keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Räystäät tippuu!

Noinkohan kevät jo koittaisi tännekin, kun räystäät tippuvat ja jääpuikkojen nokasta valuu vesi tippa kerrallaan? Vinkeän näköisiä puikkoja, eikös vaan?


Vielä yöllä tai ehkä jo illalla oli satanut lunta niin paljon, että auton katollakin oli aamupäivällä viiden sentin kerros. Kun mies lähti iltapäivällä omille asioilleen, oli lumi jo sulanut. Kuten kuvan sinisestä taivaasta voi päätellä, on ilma mitä ihanin. Aurinko on paistanut koko päivän. Mustarastas otti aurinkoa talon nurkalla, mutta ilmeisesti kuuli, kun räpsäytin kameran päälle ja hävisi salamana ennen kuin ehdin ottaa kuvan.

Kun minä tein eilen hyviä ostoksia, oli mies tänään yhtä tyytyväinen. Hän oli käynyt silmälasikaupassa ja tilannut sekä luku- että moniteholasit. Optikko oli ihmetellyt, miten vanhoilla laseilla ylipäätään enää on nähnyt yhtään mitään.

Minä olen viettänyt päivää pääasiassa kutomalla sukkaa, edelleen Japanin tuhoalueen asukkaille lähetettäväksi. Saa muuten nähdä, miten meidän autokaupoillemme käy eli onko ylpeänä esittelemäni auto hurahtanut valtameren syvyyksiin vai olisiko se ehtinyt lähteä matkaan jo ennen tsunamia. Joka tapauksessa tulo viivästyy, kertoi autokauppias, joka ei vielä osannut tarkemmin kertoa kaaran kohtalosta. Pidetään peukkuja!

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kävipä tuuri

Mies lähti lapsensa kanssa ostoksille. Toinen tytär, joka on aika taitava pianisti, mutta viime vuosina päässyt harvoin soittamaan, sai sähköpianon. Musiikkikaupassa oli parhaillaan erikoisen hyvä tarjous ja molemmat palasivat matkalta tyytyväisinä. Tytär ilmeisesti parhaillaan asentaa kotonaan jalkoja soittopelin alle tai kalustaa pientä kämppäänsä uudelleen. Isänsä lupasi ruveta ottamaan selvää soitonopettajasta, jotta ruostuneet taidot palautuisivat.

Minä lähdin sillä aikaa Prismakauppaan toimittamaan asioita. Kävi tuuri minullakin. Kun en syksyllä löytänyt mistään Kuoma-saappaita, joita ovat lyömättömät huonojalkaiselle mummolle, niin nytpä löysin! Vanhoissa ei oikein ole enää pohjista tietoakaan, kun ne ovat irronneet vähitellen kappale kappaleelta, joten nyt vain elän toivossa, että pian tulisi oikea kevät ja kuomaset lähitisivät viimeiselle matkalleen. Lisäksi ostin lämminvuoriset tohvelit, hinta karvan verran alle 18 euroa miinus 70%! Ostin myös muutaman kerän iloisen värisiä sukkalankoja japaninsukkia varten. Kolmas pari on nyt puikoilla. Yksi kerä, se pinkinkirjava Nalle tosin lähti saman tien tämän Toisen tyttären mukaan. Prismakauppa ei tunne muita langan valmistajia.

Onni potkaisi jo menomatkalla. Meillä on kaupungissa 40 kilometrin kattonopeus, joka on hyvä asia, vaikkei sitä moni kunnioitakaan. Nytkin minä taisin olla jonkun mielestä tien tukkeena, kun ohitseni singahti jonosta toinen tai kolmas auto aika vauhdilla. Mutta heh, paha sai palkkansa: poliisisetä oli käsi pystyssä odottamassa ja ohjasi auton sievästi sivukadulle. Takanani tuleva autoilija varmaan virnisti yhtä tyytyväisenä kuin minäkin.

Mennessä aurinko paistoi, mutta tulomatkalla osuin paikalliseen lumisadekuuroon. Lunta tuli todella sankasti. Muutaman kilometrin matkalla sade tosin ehti jo lakatakin. "Uusi lumi vanhan surma", sanoi edesmennyt ex-anoppini, joka yleensä tiesi nämä asiat.


Samasta tulppaanivaasista, jonka jo kerran kuvasin, nousee tänään SPR:n Japanin hyväksi myynnissä oleva pikkuinen amigurumi. Tilasin näitä kaksi ja lisäksi mm. Inge Löökin iki-ihania mummo-kortteja. Niitä pitäisi hankkia lisää, kortteja nimittäin.

Luontoilmiöistä kannattaa mainita sepelkyyhky, jonka kevätkujerruksen kuulimme tänään sisälle asti. Tervetullut kevään merkki! Käpytikka on naputellut jo pitkään jonkun sähkötolpan päässä ja hakenut lintulaudalta siemeniä ja talia, mutta en ole sitäkään saanut kuvaan. Kyyhky varmaan istui sähkölangalla, mutta kumpikaan ei viitsinyt nousta katsomaan. Ihmettelimme muuten eilen, olisiko joku haukka tai pöllö lähistöllä, sillä lintulaudalla ei ollut varmaan kukaan käynyt koko päivänä.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kuka mitä missä milloin

Sainpa  vaikean tehtävän Tanskulta. Kertoako totta vai pitäisikö jaaritella sitä sun tätä, kas siinä vasta pulma.

Kuka ja mitä
Elän elämäni parasta aikaa. Olen toukokuussa 63 v. eikä vanhenemisessa ole muuta haittaa kuin raihnastuminen. Verenpainetauti ja muut alkoivat tosissaan vaivata jo toistakymmentä vuotta sitten ja luultavasti saan perimän lisäksi kiittää niistä ankaraa työstressiä ensin yhdessä ja sitten toisessa työssä. Stressin aiheutti aivan liian suuri työmäärä, jota lopuksi höysti ankea työilmapiiri. Olen varmaan aina ollut tyypillinen työnarkomaani ja nauttinut työstäni, mutta vauhti kiihtyi loppua kohti liikaa eikä pelkästään omasta tahdostani. Yhden kerran luulin jo kuolevani illalla työpaikalle. Paljon myöhemmin, kun lääkäri tutki EKG:täni, oli hän sitä mieltä että kyseessä on vain virhe. Minä uskon edelleen, että se oli pieni infarkti ja vakava varoitus minulle.

