Rupesi oikein naurattamaan tuo banneri, jonka mukaan suvi alkaa 20 päivän päästä. Nytkin on niin kylmönkoleaa ja harmaata, että ei uskoisi elettävän toukokuun viimeistä päivää. Taisi jo vähän sataakin.
Minulla ei suinkaan kukoista tällaista tulppaanimerta, vaan ne ovat kaupungin penkissä. Ihastuttavia joka tapauksessa ja kai minäkin olen oman osuuteni näistä maksanut.
En tiedä, mahtaako tänä vuonna meillä mikään muukaan kukoistaa. Tai no, en valita, vaikka voikukat miten rehottavat pihassa. Mies jo mietti, pitäisikö vaihtaa ruohonleikkuri uuteen, mutta totesi sitten, että eiköhän vanhallakin vielä pärjätä. Kai se lähiaikoina kotiutuu korjattuna. Jos on kallis remontti, niin sitten mietitään asia uudestaan..
Päivä on mennyt muutamien asioiden toimittelussa. Äitiäkin kävin katsomassa. Nukkui. Petin paikkaa oli jostain syystä vaihdettu, mutta huone oli entinen. Äidin vanhalla paikalla oli nyt mummo, joka oli varmaan viettänyt 90- tai 100-vuotispäivää, sillä petin vieressä oli prikulleen samanlainen kukka-asetelma kuin minkä isä sai talvella kunnalta. Voihan olla, ettei sängyn siirtämiseen muuta syytä ollutkaan.
Tein äsken vähän kirjoitushommia ja nyt taidan lähteä miettimään isännän kanssa yhden siian savustamista. Itse asiassa, jostain tulee ruoan tuoksua. Meiltä vai naapurista?
torstai 31. toukokuuta 2012
tiistai 29. toukokuuta 2012
Piti ahkeroida
Mies sai eilen inspiraation ja manaili sitä, että ruohonleikkuri on rikki. Kauppiaalla on menossa vuoden vilkkain myynti- ja huoltoviikko ja niinpä viime viikolla hajonnutta konetta tultiin tarkastamaan vasta tänään. Kaveri totesi saman, minkä mekin: kone on rikki. Se lähti sitten huoltoon ja kotiutuu kuulemma viikon päästä. Vasta! Voikukat rehottavat eikä oikein mitään puutarhahommia saa tehtyä, kun en minä ainakaan halua lähteä rämpimään polveen asti ulottuvaan heinikkoon.
Tietysti kasvilavoja voisi tehdä ns. kuivallakin maalla ja siirtää vasta valmiina paikoilleen, siis sitten kun se peräkärryllä varustettu vehje on kotona ja suostuu jälleen toimimaan ja kun nurmikot on leikattu. Jos meidän paksuun heinään enää niittokonetta pienempi laite pystyy. Itse asiassa meillä olikin niittokone, mutta mies myi sen viime vuonna. Että tämmöistä kuuluu puutarharintamalle.
Onhan täällä pihassa sentään runsaasti ilonaiheitakin. Esimerkiksi hevoskastanja on täydessä kukassa.
Tänä vuonna kukkia on paljon tässä ihanassa puussa. Se on vähän saman tapainen kuin rodokin, että vuorovuosin kukkii ja lepäilee.
Kielotkin kukkivat ja tuoksuvat ihanasti. Nämä kylläkin poimin oman tontin ulkopuolelta. Huomasin yllätyksekseni kaupungilla, että sireenitkin ovat jo täydessä kukassa, paitsi meidän pihassa. Muutama talvi on tehnyt tepposensa, katkonut isoja oksia.
Päivä on mennyt sekalaisissa asioissa. Olin hammaslääkärissä poistattamassa hammaskiveä ja kivisilppua tuntuu olevan vieläkin suussa. Mietin kauppareissulla ylioppilaslahjaa nuorelle miehelle. Kauppa pursusi likkalapsille sopivaa pinkkiä, mintunvihreää ja vaaleansinistä kippoa ja kuppia. En ostanut. Kortin sentään löysin, sellaisen rahakuorella varustetun.
Tietysti kasvilavoja voisi tehdä ns. kuivallakin maalla ja siirtää vasta valmiina paikoilleen, siis sitten kun se peräkärryllä varustettu vehje on kotona ja suostuu jälleen toimimaan ja kun nurmikot on leikattu. Jos meidän paksuun heinään enää niittokonetta pienempi laite pystyy. Itse asiassa meillä olikin niittokone, mutta mies myi sen viime vuonna. Että tämmöistä kuuluu puutarharintamalle.
Onhan täällä pihassa sentään runsaasti ilonaiheitakin. Esimerkiksi hevoskastanja on täydessä kukassa.
Tänä vuonna kukkia on paljon tässä ihanassa puussa. Se on vähän saman tapainen kuin rodokin, että vuorovuosin kukkii ja lepäilee.
Kielotkin kukkivat ja tuoksuvat ihanasti. Nämä kylläkin poimin oman tontin ulkopuolelta. Huomasin yllätyksekseni kaupungilla, että sireenitkin ovat jo täydessä kukassa, paitsi meidän pihassa. Muutama talvi on tehnyt tepposensa, katkonut isoja oksia.
Päivä on mennyt sekalaisissa asioissa. Olin hammaslääkärissä poistattamassa hammaskiveä ja kivisilppua tuntuu olevan vieläkin suussa. Mietin kauppareissulla ylioppilaslahjaa nuorelle miehelle. Kauppa pursusi likkalapsille sopivaa pinkkiä, mintunvihreää ja vaaleansinistä kippoa ja kuppia. En ostanut. Kortin sentään löysin, sellaisen rahakuorella varustetun.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Heleää helluntaita
Aurinko paistaa ihanasti. Kesä on kauneimmillaan. Jopa meidän pikkuinen omenapuu on täydessä kukassa. Pelkäsin jänisten tai myyrien tuhoa, mutta ilmeisesti alufoliosta kiertämäni jänissuoja toimi. Alkuun näitä oli kaksi puuta, mutta ensimmäisen talven jälkeen toisen juuret oli jyrsitty niin tehokkaasti poikki, että jäi pelkkä runko käteen.
Kukat kuitenkin näyttävät lupaavilta...
Tämähän ei vielä tarkoita sitä, että puu alkaisi kantaa satoa. Harmi kun ei ollut kameraa mukana, kun käväisimme tyttären ovipielessä. Hänen puunsa on vähän suurempi ja täynnä kukkia sekin. Tosin niin oli viime keväänäkin ja olisikohan yksi omena tullut? - Tässä vielä lähikuva:
Yritin eilen tehdä vähän pihatöitä. Mies toi onneksi pari säkkiä multaa, joten periaatteessa saan jatkettua tänään ja muutamat istutettavat taimet multaan. Selkä ei tykkää työnteosta sitten yhtään ja rupeaa niin hengästyttämäänkin. Onneksi työt oli pakko keskeyttää, kun saimme kahvivieraita.
Mies aloitti vihdoin ja viimein nurmikon leikkaamisen ja mitä teki kone? Hajosi tietenkin kesken kaiken. Sen verran hän kuitenkin sai kasattua lehti- ja ruohosilppua, että sain tehtyä kateviljeltäville perunoille kasvualustan. Siitä on myyrien ynnä muitten kiva hakea evästä... Mutta jos potut rupeavat lehtikasassa kasvamaan, niin saamme puhtaita perunoita.
Kirjoitin Hyvinkään murheellisista tapahtumistakin, mutta pyyhin pois. Kaikilla ei ole heleä helluntai.
Kukat kuitenkin näyttävät lupaavilta...
Tämähän ei vielä tarkoita sitä, että puu alkaisi kantaa satoa. Harmi kun ei ollut kameraa mukana, kun käväisimme tyttären ovipielessä. Hänen puunsa on vähän suurempi ja täynnä kukkia sekin. Tosin niin oli viime keväänäkin ja olisikohan yksi omena tullut? - Tässä vielä lähikuva:
Yritin eilen tehdä vähän pihatöitä. Mies toi onneksi pari säkkiä multaa, joten periaatteessa saan jatkettua tänään ja muutamat istutettavat taimet multaan. Selkä ei tykkää työnteosta sitten yhtään ja rupeaa niin hengästyttämäänkin. Onneksi työt oli pakko keskeyttää, kun saimme kahvivieraita.
Mies aloitti vihdoin ja viimein nurmikon leikkaamisen ja mitä teki kone? Hajosi tietenkin kesken kaiken. Sen verran hän kuitenkin sai kasattua lehti- ja ruohosilppua, että sain tehtyä kateviljeltäville perunoille kasvualustan. Siitä on myyrien ynnä muitten kiva hakea evästä... Mutta jos potut rupeavat lehtikasassa kasvamaan, niin saamme puhtaita perunoita.
Kirjoitin Hyvinkään murheellisista tapahtumistakin, mutta pyyhin pois. Kaikilla ei ole heleä helluntai.
torstai 24. toukokuuta 2012
Alamäen jälkeen mennään ylämäkeä ja päinvastoin
Tässä on ollut muutama huippuhyvä päivä. Eilenkin naputtelin vielä pitkälle tämän aamun puolelle tietokonetta ja huomasin kirjoittavani sivua 201... Postiakin oli tullut vielä illalla. Sukulaistyttö, tai siis tarkemmin sanottua itseäni kymmenkunta vuotta vanhempi rouva lähetti sähköpostia, kannustuspostia ja kertoi laittavansa pikapuoliin minua kovasti kiinnostavia juttuja postiin. Elän toivossa, että lähetyksessä on myös vanhoja valokuvia.
En muista, olenko aikaisemmin käyttänyt tätä herukanoksakuvaa. Tämä on kukkapenkin laidassa ja tähän asti ainakin osoittautunut kovin koiraspuoliseksi. Nyt siinä on ollut kukkia ja elättelen toivoa, ettei sitä tarvitsisi poistaa kasvivalikoimastani.Ehkä viime vuoden lannoituksella oli oma merkityksensä, toivon ainakin.
