Eilinen oli hyvä päivä ja niin on ollut tämäkin. Kävimme viemässä lastin kasveja ja säkillisen multaa Tyttären uudelle pihalle. Sade vain yllätti, mutta meidän onneksemme talon emäntä huolehti istuttamisesta. Me vain pidimme sadetta katoksen alla.
Tytär tuntui oikein tyytyväiseltä saamiinsa kasveihin, vaikka yllättävän paljon pihan kolmesta kukkapenkistä löytyi jo ennestäänkin tavaraa. Siellä kasvoi valmiiksi ainakin kevätkaihonkukkaa, mmaahumalaa ja villiviinin alku ja jotain, mitä Tytär oli jo ehtinyt itsekin istuttaa. Niin ja oli siellä kuunliljaakin. Me täydensimme valikoimaa pihasta aamulla kaivamallamme ruusupensaan alulla, tyräkillä ja oreganolla sekä Siperian unikon taimilla.
Jos ruusu innostuu kasvamaan, niin tällainen siitä ehkä tulee jonain kauniina kesänä. Kuva on viime kesältä, mutta olipa pikkuisessa taimessa jo yksi nuppukin valmiina. Olisikohan tämä vaikka Valamon ruusua, vanhaa lajiketta joka tapauksessa. Tämä kasvaa ja kukkiin männyn vieressä ja tekee kukkia hyvässä yhteisymmärryksessä männyn oksien varaan. Vähän sitä on avustettu tukikepin avustuksella. - Kotiin tulimme tyytyväisinä. Tuntui ihan siltä kuin olisimme tehneet hyvän teon... Lupasimme vielä ostaa kunnon lapion sen tilalle, joka nyt jäi lainaan.
Eilisen päivän kruunasi suuri yllätys. Mies rupesi puhumaan keittiöremontista, mutta asetti kaksi ehtoa. Se ei saa maksaa paljon eikä vanhan tuvan ilme saa muuttua. Ymmärrän kummankin ehdon oikein hyvin, mutta puusepällä teetetyt kalusteet ja valitettavasti varmaan myös kaikki erikoiskalusteet ovat näin ollen pois laskuista.
Viikolla kattilakaapin ovi jäi käteeni ja mies sai sen korjattua jollain ihme-vipstaakeilla, mutta ilmeisesti tuli siihen tulokseen, että pian romahtaa kokonainen astiahylly alas tai tapahtuu jotain muuta korvaamatonta. Ovetkin repsottavat mikä minnekin suuntaan. Kaapisto täytti jo pari vuotta sitten 30 vuotta eikä se alun perinkään ollut parasta A-luokkaa. Tai oli sen ajan lastulevystandardin mukainen, mutta alkaa todella olla tiensä päässä. (Olenkin inhonnut tätä nuhjaantunutta kalustoa koko sen ajan kun olen talossa asunut, mutta vasta nyt mies itse huomasi, että jotain tarttis asialle tehdä.)
Tässäpä sitä onkin miettimistä, sillä suurin ongelma on kaappitilan vähyys. Tai tarkemmin sanottuna käyttöastioiden ja kaiken muun kaman liian suuri määrä. Yritän pitää kaapeissa myös pientä kotivaraa, mitä ajatusta mies ei ollenkaan käsitä. Juhlaserviisit ja lasit ynnä muu sen kaltainen on jo nyt sijoitettu muualle. Vaikka tupamme on suuri ja avara, siis todella suuri, niin kaapit ovat kuten entiseen aikaan, vain yhdellä seinällä. Samalla seinällä on paitsi jääkaappi ja yksi oviaukko, myös tiskiallas, liesi, pieni puuhella ja iso muuri sekä siivouskomero, joiden paikka on siinä missä on eikä mistään voi luopuakaan. Lisäksi seinällä on yksi korkea kuiva-ainekaappi, jossa on myös arkiruokalautaspinot ja säilytysrasioita yms. Seinustalla, siis työpöydän alla on yksi laatikosto, jossa on leikkuulaudan lisäksi laatikot arkiaterimille, keittiön työvälineille, pannunalustoille, leivinpaperi- ja foliorullille ynnä muulle sen tapaiselle tarvikkeelle. Sitten on yksi patakaappi, jossa on myös pari vatkauskulhoa ja pino uunivuokia. Koska yläkaapit ovat matalia, niin niiden päällä rivissä on liuta varakattiloita, talon paistokasarit ja paistinpannut, joihin hädin tuskin yletyn.