Nyt olen tyytyväinen eläkemuori. Ennen työn ulkopuolisesta elämästä nauttimiseen ei oikein ollut aikaa, kun piti mennä vaan. Harmikseni en kuitenkaan päässyt työllä rikastumaan, vaikka ei silläkään oikeastaan ole väliä. Harrastukset loppuivat ajan puutteeseen. Mutta onnekseni samaan aikaan eli vähän toistakymmentä vuotta sitten käveli tämä elämäni mies vastaan ja alkoi uusi elämä. Tai oikeastaan minä kävelin ohi ja mies odotti terassillaan. Ilman häntä olisin varmaan murtunut taakan ja vaivojeni alle.



Se oli silloin sitä ikäsyrjinnän pahinta aikaa, jolloin isolle firmalle oli tärkeää saada imagoonsa sopivaa nuorta väkeä sisään ja vanhat änkyrät ulos.En ollut ainoa, joka sai lähteä.

Viimeinen työpaikkani tämän edellisen kauhukokemuksen jälkeen oli elämäni vaativin ja ihanin. En vain ehtinyt tai osannut miellyttää esimiehiä enkä joutanut muutenkaan puurtaessani hoitaa omaa peeärrääni tarpeeksi. Kun rupesi tulemaan puukkoa selkään, ei tukijoita ollut riittävästi. Itse tiesin tekeväni hyvää työtä tai ainakin niin hyvää kuin osasin. Oli vain ajan kysymys, milloin minut olisi irtisanottu, mutta ehdinpä itse ensin. Seurasi työttömyysputki ja putken päässä odotti eläke.

Missä ja milloin
Aloitin ensi parkaisuni Helsingin Naistenklinikalla. Koti oli maalaistalo pohjoisella Uudellamaalla. Talvet olivat tietysti koulua ja aika usein lisäksi navettatöitä, kesät monipuolisesti ja runsaasti maatalon töitä ulkona ja sisällä. Kesäloman vietosta en tiennyt mitään eikä lapsuudestakaan ole jäänyt oikein mitään muistoja.

Ylioppilasjuhlien jälkeinen kesä meni töissä - sinä kesänä taisin myydä salaojaputkia - syksyllä alkoi talouskoulu ja sitten pääsin opettajaopistoon Helsinkiin ja asutuin ensimmäiseen alivuokralaiskämppään. Tsekkoslovakian miehitystä kuunneltiin toisen alivuokralaisen radiosta - siihen aikaan asuin Otavan omistajasuvun leskirouvan kirjastohuoneessa. Menin naimisiin jo opiskeluaikana, ja muutimme pikkuriikkiseen yksiöön Ruskeasuolle. Lapsi syntyi vuotta valmistumisen jälkeen ja pääsimme Haagaan isompaan vuokra-asuntoon. Ensimmäinen oma asunto olikin jo koppava rivitalohuoneisto Vantaalla. Emme olleet rikastuneet, mutta ehdot olivat sellaiset, että pienellä rahalla pääsi omaan kiinni. Lapsi oli silloin 2,5 v.

Kaikki ei mene niinkuin meinataan, vaan tuli avioero. Muutin lapsen kanssa Lohjalle. Työ muuttikin hetken päästä Helsinkiin ja minä ajoin päivittäin työn perässä siihen ja kahteen seuraavaankin työpaikkaan. Asuntoa ei vaihdettu enää ennen kuin tytär meni lukioon ja meistä tuli järvenpääläisiä. Täällä ollaan ja pysytään. Mies on kolmannen polven täkäläisiä ja vaikka minä vasta aikuisena muutin tänne, niin tämä oli jo vaarin isoäidin synnyinseutua. Tämä etäinen esiäiti syntyi vuonna 1811.

Kilpailua, arvontaa ja omiakin suunnitelmia

Siirryttiin turhanaikaiseen kesäaikaan ja nyt minua unettaa entistä vähemmän. Mutta käyhän tämä Nukkumatin odottelu näinkin. Päivän kuvasaaliin parhaiten onnistunut otos oli tämä kuva tulppaanikimpusta. Epäonnisimmat kuvat olivat pellon laidassa lähtövalmiina olleesta jäniksestä. Lukuvalomme ja toisen seinän ikkuna heijastuivat pahasti illanhämyiseen kuvaan ja mokoma vielä tärähtikin.  Ei tullut tällä kertaa kuvaa pupujussista.

Tulppaanit ovat Pirkka-tarjouksesta, jonka ostin jo muistaakseni torstaina.


Löysin äsken Koti kolmelle -blogista mukavan kevätarvonnan, jossa Anne lupaa palkinnoksi kassillisen mukavaa tavaraa:


Arvonta tapahtuu 10. huhtikuuta. Tämä Anne rupeaa rakentamaan taloa ja on juuri saanut rakennusluvan. Siitä onnittelut!

Meille riittää toistaiseksi naapurin rakennusurakan seuraaminen, mutta jahka kevät koittaa ja lumet sulavat, niin meillä olisi tarkoitua aloittaa talon ulkomaalaus, rännien korjailu ja sen sellainen. Samoihin aikoihin olisi tarkoitus teettää kesävesijohto terassin pieleen. Jouduimme valitettavasti luopumaan kaivosta, josta saatiin ulkovedet.  Juomavedeksi se ei enää kelvannut, mutta kävi hyvin puutarhan kasteluun ja vesikin yleensä riitti koko kesäksi. Kaivon päällä on jo nyt uuden talon perustukset.

Melkein unohtui. Meidän upea Prima Vista -kuoro voitti eilen Suomen paras kuoro -kilpailun semifinaalin osakilpailun. Kuoro aloitti seurakunnan nuorisokuorona. Nyt eivät ainakaan kaikki laulajat ole enää ihan niin nuorisoa, enkä tarkkaan ottaen tiedä, miten tiukka side heillä seurakuntaankaan on, mutta johtajana on edelleen kuoron perustanut kanttori Heikki Ruokonen. Meidän perhekunnastamme ei enää ole laulajia, vaikka läheltä liippasi vieläkin. En ole ikimaailmassa äänestänyt yhdessäkään telkkarin ohjelmassa, en edes missikisoissa, mutta nyt äänestin ja vielä isäntäkin äänesti.

Viikonloppua vietin lukemalla herttaista lukuromaania, joka sai hyvälle tuulelle. Ja välillä kutomalla sukkaa. Sukat lähtevät Socks for Japan -kampanjaan. Rahan lähettäminen vaikka Punaiselle ristille on tietysti

paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin ostaa tai kutoa sukkia ja postittaa ne avun tarvitsijoille. Toisaalta näen sen ikään kuin konkreettisena kädenpuristuksena, ihmiseltä ihmiselle. Minun muutama sukkaparini on kuin hyttysen pissi, mutta monesta maasta on lähetetty jo sadoittain uusia sukkapareja. Tuolta kotisivulta ja naamakirjasta löytyy tarinoita ja ohjeita.

Jokohan nyt näkyisi Nukkumattia?

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Joutsenia!

