Kaikenlaista

Suurin osa päivästä sujui piirustusten mukaisesti. Aamulla tukisukkien mittauksessa ja sitten apuvälinehenkilön luona, en nyt muista virallista nimikettä. Hyvät käynnit kumpikin ja sain vähän tuomisia kotiinkin.

Sitten piti mennä kahville. Ensin yritimme terveyskeskuksen vieressä olevaa kovasti kehuttua kahvilaa. Ei siinä muuta kuin liukkaan näköinen tie parkkipaikalta eli käänsimme noka takaisin kohti kaupunkia. Menomatkalla mies haki kirjapakettini Siwasta ja jatkoimme kohti uuden ratsastuskeskuksen kahvilaa. Pimeätä oli ja ehkä jossain oli lappu talvilomasa, ehkä ei. Taas käännös ympäri ja ajoimme Lottamuseoon. Lohipiirakkaa ja kahvia, evääksi siemennäkkäriä. Mies ei tykännyt paikasta eikä piirakasta. Minä en ollut ihan yhtä kriittinen. Sen sijaan lattiaa raapivat puutuolit olivat ikävät.

Nettidivarista tullut kirjapaketti oli hyvä ostos. Kaikkeen en ehtinyt tutustua, mutta yhdessä maakunta-a la carte -kirjassa oli valokuva, jonka muistelisin esittävän mummuni ex-sulhasta. Sitä herraa, josta ei koskaan puhuttu sanaakaan eikä varsinkaan sitä, että hän taisi olla erään oikein lähisukulaisen oikea isä.

Muuten kirjat ovat vielä lukuvaiheessa, mutta ollakseen n. 6-8 euroa kappale, tein oikein erinomaiset kaupat. Niihin palaan myöhemmin.

Tässä on pari kuvaa nukkekotinäyttelyssä olevasta talosta, kuvan otti Sirkka Vesterinen.

Huomenna on labra ja nyt uni painaa silmää niin että on paras panna kone kiinni. Hyvää yötä!

Lukemista ja sukan kutomista

Tänään olen lukenut oikein urakalla. Toinen kirja on "työasia" eli perehdyn vuoden 1918 rankkoihin sotatapahtumiin. Toinenkin on vähän siihen suuntaan, sillä sain yhden uuden kyläkirjan, jota innostuin lukemaan ikään kuin opiksi itselleni. Kun lisäksi kudoin pakolaissukkaparia numero 10, niin eipä päivään paljon mmuta ohjelmaa mahtunutkaan. Vähän kahviteltiin veljeni kanssa, joka kiikutti minulle kirjan, siis sen kyläkirjan.

Tässä on muutaman päivän takaisia maisemakuvia meidän kylältämme. Noiden vaahteroiden takia yritin kuvata liikkuvasta autosta.

Jotain hulevesijuttua kai tuossa alemmassa kuvassa on tekeillä tai sitä on tehty koko kesä. Kuva on vähän kaukaa otettu, mutta tuolla taustalla olevalla mäellä taisi olla entiseen aikaan vaarin siskon koti. Nyt sitä taloa ei enää ole, mutta paikalle on rakennettu suunnilleen samoille paikoille uusi, Sekin tosin monta vuosikymmentä sitten.

Tulossa samaan maisemaan on myös maailman komein ja varmaan myös kallein skeittialue. Siitä on ollut aika lailla suunsoittoa viime aikoina. Kukaan ei oikein arvaa sanoa, ettei se olisi tarpeellinen. Möly koskee hintaa. Keskeneräistä työtä ei tietysti passaa arvostella, mutta kai siitä hyvä tulee, kun se lähipäivinä valmistuu. Mukulat kuulemma olivat jo viikonvaihteessa testaamassa sitä.

Huomenna kyllä ajetaan skeittipuistonkin ohi, kun meillä on viikon ensimmäinen sairaalareissu tiedossa. Minä huomenna, mies keskiviikkona, minä taas perjantaina. Mies raukka on kuskina minullekin. Perjantaina voi olla, että tarvitsen muutakin kuin kuskia, joten on hyvä jos tukihenkilö on lähellä. Silloin kuulen kokeiden tulokset, hyvät tai huonot uutiset. Nyt on ollut lähes joka päivä sitä pientä kuumetta ja flunssakin on selvästi iskemässä eli nokka tuhisee ja nenä vuotaakin koko ajan. Kunpa muistaisin pakata paperinenäliinapaketin laukkuun.

Hyvää viikkoa itse kullekin!

Laskiaistiistai tänään

Päivä on juuri tämän värinen, tai oikeastaan vieläkin harmaampi. Onneksi nyt ei sada enempää vettä kuin luntakaan, mutta eipä oikein tunnu laskiaistiistailta, ei! Mies toi kaupasta laskiaispullat tuliaiseksi, mutta rokkaa ei tänään meillä syödä eikä sorkkia keitetä. Pistän lauantaina graavatun kirjolohenpuolikkaan tai siis puolikkaan puolikkaan uuniin ja lisäkkeeksi ruusukaaleja. Toivottavasti kala ei ole pahentunut.

Yhdet sorkat on kuitenkin tänään hoidettu, nimittäin omani. Illalla on vielä edessä miehen kynsienleikkuu. Otti se hänellä koville, ennen kuin tohti pyytää apua vaimoltaan, mutta pakko oli, kun eivät jalat enää taivu. Silti ei ota kuuleviin korviinsa, kun ehdotan, että menisi hänkin jalkahoitolaan. Minä päätin käydä joka toinen kuukausi, niin hyvältä nyt tuntuu tassuissa. Ensi viikolla hoidetaan yläpäätä eli menen permanenttiin.

Pientä jännitystä

Tälle päivälle osui kummallekin meille pientä jännitystä, tai ainakin niin arvelin etukäteen. Minua vähän niinkuin haastateltiin ja mieskin kävi haastattelussa: lääkärillä nimittäin. Kumpikin sujui olosuhteisiin nähden mukavasti. Miehen jalkojen turvotukseen ei tosin tullut apua. Lääkäri oli etsimällä etsinyt sopivaa nesteenpoistolääkettä, mutta kaikissa oli sulfaa ja niin jäi sulfa-allergikko lääkkeittä. Muuten kaikki on kuulemma kunnossa.

Palkitsin itseni hyvästä päivästä palalla mustikkapiirakkaa. Koko piirakka melkein jo oli unohtua jääkaappiin.