Olin tänään äitiä katsomassa. Kun tapani mukaan esittäydyin, joutui hän pitkään pinnistelemään. Villiviini, Villiviini? Niin Villiviini, olet tullut Helsingistä? Mitäpä minä muuta kuin myöntelin. Juu, Helsingistä tultiin. Tällä kertaa äiti puheli tai tarkemmin sanottuna vastasi typeriin kysymyksiini. Onko ruoka maistunut? Ei. Onko kukaan käynyt? Ei. Oletko saanut nukuttua? En. Sitten juttelin sympaattisen hoitajan kanssa. Se jätti raskaan, hyvin raskaan olon.
Viime päivien eutanasia-keskustelu nyppii minua. Onhan se niin, että ihmisen päivillä on määränsä ja mittansa, mutta kun tätä hiljaista eutanasiaa tehdään kuitenkin kaiken aikaa, joka päivä. On kuulemma tehty jo kymmenet vuodet. Jättämällä syöttämättä, jättämällä juottamatta, jättämällä hoitamatta, antamalla olla vaan. Tekemällä erilaisia arvovalintoja. Omaisille puhuen tai puhumatta. Vetämällä yön hiljaisuudessa letkut ja piuhat irti. Ja sitten vaan viisastellaan hyvästä ja arvokkaasta lopusta. Hyvä ja arvokas loppu kaiketi olisi se, että saisi lähteä suorilta jaloilta omassa kiikkustuolissa istuen, ei juuri mikään muu. Tai ehkä se, mistä toinen ystäväni tänään kirjoitti sukulaisensa lähdöstä: yöllä unessa sen jälkeen kun lähiomaiset viimeisiksi sanoikseen edellisenä iltana lukivat ääneen iltarukouksen: Levolle Luojani, armias ole suojani.
Kun nyt kuolemaa mietin, niin tulee mieleen yksi rakas läheinen, joka lähti adventin aattona. Joulutorttuainekset olivat pöydällä valmiina odottamassa leipomista. 90-vuotiaana hän oli valmis lähtemään ja saikin lähteä kotoa.
Mutta ongelma on esimerkiksi meidän äidin ja monen muun kohdalla se, että yhtenä päivänä hän on jollain tavalla virkeä tai ainakin silmät rakosellaan, toisena ei suutaan avaa sen vertaa, että sinne saisi edes puurolusikallista.
En muista, olenko aikaisemmin käyttänyt tätä herukanoksakuvaa. Tämä on kukkapenkin laidassa ja tähän asti ainakin osoittautunut kovin koiraspuoliseksi. Nyt siinä on ollut kukkia ja elättelen toivoa, ettei sitä tarvitsisi poistaa kasvivalikoimastani.Ehkä viime vuoden lannoituksella oli oma merkityksensä, toivon ainakin.
Olin tänään äitiä katsomassa. Kun tapani mukaan esittäydyin, joutui hän pitkään pinnistelemään. Villiviini, Villiviini? Niin Villiviini, olet tullut Helsingistä? Mitäpä minä muuta kuin myöntelin. Juu, Helsingistä tultiin. Tällä kertaa äiti puheli tai tarkemmin sanottuna vastasi typeriin kysymyksiini. Onko ruoka maistunut? Ei. Onko kukaan käynyt? Ei. Oletko saanut nukuttua? En. Sitten juttelin sympaattisen hoitajan kanssa. Se jätti raskaan, hyvin raskaan olon.
Viime päivien eutanasia-keskustelu nyppii minua. Onhan se niin, että ihmisen päivillä on määränsä ja mittansa, mutta kun tätä hiljaista eutanasiaa tehdään kuitenkin kaiken aikaa, joka päivä. On kuulemma tehty jo kymmenet vuodet. Jättämällä syöttämättä, jättämällä juottamatta, jättämällä hoitamatta, antamalla olla vaan. Tekemällä erilaisia arvovalintoja. Omaisille puhuen tai puhumatta. Vetämällä yön hiljaisuudessa letkut ja piuhat irti. Ja sitten vaan viisastellaan hyvästä ja arvokkaasta lopusta. Hyvä ja arvokas loppu kaiketi olisi se, että saisi lähteä suorilta jaloilta omassa kiikkustuolissa istuen, ei juuri mikään muu. Tai ehkä se, mistä toinen ystäväni tänään kirjoitti sukulaisensa lähdöstä: yöllä unessa sen jälkeen kun lähiomaiset viimeisiksi sanoikseen edellisenä iltana lukivat ääneen iltarukouksen: Levolle Luojani, armias ole suojani.
Kun nyt kuolemaa mietin, niin tulee mieleen yksi rakas läheinen, joka lähti adventin aattona. Joulutorttuainekset olivat pöydällä valmiina odottamassa leipomista. 90-vuotiaana hän oli valmis lähtemään ja saikin lähteä kotoa.
Mutta ongelma on esimerkiksi meidän äidin ja monen muun kohdalla se, että yhtenä päivänä hän on jollain tavalla virkeä tai ainakin silmät rakosellaan, toisena ei suutaan avaa sen vertaa, että sinne saisi edes puurolusikallista.
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Huippupäivä!
Aurinko paistaa suloisesti ja muutenkin päivä on enemmän kuin kelvollinen; tämä on suorastaan huippua! Ensin suuret kiitokset Hannelle ja hunkseille upeasta arpajaisvoitosta! Se on huippu! Minä pidän itseäni tosi onnekkaana, kun voitin arvonnassasi.
Ihana hunksi (kumpi tämä olikaan?) lähetti oikein rakkauskirjeen, tai no, kuvakortin, jossa lukee "TYKKÄÄN TEISTÄ". Se jo olisi ollut jotain, mutta ei vähät mitään! Kuten kuvasta voi huomata, paketissa oli muutakin. Oli suloistakin suloisempi pellavapussukka. Lisäksi paketissa oli tämmöinen söpö aski.
Olikohan se mennyt vahingossa väärään pakettiin, kun päällä luki "Lempi Forss, Raikon-mäki, Forssa? Se oli lähtenyt Tampereelta jo vuonna 1911 ja Kustaa siinä ikävoi Lempiä. Jos on niin saamaton, ettei vielä ole saanut Lempiä kiinni, niin ei voi mitään. Minä meinaan pitää tämän rasian. On se niin nätti.
Mutta ei se vielä tähän päättynyt. Kun hoksasin vasta vähän myöhemmin avata askin, niin sielläpä olikin punainen sydän. Kustaanko lie? Ei varmaan ainakaan hunksinsydän? En peru puheitani, pidän sydämenkin. Tuhannet kiitokset, Hanne!
Sitten toinen mukava asia. Minä innostuin semmoisesta jutusta kuin buzzaus eli olen tästä päivästä alkaen fiinisti sanottuna buzzador. Taisin saada virikkeen tähän Kurakauppalan Kaisalta, joka tämmöisestä minulle tuntemattomasta hommasta joku aika sitten kirjoitti. Rupesin penkomaan asiaa lisää ja ilmoittauduin mukaan. Tämä on eka buzzaukseni. Idea tässä on se, että saan silloin tällöin, oman valintani ja Buzzador Oy:n asiakkaan valinnan mukaan tuotenäytteitä koekäyttöön ja kavereillekin testattavaksi. Nyt odottelen ensimmäistä tuotepakettia, joka sisältää Nestleen Fitness-myslejä. Kun paketti saapuu, niin kerron tuotteista ja ehkä tästä systeemistäkin enemmän.
Toivottavasti kukaan teistä blogin seuraajista ei pahastu tästä. En ole aikaisemmin halunnut mainoksia blogiini ja sitähän tämä tietenkin on, tuotteiden suosittelua, mutta vain siinä tapauksessa jos omasta mielestään pitää niitä hyvinä. Tätä touhua ei tehdä ns. sammutetuin lyhdyin, vaan aina kerrotaan, mistä tuotteiden suosittelussa on kysymys. Mukava tätä on kokeilla, sillä uutuustuotteet on aina kiinnostaneet minua.
Ihana hunksi (kumpi tämä olikaan?) lähetti oikein rakkauskirjeen, tai no, kuvakortin, jossa lukee "TYKKÄÄN TEISTÄ". Se jo olisi ollut jotain, mutta ei vähät mitään! Kuten kuvasta voi huomata, paketissa oli muutakin. Oli suloistakin suloisempi pellavapussukka. Lisäksi paketissa oli tämmöinen söpö aski.
Olikohan se mennyt vahingossa väärään pakettiin, kun päällä luki "Lempi Forss, Raikon-mäki, Forssa? Se oli lähtenyt Tampereelta jo vuonna 1911 ja Kustaa siinä ikävoi Lempiä. Jos on niin saamaton, ettei vielä ole saanut Lempiä kiinni, niin ei voi mitään. Minä meinaan pitää tämän rasian. On se niin nätti.
Mutta ei se vielä tähän päättynyt. Kun hoksasin vasta vähän myöhemmin avata askin, niin sielläpä olikin punainen sydän. Kustaanko lie? Ei varmaan ainakaan hunksinsydän? En peru puheitani, pidän sydämenkin. Tuhannet kiitokset, Hanne!
Sitten toinen mukava asia. Minä innostuin semmoisesta jutusta kuin buzzaus eli olen tästä päivästä alkaen fiinisti sanottuna buzzador. Taisin saada virikkeen tähän Kurakauppalan Kaisalta, joka tämmöisestä minulle tuntemattomasta hommasta joku aika sitten kirjoitti. Rupesin penkomaan asiaa lisää ja ilmoittauduin mukaan. Tämä on eka buzzaukseni. Idea tässä on se, että saan silloin tällöin, oman valintani ja Buzzador Oy:n asiakkaan valinnan mukaan tuotenäytteitä koekäyttöön ja kavereillekin testattavaksi. Nyt odottelen ensimmäistä tuotepakettia, joka sisältää Nestleen Fitness-myslejä. Kun paketti saapuu, niin kerron tuotteista ja ehkä tästä systeemistäkin enemmän.
