Ystäviä on kiva tavata. Olin kolmen ex-työkaverin kanssa kahvilla. Olimme työkavereita joskus muinoin 80-luvun puolivälissä ja ystävyys on säilynyt. Tapaamme harvakseltaan, korkeintaan kerran vuodessa. Sekin riittää. Nyt olimme Syvärannan Lottamuseossa kahvilla. Itse museo oli kaikille tuttu, joten pyörähdimme suoraan kahvilan herkkujen ääreen kuulumisia päivittämään.

Yksi meistä on jäämässä osa-aikaeläkkeelle, toinen taas siirtymässä rankasta yrittäjäelämästä takaisin palkkatyöhön. Loput olemme kokoaikaisia eläkeläisiä, minä terveempi, toinen elämän oikein lujalla kädellä kolhima. - Tällaien vanha kaveruus on siitä mukavaa, että juttua voidaan jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin. Eihän sitä aina muista kaikkea aikaisemmin kuulemaansa, mutta ei sekään haittaa.

Jatkoin vielä Tuusulan Rantatien kierrosta yhdessä kaimani kanssa, kun muilla oli kiire jatkaa matkaansa. Piipahdimme Halosenniemessä, jonka kesänäyttely oli auki viimeisiä päiviä. Pekka Halosen lisäksi esillä oli Eero Järnefeltiä ja Akseli Gallen-Kallelaa.

Uudella Canon-kameralla sain otettua kuvan järven toisessa päässä häämöttävästä Järvenpään kaupungista, keskusta vesisuihkusta ja vesitornista.

Seuraava ystävätapaaminen on ensi viikonvaihteessa. Siitä ehkä myöhemmin lisää.

Syksyn viileet ja ilot

Voi harmin paikka, kun jäivät terassin rapukekkerit pitämättä mahataudin takia. Nyt on ilmakin viilentynyt kuten ennustettiin: päivällä lämpötila sama kuin pari päivää sitten yöllä. Sitä paitsi taisin saada jonkun pöpön riehumaan kropassani, sillä eilisen jälkeen kolotusta ja nipistystä on ollut vähän siellä ja täällä. Luultavasti olen ehtinyt kylmettää itseni esimerkiksi istumalla tiiviisti terassin tuolissa käsityö kourassa. Kas, hellemekko ei ehkä ole enää sopiva asu, vaikka vielä eilen olikin todella lämmin päivä, varsinkin kun mekon alla näin kotosalla ei ole ollut mitään. Sekin helteillä opittu, mutta syksyllä huono tapa. Ei kai pidä ihmetellä sitä, että lopulta käärin shaalia ympärilleni ja mies vähensi vaatteita, kun talossa kuulemma oli kamalan kuuma.

Syksyn alkamisen havaitsimme toisellakin tavalla, kun tänään ihan kirjaimellisesti poksahti kaksi lamppua ja lisäksi salin kattokruunun himmentimestä meni sulake. En ole tiennytkään, että katkaisimessa on sulakkeita. Olisikohan ollut joku jännitepiikki, kun kolme tapausta osuu samaan päivään? Yksi lampuista oli miehen lukulamppu, toinen kruunu, jossa on pienikantaisia kynttilälamppuja. Kun meillä on sähkölämmitys, emme erikoisemmin ole napsutelleet hehkulamppuja pois päältä ja siirtyneet hyvin asteittain energiansäästölamppuihin, joiden merkitys meillä on kaiketi hyvin marginaalinen. Hukkalämpöhän jää talteen joka tapauksessa. Ja se mikä yhdessä energiassa säästyisi, häviää taivaan tuuliin, kun palaneita lamppuja, näitä ongelmajätteitä, roudataan kaatopaikalle suunnilleen viiden kilometrin päähän tai vaihtoehtoisesti toisen tien varressa yhtä kaukana olevaan toiseen vastaanottopaikkaan, jonne on vielä vähemmän muuta asiaa. Kukaan ei myöskään puhu sanallakaan siitä, paljonko enemmän energiaa kuluu säästölamppujen valmistukseen.

Olen vakaasti sitä mieltä, että EU:n kaikkien asioiden erikoisasiantuntemusta omaavat parlamentikot menivät tässä asiassa taitavasti asetettuun miinaan, jonka viritti ehkä lampputeollisuus, ehkä joku muu taho. Paljon ennen EU:n aikoja satuin olemaan eräissä komiteoissa pienenä suomalaisena rivijäseneä, mutta silloin oli aivan selvä juttu, miten pohjoismaiset kuluttajaorganisaatiot joutuivat taipumaan eurooppalaisen mahtiteollisuuden edessä. Kyse ei ollut lamppudirektiiveistä, mutta laite kuin laite.

Mitä nyt tulikin taas aloitettua paasaus.