Päivän kaikki tehtävät eivät sentään vielä ole valmiit. Pyykitkin odottavat koneessa ja muutama kannullinen kasteluvettäkin on kuskattava kasvihuoneelle ja pihalaatikoihin. Iltapäivällä taivaanranta oli niin tumma, etten arvannut viedä pyykkejä ulos, mutta näemmä hyvin olisivat ehtineet kuivua.

Hyvää Sibeliuksen syntymäpäivää!

Onnea myös Kyllikeille. Ah, unohdin kokonaan yhden, mutta pitääpä äkkiä laittaa sähköpostionnittelut. Ruusukuvakin tuli jo käytettyä...

Mies lähti jo ennen puoltapäivää soittoreissulle, teemana Sibeliuksen syntymäpäivä  Ehdin varmaan saunoakin ennen kuin hän kotiutuu. Tänään olisi ollut liputuspäiväkin, vaan kun ei ole lippua eikä lipputankoa.

Minä sain vihdoin ja viimein verhot ommeltua ja suihkuverhon lyhennettyä. Mies saa kiivetä katon rajaan laittamaan tangot paikoilleen ja sitten periaatteessa ainakin yksi huone on jo juhlakunnossa. Mutta on tässä silti vielä kaikenlaista raivaamista koko ensi viikoksi. Pitäisi leipoakin. Ajattelin tehdä tupla-annoksen Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypipareita ja pari jotain kakkua, ehkä taatelikakkuja. Pipareita siis n. 240 kappaletta, mutta ne ovat niin hyviä, että tekevät kauppansa ja loput syön itse pitkin kevättä. Siinä sitten ovatkin meidän talon joululeipomukset, luulisin.

Tietokone elää taas omaa elämäänsä. Kummallisia kuvakkeita on ilmestynyt tähän bloggerin päälle, ilmeisesti niistä pääsee suoraan jonnekin, kun vaan tietäisi minne. No, muutaman sentään tunnistan.

Laiska töitään luettelee

Noin sanoi vanha kansa ennen vanhaan, mutta olenpa viimeisen vuorokauden sisällä ollut hirmuahkera: ommellut viisi verhoa, ottanut joukukorttikuvat ja tilannutkin kuvat, raahannut romua aittaan ja aitanvajaan kaksi kottikärryllistä ja pyyhkinyt pahimpia pölyä sieltä sun täältä. Siivous jatkuu vähän vielä huomenna, mutta nyt veto loppui.

Uudet verhot, valitettavasti vain liian lyhyet, mutta oma vika: mittavirhe. Ja mittausvirhekin. En hoksannut ottaa huomioon tankokujan vaatimaa kangasmäärää ja kullanvärisiä verhorenkaita ei ole nykyisin saatavissa. Kun tangot ovat muuten hyvät, niin mitäpä niitä vaihtamaan, vaikken erityisen innostunut tuosta kullankimalluksesta olekaan. Ikkunan edessä kimaltelee miehen pasuuna, joka pääsi mukaan joulukorttikuviin.

Ostin joskus keväällä tai kesällä huutonetistä laatikollisen nauhoja ja pitsejä ja nyt osan nyplätyn näköisestä pitsistä pääsi hyvään käyttöön.En tunnista tekniikkaa, mutta pellavalangasta tuo on tehty ja tosiaan ainakin näyttää nyplätyltä, onko sitten käsin vai koneella tehty, sitä en osaa arvata. Laatikossa kyllä oli käsin virkattujakin pitsejä ja hyvin monipuolinen valikoima kaikenlaisia nauhoja.

Kolme verhoa vielä puuttuu ja onkin toinen kysymys, tuleeko kangasta Ruotsista vai ei. Mies mäkätti illalla siitä, että en ole ajoissa ommellut näitä ja nyt tuli kiire, kun halusin saada verhot maanantaiksi ikkunaan. Ompelin viittä verhoa varmaan kolmatta tuntia, kun joka reuna oli kantattava. Uusi ompelukone toimi hyvin - uusi ja uusi, takuuaika meni jo varmaan vuosi sitten umpeen, mutta ei ole ollut mitään ommeltavaa.

Mies mokoma ei käsitä, että lähes 400 sivun kirjoittaminen vie aikaa, oli se sitten hyvin hyvää tai tosihuonoa tekstiä. Tai ehkä sillä sittenkin kaihersi omassatunnossa, kun tavoistaan poiketen toi kauppareissulta kukkasen.

Viikonlopun ruoaksi kokeilemme Kodin kuvalehdessä ollutta ohjetta. Siinä pakastimesta suoraan otettua naudan etuselkää käskettiin paistaa 10-12 tuntia 80 asteessa ja sen jälkeen liottaa suolasokerivedessä 5 tuntia. Minä otin lammaspaistin pakkasesta. Saa nähdä, mitä siitä tuli, sillä meidän uuni eli viime yönä omaa elämäänsä ja jossain vaiheessa lopetti paistamisen.

P.S. Pahoittelen epätarkkaa kuvaa, mutta idea kai näkyy tästäkin. 

Sataa, kuten luvattiinkin

Pirttipäivähän tästä tuli. Koko päivän on satanut ja ropinasta päätellen taas yltynytkin. Onneksi tänään ei ole savustus- eikä ulkogrillauspäivä, vaan kaivan jotain valmista pakkasesta. Valmiista tuli mieleen, että naapuriin valmistuu uusia taloja ja siellä oli päivällä näyttö. Sadeilma oli varmaan viheliäinen tilanne asuntomyyjän kannalta, varsinkin kun tontin laidalle oli muodostunut ilkeä vesilammikko. Paikka on takuuvarmasti samaa lammikkoa, oli kesä tai talvi. No, ehkei sentään talvipakkasella, mutta siihen kohtaan vesi aina kerääntyy eikä sitä ilmeisesti ole otettu suunnittelussa huomioon. Ja toisaalta näyttöön tulleet ehkä hurauttivat pihaan lammikkoa huomaamatta...

Me emme menneet esittelyyn, mutta tutkin kämppien kuvia netistä. Toiset naapurit olivat käyneet edellisellä näytöllä ihan uteliaisuuttaan ja jääneet heti paikalla kiinni, naureskelivat. Heidän oli ollut pakko tunnustaa, ettei nyt ole tarvetta asuntokauppoihin, kun tuli juuri muutama kuukausi sitten yksi ostettua.

