Tänään: flunssa, minä ja uusi perheenjäsen

Tämä tautiriiviö ei aio ollenkaan hellittää. Olo on kuin kuumeisella mutta ilman kuumetta eli päivä on mennyt pääasiassa lepäillen. Minullahan ei kuume yleensä nouse edes 37 asteeseen. Panin äsken saunan lämpiämään, kun en enää kestä likaista tukkaa yhtään päivää. Toivottavasti saan varovasti löylytettyä myös pöpöt matkoihinsa. Tässä oli päivän valitusosio.

Muuten päivä on ollut mukava ja toivottavasti jatkuukin mukavana. Kello oli määrätty soimaan kello 9.00, mutta heräsin jo aikaisemmin siihen kun mies hiippaili postilaatikolle. Miekkosta selvästi jännitti, sillä hän oli lähdössä ostamaan itselleen uutta soitinta. Muutamaa tuntia myöhemmin hän kotiutui komean uuden pasuunan kanssa. Tämä oli niitä hankintoja, jotka päätettiin tehdä onnistuneiden tonttikauppojen jälkeen.

Ensimmäiseksi pääsin ihailemaan hienoa kuljetuslaatikkoa tai miksi tuota matka-askia oikein kutsutaankaan. Koteloksi se on aika suuri kooltaan, mutta komea on soitinkin. Se tulee niin ahkeraan käyttöön, että melkeinpä tuon voisi nimetä uudeksi perheenjäseneksi.

Sitten sain luvan ottaa muutaman kuvan ja kuunnella koesoittoa. Vanhaa pasuunaa ei kanneta roskikseen, vaan se jää varakapineeksi, jos esimerkiksi pitää jostain syystä soittaa räntäsateessa. Se pääsi kuvaankin, vaikka taustalle.

Yritin tehdä kuvista kollaasia, mutta se nyt ei tällä kerralla onnistunut kun  kahdesta puolikaskuvasta ei oikein komeaa asetelmaa saa tehtyä.

Onnellinen pasunisti on parhaillaan harjoituksissa. Tilasin häneltä kaupasta meille iltaruoaksi oikein ison pitsan ja pullon punaviiniä. Täytyyhän uusi soittopeli nyt krympätä kunnolla, kaloreita ja rasvaa säästämättä. Eikä valkosipuliakaan tänään säästellä. Rupean höystämään pitsaa sitten kun ja jos olen selvinnyt hengissä saunareissustani. Sinnepä nyt kiiruhdankin.

Hiiri ja minä

Yhdessä hiirulaisen kanssa järjesteltiin kirjahyllyä. Menossa oli keittokirjaosaston kunnostaminen ja sainkin syntymään aika hyvin järjestystä. Kirjat ovat nyt teemoittain, siis vanhat kirjat - hyvät peruskeittokirjat - maakuntaruoat - pohjoismaiset ruoat - italialaiset ruoat - kalaruoat - kasviskeittokirjat ja niin edelleen. Järjestys ei tietenkään ole tämä, sillä hyllyssä on matalampia ja korkeampia välejä ja kuten tunnettua, kirjoillakin on korkeus- ja paksuuseroja. En viitsi laskea kirjamäärää, mutta kun olen suunnilleen -70-luvun alusta lähtienaktiivisesti harrastanut tämän alan kirjojen hankkimista ja vielä työnkin puolesta saanut täydennysta, niin onhan noita.

Hiiri ymmärsi olla hiljaa silloin kun istuin hyllyn edessä, mutta rapina alkoi heti kun siirryin huoneen toiseen laitaan. Olisin varmaan säikähtänytkin, jos se olisi ihan viereen tullut. Kissa olisi nyt paikallaan, mutta turha toivo. Mies ei jostain syystä siedä kissoja ollenkaan ja olen minäkin vähän enemmän koira- kuin kissaihmisiä.

Vaikka me emme kutsu kissoja taloon, niin tästä ne luikahtavat lämmittelemään. Kissanpissalle haisevia mattoja on silloin tällöin rahdattu aitasta suoraan kaatopaikkakuormaan.
Työhuone on melko suuri, sillä tämä on alunperin rakennettu perheen makuuhuoneeksi. Huone on sellainen ällän tai oikeastaan zetan mallinen, jonka ovensuusta on kapea käytävä parvekkeelle ja toinen käytävä muurin vierestä nykyiseen työpisteeseeni, jossa on vierassanky, pöytä ja perällä tietokonepöytä. Plus muutamia kirjahyllyjä, kuinkas muuten.