Ostin Panu Rajalan muutama vuosi sitten kirjoittaman kirjan J.H. Erkosta. Erkkola on Tuusulan Rantatiellä suunnilleen Aleksis Kiven kuolinmökkiä vastapäätä. Se oli pitkään myynnissä, mutta lopulta Aatos Erkko sen osti ja lahjoitti Tuusulan kunnalle, ellen vallan erehdy. Kirja maksoi tasan 10 euroa ja sille rahalle kyllä sai vastinetta, vaikken teoksesta erikoisemmin innostunutkaan. Olipa taas pieni palanen paikallistakin historiaa, joskin kirjailijan vapaudella höystettynä. Kirjailija antaa yhden Erkon vanhan morsmaikun kertoa runoilijan tarinan. Niitä morsmaikkuja oli vanhenevalla miehellä ties miten paljon, vähän jopa pedofiilisiin taipumuksiin viitataan, kun heilat olivat kymmeniä vuosia nuorempia, neljäkymmnenkin vuotta saattoi olla ikäeroa. Nimeltä mainitut tyttöset lienevät tosia, kun kuvatkin oli kirjaan painettu ja kaksi oli paikkakuntalaisten talollisen tyttäriä. Toisen kanssa Erkko oli päässyt salakihloihin asti, mutta "lintu lensi pois" ennen kuin pesä valmistui.

Kun sain kahlattua Erkon tarinan loppuun, kaipasin erilaista ja sitä sain, lukemisen iloa. Luin tänään blogituttavani, Kirjailijan häiriöklinikan Kirsti Ellilän romaanitrilogian päätösteoksen Ristiaallokkoa.

Kustantaja Karisto luonnehtii kirjaa näin, sanasta sanaan:

"Tragikoominen tarina siitä, miten periaatteellisen miehen usko, toivo ja rakkaus joutuvat keskenään sotatilaan

Kirkon sisäiset asiat puhuttavat mediaa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Erään lukijakommentin sanoin: ”Ihmiset haluavat tietää mitä kirkon sisällä OIKEASTI tapahtuu.” Kirsti Ellilän ”kirkkotrilogia” on saavuttanut lukijoiden suosion yhdistämällä mediassa esillä olevat nykykirkon ongelmat, kuten sukupuoli-vähemmistöjen oikeudet ja tasa-arvokysymykset, humoristiseen ihmissuhdedraamaan. Ellilä kirjoittaa pilke silmässä, asioiden vakavuutta kunnioittaen.

Kirkon konservatiivisiipeen kuuluva Aulis on kokenut avioeron, koska hänen vaimonsa on saanut feministisen herätyksen. Terveys-ongelmat haittaavat Auliksen muutenkin karikkoista papin uraa ja hän keskittyy elämään lähinnä lasten ja Apatia-koiran yksin-huoltajana, kunnes erään nuorenparin myttyyn menneet häät mullistavat Auliksen arjen.

Morsian hakee pettymyksessään lohtua Auliksen isällisestä seurasta, ja Aulis kokee parhaaksi paeta tilannetta retriittiin. Mutta sielläkään eivät naiset jätä häntä rauhaan... Samaan aikaan suku-selvitys paljastaa yllättäviä asioita Auliksen isästä, ja kun Ada-tytärkin alkaa liikkua epäilyttävän tyypin kanssa, joutuu Aulis pohtimaan oman uskonsa perustuksia. Kumpi onkaan tärkeämpi, periaate vai ihminen?

Ristiaallokkoa on trilogian päätösjakso. Se kuvaa perhe-salaisuuksien paljastumista ja avioerosta selviämistä miehen näkökulmasta. Samalla se on ajankohtainen romaani uskonnon ja maallisen yhteiskunnan välisestä ristiriidasta ja siitä arvojen myllerryksestä, joka koskettaa meitä kaikkia. Sarjan edelliset osat ovat Pappia kyydissä ja Pelastusrenkaita."

- Noinhan siinä kirjassa sanotaan, mutta kyllä minä sen koin paljon syvempiä ajatuksia herättävänä kuin "tragikoomisena tarinana".  Kukahan nuo kustantajien pöhköt tekstit oikein sepittää? Minun tietoni kirkon sisäisistä kähinöistä ovat toisen käden tietoja ja nekin kovin satunnaisia, mutta viimeksi niistä mieleen tulee tragikomiikka, tragedia pikemminkin. Se kyllä pitää paikkansa, että Kirsti osaa kirjoittaa vakavista ja vaikeista asioista ilmavasti ja helppolukuisesti.

Aikaisemmissa kirjoissa aika vieraaksi ja tönköksi jäänyt Aulis-pastori on nyt keskiössä ja osoittautuu huomattavan inhmilliseksi kaveriksi, jonka vanhauskoisia opinkäsityksiä kovin ottein ravistellaan. Kokemukset eivät varmaan ole kenellekään helppoja kokemuksia, oli uskon laatu mikä nimikkeen alla hyvänsä tai näkemykset vaikka miten kaukana uskosta. Pidin jo trilogian aikaisemmista kirjoistasi, Kirsti, mutta tästä eniten! Ihan kuin tekstisi olisi jotenkin tiivistynyt ja täsmentynyt, sanoi kritiikin alalla amatööri. Suosittelen luettavaksi!