Kun meidän auton katto ei vuoda, niin kävimme päivällä isää tervehtimässä ja hakemassa lopullinen vahvistus asialle, joka tässä vaatii pikaista päätöksentekoa. Yllätyksiä ei tullut, kahvit juotiin ja juteltiin äidin mahdollisesta syntymäpäivästä, joka on runsaan kolmen viikon päästä. Isä oli käynyt tänään äitiäkin katsomassa.

Nämä orvokit eivät valitettavasti kuki meidän pihassamme, mutta nätin kuvan sitä aina mielellään laittaa esille. Varsinkin, kun omia uusia kuvia ei nyt ole tarjolla. Muutama kukkija pitäisi käydä kuvaamassa, mutta ei vesisateella.

Muistutan arvonnasta muutama postaus alempana.

Pientä puuhailua

Tänään olen ollut jo hammaslääkärissä: reikiä nolla, mutta tarkat ohjeet kuivan suun hoitoon. Käväisin vielä kirjakaupassakin ja varmaan noin ensimmäisen kerran elämässäni pääsin sieltä ulos ostamatta yhtään kirjaa. Hain niittaajaan niittejä ja mustaa väriä printteriin, pari muistikirjaa ja sitten se impulssiostos kassalta: hupsun mallinen muistikortti. Näyttää ihan tiikeriltä.

Sitten puuhastelin pihahommissa yhdessä fasaanipariskunnan kanssa. Kun mies lähti kauppaan, minä päätin pitää kunnon tauon. Missäpäs muualla kuin täällä?!

Eilen otin kuvan tästä huikeasta satupuusta, joka on Jorvin sairaalan aulassa. Luulin saavani selvää tekijöistä, mutta kyltti on sen verran pieni, että turha toivo. Valitan. Puun runko ei ole näin nysä, mutta kun mies istui puun edessä, leikkasin hänen naamansa pois.

Toinenkin kaunis kuva: uusi kirja, joka on vallan ihastuttava! Tai siis ottamassani kuvassa ei ole kehumista, mutta kirjassa sitäkin enemmän. Tämä tuli Juju-kerhosta, jonka antiin en aina ole kovin tyytyväinen, mutta tämäpä oli loisto-ostos!

Kustantaja on WSOY, tekijät selviävät kansikuvasta. Ennen aikaan sain sieltä sun täältä arvostelukappaleita, mutta kukapa niitä eläkeläiselle lähettäisi. Tätä kyllä mainostan ihan mielelläni, sillä monet mallit tai kuvioiden osat näyttivät kohtuullisen helpoilta toteuttaa. Ruusuja siis voi kirjoja, ommella, pistellä ja niin edelleen  monella tavalla ja monenlaisilla langoilla.

Vaalit valvottu

Minun vaalivalvojaiseni olivat kyllä ihan vaan kotona. Kiikkustuolissa istuin ja jännäsin. Seuraavasta kierroksesta tulee varmasti äärimmäisen jännittävä.  Tuli presidentti kummasta hyvänsä, niin uskoakseni saamme harkitsevaisen ja pätevän maan isän. Se kyllä on todettava, että ottaisin mieluummin hänen rinnalleen maan äidin kuin toisen frakkipukuisen vastaanottamaan vieraita itsenäisyyspäivän kutsuille.

Vaikka pääsipä Saulikin heti munimaan, kun kehui tänään (?), miten mukava on tulla kotiin, missä lämpöisen lieden ääressä odottaa  rakastava vaimo, joka on jo keittänyt ruoan valmiiksi ja silittänyt paidankin huomiselle. Tämä lausunto, niin totta kuin se onkin ja vaativaa virkaa havittelevalle ehdokkaalle äärimmäisen tärkeä tuki, sataa ääniä suoraan kilpakumppanin laariin. Nih! Jenni-rouva sentään hoitaa vaativaa omaa työtään ja sen lisäksi valmistelee väitöskirjaakin.

Minusta on turha sanoa, että Sauli edustaa vanhakantaista sukupolvea, joka on tottunut saamaan kotipalvelut vaimoltaan. Muistaakseni olemme suunnilleen saman ikäisiä ja kyllä jo silloin, kun olin nuori perheenäiti niin pidettiin itsestään selvänä, että mies osallistuu kotitöihin. Enemmän se on asennekysymys.

Lunta on tullut lähes varkain. Tämä epämääräinen kasa on lumen painamaa rodoa sekä vuoristomäntyä. Jos olisi kauroja, ne olisivat polun laidassa näiden takana. Jänöjussit ovat jo kierrelleet vanhasta muistista katsastamassa syöttöpaikkaansa. Mies kyseli kauroja eläinkaupasta, mutta eipä ollut. Veljeni periaatteessa lupasi toimittaa niitä meille, mutta taitaa olla hänelläkin sen verran muita kiireitä, etten ole tohtinut muistuttaa asiasta.

Tautini on tarttuvaa lajia. Nyt mieskin sairastaa.

Varsinainen asiointipäivä takana

Tänään rampattiin aika monessa paikassa, tai mies oli kuskina, minä toimitin asioita. No, ensinnäkin oli määräpäivä palauttaa veroilmoitus. Verotoimiston kadulla oli reippaat vastaanottajaiset: karkki tarjottiin vastineeksi veroilmoituksesta eikä tarvinnut edes autosta nousta. Omassa veroehdotuksessani ei ollut mitään korjattavaa, kun ei enää saa vähennyksiäkään mistään, mutta miehellä oli jonkin verran ilmoitettavaa ja myös korjattavaa. Palautusta pitäisi tulla joululahjarahaksi, minulle vähän, mutta miehelle aika paljon.

Seuraavaksi kannoin vanhan, mutta tosi hyvin palvenneen Husqvarna-ompelukoneen korjaamoon. Kone on odottanut viemistä jo monta kuukautta, sillä minähän ostin jo itselle uuden. Toivottavasti tämän pystyy korjaamaan, sillä se on menossa tyttärelle. Tytär tykkäsi kotona asuessaan ommella ja lupasi riemumielin ottaa koneen vastaan. Nyt hänellä on varmaan verhojen ompelua ynnä muuta tiedossa, kun muuttaa uuteen kotiin. Taloon jäi vielä yksi romu, jonka mahdollisesti myöhemmin korjautan ja sitten lahjoitan eteenpäin. Hyväntekeväisyyteen, ehkä Fidalle tai seurakunnan kirppikselle, näin olen ajatellut. Mutta se riippuu nyt tämän paremman koneen korjauskustannuksista ja siitä, saako sitä ylipäätään korjattua. Tuo kotiin jäänyt on niin yksinkertainen, että sen varmaan saakin korjattua eli olkoon toistaiseksi varakoneena tyttären varalta.

