Sukukierroksella

Ihmettelein illalla, miksi minua väsytti ja jalkoja särki. No tatta kai, teimme miehen kanssa tavallista laajemman kierroksen. Kaupassa etsimässä miehelle syysvaatteita, vaarilassa kyselemässä kuulumisia ja sitten vielä kahdella hautausmaalla. Kiersin kirkon vieressä olevan vanhan hautausmaan kaikki haudat etsiessäni sukulaisia. Yksi niin kaukainen sukulaishauta löytyi, etten viitsinyt edes kuvata sitä. Olin pettynyt, sillä toivoin löytäväni isoisäni isoisän hautapaaden. Hän ehkä jäi viime sodissa kaatuneille varatun alueen alle.

Muutaman kuvan sentään nappasin, muun muassa tämän. Kuvasin myös joitakin entisten kirkkoherrojen hautoja. 

Aleksis Kiven hauta Tuusulan kirkkomaalla

Kirkkomaa jäi pois käytöstä jo 1890-luvulla, mutta vielä tälläkin vuosisadalla sinne on haudattu lähinnä vanhoihin sukuhautoihin.

Uudemmalla hautuumaalla oli enemmän kuvattavaa. Äidin hautakivi oli tuotu paikalleen, samoin muutaman kevään ja kesän aikana haudatun muun sukulaisen kivet. Tai siis kaikki ne olivat vanhoja sukuhautoja, joiden kiviin vain oli lisätty uudet nimet.

Onneksi esi-isät ja äidit ovat ostaneet ikuisia hautapaikkoja, jotka ainakin toistaiseksi ovat saaneet olla rauhassa. Jotkut seurakunnat kuulemma ovat jo tähänkin oikeuteen puuttuneet. Nyt ei niin pitkäikäisiä hautapaikkoja valitettavasti edes myydä. Valitettavasti erityisesti kulttuuri- ja sukuhistoriallisesta näkökulmasta. Esimerkiksi minä, amatööri-sukututkija, olen tehnyt monia huikaisevia löytöjä nimenomaan hautausmaalta. Eilen viimeksi, kun etsin isän serkun hautaa. Taisin löytää yhden uuden lenkin, joka yhdistää kaksi sukua toisiinsa. Sitä tosin pitää vielä tutkia lisää.

Vaihteeksi hurrrrjaa sadetta ja ruokamuistoja

Nämä postaukset näköjään liikkuvat linjalla sataa - ei sada. Tänään satoi ja oikein todella kaatamalla ja melkein koko päivän. Välillä kuulemma aurinko pilkisti pilven takaa, tiesi mies kertoa, mutta myös ukkonen muisti jyristä moneen kertaan.

Tämä kuva esittää sadepisaroitten tanssia pihan joutopöydällä. Pisarat sanovat selvästi plop.

Toki päivään mahtui muutakin kuin sateen vahtimista. Tietokone oli irti piuhoista, samoin telkkari, joten päivä kului luku- ja neulomishommissa. Luin järisyttävää murhadekkaria ja kudoin villapaidan etukappaletta.

Kun mainostin viikonlopun ankanrinta-ateriaamme, niin tässäpä kuva siitä:

Tämä nyt ei ole varsinainen gurmee-kuva, mutta lautasella on ankanrintaviipaleiden lisäksi oman maan perunoita ja pari kauhallista kantarellimuhennosta. Kaksi ankanrintaa painoi yhteensä 700 grammaa ja niistä riitti hyvin kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi ja vielä minulle huominen lounasannoskin. Vaikkemme tavallisesti osta tämän hintaluokan ruokatarpeita, niin tämän riittoisuus lievitti tuskaa. Olisikohan ankat maksaneet kolmisenkymppiä kilo? Se on ehdottomasti yli meidän ruokabudjettimme, paitsi joskus kun haluamme oikein herkutella.

Kantarelleja sai kolme litraa kympillä ja muhennosta syötiin kolmena päivänä /plus jämät huomenna). Saostan kantarellimuhennoksen korppujauhoilla ja sen takia väri on noin tumma. Otin kuvan ilman salamaa ja sekin tietysti vaikuttaa.