Nyt kämpässä on myös epälukuisa määrä romulaatikoita ja - kasoja, jotka sisältävät tykötarpeita nukkekotiharrastusta varten. Tavoitteena onkin kirjojen jälkeen siirtyä tämän roinan lajitteluun. Minä varustaudun muutenkin jo kesään, jolloin voit kuvitella minut istumassa parvekkeella näpertelemässä jotain pientä mööpeliä ja pistelemässä ristipistoja. Ainoa haitta on helle ja rankkasade, sillä parvekkeella ei ole kattoa emmekä kumpikaan halua sinne aurinkovarjoa tuulien riepoteltavaksi eikä muutenkaan.

Jos nyt joku keksii haluavansa kerrata saksan taitojaan esimerkiksi lukemalla keittokirjoja, niin luopuisin mielelläni muutamasta.

Flunssa iski

Kun se pari päivää oli vain tuloillaan, niin nyt flunssa sitten iski. Nukuin yön parin tunnin pätkissä, kävin välillä vessassa ja kääriydyin taas uudestaan talon paksuimman peiton sisälle. Onneksi järki käski yöllä kaivaa täkki esille ja nukuinkin katkoksista huolimatta hyvin. Silti olisi tehnyt mieli jäädä aamulla petiin. Lämmin rooibus-vihreätee-aamujuomani maistui tavallistakin paremmalta.

Mahdollisesti lisämausteen tälle väsylle antaa pieni raivaussessio ennen kauppareissua. Taas on muutama lehtilokerikko järjestyksessä ja loppu alkaa häämöttää tai ainakin vierassängyn isoäidinpeitto on jo näkyvillä. Käsityölehtiä on kertynyt valtava määrä, mutta niitä en missään tapauksessa raaski hävittää.Mutta kun hävitettävääkin on ja roskakuski käy maanantaisin, niin yritän vielä jatkaa tänään tai ainakin huomenna. Hiljaa hyvä tulee!

Päivällä oli kuitenkin pakko lähteä miehen kanssa ruokaostoksille, vaikka miten väsytti. Sen jälkeen olinkin ihan reporanka ja kellahdin heti petiin. Ostosmatka oli sikäli pakollinen, että näin miehen ei tarvinnut lähteä rahakaupan kautta, vaan ostimme ruuat minun kortillani. Miehen kortti ei suostunut toimimaan kaupan uusilla maksupäätteillä ja vaikka uusi on jo tullut, niin tunnusluku puuttuu vielä. Minulla ei yleensäkään ole juuri yhtään käteistä rahaa kukkarossa. Ruoaksi ostimme jotain valmiiksi täytettyjä lihakääryleitä, yhden tälle päivälle ja toisen huomiselle per nokka. Näin kun meitä on vain kaksi syöjää, raaskii viikonlopuksi ostaa vähän kalliimpaakin. Syödään sitten taas viikolla vaikka hernesoppaa.

Viime viikonvaihteen ranskalaiskanasta (1,7 kg) syötiin lauantai ja sunnuntai. Maanantaina ja tiistaina oli kananluista keitetty keitto, jota pistelin vielä keskiviikon lounaallakin. Keitto oli minusta tosi hyvää ja ihastuin kananlihankin makuun, mutta mies ei jostain syystä tykännyt siitä. Meillä tosin on näkemysero ruoan kypsyysasteesta. Hän söisi mieluiten lihan, kaiken lihan, lähes raakana. Minä haluan lihat suunnilleen kypsiksi, varsinkin kaiken sellaisen, jossa voi olla salmonellavaaraa.

Ei tällä kertaa muuta kuin leppoisaa viikonloppua!

Hyvä päivä, paitsi...