Toivottavasti kukaan teistä blogin seuraajista ei pahastu tästä. En ole aikaisemmin halunnut mainoksia blogiini ja sitähän tämä tietenkin on, tuotteiden suosittelua, mutta vain siinä tapauksessa jos omasta mielestään pitää niitä hyvinä. Tätä touhua ei tehdä ns. sammutetuin lyhdyin, vaan aina kerrotaan, mistä tuotteiden suosittelussa on kysymys. Mukava tätä on kokeilla, sillä uutuustuotteet on aina kiinnostaneet minua.
maanantai 21. toukokuuta 2012
Ihana, aurinkoinen päivä - mitä oivallisin pyykinkuivatuspäivä! Kävinkin jo kertaalleen kamera kaulassa pyykkinarulla.
Luumu kukkii. Marjapensaat kukkivat, mutta niitä en kuvannut. Pellon toisella puolella näkyy myös tuomi kukkivan.
Päivä on mennä hurahtanut melkein "läpi käsien". Mutta toisaalta, mihinkäs tässä valmiissa maailmassa kiire olisikaan. Tietysti olisi kiva laittaa kasveja ja kasvihuonetta, mutta multaa puuttuu, samoin työintoinen mies. Ihan oikeasti hänen vaivansa ovat sitä luokkaa, etten arvaa nykyistä enempää patistella töihin. Huomenna hän meneekin lääkärin puheille.
Luumu kukkii. Marjapensaat kukkivat, mutta niitä en kuvannut. Pellon toisella puolella näkyy myös tuomi kukkivan.
Päivä on mennä hurahtanut melkein "läpi käsien". Mutta toisaalta, mihinkäs tässä valmiissa maailmassa kiire olisikaan. Tietysti olisi kiva laittaa kasveja ja kasvihuonetta, mutta multaa puuttuu, samoin työintoinen mies. Ihan oikeasti hänen vaivansa ovat sitä luokkaa, etten arvaa nykyistä enempää patistella töihin. Huomenna hän meneekin lääkärin puheille.
perjantai 18. toukokuuta 2012
Kysymyksiä, vastauksia ja uusia kysymyksiä
Paula SatunNainen-blogista heitti haasteella. Tämä on kiva!
1. Mikä sinusta piti tulla isona?
2. Tuliko?
3. Mitä nyt haluaisit tehdä isona?
4. Teetkö?
5. Mikä on bravuurisi (millä tahansa saralla)?
6.Mikä on varhaisin vaatemuistosi?
7. Mistä tavarasta et halua(isi) luopua?
8. Puikko, paperi vai pensseli - ja miksi?
9. Kuka on tehnyt suurimman vaikutuksen?
10. Mikä on tehnyt suurimman vaikutuksen?
11. Mitä onni on?
1. Mikä sinusta piti tulla isona?
Tuota noin. Pikkutyttönä minulla ei varmaan ollut mitään ajatuksia tulevaisuuden toiveammateista, en ainakaan muista. Ylioppilaaksi tulon aikoihin oli kaksi haavetta, tämä ammatti johon sitten valmistuinkin ja historian opiskelu. En kuitenkaan uskaltanut hakea yliopistoon, mutta valintokokeisiin kuuluvissa testeissä meinas käydä huonosti. Psykologi tivasi ärsyttävyyteen asti moneen kertaan, miksen lähtenyt sitä hissaa lukemaan.
2. Tuliko?
No tuli. Oikeastaan, vaikken ihan sitä varsinaista köksämaikan työtä ole tehnyt päivääkään.
3. Mitä nyt haluaisit tehdä isona?
Tulla kirjailijaksi. Olla kirjoittaja.
4. Teetkö?
Yritys hyvä, kymmenen.
5. Mikä on bravuurisi (millä tahansa alalla?)
Ei minulla oikein ole mitään erikoisia bravuureja. Yleensä teen vain sitä, mitä osaan.
6. Mikä on varhaisin vaatemuistosi?
Ei mitään havaintoa. Pula-ajan lapsilla ei varmaan vaatetus ollut tärkein asia. Äiti kyllä ompeli joka kevät meille kolmelle siskokselle kesämekot kukikkaista, tönköstä lakanakankaista, mutta silloin olin jo varmaan jossain kymmenen paikkeilla. Se ei millään voi olla varhaisin muistoni.
7. Mistä tavarasta et halua(isi) luopua?
Minulla on valtavasti kauniita esineitä, miehen perimiä, itse ostettuja. Mutta jos mukaan saisi vain yhden esineen, niin kyllä kai se olisi raamattu. Tämä ei tarkoita sitä, että juuri nyt lukisin sitä kovin uutterasti, ikävä kyllä, mutta siinä riittäisi tutkimista loppuiäksi. Toinen rakas esine olisi vihkisormukset, vaikka sormet ovat nyt niin turvoksissa, etteivät sormukset mahdu sormeen.
8. Puikko, paperi vai pensseli - ja miksi?
Kaikki kolme! Juuri tällä hetkellä se on paperi (ks. kohtaa neljä), mutta vaihdellen kaikki ovat tärkeitä.
9. Kuka on tehnyt suurimman vaikutuksen?
Sitkeä yksinhuoltajaäitityttäreni.
10. Mikä on tehnyt suurimman vaikutuksen?
Kevät. Joka vuosi, yhä uudelleen ja uudelleen.
11. Mitä onni on?
Itselleni se on tavallista arkipäivää, tasapainossa itsensä, Luojansa, luonnon ja kanssaeläjiensä kanssa. Ja sovussa rakkaan ukkokullan kanssa.
Minäpä yritän kasata 11 seuraavaa kysymystä. Jos olet jo vastannut, sinä niin jolle tämän heitän, niin ei se mitään. Vastaapa uudestaan!
1. Mikä on lempikäsityösi?
2. Kuinka monta kirjaa luet vuodessa tai kuukaudessa tai vaikka viikossa?
3. Kuka tai ketkä ovat mukana varhaisimmassa lapsuusmuistossasi?
4. Mikä on suurin unelmasi tällä hetkellä?
5. Miksi haluaisit isona tulla?
6. Kenet tahtoisit tänä vuonna tavata?
7. Onko joku tekemäsi käsityö tai muu aikaansaannos, jonka mieluiten unohtaisit?
8. Millainen oli ensimmäinen koulupäiväsi?
9. Mikä on melimusiikkiasi?
10. Millaisista tauluista pidät ja onko sinulla joku lempitaiteilija?
11. Kaunein omistamasi esine?
Nämä kysymykset lähtevät nyt seuraaville ihanille blogikavereille:
1. Millan
2. Heleena
3. Mammeli
4. Jaana Elina
7. Sirkku
8. Outi
9.Obeesia
10. Hanne
11. Katjainkeri
torstai 17. toukokuuta 2012
Istuttamista
Vaikka on helatorstai, en malttanut olla tekemättä puutarhatöitä, kun istutettavia kasveja tuli eilen laatikollinen taloon. Osa taimista on edelleenkin istuttamatta, mutta osa on päässyt ruukkuihin. Lisäksi kylvin muutamat siemenet, tosin hyvin jälkijättöisesti, kun ne olisi pitänyt pistää multaan jo ainakin kuukausi sitten. Katsotaan, mitä niistä tulee.
Osan kesäkukista sain ruukutettua, mutta ainakin parvekkeelle tuleva portulakka-kukka, stevia, goja-marja ja laventelit ovat vielä istuttamatta, samoin kassissa kasvatettava mansikka ja tomaatti. Rupesi satamaankin sen verran kovasti, että minun oli askaroitava lähinnä terassin katon alla. Nyt olisi mukava, jos vielä osina laatikoissa odottava kasvihuone olisi valmis.
Parvitulppaani kukkii parhaillaan pihassa. Oikeastaan sen piti kukkia kahdessakin paikassa. Mokoma fasaani/jänis/joku muu kulkevainen on pistänyt toisen kasvin nuput poskeensa ja tallonut varretkin perinpohjin litteiksi. Onneksi sentään toinen on hengissä. Tämä kuva on kylläkin viime vuodelta. Samoin kävi talon ainokaiselle tulppaanille, meni parempiin suihin. Siinä syy, miksei talossa suosita tulppaanin kasvatusta!
Mies katseli vähän vinoon toimiani. Hän kun luulee joskus osaavansa lukea ajatuksiani ja nytkin ilmeisesti arveli, että muija varmaan yrittää saada häntäkin pihatöihin.Olisihan se tietysti ollutkin kivaa, mutta selkäsairas mikä selkäsairas. En minäkään monen minuutin jaksoissa pysty noita hommia tekemään. Muutama minuutti töitä, muutama minuutti lepoa eli istahtamista, niin taas jaksaa jatkaa.
Kävimme myös viemässä osan taimista tyttärelle ja hän tietysti kiitteli kovasti. Kiitoskahvin kanssa tarjottiin Hermanni-kakkua, jollaiseen en aikaisemmin ole päässyt tutustumaan. Jännä, hyvän makuinen kakku, mutta viikon tekovaiheet olivat kuulemma aika omituiset ja pahan hajuiset. Onneksi siementä ei tarjottu meille, ei silti, en olisi ottanutkaan.
Tulin vielä lisäämään kiitokset synttärionnitteluista! Se oli kuulemma helluntai, kun tämä tyttö syntyi. Kuten jo kommenteissa mainitsin, niin suupielet levisivät melkein korviin asti, kun Hollannissa asuva lapsuudenystävä soitti ja onnitteli.