Päivä oli kaunis ja sen kruunasi illansuussa joutsenparin lento melkein päämme yli. Olimme menossa kauppaan ja seisoimme liikennevaloissa, autossa siis. Ah, olisipa kamera ollut kädessa! En tiedä, oliko tämä vain harhaileva vaiko määrätietoisesti järvelle muuttava pariskunta. En tiedä sitäkään, onko siellä tänä talvena ollut sellaista sulaa, jossa linnut olisivat talvehtineet. Niin tai näin, ne olivat kevään ensimmäiset joutsenet!

Lumetkin hupenevat vauhdilla, mutta meidän pihatiemme, kujasesta puhumattakaan, on aika liukas.Ne kohdat, jotka eivät ole jäisiä, ovat puolestaan paksussa sohjossa.

Aamulla heräsin siihen, kun talon seinällä ihan sänkykamarin kohdalla joku kolisteli. Tiesin jo etukäteen, että seinässä olevaa ylimääräiseksi jäänyttä sähköjohtoa tullaan poistamaan lähipäivinä, joten en säikähtänyt, vaan hiippailin varovasti alakertaan. En näet muistanut ihan tarkkaan pihapihlajan ja johtojen sijaintia ikkunaan nähden enkä jäänyt arvuuttelemaan, pääseekö vieras meis kurkistamaan ikkunasta sisään.

Tuon kuvan otin myöhemmin, kun kaveri jo irrotti johdon toista päätä tolpasta. Tähän asti raksalle on mennyt sähkö meidän mittarimme kautta, mutta nyt viimeinenkin napanuora tonttimme toiseen laitaan on katkennut.  -

Tämä ennen niin kaunis pihlajamme alkaa valitettavasti olla jo katkaisukunnossa.  Lumien sulettua pääsemme tutkimaan, voiko sen katkaista itse vai kulkeeko meidän oma talojohtomme kovinkin pahasti oksien läpi. Ja siis sitä, onko pihlaja tosiaan jo pakko katkaista. Sitä en haluaisi, mutta jos suurin oksa on jo kuollutta, niin ei se kovin kaunis pihakoristekaan ole.

Pihlajantaimia, isompia ja pienempiä on pitkin pihaa, mutta tämä varmaan on kasvanut vuosikymmenet talon nurkalla. Ehkä siitä alkaen, kun talomme siirrettiin nykyiselle paikalleen 1890-luvulla? En tosin tiedä, miten vanhaksi pihlaja elää. Porstuan ovi ja rappuset ovat aikaisemmin olleet tällä sivulla ja pieni pihlaja on varmaan joskus istutettu rapun pieltä koristamaan.

Kävimme mummulassa tänään. Äiti oli oikein reipas, tunsikin minut ja tuli istumaan samaan seuraan kanssamme. Pitkästä aikaa hän otti osaa keskusteluun, vaikkei ihan kaikkea muistanut oikein. Muisteli kirjoitaneensa ylioppilaaksikin, mitä hän ei ole koskaan tehnyt. Olisiko niin, että se on ollut hänelle yksi elämän suuri trauma, kun sodan ja ehkä perheen talouden takia joutui jättämään koulunsa keskikouluun, vaikka pääsikin jatkamaan opintoja? Tällainen piirre ei ole aikaisemmin tullut esille. Isä sitten vaan ohimennen huomautti, että eihän äiti ole ylippilas ja opistoon pääsi keskikoulupohjalla.

Keskustelu jatkui muista aiheista. Puhuttiin vanhoista sukulaisista ja muun muassa siitä, miten suvussa ja tuttavapiirissä on vanhoja, vielä jakamattomia perikuntia eikä pelkästään tästä vaan myös edellisestä sukupolvesta alkaen. Lisäksi sain taas yhden palan sukuun liittyvään palapeliin, kun isä mainitsi erään nimen, jota olen ihmetellyt. Sen omistajaksi osoittautui isän tädin toisen miehen tyttären mies. Näin näitä aukkoja kuroutuu yksi kerrallaan umpeen.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Superlonia kenkään

Lääkärireissu tuli tehtyä ja hoito-ohjeet saatua. Kiireellisin asiani oli uusia reseptit, kun yksi lääke on lopussa. Tietysti mun piti ruikuttaa samaan rahaan kaikista vaivoistakin. Onneksi yksikään ei osoittautunut kuolema enteileväksi eivätkä siis anna aihetta merkittäviin toimenpiteisiin. Esimerkiksi nivelten kipuilu, kuiva iho, turpoavat nilkat ja särkevä selkä kyllä kirjattiin huolellisesti, mutta siinä se. Sydän tikutti tasaisesti, verenpaine sai arvosanan kiitettävä eivätkä keuhkot tietenkään lääkärille rahisseet yhtään. Kuten arvasin, läski oli kaikkien vaivojen äiti, mutta laihdutuskuuriani kiiteltiin ja kannustettiin - hittolainen - vähentämään vielä puolet syömisistä. Toki sain myös lähetteen labraan ja lääkäri lupasi soittaa tuloksista. Kokeisiin pitää mennä muutaman viikon sisällä, mutta ehkä en vielä tällä viikolla jaksa tehdä toista aamuretkeä kylille.

Kipeää kantapäätä varten lääkäri neuvoi askartelemaan superlon-tyynyn kenkään. Mistä minä nyt sen superlonin tempaisen? Muovikauppaa ei ole näissä maisemissa enkä edes kehtaisi mennä ostamaan 10 x 10 sentin palasta. En viitsinyt mainita, että olen yleensä kotona joko sukkasillani tai paljain varpain, joten moiset jalkatuet eivät oikein pysy paikallaan. Pitää varmaan taas opetella käyttämään Aino- tai Reino-tossuja. Kumpaakin tohvelilajia on talossa, joskin Reinot lonksuvat, kun ostin vahingossa numeroa liian suuret.