Eipä tullut mieleenkään, että vanhat Kielikellot ovat niin paksuja, että rikkovat reijittäjän. Mokoma ei edes varoittanut hajoamisestaan! Ajattelin tänään mapittaa muutaman vuosikerran, kun noita mappeja eilen tyhjeni sopivasti. Reikärauta sitten kesti kahden mapillisen verran, mutta onneksi aloitin lehtipinon vanhimmista päästä. Muutaman viime vuoden lehdet saavat jäädä lehtilokeroihin, missä ovat ennenkin olleet. Järjestelen ne vain vuosikertajärjestykseen, työnnän hyllyn perälle ja ehkä sitten unohdan ne. Kaikkia lehtiä ei taida olla tallessa ja muutama vuosikin meni niin, ettei minulle lehteä tullut kotiosoitteella. - En tiedä, miten usein selaan vanhoja lehtiä vai selaanko koskaan, mutta enpä raaski hävittääkään. Kynsin hampain pitäytymistä vanhassa?

Muuten tämä on ollut hyvä päivä, mitä nyt flunssa kai on iskemässä. Sitä kuulemma on runsaasti liikkeellä. Onneksi tauti alkoi vasta faijan syntymäpäivien jälkeen tai ainakin toivon niin, sillä mikä tahansa flunssa tuntuu vievän isältä jalat alta ja lähettävän piipaa-autolla terveyskeskuksen vuodeosastolle.

Vaikken ulkoillutkaan muuta kuin matkan roskikselle ja jäniksiä ruokkimaan, ehdin sentään ottaa muutaman kuvan ulkoa. Tämä on jo hämärän aikaan: jänisten kohtauspaikka. Toisen kuvan otin jänisten tamppaamasta polusta, mutta se pitää ottaa uusiksi. Kun olin sukkasillani ja ilta hämärsi, ei polkua oikein erota hangesta. Vakioreittiä puput näköjään kulkevat pellolta kauranjyviä ja herneitä popsimaan.

Tienristi

Tammen lehti

 Kun tarkkaan katsoo ja suurentaa kuvaa, löytyy oksistosta yksi yksinäinen tammenlehti. Tämä on kuvattu eilen tai toissapäivänä.

Tauko raivauksessa

Kauppamatkalle osui tänään liike, josta ostin muutaman muovilaatikon. Niitä ei ole koskaan liikaa, ei varsinkaan tällaisella romunkerääjä-nukkekotihöpsöllä, joka yrittää seuloa hyllyistä säilytettävät ja poisheitettävät erikseen. Suurimpaan laatikkoon säilön kuitit ja rahtaan koko lootan ulkovarastoon eli aittaan. Pienempiin yritän lajitella askarteluromppeita, kunhan pääsen siihen vaiheeseen tässä iäisyysprojektissani. Edellisellä kauppareissulla hankin muutamia lehtikoteloita - huomatakseni nyt että hyllyssä on monta tyhjennettävää mappia, johon voi lehtiäkin reijittää. Kirpputorille on pakattu muutama kassillinen kirjoja.

Niitä vanhoja mappeja olen nyt muutaman tunnin seulonut. Kas, kun tallessa on entisten työpaikkojen jäämistöjä, kirjoittamiani juttuja, teettämiäni esitteitä, ikiomia markkinointisuunnitelmia ja sen sellaista, josta en aikaisemmin ole raaskinut luopua. Mustaan jätesäkkiin menivät kaikki muut paitsi sievästi mapitetut artikkelit jostain 70-luvulta. Sama kohtalo on erinäisillä pöytäkirjakasoilla, roskiin! Paperinkeräykseen en kuitenkaan arvaa niitä laittaa, vaikka kyseessä ei ole mitenkään arkaluontoista tai salaista tietoa. Kukaan ei varmaan viitsisi edes lukea jotain vanhoja kokouspöytäkirjoja ja esityslistoja. Mutta kun minulla ei ole mitään arkistointivelvoitetta niiden suhteen, niin menoksi vaan. Vuosikertomukset ja historiikit sentään jätän visusti talteen, jos vaikka joskus vielä tarvitsen niitä.

Pihakuva viime viikolta näyttää yhtä tylsältä kuin päivän askareeni. Kun lähdimme asioille, juoksi iso rusakko pihan poikki. Keskellä päivää eikä tietenkään kameraa kädessä. City-kaneja ei onneksi ole näkynyt meidän pihassa, tai eivät ainakaan ole ilmoittautuneet.

