tiistai 21. elokuuta 2012

Syksyn merkkejä

Juu, syksy tulee. Enää ei tarkene pitkään lekotella riippumatossa ja muutenkin alkavat ajatukset ja fiilikset kääntyä syksyn puoleen. Blogista pitäisi tehdä vähän syksyisempi, mutten olen löytänyt mieleistä pohjaa valmiina ja itte en osaa tehdä.

Miehen soittotunnit alkoivat tänään ja sekin on varma merkki syksystä. Uusi ope, jonka tunnilta mies palasi oikein tyytyväisenä. Seuraava oppilas oli kuulemma semmoinen vaahtosammuttimen korkuinen ipana. 

Tänään kirjoitusprojektini eteni vaiheeseen "seuraava". Ei, ei sentään vielä "sinne" eikä "niille!", mutta kaksi pakettia paketoin ja mies vei postiin. Yhden monistenipun jätin itselleni ja heti kun avasin sen summanmutikassa noin keskeltä, niin silmiin hyppäsi oikea kardinaalivirhe. Tietysti! Olin luullut korjanneeni mokani, mutta mitä vielä. Nyt se on  korjattu sekä koneelle että muistitikulle. Seuraava projekti on raivata projektin aikana kertyneistä paperipinoistani säilytettävät mappiin ja hävittää loput. 

Ilmoittauduin Sukkasatoonkin. Ahkera - tai vähemmän ahkera, kuka tietää - tikuttelu alkaa syyskuun alussa. Lankaa on ja nyt ei muuta kuin vartaita terottamaan.


 Tämmöistä untuvaa sai tänään ihailla meidän riippumatosta:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!