maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisenähän saa syödä yöllä, vai mitä?

Kelloni käy vielä talviaikaa ja tietysti aika raskas päivä takana saa kai koneen käyvän edelleen, vaikka pitäisi mennä nukkumaan. Kävin ensin tekemässä muutamaan savulammasleivän ja sitten iski makean himo. Onneksi valkosuklaamoussekin oli vielä kaapissa...

Palkitsin kyllä vähän itseäni. Ruokahommat menivät suunnitelmien mukaan, ruoka oli hyvää ja teki kauppansa ja muutenkin meillä oli ihan mukava iltapäivä. Alkuun laitoin seisovan pöydän. ja se tosiaan seisoo, vaikka välillä vähän notkuukin. Tarjolla oli pinaatti-munakasrulla, jonka sisällä on katkarapuja ja kylmäsavulohta munakaslevyn päälle levitellyn tuorejuuston kanssa. Kaaritan kuten kääretorttu. Tämän tein jo perjantaina ja nakersimme pienet palat jo silloin. nyt se meni viimeistä palaa myöhen. Pöydässä oli myösa salaatiaineksia, keitettyjä munia ja kotijuustoa.

Nyt illalla tein vielä tovin töitäkin, joten palkitsemisaiheita oli tarpeeksi monta kiivetäkseni alas jääkaapille ja taas takaisin vielä kahteenkin kertaan.


Muusiksi menneet jalat eivät enää ole ihan muusia ja tiskinoneessa menee jo toinen satsi. Huomiselle jää tosin toinen mokoma.

Nyt tuli nukkumatti, hyvää yötä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!

Uskotaan, että hyvä voittaa pahan. Tänä iltana poltettu Ylivieskan kirkko ja sitä ennen ystävämme puhelu ovat hiljentäneet. Ystäväpariskunnan piti tulla perinteiselle pääsiäislampaallemme. Eivät tule tänä vuonna. Tulevatko seuraavanakaan? Mieheni hyvä kaveri, minunkin hyvä ystäväni, on kipuillut ilkeän syövän kanssa jo useita vuosia. Nyt iski keuhkokuume kesken muutenkin raskaitten sytostaattihoitojen. Menossa on ties kuinka mones hoitokierros. Uutinen vei meidät aika hiljaisiksi. Voimia heille molemmille. Meillähän sekin tiedetään, miten vakava sairaus on koko perheen sairaus.

Onneksi meidän perikuntamme lähes täysilukuisesti tulee lammaspaistille. Saksantytär on joukosta poissa, kun hänen suunnitelmansa muuttuivat. Sairautta on silläkin suunnalla, sekä emännällä että koiralla, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan ihan vakavimmasta päästä.

Yksi uskollinen ystävä käy joka päivä nakertamassa rusinoita ja tätä kotitekoista evästä, joka ei kenellekään muulle näytä kelpaavan. Mustarastaamme taisi muutama vuosi sitten jäädä leskeksi. En ole osannut kiinnittää huomiota siihen, onko uutta siippaa löytynyt. Laulua ei ainakaan ole kovin paljon kuulua meidän pihasta. Kevättä se kumminkin tietää, kun räystäät tippuvat ja polku kompostillekin oli tänään melkein sula. Tämä muuten on ensimmäinen talvi, kun komposti ei ole jäätynyt. Tänään se oikein höyrysi. Ehkä olemme ruokkineet sitä tavallista paremmin, varsinkin nyt kun säännöllisesti aloitamme päivämme jaffa-appelsiineillä muun aamupalan ohessa.


perjantai 18. maaliskuuta 2016

Aika juoksee

... minä en. En ole mikään juoksijasuuruus aikaisemminkaan ollut, mutta nyt tuo liikkuminen on aika vaikeaa. Onneksi vähintään henkisenä tukena on keppi, heh. Typerä otsikko syntyi, kun huomasin etten aikoihin ole kirjoittanut tänne mitään.

