Odottelen postia

Olen tehnyt aika paljon lähdekirjahankintoja tulevaa projektiani varten siinä uskossa, että verottaja ne aikanaan hyväksyy menoiksi. Nettidivareista raaskii ostaa, kun halvalla saa eikä toisaalta tuollaisia 1900-luvun alkuvuosikymmenten oppikirjoja muuten mistään saisikaan kuin sattumoisin. Vitosen kappaleelta ja niin edelleen. Joskus hurahdan vähän suurempiinkin ostoksiin.Kun kaikenlaista rompetta keräilen, törmäsin  Kupittaan Saven puiseen Okki Laineen marttanukkeen. Minulla oli pienempi koko kotona jo olemassa, mutta tämä on vajaa parikymmentä senttiä korkea ja kokoonsa ja harvinaisuuteensa nähden edullinen ostos, jonka tein yhdestä nettidivarista, kuinkas muuten, yhdessä kirjojen kanssa. Toinen impulssiostos oli tämä pieni poni.

Otus on ihailemani ruotsalaisen keraamikko Lisa Larssonin teos, kooltaan vajaa kymmenen senttiä. Sitä odottelen vielä postista, kuten viimeistä kirjapakettiakin. Tämän kuvan olen napannut netistä, mutta kuvaan uutuudet sitten yhdessä. - Nyt pitää jarrutella ostoksia, varsinkin kun ei toistaiseksi ole tietoa miehelle mahdollisesti tulevista sairaalakäynneistä. Silmähoidot nyt ainakin jatkuvat, mutta pistokset muistaakseni vain kuuden viikon välein. Nyt pistetään kumpaankin silmään. Huomenna lääkäri soittaa niiden muiden vaivojen aiheuttamista toimenpiteistä ja ensimmäiseksi varmaan lähettää labraan. - Minähän en omien vaivojeni takia ole ajanut autoa moneen vuoteen, joten mies meillä tekee kauppa- ja postireissut. 

Kuvista puheenollen, olen viime aikoina raivannut ja järjestellyt työhuonetta ja kerännyt jätesäkillisen roinaa roskikseen vietäväksi. Onneksi avasin yhden hyllyn reunassa lojuneen kirjekuoren, joka oli melkein menossa jätesäkkiin. Siinä oli äidin serkun lähettämiä vanhoja valokuvista otettuja kopioita. Laatu on aika kehno, mutta täytyy kokeilla, saisiko ne jotenkin skannattua talteen. 

Osso bucoa porosta ja ostoksia

Katselin äsken videonpätkää kesystä, telkkaria tuijottavasta Aatu-porosta ja siitä tulikin mieleen adventin herkkuateriamme. Poroa, mitäs muuta. Otin pakkasesta jo perjantai-iltana sulamaan mehevät ja lihaisat koipikiekot ja ah miten hyvää pataruokaa niistä tulikaan. Pyörittelin kiekot maustetussa vehnäjauhossa, ruskistin, lisäsin pataan purkillisen tomaattipyrettä ja kuutioitua porkkanaa, lanttua ja selleriä sekä muutaman sipulin puolikkaina sekä vähän vettä. Vettä kylläkin jouduin lisäämään, sillä pata pääsi vähän palamaan pohjaan. Onneksi se ei tuntunut maussa. Haudutin nimittäin pataa kolmatta tuntia. Mausteena oli jauhojen joukossa suolan ja pippurin lisäksi rosmariinia ja salviaa. Ruokaa jäi vielä toiseksikin kerraksi eli huomiseksi. Tänään herkuttelin lipeäkalapaistoksen lopulla.

Päivän ohjelmanumero otti voimille. Kiersin koko Prisman ainakin kertaalleen läpi ja tein tarpeellisia ostoksia joululeipomusten varalle: luumua, taatelia, rusinaa, mantelia, kookoshiutaletta ja niin edelleen. Lisäksi yhtä ja toista muuta, kuten kynttilöitä ja lautasliinoja sekä uudet jouluvalot parvekkeen kaiteelle. Kotiin tullessamme oli jo niin pimeää, että niiden virittäminen jää huomiselle. Tai ylihuomiselle. Mies oli mukana, mutta hän katsoi parhaakseen istua kaupan ulkopuolella, jossa ihme kyllä olikin vapaita istumapaikkoja.

Siinähän iltapäivä sitten kuluikin. Miten ihmeessä ennen sitä ehti tehdä kaikenlaista päivän mittaan? Toisin on nyt. Ennen ehti käydä töissäkin kaikkien kotipuuhien lisäksi.

Väärinkäsitys!

Istuimme aamulla, vai olisiko oikeammin sanoa puolenpäivän jälkeen kaikessa rauhassa tuoleissamme. Luimme lehtiä. Miehellä oli sentään vaatteet päällä, minä hörpin teetä yöpaidassa, kun ovi kävi. Siellähän se kaivattu ystävä oli ovipielessä! Joku väärinymmärrys oli käynyt, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt minullakin on hänen puhelinnumeronsa. Ja oli tosi kiva tavata!

Ehdimme paljon muutakin päivän mittaan. Kävimme isäpappaa tervehtimässä. Hän oli aika väsyneen näköinen, mutten ihmettele. Systeri oli ehtinyt käydä aikaisemmin päivällä ja sitten terveyskeskuksesta oli tullut tieto, että hänen kutsutaan tuntemattomasta syystä aluesairaalan tutkimuksiin. Verikokeissa oli ollut "jotain". En oikein ymmärrä, mitä kaikkea verikoe näyttää ja miksi olisi tehty muuta kuin rutiinikokeet, mutta ei kuulosta ihan lupaavalta.

Sitten hain uudet silmälasini. Yllätys, yllätys! Meidän lukuvalot eivät olekaan himmentyneet, vaan sitä olivat minun silmäni. Olipa ihana lukea "hyvässä valossa". Mies selvästikään tykkää näistä, mutta itse olen tyytyväinen.

Vielä kolmaskin toimi ehdittiin suorittaa. Ostin kolme kassillista tavaraa Joulun lapsille. Tai no, oli siinä yhdet toppasaappaat itsellenikin ja hunajakeksejä myös. Sitten pakkasin tavarat kolmelle lapselle. Hanskoja en löytänyt eivätkä ne olisi enää laatikoihin mahtuneetkaan. En käsitä, miten muut ihmiset saavat pakattua tavarat niihin naruilla kiinnitettäviin laatikoihin. Olisi selvästikin pitänyt olla vähintään kolmas käsi. En tohtinut pyytää miestä avuksi, sillä vaikka hän on asiassa ihan ns. hengessä mukana, niin kärsä on pitkällä jos joutuu jossain eukkoa auttamaan.

Jaaha, hiiri kuuluu olevan jossain selkäni takana. Ei muuta kuin äkkiä pois tästä huoneesta ja onhan se nyt jo nukkuma-aikakin.