Patakaapin jälkeen olemmekin jo tiskikoneessa ja tiskikaapissa, jonka toisen puolen täyttää sekajäte- ja kompostiastiavaunu, toisella puolella on viemäriputket ja sitä tavanomaista romua, jota tiskikaapissa on: pesuaineita, kukkaravinnetta ja niin edelleen. Sähköliesi on muurin kupeessa eli ei ole oikeaoppista laskutilaa molemmilla puolilla. Toisella puolella on muuri, toisella alkaa heti tiskiallas, joita niitäkin on vain yksi ja sekin liian pieni isojen tavaroiden pesuun.
Työpöytää on vähän, mutta minulla on onneksi erillinen leivinlauta, jonka nostan tarvittaessa ruokapöydälle. Miestä riepoo erityisesti se, että työpöydällä on tavaraa: on teekeitin ja kahvinkeitin sekä leipälaatikko, korit kummankin aamulääkkeille ja niiden takana vielä nätit keraamiset jauho-, sokeri- ja teepurkit sekä suolasalkkari ja ruokaöljypullo. Näin ei jokaista jauho- tai sokeririppusta tarvitse hakea korkean ruokakaapin hyllyltä.
Yläkaapeista yksi on varattu pääasiassa meidän lääkkeillemme, joita on montaa lajia ja kolmen kuukauden annos kerralla ostettuna. Tai no, alahylly on varattu lääkkeille ja laastareille. Ylemmillä on leivontamausteita ja jotain jonnin joutavaa tavaraa. Seuraava kaappi on leveä ja ilmeisesti romahtamisvaarassa, sillä se pitää hyllyillään mukit, lasit ja leipälautaset, kahvipurkit ynnä muuta kuivatavaraa. Tiskialtaan päällä on leveä kuivauskaappi, jonka ylähyllyllä on ainakin teholeikkuri ja monitoimikone raastin- ynnä muine osineen. Jos ne eivät olisi tässä paikassa, niin kävisi kuten yläkertaan säilötylle yleiskoneelle: ei tulisi rahdattua alas eli ei käytettyä. Alaosassa on mm. mitta-astiat.
Puhuin jo aikaisemmin miehelle vaikka pyörillä kulkevasta saarekkeesta, joka lisäisi säilytys- ja laskutilaa. Kiinteänä se ei tule kysymykseenkään, sillä avaraa lattiatilaa tarvitaan vähintään kerran vuodessa, jolloin meillä on ollut tapana järjestää pieni kotikonsertti. Mies hyväksyi apupöydän, jos se suunnitellaan tarpeeksi kapeaksi ja matalaksi eli säilytettäväksi pitkän tuvanpöydän alla. Sekin auttaisi jo valtavasti, sillä harvoinpa meillä on pöydän täydeltä väkeä ja kun on, niin silloin apupöytää juuri tarvitaan.
Tässä olen nyt istunut pitkään ja kuvaillut hartaasti keittiötä ja samalla järjestellyt ajatuksiani. Kai se tästä rupeaa vähitellen valkenemaan, vaikka tämä on kyllä vaikein keittiösuunnitteluprojektini. Olen osannut suunnitella itselleni kaksi kyökkiä, joista tuli sekä kauniit että toimivat eikä edes hirmuhintaiset. Ideoita otetaan nyt mielihyvin vastaan. Moitteita en ota vastaan eikä tavarankerääjälle kannata sanoa, että heitä romut menemään.