Onneksi kolmanteenkin paikkaan pääsi ajamaan ihan oven eteen. Tarkoitus on hankkia kenkiin tukipohjalliset, mutta tänään kävin vasta tilaamassa aikaa itselleni. Seuraavaksi kävin postissa ja kun sitten mukaan laskee kirjakaupan, josta ostin miehelle luontokirjan ja itselleni yhden vitosen kirjan ja mustetta tulostimeen, niin olin jo aika poikki laahustaessani ruokaostoksille. (Halusin tulostaa itselleni Suomen ensimmäisen neulekirjan eikä siihen yksi mustekasetti riittänyt. Minusta on niin paljon miellyttävämpää lukea präntättyä tekstiä kuin tekstiä ruudulta. Sitä paitsi tähänhän minä voi kerjätä omistuskirjoituksen itseltään kirjailijalta. Ja vaikka piirtää kansikuvan virkistämään mustaa rengaskansiota.)

No, ruokakaupassa virkistin itseäni uudella aamuteeastialla eli Iittalan Korento-mukilla, jota en ollut aikonut ostaa mutta ostin kuitenkin. Onhan tämä koristelu vähän imelä väreiltään, mutta saman taitavan kuvittajan tekosia kuin Taika- ja Satumetsä-sarjakin eli Klaus Haapaniemen. 

 

Ja onhan se vielä niinkin, että kirkas oranssi piristää harmaankin aamun, eikös vaan? Kävin nappaamassa kuvan Iittalan sivuilta. Sarjaan kuuluvaa isoa vatia ei Prismassa varmaan ollut tai en ainakaan huomannut. Siinä koristelu tulee mielestäni paremmin esille, mutta toisaalta. Talossa on vateja ja lautasia ihan tarpeeksi ilman uushankintojakin.

Ostin myös kolme satsia pahvisia säilytyslaatikoita, joihin aikaa myöten siirrän kangas- ja tilkkuvarastojani. Laatikkojen määrästä voi päätellä, että erilaista tilkkua on jonkin verran. Vanhimmat täyttävät varmaan ensi vuonna 40 vuotta. Mukana on ainakin Finlaysonin alkuperäistä Muumi-kangasta vuodelta 1972. En ole raaskinut tehdä siitä mitään enkä luopuakaan. Siitä oli aikanaan lapsen sängyn taakse päällystetty halltex-levy ja muistaakseni myös päiväpeitto. Seuraava "maamerkki" kangasvarastoissani on ainakin tyttären penkkaripäivän asustukseen liittyvät kankaat ja sitten lapsenlapsen syntymä. Tytär toi jossain vaiheessa äitiyspakkauslaatikollisen vauvakankaita meille säilytykseen. 

Jahka saan kankaat lajiteltua laatikoihin, niin voinkin jo ruveta suunnittelemaan ompelutöitä. Ainakin yksi yöpaita pitäisi surauttaa ja muistaakseni tallessa on omppukuvioista trikoota, joskaan en muista määrää enkä varsinkaan kankaan leveyttä.

Yökylässä omassa blogissa

Minun piti rientää ajoissa nukkumaan herätäkseni ajoissa, mutta miten nyt tässä vielä roikunkin. Tai siis en turhan takia, vaan kävin nettidivarissa tekemässä  löytöjä. Tulossa on Mary Oljen ristipistokirja, kaksi nukenvaatekirjaa ja kruununjalokivenä ruotsalaisen Cajsa Wargin keittokirja vuodelta 1814, joka sentään ei ole ihan esipainosta, joka on julkaistu joskus 1700-luvulla. Kyllä tämäkin kelpaa. Toivottavasti pystyn lukemaan vanhaa fraktuuratekstiä ja ymmärtämään vanhaa ruotsia. Jännityksellä jään odottamaan pakettia, joka tosin tulee vasta sitten, kun rahat on kauppiaan tilillä. Älkää kysykö hinnasta. En aio kertoa, mutta tietenkään se ei ollut halpa. Koskas aarteet halpoja olisivat olleet?

Päivä on ollut kiireinen. Valmistauduin parin päivän matkalle eli kävin ostamassa liput, hakemassa rahaa seinästä, ostamassa pari pulloa cavaa viemisiksi tai siis oman joukkomme iloksi ja niin edelleen.

Kesän remonttia suunniteltiin tutun rakennusmiehen kanssa. Kuulimme myös yhden suru-uutisen, sinänsä odotetun ja perheelleen helpottavankin. Vainaja ei ollut sukua eikä ystäväkään, vaan naapurustosta.

Tuntuu kuin päivälle olisi ollut asiaa lähes laitoja myöten. Loppuajan neuloin hartianlämmitintä, jonka arvelen somistavan olkapäitäni ensi sunnuntain konsertissa. Tässähän tätä ohjelmaa oli.

Nyt seuraa parin päivän blogipimento, minipaasto, jonka kyllä korvaa moninkertaisesti ystävien tapaaminen. Tämä on perinteinen, joka vuosi toistuva riemullinen maailmanparannusreissumme. Aina seuraavana vuonna jatkamme juttua siitä, mihin edellisenä talvena lopetimme. Siinä käsitellään omat ilot ja surut ja tietty, juorutaan vähän poissaolevistakin.

Vaan yksi on joukosta poissa, kuten laulussakin sanotaan. Naistenpäivän aamuna kuusi vuotta sitten hän nukahti viimeisen kerran rakkaan aviomiehensä syliin, aamuauringon paistaessa sisään olohuoneen ikkunasta. Kivut oliva poissa, kun enkeli kävi noutamassa hänet toiseen kotiin. - Sinua muistelemme ja ikävöimme nytkin, rakas ystävä.

Sunnuntaita

Aurinkoinen, mutta kylmä sää jatkuu ja näköjään viidentoista asteen sisälämpötilaankin tottuu. Nytkin olen puolihihaisessa t-paidassa, jonka päällä tosin on villaliivi, mutta käsivarsia ei palele yhtään. Hyvä näin. Mies otti suosittelemani pulkan käyttöön ja vetää siinä päivittäin kuorman klapeja. Alakerran lämpötila on nyt vakiintunut tähän 15 - 17 asteen tuntumaan. Jalkapohjat vähän palelevat vetoisilla lattioilla, mutta valittavana olisi joko Ainot tai Reinot. Muuten on hyvä olo.