Lämmin lauantai

Mies oli suunnitellut meille kahden hengen yllätys-rapukekkereitä ehkä kesän viimeisen lämpimän viikonlopun kunniaksi. Aina ei mene niin kuin meinataan. Muija sai kaamean mahataudin heti aamupalan jälkeen tai oikeastaan jo sen aikana. En ole vieläkään syönyt mitään, keltaista jaffaa vain litkinyt ja yhden jäätelöpuikon nuollut. Aamupalassani on luullakseni jotain, joka tämän aiheuttaa, sillä vaivoja on ollut monena aamuna, ei vain näin totaalisen rajuna ripulitautina. Mustikat? Maapähkinävoi? Kesäkurpitsa? Omena? Päärynä? Vihreä tee? Rooibus-tee? Leipää, juustoa ja leikkelettä en sentään epäile ja ne sitä paitsi jäivät melkein syömättäkin ns. sattuneesta syystä. Katseeni on kääntynyt marja- ja hedelmäosastolle.

Päivä on ollut todella lämmin ja niin aurinkoinen, että oli pakko nostaa pistelyt sisälle ja tulla terassilta sisälle tietokoneelle. Nyt aurinko ehkä on jo puiden takana ja voin siirtyä takaisin ulos katsomaan mitä ukko-kullalle kuuluu. Etten vain olisi tartuttanut tautia?

Äitienpäiväruusu avasi uuden kukan. Kuva tosin on ensimmäisestä, mutta uusikin näyttää samalta...

Kiitos!

Tuhannet kiitokset Kotiliesi-blogin Wilhelmiinalle upeasta arpajaisvoitosta! Se on juuri minun makuuni.

Otin kuvan niin kiireesti, etten  huomannut oikaista tyynynpäällisen reunaa. "Kuvausrekvisiittana" on uusi sänkymme, jonka taakse ostetut pikku valaisimet ovat edelleen odottamassa asentamista.Aina illalla ne tulevat mieleen...

Muistutan samalla omasta arvonnastani, joka jatkuu ensi keskiviikkoon asti.

Isoja asioita

Tänään kävimme ensimmäisen neuvottelun uudesta keittiöstämme. Toiveita ja ajatuksia lenteli valtavasti. Saa sitten nähdä, mikä kaikki karsiintuu sitten kun hintatarjous on kourassa. Saamme ehdotuksen suunnilleen parin viikon päästä, mutta suhtaudun ainakin vielä tässä vaiheessa toiveikkaasti siihen, että meillä on ennen joulua huippukeittiö!

Mielenkiintoista on nähdä, miten paljon suunnittelijan ehdotus poikkeaa omasta piirustuksestani ja etenkin se, saako hän mahdutettua ajatukseni tarkkaan rajattuihin mittoihin. Toisella puolella on muuri, toisella puolella ulkoseinä ja välissä vielä leveä ovi. Katto on korkealla, mutta me vanhat ihmiset emme kovin mielellämme kiipeile keittiötikkailla emmekä kurkottele ylähyllyille. Siksi haluan mahdollisimman paljon vetolaatikoita.

Olen koko kesän paheksunut musta-valkoisia keittiöitä, jotka ovat nii-in muodikkaita. Mustaa ei tule, mutta mahdollisesti aika tummaa ruskeaa yhdistettynä melko vaaleaan. Mies ei kelpuuttanut läpikuultavaa lasiovea, jollaista ehdottelin. Värejä on aika vaikea hahmottaa pienistä näytepaloista ja esimerkiksi kaappien välitila jäi vielä ratkaisematta.

Nyt on korkea aika "tehdä jotain". Meidän tuvassamme ei selvitä pelkillä ovien vaihdolla tai maalauksella, sillä sekä ovet että rungot ovat jo romahtamaisillaan. Eihän keittiötä ole remontteerattu koskaan, ei tehty mitään sen jälkeen kun mies sen yli 30 vuotta sitten rakensi. Kummallakin on ollut iso pelko siitä, että kaapit putoavat seinältä minä päivänä hyvänsä. Mies on lähes tähän asti ollut sitä mieltä, että ei mitään keittiöremonttia, mutta muutti äkkiä mielensä sen jälkeen, kun istui tovin lattialla ja paikkasi hajonneita saranoita jollain kepulikonsteilla. Saranoitahan ei tietysti noin vanhoihin kalusteisiin löytynyt mistään.

Ja vielä toinenkin iso juttu tälle päivälle: saamme vihdoinkin uuden auton! Uusille lukijoille tiedoksi: emme suinkaan ole upporikkaita, mutta sijoitamme tontista talvella saadut rahat kiireesti ns. kiinteisiin tarpeisiin. Näin on tehtävä ennen kuin rahat leijuvat taivaan tuuliin jättämättä jälkeäkään itsestään. Auton piti tulla jo toukokuussa, mutta Japanin tsunami sotki autotehtaan suunnitelmat. Kenties yksi kappale autoamme jo tällä hetkellä Tyynen valtameren pohjalla. Tämä on joka tapauksessa jo turvallisesti Suomessa ja saamme sen ensi viikolla.

Harmitusta

Harmittaa. Eilen ei tullut kumpaakaan tilaamaani sanomalehteä. Toiseen sain nettitunnukset eiliselle päivälle, mutta onhan se paksun lehden nettilukeminen hankalaa. Oikeastaan vain selasin lehden ja luin pätkän sieltä, toisen täältä. Vaikka luen uutisia ahkerasti netistä, niin näköislehdet ovat minulle vaikeita.