Kun sitten vielä teimme matkan eläinruokakaupan kautta apteekkiin ja postiin, niin iltapäivänkin ohjelma tuli suoritettua. Eläinruoka on säkillinen auringonkukansiemeniä talven laihduttamille oraville ja pikkulinnuille. Siitä tulikin mieleen tuore koiranpaska ihan rappusten vieressä. Vakiopuheenaihe keväällä. Miten ihmeessä joku voi laskea lemmikkinsä juoksentelemaan vapaasti naapurin pihaan? Kun meillä oli koira, niin se, tai paremminkin kaikki he, niin osasivat asioida kauempana omasta pihasta, mutta ei ollut konsti kiskaista narussa olevaa koiraa kauemmas myös naapurin postilaatikosta. Mainittu syyllinen ei ole voinut olla minkään mittaisessa vieterissä, sillä tielle ja postilaatikolle on matkaa ainakin muutama kymmenmetrinen. Häpeä koiranomistajalle. Valitettavasti kakkakikkareesta ei voi tunnistaa omistajaa eikä koiraa. Iso koira se ei kylläkään voi olla, eikä tämä tässä ainakaan, joka on kuvattu pari kesää sitten.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kevätpäiväntasaus

Voi vitsi, kevät tulee ihan väkisin vaikkei uskoisi. Nyt on kevätpäiväntasaus ja kesäaika alkaa ensi sunnuntaina, Mariana. Varis Vaakku oli heti pihassa, kun vein jänisten kaurat vähän liian aikaisin hangelle. Hän ei halunnut tulla kuvatuksi, vaan katsoi sillä aikaa kun viritin kameraa. Sen sijaan mustarastaasta sain eilen kuvan. Tämä veitikka, leski tosin, on viettänyt jo monta talvea meidän pihassa. Puoliso oli luultavasti se mustarastas, joka oli jäänyt taannoin jonkun auton alle, ei onneksi meidän. - Valkeaa hankea vasten ei ollut toivoakaan saada parempaa kuvaa.


Mitä sanookaan Vuotuinen ajantieto tästä viikosta? Kellojen siirtämisestä ei sano mitään. En minäkään keksi siitä mitään hyvää sanottavaa.

Kesäpäiväntasaus on joskus ajoittunut Rekon eli Gregoriuksen päivään, joka oli jo toista viikkoa sitten, 12.päivä. Siitä on erilaisia värssyjä, selkokielisin Gananderin sanakirjassa vuodelta 1789: " Kriu krau Kreun päivä, tasan yö, tasan päivä".  Ganander selitti, että Kriu krau tarkoittaa maakurkea.

Lisää ajantietoa: tänään on Pentin päivä, joka entisaikaan kulki Etelä-Pohjanmaalla Mato-Penttinä. Nimittäin silloin käärmeet eli madot nousivat paistattelemaan päivää onkaloistaan. Aika aikaista on käärmeille, eikä ajantietokaan siihen usko, vaan kertoo, että päivä on ollut apotti Benediktus Nursialaisen muistopäivä ja hänen tunnusmerkkinsä oli käärmeen kuva. Tämä varhainen Pentti kuoli 21.3. vuonna 543. Siitä ei ole mainintaa, kuoliko marttyyrinä vai muuten vaan.

Kaikenlaisen turhanpäiväisen jaarittelun päätteeksi oikein iloinen uutinen. Tytär osti itselleen asunnon, pankin rahoilla tietenkin, mutta joka tapauksessa tänään on kaupat tehty. Edellisen hän sai myytyä jo viime keväänä ja nyt vihdoin löytyi a) mieleinen b) yksinhuoltajaäidin rahavaroille sopiva. Tapettien katselu on kuulemma menossa. Taidankin lähteä kokeilemaan, onko hän jo ehtinyt töistä kotiin.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Maa järisi täälläkin

Ei tullut ollenkaan mieleeni, että istun kotona omassa tuolissani keskellä maanjäristystä. Ikkunat helisivät ja tuntui kuin aika voimakas pamahdus olisi sattunut vieläpä melko lähellä. Kirjaan: tänään kello 13.21 tapahtui 2,8 magnitudin maanjäristys, joka kesti muutamia sekunteja. Sen keskus sittemmin osoittautui olevan Mäntsälän Nummisissa Mattilan alueella ja vain muutaman kilometrin syvyydessä. Tärähdys tuntui Mäntsälän lisäksi myös ainakin Askolassa, Hyvinkäällä, Nurmijärvellä, Pornaisissa, Keravalla ja täällä meillä Järvenpäässä.

Kuulemma jossain on lamppujakin pudonnut ja seiniä haljennut. Meillä on lunta niin tiiviisti pihassa, että mahdollisia vahinkoja ei pääsisi edes tutkimaan, mutta tuskin mitään vahinkoa syntyi. Emme hoksanneet edes kunnolla säikähtää, ihmettelimme vain. Maanjäristykset etelä-Suomessa ovat kyllä harvinaisia ja siihen nähden tämä tuntuu aika voimakkaaltakin. Hyvä muistutus saatiin siitä, että emme me ihmiset vallan kaikkivoipia ole eli mitä hyvänsä voi täälläkin tapahtua.

Muuten päivä on huvennut ilman sen kummempia aikaansaannoksia. Sukankudin on sentään edistynyt jo toisen yksilön kiilakavennuksiin.

Kun ei nyt satu olemaan muista, tai ainakaan teemaan sopivia kuvia tarjolla, mainostan vielä uudemman kerran Wilhelmiinan arvontaa, jonka palkintona on tämä upea torkkupeitto.

Peiton alle voisi kääriytyä pakoon vaikka pelottavaa maailmaa.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kävin vaalikoneella

Ylen mielenkiintoinen oli käynti vaalikoneella. Tyyppi, jota alustavasti olen ajatellut äänestää, pääsi ranking-listallani tilalle 112. Ykköseksi tuli puolue, jota en arvele missään tapauksessa enkä olosuhteissa äänestäväni ja ehdokaskin oli ventovieras nimi. Kakkonen oli sentään tuttu puolue ja ehdokkaan nimikin oli tuttu, mutta vaalipiirin toiselta laidalta. Kolmas oli myös tuttu puolue, ei sama kuin edellinen, mutta ehdokas edelleen ventovieras. Tilalle neljä pääsi tietenkin eri puolue kuin yksikään näistä edellisistä eikä tämäkään tyyppi ollut edes nimeltä tuttu. - Ylen vaikeaa on päättää, ketä äänestäisi.Ehkä käyn lukemassa potentiaalisen kandidaattini nettisivuja ja mietin asiaa. Onhan tässä onneksi harkinta-aikaakin jäljellä.

En arvaa enää toista kertaa mennä kysymään neuvoa vaalikoneelta. On nimittäin vielä aika monta puoluetta, jota kone voisi minulle tyrkyttää... 

Tämä tässä on pelkkä kuvituskuva:


Sitten joskus kun pääsen tämän teoksen lukemisessa vauhtiin, voin kommentoida sitä, mutta teen sen varmaan toisessa eli Varalla- blogissani. Nyt käsillä on helppolukuisempaa, mutta yhtä lailla mielenkiintoista tekstiä. Sekin ehkä pääsee jossain vaiheessa blogiin.

Huom. tulin lisäämään tämän:

Wilhelmiinan ihanassa Kotiliesi-blogissa on menossa arvonta ja tämä huikea peitto on palkintona. Älkää vaan ottako osaa, että mulle jäisi paremmat mahdollisuudet voittaa...

