset olivat antaneet ymmärtää, että ne oli huonosti ja taitamattomasti kirjoitettuja ja sisälsivät runsaasti kielioppi- ynnä pilkkuvirheitä. Vääristä sanajärjestyksiästäkin mainittiin. Ei tietenkään suoraan kirjoittajalle eikä "korjattuja" tekstejä suinkaan näytetty asianomaiselle. Muutamat ainutlaatuiset kuvatkaan eivät olleet kelvanneet.

Nyt käyn vielä hetkeksi oman kirjani kimppuun. Siinä saa olla ihan vapaasti vääriä sanajärjestyksiä ja ihan vaikka pilkkuvirheitäkin. - Mukavaa viikonloppua!

Päivää taas, tai yötä

Puoli päivää ja tämä alkuyö on mennyt ns. työn merkeissä. Nyt alkaa väsymys kyllä ihan syystäkin painaa. Vajaa sata sivua olen käynyt läpi tekstiä ja yrittänyt sivussa miettiä, onko jotain olennaista unohtunut. Sehän selviää viimeistään sitten, kun kirja on ilmestynyt. Kuvien metsästyskin on menossa. Ei teistä lukijoista kenenkään äiti tai mummi ollut Viipurin talouskoulun oppilas? Olisi vähän kysyttävää.

Sain tietysti vauhtia senkin takia, kun ylihuomenna on meno lääkärin juttusille.  Kai se on jotain varmistuksen varmistusta tai sellaista. Taisin sen jo muutamaan kertaan mainita.

Tänään kävimme isää tervehtimässä, kun hän oli kotiutunut Kaunialan intervallijaksolta. Kaksi viikkoa siellä, kaksi kotona. Siitä apea mieli, vaikkei mitään erityistä olekaan sattunut. Paitsi ainakin yksi läheltä-piti-tilanne. Kohti auringonlaskua mennään. Väsymystään hän valitteli kovasti ja askel ei sen lyhyempi enää voisi olla.

Tulin vielä vähän jatkamaan tehtyäni pienen blogikierroksen. Niin, sen päätin että tuli minulle mitä on tullakseen, niin isä ei siitä ehkä heti tule valistetuksi. Paitsi tietysti, jos uutiset ovat hyviä. Huonot uutiset sen sijaan eivät hänen kuntoaan kohenna eikä minuakaan paranna. Kyllä hän nytkin kysyi, mitä minulle kuuluu ja valistinkin kipeistä neuropaattisista käsistäni. Sama vaiva on hänelläkin eikä puheenaihe ole kovin vaarallinen. Eikä kai vaivakaan, vaikka ikävä onkin.

Mies soitti pojalleen, josta oli tullut joku aika sitten ukki. Mies, tämä uusi isoukkipuoli, kysyi pojaltaan klassisen kysymyksen eli miltä nyt tuntuu. Hämmentävältä, oli vastaus. Tuore ukki oli viikonloppuna pannut vauvan ensimmäistä kertaa nukkumaan. Niin että ei tässä pelkkää vaivaa ja valitusta sentään ole. Iloa on! - Tässä kaikki tällä kertaa.

Oli Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä, oli ja meni.

Kalevalaa en ehtinyt lukemaan, mutta suomalaista kulttuuria harrastin lukemalla muutamaa Viipurin historiaa käsittelevää paksua teosta. Huomasin kyllä nopeasti, että ne taisivat ollakin toinen toisensa kopioita, tai melkein ainakin. Tulevan kirjani maailma liikkuu Viipurin vilinässä ainakin aika suurelta osalta ja kun en ole käynyt kaupungissa kuin kerran lyhyesti Neuvostoliiton aikaan, niin nyt yritän hahmottaa paikkoja ja tunnelmaa ja tietysti hankkia tietoa vuosisadan vaihteesta talvisotaan.

Kun kirjoitustyö on loppusuoralla, on siinä silti vielä tekemistä. Juuri tätä tarkistamista ja täydentämistä riittää ja sitten hiomista ja fiilaamista. Jossain vaiheessa siihenkin on piste lykättävä, mutta vielä on muutamia aukkopaikkoja, joihin haen täydennystä. Täytyy sanoa, että tämä on oikeastaan aika kiva vaihe. Ajatukset alkavat jo pyöriä julkistamisessa ja markkinoinnissa ja sen sellaisessa, vaikka se on ihan hullua tässä vaiheessa.