Se on nyt lokakuu

Voi veljet, miten tämä aika kuluukin nopeasti! Siksi piti vaihtaa otsikkokuvakin, kun vielä Villiviinin villiviinissä on lehdet tallessa. Naapuri istutti viime vuonna raja-aidalle villiviinin, joka on kasvanut ja menestynyt oikein hyvin, jopa niin hyvin, että se on kiemurrellut meidän puolelle ja noussut aitan seinälle. Sehän sopii meille oikein hyvin, paitsi että pitää varmaan ensi kesänä vähän miettiä, miten ruoho leikataan rajalta. Ehkä ei mitenkään? Tänä vuonna selvisin repimällä likaruohot käsin.

Tänään kierrettiin asioilla. Pakettia tuli matkahuollon kautta, Prisman postilaatikon ja oikeankin postin kautta. Matkahuollosta hain varmaan lähemmäs kahden ja puolen kilon lankapaketin. Nyt enää puikot esille ja rupean kutomaan miehen tilaamaa villapaitaa. Paketissa on lankaa myös pipoon ja muutamiin kintaisiin, ehkä johonkin sukkapariinkin. Ja varalanka siltä varalta, että mies ei olisi kelpuuttanut viininpunaista villapaitaa.

Prismassa tein myös joukon ostoksia Joulun lapsi-laatikoihin. Vaatepuoli ja joukko muutakin tavaraa jäi ostamatta, kun ei sopivia löytynyt, mutta aloitin tärkeimmästä päästä: kynät, kumit, penaalit ja pehmolelut on nyt hankittu! Onhan tässä koko kuukausi aikaa tehdä muita hankintoja. Eikä meillä vielä ole laatikoitakaan.

Aloitimme kierroksen lääkäristä. Varsinaisesti asiani oli saada reseptejä uusittua ja yksi labralähete. Verenpaine oli hyvässä jamassa, mitä lääkäri oikein kiittelikin, eikä sydämestä kuulunut mitään asiaan kuulumatonta. Eli lääkitys on kohdallaan. Niin myös miekkosella, joka sai uusia troppeja. Niiden ansiosta hänen turvonneet nilkkansa ovat jo ihan normaalin näköiset. Flunssanikin taisi mennä melkein suurkiitoksella ohi, sillä vähän vain yskittää silloin tällöin.

Hyvä päivä!

Minä saan ne! Kärkyin huutonetissä vihreää Rörstrandin ehkä 50-luvulta peräisin olevaa astiastoa. Tämmöistä näin, jonka kuvan kaappasin myyntisivula:

Ja minä sain sen! Se nyt on päivänselvä asia, että meille ei tarvita uusia astioita. Vanhoillakin olisi mahdollisuus kattaa vaikka komppanin kokoiselle vierasmäärälle kolmen lajin päivällinen, tai on ehkä vain kahden lajin. Syviä lautasia on hiukka vähemmän.

Joku tässä astiastossa vain puhutteli minua niin, että oli pakko saada se. Asiaa tietysti helpostti, kun kukaan muu ei ollut siitä kiinnostunut. Mies, jonka meilestä olen toivoton romunkerääjä, piti tällä kertaa suunsa kiinni kun lupasin raivata tilaa uusille kipoille. Näistä tulee jokapäiväinen käyttöastiastomme, ehkä tuota soppaskoolia lukuunottamatta.

Kun kerta Arabia vie kaikkien kuppiensa ja kulhojensa valmistuksen rajojen taakse ties minne, niin voin vallan omatunto puhtaana raivata kotimaisen posliinin yläkerran kaapinperukoille. Nämä sentään on vielä valmistettu Ruotsissa, mitä ei ilmeisesti voi sanoa nykytuotannosta. Sama isäntä kummallakin: Suomen tietääkseni vanhin toimiva teollisuusyritys Fiskars.

Nyt vain odotan 7 kilon postipakettia, jossa tämä ihanuus matkustaa meille. Astiaston alkuperä kiinnostaa sen verran, että lähetin Rörstrandin museoon kyselyn näistä, mutta eipä ole vielä tullut vastausta. Olisi kiva tietää ainakin suunnittelija.

Päivä oli muutenkin hyvä. Kävimme isää tapaamassa ja hän oli oikein pirteä. Parin viikon päästä on tiedossa Kaunialan reissu, mutten muistanut kysyä, onko hän viikon vai kaksi. Menomatkalla kävimme Primulan leipomon kahvilassa ostamassa viemisiksi palat unelmatorttua, jolla varmistettiin päivän kalori. ja rasvakiintiö.

Siitä puhuen, aloitimme eilen 5:2 -dieetin. Eilen oli paastopäivä ja huomenna seuraava. Eilinen sujui hyvin. Aloitin päivän juomalla litran teetä. Myöhäinen lounas oli lautasellinen kaurapuuroa ja lasillinen rasvatonta maitoa. Illalliseksi söin kananrintaa, muutaman kirsikkatomaatin, keon raejuustoa ja palan kurkkua. Yhden välipalankin otin: yhden viinirypäleen. Tänään oli normipäivä. - Jatketaan huomenna.

Rampattiin asioilla

Tänään meillä oli oikein asiointipäivä. Huomasin jo eilen illalla, että omaa lääkevarastoa on tänään pakko täydentää ja mieskin kaiveli reseptejään esille. Aloitimme siis apteekista. Ostokset olivatkin hinnaltaan suuremmat kuin mitä etukäteen arvelin. Yli 200 euroa meni niin että hups vaan. Taitaa tänäkin vuonna ylittyä Kelan lääkekorvausraja, kuten muutamana aikaisempanakin syksynä.

Seuraavaksi asioimme postissa, jossa ihme kyllä ei ollut yhtään jonoa. Sain muutamia kivoja nukkisjuttuja. En vielä esittele niitä, kun ei talokaan ole kasassa, mutta voin sanoa olevani tyytyväinen. Esimerkiksi ohuesta rautalangasta punottuja siroja puutarhahuonekaluja en millään itse osaisi tehdä.

Postin edessä oli kesäistä iltapäivää kaljakuppilassa viettänyt seurue. Silmät seisoivat päässä niin naisilla kuin miehilläkin. Melkein teki mieli soittaa poliisit paikalle. Postissa asioidessani oli seurue vielä kasvanutkin. Aikuisia ihmisiä kaikki. Hyh-hyh.

Prismasta haettiin ruokaa ja muutama taloustavara, joita vakikaupastamme ei ole löytynyt: esimerkiksi muovinen vesikuupa, pullasuti talon grillimestarille ja impulssiostona purkinavaaja, sellainen jolla saa ilmaa lasipurkin ja kannen väliin. Tosin yhtä hyvä konsti olisi käyttää Savonia-sarjan kahvilusikkaa, mutta tämä oli niin raikkaan keltainen, että ihan vain piristykseksi halusin sen. Minun piti vielä katsoa mainitun pikkulusikan hintaa, mutta kun aterinhylly ei ollut juuri kohdalla - eikä listassa - niin jäi katsomatta. Listakaan ei aina auta. Nyt unohdin ostaa itselle ja miehelle leivänpäällisrasvat.

