sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Kaikkea pitää sattuakin

Päivän pääteema oli sukujuhla: veljentyttären konfirmaatio. Ihana juhlapäivä, vaikka kaiketi tänään onkin kesän kuumin päivä. Osasin varautua etsiytymällä penkin päähän, johon tuulenhenkäys osui kahdesta suunnasta avoimista ovista. Voin vain kuvitella, miten helteistä nuorilla oli paksujen albojensa alla. Albojen alta kuoriutui ihania nuoria neitoja ja komeita nuorukaisia.

Pistin  kellon soimaan jo aikaisin ja kun silmät ristissä laskeuduin alakertaan, niin mitä näinkään? Muurahaisten aikaansaaman pikku keon tuvan lattialla. SIINÄ kaktuksessa ja sillä ikkunalla ei aikaisemmin ole ollutkaan muurahaispesää. - Johan se nyt myrkyn lykkäsi, arvelivat luullakseni muurahaiset ennen kuin heittivät veivinsä.

Tarkoitus oli syödä tukeva aamupala ja lukea lehdet, kuten hyvin ehdin tehdäkin. Toisessa lehdessä oli kuolinilmoitus. Isän serkku, jota en koskaan ilmeisesti tavannut ja jota minun muistini aikana ei tiettävästi isäkään tavannut. En tiedä, vaikka arvelenkin tiettyjä asioita, joiden takia tämän veljessarjan jäsenten kanssa ei seurusteltu. Surullista kuitenkin. Serkku oli jo ikämies, mutta kuitenkin isääni kahdeksisen vuotta nuorempi.

Lähdin hakemaan tytärtä ja kohtaamaan seuraavaa harmitusta: ruttasin auton kiveen, joka koristi tyttären kadunkulmaa. Ottaen huomioon kiven koko minun olisi pitänyt se erottaa tien poskesta, mutta niin vain karautin kyljen siihen. Onneksi ovi aukeni ja meni kiinni ja onneksi autossa on  kasko, mutta harmittaa se silti. Ja onneksi mies ei ole tällaisissa asioissa taipuvainen kiljumaan. En vain huomannut koko puolen kuution kokoista mötikkää.

Seuraava kohde olikin jo Tuusulan kirkko, jonne ajoin onnistuneesti mihinkään törmäämättä. Kirkko tuli täpö täyteen väkeä. Me olimme ajoissa ja saimme hyvät paikat. Takana istui kaksi vanhempaa "herrasmiestä", jotka kälättivät koko ajan keskenään. Huippu oli kalansaaliiden vertailu ehtoollisen aikana. Ilkeän tädin häijyt silmäykset eivät tehonneet. Äijät eivät olleet ilmeisesti käyneet kirkonmenoissa omien häidensä jälkeen, kun ennen tilaisuuden alkua pohtivat, miksi etummaiset penkit oli jätetty tyhjiksi. Toinen sentään keksi arvella, että olisikohan ne varattu rippilapsille....



Alttarilla on rippilasten lisäksi kummit mukana siunaamassa nuoria.

Isovanhemmat olivat sittenkin lähteneet, uskaltaneet tässä helteessä liikkeelle. Kälyn kanssa katselimme kyynelet silmissä, miten kaksi pieneksi kutistunutta vanhusta varovasti asteli ehtoolliselle. Alaspäin, alaspäin on suunta. Isä oli kaatunutkin sitten viime näkemän. "Nuorena mentiin päin Karjalan mäntyä, nyt päin sembra-mäntyä", hän vitsaili. Oli näet ollut pakko leikata pensasaitaa, kuten viime tai edellisenä kesänäkin. Silloinkin hän kellahti nurin. Onneksi vielä tälläkään kertaa ei luita mennyt eikä naamassa ollut enää kuin yksi laastari. Odotamme siis seuraavaa kertaa.

Minulla meni tilaisuudessa parikin nenäliinaa, kun vetistelin ja tuhisin koko ajan. Syyttä suotta, mutta minä nyt olen tämmöinen itkijämummo. Serkku oli näemmä eronnut kirkosta, muuten ehkä hänenkin nimensä olisi luettu poismenneiden listalta. Tuli mieleen muistelmateos, jonka luin keväällä. "Meidän suvussa ei erota kirkosta" oli joku, olisikohan veljensi opastanut, kun tämä muistelija sellaista kiukkupäissään oli suunnitellut. Ei enää näemmä sekään totuus päde. Eri miehistä oli kuitenkin kysymys, vaikka samaa sukua kaikki ollaankin.

2 kommenttia:

  1. Ihania tilaisuuksia nuo konfirmaatiot. Nyt on omassa suvussa tulossa lapsenlapset siihen ikään.
    Minä en ole tuntenut kaikkia omia serkkuja, isän serkuista puhumattakaan. Omista sisaruksista monia en tapaa vuosiin tai vuosikymmeniin. Ei meillä mitään riitaa ole, vaan kun ei ole ollut asiaa.
    Auton lommoonnuttaminen kyllä tietysti harmittaa, mutta parempi törmätä kiveen kuin lapseen.
    Olipas papoilla jutut ehtoollisen aikana. Luulisi, että vanhat ihmiset olisivat jo oppineet käyttäytymään. Vai onko jo käytöstavat jääneet.
    Toivottavasti omat vanhuksenne nauttivat kesästä kaikin tavoin.
    Kyllä nyt tarkenee!

    VastaaPoista
  2. Moi Villiviini!

    Kesällä kirkoissa voi olla arvaamattoman kuumaa, varsinkin jos on hyvin täysi kirkko. Sinä olet ollut kaukaa viisas, kun osasit asettua käytävän reunaan, josta on hyvä yhteys kirkon ovelle ja ulkoilmaan.

    Olin pyörtyä v. 1956 Tohmajärven kirkon 200v. juhlissa, kun kirkko oli täynnä seisomapaikkoja myöten; seisoin käytävällä ja sisällä oli happi lopussa---.

    Minulta menee vielä aikaa, kunnes lapsenlapset ovat ripillä, voi olla etten ole enää sitä näkemässä.

    Oikein hyvää kesän jatkoa sinulle Villiviini tv. Aili-mummo

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!