Ällistyksen kummastusta

Käyn aika usein katsomassa laatutavara.com in sivuilla varsinkin keramiikkatarjontaa ja silloin tällöin jokunen seinälautanen tai pieni figuriini on sieltä löytänytkin tiensä "kokoelmiini". Ei kuitenkaan koskaan mitään tämän kaltaista.

Eilen huomasin myyntiin tulleen tämän Papukaija-kannun, jonka kuva on tietsikkani Picasassa oikein päin ja täällä näemmä kyljellään.

Kannusta pyydettiin huimat 980 euroa ja jo tänään oli kauppa käynyt! Tiedän kyllä, että tämä on yksi Arabian suosituimpia ja kalleimpia vanhoja maitokannuja, mutta en sentään tonnia maksaisi yhdestä kaatimesta. Vaikka toisaalta, maksetaanhan sarjatuotannossa olevista, ties mistä maasta tulevista Muumi-mukeistakin huikeita hintoja.

Kannu on ihana. Meilläkin kotona oli tämä sama kannu ja se toimitti ehdottomasti vain piimäkannun virkaa. Maito oli pöydässä yleensä Pekka-nimisessä kannussa. Se oli sitä aikaa, jolloin maitoa ei tuotu pahvipurkissa pöytään. Meillä tosin ei ollut pahvipurkkejakaan, sillä maito lypsettiin omista lehmistä.

Mies muisteli tässä yhtenä päivänä, miten hänen virkansa pikkupoikana oli hakea naapuritalosta maito joka ilta. Kannut oli laitettu valmiiksi navetan vieressä olevan aitan rappusille ja siitä jokainen maitotinkiläinen haki omansa. Tyhjä kannu jätettiin samaan paikkaan odottamaan seuraavaa päivää. Mies oli tietysti liikkeellä polkupyörällä ja joskus matkalla kävi hassusti. Tie oli kärrytie, jossa oli syvät urat kärrynpyörien kohdalla ja kolmas keskellä hevosen kavioista. Ei tarvinnut paljonkaan lipsahtaa sivuun, kun pyörä oli nurin ja maito maassa. Taloa pitäneet neidit olivat kilttejä tätejä ja mittasivat uuden maidon, kun pikkupoika tuli itkua vääntäen takaisin navetalle. Myöhemmin taloon tuli nuori miniä ja siihen loppuivat kuulemma tinkimaidot.

Pari kuvaa

Nyt ei oikein kirjoituta, mutta pari kuvaa olisi tarjolla näin viikon alkajaisiksi.

Kuvasin viimeiset vaahteranlehdet ja uskollisesti kukkivan ruusun uudestaan. Sitkeästi se vain jaksaa avata terälehtiään, vaikka ulkona oli niin kylmä etten jaksanut kuin pienen hetken tehdä käsityötä terassilla.

Päivä on ollut hyvin tavanomainen ja siinä syy miksei nyt ole mitään kirjoitettavaa. Mutta ainahan sopii toivottaa hyvää viikkoa kaikille!

Seitsemästoista päivä ja maanantai-aamu kello 0:35

Huomenta! Tämä seitsemästoista on sikäli merkittävä päivä, että tänään pitää lähettää määrätyt ennakkotehtävät eräälle kurssille. Tekstit lähtivät hetki sitten. En väitä, että ne olisivat syvällisen harkinnan jälkeen aikaansaatuja hengen tuotoksia, mutta sainpahan valmiiksi. Olin nimittäin lukenut ohjeet huolimattomasti ja vasta viime tingassa älysin, miten vaativia tehtävät itse asiassa olivat.

Muutenkin viikonloppu on mennyt ahkeran puurtamisen merkeissä. Tämä äskeinen tehtävä vei sekä sielun että ruumiin voimia, mutta lisäksi kirjoitin alkutekstin Rintamamiestalon asukkaan suuhun. Tekele on väsätty karjalan murteella, jota siis minä en osaa enkä puhu, mutta kuuntelin sujuvasti anopin ja appiukon puhetta ja olen lukenut aika monta murteella kirjoitettua kirjaa. Teksti tulee nukkisblogiin aikanaan, ellei terve itsekritiikki pakota sitä poistamaan.