Viikonloppua!

Pyykit ovat vielä koneessa ripustamista odottamista. Onneksi en vienyt niitä ulos, vaikka iltapäivällä aurinkokin paistoi oikein nätisti. Me mietimme miekkosen kanssa siirtymistä parvekkeelle iltapäiväauringosta nauttimaan. Onneksi ei sitäkään tehty, sillä yhtäkkiä vettä tuli taivaan täydeltä. Se oli varmaan joku pieni, paikallinen kuuro, joka tuli ja meni. Onneksi mies ehti iltapäivällä käydä pottumaalla. Otimme ensimmäiset ja lähes viimeisetkin oman maan perunat ylös. Uusia tuli saman verran kuin oli maahan pistetty, mutta onneksi ei sentään mennyt miinukselle. En muistanut kysyä, nostiko hän varsineen päivineen vai kävikö vain varkaissa.

Tämmöisiä maisemia sieltä parvekkeelta olisi tänäänkin voinut katsoa ja kuvata. Eilen katselin pitkäkaulaista lintuparvea, joka kisaili korkealla taivaalla. Kipitin hakemaan kameraa, jos vaikka suurentamalla kuvaa olisi selvinnyt, olisivatko ne olleet kurkia vai joutsenia vai jotain muuta lajia. Tietysti linnut sen minuutin aikana olivat hävinneet taivaan tuuliin. En sentään koko päivää pidä tapanani makoilla riippumatossa, vaan lähinnä tunnin verran nauttimassa iltapäivän viimeisistä auringonsäteistä.

Aamulla kello herätti turhan aikaisin. Miehen lauantaiset soittoharjoitukset alkoivat tänään enkä minäkään enää saanut nukahdettua uudestaan. Olo oli outo muutenkin. Joko nousin ylös liian lyhyen yöunen jälkeen tai sitten joku kelju syysflunssa yrittää iskeä.

Taidanpa lähteä nappaamaan saunan päälle, että ehdin saunoa vielä ennen iltaruokaa. Uusia perunoita, silliä ja voita nokkaan. Sunnuntairuoaksi mies toi sorsan rintapalat, sillä eilistä kantarellikastiketta jäi juuri sen verran, että se ansaitsee kaverikseen tällaisen herkun.

Mukavaa viikonloppua!

Kaupoilla

Eilen meidän mikroaaltouuni poksahti. Haisi ja kärysi. Mies totesi, että juu, tälle sähkö haisee. Olihan sillä ikääkin jo kymmenkunta vuotta, mikä näille nykyvempeleille ilmeisesti on jo huima ikä. Lähdimme siis päivällä kaupoille, kun listalla oli toinenkin ostos. Miehen piti saada oma kopiokone omiin tarpeisiinsa ja ajattelimme, että eihän nyt ole konsti eikä mikään ostaa pieni, halpa kopiokone. Oma tulostimeni asustaa sen verran hankalasti työpisteeni takana ja mies kopioi usein sivuja paksuista kirjoistakin, joka olisi erityisen konstikasta minun koneellani. Sen takia koneen vaihdon yhteydessä siirsimme vanhan printterin hänelle alakerran koneeksi. Nyt kesällä se sanoi sopimuksensa irti ja on vain odottanut terassin pöydälle pääsyä kaatopaikkakuormaan.

No, kopiokoneita ei ole kai enää olemassakaan, jos ei tarkoita isoa toimistomasiinaa, vaan on ymmärrettävä ostaa monitoimilaite. Ja ymmärrettävä mainita se myös myyjäklopille. Menimme ensin MP-nimiseen kodinkonekauppaan. Siellä oli meille uusi naama myyjänä. Jannu piti meitä kahtena vanhana palikkana. Minä kysyin niinkin asiantuntemattoman kysymyksen, että toimiiko tämä monitoimilaite ilman, että on jotenkin ohjelmoitava tietokoneen kautta, saati että oltava napanuoraa tietokoneeseen.  Meillä kun tätä nimenomaista konetta käytetään vain ja ainoastaan kopioiden ottamiseen ja masiina on ihan eri puolella taloa kuin tietokone ja huoneessa, jossa myös ulkonäkö on valintaan vaikuttava tekijä.  Kaveri vaan selosti tulostus- ja skannausjuttujaan ja lopuksi sanoi, että heillä ei ole valkoisia, on vain mustia.

