Näin korpin

Kun ajelimme eilen isäpappaa tervehtimään, niin näimme ihan tien varressa sellaisen otuksen, jota emme kumpikaan ole aikaisemmin tavanneet. Korpin! Kuvaahan emme tietenkään siitä saaneet, joten on tyydyttävä internetin antiin. Ihmeen rauhallisesti se siinä tienposkessa teki liikennelaskentaa.

Kuva ja seuraava tekstin pätkä  on napattu wikipediasta., vähän tosin lyhentäen.

Korppi eli kaarne (Corvus corax) on suurikokoinen varisten heimoon kuuluva lintu. Täysikasvuisina ne ovat 55–70 cm:n kokoisia.


Korppi kansanperinteessä

Korppi on joissakin kulttuureissa liitetty pääasiallisesti pahan voimiin ja tuonpuoleiseen. Korppi on ollut pirun, paholaisen lintu, jonka ilmestyminen on aina tiennyt jotain pahaa. Eikä ainoastaan värinsä, vaan myös oletetun viisautensa ja pitkän ikänsä vuoksi on korppia pidetty paholaisen liittolaisena. On luultu, että korppi elää satoja vuosia ja voi viisaudellaan vaikka väistää sitä kohti ammutun luodinkin. Liittoutuminen pirun kanssa antoi korpille kaikki nämä voimat ja ominaisuudet, joihin kuului lisäksi mm. korpinkivi, jota lintu säilytti pesässään tai kielensä alla. Tämän kiven maaginen voima oli siinä, että se taikoi haltijansa näkymättömäksi ja tästä johtuikin, että korpin pesää oli erittäin hankala löytää. Näkymättömänä korppi pääsi myös paremmin tekemään paholaisen sille määräämiä töitä. (Oma lisäykseni: Milla Magia!)

Jo pelkkä korpin näkeminen tiesi jonkinlaista onnettomuutta tai muuta ikävää ja siksi korppia myös vainottiin. Sanottiin, että korppi vaistoaa onnettomuudet ja ilmestyy paikalle juuri ennen kuin jotain dramaattista sattuu tai heti sen jälkeen. Pihapiirissä näkynyt korppi - tai monesti yleensä musta lintu - tiesi kuolemaa. Korppi tuli joko ilmoittamaan kuolemasta tai noutamaan kuolleen sielua
ikuisuuksiin. Noutajan ominaisuudessa esiintyminen onkin yleinen piirre ylipäänsä linnuille.

Monissa kulttuureissa korppi on liitetty positiivisessa merkityksessä nimenomaan viisauteen, luomiseen ja hedelmällisyyteen. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa sekä korppia että varista on aina kunnioitettu. Intiaanien vanhojen uskomusten mukaan korppi on valon ja ymmärryksen tuoja, ja ilman korppia ihmiskunta eläisi ikuisessa pimeydessä.

Myös antiikin Kreikassa ja Roomassa arvostettiin korppia, ja se esiintyy monissa antiikin myyteissä ja taruissa. Korpin älykkyydestä ja viisaudesta on nykyisin myös tieteellistä näyttöä.

Korppi esiintyy myös suomalaisessa sananparressa Ei korppi korpin silmää noki.
 -----

Nyt ei muuta kuin toivotaan, että tämä korppi nimenomaan oli tuomassa hyviä uutisia. Siltä tosin ei vaikuttanut, kun tänään luin tämän.  Puikkis-ystävä on kirjoittanut postauksen 28 päivänä ja viittaan siinä olevaan linkkiin, joka vie surulliseen, suorastaan kauhukertomukseen autistisen Oskarin kovasta kohtalosta tämän päivän rikkaassa Suomessa. Kun en itse osaa muuta tehdä, niin levitän ainakin tietoa tästä Aamulehdessä jo jokin aika sitten olleesta murheellisesta jutusta.

Toivon, että joku jossain osaa ja voi tehdä jotain. Tassuakin varmaan voi laittaa ristiin, sillä jos noin on tilanne laajemminkin Suomessa, niin voimia todella tarvitsevat kaikki vanhemmat ja lähimmäiset, heidän autistisista läheisistään puhumattakaan. Ymmärsin, että oppivelvollisuusikäiset ovat vielä kohtuullisen hyvässä huolenpidossa, mutta sitten kaikki yhteiskunnan tukiverkot romahtavat kerralla. 