Ruokapuolella on tänään isännän herkkuja maksaa ja munuaista. Minä olen vähän varovainen niiden kanssa kolesterolien takia, mutta toki pari viipaletta grillattua maksaa maistuu minullekin. Munuaistakin kyllä syön viipaleen tai kaksi, kun sitä ei kovin usein kuitenkaan valmisteta. Lisäkkeeksi piti ostaa sipulia, mutta otinkin puntin punajuuria, kun olivat niin hyvän näköisiä. Toivottavasti kaapissa on edes jotakuinkin kelvollisia vanhoja sipuleita.

Ehdimme juuri sopivasti neljäksi kotiin, jolloin kännykkä muistutti silmätipasta. Pian se kilkuttaa seuraavan kerran.

Antelias postipoika

Tänään oli oikein hyvä postipäivä. Kotipuron Riitalta tuli suloinen paketti:

Tässä somassa liinasessa on teksti "Home is where your heart is." Näin se on, missä on sydämesi, siellä kotisi. Liinan lisäksi paketissa oli mustikkasuklaata ja tämä kaunis orvokkikortti, jossa on todella suuri viisaus. Jaan sen teille tässä:

Hymyt ovat pikkujuttuja, sehän on selvä; mutta kun ne on ripoteltu pitkin elämän polkua, on uskomatonta, miten hyvää ne tekevät. 

Kiitos Riitta! Tämä oli Riitan "hyvän kierrätystä", joka sitten jäi minuun, kun kukaan ei innostunut jatkamaan ketjua.

Ja niin viikko vierähti...

Miten tämä aika kuluukin näin nopeasti? En käsitä, miten kokonainen viikko voi vilahtaa lennossa ohi. Mutta katsokaapa, millaisia jouluvaloja meidän kaupungissamme on! Kukaan ei näitä ole paheksunut, paitsi yksi ihminen, vaan nautimme ihanista joulupuistamme, joita kaupunki on laitattanut useisiin paikkoihin. Tämä lienee kaunein.

Ohjelmaa on kylläkin ollut. Maanantaina meillä kokoontui "erään yhdistyksen" väkeä ja tiistaina join rääppiäiskahvit ystäväni kanssa. Edellä mainitut naiset toivat tuliaisina herkullisia leivonnaisia ja nehän piti syödä tuoreeltaan.

Kun vielä joku aika sitten pelkäsin, että saanko lisää verhokangasta. Kangaskaupan rouva soitti ja sain kuin sainkin puuttuvat kolmen verhon mitan kangasta. Se on vielä kassissa ja jännityksellä odotan, minkä mittaiset verhot tällä kertaa onnistun ompelemaan. Tuskin kuitenkaan samaa kokoa edellisten kanssa...

Tietokoneihmiset, nyt tarvitsen apua. Miksi tämä blogi kapeni ja pieneni ja miten saan sen oikean kokoiseksi? En millään keksi sellaista nappia, joka tätä suurentaisi. Eilen sattui toinen haaveri tekstinkäsittelyssä. ääkköset katosivat, mutta ne sentään palasivat. Meinaakohan tämän veisata viimeistä virttään? Ei pitäisi vielä.

Mutta kiitän asiantuntevista neuvoista jo etukäteen ja toivotan mukavaa viikonloppua.

Kaupoilla

Eilen meidän mikroaaltouuni poksahti. Haisi ja kärysi. Mies totesi, että juu, tälle sähkö haisee. Olihan sillä ikääkin jo kymmenkunta vuotta, mikä näille nykyvempeleille ilmeisesti on jo huima ikä. Lähdimme siis päivällä kaupoille, kun listalla oli toinenkin ostos. Miehen piti saada oma kopiokone omiin tarpeisiinsa ja ajattelimme, että eihän nyt ole konsti eikä mikään ostaa pieni, halpa kopiokone. Oma tulostimeni asustaa sen verran hankalasti työpisteeni takana ja mies kopioi usein sivuja paksuista kirjoistakin, joka olisi erityisen konstikasta minun koneellani. Sen takia koneen vaihdon yhteydessä siirsimme vanhan printterin hänelle alakerran koneeksi. Nyt kesällä se sanoi sopimuksensa irti ja on vain odottanut terassin pöydälle pääsyä kaatopaikkakuormaan.

No, kopiokoneita ei ole kai enää olemassakaan, jos ei tarkoita isoa toimistomasiinaa, vaan on ymmärrettävä ostaa monitoimilaite. Ja ymmärrettävä mainita se myös myyjäklopille. Menimme ensin MP-nimiseen kodinkonekauppaan. Siellä oli meille uusi naama myyjänä. Jannu piti meitä kahtena vanhana palikkana. Minä kysyin niinkin asiantuntemattoman kysymyksen, että toimiiko tämä monitoimilaite ilman, että on jotenkin ohjelmoitava tietokoneen kautta, saati että oltava napanuoraa tietokoneeseen.  Meillä kun tätä nimenomaista konetta käytetään vain ja ainoastaan kopioiden ottamiseen ja masiina on ihan eri puolella taloa kuin tietokone ja huoneessa, jossa myös ulkonäkö on valintaan vaikuttava tekijä.  Kaveri vaan selosti tulostus- ja skannausjuttujaan ja lopuksi sanoi, että heillä ei ole valkoisia, on vain mustia.

Koska emme pidä itseämme täysin pöljinä, kyllästyimme esitelmöintiin ja siirryimme mikrouunihyllyn ääreen. Ei sieltäkään löytynyt sopivaa. Emme halunneet esimerkiksi pinkkiä tai torakanvihreää mikroa. Eikä rosteria, vaan valkoisen ja toiminnoiltaan simppelin.

Kuten sanottu, meidän kaatopaikan SER-pisteeseen vai mikä se romukontti nyt onkaan nimeltään päätyi tämä entinen kopiokone. Kulmassa olevasta reiästä kulki ampiainen edestakaisin, joten kierrätykseen meni myös ilmeisesti yksi ampiaispesä.

No, mehän vaihdoimme toiseen kauppaliikkeeseen, Prisma-nimiseen tavarataloon. Siellä oli äärettömän fiksu ja avulias nuori mies, joka vastasi asiallisesti kaikkiin kysymyksiimme ja oikein paneutui tähän kopiokoneasiaan. Ostimme Canon Pixman, hinta noin  70 euroa ja saimme valkoisen, kuten halusimmekin ja kaikin puolin toiveidemme mukaisen laitteen.  Ehkä jostain olisi halvemmallakin saanut, mutta tämä nyt ainakin täytti meidän kriteerimme. Ja tulihan bonukset päälle.

Ystävällinen ja avulias nuori mies nosti vielä kärryymme mikroaaltouunin merkkiä Rosenlew ja hinta oli 49 euroa. Ihan yksinkertainen, vanhanaikainen perusmikro. Halusin ehdottomasti pyörivän lautasen, joka useimmissa näytti olevankin. Kun lämmitin siinä pienen pitsan, niin tulos oli tasainen. Eli olemme erittäin tyytyväisiä ostoksiimme.  Edellinen mikro oli suurempi ja monipuolisempi, mutta myös kalliimpi.Tämän valmistusmaa oli varmaan sama kuin kaikilla muillakin, olisikon mahdollisesti Korea? Kirjainyhdistelmää en muista enkä osannut sitä tulkitakaan.

