Piha- ynnä muut päivät

Tänään - tai siis tarkemmion sanottuna eilen - sain vihdoinkin aikaiseksi pihatien haravoinnin. Tammessa on vielä lehtiä, joten nyt ei tarvinnut olla niin nokonuuka, mutta kaksi kottikärryllistä rahtasin kuitenkin lehtiä kompostiastian viereen lehtilaatikkoon. Pari kasaa jäi vielä kuljettamatta. Vaahteroiden ja hevoskastanjan lehdet saavat jäädä maahan maatumaan. Isäntä ajaa ne sitten keväällä silpuksi.

Päivä oli kirpeä, mutta aurinkoinen, joten pihalla oli,kiva olla hetkinen. Kunto ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, joten jo kahden kärryllisen haravoinnin jälkeen piti istahtaa lepäämään. En jaksanut ajatellakaan niitä muita hommia, joita oli suunnitteilla.

Kylpyhuone, josta amme kyörättiin viime viikolla pois, odottaa viimeistelyä. Isäntä kävi lauantaina Jyskistä ostamassa matalan senkin tai miksi tätä nyt kutsuisi. Kolmeen laatikkoon mahtuu runsaasti puhdasta pyykkiä, pikkupöskyjä ja sen sellaista.

Mankelin siirsin jo uuteen paikkaan ja nostin muutaman kukan ikkunalaudalle. Niille tosin pitäisi keksiä amppelit tai jotain mikä vie ruukut kauemmas lämpöpatterista. Tuo sininen on mankelointia odottava lakana eli vanhat pyykkinarut jäivät entiselle paikalleen, mutta tilaa tuli niin paljon lisää, että jopa yksi tuoli mahtuu nyt kylppäriin. Lisäksi ostin Sinin roosa nauha -kampanjassa olevan pyykkitelineen ja harkitsin rättipatteriakin seinälle. Se ei taida kuitenkaan mahtua eikä taida olla tarpeenkaan tässä tuota pikaa järjestettävässä uudessa spassa.

Alkuviikko meni labrakäynnin ja sytostaattihoidon merkeissä. Onneksi labrassa voi käydä täällä kotikylällä ja Helsingin reissukin meni päiväseltään. Viikko ei alkanut kovin hyvin, sillä katsoin epähuomiossa väärän labra-ajan eli myöhästyin puolella tunnilla. Pääsin kuitenkin sisälle, mutta sen se aiheutti tietenkin, että meni iltapuolella ennen kuin kuulin tulokset. Jos ne olisivat olleet epäsuotuisat, olisi seuraavan päivän hoito siirtynyt. Kaikki oli kuitenkin hyvin, paitsi kalium-arvot sen verran matalat, että sain määräyksen ruveta syömään taas yhtä lajia pilleriä lisää.

Sain kaksi ihanaa ystävää vierailulle sairaalaan ja siinä iltapäivä mennä hupsahtikin tosi nopeasti, lähes huomaamatta. Hoidossa oli tällä kertaa yhtä sun toista pientä vastoinkäymistä. Joku oli unohtanut tilata sytostaatit tai joku toinen unohtanut valmistaa ne, joten tiputus alkoi vasta yhden jälkeen, vaikka olin paikalla jo yhdeksältä. Onneksi syöpäsairaalan hoitajat ovat aina yhtä iloisia ja aurinkoisia!

Toinen pieni vastoinkäyminen oli puikon (mikä liekään nimeltään) asentaminen laskimoporttiin. Ensimmäinen kerta ei onnistunut, mutta toisella kerralla piikki jo menikin oikeaan paikkaan ja tiputus saattoi alkaa. En sitten tiedä, onko joku pielessä, kun rinnuksissa on vieläkin vähän "tuntemuksia", ei kumminkaan niin pahoja, että olisin soittanut syöpäsairaalaan. Tilannetta pitää varmaan seurata.

Kun valitin sormien ja jalkojenkin kramppaamista, oli lääkärillä heti selvä käsitys asiasta. Yksi sytostaateista aiheuttaa usein neuropatiaa ja siitä tässä nyt vissiin on kysymys. Se myrkky jätettiinkin cocktailistani pois ja toisaalta sain luvan ruveta syömään taas magnesiumia, joka oli välillä boikotissa.

Kotiin pääsin lähtemään vasta iltakuuden jälkeen, kun edellisellä kerralla olin kotona jo neljän paikkeilla. Asioita hidasti ehkä pikkiriikkisen myös se, että hoitajan kanssa kulki harjoittelijatyttö, jolta tietenkään hommat eivät sujuneet aivan yhtä nopeasti kuin valmiilta sairaanhoitajalta. Mutta joskushan nämäkin asiat on opeteltava.