Armas päivä

Tämä on ollut oikein hyvä päivä. Ilmankos, kun on Armaan nimipäiväkin. Mies puhui pitkän puhelun soittokaverinsa kanssa ja nyt sillä rintamalla taas rupeaa olemaan valoisia näkymiä. Eiköhän kotiharkat ja tunnit maistu taas paljon makeammilta, ei silti että mies ainakaan opettajaansa olisi koskaan morkannut. Päinvastoin. Nyt näyttää taas sekin mahdolliselta, että keikkaa rupeaa tulemaan.

Seuraavaksi teimme muutaman asioinnin. Minulla oli lahjakortti Iittalan myymälään ja sen päätin käyttää tänään. Ostin yhden mukin ja kaksi lautasta. Muki on tämä Kotikaupunkini -sarjan Puisto.

Lautaset ovat Heikki Orvolan 24h -astiaston lautasia sinisellä koristeella, jonka Kati Tuominen-Niittylä on tehnyt jo toistakymmentä vuotta sitten. Minulla on kaksi beige-ruskeaa lautasta vanhastaan ja olen pitkään harmitellut, etten aikanaan ostanut sinisiä. Nyt sitten sain ne!

Tämä koriste oli vain vähän aikaa tuotannossa ja siitäkin on vaikka miten pitkä aika, mutta nyt tullut näköjään. En kysynyt, mutta luulisin, että näitä saa pelkästään vähän aikaa ja vain omista myymälöistä, noista outleteistä. Yritin huonolla menestyksellä etsiä kuvaa Klaus Haapaniemen Korento-astioista sinisenä. Sininen versio kuulemma tulee kauppoihin huhtikuun alussa. 

Käväisimme postiasialla ja sitten vaaria tervehtimässä. Minä hölmö kysyin, oliko vaari huomannut nuorimman tyttärensä 60-vuotispäivän. No ei ollut ja sitä isä harmitteli kovasti moneen kertaan. Systeri ei tehnyt numeroa synttäreistään, mutta olisi nyt voinut isälle muistaa kertoa, kun oli nimenomaisena juhlapäivänä vielä tervehdyskäynnilläkin ollut.Yritin paikata lohduttamalla, että kuka sitä nyt kaikkea voi muistaa eikä ysikymppisenä tarvitsekaan. Pah!

Etsin erästä kirjaa, jonka tiedän olevan talossa. Sitä ei löytynyt, mutta tein upean löydön (jonka heti takavarikoin itselleni pitkään lainaan). Isän isoisän ja isoäidin nuoruudenkuvan, joka voi olla heidän hää- tai kihlakuvansa. Nyt puhutaan noin 1870-luvusta. Löysin myös vanhan virsi- ja evankeliumikirjan, jonka oikia omistaja oli samaisen isoisoäidin ensimmäinen mies. Hän oli toisen aviomiehen serkku. 

Kirja on painettu 1856 ja varustettu sekä omistajan suomenkielisellä että vaimonsa ruotsinkielisellä omistuskirjoituksella. Eikös äitini ole pitänyt mennä jossain vaiheessa tuhertamaan, onneksi tosin lyijykynällä,  jotain sukuselvitystä alkuperäisen tekstin alle. 

Ruotsinkielinen puoliso on kirjoittanut tyttären syntymästä: "Dottren Olga Adamina född den 25. Februari År 1867 klok 2 på efterm." Pikku tyttö ei elänyt pitkään, kuten ei hänen nuorempi Selim-veljensäkään. Seuraavassa avioliitossa lapsia syntyi aika liuta, mutta niistä vain neljä jäi eloon, viisi kuoli pienenä. Tämän virsikirjan omistaja itse kuoli nuorena, alle 30-vuotiaana, mutten nyt muista tautia varmasti. Olisikohan ollut keuhkokuume? Kirja kumminkin on minulle monessakin merkityksessä aarre, samoin tämä valokuva, jonka nyt näin ensimmäisen kerran. Kummastakin on ollut tähän asti vain keski-iän ja etenkin viimeisten vuosien kuvia.

Miten aika hupsahtaa näin nopsaan?

Ajan nopea  kuluminen yllättää aina yhtä paljon. Päivät melkein valuvat käsistä, vuodet kuluvat eikä perässä tahdo pysyä, vaikkei elämässä ole muuta kuin oleilua ja hitailua. Nyt tällä kerralla yllätyin siitä, että täällä vain muutamaa blogipäivitystä lukiessa huomasin istuneeni paikalleni juurtuneena toista tuntia.

