Liukasta laskiaista!

Meillä piti olla pytyllinen sitä erinomaista hernekeittoa, jota keitin muutama viikko sitten. Laskiaisrokkaa näet, mutta eipä ollut enää yhtään jäljellä. Isäntä tuntui vähän pettyneeltä, mutta ehkä hän tyytyy purkkisoppaan tai hakee ainekset päivällä kaupasta.

Minun ajatukseni ovat olleet kovasti muissa asioissa. Huomasin näet eilen illalla, että parin päivän päästä pitää olla postitettuna yksi apurahahakemus. No, onneksi huomasin ja olihan mulla kaksi yötä ja yksi päivä aikaa miettiä sitä. Sähköinen versio lähti hetki sitten, paperinen huomenna. En ole koskaan saanut mistään en ensimmäistäkään apurahaa, paitsi oppikoulussa yhden kirjastipendin. Mutta mitään ei saa, jos ei edes yritä. Naurakoovat itsensä läkähdyksiin, jos niin katsovat oikeaksi. Tässä kuussa aion lähettää vielä muutaman muunkin nöyrimmän anomuksen. Harmi kun tuttavapiirissä ei ole yhtään miljonääriä...

Huomenna aion tapauksen kunniaksi, siis lähetetyn hakemuksen ja laskiaistiistain kunniaksi, paistaa pitkästä aikaa kakun. Resepti on etsittynä, mutta en ole vielä päättänyt, tuleeko siitä oikein torvivuokaan vai uunipannulle tehtävä. Enkä ole mainittua reseptiäkään ennen kokeillut, joten en tarkkaan tiedä, millainen sen oikeasti pitäisi olla ulkonäöltään.

Käsityöosastolla kyllästyin paksun villapaidan kutomiseen ja otin välityöksi rannekkeet, kun löysin kätköistäni alpakkalankaa. Neuropatia on pahentunut talvaen aikana ja kylläpä jo ensimmäinen ranneke lämmitti mukavasti särkevää kättä. Särky ei ole kamalaa, ehkä asteikolla 0-10 jossain korkeintaan nelosen paikkeilla. Ikävää joka tapauksessa. Ikävää on sekin, kun kädet ovat aamulla varsinkin kovasti turvoksissa eikä edes paidan helmaa tahdo saada nostettua. Tämä on varmaan jotain sytostaattien jälkiseuraamuksia tai sitten jotain muuta. Vanhan naisen reumatismia, kenties?

Liukasta laskiaista ei voi viettää enää edes meidän pihatiellä. Toissa-aamuna se oli niin liukas, että oli postilaatikollekin menoa varten kaivettava Potku-Peten peittonsa alta esille. Samalla reissulla kurvasin katokseen etsimään hiekoitussepeliä noin niin kuin varmuuden vuoksi. Sitten loput ja jäät jo sulivatkin.

Ihan pieni postaus

Pitäisi tämän mummun olla jo nukkumassa, kun aamulla pitää pirteänä olla mittauttamassa kinttuja uusia tukisukkia varten. On siinä kanssa yksi riesa. Tein aamulla sen virheen, että rasvasin jalkani, eikä sukkien kiskominen kai koskaan ole ollut niin vaikeaa.

Muuten tässä olen vain ollut, tehnyt käsityötä ja illalla lueskellut. Kun sain kirjan valmiiksi, tai siis valmiiksi ja valmiiksi, mutta ekan version kirjoitettua, on kaikkien hyvien ohjeiden mukaan aihetta pitää pieni tauko. Noudatan ohjetta, ainakin vähän.

Tämä on ikivanha kuva, nyt ei lunta enää ole nimeksikään. Sen verran kuitenkin, että aura ajoi meidän kujan ja kevyen liikenteen tien. Ja kiillotti vähän niitä muutamaa askelta, jotka on otettava roskikselta postilaatikolle. Tänä vuonna tietä on kyllä hoidettu esimerkillisesti, jopa hiekotettu.