Samalla mietin tietysti myös kuvitusta ja etenkin sitä, mistä saisin mahdollisimman edullisesti, mahdollisimman laadukkaita ja tarkoitukseensa hyviä kuvia. Tein jo tänään kuvaluetteloa ja aloitan ehkä jo huomenna metsästyksen. Yhdestä paikasta kysyin pari päivää sitten ja melkein pyörryin: käyttöoikeus 120 euroa, kiitos! No, katsotaan sanoi lääkäri. On minulla muutamia itsellänikin, mutta pahus vie, huonoakin tuuria. Tiedän omistavani kaksi aika kivaa ja tarpeellistakin kuvaa, mutta kävin eilen lähes kymmenen kuvalaatikkoa, turhaan. Jossainne tämän talon seinien siäpuolella ovat, vaikka kuvittelin, että kaikki kuvat olisivat joko albumeissa tai omissa kuorissaan yhdessä hyllykössä. Tässä nimenomaisessa kirjassa eivät ns. turhat kuvituskuvat tule kysymykseen. Esimerkikis ei tällainen, vihreä elämän merkki:

Suurin osa kuvista sattuneesta syystä onkin musta-valkoisia, mutta ehkä muutama värikuvakin voisi löytyä ja piristää kirjaa. Jos nyt sellaisia löytyy.

Perjantaina oli Syöpösairaalan röntgenosastolla tt-kuvauksessa. Olipa komea ja vielä kauniskin kone! Kun olen tottunut Kirran ja erinäisten tämänkin laitoksen vanhoihin värkkeihin, oli tämä silmiä hivelevä elämys. Ei mennyt kuin 10 minuuttia, kun taas olin vaatteet päällä oven ulkopuolella. Hoitaja sanoi, että siitä huolimatta kone otti valtavan määrän kuvia. Torstaina menen sitten kuulemaan tulokset. Mies sanoi, että perjantaina tai lauantaina menemme syömään kovin kehuttuun ruokapaikkaan, oli syynä riemu tai murhe. Jos tulokset ovat negatiiviset, niin silloin hoidot toivottavasti alkavat pian. Varoiksi pakkaankin ainakin laturin ja sukankutimen ja lukulasit mukaan, kun ne eivät paljon paina. Perjantain reissua piristi valtavasti ystävän tapaaminen.

Nyt hetki sitten rupesi kummasti päässä vippaamaan, siis huimaamaan, joka ehkäpä johtuu pienestä jännityksen poikasesta, vaikken sitä itse tiedostakaan, mutta ehkä se jossain tuolla sielun syövereiss kuitenkin hipsuttelee. Proosallisempikin vaihtoehto on. Iltasokereita näet en mitannut enkä taistaa muistaa insuliiniakaa. Siinä sitten voisin ottaa pienen namin yöpalaksi, vaikka jäätelöä.  Hyvä syy kömpiä vielä alakertaan se tekemään.

Hyvää viikkoa sinulle ja minulle!

Vielä piipahdus

Olen istunut tässä niin tiiviisti, että kirjaimet jo menevät sekaisin, mutta ajattelin että piipahdus täällä rauhoittaa minut yöpuulle. Sain vihoviimeisen apurahahakemuksen valmiiksi ja sitten maksoin puntin laskuja. On tämän pirunmoista, kun ennen sai tasaiseen tahtiin saman summan sähkölaskua joka kuussa ja nyt sitten reaaliaikaisesti. En mainitsekaan Carunan korotuksesta, mutta kuin että nyt paukkaisi melkein tonnin lasku. No, oli pakkasia, mies ei halunnut polttaa taloa puulämmityksellä ja talo on iso, mutta silti. Vedin kyllä pulkallisen klapeja terassille, mutta en aio hermostuttaa ukkoa niistä enää mainitsemaan. Ymmärrän kyllä ongelman, kun moneen vuoteen ei hella ole ollut käytössä.

Voi olla, että olen vähän väsynyt siitäkin, kun rämmin lumihangessa ulkorakennukselle ja kompostille. Mies tilasi pari laatikkoa tallista ja arveli, että jos ensi viikolla pakastuu, niin tallin  (= entisen hevosen entinen koti) ovesta ei enää pääse läpi. Ei päässyt nytkään ja pieni lumivallin potkiminen tuntuu vieläkin. Lunta on siis täälläkin.

Aamulla on lähtö tt-kuvaukseen, josta sitten näkee, mitä syöpä tällä kertaa sanoo. Eilen olin labrassa ja sen jälkeen menimme Tango Cafe -nimiseen paikkaan, lemppariimme aamupalalle. Huomenna tapaan ystäväni Liisan syöpäsairaalan kahvilassa. Ihanaa! Ja viikon päästä on lääkäri.