Lisäilen sekä tämän blogin sivuille että kirjoittaja-blogiini omia tekstejäni sitä mukaan kuin itsestä tuntuu kivalta. Kirjaa tuherrran, mutta aina läytyy jotain uutta, mitä pitää lukea ja selvittää, vaikka jo ajattelin pisteen pistäneeni perään. Pieniä asioita keräilen lähinnä elävöittääkseni tekstiä vähän hauskemmaksi.

Eikös olekin ihastuttava koru? Tämän nimi on Lumotar ja innostuin lahjomaan itseäni, kun tällainen facebookin erääseen Kalevala Korun kirppisryhmään tilattiin. Tätä on tehty vain tämä yksi sarja. Kuva näköjään on jäänyt nurinniskoin.  Tämä siis on riipus.


Mukavaa viikonvaihdetta ja Palmusunnuntaita!

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Naistenpäivää, hyvät naiset!



Naistenpäivän kunniaksi kuvia herkkuillalliseltame, jonka söimme sen kuniaksi, kun ei ole syöpää. Siis ainakaan tällä hetkellä. Ruoka oli konstailematonta ´ja hyvää. Tänne menemme toistekin. Halvemmalla saa pitsoja ja pastaa, mutta meillä oli aihetta juhlaan!




Lämmin sitruunapiirakka jäätelön, kermavaahdon ja kinuskikastikkeen kanssa oli yliveto. Ja palvelu. Tänne mennään toisteklin, ravintola Milanoon.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Hyviä uutisia

Olin eilen syöpälääkärin puheilla ja palasin tosi iloisena, onnellisena ja kiitollisena kotiin. Kaikki arvot olivat kunnossa, ei syöpää! Olin niin tohkeissani, etten edes muistanut kysyä, pitäisikö olla huolestunut tästä päiväunien tarpeesta. Ei kai. Joskushan unet on otettava, jos ei yöllä, niin sitten päivällä. Tosin nykyisin nukunkin ihan hyvin kaikkien happivekottimien sun muiden ansiosta varmaan.

Tänään juhlistimme uutisia käymällä syömässä paikallisessa Milano-nimisessä pienessä ravintolassa. Ensimmäistä kertaa, vaikka paikka on ollut kylässä ties miten kauan, ainakin 90-luvulta lähtien. Taksikuski tiedotti, että se on täällä ainoa etninen ravintola, joka maksaa veronsa. Paikkaa pitää turkkinlainen pariskunta tai ainakin mies on turkkilainen. Miljöö oli miellyttävä, palvelu loistavaa ja ruoka hyvää tavallisten ihmisten suuhun sopivaa. Otin kuviakin, jotka varmaan käyn joskus toiste siirtämässä tänne kännykästä. Erityisen ihana oli sitruunatorttu jäätelöpallon, kermavaahdon ja kinuskikastikkeen kanssa. Ei halpa paikka, mutta hinta-laatusuhteessa ei ollut mitään huomautettavaa. Taksilla ajettiin, kun pihvin kyytipojaksi juotiin parit lasit punaviiniä. Tai oikeastaan koko pullollinen.

En meinannut jaksaa edes lähteä, kun sillä aikaa kun mies oli kaupassa ja kampaajalla, putsasin yrttilaatikon ja asensin siihen uuden pumpun. Edellinen rupesi huutamaan. Laatikko vesineen ja yrtteineen oli aika painava, mutta onneksi operaatio sinänsä oli helppo.Nyt näitä laatikoita on meillä kaksi kappaletta.


Kannatti tosiaan piristyä! Olimme jo aikaisemmin kuulleet kehuja tuosta paikasta, mutta se on jotenkin huomaamaton eikä pidä meteliä itsestään. Pihvien lisäksi siellä on ainakin kanaruokia, pitsoja ja pastoja, ehkä muutakin, mutta en oikein jaksanut tutkia koko listaa. Mies arveli nähneensä myös kalaruokia. - Menemme sinne toistekin ja totesimme, että taisimme löytää uuden kantapaikan. Niille käynneille noin kolme kertaa vuodessa, kun käymme ulkona syömässä.