Koska emme pidä itseämme täysin pöljinä, kyllästyimme esitelmöintiin ja siirryimme mikrouunihyllyn ääreen. Ei sieltäkään löytynyt sopivaa. Emme halunneet esimerkiksi pinkkiä tai torakanvihreää mikroa. Eikä rosteria, vaan valkoisen ja toiminnoiltaan simppelin.

Kuten sanottu, meidän kaatopaikan SER-pisteeseen vai mikä se romukontti nyt onkaan nimeltään päätyi tämä entinen kopiokone. Kulmassa olevasta reiästä kulki ampiainen edestakaisin, joten kierrätykseen meni myös ilmeisesti yksi ampiaispesä.

No, mehän vaihdoimme toiseen kauppaliikkeeseen, Prisma-nimiseen tavarataloon. Siellä oli äärettömän fiksu ja avulias nuori mies, joka vastasi asiallisesti kaikkiin kysymyksiimme ja oikein paneutui tähän kopiokoneasiaan. Ostimme Canon Pixman, hinta noin  70 euroa ja saimme valkoisen, kuten halusimmekin ja kaikin puolin toiveidemme mukaisen laitteen.  Ehkä jostain olisi halvemmallakin saanut, mutta tämä nyt ainakin täytti meidän kriteerimme. Ja tulihan bonukset päälle.

Ystävällinen ja avulias nuori mies nosti vielä kärryymme mikroaaltouunin merkkiä Rosenlew ja hinta oli 49 euroa. Ihan yksinkertainen, vanhanaikainen perusmikro. Halusin ehdottomasti pyörivän lautasen, joka useimmissa näytti olevankin. Kun lämmitin siinä pienen pitsan, niin tulos oli tasainen. Eli olemme erittäin tyytyväisiä ostoksiimme.  Edellinen mikro oli suurempi ja monipuolisempi, mutta myös kalliimpi.Tämän valmistusmaa oli varmaan sama kuin kaikilla muillakin, olisikon mahdollisesti Korea? Kirjainyhdistelmää en muista enkä osannut sitä tulkitakaan.

Kirjainyhdistelmistä tuli mieleeni täällä bloggerissa monessa blogissa olevat kirjainrimpsut ja numerot, joilla kai estetään roskakommenttien automaattinen lähettäminen. Minut ne saavat kiukkuiseksi ja syystä että ikänäköiselle ja alkavaa harmaakaihia sairastavalle ihmiselle ne ovat tosi hankalia. Ei ole yksi tai kaksi kommenttia, jotka ovat jääneet lähettämättä yksinkertaisesti sen takia, etten ole saanut kirjainsarjasta selvää monesta yrityksestä huolimatta. Epäilemättä niiden käyttökin on perusteltua, mutta sopivat nuorille ja terveille silmille. Samaa koskee tummia blogipohjia: silmät eivät näe nega-tekstiä. Näitä huolia ei ollut vielä kymmenen vuotta sitten.

Uskomatonta - aurinko paistaa!

Koko päivä on ollut samean harmaa ja välillä satanutkin, mutta nyt äsken juuri rupesi aurinko paistamaan! Ulkona on ollut jotain 14-15 astetta lämmintä eikä nyt illalla tietysti yhtään sen lämpimämpää. Ei silti, ei tähän aikaan muutenkaan mennä terassille.

Sen verran kävin ulkona, että katsastin omppujen tilanteen. Kaikki kaksi ovat vielä tallessa. Samoin mittava kurkkusatoni. Vasta tuli mieleen, että olisihan tuon kurkkupurkin voinut viedä kasvihuoneeseenkin, mutta kun siinä on pihakoristeeksi hankittua laventeliakin.