Kuulostaa hirvittävän laiskalta touhulta tämä raivaaminen ja sitä se tietysti onkin. Selkää rupeaa vihlomaan aika äkkiä ja sen takia en saa päivässä kovin näyttävää jälkeä. Ja kun sitä rupeaa selaamaan jotain kansiota, niin aika äkkiä uppoutuu tutkimaan sitä tarkemminkin. Menossa ovat onneksi jo alimmat hyllyt, mutta niiden käsittely onkin hankalinta.

Synttärikahvit juotu

Olimme viimeisten joukossa onnittelemassa isääni. Toinen systeri miehensä kanssa oli vielä paikalla, muu "perikunta" oli käynyt jo etukäteen eli sunnuntaina.Sen tosin tiesimmekin, kun isä soitti ja varmisti, että muistamme juhlapäivän. No, tottahan me sen muistimme! Ei tuossa iässä varsinkaan koskaan tiedä, milloin  juodaan viimeiset yhteiset synttärikahvit. Hyvä mieli jäi taas tästäkin käynnistä. Isä on raskaasta taakastaan huolimatta aina yhtä valoisa ja vaikka hänelläkin muisti vähän pätkii, niin terävä faija silti edelleen.

Äiti oli alkuun mukana, mutta hiippaili sitten vähin äänin makuuhuoneeseen ilmeisesti päivänokosille. Vielä pari vuotta sitten hän touhusi kahvia pöytään, keitti ja tarjoili. Keskusteluunkaan hän ei ole varsinaisesti osallistunut enää aikoihin. Vastaa kun kysytään, mutta siinä kaikki. Kahden keskenkään hän ei kuulemma isänkään kanssa varsinaisesti juttele ja jos puhuu, ei hyväksy eriäviä mielipiteitä. Pakko vain on todeta, että keskustelut on jo keskusteltu. Tosin eipä meidän muori mukuloidensa kanssa juuri koskaan ole varsinaisesti keskustellutkaan, vaikka on ollut monisanainen, kokenut puhuja ja muutenkin monessa mukana.

Reipas syntymäpäiväsankari tässä istuu vakipaikalla eli rollaattorin penkillä. Isä näytti jotenkin vanhentuneelta sitten viime käynnin eli viikon takaisesta, mutta ajattelin, että se ehkä johtuu parturikäynnistä. Toivottavasti siitä, mutta ikä on korkea, sairaudet vaivaavat ja omaishoitajan rooli raskas, varsinkin kun äiti tuppaa valvomaan yöt, nukkumaan päivät, jolloin isänkin nukkumiset ovat vähän niin ja näin. Onneksi isä sotainvalidina saa ilmeisen hyvää kuntoutusapua, taksisetelit, ruoan kotiin, fysioterapiaa ja sen sellaista. Tietysti apua nyt saa, kun ei enää noita sotiemme veteraaneja kovin paljon ole jäljellä, mutta hyvä näinkin. Kodinhoitajatkin käyvät kahdesti päivässä, tosin pääasiassa äidin takia, mutta tärkeä merkitys sillä on isällekin.

Juttelimme mukavia ja vähän vakavampiakin, minä kahvittelin, sillä muut olivat jo kahvinsa nauttineet eikä mieheni juo kahvia senkään vertaa kuin minä. Nykyisin, sen jälkeen kun lopetimme kahvin juomisen kotona.

Puhuimme tietysti äidin kunnosta, mutta myös korkeasta iästä. Isä, 89 v. huomautti, että kaikki suvun miehet, hänen isänsä ja setänsä, isosedät ja muutamat serkutkin, ovat kuolleet siinä viiden-, kuudenkymmenen paikkeilla. Isä onkin nyt suvun vanhin. Ja minä suvun vanhimman vanhin lapsi ja pikkuserkuksista vanhin. Serkkuja meillä ei isän puolelta olekaan.

Toivottavasti saamme viettää vuoden päästä 90-vuotispäiviä.

Viikko alussa

Aina tämä blogien plarailu muut puuhat voittaa. Tein äsken pienen kierroksen ja nyt pitäisi, siis pitäisi, pistää laskuja maksuun, mutta täällä sitä vaan ollaan. Päivän tärkein toimi tähän mennessä on silmälääkärin tilaus. Pieniä mustia pilkkuja ei tosin ole tänään liikkunut silmässä, ei perhosen siipiä eikä edes sitä kolmattakaan hörselöä, joka seilasi näkökentässä. Silti varmuuden vuoksi ajattelin käydä kysäisemässä, onko kaikki ennallaan vaiko kaihi pahentunut tai muuta sellaista.