Kirjainyhdistelmistä tuli mieleeni täällä bloggerissa monessa blogissa olevat kirjainrimpsut ja numerot, joilla kai estetään roskakommenttien automaattinen lähettäminen. Minut ne saavat kiukkuiseksi ja syystä että ikänäköiselle ja alkavaa harmaakaihia sairastavalle ihmiselle ne ovat tosi hankalia. Ei ole yksi tai kaksi kommenttia, jotka ovat jääneet lähettämättä yksinkertaisesti sen takia, etten ole saanut kirjainsarjasta selvää monesta yrityksestä huolimatta. Epäilemättä niiden käyttökin on perusteltua, mutta sopivat nuorille ja terveille silmille. Samaa koskee tummia blogipohjia: silmät eivät näe nega-tekstiä. Näitä huolia ei ollut vielä kymmenen vuotta sitten.

Torstai ... on toivoa täynnä

Päivä on jotenkin "samea", helteinen, vaikkei aurinko paista. Olisikohan ukkosta ilmassa?

Tätä ihanuutta en ole aikaisemmin esitellyt. Hän on Oiva Toikan Jalokiwi. Kun aikanaan pohdiskelin ääneen, raaskinko ostaa tämän kalleuden, kysyi mies, että emmekö me ole päättäneet investoida tärkeisiin asioihin?

Tämä tuntui tärkeältä. Hinta oli hirmuinen, muttei se enää tuon kannustuksen jälkeen kirpaissut ihan niin pahasti.

Pari päivää sitten investoin uusiin lakanoihin, kun Finlaysonin nettiale vielä näytti jatkuvan. Pussilakanoita puoleen hintaan. Muutamat oikein kulahtaneet ikivanhat pussilakanat pääsevät ehkä miehen kaverin firmassa alati tarvittaviksi räteiksi. Ja osasta voin leikata muutaman pehmoisen palan nukkis- tai muuhun askareisiin.

Mies kuuluikin tulevan postireissulta. Toisessa paketissa pitäisi olla vanha Koraalikirja, jota mies hinkusi. Olin tilatessani vähän epävarma ostoksestani, siis siitä, osasinko tilata oikein. Pian tuo nähdään.

Ja kun nyt ostoksiani mainostan, niin jo päiväpostissa tuili pieni kiva paketti, jossa on muutama nukkisesine ja muu pieni mööpeli, sellainen joita en osaisi itse tehdä. Varmaan ne jossain vaiheessa näkyvät nyt hiljaiseloa viettävässä nukkekotiblogissa.

Armas päivä

Tämä on ollut oikein hyvä päivä. Ilmankos, kun on Armaan nimipäiväkin. Mies puhui pitkän puhelun soittokaverinsa kanssa ja nyt sillä rintamalla taas rupeaa olemaan valoisia näkymiä. Eiköhän kotiharkat ja tunnit maistu taas paljon makeammilta, ei silti että mies ainakaan opettajaansa olisi koskaan morkannut. Päinvastoin. Nyt näyttää taas sekin mahdolliselta, että keikkaa rupeaa tulemaan.

Seuraavaksi teimme muutaman asioinnin. Minulla oli lahjakortti Iittalan myymälään ja sen päätin käyttää tänään. Ostin yhden mukin ja kaksi lautasta. Muki on tämä Kotikaupunkini -sarjan Puisto.

Lautaset ovat Heikki Orvolan 24h -astiaston lautasia sinisellä koristeella, jonka Kati Tuominen-Niittylä on tehnyt jo toistakymmentä vuotta sitten. Minulla on kaksi beige-ruskeaa lautasta vanhastaan ja olen pitkään harmitellut, etten aikanaan ostanut sinisiä. Nyt sitten sain ne!

Tämä koriste oli vain vähän aikaa tuotannossa ja siitäkin on vaikka miten pitkä aika, mutta nyt tullut näköjään. En kysynyt, mutta luulisin, että näitä saa pelkästään vähän aikaa ja vain omista myymälöistä, noista outleteistä. Yritin huonolla menestyksellä etsiä kuvaa Klaus Haapaniemen Korento-astioista sinisenä. Sininen versio kuulemma tulee kauppoihin huhtikuun alussa. 

Käväisimme postiasialla ja sitten vaaria tervehtimässä. Minä hölmö kysyin, oliko vaari huomannut nuorimman tyttärensä 60-vuotispäivän. No ei ollut ja sitä isä harmitteli kovasti moneen kertaan. Systeri ei tehnyt numeroa synttäreistään, mutta olisi nyt voinut isälle muistaa kertoa, kun oli nimenomaisena juhlapäivänä vielä tervehdyskäynnilläkin ollut.Yritin paikata lohduttamalla, että kuka sitä nyt kaikkea voi muistaa eikä ysikymppisenä tarvitsekaan. Pah!

Etsin erästä kirjaa, jonka tiedän olevan talossa. Sitä ei löytynyt, mutta tein upean löydön (jonka heti takavarikoin itselleni pitkään lainaan). Isän isoisän ja isoäidin nuoruudenkuvan, joka voi olla heidän hää- tai kihlakuvansa. Nyt puhutaan noin 1870-luvusta. Löysin myös vanhan virsi- ja evankeliumikirjan, jonka oikia omistaja oli samaisen isoisoäidin ensimmäinen mies. Hän oli toisen aviomiehen serkku. 

Kirja on painettu 1856 ja varustettu sekä omistajan suomenkielisellä että vaimonsa ruotsinkielisellä omistuskirjoituksella. Eikös äitini ole pitänyt mennä jossain vaiheessa tuhertamaan, onneksi tosin lyijykynällä,  jotain sukuselvitystä alkuperäisen tekstin alle. 

Ruotsinkielinen puoliso on kirjoittanut tyttären syntymästä: "Dottren Olga Adamina född den 25. Februari År 1867 klok 2 på efterm." Pikku tyttö ei elänyt pitkään, kuten ei hänen nuorempi Selim-veljensäkään. Seuraavassa avioliitossa lapsia syntyi aika liuta, mutta niistä vain neljä jäi eloon, viisi kuoli pienenä. Tämän virsikirjan omistaja itse kuoli nuorena, alle 30-vuotiaana, mutten nyt muista tautia varmasti. Olisikohan ollut keuhkokuume? Kirja kumminkin on minulle monessakin merkityksessä aarre, samoin tämä valokuva, jonka nyt näin ensimmäisen kerran. Kummastakin on ollut tähän asti vain keski-iän ja etenkin viimeisten vuosien kuvia.