Tämä kesä ei todellakaan ole ollut eduksi kasviharrastukselleni. Tuli sentään tehtyä muuta, sisähommaa.

Lupasin esitellä pöytäliinan. Kas tässä:

Sataa!

Päivä oli pilvinen ja arvelimme sadetta tulevan yöllä, mutta sepä alkoi jo illalla oikein rankkasateena. Nytkin ropisee kattoon oikein harvinaisen kovaa. Toivottavasti meidän omenasatomme ei putoa puusta!

En löytänyt tuoreempaa kuvaa, mutta pitäisi varmaan käydä äkkiä kuvaamassa. Tässäkin pitäisi koko sadon luurata. Toinen on jossain lehtien alla piilossa.

Kun ei kasvihuoneesta vielä ole satoa noukittavana, on parempi kuvat se pihlajanoksan takaa. Vielä parempi olisi suunnata katse naapurin viljapeltoon!

Tämä on ollut kässäpäivä. Sain pöytäliinakirjomuksen valmiiksi ja otin kuvankin, mutta katsotaan, ehtisinkö huomenissa silittää liinan. Olisi ehkä vähän edustavampi kuva tarjolla.  Sitten kaivoin villapaidan tekeleen esille, mutta missä on ohje? Neuleohjeita ja kirjoja on talossa kyllä aika paljon, että enköhän minä jotain keksi, jos ei neulelehteä löydy. Sitä paitsi otin tämänkin ohjeen omasta päästäni, mutta vähän vaan mittoja lehdestä.

Sadekin hiljeni. Nukkukaa tekin hyvin.

P.S. Kiitos taas Elegialle sivupohjasta. Löytyihän se syksypohja sittenkin.

Syksyn merkkejä

Juu, syksy tulee. Enää ei tarkene pitkään lekotella riippumatossa ja muutenkin alkavat ajatukset ja fiilikset kääntyä syksyn puoleen. Blogista pitäisi tehdä vähän syksyisempi, mutten olen löytänyt mieleistä pohjaa valmiina ja itte en osaa tehdä.

Miehen soittotunnit alkoivat tänään ja sekin on varma merkki syksystä. Uusi ope, jonka tunnilta mies palasi oikein tyytyväisenä. Seuraava oppilas oli kuulemma semmoinen vaahtosammuttimen korkuinen ipana. 

Tänään kirjoitusprojektini eteni vaiheeseen "seuraava". Ei, ei sentään vielä "sinne" eikä "niille!", mutta kaksi pakettia paketoin ja mies vei postiin. Yhden monistenipun jätin itselleni ja heti kun avasin sen summanmutikassa noin keskeltä, niin silmiin hyppäsi oikea kardinaalivirhe. Tietysti! Olin luullut korjanneeni mokani, mutta mitä vielä. Nyt se on  korjattu sekä koneelle että muistitikulle. Seuraava projekti on raivata projektin aikana kertyneistä paperipinoistani säilytettävät mappiin ja hävittää loput. 

Ilmoittauduin Sukkasatoonkin. Ahkera - tai vähemmän ahkera, kuka tietää - tikuttelu alkaa syyskuun alussa. Lankaa on ja nyt ei muuta kuin vartaita terottamaan.

 Tämmöistä untuvaa sai tänään ihailla meidän riippumatosta:

On nautittu

On nautittu viime päivät aurinkoisista iltapäivistä vuorotellen terassilla ja parvekkeella. Tämän piti olla ns. viimeinen aurinkopäivä, jonka olisimme viettäneet ulkona. Mitä vielä. Harmaaseen päivään on mahtunut hiven aurinkoa, mutta pääasiassa sateen ripsotusta.

Olen kylläkin menossa terassille tekemään käsityötä ja ottamaan muutaman maisemakuvan. Katon alle ei sada eikä nyt taida muutenkaan sataa. Ainakin naapurin kypsänkeltaista viljaa pitäisi saada kuvattua edes matkan päästä. Kameralle ei viime aikoina ole löytynyt kovin paljon käyttöä. Tämäkään terassikasvi ei oikein ole menestynyt...