Jos minusta ei muutamaan päivään kuulu mitään, niin syy ei ehkä ole vaivaisessa silmässä, vaan mahdollisessa tietoliikennekatkoksesta. Nimittäin mies osui paikalle juuri sopivasti, kun sähkölaitoksen alihankkija kaivinkoneineen oli naapuriraksan vieressä lopettelemassa töitään.  Tarkoitus on vetää sähkölinjaa uuteen paikkaan, jotta ex-meidän-tonttimme saa omat sähköt ja jotta raksalla vielä pitkään touhuavat kaivurit, rekka-autot ynnä muut korkeat vekottimet eivät enää katko avojohtoja eli vie meiltä toista kertaa esimerkiksi puhelin- ja nettiyhteyksiä. Nytkin näyttää olevan jonkun puutavarakuorman purku menossa.

Kaivurimes esitteli suunnitelmia meidän isännälle ja ällisteli sitä, ettei kukaan ole muistanut meidän puhelinlinjamme olemassaoloa. Viesti varmaan meni nyt eteenpäin, mutta tarkkailemme tilannetta hyvin tiiviisti. Asialla on myös se merkitys, että toistaiseksi raksa on ottanut työmaasähkön meidän kauttamme ja jos sähkömittari häviää yhtäkkiä, on meidän  paha laskuttaa raksaa. Toivottavasti kaikki menee ilman suurempaa hämminkiä, mutta ne laskut kuitenkin käyn syöttämässä nettipankkiin varmuuden vuoksi.

Nyt tässä naapuritalossa on ilmeisesti sisätyöt menossa. Lumisateiden takia kattotiilien latominen jäi kesken - siellä ne ovat lumen ja pressujen alla. Olemme ihastuneet sekä naapuritalon ulokonäköön että pohjaratkaisuun. Ruutuikkunat ja kaikki! Samaa ihastusta ei herätä kauppamatkan varrella oleva rakennuskohde, josta mies esitti arvionsa: "Ennen tehtiin paskahuussit tuolla mallilla." Jotkut tykkäävät pulpettikattoisista rakennuksista, me emme, vaikka eihjan siellä meille taloa rakennetakaan. Toisaalta kun naapurissa on harja- ja mansardikattoisia, kaikin puolin kauniita taloja, niin se on sanalla sanoen vaatimaton ilmestys.

.... Käväisin välillä muissa hommissa, esimerkiksi laittamassa viikonlopun ranskalaiskanan luurangan ja siivet ynnä muut roippeet kiehumaan. Meillä syödään tänä iltana kanakeittoa.Tuoksu on huumaava ja  kyllä lauantain ja sunnuntain kana-ateriatkin olivat hyviä.

Huomenna lähdemme onnittelemaan isääni, jolla tulee 89 vuotta mittariin. Mietimme lahjaa, sillä astmaatikolle kukat eivät ole mieluisa lahja. Lukeminen on vaikeaa. Suklaata on laatikkokaupala vielä joululta. Konjakkipulloja yleensä siunaantuu lankomiesten toimesta enkä edes tiedä, miten isä nykyisin uskaltaa iltanaukkua ottaa, kun äidille ei voi tarjota. Muori menee ilmeisesti heti vallan sekaisin pienestäkin alkoholitipasta. No, keksin sitten lahjan, joka käytiinkin sunnuntaina hankkimassa ja on enää pakkaamista vaille valmis. Ohut college-pusero, pitkät kalsarit ja paketti pikkuhousuja. Näitähän ei koskaan ole liikaa eikä isän kauppareissulle osu yhtään liikettä, joka myisi vaatetavaraa. Helmikuussa he ovat lähdössä kuntoutukseen Kaunialaan, jolloin on mukava laittaa uudet ja ehjät kamppeet päälle, vaikka siellä onkin vaatetus talon puolesta. Siis he lähtevät, jos äidille myönnetään maksusitoumus kunnasta. Isä ei lähde yksin, kun tietää miten hankala tilanne siitä syntyisi kotona.

Ja nyt niitä laskuja maksamaan! Heippa!