Viikko päässään, uusi alkamassa

Näin taas meni yksi viikonloppu kumman nopeasti. Söimme hyvin, ihastelimme aurinkoisia päiviä ja käväisimme äitiäkin katsomassa sairaalassa. Nimenomaan katsomassa, sillä muori oli niin sikeässä unessa, etten raaskinut herättää. Hän kyllä näytti unessakin hyväkuntoiselta ja oli puettuna päivähaalariin, josta päättelin, että hänet ehkä oli myös viety päivähuoneeseen. Muita sukulaisia ei näkynyt, ei tosin juuri muitakaan eläväisiä.

Viikolle luvataan ensin kai vähän lunta, joten seuraava kuva sopii aiheeseen. Tulisipa sitten jo kevät!

Tämän Heljä Liukko-Sundströmin pikku laatan nimi on Lumihiutaleita hiljalleen. Ihastuin tähän ihan valtavasti eikä hintakaan pyörryttänyt, joten ostin sen heti. Luulin värityksen perusteella, että tämä olisi ollut Heljän vanhempaa tuotantoa, mutta ei, tämä on kymmenen vuoden takaa. Saman tapainen ja niminen postikortti sekoitti. Se on aikaisemmilta vuosilta.

Erityisesti ihastuin ostokseeni sen jälkeen, kun huomasin erään toisen nettikauppiaan kaupitsevan samaa kuvaa tuplahintaan. Mies varmaan repii pöksynsä, kun paketti tulee. Toivottavasti se tulee pienenä ja lituskaisena topatussa kirjekuoressa.Tämä on kooltaan n. 11 kertaa 15 senttiä. Mutta eikö olekin nätti? Eikä lainkaan muistuta Heljän "tusinalaattoja", vaikka tietysti onkin sarjatyönä tehty. Ostin tämän laatutavara.comista.

Istuimme lopun päivää tuoleissamme lukemassa. Minä sain luettua loppuun Suomen Naisliiton ja Suomalaisen Naisyhdistyksen historiikit.  Näin vanhaksi olen päässyt ja vasta nyt nämäkin yhdistykset jossain määrin avautuivat. - Välipalaksi etsin paikallishistoriasta ruttouutisia 1800-luvulta. Nyt tuntuu kuin kaipaisin välillä oikein tosi rehellistä hömppäkirjaa tai vaihtoehtoisesti jotain hyytävää dekkaria.Tämä sota-ajan työtyttökirja tosin odottaa avaamistaan ja sitten on se Liza Marklund, jota lupasin kommentoida.

Vihdoinkin almanakka!

Ollaan jo tässä vaiheessa vuotta ja vasta nyt sain hankittua itselleni taskualmanakan. Pöytäkalenteri on yhteisessä käytössä enkä aina muista edes täydentää menemisiä laukussa kulkevaan kalenteriin, mutta on ollut outo tunne olla sitä ilman. Nyt ei muuta kuin täyttämään alkuvuoden sivuja!

Harmi vain kun edellistene vuosien jo käytössä pehmenneet oikeat nahkakannet eivät mahdu uuden almanakan päälle. Uuden kannet ovat selvästi kovemmat ja ennen kaikkea - ilman kolmen vuoden pikkukuvia lapsenlapsesta.

Kävimme pitkästä aikaa prismakaupassa, mies toimitteli omia asioitaan ja minä pääsin kirjakauppaan käyttämään bonussetelini. Se olikin niin suurelle summalle, että sain kalenterin lisäksi kaipaamiani nitojan niittejä, mustetta printteriin ja sitten oli vielä kiireesti ostettava jotain, kun  edellä mainitut oli jo lyöty kassakoneeseen. No kirja tietysti oli nopein hankinta, tällä kertaa nappasin matkaan Liza Marklundin uusimman.

Kustantaja Otava kertoo kirjasta näin: 
"Rohkea väittelijä osuu tiukoilla kannanotoillaan myös tämän päivän persu-Suomen kipeisiin kohtiin

Liza Marklund käsittelee useissa kirjoituksissaan Ruotsidemokraattien nousua, sen vaikutusta ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja julkiseen keskusteluun. Näistä teksteistä on helppo löytää yhteyksiä Suomen tämänhetkiseen poliittiseen tilanteeseen.

Kirjailija puhuu myös sorrettujen naisten, hyväksikäytettyjen lasten ja terroristeiksi syyttä luokiteltujen miesten puolesta, eikä hän pelkää korottaa ääntään silloin kun muut pysyvät vaiti.

Muutamassa henkilökohtaisessa tekstissä Marklund kuvailee menestyksensä varjopuolia ja omaa arkeaan.

Vastalauseita-kirjaan on koottu kirjoituksia Liza Marklundin 25 vuotta kestäneen toimittajanuran varrelta. Se on eräänlainen sisarteos Marklundin ja Lotta Snickaren viisi vuotta sitten ilmestyneelle kohukirjalle Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan." 

Olen pitänyt Marklundin aikaisemmista kirjoista, joten odotan hetkeä, jolloin rupean tätä lukemaan. Viime aikoina olen lueskellut suomalaisten naisliikkeiden historiikkejä ns. sattuneesta syystä. Tämä näyttää ikään kuin täydentävän niitä, luulisin.

Vähän maailmaa parantamassa

Olin tänään kampaajalla ja samalla maailma parani kummasti, kun yhdessä sitä parantelimme. Saparo lyheni noin puoleen ja sai vähän väriä. Olin jo päättänyt, että antaa harmaan kasvaa omaa tahtiaan, minä tyttö olen jo värjäykseni värjännyt. Mutta ainahan tyttö voi mieltään muuttaa.

Oikeasti tässä ei väri paljon muuttunut, mutta hienosti voisi sanoa, että oma väri syveni, tuli kiiltoa ja sitten tosiaan harmaat haituvat hävisivät.

Tein myös läjän ostoksia. Päävärkin hoitoaineiden lisäksi todellinen impulssiostos oli tämä Rukoilijasirkka: kampaajan miehen antama nimi kampaajan itsensä tekemälle vallan ihastuttavalle korulle. Lilat ja vihreät lasihelmet ovat sveitsiläisiä vai olikohan se itävaltalaisia. Täytyy joskus ottaa parempi kuin tämä peilin kautta ottamani kuva.

Koru ilahdutti minua ihan valtavasti ja nimikin on hyvä muistuttaja ihmiselle. Siitä mulla ei ole aavistustakaan, näyttääkö sen niminen elukka tältä, mutta joku mielleyhtymä siinä on ollut.

Sitten kävimme postissa ja minulle tuli neljä kirjapakettia. Ihme, ettei mies vielä ehtinyt huomauttaa ostoksista. Nyt pitää vähän sulatella ensin ja sitten ehkä ottaa jokunen kuvakin. Pääasiassa paketeissa on historiaan ja vanhoihin aikoihin liittyvää kirjallisuutta, jota tarvitsen nyt lähdeaineistona, mutta muutenkin ilolla luettavaksi. Ja vaikka pläjäys painoi vaikka miten paljon, niin suurin osa oli muutaman euron kappalehintaan ostettuja. Näihin varmaan palaan erikseen.

Hyvä päivä tähän asti. Mies tosin on aamusta pitäen valittanut mahakipua ja se ei ole ihan normaalia. Toivotaan, ettei se ole mitään vakavaa.