Olo on kuitenkin hyvä eikä pahoinvointia tai muuta vaivaa ole ollut, jos tuota lievää voimattomutta ei lasketa. Tai suonenvetoa... Valkosolukuuri alkaa taas sunnuntaina ja sen tiedän jo etukäteen väsyttävän, mutta pienillä päikkäreillä siitäkin vaivasta selviää.

Nopeaa toimintaa

Meille sattui toissapäivänä vähän hassusti. Vessan lavuaarin poistoputki romahti äkkiarvaamatta ja vedet lattialle, tietysti. Eikä putki ollut vasta kuin 34 vuotta vanha. Mies pisti yhden ruostuneen osan heti roskikseen, mutta ruostehiutaleita oli taas aamulla lattialla. Onneksi apu oli nopea ja lähellä, kun mies eilen soitti luottotyypilleen. Putkimies tuli heti tänään tarkistamaan tilanteen ja totesi, että hänellä taitaakin olla autoperässä juuri oikea osa. Sen hän sitten vaihtoikin lennossa. Hieno valkoinen muoviputki ynnä muut osat varmaan toimivat seuraavat 30 vuotta tai siihen suuntaan.

Tänään on meilläkin pidetty sadetta. Onneksi sain mullattua puolet perunalaatikoista. Toinen puoli piti tehdä tänään, mutta en minä sateella...

Tämä kuva on rekvisiittaa, kun ei tietenkään eilen ollut kamera paikalla. Katselin, miten orava juoksi vauhdilla meidän terassinportaita ylös. Ihmettelin, mien sen naama oli niin kumman näköinen, mutten ehtinyt edes tajuta, mistä on kysymys. Miehellä oli paremmat hoksottimet. Oravalla oli poikanen suussa ja mies ehti senkin todeta, että lapsonen piti emoa kaulasta kiinni. Ajattelin, että tulee se vielä toisenkin poikasen kanssa ja sen varalta hain kameran. Ei tullut uudestaan.

Aamuyllätys

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää kaikille! Minna oli ensimmäinen nainen, joka sai oman liputuspäivän ja senkin vasta joskus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella, olisikohan ollut 2009? Aika myöhään ajatellen sitä, miten paljon toimeliaita naisia tämänkin huomionosoituksen olisi ansainnut. Kumma juttu, kun tuo tasa-arvoasia ei etene mihinkään. Ehkä me naiset olemme niin huonosti verkostoituvia, niin huonosti toisiamme tukevia ja niin ahkerasti siskoja selkäänkin puukottavia, että saamme vain sen, mitä ansaitsemme? Joskus valitettavasti tuntuu vähän, ihan vähän tältä. Toivottavasti olen väärässä. Ei silti, väistämättä tulee mieleen tamperelaislääkärit, jotka eivät kestä naista ja ei-lääkäriä, mutta hyvin koulutettua tohtorisnaista pomokseen, meinasin kirjoittaa esimiehekseen.

Yksi tasa-arvokysymys on vuosikymmenet ollut kotitöiden tasapuolinen jako puolisoiden kesken ja siinä sivujuonteena lastenhoito. Yhä vaan joskus sitäkin ällistellään, jos mies katsoo asiakseen hoitaa lapsia. Tästä on kohkattu jo 60-luvulta lähtien, ehkä kauemminkin. Oma muistini tai mielenkiinto asiaa kohtaan ei ulotu tätä kauemmas. Omat kokemukseni ovat vain positiivisia tuossa suhteessa. Sekä exä että nykyinen mieheni ovat ottaneet täyden vastuun lastensa hoidosta eikä vain avustavana perheenjäsenenä.

Ei ollut tarkoitus paasata, mutta tasa-arvon päivä kun on, niin ei mahda mitään. Aamustanihan minun piti kirjoittaa. Kun tassuttelin tupaan, astuin suoraan märälle matolle ja märkään lätäkköön. Hitsi vie, jossain vuotaa! Äkkiä pyyheliinoja lattialle ja kattilalaatikon tarkastus. Kun laskin vettä hanasta (varovasti), alkoi heti kuulua tip-tip-tip. Onneksi mistään vedenpaisumuksesta ei ollut kysymys, joten annoin miehen vielä nukkua rauhassa. Saimmekin iltapäivällä jo ensiavun ja putkimies tulee huomenna. Helpotti, kun asiantuntija kävi tekemässä pika-analyysin ja totesi, että voimme nukkua seuraavan yön rauhassa, mutta vedet otamme huomiseen asti vessan kraanasta.