Osan kesäkukista sain ruukutettua, mutta ainakin parvekkeelle tuleva portulakka-kukka, stevia, goja-marja ja laventelit ovat vielä istuttamatta, samoin kassissa kasvatettava mansikka ja tomaatti. Rupesi satamaankin sen verran kovasti, että minun oli askaroitava lähinnä terassin katon alla. Nyt olisi mukava, jos vielä osina laatikoissa odottava kasvihuone olisi valmis.
Parvitulppaani kukkii parhaillaan pihassa. Oikeastaan sen piti kukkia kahdessakin paikassa. Mokoma fasaani/jänis/joku muu kulkevainen on pistänyt toisen kasvin nuput poskeensa ja tallonut varretkin perinpohjin litteiksi. Onneksi sentään toinen on hengissä. Tämä kuva on kylläkin viime vuodelta. Samoin kävi talon ainokaiselle tulppaanille, meni parempiin suihin. Siinä syy, miksei talossa suosita tulppaanin kasvatusta!
Mies katseli vähän vinoon toimiani. Hän kun luulee joskus osaavansa lukea ajatuksiani ja nytkin ilmeisesti arveli, että muija varmaan yrittää saada häntäkin pihatöihin.Olisihan se tietysti ollutkin kivaa, mutta selkäsairas mikä selkäsairas. En minäkään monen minuutin jaksoissa pysty noita hommia tekemään. Muutama minuutti töitä, muutama minuutti lepoa eli istahtamista, niin taas jaksaa jatkaa.
Kävimme myös viemässä osan taimista tyttärelle ja hän tietysti kiitteli kovasti. Kiitoskahvin kanssa tarjottiin Hermanni-kakkua, jollaiseen en aikaisemmin ole päässyt tutustumaan. Jännä, hyvän makuinen kakku, mutta viikon tekovaiheet olivat kuulemma aika omituiset ja pahan hajuiset. Onneksi siementä ei tarjottu meille, ei silti, en olisi ottanutkaan.
Tulin vielä lisäämään kiitokset synttärionnitteluista! Se oli kuulemma helluntai, kun tämä tyttö syntyi. Kuten jo kommenteissa mainitsin, niin suupielet levisivät melkein korviin asti, kun Hollannissa asuva lapsuudenystävä soitti ja onnitteli.
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Hyvää päivää!
Pakko, ihan pakko on kertoa, miksi tämä on näin hyvä ja ilontäyteinen päivä. Tänään on tämän mummun syntymäpäivä! Naamakirjassakin oli kolmattakymmenettä onnittelua ja sen lisäksi sain ystävältä mukavan lahjan: kaksi söpöä kynttilää ja hyvän näköistä jalkarasvaa. Itse pakettikin oli jo lahja sinänsä.
En minä mitään suuria tasavuosia täytä. Mieskin totesi aamulla - muisti onnitella - että vasta ensi vuonna voi ehkä sopia odottaa synttärilahjaa. Täytän nyt 64 vuotta ja se on ihan hyvä luku ja hyvä ikä. Tuntuu hyvältä ajatella, että ainakin tähän asti olen saanut elää. Siitä sietääkin olla kiitollinen.Kun olen silloin tällöin mainostanut työn alla olevia tekstejäni, niin tavoite on tasan vuoden päästä pitää pahvikantista kirjaa kädessäni. Siis tavoite, toinen asia kokonaan, täyttyykö se.
Sen verran asiaa juhlistettiin, että otin äitienpäiväkakun lopun kainalooni ja lähdimme vaarin luo synttärikahveille. Isä oli vähän pahoillaan, kun ei ollut muistanut merkkipäivää. Lohduttelin, että ei sitä nyt tarvitse tämmöisiä muistaakaan silloin kun itsellä on mittarissa 90 vuotta.
Sepelkyyhkyn kuvassa ei ole mitään sen kummempaa symboliikkaa. Sain tämän joku aika sitten vangittua kuvaan.
Juu, kakkukahvit juotiin. Hyvä on, kun osuimme nyt vaaria tervehtimään, sillä hän on lähdössä Kaunialan kuntoutukseen ensi viikolla. Oli parhaillaan katselemassa mukaan otettavia tavaroita. Se on sikäli kyllä hyvä paikka, että vaatteet tulevat talon puolesta. Omat lääkkeet on tietysti otettava mukaan, mutta sieltä saa tarvittavat lääkäripalvelutkin.
Sain oman synttärilahjan, kun mies haki matkahuollosta laatikollisen kasveja, jotka tosin olen jo tilausta tehdessä itse maksanut. En ole ehtinyt vielä tutkia taimia, mutta sieltä tuli ainakin muutamaa perennaa ja kesäkukkien taimia ja amppelimansikkaa sekä lannoitekäpyjä ynnä muuta kivaa.
Tätä miljoonakelloa ainakin tuli. Kuvan nappasin suosikkipuutarhan omilta nettisivuilta. Viime vuonna se ainakin kukki tosi rehevästi.
En minä mitään suuria tasavuosia täytä. Mieskin totesi aamulla - muisti onnitella - että vasta ensi vuonna voi ehkä sopia odottaa synttärilahjaa. Täytän nyt 64 vuotta ja se on ihan hyvä luku ja hyvä ikä. Tuntuu hyvältä ajatella, että ainakin tähän asti olen saanut elää. Siitä sietääkin olla kiitollinen.Kun olen silloin tällöin mainostanut työn alla olevia tekstejäni, niin tavoite on tasan vuoden päästä pitää pahvikantista kirjaa kädessäni. Siis tavoite, toinen asia kokonaan, täyttyykö se.
Sen verran asiaa juhlistettiin, että otin äitienpäiväkakun lopun kainalooni ja lähdimme vaarin luo synttärikahveille. Isä oli vähän pahoillaan, kun ei ollut muistanut merkkipäivää. Lohduttelin, että ei sitä nyt tarvitse tämmöisiä muistaakaan silloin kun itsellä on mittarissa 90 vuotta.
Sepelkyyhkyn kuvassa ei ole mitään sen kummempaa symboliikkaa. Sain tämän joku aika sitten vangittua kuvaan.
Juu, kakkukahvit juotiin. Hyvä on, kun osuimme nyt vaaria tervehtimään, sillä hän on lähdössä Kaunialan kuntoutukseen ensi viikolla. Oli parhaillaan katselemassa mukaan otettavia tavaroita. Se on sikäli kyllä hyvä paikka, että vaatteet tulevat talon puolesta. Omat lääkkeet on tietysti otettava mukaan, mutta sieltä saa tarvittavat lääkäripalvelutkin.
Kaunialan vanha osa |
Sain oman synttärilahjan, kun mies haki matkahuollosta laatikollisen kasveja, jotka tosin olen jo tilausta tehdessä itse maksanut. En ole ehtinyt vielä tutkia taimia, mutta sieltä tuli ainakin muutamaa perennaa ja kesäkukkien taimia ja amppelimansikkaa sekä lannoitekäpyjä ynnä muuta kivaa.
Tätä miljoonakelloa ainakin tuli. Kuvan nappasin suosikkipuutarhan omilta nettisivuilta. Viime vuonna se ainakin kukki tosi rehevästi.
tiistai 15. toukokuuta 2012
Aikainen aamu
Toinen tytär tuli jo meidän mittapuumme mukaan lähes kukonlaulun aikaan aamukahville. Hän oli vienyt autonsa remonttiin ja reippaana tyttönä käveli sitten meille. Kyllä minäkin sen matkan vielä jokunen vuosi sitten olisin kävellyt, vaan en enää.
Hevoskastanja on jo hyvillä nupuilla ja vaahtera kukkii täyttä häkää.
Tein sen verran pihatöitä, että ehdin tehdä nämä luontohavainnot. Kuvat tosin otin sisältä, kun siten pääsin paremmin käsiksi näihin kukkaisoksiin.
Mies hoiteli asioita tyttärensä kanssa, vei veroilmoitukset ja sen semmoista. Kotiuduttuaan totesi, että päivän työt on nyt tehty. Minä yritin vähän raivata kasvimaalla, mutta lujille se otti minullakin. Huomenna haetaan matkahuollosta kasvipaketti ja sitä varten olisi pitänyt vähän valmistella. Pitänyt ja pitänyt. Selkä ja jalat tekivät stopin ja sille ei mitään mahda. Mutta aurinko paistaa ja on ihanaa nauttia tästä kevätajasta!
maanantai 14. toukokuuta 2012
Viikko alkoi keljusti
Enpä olisi aamulla arvannut, että sairastan tänään ilkeää mahatautia. Se tuli ja onneksi myös meni ja nyt olen jo syönyt, äskenkin iltapalavoileivät. Silti olo tuntuu semmoiselta, että sitä pitää vähän vielä tarkkailla. Koko päivä on mennyt harakoille, väsyttänyt vaan. Kaikki menemiset ja tekemiset peruuntuivat.
Eniten harmittaa se, kun en päässyt naapurin papan 80-vuotispäiville. Mies edusti meitä molempia ja vei mennessään todella kauniin kukkakimpun. Se oli kelmutettu niin huolellisesti, etten edes yrittänyt ottaa kuvaa.
Tytär oli ollut pari päivää töistäkin poissa pahan flunssan takia, mutta ei kai se näin nopeasti tarttunut ja puhjennut? Tarttuvaa lajia se kyllä kuulemma oli, mutta tyttärellä jo ohi.
Eletään toivossa, että tauti on jo ohi. Olisi kiva päästä huomenna pihahommiin.
Eniten harmittaa se, kun en päässyt naapurin papan 80-vuotispäiville. Mies edusti meitä molempia ja vei mennessään todella kauniin kukkakimpun. Se oli kelmutettu niin huolellisesti, etten edes yrittänyt ottaa kuvaa.