Flunssani ja silmätulehduskin olivat ja menivät, mutta siirtyivät miehen vaivoiksi vaikka miten olemme varoneet lähikosketusta. Toivottavasti emme vieneet tautia vanhuksille, kun viikolla kävimme kuulemassa tuoreimpia uutisia.

- Eihän se vanhempieni kuntoutusasia ollutkaan edennyt vielä mihinkään, vaikka asian piti olla jo valmis. Nyt tosin isällä on tomera "asiainhoitaja", joka todella vie sitä eteenpäin. Onneksi isä itsekin oli pontevalla mielellä, ei enää niin masentunut kuin vielä viikko sitten. Asia on hänelle periaatekysymys, joten hän kieltäytyi jyrkästi ehdotuksestani, että me maksaisimme äidin kuntoutusviikon. Yöt tosin menevät valvoen. Edellisenä yönä hän oli jo suunnitellut yleisönosastokirjoitusta paikallislehteen. Minä myös, ilmoittauduin heti mukaan. Vielä ei passaa suututtaa johtavia virkamiehiä, mutta annas olla, jos hylky tulee uudestaan, niin sitten ei tarvitse enää kainostella.

Talossa on kutsumattomia vieraita. Pari iltaa sitten jostain ruokakomeron vaiheilta kuului hillitön rapsutus. Olen aika tarkka haistamaan hiiren hajun ja nyt sitä ei tuntunut. Rapsuttelija ei säikähtänyt edes käsien läpsyttelystä, mutta kun käänsin elektronisen hiirenkarkottajan kaapin suuntaan, niin kas kummaa! Otuksesta ei ole sen jälkeen kuulohavaintoja. Tilasinkin äsken yläkertaan oman karkottajansa, kun tuossa melkein tuolin jalan kohdalla joku vierailija taas kerran rapistelee papereitani. Mokomakin kiusanhenki!

Terassilla oleilee myös joku roisto. Papanat muistuttavat jäniksen jätöksiä, eli ovat pyöreitä ja kooltaankin kuin pippurinmarjoja. Mikä ihmeen otus se voisi olla? Sille ilmeisesti kelpaa auringonkukan siemenet ja rusinat. Osaa kiivetä ainakin terassin kaiteelle asti. Linnunhöyheniä tai oravankarvoja ei ole näkynyt ainakaan terassilla. Onko kenelläkään ehdotuksia? Sama otus mahdollisesti on tassutellut terassin pöydällä pikkukissan tassuilla, mutta muuta havaintoa siitä ei ole.

Kävin eilen ottamassa luullakseni viimeiset kuvat meidän pikkumökistä, joka on nykyisen tontinomistajan purkulistalla. Ennakkotietojen mukaan mökki katoaa alkavalla viikolla. Lumet on kolattu jo katolta ja edustalla olevan kaivon kansi on purettu. Romuja on kerätty yhteen kasaan. Liikuttava näky on tuo linnunpönttö, joka on nostettu erikseen ja ilmeisesti otetaan talteen.

Itselläni ei varsinaisesti ole suuria tunnesiteitä mökkiin, mutta ehkä en kuitenkaan halua seistä vieressä, kun se saa kyytiä. Muistokuvat on otettu jo viime syksynä, aina nurkalla olevaa tuntemattoman kissan (luultavasti siis kissan) hautakiveä myöten.

Se poronkäristys muuten oli mahtavan hyvää. Resepti. kaksi kolmannesta poronvasaviipaleita, yksi kolmannes siansivuviipaleita, pullo tummaa olutta, suolaa, pippureita. Saksin ensin possun n. kahden sentin suikaleiksi ja aloitin niiden paistamisen kylmässä valurautapadassa, siis tietysti niin että levy oli päällä ;-). Näin rasvaa irtoaa paistinrasvaksi, tosin pikkuisen oli vielä lisättävä rypsiöljyäkin, kun ruskistin porosuikaleita. Olut ja mausteet mukaan ja sitten haudutusta parisen tuntia liedellä. Syötiin muusin kanssa. Huomenna teen lasagnea, kun saadaan ruokavieras taloon.

Viikko alussa

Aina tämä blogien plarailu muut puuhat voittaa. Tein äsken pienen kierroksen ja nyt pitäisi, siis pitäisi, pistää laskuja maksuun, mutta täällä sitä vaan ollaan. Päivän tärkein toimi tähän mennessä on silmälääkärin tilaus. Pieniä mustia pilkkuja ei tosin ole tänään liikkunut silmässä, ei perhosen siipiä eikä edes sitä kolmattakaan hörselöä, joka seilasi näkökentässä. Silti varmuuden vuoksi ajattelin käydä kysäisemässä, onko kaikki ennallaan vaiko kaihi pahentunut tai muuta sellaista.

Jos minusta ei muutamaan päivään kuulu mitään, niin syy ei ehkä ole vaivaisessa silmässä, vaan mahdollisessa tietoliikennekatkoksesta. Nimittäin mies osui paikalle juuri sopivasti, kun sähkölaitoksen alihankkija kaivinkoneineen oli naapuriraksan vieressä lopettelemassa töitään.  Tarkoitus on vetää sähkölinjaa uuteen paikkaan, jotta ex-meidän-tonttimme saa omat sähköt ja jotta raksalla vielä pitkään touhuavat kaivurit, rekka-autot ynnä muut korkeat vekottimet eivät enää katko avojohtoja eli vie meiltä toista kertaa esimerkiksi puhelin- ja nettiyhteyksiä. Nytkin näyttää olevan jonkun puutavarakuorman purku menossa.

Kaivurimes esitteli suunnitelmia meidän isännälle ja ällisteli sitä, ettei kukaan ole muistanut meidän puhelinlinjamme olemassaoloa. Viesti varmaan meni nyt eteenpäin, mutta tarkkailemme tilannetta hyvin tiiviisti. Asialla on myös se merkitys, että toistaiseksi raksa on ottanut työmaasähkön meidän kauttamme ja jos sähkömittari häviää yhtäkkiä, on meidän  paha laskuttaa raksaa. Toivottavasti kaikki menee ilman suurempaa hämminkiä, mutta ne laskut kuitenkin käyn syöttämässä nettipankkiin varmuuden vuoksi.