Miehellä silmä vaivaa, mutta ei kuulemma ihan niin paljon, että pitäisi soittaa silmäsairaalaan. Parin viikon päästä hänellä on muutenkin sinne aika ja mikä mies se olisi, joka ei sinnittelisi. Vähän se minua huolettaa. Hänellä onkin kahtena peräkkäisenä päivänä sairaalareissut, ensin silmäklinikalle, sitten aluesairaalaan. Ja minulla seuraavalla, vai olikohan se sitä seuraavalla viikolla syöpäsairaalaan kaksi kertaa, viikon välein. Tuttu rouva, ketoi, että hänen miehellään alkoivat syöpähoidot eilen. Tuntuu kurjalta, vaikken miestä tunnekaan. Toisaalta tieto sairaudesta ja hoidot ja parempi kuin epätietoisuus. Silloin voi taistellakin.

Ruokana meillä oli porsaan potkaa ja hapankaalia, ruokaa josta mies on unelmoinut monta kuukautta. Nesteenä oli tummaa olutta ja ikivanhaa, pussin pohjalle jäänyttä valkoviiniä. Nämä muhivat uunissa jotain neljä ja puoli tuntia. Eisbein und Sauerkraut. Vastoin odotuksia se oli ihan hyvää, kun kuorin nahat ja läskit ensin lautasen laidalle. Mutta sen verran epäesteettisen näköistä, etten viitsinyt ottaa kuvaa. Samaa syödään varmaan huomennakin ja seuraavan kerran ensi tai seuraavalla viikolla. Mies tilasi neljä potkaa paloiteltuna ja sai 2,5 kiloa. Mutta eipä se paljon maksanutkaan. Kaupassa oli ollut ihanan näköisiä lampaanpotkia, mutta eihän sitä joka päivä voi potkaakaan syödä, vaikka onkin hyvää lihaa ennakkomaineesta huolimatta. Onneksi possun sorkat oli sentään poistettu ennen leikkaamista.

On lunta tulvillaan

Onneksi hain toissapäivänä lumilapiot ja pulkallisen klapeja terassille. Nyt on tullut sen verran paljon lunta, ettei kahlaaminen tallille oikein kiinnosta. No, oikeasti sitä on auton päällä ehkä 15 cm ja postilaatikolle pääsin oikein hyvin tänään kahteenkin kertaan. Isäntää vietiin taksilla silmäklinikalle ja hyvin oli Helsingin reissukin sujunut, mutta onneksi hän varasi puoli tuntia aikaisemman lähdön.  Runeberginkadusta oli tullut yksisuuntainen, mutta muuten matka sujui hyvin.

Itselläni on sairaalamatka torstaina ja paikalla oltava kello 21.30. Tiedoss ei ole mitään dramatiikkaa tällä kerralla, vaikka yön nukunkin sairaalan petissä. Sitä tosin ihmettelen, vaikkei sairaala tähän luultavasti otakaan kantaa, että miksi sormien ja jalkojen neuropatia on pahentunut ja kipua tullut ranteisiin asti. Aamullakin ranteita oikein särki. heti herättyäni. Sokerit ovat tasapainossa, joten ei senkään pitäisi vaikuttaa. Ja luulisi viime talvisten sytostaattien vaikutuksenkin loppuneen jo kuukausia sitten. Reumatismia? Vanhan ihmisen vaivoja? Minä en vielä kiirehtunyt lumitöihin, kun lumikin ol ikevyttä höttöä.

Syöpälääkäri fundeeraa edelleen asiaani eli melkoisella todennäköisyydellä ei aio tehdä mitään. Sanoinkin tänään miehelle, että toivottavasti ei käy niinkuin sille tautikollegalle, jolla tauti paheni parissa kuukaudessa niin ettei enää ollut mitään tehtävissä - mutta kirjanhan minä kuitenkin meinaan kirjoittaa valmiiksi, tuli mitä tuli. Jatkan sitä ihan tosissani heti kun  saan Nukkekotinäyttelyuyn menevän mökkini matkaan ja tuvan pöydän raivattua.

Raivasin joulua pois, mutta sitten kävi niin, että yläkerrasta paloi sulake enkä uskaltanut tehdä sille mitään ennen kuin mies tuli kotiin. Toki osaan sulakkeen vaihtaa itsekin, mutta käytävän varavalossa oli selvästi vikaa enkä uskaltanut kajota siihen. Valaisin onkin niin monta kymmenta vuota vanha, että ehkä viisainta on mennä suoraan lamppukauppaan. Se on tavallaan turvavalo, etten kompastu mihinkään työhuoneesta yön pimeydessä taapertaessani, kun työvalot ja tietokone ovat suljettuina. Osa joulutavaroista odottaa edelleen sirtoa yläkerran kaappeihin. Löysin yhden amarylliksen lattialta ja tein siitä leikkokukan. En ollenkaan muistanut, että meillä sellainenkin on ollut eli kasvi on varmaan viettä'nyt joulunsakin salin lattialla. Mutta nämä tapaukset tekivät sen, että tonttu-ukot ja muut härpäkkeet tosiaan odottavat vielä pääsyä kesäteloille.