Leppoisaa viikonloppua!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Tässä on jotenkin ollut vähän vaisu ja apea mieli, johtuen tietysti tuosta Japanin katastrofista, josta emme vielä edes tiedä, mihin se johtaa ja mihin päättyy. - Kiitos blogiystävä Una vinkistäsi! Minäkin kävin tilaamassa oman Amigurumini SPR:n Hyvänmielen kaupasta. Tämän kuvan napsaisin naamakirjasta.


Samalla tilasin muutaman muunkin tavaran, Martta Wendelin -pääsiäiskortteja ja sen sellaista.

Kevät sentään on tulossa, vaikka tänään ainakin täällä puhalteli vielä kylmä tuuli. Aurinko sentään paistoi ihanasti ja lisäksi eläinkunta näyttää vironneen talven jäljiltä. Mustarastas, tintit ja viherpeipot laulavat ihanasti ja satuinpa huomaamaan, miten herra Fasaani taaperteli pihassa. Onneksi hän ei vielä ole aloittanut kevätkonserttiaan. Tietysti kamera oli vielä yläkerrassa ja kun tulin kameroineni alas, oli lintu tietysti hävinnyt. Onneksi tämä pupujussi korvasi menetyksen: 


Tässä ei ole ainakaan mikään pyöreäpäinen citykani, vaan ihan oikea rusakko. Olisikohan nyt hankipoikaset tulossa, kun on noin tuhti?

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Hän ylpeänä esittelee aarteensa

Heh, tässä se aarteeni nyt on: Cajsa Wargin keittokirja vuodelta 1814, kolmastoista painos. Joku nuorempi omistaja on tuupannut oman ex libriksensä pilaamaan kirjaa. Kieltämättä, jos minulla olisi varaa, teettäisin sellaisen itsellenikin. Nyt ei ainakaan ole, ei tämän ostoksen jälkeen, mutta en voi mitään. Suupielet nousevat ylöspäin ja kyllä minä tästä präntistäkin aion selvän ottaa.


Teksti on mielettömän vaikeaa lukea, sivut ohkaista paperia ja kuten sanottu, hintaakin oli sen verran, että ei tätä missä tahansa sohvannurkassa lueskella. En aio valistaa miestänikään ostoksesta, vaan kiikutin tämän jo yläkertaan yhdessä muiden divarihankintojen kanssa. Kaksi nukenvaatekirjaa jostain 60-luvulta, jolloin näitä Tammen T-kirjoja julkaistiin sekä Mary Oljen ristipistokirja.


Nyt on aineksia askarteluihin, eikä haittaa vaikka maailma ympärillä kaatuisi, kuten pahalta näyttääkin. SPR muuten on jo aloittanut varainkeräyksen.

- Tästä katastrofista ajatukset siirtyivät Tsernobyliin. Silloin työkaverini vaimo oli raskaana ja heillä todella pelättiin. Sanoivat viranomaiset mitä tahansa, niin kuulemma autonpellit olivat aamuisin omituisen värisen pölyn peitossa. Yksi asiakkaani oli samaan aikaan työmatkalla jossain lähikaupungissa, olisikohan ollut Kiovassa. Muistan kuulleeni, etä hän kuoli myöhemmin syöpään. Tosin asioilla ei välttämättä ole yhteyttä keskenään, tai sitten on. Mutta eipä täältä kukaan ole hengissä selvinnyt, ei vaikka söisi tai olisi syömättä yhä vieläkin Tsernobyliä mukanaan kantavia suomalaisia sieniä.

Viimeinen viisastelu oli aasinsilta aloittamaani dieettiin. Toinen päivä menossa ja jo otin yhden varastossa olleen Da Capon välipalaksi. Muuten dieettikuri on pitänyt. Aamulla nautiskelin annoksen punajuuri-omenasalaattia, auringonkukan yms. siemeniä, yhden juustovoileivän ja paljon vihreää teetä. Päiväruoka: annos samaa salaattia, mutta höysteeksi ja kastikkeeksi kaadoin joukkoon purkillisen tonnikalaa öljykastikkeessa. Herkkua jäi vielä ainakin seuraavaksi aamupalaksi. Nyt iltaruoka ehkä lipsuu, kun tarjolla on kalakeittoa jossa on perunaa mukana. Runsaasti vettä, kun vain muistaisin aina ohimennessä juoda lasillisen. Vaa'an mukaan mitään ei vielä ole tapahtunut.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Valmiina lähtöön

Nyt jäi juuri sopivasti aikaa piipahtaa täällä tuttuja tervehtimässä. Tai siis huonosti kommentoituna, mutta hyvin luettuna eli yhteisesti kiitos kuulumisista, hyvät blogikaverit jotka lähiaikoina olette käyneet päivittämässä blogianne. Lähtövalmius on konserttiin, tänne .

Kun mies arveli laittavansa suorat housut jalkaan, niin minä myös tälläydyin parempiin ja jopa rintsikoihin, jotka nyt pusertavat ja painavat ja kiristävät. Eilen aloittamani niin sanottu painontarkkailu on erinomaisen paikallaan.

Päätin jättää leivän pois, perunan pois, pastan pois. Pulla jäi, sillä täytyyhän sitä ihmisellä jotain herkkua olla. Mies kyllä riemastui, kun kuuli että myös punainen liha ja porsas ovat nyt kiellettyjen listalla. Ei auttanut, vaikka lupasin sujuvasti tehdä sellaista ruokaa, jossa on molemmille sopivia aineksia. Eilen söimme savulammasta, joka sekin periaatteessa on mulla boikotissa sekä keitettyjä papuja ja punajuuria. Tänään syödään samaa, jos lammasta on vielä jäljellä sekä edellisten lisäksi kukkakaalia.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

11311

Reissu on reissattu ja oli kivaa! On se kumma, miten maailma voi parantua kolmen, neljän akan voimalla. Tulin jo eilen illansuussa kotiin. Matkasta ei sen enempää enkä kuviakaan esittele ns. sattuneesta syystä. Tämä vanha vellikello saa todistaa, että jossain matkan päässä on käyty. "Todistuskappale" tärähti joka kuvassa, tai paremminkin kai kamera, mutta tuolla katoksessa se kuitenkin on, vaikkei uskoisi. Maakunta oli Häme.