Tytär oli ollut pari päivää töistäkin poissa pahan flunssan takia, mutta ei kai se näin nopeasti tarttunut ja puhjennut? Tarttuvaa lajia se kyllä kuulemma oli, mutta tyttärellä jo ohi.
Eletään toivossa, että tauti on jo ohi. Olisi kiva päästä huomenna pihahommiin.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Aurinkoista äitienpäivää!
Tässä aurinkoisia äitienpäivätoivotuksia kaikille äiti- ja lapsi-kollegoille! Keltavuokot kukkivat kiven vieressä ja narsissit pellon laidassa.
Meillä on tänään jo juotu äitienpäiväkahvit, kun tytär pyöräili onnittelukäynnille. Tarjolla oli aitoa kaupankakkua, mutta yllättävän hyvää ja mehevää. Samaa ei voi sanoa täytepullasta, jonka ostin samasta kaupasta. Se oli kuivaa ja mautonta.
Tytär tuli reppu täynnä tavaraa: kukka äidille, lahjakin ja lisäksi pino lainassa olleita kirjoja. Samanlainen lasti lähti paluukuormassa, kirjoja siis, mutta lisäksi kaivoin yhden keltavuokon hänen pihaansa ja annoin omaksi pari puutarhakirjaa. Tytär alkaa innolla laitella rivitalopihaansa ja meillä on yya-sopimus uusista kasveista. Tilasinkin vähän sitä silmällä pitäen muutamia kasveja, jotka vasta ovat tuloillaan nettikaupasta.
Kävimme jo eilen viemässä äitienpäivätervehdyksen minun äidilleni. Mamma nukkui sikeästi enkä ruvennut häntä herättelemään. Jätin vain kortin ja kukkatervehdyksen pöydälle. Tänään siellä on varmaan enemmän väkeä, joten ajattelin, että ei meidän kaikkien tarvitse samana päivänä sinne ryysätä, ahtaisiin paikkoihin sairaalasängyn viereen. Varsinkin, kun on aika kyseenalaista, käsittääkö äiti enää koko juhlan tarkoitusta.
lauantai 12. toukokuuta 2012
Tänään sataa
Sataa, sataa, mutta luonto sen kun virkistyy. Kävin äsken kuvaamassa nämä pikkuiset auringot eli vuohenjuuren kukkapenkin laidasta ja vähän matkan päästä männyn juurelta orvokit.
Nyt ei tule mieleen, mikä orvokki tämä on. Tunnistaako kukaan? Keto- metsä- mitähän kaikkia niitä onkaan? Kaunis sini-liila väri on viehättävä.
Jos nyt ei sataisi, niin ehkä olisin purkamassa kasvihuoneen raatoa tai kaivamassa kapeaa, matalaa ojaa sähköjohtoa varten. Tai toista, vähän syvempää ja leveämpää, joka johtaisi vesilammikon kukkapenkin ääreltä lähimpään laskuojaan ja siitä ajan mittaan kohti järveä. Aikaisempina vuosina siihen kohtaan ei minun muistini aikana (= 12 vuotta) ole koskaan vesi jäänyt lillumaan.
Meidän kasvihuonehan hajosi jo toissa talvena, mutta viime kesä oli niin hektinen, että voimat eivät enää riittäneet raadon purkamiseen. Viime talvi sitten hajotti loputkin ja nyt olen hiljakseen yrittänyt irrotella ruuveja eli loppuja osia toisistaan, mikä ei ole helppo tehtävä. Viime kesänä meillä oli jo uusikin huone tilauksessa, mutta tilaus oli peruttava. Pakko oli perua, kun moneen asiaan ei kerta kaikkiaan voi voimia hajottaa. Raato pihan laidassa on ollut todellinen häpeäpilkku ja on tietysti edelleen siksi kunnes osat on saatu erilleen ja uutta tilalle.
Talven mittaan mietimme huoneen rakentamista pitkästä tavarasta ja muovista. Nyt mies rupesi puhumaan valmiin huoneen ostamisesta, ihan yllättäen, katseltuaan Yhteishyvän mainoksia ja mietittyään mielessään kustannuksia.
Tuumasta toimeen. Minä tutkin nettiä ja melkein saman tien hurautimme lähimpään Kodin Terraan. Se on sivumennen sanottuna tämmöisille jalka- ja selkävaivaisille ihmisille kaamea paikka. Käytävää käytävän perään ja tosi pitkää käytävää. Mutta se palvelu! Aivan ihana myyjä todella palveli, etsi tietoja, auttoi ja vieläpä lykkäsi ostamamme pottusäkin autolle meidän avuksemme. Kasvihuone saapuu maanantaina kahdessa laatikossa. Se on sitten tykkänään toinen asia, milloin minulla on tilaisuus esitellä se valmiina.
Toivottavasti tämä uusi on helpompi kasata kuin edellinen, joka teki miehen "melkein hulluksi". Jos kasaaminen oli vaikeaa, niin sitä helpommin hökötys meni kasaan, toki lumen painosta. Liukuovi kaikesta yrityksestä ei toiminut koko aikana ja pysyi loppuaikoina vain jollain pöngällä kiinni. Tässä uudessa on nyt saranaovi.
Ajatus on "sähköistää" kasvihuone, jotta siellä voisi nauttia vaikka lasilliset punaviiniä jonain sateisena loppukesän iltana tai vaikkapa talvisena sunnuntaina, sitten kun mies on aurannut tien kasvihuoneelle. Sitä varten sähköjohdot pitää kaivaa maahan. Lämmitinkin on olemassa, vaikka näillä sähkön hinnoilla sitä tuskin kovin paljon raaskii käyttää. Vesijohtokin saadaan sinne, sillä viime kesänä meille tehtiin ulos hana, josta nyt vaan vedetään letku kasvihuoneen tynnyriin. Että tämmöisiä suunnitelmia!
Nyt ei tule mieleen, mikä orvokki tämä on. Tunnistaako kukaan? Keto- metsä- mitähän kaikkia niitä onkaan? Kaunis sini-liila väri on viehättävä.
Jos nyt ei sataisi, niin ehkä olisin purkamassa kasvihuoneen raatoa tai kaivamassa kapeaa, matalaa ojaa sähköjohtoa varten. Tai toista, vähän syvempää ja leveämpää, joka johtaisi vesilammikon kukkapenkin ääreltä lähimpään laskuojaan ja siitä ajan mittaan kohti järveä. Aikaisempina vuosina siihen kohtaan ei minun muistini aikana (= 12 vuotta) ole koskaan vesi jäänyt lillumaan.
Meidän kasvihuonehan hajosi jo toissa talvena, mutta viime kesä oli niin hektinen, että voimat eivät enää riittäneet raadon purkamiseen. Viime talvi sitten hajotti loputkin ja nyt olen hiljakseen yrittänyt irrotella ruuveja eli loppuja osia toisistaan, mikä ei ole helppo tehtävä. Viime kesänä meillä oli jo uusikin huone tilauksessa, mutta tilaus oli peruttava. Pakko oli perua, kun moneen asiaan ei kerta kaikkiaan voi voimia hajottaa. Raato pihan laidassa on ollut todellinen häpeäpilkku ja on tietysti edelleen siksi kunnes osat on saatu erilleen ja uutta tilalle.
Talven mittaan mietimme huoneen rakentamista pitkästä tavarasta ja muovista. Nyt mies rupesi puhumaan valmiin huoneen ostamisesta, ihan yllättäen, katseltuaan Yhteishyvän mainoksia ja mietittyään mielessään kustannuksia.
Tuumasta toimeen. Minä tutkin nettiä ja melkein saman tien hurautimme lähimpään Kodin Terraan. Se on sivumennen sanottuna tämmöisille jalka- ja selkävaivaisille ihmisille kaamea paikka. Käytävää käytävän perään ja tosi pitkää käytävää. Mutta se palvelu! Aivan ihana myyjä todella palveli, etsi tietoja, auttoi ja vieläpä lykkäsi ostamamme pottusäkin autolle meidän avuksemme. Kasvihuone saapuu maanantaina kahdessa laatikossa. Se on sitten tykkänään toinen asia, milloin minulla on tilaisuus esitellä se valmiina.
Toivottavasti tämä uusi on helpompi kasata kuin edellinen, joka teki miehen "melkein hulluksi". Jos kasaaminen oli vaikeaa, niin sitä helpommin hökötys meni kasaan, toki lumen painosta. Liukuovi kaikesta yrityksestä ei toiminut koko aikana ja pysyi loppuaikoina vain jollain pöngällä kiinni. Tässä uudessa on nyt saranaovi.
Ajatus on "sähköistää" kasvihuone, jotta siellä voisi nauttia vaikka lasilliset punaviiniä jonain sateisena loppukesän iltana tai vaikkapa talvisena sunnuntaina, sitten kun mies on aurannut tien kasvihuoneelle. Sitä varten sähköjohdot pitää kaivaa maahan. Lämmitinkin on olemassa, vaikka näillä sähkön hinnoilla sitä tuskin kovin paljon raaskii käyttää. Vesijohtokin saadaan sinne, sillä viime kesänä meille tehtiin ulos hana, josta nyt vaan vedetään letku kasvihuoneen tynnyriin. Että tämmöisiä suunnitelmia!
perjantai 11. toukokuuta 2012
Kiitos tunnustuksesta
Sain tämän tunnustuksen Maalla melkein kaupungissa -blogin katjainkeriltä.
Piti oikein tarkistaa, mitä tuo versatile tarkoittaa. Monipuolista.
Oikein kaunis kiitos sinulle, katjainkeri!
Piti oikein tarkistaa, mitä tuo versatile tarkoittaa. Monipuolista.
Oikein kaunis kiitos sinulle, katjainkeri!
Tunnustuksen säännöt:
Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.
Lisää The Versatile Blogger Award -kuva postaukseesi.
Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta.