Ikävä uutinen jäi päällimmäiseksi: tutun kollegan kuolinilmoitus. Emme ole tavanneet vuosiin, emmekä olleet mitään henkiystäviäkään, mutta hyviä tuttuja kuitenkin. Taisimme joskus olla kiinnostuneita samasta työpaikastakin: minä lähdin, hän haki seuraajaksi.

Toisen lehden mies käväisi hakemassa kiskalta ja niinhän sielläkin oli tuttu nimi kuolinilmoitusten joukossa. Sukulaisen sukulaisen sukulainen. Kukka kummallekin. Tässä iässä ei kuolinuutisia passaa jättää lukematta. Ainakin hyvistä ystävistä kannattaa pitää kiinni niin kauan kun he ovat olemassa.

Tämä viimeksi mainittu, toinen lehtiyhtiö oli ripeä hoitaessaan reklamaatiotani. Tänään sain kaksin kappalein lehtiä, siis tuoreita tämän päivän lehtiä!

Tällä hetkellä minua ahistaa pääasiassa uusi hieno kamerani, jota en oikein vielä osaa käyttää. Mikä
vitsi on siinä, että kameran käyttöohje on levykkeenä? Sitä ei voi syödä, ei keittää eikä paistaa eikä sitä voi lukea muuta kuin tietokoneella. Olen sitä mieltä, että mukavampi on lukea printtiä kuin näyttöruutua ja sitäpaitsi käytän kameraa muualla kuin tietokoneen edessä. Pikaopasvihkonen sentään tuli, mutta siitä ei ole paljon iloa. Paitsi että osasin asettaa päivämäärän ja kellonajan ja löysin on/off-napin. No, vähän muutakin, mutta liian vähän. Satasivuista käyttöohjetta en raaski printatakaan.

Ettei menisi pelkäksi valitukseksi, niin olihan viikonloppumme mukava. Kotona oltiin, minä pääasiassa lueskelin ja ristipistelin, mies harjoitteli soittoläksyjään. Tänään hänellä oli ensimmäinen soittotunti uuden opettajan kanssa. Neljästä lapsesta tapasimme yhden sinkun ja yhden perheineen.

Syksyn alkua

Taas on viikko hurahtanut lähes loppuun ja ollaan torstaissa. Huominen hupsahtaa vielä nopeammin: kesätukka saa kyytiä ja laitetaan uudet syyskikkarat. Kampaaja toiveikkaana ehdotti jälleen kerran väriä, mutta pidän sitkeästi pintani. Minun värini saa olla luomu, kun tummissa hiuksissa on ällistyttävän vähän harmaata. Värit vaihtelivat aikanaan punertavasta sinertävään, mutta se oli silloin, nyt on nyt. Kun vanhasta permiksestä ei ole jäljellä enää muuta kuin aavistus, juuri sen verran, että pää näyttää semmoiselta kuin loppuun kuluneella permanentilla tuppaa näyttämään.

Onkin hyvä saada ulkoasu järjestykseen, sillä ensi viikolla on tavoitteena tavata  mukavia ex-työkavereita ja kuun vaihteessa opiskelukavereita vähän isommalla porukalla eli kurssikokouksessa.

Syksyä tekee. Huomasin tänään, miten siellä sun täällä on jo keltaista etenkin koivuissa. Tämä pihlajan oksa kellastui jo aikaisemmin kuivuuden takia.

Luonnon tarkkailuun oli mahdollisuuksia, kun teimme viikottaisen mummula-matkamme. Sillä suunnalla ei uutta. Isän kanssa muisteltiin sukujuuria. Äidin suvussa olevien "mörköjen" takia en arvannut johdatella keskustelua siihen suuntaankaan. Huomasin, että isälläkin alkaa muisti pätkiä tai sitten hän ihan oikeasti on saanut väärää tietoa vaarinsa syntymäpaikasta. Äiti ei ottanut osaa keskusteluun, mutta taas kerran hiippaili ilman keppiä keittiöön. Tullessaan hänellä oli kädessä pitkäteräiset, terävät sakset, joilla rupesi leikkaamaan kuihtuneita kukkia. Se oli täysin tarpeeton toimi ja sekä mies että minä katselimme kauhistuneina muorin kulkua. Isällä ei onneksi ollut silmiä selässä. Jonain päivänä äiti takuulla taas kaatuu ja saa sakset mahaansa. En usko, että saksien piilottaminenkaan auttaa ja jos viemme tilalle tylppäkärkiset sakset, niin tuskin hän niitä kelpuuttaa. Sitä paitsi aina on leipäveitsiä ja muita puukkoja saatavilla, kun kerta kotona asuvat.

Kiitokset taas kerran Elegialle hurmaavasta sivupohjasta!

