sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Tarina jatkuu

Meistä ei ole mehiläisten kasvattajiksi, ei vaikka miten saisimme hyviä neuvoja ja vaikka hunaja olisi todettu miten terveelliseksi tahansa. Vanhassa koivussa on ilmeisesti ennenkin ollut pesä; sen kuulemma voi yhdyskunta haistaa kymmenien vuosienkin kuluttua. Ainakin puussa on runsaasti onttoa sisustaa ja luultavasti paljon koloja, joista sujahtaa sisään ja ulos. Saa nähdä, miten puun käy, sillä mies ei ole halukas ainakaan kaatamaan sitä. Täytyyhän tikalla olla pesäpuu...

Illalla tuli mehiläismies paikalle ja suhautti uudet myrkyt puuhun. Oli asian laita miten tahansa, niin näistä ryökäleistä on päästävä eroon ennen kuin ne hyökkäävät meidän tai vaikka jonkun naapurin lapsen tai koiran kimppuun. Nyt jo oli uuden hunajakennon rakennuspuuhat kuulemma hyvässä vauhdissa. Puun ympärillä onkin koko päivän käynyt aika kuhina ja ellen erehdy, niin tuossa korkeiden tikkaiden sivulla on mehiläisiä ryppäänä, ei kuitenkaan niin isona mattona kuin eilen ja toissapäivänä. Mehiläismies arveli, että pesää saattoi olla rakentamassa muutama kymmenenkintuhatta yksilöä.


 Tämä mukava mehiläismies oli luonnollisesti varustautunut asianmukaisilla varusteilla, mutta kertoi, että silti aina on adrenaliinipiikki mukana kaiken varalta. "Meidän" mehiläisemme olivat kuulemma lauhkeaa lajia, sillä joskus parvi hyökkää jo sadan metrin päästä kimppuun. Itse en uskaltanut kävellä päivällä puun ohi edes pyykkinarulle. Parvekkeen ovikin on koko päivän ollut visusti kiinni ja minä melkein koko päivän sisällä.

Nyt on myrkyt sisällä ja suuaukko tukittu oikein huolellisesti märällä pyyheliinalla. Jokunen yksilö tuossa vielä pörrää, mutta kuvaan ne eivät oikein tainneet tarttua.  Vanha koivu voi olla laho tuolta parin, kolmen metrin korkeudelta vaikka alas asti, joten mahdollisesti käsittely on vieläkin uusittava.



Lämmintä oli ja säätieteilijöiden mukaan ensi viikko on vielä kuumempi. Uskaltauduin sentään riippumattoon pieneksi hetkeksi, kun mehiläiset olivat toisella puolella pihaa. Huom. vaikka meillä hyljeksitään mehiläisiä ja ampiaisia, niin karhuja ei onneksi ole maisemissa näkynyt. Jaa, oli sentään kerran tällä vuosituhannella ja puoli kaupunkia laukkasi uteliaana sen raukan perässä eli toimi juuri niin kuin ei missään tapauksessa pitäisi tehdä. Nalle menikin sitten hätäpäissään junan alle ja kuoli.

Vaaleanpunaisesta pionista on enää jäljellä kuva ja kaunis muisto. Helle teki tepposensa, luulisin.


Tämä on varmaan ollut yksi kesän suosituimmista ja taatusti lämmintunnelmaisimmista hääpäivistä. Ennen puolta päivää oli jo mittarissa lähes 30 astetta sekä ulkona että sisällä. Meillä ei ole tiedossa tälle kesälle hääkutsuja, kuten ei juuri muulloinkaan. Tutut ovat naimisissa, eronneita tai ikääntyneitä sinkkuja eikä näköjään ole toiveita siitä, että esimerkiksi oman perheen sinkkuneidit astuisivat avioliiton satamaan.

Onneksi jotkut sentään menevät naimisiin. Tänään  lapsenlapsi on ollut setänsä häissä ja taitaa olla puettuna elämänsä ensimmäisiin suoriin tummiin housuihin ja mustiin kenkiin kuin herrasmies ainakin. Paita on kuulemma valkoinen kauluspaita ja kissanrusettikin on kaulassa. Meidän häissämme hän oli vielä niin pikkupoika, että muistaakseni esiintyi ruutupaidassa. Mutta ei meillä ollutkaan frakkihäitä eikä morsmaikun puku ollut valkoinen. Sinikirjavaa ohutta jakkua pidin viimeksi kerran tänä kesänä, siinä kun on vain yksi nappi kaulassa. Sen sijaan pitkään luonnonväriseen pellavakoteloon en ole mahtunut varmaan hääkesän jälkeen.

Rakas blogiystävä Kaisa vaihtoi siviilisäätyään ja jännityksellä odotan kertomusta häistä ja tietysti sitä, millaisessa asussa tämä nuori rouva asteli vihille. Hääohjelman ja juhlapaikan perusteella menossa on komeat ja ennen kaikkea tunnelmalliset häät. - Eikä kahta ilman kolmannetta: kaupan pihalla seisoi hääauto, jonka upeaa koristelua vimmatusti viimeisteltiin. Näin miten ehkä kaaso tulla kipitti kaupasta - oli käynyt viime hetken ostoksilla. Onnea kaikille tutuille ja tuntemattomille nuorille aviopareille!

2 kommenttia:

  1. Hienoa hääpäivää sinulle Villiviini :DDD

    VastaaPoista
  2. Iltalehden mukaan oli kesän suosituin häälauantai - sitä emme ollenkaan osanneet arvata, kun päivää valitsimme! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!