Kiintiö täyttyi

Olemme ahertaneet kinkun ja muiden jouluruokien kimpussa tähän iltaan asti. Nyt se loppui! Palaakaan ei mene enää alas. Rosollia ja laatikoita pystyi vielä syömään, samoin viimeiset silakat, mutta kinkunloppu oli jo niin tunkkaisen makuista, ettei se mennyt alas ilman sinappia. Olisi pitänyt keittää hernesoppa jo monta päivää sitten. Muut jo loppuivatkin, mutta tuntuu pahalta kompostoida kinkunloppua. Onneksi sitä ei ole paljon jäljellä ja siitäkin suurin osa kuorrutusta.

Joku teistä kyseli sinappisilakoiden ohjetta. Se on mieheni spesialiteetti eikä kuulemma ainesuhteet ole tiedossa eli hän tekee sen näin:
Silakkafileitä, tällä kertaa kilon verran, liotetaan etikkavedessä yön yli ja käännellään muutamaan kertaan. Siis väkiviinaetikkaa lorautetaan näppituntumalla. Olisikohan suolaa vähän mukana jo tässä vaiheessa, en muistanut kysyä. Seuraavana päivänä kalat valutetaan ja tehdään sinappikastike taas näppituntumalla: ehkä vähän vettä, mutta ainakin öljyä, sinappia, punaviinietikkaa, tilliä, suolaa, ripaus sokeria. Käännellään kaloja taas pariin kertaan ja purkitetaan päivän, kahden päästä tai nostetaan suoraan tarjoiluvadille. Korjaan, jos muistin väärin. Olen näitä joskus vuonna yks ja kaks tehnyt itsekin, mutten viimeiseen viiteentoista vuoteen.

Tässä edessä mädin alla on näyte sinappisilakoista. Silakkarullat, joita myyjä kutsui suutarinloheksi, olivat kuivia ja mitättömän makuisia, mutta onneksi niitä olikin vain hyvin pieni purkillinen.

Uuden vuoden ruokia ei ole sen kummemmin vielä mietitty, mutta ei ainakaan sikalihaa. Mies menee huomenna kai kauppaan, mutta sitä ennen labraan, ei kuitenkaan kupsahtamisensa takia. Musta panda-silmä on aika komea ja varmaan vaihtaa vielä moneen kertaan väriä. Onneksi poskea ei särje eikä se muutenkaan näytä niin pahalta kuin silloin yöllä, jolloin säikähdin aika tavalla. - Hänellä on viikon päästä kardiologin vastaanotto ja sitä varten on tietysti otettava kokeet ja EKG. Vuositarkastuksesta on kysymys, vaikka eihän sitä koskaan tiedä, kun aortasta sentään on kysymys.

Askareet jatkuvat

Kun kerran inostuin, jatkoin leipomista tänäänkin. Kerroin siitä jo facebookissa, mutta pannaanpa resepti tännekin, niin pysyy omassakin muistissa. Selailin ikivanhaa Elin Sjöströmin Kasvisruokaa kaikille -keittokijraa. Ensimmäinen painos on vuodelta 1913, ellen väärin muista, ja toinen vuodelta 1919. Siinä oli sota ja nälänhätä välissä ja niinpä Elin-rouva mainitsee muokanneensa vähän reseptejä. Kermaa, sokeria ja munia on vähennetty, mutta moni ohje näyttää käypäiseltä tänäänkin.

Kun piimäjuustostani jäi sopivasti piimää, tekaisin maailman helpoimman piimäkakun. Tämän päivän makumieltymysten mukaan se lähinnä on leipä ja niinpä nakertelin sitä äsken iltapalaksi levitteen ja juuston kanssa.

Maku on oikein jouluinen, sillä ainekset ovat tämmöiset:
3 dl piimää
1 dl siirappia
1/2 rkl jauh. pomeranssinkuorta
1 tl neilikota
1/2 rkl soodaa
5 dl vehnäjauhoja (alkuperäisessä grahamjauhoja)
Suolaa käskettiin laittaa 1/2 rkl ja sen jätin pois, mutta lisäsin lorauksen rypsiöljyä.
Ainekset vain sekoitetaan ja paistetaan 1,5 litran voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 175 asteessa noin tunnin verran. Itse käytin suorareunaista leipävuokaa.

