keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Tai muuta sellaista

Meinasin tunti sitten suunnilleen saada sydänhalvauksen, kun kävin nettipankissa maksamassa omia ja miehen nimissä tulleita laskuja - varoiksi jos vaikka ukkonen iskee tietokoneeseen tai muuta sellaista. Nyt ei ole ollut pankkiasiaa kai pariin viikkoon, joten kädessäni oli paksu nippu laskuja. Maksoin ensin omat laskuni ja siirryin sitten miehen tilille.

Totta vie, viimeisen päälle "muuta sellaista" siellä olikin odottamassa. Meillä on pari vuotta sitten otettu laina, jolla mm. kustannettiin omat synttärini ja tehtiin vähän remonttia. Korot on maksettu ja sopimus oli että toistaiseksi. Nyt sitten se "toistaiseksi" oli yllättäen ja pyytämättä päättynyt ja nettipankki ilmoitti, että laina erääntyy tänään. Siis TÄNÄÄN! Sehän on selvä, että meillä kaikilla on aina vähintään 15.000 euroa tilillä yllättäviä menoja varten. Mies on parhaillaan pankissa selvittämässä asiaa, eikä tässä ilmeisesti ihan luusoppalinjalle kuitenkaan jouduta, mutta tilasin kaupasta varmuuden vuoksi iltaruoaksi purkillisen hernesoppaa. Johan noita uusia perunoita onkin syöty monena päivänä.

Onneksi ehdin maksaa mm. muutaman nettidivarin ennakkomaksun... Jaahas, auton ovi kävi joten isäntä ilmeisesti saapui. Lähdenkin kuulemaan uutisia.

5 kommenttia:

  1. No, huh huh. Odotan innolla jatkoraporttia. Aika hurjaa toimintaa pankin taholta.

    VastaaPoista
  2. Valjelkoon. Olipas yllätys. Kauhistus sentään, jos olisit mennyt tilille vaikkapa huomenna. Tai ensi viikolla. Mulla oli joskus aikoinaan vähän samanlainen tilanne kun pankki oli pannut opintolainan maksuun. Onneksi summa oli pieni. Sisareni oli joskus takaajana ja hänelle myös pankki ilmoitti isosta takausmaksusta muutaman päivän varoitusajalla. Onneksi sai omiin nimiinsä lainaa ja muut takaajat ottivat osansa vastatakseen. Muutoin olisi mennyt koti alta.

    VastaaPoista
  3. Kotiinko ei enää pankki lähetä ilmoitusta erääntyvästä lainasta?

    Pitää kai olla jonkinlainen lainanhoitosopimus, ainakin ennen piti olla, maksuvapautus lienee määräaikainen---.

    VastaaPoista
  4. HUI! :O
    Eivätkö ne varoittaneet edes???

    VastaaPoista
  5. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Emme ole menossa velkavankeuteen ja saimme aikaa raappia rahat kasaan.

    Aili-mummo, olet oikeassa. Kyllä tässä oli tietynlainen diili olemassa, mutta ilmeisesti pankki tarkoitti toista ja mies ymmärsi toisin. Sitä tosin en vieläkään käsitä, ettei mitään ennakkovaroitusta tai muistutusta tullut. Entäpä jos se laina olisi erääntynyt silloin kun tietokone oli hajalla? Oli kyllä nytkin onnenkantamoinen, että osuin tänään nettipankkiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!