Mutta itku pitkästä ilosta. Tämä päivä on jälleen yksi niistä, jotka jäävät historiaan ja hidasjärkisemmänkin mummon muisiin. Yhdestoista kolmatta yksitoista, niin, se oli se kamala Japanin maanjäristys ja tsumani ja mitä kaikkea vielä kuulemmekaan. Japani on kuulemma hyvin valmistautunut tällaisiin tilanteisiin ja silti jo tänään muulle maailmalle on lähetetty avunpyyntö. Se kertoo jotain katastrofin koosta. Mutta oli myös äärettömän surullista kuulla telkkarissa säteilyturvallisuuskeskuksen johtajan mainitsevan, että niin Japanille kuin Yhdysvalloillekin on useampaan kertaan painotettu tiettyjen varajärjestelmien puutteista. Ajatuskin ns. Kiina-ilmiön toteutumisesta karmii selkäpiitä. Sitähän historia ei vielä ole kokenutkaan, vaikka läheltä on pitänyt. Mitään ei opita mistään, me maailmanvaltiaat.

Thaimaan tsumani tuli väistämättä mieleen. Ihan läheltä se ei meitä kulkenut, vaikkakin lähempää kuin tiesin. Luin vasta entisen, oikein kaukaisen työkaverin haastattelun. Hän menetti siinä vaimonsa.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Yökylässä omassa blogissa

Minun piti rientää ajoissa nukkumaan herätäkseni ajoissa, mutta miten nyt tässä vielä roikunkin. Tai siis en turhan takia, vaan kävin nettidivarissa tekemässä  löytöjä. Tulossa on Mary Oljen ristipistokirja, kaksi nukenvaatekirjaa ja kruununjalokivenä ruotsalaisen Cajsa Wargin keittokirja vuodelta 1814, joka sentään ei ole ihan esipainosta, joka on julkaistu joskus 1700-luvulla. Kyllä tämäkin kelpaa. Toivottavasti pystyn lukemaan vanhaa fraktuuratekstiä ja ymmärtämään vanhaa ruotsia. Jännityksellä jään odottamaan pakettia, joka tosin tulee vasta sitten, kun rahat on kauppiaan tilillä. Älkää kysykö hinnasta. En aio kertoa, mutta tietenkään se ei ollut halpa. Koskas aarteet halpoja olisivat olleet?

Päivä on ollut kiireinen. Valmistauduin parin päivän matkalle eli kävin ostamassa liput, hakemassa rahaa seinästä, ostamassa pari pulloa cavaa viemisiksi tai siis oman joukkomme iloksi ja niin edelleen.

Kesän remonttia suunniteltiin tutun rakennusmiehen kanssa. Kuulimme myös yhden suru-uutisen, sinänsä odotetun ja perheelleen helpottavankin. Vainaja ei ollut sukua eikä ystäväkään, vaan naapurustosta.

Tuntuu kuin päivälle olisi ollut asiaa lähes laitoja myöten. Loppuajan neuloin hartianlämmitintä, jonka arvelen somistavan olkapäitäni ensi sunnuntain konsertissa. Tässähän tätä ohjelmaa oli.

Nyt seuraa parin päivän blogipimento, minipaasto, jonka kyllä korvaa moninkertaisesti ystävien tapaaminen. Tämä on perinteinen, joka vuosi toistuva riemullinen maailmanparannusreissumme. Aina seuraavana vuonna jatkamme juttua siitä, mihin edellisenä talvena lopetimme. Siinä käsitellään omat ilot ja surut ja tietty, juorutaan vähän poissaolevistakin.


Vaan yksi on joukosta poissa, kuten laulussakin sanotaan. Naistenpäivän aamuna kuusi vuotta sitten hän nukahti viimeisen kerran rakkaan aviomiehensä syliin, aamuauringon paistaessa sisään olohuoneen ikkunasta. Kivut oliva poissa, kun enkeli kävi noutamassa hänet toiseen kotiin. - Sinua muistelemme ja ikävöimme nytkin, rakas ystävä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Haastettaisko riitaa?

Naapurin raksa koettelee hermojamme. Yllättävää kyllä, sillä alkuun kaikki oli pelkkää mettä ja hunajaa. Raksapojissa ei varmaan mitään vikaa ole edelleenkään, paitsi että pitävät autojaan meidän ajotiellä, hittolainen. Katu päättyy tontin sillä puolella, mutta jatkuu meidän tontin kohdalle "pihaan on ajo sallittu" -kyltin alla pitkin kevyen liikenteen tietä, suomeksi kävelytietä. Automme ei ole vielä oppinut lentämään.

Meidän nurkalta tie jatkuu edelleen kävelytienä ja täyttyy lapsiaan ulkoiluttavilla isillä ja äideillä, koirankusettajilla, tietä pitkin hiihtävillä tai tielle laskettelevilla koululaisilla ja mummoilla (mummot ei yleensä hiihdä). Periaatteessa ja lain mukaan kujalle ei ole asiaa edes mopoilla, isommista ajoneuvoista puhumattakaan. Postiautokin oppi vihdoinkin kääntymään meidän pihassa ja iso roskisauto peruuttamaan kiltisti sallitulle kujalle.

Mutta mitä tekevät nämä raksaäijät? Kujalla seisoo joka päivä kolme - neljä paketti- tai henkilöautoa aamusta iltaan tukkimassa koko kapean tien, jolloin meille ei pääse muuten kuin em. kävelytietä pitkin. Yhdenkin auton kone käy ilmeisesti koko päivän. Nyt en siis puhu hiekka-autoista enkä tontilta jätemaata hakevista autoista enkä erilaisia talonkappaleita, eristysvillapaaleja tai muuta sen kaltaista tavaraa roudaavista rekka- tai kuorma.autoista, vaan duunareitten omista ajopeleistä. Isojen autojen on pakkokin päästä tontille JA valitettavasti tilapäisesti sulkea pääsy eteenpäin. Sekin tietysti on liikaa minuuttiaikataululla ajavalle roska-autolle. Siihen havahduimmekin, kun roskapyttyä ei tyhjennetty kolmeen viikkoon. Tänään roskis kävi kello 22.00.

Mies on nyt kahteen kertaan reklamoinut pomoportaaseen ja tilanne ei muuta kuin pahenee. Nyt on mitta täysi. Katsotaan mitä tapahtuu, sillä vielä on yksi ruuvi, jota voi kääntää. -  Tänään ilmeisesti oli menossa valu ja tosi iso auto yritti ajaa pitkin kävelytietä tontille. Kun se ei näiden tientukkijoiden takia onnistunut, niin yritti kääntää rakkineensa meidän pihan sisääntulossa, vaan ei mahtunut ja joutui peruuttamaan monta sataa metriä ja ajamaan kiertotietä. Mahtoi kuski kirota.

Arvatkaa vaan miten pelottavalta iso auto näytti, kun siinä oli pystyssä tuo punainen hökötys, joka ylittää talonkin korkeuden. Kuvassa ainakin. Tämä siis yritti peruuttaa meidän pihakiven ja katajan ja angervoaidan välissä ees-taas jurraten. Kuskin taitoja voi kiittää, sillä ainakaan postilaatikko ei kaatunut, mutta miltähän näyttää nurmikko keväällä? Paha kyllä, kun ei tullut mieleenkään ottaa kuvaa tilanteesta.