Tämän tekaisin illalla, mutta sitä ennen piti taloa koristella adventin aikaan. Seimiasetelma jäi vielä laittamatta ja pihavalojenkin kanssa kävi köpelösti. Meillä on vuodesta toiseen ollut pihakivellä valoverkko, joka onnistuu aina vuoden mittaan sotkeutumaan oikein perusteellisesti. Kun sen vihdoin ja viimein sain levitettyä kivella ja vietyä pistotulpan rasiaan, niin eihän tämä mokoma syttynytkään. Se on nyt uuden valon hankinta edessä.

Jotain kivaa kuitenkin tapahtui siinä, kun verkonsotkuja selvittelin terassilla. Tolpan takaa kurkisti ihan uusi tuttavuus, tikka, jollaista en ole aikaisemmin tavannut meidän pihassa. Kirjaa tutkittuamme totesimme, että se oli pikkutikka, noin rastaan kokoinen tai ehkä vähän pienempikin, mutta muuten ulkonäöltään pihan tutun vierailijan käpytikan näköinen. Päälaella oli punainen lakki ja selässä mustia täpliä. Maha oli vihertävän vaalea. Lintu oli yllättävän kesy, sillä se ensin vähän tarkkaili puuhiani ja rupesi sitten kaikessa rauhassa nakertamaan talipötköä. Tätä on lintukirjan mukaan vain 5 - 6000 paria, joten toivottavasti saamme siitä vakituisen ruokavieraan. Lintu tykkää lahoista puista ja sen takia nimenomaan meidän pihaan on jätetty muutamia, toivottavasti tätäkin lintua kiinnostavia puunraatoja.

Touhuviikko

Aamulla on meno labraan, keskiviikkona mies lähtee silmäklinikalle, torstaina minä tapaan kaksi ex-työkaveria, joita en ole nähnyt noin kymmeneen vuoteen. Ja perjantaina on Helsingissä TT-kuvaus eli se kokovartalo-tietokonetomografia, vai miten se nyt menikään. Joka päivä siis on ohjelmaa. Tänään oli hiljaisempi päivä.

Lääkäri soittaa kuvaustulokset viikon päästä. Silloin sitten tiedetään, missä mennään ja mikä siellä mahassa luuraa. Lääkäri kyllä löysi tunnustelemalla heti kipeän paikan ja sehän minua vähän pelottaakin, mutta tuli mitä on tullakseen.

Labrakäynnin jälkeen perinteitä noudattaen käymme jossain aamupalalla. Paikka ei vielä ole selvä, mutta joitakin ehdokkaita mietimme illalla valmiiksi. Edellisen suosikkipaikan lähelle ei nykyisin pääse rakennustöiden takia autolla, ei tosin rappusille asti ennenkään, mutta nyt kävelymatka piteni.

Kuten olemme kaikki kuulleet, niin vanhoilla ihmisillä on aina kiire. Se johtuu vain siitä, kun kaikki tapahtuu niin hitaasti. Jos yhden homman saa päivässä tehtyä, voi olla tyytyväinen saavutukseensa. Minä olen. Päivä oli mukavan leppoisa eivätkä tukisukatkaan puristaneet ennen kuin vasta illalla. Kudoin yhden pakolaissukan valmiiksi ja toisen melkein varpaisiin asti. Luin vähän yhtä lähdeteosta Suomen historiasta ja aloitin Wilburin uusimman Egypti-kirjan. Nyt illalla kirjoitin pari kappaletta tekstiä ja siinä olikin päivän työt tehtynä. Niin ja tein minä sentään ruoankin meille.

Mies toi kaupasta kilon silakoita ja paistoin niistä uunissa pihvejä: väliin pötkö piparjuuritahnaa, tilliä ja vähän suolaa ja pippuria. Kaveriksi annos mummonmuusia, jonka joukossa oli pussillinen pakasteherneitä ja mausteena vähän valkosipulilla maustettua rypsiöljyä. Laskin, että silakkapihvejä oli 30 kpl, joten syömme samaa ruokaa toistekin, joko huomenna tai ylihuomenna.  Vaikka maistuvat ne kylmänä voileivänkin päällä. Samalla reissulla tuli rasia jotain italialaista jäätelöä, ihanan kirpeää sitruunajäätelöä olikin, kun otin annoksen iltaherkuksi. Se oli oikein hyvää ja sopivaa aikuiseen makuun. Ei kuulemma ihan halpaakaan.