Seitsemän satunnaista faktaa itsestäni?
1. Tyytyväinen eläkeläinen
2. Mummi, mummipuoli ja lapsipuolen lapsipuolen, oisko se sitten neljäsosamummi?
3. Onnellinen uusiovaimo
4. Hurmaantunut nukkekoteihin
5. Hullaantunut sukututkimukseen
6. Rakastan kevättä
7. Kirjat ovat intohimoni.
Minulla oli jo pitkä rimpsu blogeja valmiina, joille olin aikeissa lähettää tämän prenikan eteenpäin. Eilen ja tänään kuitenkin haviatsin, että liki kaikki ovatkin jo saaneet tämän. Peruutan siis lähetyksen ja toivon, että jos joku blogikavereista sittenkin vielä on tätä vajaa, niin ole hyvä, ota ihmeessä!
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Pesänteko mielessä
Kuljin ulkona kameran kanssa ja kas, kirjosieppo on saapunut.
Se kai on viimeisiä muuttolintuja, kun tekee pesänsäkin usein muitten lintujen pesän päälle.
Västäräkkiä ei ole näkynyt meidän pihassa. Sen sijaan kottaraisesta, punarinnasta ja peipposesta on tehty ääni- ja/tai näköhavaintoja jo monta viikkoa sitten. Sepelkyyhky ei vieläkään ole suostunut kuvattavaksi, mutta kujerrus kuuluu päivittäin. Lokkilauma seurasi naapurin isäntää, joka oli aamulla äestämässä lähipeltoa.
Lintua kuvatessani huomio kiinnittyi oravaan. Ihmettelin, mitä tuolla vanhassa tammessa oikein voimistelee. Ensin näin
ja sitten näin
Asia selvisi hetken päästä, kun orava oli kerännyt koko lastin suuhunsa. Pesänteko on tälläkin mielessä.
Se kai on viimeisiä muuttolintuja, kun tekee pesänsäkin usein muitten lintujen pesän päälle.
Västäräkkiä ei ole näkynyt meidän pihassa. Sen sijaan kottaraisesta, punarinnasta ja peipposesta on tehty ääni- ja/tai näköhavaintoja jo monta viikkoa sitten. Sepelkyyhky ei vieläkään ole suostunut kuvattavaksi, mutta kujerrus kuuluu päivittäin. Lokkilauma seurasi naapurin isäntää, joka oli aamulla äestämässä lähipeltoa.
Lintua kuvatessani huomio kiinnittyi oravaan. Ihmettelin, mitä tuolla vanhassa tammessa oikein voimistelee. Ensin näin
ja sitten näin
Asia selvisi hetken päästä, kun orava oli kerännyt koko lastin suuhunsa. Pesänteko on tälläkin mielessä.
tiistai 8. toukokuuta 2012
Pientä puuhailua
Tänään olen ollut jo hammaslääkärissä: reikiä nolla, mutta tarkat ohjeet kuivan suun hoitoon. Käväisin vielä kirjakaupassakin ja varmaan noin ensimmäisen kerran elämässäni pääsin sieltä ulos ostamatta yhtään kirjaa. Hain niittaajaan niittejä ja mustaa väriä printteriin, pari muistikirjaa ja sitten se impulssiostos kassalta: hupsun mallinen muistikortti. Näyttää ihan tiikeriltä.
Sitten puuhastelin pihahommissa yhdessä fasaanipariskunnan kanssa. Kun mies lähti kauppaan, minä päätin pitää kunnon tauon. Missäpäs muualla kuin täällä?!
Eilen otin kuvan tästä huikeasta satupuusta, joka on Jorvin sairaalan aulassa. Luulin saavani selvää tekijöistä, mutta kyltti on sen verran pieni, että turha toivo. Valitan. Puun runko ei ole näin nysä, mutta kun mies istui puun edessä, leikkasin hänen naamansa pois.
Toinenkin kaunis kuva: uusi kirja, joka on vallan ihastuttava! Tai siis ottamassani kuvassa ei ole kehumista, mutta kirjassa sitäkin enemmän. Tämä tuli Juju-kerhosta, jonka antiin en aina ole kovin tyytyväinen, mutta tämäpä oli loisto-ostos!
Kustantaja on WSOY, tekijät selviävät kansikuvasta. Ennen aikaan sain sieltä sun täältä arvostelukappaleita, mutta kukapa niitä eläkeläiselle lähettäisi. Tätä kyllä mainostan ihan mielelläni, sillä monet mallit tai kuvioiden osat näyttivät kohtuullisen helpoilta toteuttaa. Ruusuja siis voi kirjoja, ommella, pistellä ja niin edelleen monella tavalla ja monenlaisilla langoilla.
Sitten puuhastelin pihahommissa yhdessä fasaanipariskunnan kanssa. Kun mies lähti kauppaan, minä päätin pitää kunnon tauon. Missäpäs muualla kuin täällä?!
Eilen otin kuvan tästä huikeasta satupuusta, joka on Jorvin sairaalan aulassa. Luulin saavani selvää tekijöistä, mutta kyltti on sen verran pieni, että turha toivo. Valitan. Puun runko ei ole näin nysä, mutta kun mies istui puun edessä, leikkasin hänen naamansa pois.
Toinenkin kaunis kuva: uusi kirja, joka on vallan ihastuttava! Tai siis ottamassani kuvassa ei ole kehumista, mutta kirjassa sitäkin enemmän. Tämä tuli Juju-kerhosta, jonka antiin en aina ole kovin tyytyväinen, mutta tämäpä oli loisto-ostos!
Kustantaja on WSOY, tekijät selviävät kansikuvasta. Ennen aikaan sain sieltä sun täältä arvostelukappaleita, mutta kukapa niitä eläkeläiselle lähettäisi. Tätä kyllä mainostan ihan mielelläni, sillä monet mallit tai kuvioiden osat näyttivät kohtuullisen helpoilta toteuttaa. Ruusuja siis voi kirjoja, ommella, pistellä ja niin edelleen monella tavalla ja monenlaisilla langoilla.
maanantai 7. toukokuuta 2012
Reissu tuli tehtyä
Nyt on sydän kuvattu toiseenkin kertaan ja lepuuttelen tässä itseäni. Mies valitteli myös väsymystään, mutta lähti kuitenkin soittotunnilleen, kun monta viikkoa on eri syistä jäänyt väliin. Selkäni on vihoitellut parina päivänä, eikä se nyt tietenkään erikoisemmin kiittänyt päivän tapahtumista. Gammakuvaus ei sinänsä ollut rankka, ei mitenkään, mutta rankkaa oli maata taas liikkumatta, hiirenhiljaa paikallaan. Henkilökunta Jorvissa oli tälläkin kertaa tosi mukavaa. Tuloksia joudun odottelemaan kesäkuun alkuun.
Viimeksi rupesi nenää kutittamaan, nyt ei onneksi sitä, mutta melkein pakokauhu yllätti. Siellä tuubissa kun piti odotella puolen tunnin kulumista. Onneksi pää jäi sentään ulkopuolelle! Omasta mielestäni selvisin kuitenkin ihan kiitettävästi. Mutta varmaan ikinä ei kahvi ole ikinä maistunut niin hyvältä, kun käväisimme juomassa kahvikupposen (minä, seuralaisena ollut mies ei ottanut mitään) ja sen kanssa erinomaisen tomaatti-pesto-mozzarella-leivän. Minähän en juuri koskaan nykyisin juo kahvia, mutta nyt se oli tosi paikallaan.
Syömisestä puheen ollen, kuva on eilisestä alkupalastamme eli vihreästä parsasta. Cittarista sai kaksi pakettia vitosella, yhteensä noin 30 parsanvartta ja niillä me herkuttelimme sekä eilen että lauantaina. Keitettyä parsaa ja voita. Kyllä näistäkin melkein puolet vartta sai leikata pois enkä uskaltanut jättää loppujakaan kuorimatta, mutta hyvää oli. Jos joku miettii eilistä pääruokaa, niin se oli perunasalaattia ja keitettyjä nakkeja. Juu, oikein gourmet-ruokaa.
Viimeksi rupesi nenää kutittamaan, nyt ei onneksi sitä, mutta melkein pakokauhu yllätti. Siellä tuubissa kun piti odotella puolen tunnin kulumista. Onneksi pää jäi sentään ulkopuolelle! Omasta mielestäni selvisin kuitenkin ihan kiitettävästi. Mutta varmaan ikinä ei kahvi ole ikinä maistunut niin hyvältä, kun käväisimme juomassa kahvikupposen (minä, seuralaisena ollut mies ei ottanut mitään) ja sen kanssa erinomaisen tomaatti-pesto-mozzarella-leivän. Minähän en juuri koskaan nykyisin juo kahvia, mutta nyt se oli tosi paikallaan.
Syömisestä puheen ollen, kuva on eilisestä alkupalastamme eli vihreästä parsasta. Cittarista sai kaksi pakettia vitosella, yhteensä noin 30 parsanvartta ja niillä me herkuttelimme sekä eilen että lauantaina. Keitettyä parsaa ja voita. Kyllä näistäkin melkein puolet vartta sai leikata pois enkä uskaltanut jättää loppujakaan kuorimatta, mutta hyvää oli. Jos joku miettii eilistä pääruokaa, niin se oli perunasalaattia ja keitettyjä nakkeja. Juu, oikein gourmet-ruokaa.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Apeaa päivää
Harmaa päivä aamusta alkaen teki mielen vähän apeaksi. Onneksi täällä ei sentään sada lunta, kuten Lapissa. Vettä rupesi tihuttamaan iltapäivällä.Juuri sen verran, että rodon lehdet kastuivat.
Pääsin kuvaamaan äitifasaanin aika mukavasta kuvakulmasta, kun se oli tuvan ikkunan alla kuoputtamassa syömistä itselleen. Kuvaaminen ei rouvaa yhtään häirinnyt, mitä nyt kerran nosti päätään ja katsoi äkäisen näköisenä.