- Punainen hökötys näyttää avattina tältä. Ymmärrykseni mukaan tiellä oli toinen, ns. kura-atuo, josta tämä pitkä putki kiidätti sementtiä tai mitä lie, suoraan oikeaan kohteeseen. Se ei näy kuvassa, kun on vaalean talon takana.


Mies, joka kihisi kiukkua, sanoi heräävänsä ajoissa ja lähtevänsä "toimittamaan asioita". Paras onkin, ennen kuin poliisi tulee ja nappaa meille sakot kevyen liikenteen tiellä ajamisesta.

P.S. Terveiset kaikille naispuolisille Naistenpäivän viettäjille. Tulin jatkamaan tähän perään. Mies kävi tänään paikalla ja kuulemma ensi viikolla tilanne paranee eli autot siirtyvät tontille. Hyvä niin eikä tarvinnut ruveta rähisemään ainakaan vielä.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Asiasta toiseen

Ei viikonloppua ettei tuttua nimeä kuolinuutisissa. Näin sitä tietysti tässä iässä tapahtuu, varsinkin kun tuppaavat nuo kuolinilmoitukset olemaan vakioluettavaa. Nuorempana niihin ei kiinnittänyt mitään huomiota. Jos vainaja ei ole omaa ikäluokkaa, niin sitten on nimeltä tuttu julkisuuden henkilö, mutta entistä useammin myös oman lapsen ikäinen, tuttu tai tuntematon. Tällä kertaa luin kollegan poismenosta. Hän oli syntynyt samana vuonna kuin mieheni.


En voi sanoa, että olisimme olleet ystäviä, joten en varsinaisesti osaa surra häntä. Kuitenkin törmäsimme eri yhteyksissä, työkuvioissa, vuosien mittaan. Vahva, huippulahjakas nainen, jonka kynttilä ei koskaan jäänyt vakan alle piiloon. Vahvakin puu kaatuu myrskyssä, mutta näinhän kaikille käy ennen pitkää. Nyt se tapahtui turhan varhain. Parin päivän päästä tulee rakkaan ystävän poismenosta kuusi vuotta. Kukka hänenkin muistolleen.

Mutta asiasta toiseen. Sitä nimittäin tuppaa eksymään asiasta toiseen, kun rupeaa selaamaan papereitaan. Löysin tänään nipun epämääräisiä paperiarkkeja, joihin olen raapustellut sukutietoja sieltä ja täältä. Yhdessäkin oli huomautus: "Hae lisää" ja minähän rupesin hakemaan. Olin ilmeisesti joskus kuvitellut, että tämä Conkordia Emilia Charlotta olisi saattanut olla vaikkapa mummini sukua. En saanut langanpäästä kiinni vieläkään, mutta paperi pitää säilyttää, sillä jostain olen napannut siihen myös tiedon, että tämän Conkordian täti oli Ristiinan kanttorinvaimo ja kanttori mahdollisesti oli vaarini äidin lankomies. Nyt säilön nämäkin irralliset arkit muiden sukupaperien joukkoon samaan laatikkoon, josta jonain kauniina päivänä kaivan ne esille ja rupean järjestelemään. - Nyt on menossa viimeisten paperikasojen järjestely ja tämä se vasta on hidasta, varsinkin kun eksyn koko ajan sivuraiteille ja rupean puuhastelemaan jotain muuta.

Tämä on ollut upea laskiaissunnuntai, siis sään puolesta. Toivottavasti muut ovat ulkoilleet minunkin edestäni.


  Viherpeippo ja sinitiainen kävivät lintulaudalla, mutta muita lintuja en ole tänään nähnyt.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Sormet liimassa

Tein äsken muutaman onnittelukortin, joita en aio esitellä. En ole mikään kortintekijävirtuoosi, mutta ihan tyytyväinen olen silti itse aikaansaannoksiini. En näytä kortteja, vaikka niiden saajat eivät tosin tietääkseni harrasta bloggailua. En kuitenkaan ota riskiä. Sitä paitsi korteissa on kopioita eräistä vanhoista valokuvista tästä samasta porukasta, joten ei senkään takia. Muuna rekvisiittana käytin lehdistä leikkaamiani kuvia, kiiltokuvia ja kuvioituja kartonkeja. Sormet ovat liimassa.

Tämän kuitenkin haluan  esitellä:


Nyt en varmasti muista, kenen kirjallisuutta harrastavan blogitutun blogista tämän löysin, mutta tein kyllä hyvän löydön. Kaksi rohkeaa ihmistä on perustanut aivan uudenlaisen kirjakerhon. Ensimmäinen jäsenkirja on Antti Leikaksen (vai sanotaanko Leikkaan?) esikoisteos Melominen, joka on Siltalan kustantama. En kerro enempää, mutta linkistä pääsee PEKKin omille sivuille.

Tuo ensimmäinen kirja tuli viikolla postilaatikkoon, mutten ole ehtinyt vielä sen kimppuun. Kansi on harvinaisen upea, kuulemma myös Hesarin viime sunnuntainen kritiikki oli hyvä. Ei muuta kuin menestystä esikoiskirjailijalle ja Pienelle esikoiskirjakerholle.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kevättä tekee...

Kevät on tulossa ainakin siitä päätellen, että tienvarsien lumikasat ovat tosi likaisen värisiä, mustia suorastaan. Mutta noki sulattaa lumen, joten eiköhän tuosta epäesteettisestä näystä selvitä. Mies kertoi toisesta keväänmerkistä. ensimmäinen meidän pihan paluumuuttaja on saapunut: viherpeippo. Se tosin voi talvehtiakin täällä, mutta kun ei koko talvena ole ilmoittautunut lintulaudallakaan, niin eiköhän tuo Viron puolelta lentää liihottanut tänne. Tervetuloa!

Nyt ei ole ajankohtaisia kuvia, mutta sentään tämän vuoden puolelta kuva, jossa lumi oli valkoista, uutta lunta.


Päivän ohjelmassa on ollut sukankutomista, tietokoneasiointia, parin lankakerän ostamista ja mikä tärkeintä, käynti mummulassa. Mummu istui kiikkustuolissa puhumatta sanaakaan, ei edes tervehtinyt vävypoikaa. Hän oli luultavasti aika hämmentynyt, kun siivoojat olivat parhaillaan paikalla, sitten tupsahdimme me ja vielä hetkistä myöhemmin tuli hieroja. Siinä vaiheessa me poistuimme paikalta, mutta ehdimme kyllä hyvin jutella isän kanssa ja kuulla tärkeimmät ja uusimmat kuulumiset, joita tosin ei ollut. Kunnasta siis ei vieläkään ole tullut uutta tietoa kuntoutuksesta. 