Tämä oravainen löysi heti ruokabaarin, kuten hänet jo aikaisemmin esittelinkin. Sama tyyppi. En tosin tiedä, onko oravia yksi vai useampia. Tämä ainakin istui jo muutamana päivänä terassin tuolilla ja katseli syyttävän näköisenä, kun ei baari ollut vielä avattu ja istuu nyt ahkerasti terassin kaiteella syömässä. Ehkä hän kuskaa auringonkukansiemeniä talvivarastoihin, mutta toivottavasti ei ainakaan terassin isoon kukkalaatikkoon. Turkki ja häntä ovat jo komeasti talvikuosissa. -  Talitiaiset ovat myös löytäneet lintulaudan ja talipallot, samoin ilmeisesti ainakin yksi harakka, joka tarpoi aamulla pitkin pihaa.

Tuulee, tuulee täälläkin

Myrskystä ei voi puhua, mutta tuuli kyllä paukkuu nurkissa. Jossain on ehkä sähkötkin poikki, vaan ei onneksi meillä, vaikka talojohto onkin ilmajohto. Kun täällä ennen muinoin oli oma sähkölaitos, oli ollut puhette maakaapeliin siirtymisestä. Sitten tuli uusi isäntä, eikä Fortum enää puhunut sanaakaan yhden vanhan mökin sähköjohtojen kaivamisesta maan alle. Uusien naapurien sähköt kylläkin kulkevat tukevasti maan sisällä.

Kyllä nyt puiden lehdet saavat kyytiä, mutta onneksi ehdin ottaa muutaman uudenkin ruskakuvan. Tämä on mukana värien takia, ei kuvan laadun. Se on otettu aamuauringossa ikkunan läpi. Kulmassa vilahtaa vähän ikkunaenkelin mekkoa.

Toivottavasti huomenna on tuuli tyyntynyt ja tytär toipunut Tallinnan matkastaan. Merellä kuulemma kävi uutisten mukaan nelimetriset aallot, mutta en katsonut asiakseni ilmoittaa tietoa Tallinnassa laivaan nouseville. Huomennahan sen sitten kuulee, miten matka meni vai jäikö laiva satamaan. Joka tapauksessa huomenna olisi tarkoitus kaivaa muutamat kukkasipulit maahan ja tehdä eräitä muitakin syyspuuhia, joita emme yksin pysty tekemään. Ostin hajulaukkaa, parvitulppaaneja ja sitä kolmatta, jota en vieläkään muista. Jaamme sipulit tyttären kanssa.

Kun viime päivinä on kohkattu ohraryyneistä, jotka eivät maita pakolaiskeskuksen asukkaille, niin meille ne kyllä maistuivat. Tein padan, jossa oli porsaan etuselkää, häränhäntää, sipulia ja rikottuja ohrasuurimoita, nesteenä vettä. Tietysti vähän mausteita ja thai chili -kastiketta, jonka piti antaa väriä. ruman harmaalle ruoalle. Väristä huolimatta siitä tuli oikein maukasta. Ruokaa syötiin eilen ja tänään ja varmaan vielä huomennakin tai viimeistään maanantaina. Siirsin mössön eilen padasta uunivuokaan, johon mahtuivat myös eiliseltä jääneet uunissa haudutetut punajuuren lohkot. Tänään lisäsin vuokaan yhden eiliseltä jääneen grillimakkaran viipaleina ja vähän juustoraastetta päälle. Ruoka oli suorastaan parempaa tänään. Esteettisesti parempi lopputulos olisi varmaan tullut kokonaisista ohraryyneistä, mutta näin kaikki kypsyivät samaan aikaan.

Yhtä reissaamista

Tämä elämä on nyt tällaista reissaamista, sanoisinko laskiaisajelua. Viime viikolla olin neljä kertaa labrassa, tällä viikolla vain kerran eli tänään. Huomenna on uusi yritys magneettikuvaukseen. Ensi maanantaina on fysioterapeutti ja keskiviikosta eteenpäin myrkkykuuri. Pääsen kotiin kai torstaina tai perjantaina. Se kyllä sitten onkin viimeinen kuuri, jonka jälkeen on vain seurantaa, tarkkailua, labraa, lääkäriä ja mitä lie. Jatkuva reissaaminen, onneksi sentään taksikyydillä, alkaa väsyttää. Kuume yleensä nouseekin joka Helsingin keikan jälkeen ainakin vähän päälle 37:n.