Toinen tytär oli eilen syömässä ja tarjoilin hänelle lammaspataa. Ruoka oli hyvää ja ohje oli helppoakin helpompi. Otetaan yksi pakastepaisti edellisenä päivänä sulamaan. Peitetään Kokki-padan pohja kokonaisilla sipuleilla (kuorettomilla tietenkin). Ladotaan päälle lampaanpaisti pilkottuna isoiksi paloiksi (talit ja kalvot siivottuna pois). Otetaan ja kuoritaan yksi kokonainen valkosipuli ja työnnetään kynsiä sopiviin koloihin. Ripotellaan päälle suolaa, kokonaisia mustapippureita ja rosmariinia. Pannaan kansi päälle ja pata uuniin. Paistoin ensin runsaassa 200 asteessa tunnin verran ja sitten 100 asteessa noin kaksi tuntia. Yhden kerran avasin  kannen ja painelin lihapaloja liemeen, jota muodostui sipuleista yllättävän paljon kastikkeeksi. Lisäkkeeksi paistoin valkosipuliperunoita ison vuoallisen ja tein ison salaatin jäävuorisalaatista, kirsikkatomaateista, paprikasta ja vuohenjuustosta, kastikkeeksi päälle sitruunalla maustettua rypsiöljyä, sormisuolaa ja pippuria myllystä.

Pakkasin suurimman osan ruoantähteistä lapselle evääksi. Lopuista valksosipuliperunoista ja kastikkeesta syntyi meille päivän tähtiruoka, kun kaavin perunat pataan. Kastike mehevöitti perunaviipaleita ja sain jo eilen perunavuoan tiskikoneeseen. Mies kävi hakemassa vähän uunimakkaraa lisäksi.

Meidän porraspielen äitienpäiväruusu monen vuoden takaa se vaan jaksaa kukkia, vaikkakin yhden kukan kerrallaan. Tämän kuvasin eilen.
- Nyt unten maille! Hyvää uutta viikkoa kaikille!

Pinkki päivä

Tänään olisi pitänyt pukeutua pinkkiin tai ainakin laittaa roosa nauha rintapieleen. En löytänyt tähän hätään sopivaa kuvaa omista valikoimista, joten kopsin tämän surutta roosanauha-sivustosta.

Viikolla kävin mammografiassa, tosin joukkotarkastuksessa, josta kiitos ja kunnia kotikaupungille. Meillä ei ole onneksi suvussa ollut kai kenelläkään rintasyöpää, mutta eihän sitä koskaan tiedä, kuka on ensimmäinen. Pariin kertaan minutkin on lähetetty tutkittavaksi, mutta hyväksi onneksi mitään ei löytynyt.

Toissapäivän poliklinikkamatka poiki jo heti ajan toimenpiteeseen. Se on vielä tässä kuussa ja samalla viikolla kun keittiöremontin pitäisi alkaa. Vaikka lääkäri rauhoitteli, että yleensä nämä ovat vaaratonta lajia, niin eihän sitä koskaan tiedä. Joka tapauksessa rupesin tänään raivaamaan ensimmäistä keittiökaappia tyhjäksi. On se vaan niin hidasta puuhaa, että hyvä kun aloitin hankalimmasta päästä eli kuivatavarakaapista. Vanhoja pipareita, jauhoja ja ryynejä meni kompostiin, muutamat hyllyn perälle unohtuneet ikivanhat säilykepurkit suoraan roskikseen ja silti vielä kaksi muuttolaatikollista täyttyi syömäkelpoiseksi arvioimistani tuotteista kuten etikoista, pastoista, kuivatuista sienistä ja kelvollisista säilykepurkeista. Kolmas laatikollinen täyttyy erilaisista muista kamoista, kuten käyttämättömästä pastakoneesta, perunalumipusertimesta ja eri mallisista ja kokoisista rasioista. Kiittelin jo moneen kertaan itseäni siitä, että älysin haluta uuden kuiva-ainekaapin ulosvedettävillä koreilla.