Apeaan päivään sisältyi käynti äitiä katsomassa. Emme ole runsaaseen viikkoon eri syistä päässeet käymään sairaalassa, enkä edes muista, milloin olen nähnyt hänet hereillä. Tänä aikana äiti on muuttunut aika tavalla. Muutos voi tietysti johtua siitäkin, että viime kertoina hän on ollut täydessä unessa. Nyt hän oli hereillä ja puhuikin vähän. Kovin on mamma mennyt pieneksi ja laihaksi. Naamakin on kutistunut melkein leuattomaksi ja leukaperät jotenkin nousseet pystyyn niin, etten ensin meinannut tajuta, mitä töyssy se siinä korvan juuressa on.Yritin etsiä hänen äidistään kuvaa, sillä äidin silmät muistuttivat paljon mummin silmiä. Sitä en ole aikaisemmin huomannut.
Äiti pyysi ottamaan kädestä kiinni ja sanoi pariinkin kertaan, että muistetaan me toisiamme. Tuntui kuin hänellä olisi ollut aikaisempaa selkeämpi kuva itsestään ja olostaan. Sitä hetkeä en mennyt pilaamaan kysymällä, tunsiko hän minut. Mennessäni olen jo pitkään esitellyt itseni. Isäkin oli toissa päivänä tosi uupunut, kuten taisin kertoakin.
Jos emme ole koskaan ennenkään olleet läheisiä tai edes juttukavereita, niin tuntuu kovin surulliselta tietää, että niitä puhumatta jääneitä puheita ei ole odotettavissakaan.
Pääsin kuvaamaan äitifasaanin aika mukavasta kuvakulmasta, kun se oli tuvan ikkunan alla kuoputtamassa syömistä itselleen. Kuvaaminen ei rouvaa yhtään häirinnyt, mitä nyt kerran nosti päätään ja katsoi äkäisen näköisenä.
Apeaan päivään sisältyi käynti äitiä katsomassa. Emme ole runsaaseen viikkoon eri syistä päässeet käymään sairaalassa, enkä edes muista, milloin olen nähnyt hänet hereillä. Tänä aikana äiti on muuttunut aika tavalla. Muutos voi tietysti johtua siitäkin, että viime kertoina hän on ollut täydessä unessa. Nyt hän oli hereillä ja puhuikin vähän. Kovin on mamma mennyt pieneksi ja laihaksi. Naamakin on kutistunut melkein leuattomaksi ja leukaperät jotenkin nousseet pystyyn niin, etten ensin meinannut tajuta, mitä töyssy se siinä korvan juuressa on.Yritin etsiä hänen äidistään kuvaa, sillä äidin silmät muistuttivat paljon mummin silmiä. Sitä en ole aikaisemmin huomannut.
Äiti pyysi ottamaan kädestä kiinni ja sanoi pariinkin kertaan, että muistetaan me toisiamme. Tuntui kuin hänellä olisi ollut aikaisempaa selkeämpi kuva itsestään ja olostaan. Sitä hetkeä en mennyt pilaamaan kysymällä, tunsiko hän minut. Mennessäni olen jo pitkään esitellyt itseni. Isäkin oli toissa päivänä tosi uupunut, kuten taisin kertoakin.
Jos emme ole koskaan ennenkään olleet läheisiä tai edes juttukavereita, niin tuntuu kovin surulliselta tietää, että niitä puhumatta jääneitä puheita ei ole odotettavissakaan.
lauantai 5. toukokuuta 2012
Tärppäsi!
Nimittäin kuvan värit osuivat aika nappiin. Napsaisin ikkunasta kuvan vaahteran silmuista ja tulos näkyy tässä hederissä. Omat silmäni eivät erota vaaleanpunaista sävyä livenä ollenkaan, mutta kamerapa näki. Minulle tuli niin keväisen romanttinen olo, kun huomasin tämän Elegian (kiitos taas!) blogipohjan ja vaikken nyt itseäni varsinaisesti kehu, niin tämän oman kuvani kanssa osui kamerani ihan nappiin. Nih!
Viime yönä satoi oikein ropisemalla kattoon. Se kyllä pistää vauhtia kasveihin. Nämä valkovuokot kuvasin eilen. Tontin rajalla kasvaa upea mätäs, jollaista en ennen muista siinä paikassa edes nähneeni.
Keltavuokot ovat vasta nupuilla, mutta niitäkin on vähintään kahdessa paikassa, vaikka pelkäsin huolimatomien autokuskien jyränneen kaikki mataliksi. Marjapuskien alle odotan vielä muutamaa keltavuokkoa.
Ja sitten tämä. Keltavuokko, jonka arvelimme kokonaan jääneen naapurin rakennustyömaan kivikasojen alle, elää sittenkin meidän puolella! Toivottavasti saan vielä onnistuneempiakin kuvia, mutta ompa ainakin muistin virkistykseksi tämäkin.
Nyt ei tarvita muuta kuin talon isäntäväen ryhtyvän asianmukaisiin pihapuuhiin. En enää arvaa patistaa miestä, mutta nurmikko kyllä pitäisi jo kiireesti ajaa ruohonleikkurilla. Sen hän itsekin myöntää, mutta valittaa kovasti väsymystä.
Kun vaivoihin asti pääsin, niin muistoksi torstain klinikkakäynniltä jäi komea mustelman kädenselkään. Otin siitä kuvankin, mutten taida esitellä. Oli nimittäin niin ryppyinen nahka, että olis voinut luulla kuvan olevan jonkun vanhan mummun kädestä! Onneksi mustelmat sentään häviää ajan kanssa.
Mies lähti katsomaan, olisiko kaupassa hyvän näköistä vihreää parsaa.
Viime yönä satoi oikein ropisemalla kattoon. Se kyllä pistää vauhtia kasveihin. Nämä valkovuokot kuvasin eilen. Tontin rajalla kasvaa upea mätäs, jollaista en ennen muista siinä paikassa edes nähneeni.
Keltavuokot ovat vasta nupuilla, mutta niitäkin on vähintään kahdessa paikassa, vaikka pelkäsin huolimatomien autokuskien jyränneen kaikki mataliksi. Marjapuskien alle odotan vielä muutamaa keltavuokkoa.
Ja sitten tämä. Keltavuokko, jonka arvelimme kokonaan jääneen naapurin rakennustyömaan kivikasojen alle, elää sittenkin meidän puolella! Toivottavasti saan vielä onnistuneempiakin kuvia, mutta ompa ainakin muistin virkistykseksi tämäkin.
Nyt ei tarvita muuta kuin talon isäntäväen ryhtyvän asianmukaisiin pihapuuhiin. En enää arvaa patistaa miestä, mutta nurmikko kyllä pitäisi jo kiireesti ajaa ruohonleikkurilla. Sen hän itsekin myöntää, mutta valittaa kovasti väsymystä.
Kun vaivoihin asti pääsin, niin muistoksi torstain klinikkakäynniltä jäi komea mustelman kädenselkään. Otin siitä kuvankin, mutten taida esitellä. Oli nimittäin niin ryppyinen nahka, että olis voinut luulla kuvan olevan jonkun vanhan mummun kädestä! Onneksi mustelmat sentään häviää ajan kanssa.
Mies lähti katsomaan, olisiko kaupassa hyvän näköistä vihreää parsaa.
torstai 3. toukokuuta 2012
Asiaa aamusta iltaan
Aamulla oli aikainen herätys. Niin aikainen, että sain tämmöisen varhaisen aamun kuvankin otettua:
Minullahan kutsu kävi sydäntutkimukseen ja aika oli tänään. Tunti taksilla yhteen suuntaan, puolitoista tutkimista ja tunti takaisin. Eikä siinä kaikki: lääkäri katsoi parhaaksi ottaa vielä uuden kokeen, joka on ensi viikolla. Olo ei ole noin surkea, kuin mitä kuvasta voisi päätellä, mutta väsynyt kyllä olen. Mies oli kavaljeerina ja hän valittaa samaa. Tästä väsystä johtuu tällä kertaa valitsemani tunnistekin.
Kun en nivelien takia suostunut edes yrittämään kuntopyörällä ajamista, niin sama vaikutus saatiin kemiallisesti. Verenpaineen mittauksessa on ennenkin ollut ongelmia ja niin nytkin toisen käsivarren lukema oli suunnilleen kuolemanrajaa hipova. Onneksi sentään toisesta käsivarresta tuli asialliset lukemat. Sen jälkeen tiputettiin jotain markkeria vai miksi sitä mahdettiinkaan kutsua. Sitten piti maata liikkumatta laitteessa, joka muistutti soukkaa kulhoa ja joka ymmärrykseni mukaan kuvasi sydänparkaani gammasäteiden avulla. Puoli tuntia. Arvaatte varmaan sanomattakin, että totta kai nenää rupesi kutittamaan ja melkein vetämään varpaastakin suonta.Päälläni kulkeva vekotin sai jossain vaiheessa minut aprikoimaan, miten litteäksi paksu mummo menee, jos laite sattumoisin tipahtaa kesken kaiken päälle. Ihan en sentään mennyt paniikkiin. Toinen koe on samanlainen, mutta ilman kemikaaleja. Toivottavasti vehje ei silloinkaan putoa päälle. Tulokset kuulen vasta kuukauden päästä, jolloin lähettävä lääkäri soittaa.
Kävin äsken lisäämässä Leena Lumin blogissaan julistaman toukoarpajaisten kuvan ja linkit. Palkintona on kirjoja ja sen takia tämän kirjahullun piti tietenkin osallistua. Olisi se vaan suuri onni, jos saisin suuresti havittelemani Helene Schjerfbeckin kirjan... Sivussa oleva maalaus on kuulemma Sir John Laveryn Girl in a red dress reading by a swimming pool. Minä olen varmaan lähipäivinä myös lukeva tyttö, vaan en uima-altaan reunalla, vaan riippukeinussa. Sen pitäisi tulla pikapuoliin.