Löysin sentään kierroksellani uuden arvonnan ja samalla blogituttavuuden, tuon Cherin, tuosta sivusta pääsee sinne arvontaan. Blogin nimi on Autuas olo.

Kevät tulee, vaikka viikonvaihteeksi tosin luvattiin lunta ja tuulta, myrskyä ja myräkkää. Tämä talitiainen pörrötti höyheniään ja ilmeisesti rapsutti talven kirput itsestään jo muutama päivä sitten. Linnulla ei ollut mihinkään kiire eikä se häiriintynyt edes ikkunan takana kärkkyneestä valokuvaajasta. Kaikki paikat tulivat ilmeisesti puhtaiksi.

Moni on nähnyt tai kuullut jo muuttolintujakin. Minä en, paitsi pari harakkaa. Niitä ei ole näkynyt pihassa vähään aikaan, mutta nyt kai jänisten kaurat houkuttelivat. Niin ja tietysti tiluksiaan mittaavan fasaanin, jos ei näe niin aikankin kuulee lähes päivittäin. Ruokin sitäkin kauroilla, jotka karistan "sillan alle" eli maahan terassin lattian raoista. Harakat eivät osaa tai uskalla mennä sinne.

Minä onnekas

Katsokaa nyt, mitä oli Romulyylin arvonnassa:

tällainen vanhanaikuinen Hyvä Paimen -kuvataulu, helmet  ja pitsi- ja reikä (?) -koristeinen liina oli palkintona ja minä voitin tämän koko setin! Sen kunniaksi kävin näin yösydännä hakemassa dominokeksipaketin ja nakertelen sitä tässä samalla.

Päivän tärkein askare on ollut valokuvakirja, jonka tein ja hetki sitten lähetinkin jo ifille siltä varalta, että naapurit kutsuvat meidät lähiaikoina kaffelle, kuten on ollut puhetta. Kirjan teema on naapurin tontin historia lähtien 1800-luvun puolivälin paikkeilta. Ei mulla vanhoja kuvia ollut, mutta uusia plus entistä pihaa pitkin ja poikin ja tekstiä höysteeksi. Itselle tilasin toisen kappaleen muistoksi tontista. Sen verran kone käy vielä kierroksilla, että ajattelin bloggaamisen vähän rauhoittavan - yhdessä niiden keksien kanssa.

Isä ei päässytkään tänään sairaalasta, sillä huomenna hänellä on vielä ultraäänitutkimus. Rintaa kuvataan, siinä on joku patti, joka kai pelottaakin isä aika tavalla. Sairaalassa hän oli tavannut yhden parhaimmista kavereistaankin, jonka kunto ei kuulemma hyvää luvannut. Murhetta murheen päälle.

Naispuolinen lähisukulainen oli taas kerran valistanut miespuolista lähisukulaista. Ei nyt suoraan hauku faijan huonosta hoidosta, mutta jotain sinne päin ainakin rivien välistä luettuna. Nyt kuulemma astmaatikko pitäisi toimittaa allergiatesteihin ja "sittenhän on hoito helppoa, kun tiedetään, mitä hoidetaan". Juupa-juu.

Kun maitorupisen isän hoito alkoi tohtori Ylpön hoivissa noin 1-vuotiaana ja hän on kestänyt tomuiset sotatantereet ja heinänteot sen jälkeen, huonosti tosin, niin eiköhän kuluneen 90 vuoden aikana ole nuo allergiatkin pöyhitty muutamaan kertaan, luulen minä. Osaisin itsekin antaa listan saneerauskohteista talossa: kirjat lasin taakse tai pois, lehdet pois, matot pois, verhot pois, petivaatteet uusiksi, topatut mööpelit pois, kaikki pytyt, vaasit ja koriste-esineet pois.... Osasta voi varmaankin selvitä pesulla tai kosteapyyhinnällä. Mutta kun minä luulen, että isä mieluummin pärskii viimeiset vuotensa kotona, joka on sellaisena kuin se on ollut kaikkine pölypesineenkin kuin muuttaa tyhjäksi saneeratun kodin steriiliin huoneeseen ja elää ehkä muutaman kuukauden kauemmin. Tämä miespuolinen sukulainen oli samaa mieltä, mutta sanoi katsastavansa patjoja. Ja niin vanha ukko kuin isä onkin, niin pistää kyllä meidät joka iikan järjestykseen, jos ihan hulluja rupeamme ehdottelemaan. Täytyy nyt kuulostella hänen mielipiteitään. Siivoojat käyvät, mutta eivät hekään tietysti kirjoja tomuta.