Sätky toisensa perään

Tässä on tänäpänä tullut muutama sätky. Ensimmäinen taisi olla aamulla, kun katsoin sekä sisä- että ulkolämpömittaria. Ulkona miinus 25, sisällä plus 16. Se jo sai tutkimaan pattereita ja niinhän yksi tuvan pattereista oli jääkylmä. Mies lähti melkein saman tien tuttuun sähköliikkeeseen ja tuli hetken päästä uusi patteri kainalossa. Tuttu sähkömies tuli vähän myöhemmin ja nyt tuvassa on kolme toimivaa patteria. Emme enää ihmettele, miksi talossa oli niin kylmä.

Eilinen kuu oli uskomattoman keltainen. Kuva on otettu sisältä, joten sille en voinut mitään että kuun edessä oli joku pihapuu, mikä lie.

Oikeastaan ensimmäinen sätky tuli jo illalla, kun nuorempi systeri soitti ja kysyi tiedänkö mitään faijan kotiuttamisesta. Tämä oli kertonut lähtevänsä tänään kotiin, mitä kumpikin pidimme utopistisena ajatuksena eli asiasta en mitään tiennyt. Mielestäni hän ei todellakaan tuntunut edellisenä päivänä kotiuttamiskuntoiselta ja koholla olleiden tulehdusarvojen syytäkään ei silloin ollut kukaan keksinyt. Tänään suunnittelimme tervehdyskäyntiä sairaalaan, mutta onneksi soitin ensin. Se oli seuraava sätky.  Faija nimittäin kertoi istuvansa toisen systerin autossa kotipaikan s-kaupan edessä. Täytyyhän sitä ruokaa saada viikonlopuksi, selvä se, kun on viikkokaupalla ollut poissa kotoa.

Se siitä lupauksesta, että sairaalasta soitetaan minulle tai veljelleni ennen kotiuttamista. Toivottavasti edes kotipalvelu on informoitu, sillä velimieskään ei ollut kuullut asiasta mitään ja hän sentään on lähin "turvamies". Onneksi ei nyt ole satanut lunta, joten vaarin pihatie oli ainakin auki. Mitäpä sitä nyt kaikille tarvitsee moisesta pikkuasiasta ilmoittaa.

Istuimme juuri teepöydässä sähkömiehen kanssa kun tuli seuraava sätky. Kännykkä piippasi: "Hätä! Soita takaisin!" ja kun viesti vielä tuli isän kännykästä, niin minulta meni tovi ennen kuin löysin oikean numeron ja sain soitettua ääni vapisten veljelleni. No, hätää ei ollut, vaan menossa oli seniorikännykän turvanapin opettelu ja testaus. Hyvä niin, vaikka tietysti olisi ollut kivempi, jos herrat olisivat huomanneet etukäteen varoittaa turhasta hälystä. Luultavasti he eivät edes tienneet tai ainakaan muistaneet, että samalla kun puhelin soi veljelläni, niin meistä kaksi muuta saa tekstiviestin.

Vieläkin sydän pompottaa. Se taitaa olla melko varmaa, että lähiaikoina näitä viestejä pitää varautua ottamaan vastaan ihan tositilanteessakin. Toinen asia kokonaan on se, muistaako faija pitää kännykkää taskussa, vaikka on hänellä kyllä turvarannekekin kädessä. Varmistusta on varmistuksen päälle, kun kotipalvelu rupeaa tihentämään käyntejään ja tietysti me kaikki olemme varuillamme, velimies eniten. Tämä älytön systeemi tarkoittaa sitä, että vanhainkodin jonoonkaan ei pääse ennen kuin noita kotipalvelukäyntejä on maksimimäärä vuorokaudessa. Se jää nähtäväksi, ehtiikö isäparka edes jonoon asti tai kaatuuko pihatiellä postinhakureissullaan vai kolhiiko itsensä pöydänkulmaan. Sanomattakin selvää on, että hänen ei pitäisi astua askeltakaan ulko-oven ulkopuolelle. Ei pitäisi niin.

Mutta kaiken kurjuuden lopuksi sentään jotain nättiäkin, joka piristää ainakin omaa mieltäni. Mies toi postista paketin, jossa oli tämä Paratiisi-lautasen proto, käsin maalattu kaksi vuotta ennen sarjatuotannon alkamista:

En ole ikinä pitänyt Paratiisi-astioiden muodoista, mutta tämähän oli pakko saada. Värit ovat hivenen haaleammat, jotenkin pehmeämät kuin siirtokuvilla toteutetuissa lautasissa. Nyt pitää vielä löytää jostain "henkselit", jotta saan tämän seinälle.

Viikonloppuja, mukavia sellaisia!

Tammikuun viimeistä viedään

Näin on yksi kahdestoistaosa tätäkin vuotta jo takana. Aamuni alkoi labrareissulla ja jo puolen päivän jälkeen lääkärini soitti EKG:stä ja passitti heti sisätautilääkärille. Se etu tästä yksityisen lääkäriaseman käytöstä on, että ei näissä ajanvarauksissa kauan nokka tuhise. Lääkäriaika on jo huomenna, missä tietysti oli vähän onneakin matkassa. Sydämessä on jotain, minkä yleislääkäri tahtoo selvitettäväksi. Ei kai tuo nyt ihmekään ole, jos syrämestä ottaa, kun ajattelee kaikkia näitä tapahtumia. Ja ylettömään väsymykseen ja hengenahdistukseen täytyy joku syy löytyä. Ei edes se auta, että periaatteessa elämässä on kaikki muuten hyvin.

Kerran aikaisemmin, vähän toistakymmentä vuotta sitten minulla ehkä oli lievä infarkti. Otti niin vietävästi rinnasta, kun olin vielä myöhään illalla työpaikalla. Taustalla oli potkut siitä firmasta, mutta kai sitä kuitenkin yritti selvitä kunnialla viimeisistä työpäivistään. No, ajattelin että sinne en aikakaan lukkojen taakse jää kuolemaan ja lähdin ajelemaan kohti kotia. Kivistys hellitti matkalla, joten en mennyt lääkäriinkään, varsinkin kun päivystys ei enää ollut kotipaikalla auki siihen aikaan, joten ei ollut paikkaa mihin mennä. Myöhemmin lääkäri piti sitä vain "vikailmoituksena".  Nyt vissiin aletaan tutkia.

Iltapäivällä otin nukketalo Kyyhkylän osat esille. Talon runko on nyt pystyssä ja sen voi katsastaa täällä. Vielä on paljon tekemistä, mutta seuraavaksi yritän rahdata talon yläkertaan. Mies sai pahoja näppylöitä, kun rakensin sitä alakerrassa. Ei mokoma suostunut yhtään edes auttamaan, vaikka osien kasaaminen ei ollut kovin helppoa ainakaan minun taidoillani.

Jos minua ahistaa, niin isäparkaa vielä enemmän. Onneksi juuri nyt häntä ei kukaan ole passittamassa pois sairaalasta, mutta oli tässä muutama päivä sitten ns. tilanne päällä. Kaivoin jo potilasasiamiehen nimen esille, mutta toivottavasti asiat vielä tällä viikolla kääntyvät parempaan suuntaan. Tai sen näkee sitten.