Joka paikassa sinistä

Vaikka kello on jo vaikka mitä, piti tulla vielä yövoileivän kanssa ihmettelemään blogistanian ihmeellistä maailmaa. Te sen kun reissaatte vaikka miten kivoissa paikoissa. Ei silti, oli meilläkin kiva päivä. Remontti tuli jo eilen valmiiksi ja mööpelit paikalleen. Nyt tytär kävi auttamassa taulujen ripustamisessa, toisin sanoen hän ripusti, me katselimme ja ihan vähän avustimme. Verhot enää puuttuu ja niistäkin on idea, jahka kangas löytyy. Ja jahka ehditään kangaskauppaan.

Vertailun vuoksi kuva sinitaivaasta, tosin ei tänään kuvattuna, vaikka nytkin aurinko paistoi ihan koko päivän siniseltä taivaalta. Milloinkahan viimeksi oli sateeton päivä?

Ehdittiin me vähän sinitaivastakin katsella, kun käytiin isää tervehtimässä ja viemässä muutama valokuva. On vanhentuntu vaijaraasu kovasti, mutta muuten hän vaikutti reippaalta. Tai näytteli.Nyt hän oli saanut kipulaastarin ja se helpottaa kuutena päivänä. Seitsemäntenä teho on jo huvennut ja lonkkasärky vaivaa. Ysikymppisen lonkkia ei enää taideta leikata eikä isä siihen suostuisikaan.

Ilta menikin sitten kirjallisissa puuhissa.

Remontti hyvässä vaiheessa

Kiirettä on pitänyt. Olen istunut koko päivän tekstiä remontoimassa ja aina välillä, kun silmät oikein ovat alkaneet vuotaa, olen tehnyt pienen kävelylenkin alakertaan ja lukenut jotain muuta kuin tietokoneen ruutua. Muokkaus on suunnilleen puolivälissä.

Nyt ei ole tarjolla edes uusia kuvia ja tämäkin kai on esiintynyt jo aikaisemmin. Sade on hakannut kukat mataliksi eikä minulla ole toisaalta ollut aikaa eikä halua rämpiä pihalla kameran kanssa. Hyvä kun käytiin hautuumaalla heti hautajaisten jälkeen ja otin kuvia kauniista kukkakummusta. Ties minkä näköisiksi sade on kukat jo ehtinyt sielläkin hakata.

Toinenkin remontti on samassa vaiheessa eli puolivälissä. Sali on nyt maalattu ja se on U-P-E-A! Väri on voimakkaan sininen ja mikä ällistyttävää, se on täsmälleen sama sävy, josta mies joutui kolmisenkymmentä vuotta sitten luopumaan silloisen emännän vaatimuksesta. Värinäyte löytyi patterin takaa, mutta maalipurkki oli jo silloin ostettu ja ensimmäinen seinäkin maalattu. En voi muuta kuin ihailla miehen hyvää värimuistia. Muutama valokuva tosin virkisti muistia, mutta silti.

Muutama kuva on  toistaiseksi vielä kamerassa, mutta eivätpä taulutkaan ole seinillä. Huonekalut sen sijaan ovat paikoillaan, pianoa ja urkuja myöten. Ripustajatytär tulee huomenna auttamaan, kunhan on ensin toipunut Tallinnan matkaltaan. Valkoinen verhokangas pitää löytää ja mallata ikkunoihin.

Tämä kesä on mennyt tyhjää toimitellessa, suriessa ja kirjoittaessa. Pihatyöt ovat sattuneista syistä lähes tekemättä. Kas, aina kun tulee inspiraatio, alkaa myös vesisade. Saapi nähdä, kumpi ehtii ensin, talvi vai pihahommat tehtyä?

Jotain sentään tapahtuu. Muutama viikko sitten mies kaivoi esille vanhat valokuvat meidän salista ja ehdotti, että vedetään seinät sinisiksi. Eikä miksikään vaalean tai lemmenkukan sinisiksi, vaan oikein railakkaan värisiksi. Näin päätettiin tehdä ja muutaman päivän päästä pääsen ehkä esittelemään seinien uutta luukkia. Tytär ja lapsenlapsi olivat aamupäivällä nostelemassa tauluja muuttolaatikoihin. Niitä nimittäin on tässä talossa muutamaankin laatikkoon.