Mutta henki pihisee eikä olo ole erityisen huonokaan, vaikka sitä henkeä kyllä ahdistaa enemmän kuin varmaan kuuluisi. Onneksi valkosolukuuri päättyi eilen. Juuri eilen kuulin tai itse asiassa luin, että yksi vanha koulukaveri oli jäänyt leskeksi. Vaimo kuoli syöpään ja tämä itsekin sairastaa samaa tautia. Meillä isäntä lähtee torstaina tutkimuksiin, mutta ennakkoarvelun mukaan kyse ei ole syövästä. Minua jännittää nyt enemmän kuin tarpeeksi sekä miehen että omat tutkimukset.

Jos olen kuvauksen jälkeen jotenkin tolkuissani, menemme tervehtimään isääni. Mies jo suunnitteli viemiseksi oikeat herkkutuliaiset oman makunsa mukaan. Torstaina on sukulaisvierailu meille, samoin perjantaina. Viikonloppuna vissiin saan ne tilaamani teekupit ihan kotiinkuljetuksella. Hyvä kun on muutakin ohjelmaa kuin tätä sairauteen liittyvää. Tytär lupasi tuoda herkkuja tullessaan, mutta perjantaille pitäisi keksiä jotain kivaa.

Tänään päätimme labran jälkeen mennä kovasti kehuttuun paikkaan aamukahville. Siellä ei tarjoiltu varsinaista aamiaista, mutta tilasimme myyjättären suosittelemat broileri-aurajuustopiirakat. Eivät maistuneet miltään, eikä jälkiruoaksi ostamani kanelipulla ollut juuri sen kummempi. No, se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta siinä paikassa. Eihän kaikesta tarvitse tykätä. Tarjolla oli kyllä herkullisen näköisiä kakkuja, muttta me emme olleet kakkukahveilla.

Laskiaisen kunniaksi mies toi kaksi muhevaa laskiaispullaa ja jo eilen ison kimpaleen tuoretta possun etuselkää ja kuivattuja herneitä eli tykötarpeet perinteiseen laskiaisruokaan. Ah miten hyvää olikaan pitkästä aikaa kotitekoinen hernesoppa. Tosin unohdin siitä kokonaan sipulin pois ja mies kielsi jo etukäteen ehdottomasti höystämästä keittoa esimerkiksi paprikalla tai porkkanalla, joista olisi tullut nättiä väriä. Eli mausteena oli vain suolaa ja mustapippureita, mutta hyvää oli silti. Soppaa on vielä ainakin yhdeksi tai kahdeksi ateriaksi.

Taitaa kylmetä?

Talven alkua on jo kovasti povattu ja siltähän tuo tuntuu. Iltaruskokin oli sitä enteilevä:

Kaikkein voimakkainta punaa en saanut kuvattua, kun kuvaan olisi tullut pääasiassa puiden runkoja. Tämänkin otin eilen tai toissapäivänä, muta tämän illan kuva oli lähes samanlainen. Illan rusko, aamun pasko, sanoi anoppivainaa.

Viileys tuntuu varpaissakin, mutta onneksi villasukat lämmittävät. Tähän asti olen pärjännyt paljain varpain, mutta kai se on uskottava että talvella pitää olla sukat jalassa. Yösukatkin on jo katsottu varalle valmiiksi.

Kehuin lauantaina jo ennakkoon miehen kauppaostoksia. Punaviinissä marinoitu ja kypsäksi haudutettu karitsanpotka se vasta olikin hyvää. Samoin valkosipulilla ja chilillä maustetut ja marinoidut silakat! Nyt tosin on paastopäivä (5:2) eikä passaa liikaa kirjoittaa ruoasta. Annos kaurapuuroa oli lounaaksi ja ehkä illalliseksi voisin syödä muutaman silakkafileen. Mies toi pari päivää sitten lehtikaalia ja siitä ehkä voisi tehdä jonkun paastopäivään sopivan kevyen jutun?

