keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Naistenviikkoa

Naistenviikko alkoi vallan huomaamatta. Onnea kaikille nimipäiväsankareille!

Lämmintä riittää edelleen sekä ulkona että sisällä. Sadetta tuli sunnuntai-iltana vain viisi milliä, joten vettä kiitos odotamme taivaalta. Hiki virtaa. Sain eilen miehen näpertämään ilta-askareena nukketalon etuluukut paikalleen ja siinä hommassa todella hiki virtasi. Olimme varautuneet askareeseen hankkimalla tötsän kuivaa reilun kaupan valkoviiniä ja se totta vie maistui urakan jälkeen! Minä olin hanslankarina ja mies ruuvasi minimaalisen pieniä ruuveja paikoilleen. Viitisen kappaletta puuttuu vielä, sillä ne ovat nyt jossain talon alustana olevan piirongin laatikossa, piirongin alla tai muualla lattialla. Hitsi, kun niitä ei edes näe. Nyt luukut kuitenkin on ruuvattu ja kuulemma pysyvät paikoillaan, vaikkei loppuja ruuveja löytyisikään.

Eilen ihmettelimme isännän kanssa naapuritonttien laidoilla kasvavia laajoja pujoviljelmiä, jotka olivat rumentamassa kotikatuamme. Yksi nokkonen tosin kasvaa omallakin nurkalla, mutta ei taatusti yhtään pujoa. Siitä pidän visusti huolta. Kasvatan nokkostakin tarkoituksella, jotta se suojaisi yhtä  marskinliljaa mahdollisilta voroilta ja etenkin estäisi koira- ja kissavierailut tontille, vaikka eihän se oikeasti sitä tee. Jos jonain päivänä jaksan vetää pitkähihaisen puseron ja hanskat päälleni, niin nokkonen saa kyytiä. - Kissat ovat ilmeisesti kesälomalla, sillä pitkään aikaan ei ole edes vanha tuttu Merirosvokissa käynyt terassilla lintujahdissa. Uusia koiria on tullut naapurustoon, sellaisiakin jotka aloittavat haukkumisen jo aikaisin aamulla. Ja joiden isännät eivät tervehdi naapureita edes vahingossa, vaan kääntävät pään toiseen suuntaan.



Joku muukin oli ilmeisesti kiinnittänyt huomiota ruokottomiin tienvarsiin, sillä tänään kaupungin traktori kävi ajamassa ne, mistä suuri kiitos, vaikkei vasta nyljetty tienvarsikaan ole mieltä ylentävä näky, parempi kuitenkin kuin pujopelto. Vapaaehtoinen kansalaistoiminta, puhumattakaan tontin omistajien aktiivisuudesta jo aikaisemmin ei olisi ollut haitaksi. Yhtään ainoaa pujoa ei kukaan edes ohimennen ole nykäissyt maasta, vaikka siihen on taas tänäkin vuonna kehotettu lehdissä ihan oman terveydenkin takia. Tosin en ole minäkään lähtenyt naapurin tontinlaitoja ruokkoamaan, kun hädin tuskin jaksaa oman pihan siivota ja kantaa vettä kukkalaatikoille ja kasvihuoneelle.
 

2 kommenttia:

  1. kiitti, mulla oli nimipäivä, ainakin ennen :)
    Ojat ovat kukkarikkaimpia paikkoja, koska ajetaan nyt.

    VastaaPoista
  2. Koiria ja kissoja voi karkoittaa sellaisella spreillä jota myy kennel-osastot.Olen käyttänyt sitä nyt toista vuotta ja loppui nuo kissanpissit meidän rapuilta. Samoin voi spreijata etikkaa ei tykkää kissat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!