Surullistakin uutista on, nimittäin lehdessä oli ex-naapurin kuolinilmoitus. Kaveri oli paljon alle kuudenkympin. Asuin toistakymmentä vuotta samassa paritalossa ja vaikken sinänsä sen kummemmin perheen kanssa ystävystynyt, niin haikea olo tuli. Yritin etsiä omaisten yhteystietoja adressia lähettääkseni, mutten löytänyt. En nimittäin usko, että mieskään enää asui samassa talossa, kuten eivät muutkaan perheenjäsenet. Tämmöistä tämä elämä on, arvaamatonta.

Jos nyt lähtisi sinne pihalle.

Alamäen jälkeen taas ylämäkeä vai miten päin...

Käytiin viikonvaihteessa hääpäivällisellä ja ah miten siitä jäi hyvä maku suuhun. Ruoka tosin ei ollut kuumaa, mutta silti se oli syötävän hyvää. Ei gurmeeta, mutta ei maussa ollut suuremmin valittamistakaan. 

Kun aikaisemmin kävin samassa paikassa, tosin monta vuotta sitten, oli lista nimen mukaisesti italialaishenkinen. Nyt se ei sitä ollut. Huomattavasti lyhentyneellä listalla oli
jokunen pastaruoka ja salaatti ja kahden tai kolmen lajin pihvejä. Muistelin, että ennen oli vasikanleikettä ja maksapihviäkin tarjolla.

Mies moitti omaa pihviään paitsi kylmäksi, myös liian pieneksi, vaikka sen piti olla suurempi kuin tämä minun pihvini. Se on niin, että kun harvoin käy ulkona syömässä, haluaisi herkutella. Keskenämme naristiin, mutta emme lähettäneet ruokiamme takaisin. Mies vanhana kapakoitsijana ei mielellään lähetä ruokia takaisin enkä minäkään.

Ja vaikka oltiin italialaisessa paikassa, ei tarjolla ollut yhtäkään italialaisviiniä. Grappaa oli ja Limoncello di Casaa eli sitruunalikööriä.

 

Seuraavan kerran varmaan käymme niin sanotusti ulkona syömässä vuoden päästä, jos vanhat merkit pitävät paikkansa!

Hääpäivän jälkeen olen ahertanut uutterasti työni kimpussa. Mutta kun nyt on ollut ihania hellepäiviä, olemme viettäneet yhteistä siestaa parvekkeella. Opimme kyllä "aurinkopatjan" kastumisesta sen, että riippumatto peitetään huolellisesti joka päivä pressun alle.

Kaikenlaista

Tänään on ollut mälsä päivä, oikein harvinaisen ikävä. Kaikki ovat hengissä ja terveitä, mutta harmitusta ja häpeää on ollut sitäkin enemmän. Ei siitä sen enempää, mutta pakko oli sanoa, kun kyyneleet ovat olleet lähellä melkein koko iltapäivän.

Toisaalta oli ihan mukaviakin kohtaamisia: tapasin yhden tutun vuosien takaa ja meillä olisi ollut enemmänkin lörpöttelemistä, elleivät tutun työesteet olisi olleet tiellä.

Floksirivistö alkaa näyttää jo aika hyvältä, vaikkei kuvassa olekaan kehumista.

Sekin oli hyvää, kun juttelin isäni kanssa ja hänen äänensä oli oikein virkeä ja iloinen siitä huolimatta, että hän oli tehnyt pitkän asiointikierroksen. Hän oli saanut uuden invalapun ja käynyt pankissakin, joten olisi luullut reissun väsyttäneen. Jos oikein arvaan, niin faari kyllä katsoo telkkarista vielä olumppialaisia niin kauan, kun ohjelmaa tulee.

Niin että ei tämä pelkästään kurjuutta ole ollut...

Tänään syödään apposia

Tiedätkö mistä puhun? Apposet ovat keitettyjä herneenpalkoja, joita vedetään hampaiden välistä niin, että suuhun jää sekä pyöreät herneet että palkojen pehmeä osa. Niitä kuuluisi syödä lämpimänä elokuun iltana terassilla. Nyt on kylmää ja sateista kuin syyskuussa, mutta apposia syödään.