Nuttu nurin, onni oikein

Otsikko kehkeytyi siitä, kun huomasin vetäneeni kotimekon päälleni nurinperin eli etupuoli on tällä hetkellä takana.  Vasta äsken huomasin, kun joku kiristi kaulaa. Olimme päivällä miehen kanssa lääkärireissulla ja sen takia kotinuttu vaihtui päälle vasta iltapäivällä. Onnessakaan ei ole valittamista ja siitä tulikin mieleen, että kävimme ostamassa pienet yölamput uuden uutukaisen sängyn sivuille. Toinen asia on, miten ne valaisevat ja riittävätkö lainkaan lukulampuiksi, mutta aika söpöt ne ainakin ovat. Kuvaan ne vasta sitten kun ovat seinässä.

Lääkäriretken syynä ei ollut mitkään vakavat vaivat, vaan kyse oli rutiinikäynnistä. Kumpikin menemme huomenissa vielä labraan. Minulla tosin alkoi antibioottikuuri, kun takalistossa on heh-heh, lääkärin pitkän mietinnän tuloksena: paise. Se on vaivannut jo yli kolme viikkoa, joten hyvä onkin saada hoitoa. Keväällä oli paise niskassa ja lääkärikin yhdisti nämä asiat keskenään. Niska ja pylly tosin ovat aika kaukana toisistaan, mutta kukapa näiden kaikkien vaivojen reittejä tietää.

Miehellä alkoi tänään syksyn työkausi eli hän lähti hetki sitten ensimmäisiin soittoharjoituksiinsa. Soitonopettaja vaihtuu ja tämä uusi ilmoittautui tänään. Mies viilettääkin syksyn aikana tällä tietämällä kolmena päivänä harrastuksessaan. Minun pitää olla tarkkana, etten varaa itselleni menoa ainakaan maanantai- tai tiistai-illalle enkä lauantaiaamulle. Laskujeni mukaan soittotunnin lisäksi on ainakin kolme eri harjoitusta. - Itsekin ilmoittauduin yhteen aika isoon juttuun, josta en arvaa edes kirjoittaa vielä mitään. Tai no, harrastukseen sekin liittyy.  Mutta tästä uskallan kertoa: ilmoittauduin syksyn Sukkasatoon ja tulin valituksi Sukkasadon Heinälato-alaosastoon. Meitä on yhteensä jo 135 kutojaa ja ahkera puikkojen kilkutus alkaa syyskuun alussa.

Tuo edellisten postausten kovan onnen arvontani on saanut mukavasti osallistujia ja blogi uusia lukijoita. Tervetuloa! Arvonta jatkuu vielä ja varmaan muistuttelenkin siitä silloin tällöin. Onni oli kova, sillä kommentointi ei onnistunut ennen kuin tein uuden postauksen ja kas, jopa rupesi kumpikin kommenttiloota toimimaan.

Arvonta!

Johan nyt jotakin! Pistän arvonnan pystyn ja sitten siihen ei voi osallistua! Uusi yritys, siis kommentit tähän postaukseen, kiitos.

P.S. Nyt näemmä onnistuu edelliseenin postaukseen eli kumpaan vaan, kumpaan vaan!

Juhlavuosia ja juhlavuoden arvonta

Hääpäivä oli ja meni, hyvin menikin. Olimme syömässä ulkona, ihan sananmukaisesti, sillä tarkenimme syödä ravintolan terassilla. Ilta oli lämmin ja kuten kuvasta näkyy, aloitimme juhlinnan hyvissä ajoin, auringonpaisteessa. Näin me vanhat ihmiset pääsimme kotiin hyvissä ajoin eli silloin kun nuoremmat vasta aloittavat.

Juhlapaikkamme oli Krapihovi Tuusulassa. Kesäinen noutopöytä oli kalapainotteinen. Alkukeitoksi oli tarjolla kermaista lipstikkakeittoa ja pääruoka oli kotitekoista makkaraa (!)  ja kantarellimuhennosta. Jälkiruokana oli mansikka-karviaiskakkua ja pikkuleipiä.

Ostimme kotievääksi talon palvihärkää ja hapanlimpun. Ei voi sanoa, että iltamme olisi tullut halvaksi, mutta kerranpa sitä vain 6-vuotishääpäivää juhlitaan.

Leipä on tehty talon ikivanhaan juureen, sillä Krapi on alun perin vanha maalaistalo. Päärakennuskin on kuulemma 1880-luvulta.

Ostoksille oli hyvää käyttöä, sillä heti seuraavana päivänä ystävämme, rankoissa syöpähoidosta tuleva miehen entinen kollega piipahti kertomaan kuulumisiaan.  Tässä "puolimatkan krouvissa" oli mukava tarjota hänelle hyvät iltapäiväkahvit. Kuulumiset olivat hyviä, jos tuon taudin kohdalla niin uskaltaa koskaan sanoa. Keskussairaala oli jo nostanut kädet pystyyn ja lopettanut hoidot, mutta ystävämme on käynyt yksityisellä klinikalla ja tilanne näyttää paljon valoisammalta.

Sänkykin saapui ja on jo koenukuttu pariinkin kertaan sekä hyväksi havaittu. Riuskat nuoret miehet keinottelivat osat yläkertaan. Leveä runkopatja oli hinattava parvekkeen kautta sisälle, kun se ei tietenkään taipunut ahtaissa portaissamme. Me sitten kokosimme sängyn ja mies valitti, että takapuolensa on vieläkin kipeä lattialla istumisesta. Varsinainen voimain koetus oli sen runkopatjan saaminen sängyn kehikkoon. Ensin se piti kantaa aulasta sänkykamariin, sitten asetella suoraan sängyn päädyn varassa ja lopuksi "sujauttaa" kehikon päälle. Vain yksi pohjan vaakasuorista rimoista vaurioitui emmekä mekään täysin mustelmitta säilyneet!