Nyt tässä naapuritalossa on ilmeisesti sisätyöt menossa. Lumisateiden takia kattotiilien latominen jäi kesken - siellä ne ovat lumen ja pressujen alla. Olemme ihastuneet sekä naapuritalon ulokonäköön että pohjaratkaisuun. Ruutuikkunat ja kaikki! Samaa ihastusta ei herätä kauppamatkan varrella oleva rakennuskohde, josta mies esitti arvionsa: "Ennen tehtiin paskahuussit tuolla mallilla." Jotkut tykkäävät pulpettikattoisista rakennuksista, me emme, vaikka eihjan siellä meille taloa rakennetakaan. Toisaalta kun naapurissa on harja- ja mansardikattoisia, kaikin puolin kauniita taloja, niin se on sanalla sanoen vaatimaton ilmestys.

.... Käväisin välillä muissa hommissa, esimerkiksi laittamassa viikonlopun ranskalaiskanan luurangan ja siivet ynnä muut roippeet kiehumaan. Meillä syödään tänä iltana kanakeittoa.Tuoksu on huumaava ja  kyllä lauantain ja sunnuntain kana-ateriatkin olivat hyviä.

Huomenna lähdemme onnittelemaan isääni, jolla tulee 89 vuotta mittariin. Mietimme lahjaa, sillä astmaatikolle kukat eivät ole mieluisa lahja. Lukeminen on vaikeaa. Suklaata on laatikkokaupala vielä joululta. Konjakkipulloja yleensä siunaantuu lankomiesten toimesta enkä edes tiedä, miten isä nykyisin uskaltaa iltanaukkua ottaa, kun äidille ei voi tarjota. Muori menee ilmeisesti heti vallan sekaisin pienestäkin alkoholitipasta. No, keksin sitten lahjan, joka käytiinkin sunnuntaina hankkimassa ja on enää pakkaamista vaille valmis. Ohut college-pusero, pitkät kalsarit ja paketti pikkuhousuja. Näitähän ei koskaan ole liikaa eikä isän kauppareissulle osu yhtään liikettä, joka myisi vaatetavaraa. Helmikuussa he ovat lähdössä kuntoutukseen Kaunialaan, jolloin on mukava laittaa uudet ja ehjät kamppeet päälle, vaikka siellä onkin vaatetus talon puolesta. Siis he lähtevät, jos äidille myönnetään maksusitoumus kunnasta. Isä ei lähde yksin, kun tietää miten hankala tilanne siitä syntyisi kotona.

Ja nyt niitä laskuja maksamaan! Heippa!

Saunailta

Taas ollaan lauantaissa ja sauna on lämpiämässä. Olin jo aamulla päättänyt, että tänään rupean järjestelemään kirjoja. Toisin kävi. Lähdimme mummulaan, kun ei koko viikkona ole ehditty. Mutta näin ollaan illassa ja tämäkin suunnittelelmani työ aloittamatta. Miten nämä päivät kuluvat kuin lennossa?

Lunta ei viime yönä tupruttanut kovinkaan paljon, mutta tuuli kinosti sitä sen verran, että miehellä oli aika työ sen linkoamisessa. Meidän kujalla ei ole vieläkään käynyt lumiauraa, mutta onneksi siitä sentään pääsi ajamaan. Sen sijaan keskikaupungin kadut ja lähitiet ovat hirveässä kunnossa, ei uskoisi että ollaan keskikokoisessa etelä-suomalaisessa kaupungissa. Kaupunki kaiketi omistaa tiekarhun, ellei ole myynyt sitä Viroon. Tänä vuonna se on ollut talviunilla eikä varmaan kertaakaan käytössä. Auto kulkee kuin juna raiteilla. Ja varmemminkin kuin junat, jotka kulkevat miten sattuu.

Mummula-käynnistä jäi hyvä mieli, sillä isä kaipaa selvästi juttukaveria. Äidistä ei taida paljon enää olla puheseuraa, enempää kuin minkään asian tekijääkään. Nyt hän kylläkin yllätti: korjasi lounasruokien tähteet jääkaappiin ja sammutti pöytäkynttilän. Yleensä isä on saanut tehdä kaiken, mutta kun minä tiskasin ja täytin tiskikonetta, niin olisikohan se ollut sellainen poikkeama jokapäiväiseen rutiiniin, että äiti melkein kuin vahingossa nosti muutamat kipot kaappiin? En aina ole ihan varma siitäkään, miten hyvin äiti meitä tuntee. Kun emme ole koskaan olleet läheisiä, saati luottamuksellisissa puheväleissä, niin mitenpä sitä enää tässä vaiheessa keksisi luontevaa puhumista? Ikävä juttu.

Äiti oli hyvin väsyneen oloinen eikä osallistunut juuri lainkaan keskusteluun. Kun kysyin jotain lotta-aikojen asiaa, jonka arvelin olevan vielä muistissa, niin vastaus oli vain epämääräinen: "Mitähän tuohon nyt sanoisi?" Jossain vaiheessa hän lähti levottomana kävelemään, tuli takaisin, hiippaili taas hetken päästä pois, ilmeisesti päiväunilleen. Ja ilman keppiä, vaikkei pitäisi ottaa askeltakaan ilman sitä. Äiti valvoo yöt ja nukkuu päivät, isä kertoi. Väsymys voi johtua siitä tai jostain muusta. Sydän- ja muunkin lääkityksen pitäisi olla kunnossa eikä hän ole valittanut erityisiä vaivojakaan, tiesi isä, mutta kun ikää on lähes 90 vuotta, niin tarvitseeko sitä mitään erityistä syytä ollakaan?

Öiset mysteerit

En malta olla kirjoittamatta parista kummassa jutusta, joista toinen ihan oikeasti tuli häiritsemään tämän yön unia. Tosin täällä tietokoneellahan minä vielä, kun mies tuli raportoimaan ja kello oli aika tarkkaan lyönyt puolen yön lyönnit.. Naapuriraksalla olevassa kaivinkoneessa oli juhlavalaistus päällä! Töllistelimme ja ihmettelimme,  kävimme joka ikkunasta tarkastamassa tilannetta. Juu-u, punaiset varoitusvalot paloivat ja lisäksi joku maassa oleva työvalokin oli päällä. Ihmisiä tai muita kulkuneuvoja ei näkynyt. Otin kuvankin ja tämä oli tietysti ihan musta keskellä yötä. Valoa lisäämällä lisäsin draaman tuntua, vai mitä?