Emme me suinkaan itse maalaa - ei ole meistä kummastakaan enää siihen puuhaan. Sama kaveri, joka maalasi talon ja aitan ulkoseinät viime vuonna ja hyvin maalasikin, tilattiin paikalle.  Samalla hän korjaa muutaman pienen "takuujutun".  Nyt tämän operaation myötä pääsen vihdoinkin eroon syvästi inhoamistani  ja auringon paahtamista vanhoista ikkunaverhoista. Tarkoitus on hankkia unelmankevyttä, ohutta valkoista verhokangasta vastapainoksi seinille.

Tässä on se Helena Anhavan runo, jonka luin äidin hautajaisissa. Itkin ja luin. Jullasin, sanottiin meillä ennen kotona. Mistähän sekin sana on peräisin? Se ei tarkoita vienoa kyynelehtimistä, vaan pikemminkin ääneen ulvomista niin että kyynelet valuvat pitkin poskia. Sen tein.

Mukava naapuri oli pistänyt kauniin surunvalittelukortin postilaatikkoon ja runo todella kolahti. Etukäteen en kertonut edes miehelle, että yritän lukea tämän. Toivottavasti tekstistä saa selvän.

Nyt siirryn kirjoituspuuhani kimppuun. Aikataulu on sen verran tiukka, ettei parane laiskotella yhtään. Kolmas esilukija, eli tytär, antoi tänään omat kommenttinsa. Ei murhannut kirjailijanalkua. Minähän olen suunnilleen elättänyt aina itseni kirjoittamalla milloin minkäkinlaista asiatekstiä, mutta  ei ole vallan helppo siirtyä toisenlaiseen genreen. Tytär totesi saman asian ja arveli, että eepoksen lajimäärittely tulee olemaan vaikeaa, kun se ei ole runoa, ei proosaa, ei historiaa, ei sukujuttua. Kaikista vähiten runoa.

33033 - hassu luku

Itse osuin olemaan omassa blogissa kävijä 33033. Se tuntuu mukavan symmetriseltä luvulta. En tosin muista, raksuttaako mittari omalla kohdallani. Kerro, jos olet seuraava lukija!

Rauhallista kiirastorstain iltaa teille kaikille ja edelleen hiljaista pitkäperjantaita! Meillä ei vielä ole otettu ensimmäistäkään pääsiäistipua esille. Vasta lauantaina tai aikaisintaan sunnuntaiaamuna! Ohranjyvät ovat kyllä itäneet ihan kiitettävästi ja rairuohoakin yritän elvyttää kasvuun niin että pupuille ja tipuille on sitten nakerrettavaa. Varsinaiset pääsiäiskukatkin ovat vielä hankkimatta, mutta ruokaa on vaikka pienelle armeijalle". Kukat ovat joskus viime keväänä kuvattuja.

Leivoin tänään Sacher-kakun ja täytinkin sen aprikoosisoseella ja -marmeladilla. Tanakka kakku, ei laihduttajille, mutta toivottavasti pieni kostutus ei ollut liian pieni. Ohje on tämmöinen:
125 g silputtua tummaa suklaata lisätään sulatettuun 125 grammaan voita. Sekoitetaan tasaiseksi ja annetaan jäähtyä. Viisi kananmunaa ja 2 dl sokeria vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi, johon edellinen lisätään. Puoli desilitraa kaakaojauhetta, 2 dl vehnäjauhoja ja 2 tl leivinjauhetta sekoitetaan ja lisätään siivilän läpi taikinaan. Sekoitetaan tasaiseksi. Kaadetaan voideltuun + korppujauhotettuun irtopohjavuokaan tai kuten minä laiskuuttani tein, leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, jolloin reunat jäävät helposti epätasaisiksi. Paistetaan 175 asteessa n. 45 min. Leikkasin jäähtyneen kakun kahtia, kostutin varovasti vaalealla mehulla ja länttäsin päälle kuivatuista aprikooseista keittämääni ja tehosauvalla hienontamaani sosetta ja noin puolet aprikoosisosepurkillisesta. Jatkuu myöhemmin eli tarkoitus on peittää komeus sulatetulla suklaalla.