Nukkekotinäyttelystä oli ollut muutama päivä sitten upea juttu Aamulehdessä. Minunkin mökkini oli päässyt komeasti mukaan ja lähteinkin tänään sähköpostia sillä mielellä, että saisin lehden itselleni. Netissä se oli ainakin vielä eilen.

Huomenna julkaistaan kyläkirja, josta oli jo tänään juttu paikallislehdessä. Näen kirjan varmaan huomenna tai ylihuomenna, sillä sain kutsun julkkareihin vain kirjojen tilaajan ominaisuudessa, ei kirjoittajana. Minähän olin siinä vain aputyttönä. Muutamia kirjoittamiani juttuja on raakattu pois, joten vähän jännittäää, mitä on jäänyt jäljelle. Kirjoitin nimittäin aika monta tarinaa, talkootyönä tietenkin. Vastuulliset olivat antaneet ymmärtää, että ne oli huonosti ja taitamattomasti kirjoitettuja ja sisälsivät runsaasti kielioppi- ynnä pilkkuvirheitä. Vääristä sanajärjestyksiästäkin mainittiin. Ei tietenkään suoraan kirjoittajalle eikä "korjattuja" tekstejä suinkaan näytetty asianomaiselle. Muutamat ainutlaatuiset kuvatkaan eivät olleet kelvanneet.

Nyt käyn vielä hetkeksi oman kirjani kimppuun. Siinä saa olla ihan vapaasti vääriä sanajärjestyksiä ja ihan vaikka pilkkuvirheitäkin. - Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Päivää taas, tai yötä

Puoli päivää ja tämä alkuyö on mennyt ns. työn merkeissä. Nyt alkaa väsymys kyllä ihan syystäkin painaa. Vajaa sata sivua olen käynyt läpi tekstiä ja yrittänyt sivussa miettiä, onko jotain olennaista unohtunut. Sehän selviää viimeistään sitten, kun kirja on ilmestynyt. Kuvien metsästyskin on menossa. Ei teistä lukijoista kenenkään äiti tai mummi ollut Viipurin talouskoulun oppilas? Olisi vähän kysyttävää.

Sain tietysti vauhtia senkin takia, kun ylihuomenna on meno lääkärin juttusille.  Kai se on jotain varmistuksen varmistusta tai sellaista. Taisin sen jo muutamaan kertaan mainita.

Tänään kävimme isää tervehtimässä, kun hän oli kotiutunut Kaunialan intervallijaksolta. Kaksi viikkoa siellä, kaksi kotona. Siitä apea mieli, vaikkei mitään erityistä olekaan sattunut. Paitsi ainakin yksi läheltä-piti-tilanne. Kohti auringonlaskua mennään. Väsymystään hän valitteli kovasti ja askel ei sen lyhyempi enää voisi olla.


Tulin vielä vähän jatkamaan tehtyäni pienen blogikierroksen. Niin, sen päätin että tuli minulle mitä on tullakseen, niin isä ei siitä ehkä heti tule valistetuksi. Paitsi tietysti, jos uutiset ovat hyviä. Huonot uutiset sen sijaan eivät hänen kuntoaan kohenna eikä minuakaan paranna. Kyllä hän nytkin kysyi, mitä minulle kuuluu ja valistinkin kipeistä neuropaattisista käsistäni. Sama vaiva on hänelläkin eikä puheenaihe ole kovin vaarallinen. Eikä kai vaivakaan, vaikka ikävä onkin.

Mies soitti pojalleen, josta oli tullut joku aika sitten ukki. Mies, tämä uusi isoukkipuoli, kysyi pojaltaan klassisen kysymyksen eli miltä nyt tuntuu. Hämmentävältä, oli vastaus. Tuore ukki oli viikonloppuna pannut vauvan ensimmäistä kertaa nukkumaan. Niin että ei tässä pelkkää vaivaa ja valitusta sentään ole. Iloa on! - Tässä kaikki tällä kertaa.