Onneksi täällä ei ole ollut sellaisia paukkupakkasia kuin monella muulla paikkakunnalla. Luntakaan ei tänään ole tarvinnut lingota eli kuva on viime viikolta. Olemme kyllä moneen kertaan kiitelleet sitä, että silloin kun talous antoi myöten, teimme hyviä ostoksia eli pistimme kaikki liikenevät rahat esimerkiksi lumilinkoon ja toisena vuonna päällä istuttavaan ruohonleikkuriin. Nyt mies osti käsikäyttöisen hiekoituskoneen, joka ei maksanut kuin viitisenkymppiä. Toivottavasti se on hintansa väärtti. Nuo kalliimmat hankinnat ainakin ovat olleet.

Merkkipäivä

Syntymäpäivät on nyt juhlittu ja hyvin meni. Veteraani ja puolisonsa jaksoivat olla kahvipöydässä hämmästyttävän pitkään, isä peräti kolme tuntia. Äiti pääsi sänkyynsä hieman aikaisemmin, mutta istui kuitenkin muiden mukana hänkin. Se oli isälle tietysti erityisen suuri ilo.

En nyt ns. sattuneesta syystä esittele tämän enempää juhlissa ottamiani kuvia. Tuo kaunis ruusukimppu oli kunnalta ja siitä täydet pisteet. Sen verran isä on kunnanhommissa ollut, että ilman muuta ansaitsi kukkaset, jotka kai tulivat hänelle itselleenkin suurena yllätyksenä. Myös seurakunta oli tilaisuudessa edustettuna. Pappi ei tosin ollut ennestään tuttu eikä muutenkaan ihan kartalla, kun joutui tenttaamaan isää aina ammatista ja kotipaikasta lähtien. Tarkistipa vielä syntymäpäivänkin, heh-heh. Onneksi oli osannut tulla oikeana päivänä paikalle. No ei se mitään, ammattipuhuja osaa virittää keskustelun vaikka sitten kyselemällä sitä, mitä ei tiedä.

Kun nyt kakuissa ollaan, niin tässäpä parit makeat pikku kakkuset:

Elvarin korut ovat ihania! Nämä ostin ensi sijaisesti ajatellen nukkekotimaailmaa, mutta saa nähdä raaskinko napsia kiinnittimiä irti vai en. Näitä myydään Punomossa ja linkki oikeaan paikkaan on Elvarin sivuilla. Ihan halvoista kakuista ei ole kysymys, mutta pari päivää mietittyäni tulin siihen tulokseen, että nämä on saatava! Maksoi mitä maksoi. Hintaa oli yhtä paljon kuin kahdessa ihanassa kinuskikakussa yhteensä, mutta yhtään en kadu.

Mietin hyvän tovin, kirjoitanko tästä yhdestä jutusta vielä vai en. Kun se ajoittui sopivasti suvun vanhimman syntymäpäivälle, niin ehkä se on kerrottava (pakko!) silläkin uhalla, että homma vielä menee puihin. Tekeillä näet on tarinakokoelma, jonka keskushenkilö on isänisän isoäiti eli tarinat elävät 1800-luvun tapahtumissa, toden ja tarun rajoilla. Synopsis ja ihka ensimmäinen luku menee tänään kirjekuoreen ja lähtee huomenna kirjoitustyöni ohjaajalle kommentoitavaksi. Ettei vähän jännitä? Mutta tuli se vaikka bumerangina takaisin varustettuna isoilla punaisilla henkseleillä, niin nyt se on edistynyt tosiaan tähän vaiheeseen. Ja kun asiasta kertoo julkisesti, niin se ainakin varmistaa toteutumisen jossain muodossa. Ihan vielä ei kuitenkaan kannata jättää ennakkotilauksia.

----

Ja niinhän tässä ollaan taas kerran keskellä yötä. Tällä kertaa viipeen aiheuttaja on printteri, jonka kanssa taistelin ainakin tunnin. Ensin oli mustekasetti lopussa. Se tyhjenikin yllättävän nopeasti ja lähes varoittamatta. Sitten en meinannut saada uutta kasettia ängettyä paikalleen, mistä kone tietysti suuttui. Lepyttelyyn meni aikaa. Nyt se taas pelaa ja mainostamani kirjekuori on suljettu.
Kauniita unia!

Hyvää joulukuuta!

Oli ihan pakko tulla kirjoittamaan keskellä yötä, kun joulukuun ensimmäinen yö sentään "avautui". Ollaan oulukuussa, ji-huu! Mitä kauempana joulu on, sitä vähemmän olen jouluihminen, mutta mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän minäkin tunnen olevani jouluihminen. Sen kunniaksi kirjoitin illalla kuoret valmiiksi joulukortteihin ja etsin ensin tietysti liudan osoitteita. Kortteihin ei muuta tarvinnut kirjoittaakaan, sillä oikaisin tänä vuonna ja kun painatin kutsutekstin taitettavan kortin sisäpuolelle, tulivat allekirjoitukset saman tien. Tyylikästä tai ei, mutta ainakin helppoa.

Sain muutenkin yhtä ja toista tehtyä. Viimeistelin eräät tekstit, joita olen vajaan viikon sorvaillut, suljin silmäni ja painoin "Lähetä"-nappia. Sinne menivät, paitsi että sievästi sorvattujen saatesanojen lisäksi en muistanutkaan panna itse tekstiliitettä mukaan. Toinen kerta toden sanoi.

Taisin jo aikaisemmin mainostaa tätä pikku seinätaulua, jonka ostin laatutavara.comista yhdeksi omista joulahjoistani, vaikken malta tätä kyllä enää pakettiin kääriä. Pieni keramiikkalaatta tuli pari päivää sitten. Tekijä on Kupittaan Savi, taiteilija Sirkka-Liisa Haapasaari. Seinälaatta on käsinmaalattua fajanssia ja mattalasitettu. Minusta tämä on oikein viehättävä ja ensimmäinen Kupittaan Saven keramiikkaesine meillä, puunukkejen lisäksi siis. Nukkeja muuten on ollut isompiakin kuin nelisenttiset, noin 14 - 20 cm korkeita ja hinnat tähtitieteelliset. Yhtä marttanukkea katselin, mutta sitä en taida kuitenkaan raaskia ostaa. Mies katseli tätä seinälaattaa jostain syystä vähän vinoon. En tullut mitanneeksi, mutta tämä on suunnilleen 15 x 15 cm, ei ainakaan isompi. Ja mielestäni sopii oikein hyvin ajattelemalleni paikalle eli uuden keittikaapin sivuseinlle katkaisemaan pitkää valkoista seinämää.

Mies haki tänään kaksi isoa kirjapakettia postista. Toisessa on uusia lahjakirjoja ja kirjakerhon perinteinen, ihana joulukakku. Voisin vallan mainiosti leipoa vastaavan hedelmäkakun itsekin, mutta tämä on perinne. Kirjat menevät suoraan pakettiin, kylläkin suurin osa meille itselle.