Isäntä soitti rakennusliikkeen kaverille, joka sattumoisin asuu tässä lähellä. Ei hänkään suoralta kädeltä tiennyt selitystä, mutta eiköhän asia ole jo nyt ns. tutkinnassa ja me voimme nukkua yömme rauhassa. - Nyt valot onkin jo sammutettu. Sisään ei kuulunut, oliko kaivuri saatu myös käyntiin.

En ole kuullut, että kukaan asiallisella asialla liikkuisi tähän aikaan yöstä, vaikka kuulemma jotain tavaraa pitäisi ollakin tulossa tontille. Olisikohan kylän jannut kokeilleet, miten kaivuri pannaan käyntiin? Oudolta tuo kuitenkin tuntuu ja me ainakin vähän säikähdimme.

----

Tämä toinen mysteeri on jouluaaton paikkeilta. Terassin pöydällä oli joku otus vetänyt sen päiväistä varvia ilmeisesti kaverinsa kanssa- Tunnistaako kukaan jälkiä? Ei lintu, ei orava, ei hiiri, ei rotta. Kissa-asiantuntijan mielestä jäljet ovat liian pienet pikkukissallekin. Miehen mielestä ei lumikko ja kärppäkään juokse tuolla tavalla, vaan hyppii. Minkki?

Päiväraporttia

Mitään erityistä ei ole sattunut eikä tapahtunut, mutta silti minulla on jokseenkin nuutunut olo. Totta kai, kun heräsin jo puoli kuudelta enkä enää saanut unta. Päätinkin lähteä labraan verikokeeseen, kun käynti viimeksi epäonnistui. Olin ottanut lääkkeen, vaikkei olisi saanut. Nyt kuljen käsivarsi metkan koristeellisena. Laastarin ja lapun paikat ovat normaalin väriset, mutta niiden ulkopuolelle muodostui musta kuvio. Otin äsken laastarin pois ja odotan vain millainen kuvio sen paikalle muodostuu. Kai siihenkin  mustelma tulee. Veri ei suostunut juoksemaan kyynärtaipeesta, vaan se oli otettava alempaa käsivarresta.

Labrasta matka jatkui eteenpäin pienille jouluostoksille ja kun olin jo hyvissä ajoin kotona, päätimme lähteä tarkistamaan mummulan kuulumisia kun oli vähän asiantynkääkin. Äiti oli oikein reipas, mutta enpä päässyt isältä tarkistamaan todellisia kuulumisia.

Menomatkalla käväisimme postissa ja tullessa matkahuollossa, josta tosin lähdin pois ilman pakettiani. Ihmisiä seisoi jonossa odottamassa, kun eräs herra ällisteli byrokratian kiemuroita. Hänelle tarkoitettu paketti oli ilmeisesti lähetetty pomon nimellä eikä virkailijalla ollut lupaa luovuttaa sitä ilman "omakätistä allekirjoitusta tai valtakirjaa". Mikään ei auttanut, ei edes se kun virkailija keskusteli asianomaisen pomon kanssa puhelimessa. Voi tietysti olla tai toivottavasti ainakin olisi ollut niin, että byrokratia olisi unohtunut ellei jonossa olisi seissyt ainakin kuusi muuta ihmistä. Tai jos virkailija olisi ollut enemmän elämää nähnyt ihminen. Ei sekään auttanut, vaikka kaveri kertoi noudettavan tarvikkeen tulevan hänen autoonsa, mikä sitten olikin. En jäänyt kuuntelemaan lopputulosta, vaan otamme huomenna uuden yrityksen. Kiukkuinen kaveri manaili, että byrokratiaa on enemmän kuin ennen Venäjällä!

Vielä oli tehtävä kauppareissu ja jalat alkoivatkin jo olla hyytelönä. Ei yhtään houkuttele tieto, että nyt pitäisi ihan pakosta ruveta keräilemään romuja paikasta A paikkaan B eli raivaustoimet odottavat. Koko päivän kävelyt todella tuntuvat jaloissa ja siksi olikin paikallaan tulla vähän räpläämään tietokonetta.

Onneksi ei tullut mieleenkään kiertää enää meidän joulukatumme kautta. Nämä punaiset mökkeröiset ovat nyt kai toisen kerran tuomassa joulumieltä asukkaille. Toivottavasti myös kauppa käy. Väkimäärä ei huimannut päätä ainakaan sillä hetkellä, jolloin otin kuvan.

Isänpäivän aatonaattona

Kun tänään kävimme kaupassa, ostin jo varmuuden vuoksi meille isänpäiväkakun ja myös alennuksessa olleen halloween-kukkapuskan. Talossa olevaa isää käy yleensä yksi kolmasosa lapsista onnittelemassa ja tämä on jo ilmoittautunutkin. Kaksi kolmasosaa reagoi joskus, joskus ei. Nyt on ehkä se vuosi, jolloin esikoinen perheineen tulee käymään, sillä aivan varmasti he käyvät hautausmaalla. Isänpäivä voi olla kova paikka heille kummallekin: ensimmäinen isänpäivä ilman kummallekin rakasta isää ja appiukkoa. Kakkonenkin on yleensä muistanut soittaa eli eivät he ihan kokonaan faijaansa sivuuta. Ostin muuten käpykakun, josta itse tykkään. Tämä siltä varalta, että olen ainoa kakunsyöjä.

Isänpäivän ohjelmaan kuuluu sisaruskokoontuminen meidän vanhusten luona. Jo monena juhlapäivänä päällimmäisenä mietteenä on ollut ilo siitä, että he vielä ovat hengissä ja kotona. Oma jännitysmomenttinsa on se, miten äiti reagoi vieraslaumaan, joista ei luultavasti tunne enää kaikkia. Melua riittää, sillä sisarukseni eivät ole kaikkein hiljaisimmasta päästä, eivät ainakaan kaikki. - Joko ennen tai jälkeen käydään kirkolla äänestämässä. Jotenkin äänestäminen varsinaisena vaalipäivänä, oli vaalit mitkä tahansa, antaa tilanteeseen oman juhlavuutensa.

Jalka ei toipunut yön aikana. Verta rupesi valumaan kuin pistetystä porsaasta heti kun otin laastarin pois ja kävin suihkussa. Nyt on laastarivarastoja täydennetty ja istun visusti jalka jakkaralle nostettuna. Ei kai tälle muutakaan voi tässä vaiheessa kuin seurata tilannetta. Ehkä mies oli oikeassa kun varoitteli suihkuttelusta.