Kun viimeksi paistoi aurinko ja minä makoilin parvekkeella, oli kamera mukana. Kuvasin kahta korkeaa mäntyä "kaukana" tontin laidalla. Toinen kuva ehkä tuli otettua jo edellisenä, pilvisenä päivänä, mutta toivottavasti siitä saa jotain tolkkua. Kuusissa on valtavasti käpyjä. Kelpaa näiden nakerrella! Tämä on melkein piilokuva: löydätkö kolme leikkisää sisarusta?

Käpyjä on niin paljon, että toisen kuusen latva on ehkä niiden painosta taipunut tai sitten muuten vain tällainen vänkyrä. Jos olisin oravaäiti, tekisin heti pesän tuonne oksan kainaloon.

Selkä märkänä

Olen ollut kahtena päivänä selkä märkänä, eilen jopa likosin lätäkössä. Työnteko ei sitä aiheuttanut, vaikka poiminkin muutaman pienen pytyllisen viinimarjoja, jotka pitäisi tässä lähiaikoina vielä jatkojalostaa.

Minähän kerroin joskus keväällä, että ostimme komean riippumaton. Leveän ja tukevan, josta kauppurisetä erikseen kysyttäessä mainitsi, että se on hyvin sopiva ulkokäyttöön ja sateenkestävä nimenomaan sen takia, että on tarkoitettukin ulkokäyttöön.

Jo vain onkin. Se tuli nyt testattua, kun sateiden, kylmien kesäkelien ja ukonilmojen jälkeen aurinko paistoi niin ihanasti, että laitos viritettiin parvekkeelle. Tytär koemakasi sen ensimmäiseksi ja nousi koko selkäpuoli likomärkänä. Laitos nimittäin oli ollut pari päivää sateessa ja paksu, pysyvästi paikalleen kiinnitetty patja oli varmaan imenyt sata litraa vettä itseensä.

Onneksi tytär sai vaihtohousut jalkaansa. Keräsimme luultavasti muutaman kymmenen litran verran vettä pyyheliinoihin ja saman verran  painelemalla patjan läpi. Se näyttikin jo kuivalta, kun kömmin eilen lepuuttamaan itseäni, huomatakseni jonkun ajan päästä makaavani lätäkössä.Tyynykin oli läpimärkä. Olimme niin tyhmiä, että kuvittelimme veden jotenkin valuvan patjan läpi, silleen kätevästi tai että materiaali mahdollisesti hylkisi vettä. Johan meillä olisi peitto ollut alun perin sen päällä, jos siitä olisi mainittu. Ennen muinoin ruotsalaiset varsinkin harrastivat tuotteissa Varufaktaa, joka tämänkin olisi kertonut.

Tänään mies kertoi ilouutisen nyt se on kuiva. Vielä mitä! Taas on paita märkä. Yöksi viritimme, tai siis mies viritti, riippumaton päälle meidän peräkärryn painavan peiton, jota ei mikään tuuli lennätä karkuun. Vaikka yöllä oli taaskin satanut, ei siis uutta vettä kerääntynyt patjaan. Onhan tämä kaikin puolin muissa suhteissa mukava riippumatto..

Olisi vaan kiva tietää, mitä tämän patjan täytteenä on ja erityisesti, onko sisällä helpostikin homehtuvaa tavaraa. Mies arveli käyvänsä mööpelikauppiaalta kysymässä samalla kun ehkä latelee muutamia hyvin valittuja sanoja tästä hylkyläisestä.

Elokuuta!

On ukkostanut niin ahkerasti, että tietokoneelle ei ole ollut mitään asiaa. Nyt tulin kurkkaamaan sähköpostit ja tärkeimmät uutiset ja sitten taas piuhat irti varmuuden vuoksi.

Toivottavasti huomenna on poutapäivä. Lapsenlapsen piti jo tänään tulla hommiin, mutta jouduimme peruuttamaan pihaprojektin hurjan sateen takia. Mutta palaamme asiaan. Nyt hyvää yötä.