Tämmöinen sänky meillä nyt on! Kuva on kauhajokisen Kaiserin omilta nettisivuilta napattu, sillä en ole vielä ehtinyt oikein perehtyä uuteen kameraan enkä vanhallakaan otettuja kuvia saanut siirrettyä tietokoneelle.  Sängyn nimi on Heidi ja se on massiivikoivua ja pääty koristeltu intarsia-viilutuksella. Väri on pähkinä, joka sopii kuin nakutettu makuuhuoneen muihin väripintoihin. Seuraavaksi pitää saada uusi yöpöytä, joka näkyykin tässä kuvassa sekä kauniimmat lukuvalot. Nykyiset tummat peltikuvut eivät mitenkään sovi uuteen miljööseen. Entiset yöpöydät siirtyivät vanhan sängyn mukana miehen huoneeseen.

Tämä 140 cm leveä peti tuntuu tosi ylelliseltä. Patjakin on juuri sopivan pehmeä ja koko komeus tarpeeksi korkea.  Kaarevat päädyt ovat mielestäni todella kauniit. Mummillani oli hyvin samanlainen sänky.

Tuli niin juhlava olo, että päätin järjestää pienen juhlavuoden arvonnan. Palkinto on tiedossa: (puoli?) pellavaiset lautasliinat, joihin aion kirjailla pieniä koristeita heti kun saan edellisen pistelyni valmiiksi. Voittaja saa neljä lautasliinaa ja ylläri-pylläri-palkinnonkin aion kehitellä.

Pelisäännöt ovat samat kuin ennenkin. Kommentoimalla tätä postausta saa yhden äänen, kaksi ääntä tulee liittymällä lukijakseni ja kolme ääntä siitä, jos vielä lisää linkin tästä arvonnasta omaan blogiinsa. Arvonta suoritetaan 31.8 eli Arvin päivänä.

Syitä arvontaan riittää: Villiviini on pitänyt blogia jo yli 5 vuotta! Aloitin vuodatuksessa Villiviinin kattauksella toukokuussa 2006 ja jatkoin bloggerissa tällä Villiviinin blogilla huhtikuussa 2010. Samana vuonna olin avannut myös nukkekotiblogin Villiviinin talot. Varablogini Varalla on ollut olemassa vuodesta 2007 lähtien ja melkein jäänytkin varablogiksi.

Villiviinin kattauksessa keräsin kävijöitä ja kävijämittarin raksutuksen mukaan ostin vesiputkea Afrikkaan. Ensimmäisessä blogissani kävikin lähes 90.000 lukijaa. Nyt ajattelin aktivoida saman tapaisen jutun, johon palaan myöhemmin.

Iloisia yllätyksiä

Mies lähti asioille ja kävi pyynnöstäni mm. valokuvakaupassa ostamassa kameraani muistia. Tulihan sitä muistia, mutta tuli myös muuta. Häälahja, kuulemma, ja täydellinen impulssiostos. Sain Canon-merkkisen kameran, jonka mallia en tietenkään muista ulkoa, ei kuitenkaan hienoimman pään vekotin eikä järkkäri, mutta upea laitos joka tapauksessa. Akku on parhaillaan lataantumassa. Yritän opiskelella eri nippeleiden käyttötarkoitusta ja osasinkin jo laittaa päivämäärän ja muuttaa kielen suomeksi, joten eiköhän se tästä lähde. Nyt on sitten vanha kamera vapaana.  - Se hääpäivä muuten on huomenna ja aiomme mennä illalla oikein ravintolaan syömään.

Toinen iloinen yllätys oli puhelu, jonka mies sai jo aamupäivällä. Tilaamamme sänky ei tulekaan syyskuun alussa, kuten laskeskelimme, vaan perjantaina.

Tämä sepelkyyhky on kuvattu kameralla, joka tarkentaa jos muistaa ja minne milloinkin. Toivottavasti uusi kamera on tässä suhteessa parempi. Nuo kyyhkyset ovat kotiutuneet meidän pihaamme ja kujertelevat suloisesti joko tammen oksalla tai sähkölangalla. Huom. kuva valittu hääpäiväteemaan sopivaksi. Vietämme kuudetta hääpäivää.

Yllätykset jatkuvat: Sukkasato on saanut uuden emon, Marelon, joka ottaa parhaillaan ilmoittautumisia vastaan. Uusi, raikas logokin on jo valmiina. Minä tietysti ilmoittauduin, vaikken osaa tavallista perussukkaa kummoisempaa tehdä.

Ai niin, vielä yksi ilouutinen, jonka haluan jakaa kanssanne. Paino on onnistunut putoamaan 4 kiloa. Tiedän toki, että se mikä menee alas, nousee yhtä helposti ylös, mutta hyvä silti. Valitettavasti pudotus ei vielä näy missään, joten urakka jatkukoon.