Jatkakaa vain kommentointia!

Onpa kiva saada lukijoita ja kommentoijia, vaikkapa arvonnan voimalla! Kävijämäärähän ei sinänsä ole suuri, ei todellakaan jos tätä vertaa todellisiin suosikkien kävijämääriin. Mutta kun te kaikki oikeastaan olette tuttuja ja kavereita, niin olette sitäkin tärkeämpiä. Kiitos käymisestä ja tervetuloa toisetekin - ja varsinkin kun arvonta jatkuu vielä. Mitä useampi kommentti itse kullakin, sen paremmin voi onni potkaista, sen lupaan.

Tämä on ollut toimen päivä. Yksi odottamamme ilouutinenkin tuli, mutta siitä ei nyt sen enempää. Kotona ei ole tapahtunut mitään muuta kuin se, että siirtelin vanhoja kuvia tietokoneelle ja onnistuin melkein saamaan tämän koneeni hyvään ja tukevaan umpisolmuun. Onneksi vain melkein. Seuraavaksi pitää kai poistaa duplikaatit ja triplat ja sen sellaiset. Sitten lähdimme asioille. Ensin hakemaan yhtä pakettia Siwasta ja toista postista. Ai että harmitti ravata paikasta toiseen kun ne olisivat voineet tulla yhteenkin paikkaan. Seuraavaksi riensimme ostamaan sitä pientä valaisinta, sitä mihin silmämme takertuivat jo viime viikolla. Se saadaan vasta huomenna, kun valaisinkaupan tyttö ei osannut kiinnittää siihen johtoa ja välikytkintä ja parempi ettei meidän lampullamme kokeillutkaan. No, odotus ei harmittanut, ehtiihän tuon huomennakin saada.

Kolmas ohjelmanumero oli terkkarin kausirokotus, jonka kumpikin otimme. Jonoa ei ollut yhtään mennessämme, mutta kun lähdimme, pullahti terveyskeskukseen eteisen täydeltä väkeä sisälle. Ilmeisesti joku bussi oli tullut siihen aikaan. Mies sai samaan aikaan puhelun lääkäriltään. Viime viikon ultrassa ei ollut mitään hälyttävää, kuten hän jo heti oli kuullutkin.

Hakemissamme paketeissa oli kirjoja. Toisessa uusia, miehen toivomia ja toisessa omia ostoksiani nettidivarista. Ihan hyviä ostoksia, joista ainakin yksi päätyy joululahjaksi.  Pari naapurikunnan kotiseutuyhdistyksen kirjaa, joista etsin mahdollisia sukulaistaloja ja ainakin murrejuttuja; yksi kuvakirja Helsingin vanhasta hautausmaasta ja pari perinneruokakirjaa. Olen tyytyväinen hankintoihin.

Uusia kuvia ei nyt ole tarjolla, mutta katsonpa jonkun aamupäivällä siirtämäni, vaikka tämän:

Ei taida ruusu enää kukkia ja varmaan marjatkin ovat päässeet niin sanotusti parempiin suihin.

Päässä pyörii

Tälle viikolle näyttää kertyvän kaikenlaista eli päässä pyörii, kun monenlaiset ajatukset lentelevät sinne sun tänne. Muistaakseni tällä viikolla lähtee jättikokoisen kiinteistöveron ensimmäinen eräkin maksuun - naputtelin laskut jo ajat sitten nettipankkiin. Muutenkin tässä kuussa on isoja ylimääräisiä menoja, auton huolto kai veron jälkeen seuraavaksi suurin erä, sillä katsastus on tällä viikolla. Ja tytärpuoli aikoo maksattaa oman autonsa huollon yms. kuluja taas meillä, näin ymmärsin.

Tänään on miehen soittopäivä, hän kuuluu parhaillaan harjoittelevan ennen tunnille ja harjoituksiin lähtöä. Ohjelmaa näyttää meillä olevan joka päivälle - nuorempana sitä ihmetteli, miten vanhat ihmiset voivat olla niin kiireisiä! Keskiviikkona miehellä on hammaslääkäri, perjantaina katsastus, huomenna tulee paritkin ihmiset käymään. Vierailuista ei varsinaisesti ole kysymys. Tytärpuoli tulee käväisemään.  (Huoh, eikö se maksatus ikinä lopu?) Toinen tulija tulee myös paperinipun kanssa, mutta häntä odottelemme paljon positiivisemmalla mielellä ja jännitämme ehkä ihan vähän sitä, mitä papereista näemme. Onneksi ei pitäisi olla ainakaan laskuja mukana!

Puhelin herätti minut aamulla puoliunisesta loikoilusta. Asia koski äidin sairautta ja isänkin vointia. Siinäpä sitä taas on miettimistä kaiken muun aprikoinnin lisäksi. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, vaikken nyt juuri osaa asiasta tämän enempää kirjoittaakaan. En osaa, en voi, en jaksa. Olo tuntuu vähän apealta.

Piti jo eilen kirjoittaa piispanvihkimyksestä, kun taas itsessänikin kai heräsi pieni feministi. Onnea ja siunausta piispalle, vaikkei meidän hiippakunnan piispa olekaan. Tätä ovat monet kirkon palveluksessa olleet naiset jo kauan odottaneet, monet kaiketi myös pelänneet. Joka tapauksessa tilaisuus oli jatkumoa aikaisemmalle ja jotenkin hyvin lämmin ja kuitenkin harras tilaisuus jo televisionkin välityksellä. Kuva on telkkariruudusta otettu ja erityisesti huomioni kiinnittyi tuohon piispansauvaan. Enpä tiennytkään, että Helsingin piispansauva on noin kaunis.

En tunne uutta piispaa muuten kuin mitä olen lehdistä lukenut. Lämmin, kauniisti syttyvä hymy ja kuitenkin jämäkkä puhe olivat  jännä yhdistelmä. Piispa oli siinä Seurakuntaopiston ensimmäisten papiksi vihittävien naisten joukossa, joihin kuului myös kaksi tuttua, toinen oma vihkipappimme, toinen keväällä edesmennyt entisen kirkkoherran puoliso. Minun rakas lapsuuden ystäväni joutui lähtemään joitakin vuosia aikaisemmin ulkomaille saadakseen pappisvihkimyksen ja sille tielle jäi.

Hyvää viikkoa positiivisella mielialalla kaikille!