Toinen laatikko oli täynnä Aarteita: vanha Suomalainen Wirsikirja, vuoden 1886 versio, painos vuodelta 1889. Uusi testamentti ja Psalmit samoilta ajoilta. Rukouskirja. Vuoden 1834 hartauskirja, nimeltään Yxikertainen Selitys Lutheruxen Wähän Katechismuxen ylitse, Kysymysten ja Vastausten kautta. Pari koulukirjaa. Kansanvalistusseuran almanakkoja toissa vuosisadalta. Maalaiskuntien kunnallishallinnosta, tasaväkisistä maalaisyhdyskunnista, ylempien kansakoulujen perustamisesta maalaiskuniin sekä metsästyksestä vuodelta 1898.  Minä luulen, että kirjakauppias heittää parit kärrynpyörät aina kun huomaa minun tulevan nettiin tekemään tilauksia. Nämä hankinnat ovat kuitenkin tarpeeseen, lähde- ja orientoitumisaineistoksi siihen, mistä en vielä kerro, vihjailen vain.

Sen verran ehdin selata kirjoja, että huomasin tehneeni hyvät ostokset. Almanakat ovat varsinaisia tietosanakirjoja. Virsikirjasta löysin valtavan paljon tuttuja virsiä ja valtavan paljon uppo-outoja virsiä. Pitänee kaivaa esille se meidän lapsuutemme virsikirja, tämän nykyisen edeltäjä ja vertailla muutamien virsien sanoja. Toivottavasti numerot ovat oikeilla kohdillaan, mitä ei tästä viimeisestä tekeleestä voi sanoa, jossa koko kirja sorkittiin sekaisin.  Raamatusta kaivoin esille Jouluevankeliumin ja lempipsalmini. Hyvin olivat tunnistettavissa vanhasta kielestä huolimatta. Itse asiassa jouluevankeliumia ja esimerkiksi Enkeli taivaan -virttä oli seuraavissa käännöksissä käsitelty hyvin hellävaraisesti.

Joulun ja adventin ajan mielenrauhaa ja iloa teille ja meille kaikille! Antaa toisten hössöttää, kaikkien ei tarvitse, eihän?

Rauhallista adventtia

Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille. Tosin vesisade ei ihan ensimmäiseksi tuo mieleen joulun aikaa, mutta niin se vain virallisesti alkoi.

Joulutähden lisäksi tässä toinen kuva, joka ei ole yhtään joulukuva. Ostin jokin aika sitten huutonetistä nämä viehättävät kansallispukunuket. Laidoilla olevan lapinpariskunnan lisäksi tässä on oikealta lukien Tuusulan tyttö, Orimattilan tyttö ja Munsalan tyttö. Korkeutta nelisen senttiä kullakin. Lapsena meillä oli tämän tapaiset pikkunuket, jotka valitettavasti ovat jo aikoja sitten kadonneet. Näilläkin on päälakea vähän pureskeltu ja lapinpojalta on lakki hävinnyt. Muistaakseni meillä oli ainakin Keski-Suomen kansallispuku ja toisella joku punainen puku. Nämä ovat olleet Kupittaan Saven valikoimissa.

Nyt lähden raivaamaan pöytää puhtaaksi. Toinen tytär käväisi jo tänään ja Esikoinen perheineen tulee hetkisen kuluttua. Heidän piti tulla jo isänpäivänä, muttemme ottaneet silloin vastaan, kun talo oli ylösalaisin  rempan takia.

Postimerkki- ja muillakin kaupoilla

Tilasin äsken nettipostista ison kasan postimerkkejä joulukortteihin. Ns. sattuneesta syystä emme voi käyttää joulukorttimerkkejä. Opimme karvaista kokemuksista, että joka haluaa korttinsa perille ehdottomasti ennen jouluviikkoa, lähettäköön ne muilla merkeillä merkittyinä.

Nyt tilasin ainakin omaa silmääni viehättäviä ruusunmarja-merkkejä, jotka ovat kakkosluokan merkkejä. Toivottavasti ne kuljettavat kortit kahdessa päivässä, kuten itella lupaa. Viime vuonna tuli nimittäin vähän kiire, kun yhtäkkiä huomasin, että oltiin melkein itsenäisyyspäivässä ja pyhät katkovat varmaan postinkin kuljetuksia. Kuvan tietenkin kaappasin itellan nettisivulta.

Tämän vuoden joulumerkit eivät oikein kolahtaneet. Varmuuden vuoksi tilasin myös arkin verran ykkösluokan merkkejä. Kortit teetin ifolorilla ja ne tulivat jo muutama viikko sitten. Nyt ei enää muuta kuin osoitelistaa tekemään ja kortteja kirjoittamaan, vaikka onneksi tässä on vielä hyvin aikaa. Meillä se sattunut syy on vuosittainen glögi-ilta, joka tänä vuonna osuu jouluviikon alkuun. On eduksi, jos kutsuttavat saavat kutsunsa ennen eikä jälkeen tilaisuuden. Silloin yhtenä vuonna näin oli käymässä ja siksi lähetänkin kortin itselleni tai vähintään tsekkaan tyttäreltä, joko postilaatikko on kolahtanut.

Vaikkei meillä ole vielä joulukoristeita tai valoja esillä, niin nyt on ainakin joulukuusi! Kaupassa oli pieniä pöytäkuusia ja nappasin heti sellaisen kärryyni. Mies on jo monena vuonna suhtautunut ikävästi joulukuusiin enkä jaksa ruveta kinaamaan asiassa, josta kuitenkin jäisin häviölle. Kun nyt kuitenkin on pikkujoulu tulossa, niin pääsen nauttimaan edes hetken verran oikeasta kuusesta. Tai ehkä tämä ei tuoksu kuuselle, mutta näyttää ainakin oikealta.

Tänään ei ostettu muuta ruokaa kuin leipää ja kermaa, sillä tarkoitus on tehdä mojova sienimuhennos eilen saamistani suppilovahveroista. Niitä tuli meille sellainen määrä, että varmaan isä on poiminut niitä vuosikaupalla. En viitsi miettiä, miten monta vuotta sitten. Nyt selviää, ovatko sienet syömäkelpoisia. Oletan niiden olevan vielä täyttä tavaraa. Pitääkin muistaa laittaa ne likoamaan.

Samalla kauppamatkalla kävimme tervehtimässä äitiäni. Nyt hän oli oikein virkeä, vaikka makasikin petin pohjalla. Äiti otti lujasti kädestä kiinni ja kiitti käynnistäkin sekä huomautti painavasti: "Älkää unohtako". Ei, ei me unohdeta.

Radio kailotti huoneessa ja myös naapuripetin asukas oli hereillä, mutta ei sanonut meille sanaakaan, ei edes vastannut tervehdykseen. Hoitajat istuivat kahvihuoneessa ja vain yksi elävä sielu oli osastolla näkyvillä, hänkin tuoliin istutettu vanha mies.