Raparperit kasvavat vinhaa vauhtia, samoin lipstikka ja piparjuuri. Tein tänään kolmannen kasvitilaukseni; miehen havittelemat gladiolukset ja daaliat sekä yksi mustaherukka ja yksi karviainen tuli tilattua. Lupasin itse kaivaa marjapuskat maahan, kun mies oli etukäteen suhtautunut niihin vähän nuivasti.
Sirkku kyseli edellisessä postauksessani, miten asunnon myyntini oli onnistunut verrattuna nykyiseen pyyntihintaan. Minähän kerroin löytäneeni ex-kotini myynti-ilmoituksen netistä. Juu, ihan ei sentään markat olleet muuttuneet euroiksi. Toisaalta kämpässä ei ollut entistä muuta kuin pohjapiirustus, joten kyllä sen arvokin on noussut. Enkä asiaa osaa muutenkaan murehtia. Sain varmaan silloin aikanaan ihan oikean hinnan, vaikka tosi on: ostin kalliin markan aikana ja jouduin myymään halpaan aikaan. Teimme pintaremontinkin, mutta kaikessa tapauksessa pääasia oli, että sain myytyä.
Minullahan kutsu kävi sydäntutkimukseen ja aika oli tänään. Tunti taksilla yhteen suuntaan, puolitoista tutkimista ja tunti takaisin. Eikä siinä kaikki: lääkäri katsoi parhaaksi ottaa vielä uuden kokeen, joka on ensi viikolla. Olo ei ole noin surkea, kuin mitä kuvasta voisi päätellä, mutta väsynyt kyllä olen. Mies oli kavaljeerina ja hän valittaa samaa. Tästä väsystä johtuu tällä kertaa valitsemani tunnistekin.
Kun en nivelien takia suostunut edes yrittämään kuntopyörällä ajamista, niin sama vaikutus saatiin kemiallisesti. Verenpaineen mittauksessa on ennenkin ollut ongelmia ja niin nytkin toisen käsivarren lukema oli suunnilleen kuolemanrajaa hipova. Onneksi sentään toisesta käsivarresta tuli asialliset lukemat. Sen jälkeen tiputettiin jotain markkeria vai miksi sitä mahdettiinkaan kutsua. Sitten piti maata liikkumatta laitteessa, joka muistutti soukkaa kulhoa ja joka ymmärrykseni mukaan kuvasi sydänparkaani gammasäteiden avulla. Puoli tuntia. Arvaatte varmaan sanomattakin, että totta kai nenää rupesi kutittamaan ja melkein vetämään varpaastakin suonta.Päälläni kulkeva vekotin sai jossain vaiheessa minut aprikoimaan, miten litteäksi paksu mummo menee, jos laite sattumoisin tipahtaa kesken kaiken päälle. Ihan en sentään mennyt paniikkiin. Toinen koe on samanlainen, mutta ilman kemikaaleja. Toivottavasti vehje ei silloinkaan putoa päälle. Tulokset kuulen vasta kuukauden päästä, jolloin lähettävä lääkäri soittaa.
Kävin äsken lisäämässä Leena Lumin blogissaan julistaman toukoarpajaisten kuvan ja linkit. Palkintona on kirjoja ja sen takia tämän kirjahullun piti tietenkin osallistua. Olisi se vaan suuri onni, jos saisin suuresti havittelemani Helene Schjerfbeckin kirjan... Sivussa oleva maalaus on kuulemma Sir John Laveryn Girl in a red dress reading by a swimming pool. Minä olen varmaan lähipäivinä myös lukeva tyttö, vaan en uima-altaan reunalla, vaan riippukeinussa. Sen pitäisi tulla pikapuoliin.
Raparperit kasvavat vinhaa vauhtia, samoin lipstikka ja piparjuuri. Tein tänään kolmannen kasvitilaukseni; miehen havittelemat gladiolukset ja daaliat sekä yksi mustaherukka ja yksi karviainen tuli tilattua. Lupasin itse kaivaa marjapuskat maahan, kun mies oli etukäteen suhtautunut niihin vähän nuivasti.
Sirkku kyseli edellisessä postauksessani, miten asunnon myyntini oli onnistunut verrattuna nykyiseen pyyntihintaan. Minähän kerroin löytäneeni ex-kotini myynti-ilmoituksen netistä. Juu, ihan ei sentään markat olleet muuttuneet euroiksi. Toisaalta kämpässä ei ollut entistä muuta kuin pohjapiirustus, joten kyllä sen arvokin on noussut. Enkä asiaa osaa muutenkaan murehtia. Sain varmaan silloin aikanaan ihan oikean hinnan, vaikka tosi on: ostin kalliin markan aikana ja jouduin myymään halpaan aikaan. Teimme pintaremontinkin, mutta kaikessa tapauksessa pääasia oli, että sain myytyä.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Ällistyttävä muodonmuutos
Satuin kurkistamaan myynnissä olevia asuntoja, ihan vain huvin vuoksi. Sieltä hyppäsi ensimmäiseksi silmiini oma vanha koti! Ei vaan olisi kodiksi tuntenut, sillä kuluneiden kahdentoista vuoden aikana kahdet tai ehkä jo kolmetkin omistajat ovat Suorittaneet Täydellisen Muodonmuutoksen asunnolle.
Kaksi vanhaa omenapuuta näyttivät olevan ainoat muistomerkit minun ajaltani.Ja sama ruma kuusiaita. Ihanat vanhat ruusupensaat ovat ainakin kadonneet, samoin parit kukkapenkit ja tiiligrilli muuttunut peltipömpeliksi.
On se vaan jännä tirkistellä toisten koteja, varsinkin kun on aikanaan itse sanoakseni rakkaudella sen rempannut. Mikään ei siitä näemmä miellyttänyt myöhempiä emäntiä ja isäntiä, mutta näinhän maailman kuuluukin mennä. Vaikkeen minä sitä omaksi kodikseni enää tuntisi, niin muutokset ovat kylläkin tehty hienosti ja kämppä on varsin tyylikäs.
Olen moneen kertaan harmitellut, etten kaivanut enempää omia kasvejani muuttokuormaan. Voi tietysti olla, ettei kämppä olisi mennyt kaupaksi, jos piha olisi ollut mustalla mullalla, vaikka uudet omistajat sen tekivätkin jo seuraavalla viikolla.
En nyt kuitenkaan laita enempää kuvia enkä edes linkkiä, kun en saa myyntiprovisiotakaan.... Tämäkin on tarkkaan rajattu isommasta kuvasta.
Se vähän harmittaa, kun en kovin paljon kuvannut kämppää siihen aikaan tai en ainakaan nyt tähän hätään löydä kuvia mistään, jos jotain kuvasinkin. Muistot kuitenkin jäivät. Siinä kodissa vietettiin tyttären ylioppilasjuhlat ja vietettiin myös ihania viikonloppuja tämän nykyisen aviomiehen kanssa.
Kaksi vanhaa omenapuuta näyttivät olevan ainoat muistomerkit minun ajaltani.Ja sama ruma kuusiaita. Ihanat vanhat ruusupensaat ovat ainakin kadonneet, samoin parit kukkapenkit ja tiiligrilli muuttunut peltipömpeliksi.
On se vaan jännä tirkistellä toisten koteja, varsinkin kun on aikanaan itse sanoakseni rakkaudella sen rempannut. Mikään ei siitä näemmä miellyttänyt myöhempiä emäntiä ja isäntiä, mutta näinhän maailman kuuluukin mennä. Vaikkeen minä sitä omaksi kodikseni enää tuntisi, niin muutokset ovat kylläkin tehty hienosti ja kämppä on varsin tyylikäs.
Olen moneen kertaan harmitellut, etten kaivanut enempää omia kasvejani muuttokuormaan. Voi tietysti olla, ettei kämppä olisi mennyt kaupaksi, jos piha olisi ollut mustalla mullalla, vaikka uudet omistajat sen tekivätkin jo seuraavalla viikolla.
En nyt kuitenkaan laita enempää kuvia enkä edes linkkiä, kun en saa myyntiprovisiotakaan.... Tämäkin on tarkkaan rajattu isommasta kuvasta.
Se vähän harmittaa, kun en kovin paljon kuvannut kämppää siihen aikaan tai en ainakaan nyt tähän hätään löydä kuvia mistään, jos jotain kuvasinkin. Muistot kuitenkin jäivät. Siinä kodissa vietettiin tyttären ylioppilasjuhlat ja vietettiin myös ihania viikonloppuja tämän nykyisen aviomiehen kanssa.
tiistai 1. toukokuuta 2012
Toukokuun eka
Edelleen hauskaa vappua! Päivä on sen verran kylmä, ettemme vielä ole tohtineet mennä terassille, mutta suunnitelmissa on avata kuoharipullo vielä tänään, sen jälkeen kun on rahdattu paksut peitot ja palttoot ulos. Aurinko paistaa terassille vasta loppuiltapäivällä.
Tässä kuitenkin meidän pihasta kevään merkkejä eiliseltä päivältä Lehtikuusi kukkii ja koivu on hiirenkorvalla!
Pieniähän nämä vielä ovat, mutta ilmiselviä lehdenalkuja. Eilen tuuli sen verran navakasti, että kuvaajan oli pakko ottaa oksasta kiinni.
Tässä kuitenkin meidän pihasta kevään merkkejä eiliseltä päivältä Lehtikuusi kukkii ja koivu on hiirenkorvalla!
Pieniähän nämä vielä ovat, mutta ilmiselviä lehdenalkuja. Eilen tuuli sen verran navakasti, että kuvaajan oli pakko ottaa oksasta kiinni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)