keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Remontti hyvässä vaiheessa

Kiirettä on pitänyt. Olen istunut koko päivän tekstiä remontoimassa ja aina välillä, kun silmät oikein ovat alkaneet vuotaa, olen tehnyt pienen kävelylenkin alakertaan ja lukenut jotain muuta kuin tietokoneen ruutua. Muokkaus on suunnilleen puolivälissä.

Nyt ei ole tarjolla edes uusia kuvia ja tämäkin kai on esiintynyt jo aikaisemmin. Sade on hakannut kukat mataliksi eikä minulla ole toisaalta ollut aikaa eikä halua rämpiä pihalla kameran kanssa. Hyvä kun käytiin hautuumaalla heti hautajaisten jälkeen ja otin kuvia kauniista kukkakummusta. Ties minkä näköisiksi sade on kukat jo ehtinyt sielläkin hakata.


Toinenkin remontti on samassa vaiheessa eli puolivälissä. Sali on nyt maalattu ja se on U-P-E-A! Väri on voimakkaan sininen ja mikä ällistyttävää, se on täsmälleen sama sävy, josta mies joutui kolmisenkymmentä vuotta sitten luopumaan silloisen emännän vaatimuksesta. Värinäyte löytyi patterin takaa, mutta maalipurkki oli jo silloin ostettu ja ensimmäinen seinäkin maalattu. En voi muuta kuin ihailla miehen hyvää värimuistia. Muutama valokuva tosin virkisti muistia, mutta silti.

Muutama kuva on  toistaiseksi vielä kamerassa, mutta eivätpä taulutkaan ole seinillä. Huonekalut sen sijaan ovat paikoillaan, pianoa ja urkuja myöten. Ripustajatytär tulee huomenna auttamaan, kunhan on ensin toipunut Tallinnan matkaltaan. Valkoinen verhokangas pitää löytää ja mallata ikkunoihin.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!