Olisikohan säilönnät nyt säilötty?

Ostin viisi kiloa pensasmustikoita à 5 euroa kilo.Ne ovat mahtavan isoja, makeita ja kuivia - ja puolalaisia. Huomasin viime mainitun vasta ostokset tehtyäni. Pieniä suomalaisiakin olisi ollut tarjolla, euroa kalliimmalla. Lohduttelin itseäni sillä, että edellisellä kerralla ostin näitä kotimaisia. Periaatteessa ostan kotimaista, mutta sallin itselleni pienet poikkeukset.

Luulen, että meidän taloutemme säilöntäpuuhat alkavat olla ohi. Tai ainakin sitten, kun luumut on saatu talteen, jos niitä nyt edes tuleekaan. En ole muistanut käydä tarkemmin tutkimassa päivän tilannetta. Rastaat ovat löytäneet ainakin marjapuskamme ja toinen periaatteeni on se, että en laita verkkoja pensaiden päälle. Syökööt, Luojan luomat, jos en itse ehdi hyökätä tarpeeksi ajoissa paikalle. Parissa pensaassa ainakin on jonkun verran marjoja jäljellä, mutta ajattelin käyttää ne syömämarjoina, joka on ehdottomasti paras tapa säilöä mikä tahansa marja / hedelmä.

Viime vuonna meillä oli kasvihuoneellinen ihania, isoja vadelmia, noin viisi mustaherukkapensasta, neljä +  neljä + kolme punaherukkaa, kaksi tai kolme karviaista, kaksi omenapuuta plus kaksi vielä kantamatonta nuorta ja yksi luumupuu. Tänä vuonna on neljä punaherukkaa omalla tontilla ja kolme - tarkkaan ottaen naapurin tontin puolella.

Tämän paikalla kasvaa parhaillaan talao. Sinne jäivät kasvihuoneen lämmössä kasvaneet vadelmat, oreganot, iirikset ja pionit. Iiristä ja pionia sain siirrettyä uuteen penkkiin, samoin oreganoa.

Karviaisia ei ole nyt yhtään, paitsi yksi vähän naapurin puolella oleva maho, joka piti siirtää jo viime vuonna. Vattuja ei ole yhtään, paitsi pieni alue villivadelmaa. Mustaherukoita ei ole yhtään, paitsi pari kappaletta ikivanhoja, ulottumattomissani ojassa, josta ne pitäisi saada "ihmisen ilmoille" ja toivottavasti tuottamaan. Niin ja toisella pellollakin on kolme, joista kaksi kituu ja tekee arviolta yhteensä kolme marjaa. Neljäs, jota pidin villiintyneenä, voi parhaiten ja on ilmeisesti koiraspuolinen, kun sadosta ei kannata puhua mitään. Neljäs mustaherukka jäi uuden kukkapenkin laitaan siinä toivossa, että se innostuisi tuottamaan satoa. Koiras varmaan sekin. Omenapuita ei ole yhtään, paitsi yksi nuori ja jäniksen kaluama, joka ei vielä muutenkaan kantaisi hedelmää. Sen sijaan ukkomansikat, jotka eivät ole ikinä tehneet marjoja, yllättivät muutamalla marjallaan. Saman tekivät ahomansikat.

Mutta pakkasessapa on nyt laatikollinen mansikkaa, 20 rasiaa omaa punaherukkaa, 10 rasiaa punaherukka-vattu-mustikkasekoitusta ja 5 kiloa pensasmustikkaa. Eiköhän noilla pärjätä, jos ei enempää innostuta vielä keräämään - pihasta tai kaupan lavalta.

Tuli kiitoksia

Minä kiitän kauniisti Willenmiinaa, jolta sain tällaisen tunnustuksen:

Prenikkaan liittyi 10-osainen tehtävä, johon yritän parhaani mukaan vastata.
1. Suosikkiväri? -  Se vaihtelee, mutta liikkuu viileissä kevään ja kesän sävyissä, ei missään tapauksessa syksyn murretuissa väreissä. Fuksia on pitkään ollut yksi suosikeistani.
2. Suosikkieläin? Koira, erityisesti meidän kultainen noutaja-vainaamme oli rakas.
3. Suosikkinumero? Ehdottomasti 16.
4. Suosikki alkoholiton juoma? Kylmä, raikas vesi.
5. Facebook vai twitter? FB kun en twitteristä mitään ymmärrä.
6. Intohimo? Jaa, mitähän tähän vastaisi? Aviomiehen lisäksi voisin mainita juustot ja jäätelöt.
7. Saada vai antaa lahja? Saada! Mutta kun yleensä en saa lahjoja juuri keneltäkään, niin kompensoin tätä vakavaa puutetta antamalla niitä itse.
8. Suosikkikuvio? Salmiakki putkahti jostain syystä mieleeni, vaikken ole ikinä käyttänyt mitään salmiakkikuvioista vaatettakaan.
9. Suosikkiviikonpäivä? Sunnuntai, ehdottomasti!