Siivoukseenkin pääsin käsiksi. Moni homma on aika hankala, kun en kestä olla polvillani enkä vissiin enää polvilleni pääsekä ja jos pääsen, niin sinne jään. Alakerta on nyt joka tapauksessa pöytäliinoja vaille kunnossa. Huomenna ei muulla taida olla niin suurta merkitystä, sillä isä soitti ja sanoi: "Täällä taas ollaan!" Sairaalakäynti ohjelmoi siis meidänkin huomista päivää. Lupasin viedä kahvit, sillä sairaalakahvi on kuulemma niin hirveän makuista, ettei sitä siedä juoda. Kaikkien, todella monien vuosien perusteellisten tutkimusten jälkeen päivystävä lääkäri oli lausahtanut ehkä ratkaisevat sanat: sydän ei jaksa pumpata. Voi hyvinkin pitää paikkansa ja selittää monet oireet. Todistaa myös sen, miten satunnaisia ovat sairauksista saadut diagnoosit.

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

Valitettavasti harmaata päivää

Voi vitsi, taas oli pakko todeta, että harmaana päivänä ei pistellä ristipistoja yhtä vähän kuin ripustetaan lakanoita ulos kuivumaan. Molempia oli tarkoitus tehdä tänään. Saunan lämmöillä onneksi lakanat kuivuvat niin  että varmaan pistän vielä yhden koneellisen pyörimään.

Tarkka käsityö on hankalampi juttu. En ole vielä keksinyt, miten, minne ja millaiset lamput viritän käsitöitäni varten. Varakäsityönä on nyt onneksi kintaat, jotka lupasin tehdä lapsenlapselle. Vaihteeksi on kiva kutoa muutakin kuin sukkaa!

Tänään on satanutkin moneen kertaan, mutta kuvat ovat eiliseltä. 

Kävimme eilen morjenstamassa isääni. Menomatkalla kuvasin nämä muhkeat pilvet, jotka sitten satoivatkin oikein viimeisen päälle kunnolla. Onneksi kotimatkalla aurinko taas pilkahteli pilvien raosta ja sain kuvattua esimerkiksi tämän muuttomatkaa suunnittelevan lintuparven. Olisivatkohan olleet kottaraisia? Vanhan auton ikkunasta oli paljon helpompi ottaa kuvia kuin tässä nykyisessä, jossa on isommat peruutuspeilit. Ne näyttävät olevan tiellä kaiken aikaa. Ehkä tarkoitus ei ole harrastaa valokuvausta auton ikkunasta.

Isän kanssa juotiin hyvät munkkikahvit ja istuttiin pitkään rupattelemassa. Ikävää ja yksinäistähän hänellä tietysti on, mutta onneksi ei vaikuttanut erityisen masentuneelta. Hän arveli ehtivänsä vielä pariin kertaan äitiä katsomaan ennen omaa kuntoukseen lähtöään ja me lupasimme ainakin omalta osaltamme myös käydä terveyskeskuksessa.

Eilen pistettiin myös nimet remonttisopimukseen. Marraskuun alkupuolella meille pitäisi tulla uudet keittiökalusteet eikä vain tulla taloon, vaan mennä myös paikoilleen. Vanhojen romppeiden jatkokäytöstä sovin tänään velimiehen kanssa. Hän lupasi tulla myös purkamaan kaappeja ja kantamaan avuksemme paria itselle jäävää kaappia. Sekä meillä että veljellä on aina käyttöä varasto- tai työkalukaapeille. Ja sen, mikä mahdollisesti ei kelpaa kummallekaan, vievät remonttireiskat mennessään.

Nyt meillä on onneksi monta viikkoa hyvää aikaa tyhjentää kaappeja. Ajattelimme ostaa muuttolaatikoita, joista tulee ensi kesänä siihen tulevaan kasvihuoneeseemme ja ehkä kasvilavaankin hyviä kasvulaatikoita (jaakko-vaakko-vapaita). Ne ovat turvallisen tukevia nyt ensi alkuun astialaatikoina. Osa astioista ehkä päätyy varastoon ja osa saa ehkä lähteä Fidaan tai kierrätyskeskukseen. Tytärkin lupasi ottaa jotain.

Jauhokaappi pitää tietysti myös raivata ja tutkia pussien ja purnukoiden sisältö perusteellisesti. Kelvollinen jää, kelvoton menee kompostiin. Sikälli tällainen remontti tekee hyvää, että tulee tosiaan tehtyä inventaariota. Takahyllyiltä voi löytyä ties mitä, hiirenpapanoita myöten. Isällä on menossa samanlainen tyhjennysoperaatio, sillä antoi meille evääksi kassillisen jauhoja, pastoja ja ryynejä. Hän arveli, ettei aio keittää enää riisipuuroa eikä leipoa pullaa. Kaurapuuron hän on ainakin tähän asti keittänyt joka aamu.