Päivä on melkein mennyt harakoille, sillä valvoin jostain syystä melkein aamuun asti ja niinpä sitten nukuin oikein hirveän pitkään ja herättyäni olin pitkään aika tokkurainen. Litra paastopäivän lämmintä teetä sitten kyllä virkisti, mutta päivälle suunnitellut tekemiset jäivät tekemättä. Vaan eipä siitä suurta haittaa tainnut olla. Nipun laskuja aion maksaa vielä tänään ja ehkä illalla värkätä jotain kirjoitushommaa. - Tervetuloa muuten kaikki uudet lukijat, joita on mukavasti "tipahdellut" blogiini.
Hyvää viikkoa teille ja kaikille muillekin!

Viikonloppu vastassa ja vatsassa

Päivät ovat jo aamusta alkaen mahdottoman hämäriä ja tuntuu kuin iltakin tulisi paljon nopeammin kuin syyskuussa kuuluu. Minä ainakaan en tahdo saada mitään edes tehdyksi päivän mittaan. Vähän käsitöitä, vähän lukemista, vähän nettipuuhastelua. Yritän kyllä ainakin takaraivossa antaa ajatusten lentää seuraavan kirjan aihioon. Ja olen vähän materiaaliakin kerännyt. Hyvin vähän.
Vaikkei ole pakko juuri mitään tehdäkään, niin silti edessä oleva viikonvaihde tuntuu mukavalta.

Onneksi on pimeyttä vastaan kynttilät ja ystävän antamat pikkuiset lyhdyt! Poltan kynttilää turvallisesti takassa. Jotenkin sitä pelkää, ettei vaan vanhassa talossa tuli pääse irti.

Paistoin huomiseksi meille jääpaistin, joka on nyt ulkoeteisessä mausteliemessä likoamassa. Saapi nähdä, mitä siitä tulee. Mies arveli, että ehtii vielä huomenna käydä kaupassa, jos oikein huonosti käy. Jääpaisti pantiin sata-asteiseen uuniin umpijäisenä ja paistettiin n. 60 asteiseksi. Minä vähän epäilen meidän mittaria. Se tietysti tökättiin vasta melko loppuvaiheessa lihaan, joka muuten oli lampaapaisti. Jännä nähdä, mitä siitä tulee, jos ei muuta, niin minulle ainakin kelpaa leikkeleeksi aamupalalla. Ruokaahan meillä ei heitetä haaskioon, paitsi jos on homeeseen päässyt, kuten nyt leipä muutamaan kertaan. Talossa ei ole alakerrassa pakastinta, ei edes pakastelokeroa ja kesä ei ole tehnyt hyvää pehmeille leiville. - Paistin resepti oli tänään tulleessa Etiketti-lehdessä, jossa tosin paistettiin hirven tai naudan lihaa. 

Sunnuntaina meillä on tarkoitus pitää paastopäivä. Mies sitä ehdotti, sillä maanantaina on tiedossa aikainen herätys. Hänellä on asiaa aluesairaalaan ja minä lupasin lähteä kaveriksi. Samoin huomenaamulla hänen kellonsa soi aikaisin: soittoharjoitukset, joihin hän käy nappaamassa kylän toiselta laidalta saksalaisen lukiolaistytön kyytiinsä. Meiltä lähti jo eilen yksi soitin neidille lainaan. Mies pääsee palauttelemaan saksan taitojaan, kun kuulemma istuvat vierekkäin stemmakavereina. 

Katsoin osan tänään alkanutta helvetin keittiötä ja sitä se totta vie on. Moista kiroilua en muista kuulleeni edes vuosikymmenet sitten muinaisessa ravintolaharjoittelussa, jonka kiroilut saivat maalaistytön pään vallan pyörryksiin. Käsittämätöntä huutoa, melskausta, ruoan heittämistä lattialle tai parhaassa tapauksessa roskapyttyyn, kokkien ajamista ulos keittiöstä. Hyi olkoon! Ei sillä, ohjelman käsikirjoitus ehkä oli näin kirjoitettu ja ohjelmaan valittu nolattavaksi varsin epätasaista porukkaa. Ei kai muuten ammattikeittiössä työskentelevän ihmisen bravuuri ja parhaan osaamisen osoitus voi olla parsakaalikeitto? Ravintolaruoaksi! Niin tai näin, tätä ohjelmaa ei voi suositella kenellekään. Ei siitä ainakaan hyvä mieli jäänyt.