Kävimme eilen katsomassa sekä äitiä että isää. Isä oli oikein reipas ja hyväntuulinen, mutta samaa ei voi sanoa äidistä. Vaikka hoitajakin ravisteli häntä varpaasta, niin äiti vain ynähti eikä avannut edes silmiään eikä reagoinut puheisiini tai posken silittelyyn. Sitten myöhemmin illalla serkku soitti ja kertoi isänsä kuolemasta ja tulevista hautajaisista. Puhuimme toista tuntia. Tätä tätini miestä en ole tavannut muutamaan kymmeneen vuoteen ja muistan, miten lapsena pelkäsin häntä, mustakulmaista, isoa ja ankaraa miestä. Tätivainaa sen sijaan jäi mieleen pienenä, iloisena ja koko ajan hymyilevänä ihmisenä.

Nyt yritän tehdä yhtä kiireistä kirjoitustyötä, joka melkein unohtui kokonaan. Katsotaan, mitä siitä syntyy tai syntyykö koskaan mitään.

Matkailu avarsi

Matkailu avarsi, mutta myös hiersi kantapäitä. Reissasin ihan Helssinkiin asti, kun kutsu kävi mammografiaan. En muistakaan, milloin olen Helsingin keskustassa asti käynyt. Ei näet ole ollut asiaa. Menomatkan tein bussilla, paluukyydin junassa yhdessä tyttären kanssa. Kävimme nimittäin iltapäiväkahvilla Kiasman kahvilassa. Samalla saatiin kaikki kuulumiset päivitettyä.

Ehdinpä käydä hankkimassa vähän askartelukampettakin Sinooperin kaupasta, sillä nyt on puhti päällä. Teemana on ihka uusi nukkekoti, josta tulee oikea perinnetalo 50-luvun malliin eli rintamamiestalo. Osat on jo kotona. Jahka saan jotain konkreettista kerrottavaa, niin ne tarinat ovat nukkisblogissani, joka onkin viettänyt pitkään hiljaiseloa. Kerron kyllä aikanaan, milloin kannattaa siellä piipahtaa.

Kun tänään tutkittiin yläpäätä, niin huomenna sitten on toisen pään vuoro. En mieti liikaa etukäteen; voisi vaikka ruveta pelottamaan.

Reissun kunniaksi kimppu roosanauha-ruusuja, jotka tosin ostin jo monta päivää sitten K-kaupasta, muistaakseni perjantaina ja kuvakin on otettu eilen tai toissapäivänä.

Huomaa sivussa oleva nappi Virveriikan arvontaan.

Aleksis Kiven päivä

Löysin jokin aika sitten huutoneitistä kivoja paikallisia postikortteja, osa kulkeneita, osa ihan iskemättömiä, joskin vanhoja. Kun nyt on Aleksis Kiven päivä, niin ensimmäiseksi onnittelukortti:

Tässä päällimmäisessä kortissa Maria, Rodny ja Svea onnittelevat Sortavalan Pitkärannassa asuvaa Emil-herraa. Postileima on niin  epäselvä, ettei päiväyksestä tai paikkakunnasta saa selvää, mutta vanha kortti esittää kesäpäivää Uudenmaan saaristossa.

Seuraava on kenttäpostia. "Rakas isä! Monet terveiset sinulle. joko olet saanut kirjeemme ja joko on kuulunut mitään siitä josta kirjoitin. Me olemme aina odottaneet sinua tulevaksi. Pikaisiin näkemiin ja rakkaat teer Seijalta ja S." Kortti on lähetetty 29.10.1941.