Kymmenes tehtävä on jakaa iloa eteenpäin. Aika moni "ehdokkaistani" on jo ilmeisesti saanut tämän ja tiedän, että muutamat, joille mielelläni tämän lähettäisin, on jo valmiiksi ilmoittanut, ettei erityisemmin halua näitä palkintoja. Lähetän tämän joka tapauksessa Sirkulle, jonka ihanasta suurperheen arjesta kertovasta ja muutenkin elämänmakuisesta Kaikki kotona? -blogista suuresti pidän. Kaikki muutkin blogiystäväni saavat mielihyvin ottaa tämän kukkasen, sillä juuri nyt haluaisin jakaa auringonpaistetta eteenpäin.

Satoa korjataan

Naapurit sekä etelän että pohjoisen suunnassa olivat jo tänään puimassa. Toinen oli hyvin hoidettu pelto, jonka viljalajia ehdimme jo arvuutella moneen kertaan, mutta ajaa hurautimme aina niin nopeasti ohi, ettemme varmasti tunnistaneet sitä. Matalaa syysviljaa joka tapauksessa. Toisen pellon vilja oli myös matalaa ja lähes peittynyt ohdakkeen alle, mutta veikkasimme kauraa. Se vain, että joko nyt on aika puida kauraa?

Oma "sadonkorjuuni" keskittyi iltapäivän hetkinä kässäpuolelle. Sain tuon valkoisen rakennuksen pisteltyä valmiiksi ja seuraavaa kuviota ehkä aloittelen vielä tänään, jos valoa riittää. Ihmeiden ihme oli se, kun orvokkikranssin päät kohtasivat toisensa. Tavallaan olisi kiva aloittaa joku työ tähän rinnalle, mutta yleensä yritän tehdä käsityön kerrallaan valmiiksi asti tai muuten se jää ikiajoiksi nurkkiin lojumaan.

Vietimme tänään muutaman tunnin lääkärireissulla. Mies lähti ystävällisesti kuskiksi, kun en ollut varma siitä, mitä polvelle tapahtuu ja miten se kestää autoilua. Lääkäri passitti minut saman tien käytävän toiselle puolelle röntgeniin ja sen jälkeen tökkäsi polveeni kortisonipiikit ynnä evästi vanhoilla tutuilla elämänohjeilla, jotka kappas vaan, liittyvät laihduttamiseen. Ei ehkä kannata mainitakaan, että kyse ei ollut terveyskeskuksen vastaanotosta. Nyt vain toivotaan, että piikit auttavat.

Käynti otti sen verran voimille, että päätimme kotimatkalla mennä Ainolan portin sisäpuolella olevaan Aulis-kahvioon päiväkahville. Aloitin uuden elämän ottamalla kahvin lisäksi annoksen Brita-torttua, joka tosin ei enää ole entisellään sekään, mutta hyvää silti kermavaahdolla, mustikoilla ja vatuilla höystettynä.

Varsinaiseen Ainolaan emme enää  jaksaneet kavuta, vaikka se perinteisesti on kuulunut joka kesä ohjelmaamme. Ehkä käymme siellä hääpäivänämme, joka on myös Aino Sibeliuksen syntymäpäivä. Kahvilan edustalla oli lasivitriineissä nuorimman tyttären, Heidi Blomstedtin suunnittelemaa keramiikkaa ja lasia, jota ainakin muutamat japanilaiset turistit innolla valokuvasivat.

Minä puolestani kuvasin Ainolan parkkipaikalla lähinnä viljanpuintia. Puimuri tässä tyhjentää jo viimeistä lastiaan traktorin peräkärryyn, huomasimme. Etualalla on jotain ohdaketta. Isää ainakin kiinnostaa kovasti, mitä meidän kulman viljelijät touhuavat, joten on kiva näyttää kuvia todistuskappaleeksi.

Elokuuta!

Kesä tuoksuu onneksi vielä kesältä, vaikka onkin jo elokuun ensimmäinen. Mies nimittäin lähti leikkaamaan nurmikkoa ja ruoho tuoksuu sisälle asti avoimesta ikkunasta. Eihän kesä vielä todellakaan ole lopussa! Onnekseni kuulin viime viikolla heinäsirkankin siritystä, vaikka ainakin viimeiset kaksikymmentä kesää olen miettinyt, joko se on loppu vai vieläkö korvani kuulee sirityksen.  Kuuli, vaikkakin vähän rahisevan äänen!

Kiva kun mies vihdoinkin uskalsi lähteä ruohonleikkuuseen, kiitos viime viikon sateiden. Muijan tehtäväksi saattaa jäädä niin sanotun uuden kukkapenkin kitkeminen nyt kun sen lähelle luultavasti taas pääsee.  Katsotaan, mitä polvi sanoo sen kaltaisesta askareesta. Varminta ehkä olisi istua käsityön kanssa terassilla ja kehua ahkeraa miestä. Huomenna minulla onneksi on lääkäriaika.
 

Eilen vietettiin tämän herran synttäreitä ja meillä oli tosi mukava iltapäiväkyläily. Yritin saada kuvaan taiturin tekemässä taidokasta volttia, mutta sehän ei onnistunut, kun en hoksannut ottaa tätä videolle. Sormi ja kamera eivät kerta kaikkiaan olleet tarpeeksi vikkelät.