Sanoinko jo aikaisemmin, että nyt tulee kaappien tilalle mahdollisimman paljon vetolaatikoita. Korkea kuivakaappikin on varustettu laatikoilla, joten pian meillä ei enää ole takahyllyjä!

Voi että, aurinko paistaa niin upeasti, että nyt on äkkiä mentävä kameran kanssa ulos!

Asiaa petistä ja muustakin

Kiitos kivoista kommenteista edelliseen petipostaukseen! Hyvä, jos se antaa virikkeitä muillekin. Mies arveli vielä tänään tarkistavansa, miten ilman saa pysymään patjassa, jos vaikka vielä tarkenisimme nukkua ulkona. Petihän on parvekkeella, mutta niin vain sinnekin eksyi hyttysiä eikä meillä ole minkäänlaista hyttysverkkoa. En totisesti halua upota tukantupsua myöten patjaan. Mies kyllä tarkenee, sillä hänellä ei taida patteri olla talvellakaan päällä omassa huoneessaan ja joskus epäilen, että ukkoraukan pylly voi jäätyä seinään kiinni, mutta niin kuulemma ei ole tapahtunut ainakaan tähän mennessä.

En vieläkään kuvannut tätä kesäpetiä, kun siinä ei oikein ole kuvattavaa. Se mahtuu juuri ja juuri parvekkeeölle ja siellä on tällä hetkellä vain peräkärryn pressu petin peittona ja sadesuojana eli ei minkäänlaista romantiikkaa. Tänä kesänä en saanut parvekkeelle laitettua edes kukkia, remontista johtuen. Emme muutenkaan harrasta kovin paljon esimerkiksi kynttilöitä tai lyhtyjä esimerkiksi terassilla ja sielläkin vain valvotuissa oloissa. Takassa kyllä poltetaan kynttilöitä, mutta luultavasti vanha talo lehahtaisi liekkiin nopeammin kuin kissaa ehtisi sanoa, jos ei tulta vahtisi koko ajan.

Tällainen harvinaisuus satuttiin eilen näkemään mummulan pihassa:

Amiraali-perhonen. En ole tainnut koskaan aikaisemmin nähdä tällaista ja mies arveli, ettei sitä kuuluisi nytkään nähdä. Hän tarkisti varmuuden vuoksi vielä eläinkirjasta, että tunnistus oli varma. Oli se upea ja lähes "kesy" eli sain kaikessa rauhassa napsia kuvia vierestä.
Minä olen tänään muun muassa printtaillut keittiökaappien rakennekuvia ja miettinyt lähes kuumeisesti, millainen on ihannekeittiöni. Karu todellisuus on sitten se toinen puoli totuudesta, mutta ensin pitää piirtää aihio unelmasta. Sain muutama päivä sitten ahaa-elämyksen, jonka avulla vajaan kolmen metrin seinänpätkään taitaa sittenkin saada rakennettua toimivan ja hyvän näköisen keittiön. Mieskin tuntuu hyväksyvän ajatukseni, vaikka kustannuksista ei toisaalta ole vielä aavistustakaan. Seuraava operaationi on mitata ja piirtää vanhan kyökin kuva ja sitten sen päälle kaavailla uutta. En tietenkään luota omiin taitoihini, vaan kuvan kanssa marssitaan sitten kaappikauppiaan luo kysymään mitä maksaa.

Väreistä ja malleista alkaa omassa päässäni olla jo jonkinlainen mielikuva. Haluaisin vanhaan tupaan hirrelle, panelille ja muulle perinteistä suuntausta edustavalle sisustukselle vastapainoksi jotain modernia ja selkeää.  Keksiikö kukaan, millä materiaalilla voisi kattaa työpöydän edustan pahasti kuluneet ja nuhraantuneet lattiahirret? Koko lattian hiomiseen ja lakkaamiseen emme aio lähteä ja olen lopen kyllästynyt myös pitkään ja raskaaseen mattoon, joka on aina vinossa. Materiaalin pitäisi olla niin ohut, ettei sen reunoihin kompastu, se ei saa olla liukasta ja tietysti tyylin pitää olla sopiva vanhaan pirttiin. Korkki tuli mieleeni, vaikkei se ehkä ole ihan tyylinmukaista, mutta olisi helppohoitoinen alueella, jolle kuitenkin roiskuu ja putoaa yhtä sun toista. Tämä materiaali, mikä olisikaan, tavallaan voisi myös rajata keittiöosaston muusta tuvasta. Ideoita?