Se esittää Aleksis Kiven kuolinmökkiä Tuusulassa siinä asussa, jossa se oli ennen nykyistä "restaurointia" jonka muistaakseni teki Helsingin yliopisto tai ylioppilaskunta joskus 50-luvun alussa. Pienensi mökin vaatimattomaksi mörskäksi. En mene sanomaan, oliko se oikein vai väärin, mutta tämä rakennus ainakin muistuttaa enemmän paikallisten vauraiden 1800-luvun käsityöläisten asumistasoa. Tiedä sitten.

Seuraavatkin kuvat liittyvät Kiveen. Vanhat kuvakortit on otettu Kiven syntymäkodin tuvasta Nurmijärven Palojoelta.

Näitä ei ole lähetetty, joten vuosiluvusta ei ole tietoa. Olen joskus pikkulikkana pyöräillyt synnyinkotiin, mutta ei minulla ole pienintäkään muistikuvaa sisustuksesta. Ja on siitä jo pian puoli vuosisataa aikaakin.

Sunnuntaita!

Rauhallinen viikonloppu on menossa. Meinasin jo kirjoittaa, että ei ole tapahtunut mitään kummempaa, mutta onhan sitä tällekin päivälle ihmeteltävää. Isä soitti jo aamupäivällä ja kertoi heränneensä silmä mustana, siis mustana kuin Panda-karhulla. Onneksi puhe kulki normaalisti eikä kuulemma mitään outoja tuntemuksiakaan ole. Kaunialassa on hoitajat aina paikalla ja huomenna on kotiutuspäivä ja -tarkastus, joten olen luottavaiselle mielellä. Silti muistutin, että menee heti hoitajan puheille, jos jotain oireita tulee ja huomauttaa viimeistään aamulla silmästä.

Kärpässieni on viime kuun kuvaussatoa omasta pihasta. Nyt en ole käynyt katsomassa, mitä sille kuuluu vai ovatko pihan kaikki sienet jo entisiä. Osa ainakin on kelvannut oravien ruoaksi, osa on ilman muuta mädäntynyt. Syksy on, ei tälle mitään mahda. Myrskytuuli pudotti melkein kaikki  hevoskastanjan lehdet maahan, vaahterassa ja tammissa lehdet pysyvät sitkeämmin. Nytkin aurinko paistaa ihanasti, mutta kymmenessä asteessa ei taida tarjeta tehdä käsitöitä. Aamulla mittari näytti kahta plus-astetta.

Ihmisten ruokaa, ja hyvää onkin, on meillä eilen tekemäni kaalipata. Otetaan 600 g jauhelihaa ja ruskistetaan se kevyesti. Pannaan pataan. Lisätään ruskistumaan 3-4 silputtua sipulia ja muutama valkosipulin kynsi ja kaadetaan nekin pataan, samoin yksi pilkottu kaalinpää. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria (ja eiliseltä jääneet pastan kanssa tarjotun tomaattikastikkeen rippeet). Kaupassa oli ollut vain hötöä litteää käärylekaalia, mutta sekin ajoi asiansa ja täytti padan juuri sopivasti. Vettä lirautin puolen desin verran ja annoin padan hautua muutamia tunteja, ehkä neljä. Loppuvaiheessa pilkoin mukaan vahvasti maustettuja makkaroita. Pataa syödään vielä tänäänkin.

Mies harjoittelee soittoläksyään. Hän ei sentään kokonaan lopettanut soittamista, ainakaan vielä, vaikka läheltä piti. Vieläkään en ole varma, mitä tapahtuu. Koko viikko ainakin on mennyt ketuille.

Minä olen tehnyt kaksi paria kintaita, jotka on jo toimitettu lämmittämään lapsen ja mummin murun palelevia sormia. Nyt on menossa sukkapari, mutta tuskinpa se enää ehtii tämän viikon sukkasatoon.