Toinen tytärkin käväisi pikaisesti lääkärireissunsa jälkeen. Sairasloma jatkuu ja hän oli saanut vahvat lääkkeet, sillä influenssa on kääntymässä keuhkokuumeen puolelle. Voi kurjuuden kurjuutta, varsinkin kun talvilomakin olisi seuraavalla viikolla.

Se sitten laskiaisviikonloppu edessä. Ei muuta kuin liukasta laskiaista, mutta luita taittamatta!

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kevätaurinko paistaa

Ihana päivä! Tosin likaiset ikkunat muistuttavat ikävästi itsestään tällaisena päivänä, mutta ei anneta sen häiritä!
Ensimmäiseksi kiitän Seijastiinaa hienosta arvontapalkinnosta, jonka postipoika kiikutti tänään.

Palkinto sopii kuin nakutettuna keväiseen päivään! Kannattaa muuten käydä katsomassa Seijastiinan hienoja luontokuvia mm. koskikarasta. Tämä kuva ei ole kovin taiteellinen, kun yritin tuvanpöydän kulmalla saada kaikki mahtumaan samaan kuvaan: tinttikortin, suklaarasian, valokuva-albumin, keväisen luontokirjan ja vielä vähän ruusukuvioista käärettä, jonka sisään nämä oli pakattu. Luontokirjasarjaa minulla on jo ennestään, muttei tätä, joten se täydentää hyvin sarjaa hyllyssä. Siis sitten kun kirja on ensin tarkkaan tutkittu.

Kevätmieltä on tässä toisessakin kuvassa.

Nämä ovat eilisiä ostoksiani. Novitan Nallea, josta syntyy parhaillaan tuliaisssukka. Bambu-puuvillalankaa, josta tuli yksi tiskirätti, mutta josta ehkä tuleekin jotain muuta. Suloisia saippuoita tuliaiseksi.

Lepopäivä tämäkin

Kevättä rinnassa näin aurinkoisen päivän päätteeksi! Sen takia vaihdoin uuden blogipohjan, Itkupillin tuoreen Magnolian. Kiitos! Tämä on ihana enkä nyt aio pilata ensivaikutelmaa yhdelläkään kuvalla. Kuka tietää ja viitsisi neuvoa, miten saan muutettua otsikkotekstin vähän nätimmälle fontille?

Kun kampaamoreissun jälkeen toimittelin useita kauppa-asioita, olinkin sitten kotiuduttani niin naatti, että päätin pitää lepopäivän enkä edes haaveile siivous- tai järjestelypuuhista. Vielä äsken iltapesullakin tuli muistutus hiostavasta matkasta: otsalta valuva pesuvesi maistui suolalta ja jalkojakin vähän vippaa. Jalkoja, ei päätä. Ostin tuliaisia ensi viikon matkan varalle, mukaan lukien muutama lankakerä, väriä printteriin ja kaksi kirjaa.Miehelle oma reikärauta eli lävistin. Neljää lajia leipää ja kaksi tanskalaisen viineirin näköistä vaan ei makuista pullaa. Leikkeleitä, hedelmiä ja juustoa. Ynnä muuta. Ruokaa ei tarvinnut ostaa, sillä eilistä hernerokkaa jäi tällekin päivälle ja vielä huomisen lounaallenikin.

Kampaajalle tuleva seuraava asiakas, melkein hyppeli riemusta, kun aurinko paistoi ja sanoi hormonien ruvenneen hyrräämään! Juu ei, ei ollut kolmekymppinen ja vaan hyvinkin meikäläisen ikäinen tätönen. Huomasin, että minulla on vielä pitkä matka siihen hiusten harmaantumisasteeseen. Vaikka kyllä sitä meikäläiselläkin jo on omiksi tarpeiksi, Toinen vaarini säilåytti tummat, vahvat hiuksensa melkein elämänsä loppuun asti. Ehkä olen perinyt värin ja paksuuden sieltä.

Illalla mies istui tuolissa nenä punaisena ja jotenkin vaisun näköisenä. Jotain oli tapahtunut, mutta arvelin, että parempi antaa kertoa omaan tahtiinsa. Hän oli soittanut oikein hyvälle kaverilleen ja kuullut ikäviä uutisia. Eturauhassyöpä. Levinnyt niin, ettei voi enää leikata. Ennuste: 1- 2 vuotta elonaikaa.Toimettomana hän ei aioi sitäkään aikaa viettää kuolemaa odottaen, vaan on jo sopinut muista hoidoista. Apeaksi veti minutkin.

Eilen ihmettelimme, kun tytär ei tullutkaan sovittuna aikana. Kuumetta 39 astetta, A-virus ja loppuviikko sairaslomaa. Tästä sentään yleensä parannutaan.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Pienellä tauolla raivaushommista

Vihdoin ja viimein romulipastoni valmistui, siis apteekkarin piironki. Se on nyt koottu ja sijoitettu paikalleen. Järjestelen parhaillaan laatikoita, jotka täyttyvätkin kiivasta vauhtia. Kuvittelin, että tilaa on ihan valtavasti ja saan johonkin laatikkoon käsityötarvikkeitakin. Erehdyin, vaikka laatikoita on tasan 9 kappaletta. Saapi nähdä, montako roskapussia kannetaan tänään vielä ulos vai onko kaikki rompe tarpeellista.

Tämä on ilmeisen hyvä ostos, vaikka kokoaminen oli työn ja tuskan takana eikä laatu vaikuta kovin kaksiselta. Päällikannesta pursuaa pihkaa, yhden laatikon etusarjaa on paikattu aivan erilaisella puulla ja pinnat olivat kieroja, mikä mihinkin suuntaan. Kaikki sujui kuitenkin hyvin tähän asti ja ulkonäkä ainakin miellyttää minua. Kestotakuutahan senkille ei kukaan antanut. Sitä paitsi se sopii paikalleen kuin hanska käteen. Kun raivaan vieressä nököttävän entisen työpöytäni paljaaksi, saan itselleni oikein edustavan askartelunurkkauksen.

Minulle ei kokoonpanosta tullut mitään tuskia, mutta miehelle sitäkin enemmän, johtuen muun muassa tuosta epätasaisesta laadusta ja tietysti myös hankalista työasennoista. Minä osallistuin sen verran, että kanniskelin laatikoita alhaalta yläkertaan ja avustin hökötyksen kääntelyssä eri asentoihin. - Esittelen lipaston vasta sitten, kun miljöö on kuvauskelpoinen. Nyt olen vain pienellä lepotauolla.