Nyt hyviä öitä yökukkujille, muille huomenet!

Kesäaika

Yksi turhimpia asioita on kellon vekslaaminen kesä- ja talviajan välillä. Meillä on joka huoneessa vähintään yksi kello ja päivän askareisiin kuuluu vielä niiden siirtäminen kesäaikaan. Jaa, eipä liioitella, pesu- ja saunahuoneessa ei ole kelloa, mutta toisaalta esimerkiksi tässä nokkani edessä näen niitä kaksin kappalein ja selän takana on vielä kolmas. Hankin sen huutonetistä tarkoituksena sijoittaa kello terassin ulkoseinälle. Hyvästä värisilmästään tunnettu herra mieheni ei hyväksynyt nimenomaan tämän väristä kello seinälle. Kuulemma kellotaulun punainen ja seinän punainen riitelivät keskenään.

Maa on kesäajasta huolimatta valkoinen. Fasaanikuvat taitavat olla perjantailta. Komea kukko huomasi kuvaajan ja näytti aika äkäiseltä.

Haastettiin

Sirkka haastoi minut mukaan tähän Hyvän mielen haasteeseen. Kiitos!

Olen kyllä jo kertaalleen vastannut tähän, mutta yritetään uudelleen. On siis lueteltava  10 asiaa, jotka tuovat minulle hyvän mielen ja sitten jatkettava ketjua viidelle blogikaverille.

Juuri tällä hetkellä hyvää mieltä tuottavat:

1. Kevät tai ainakin kevään odotus.
2. Isän kunnon kohentuminen.
3. Fasaanin raakkuminen pihassa. Muutkin linnut.
4. Sopu ja rauha rakkaan aviomiehen kanssa.
5. Oma kirjoitustyö.
6. Oma nukkekotiharrastus.
7. Auringonpaiste.
8. Pääsiäinen.
9. Kaikki kirjat, myös lukemista odottavat.
10. Perhepiiriin kuuluvat lapset ja lapsenlapset.

Nämä eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä.

Tämä on kulkenut jo aika monessa blogissa, joten en arvaa heittää haastetta eteenpäin. Mutta toivon, että Sinä, joka et ole vielä saanut tätä, koet haasteen omaksesi ja otat sen vastaan. Ota ainakin tuo aurinkoinen kukkanen itsellesi!

Hauska arvonta ynnä muuta

Yksi suuria suosikkejani tällä hetkellä on Hannen blogi Punainen talo maalla ja erityisesti sen oivalliset hunksit Onni ja Veeti, joihin todella kannattaa tutustua: totuus on joskus tarua ihmeellisempi. Hannen blogiin pääsee suoraan myös tuota arvontakuvaa klikkaamalla. Terveisiä vaan pojille!

Nyt sitten otsikon ynnä muuta -osioon. Mies teki tänään vierailun appensa luo sairaalaan. Minulla kiersi aamulla sen verran mahaa, etten arvannut lähteä mukaan. Faari viruu edelleen sairaalassa saatuaan eilen ylimääräisen vaivan eli ilkeän vatsataudin ja hänet on pantu eristyksiin eli ei saa poistua huoneestaan.  Mehän kävimme tervehtimässä häntä juuri sopivasti toissa päivänä, vaikkei taudista silloin ollut tietoakaan. Päivän mittaan tosin on tullut selväksi, etten tainnut saadakaan tartuntaa. Mies livahti yksin potilashuoneeseen viemään lukemista ja pullon jaffaa, koska me kaikki olemme sitä ikäpolvea, joille ainoa oikea ripulilääke on keltainen jaffa, sanovat lääkärit mitä sanovat.

Kevättä tekee, lumet vajoavat ja naapurien lapset tekevät tielle puroja. Mikä kummallisinta, talvella surkeuttaan valittaneet purkkiyrtit ovat alkaneet virkistyä ihan silmissä siitä huolimatta, että en ole saanut lisättyä niille edes uutta multaa ruukkuihin. Esimerkiksi tämä muratti, jota olin jo heittämässä kompostiin, rupesi tekemään vimmatusti uutta lehteä. Samoin kuolemaa tehnyt kahvipensas on kehittänyt latvaansa jotain, josta ehkä muodostuu nuppu tai mahdollisesti uusia lehtiä.