lauantai 28. marraskuuta 2015

Askareet jatkuvat

Kun kerran inostuin, jatkoin leipomista tänäänkin. Kerroin siitä jo facebookissa, mutta pannaanpa resepti tännekin, niin pysyy omassakin muistissa. Selailin ikivanhaa Elin Sjöströmin Kasvisruokaa kaikille -keittokijraa. Ensimmäinen painos on vuodelta 1913, ellen väärin muista, ja toinen vuodelta 1919. Siinä oli sota ja nälänhätä välissä ja niinpä Elin-rouva mainitsee muokanneensa vähän reseptejä. Kermaa, sokeria ja munia on vähennetty, mutta moni ohje näyttää käypäiseltä tänäänkin.

Kun piimäjuustostani jäi sopivasti piimää, tekaisin maailman helpoimman piimäkakun. Tämän päivän makumieltymysten mukaan se lähinnä on leipä ja niinpä nakertelin sitä äsken iltapalaksi levitteen ja juuston kanssa.

Maku on oikein jouluinen, sillä ainekset ovat tämmöiset:
3 dl piimää
1 dl siirappia
1/2 rkl jauh. pomeranssinkuorta
1 tl neilikota
1/2 rkl soodaa
5 dl vehnäjauhoja (alkuperäisessä grahamjauhoja)
Suolaa käskettiin laittaa 1/2 rkl ja sen jätin pois, mutta lisäsin lorauksen rypsiöljyä.
Ainekset vain sekoitetaan ja paistetaan 1,5 litran voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 175 asteessa noin tunnin verran. Itse käytin suorareunaista leipävuokaa.

Tämän tekaisin illalla, mutta sitä ennen piti taloa koristella adventin aikaan. Seimiasetelma jäi vielä laittamatta ja pihavalojenkin kanssa kävi köpelösti. Meillä on vuodesta toiseen ollut pihakivellä valoverkko, joka onnistuu aina vuoden mittaan sotkeutumaan oikein perusteellisesti. Kun sen vihdoin ja viimein sain levitettyä kivella ja vietyä pistotulpan rasiaan, niin eihän tämä mokoma syttynytkään. Se on nyt uuden valon hankinta edessä.

Jotain kivaa kuitenkin tapahtui siinä, kun verkonsotkuja selvittelin terassilla. Tolpan takaa kurkisti ihan uusi tuttavuus, tikka, jollaista en ole aikaisemmin tavannut meidän pihassa. Kirjaa tutkittuamme totesimme, että se oli pikkutikka, noin rastaan kokoinen tai ehkä vähän pienempikin, mutta muuten ulkonäöltään pihan tutun vierailijan käpytikan näköinen. Päälaella oli punainen lakki ja selässä mustia täpliä. Maha oli vihertävän vaalea. Lintu oli yllättävän kesy, sillä se ensin vähän tarkkaili puuhiani ja rupesi sitten kaikessa rauhassa nakertamaan talipötköä. Tätä on lintukirjan mukaan vain 5 - 6000 paria, joten toivottavasti saamme siitä vakituisen ruokavieraan. Lintu tykkää lahoista puista ja sen takia nimenomaan meidän pihaan on jätetty muutamia, toivottavasti tätäkin lintua kiinnostavia puunraatoja.

3 kommenttia:

  1. Tunnetko pikku- ja valkoselkätikan eroon. Siitä vain, kun kerroit rastaan kokoiseksi. Mielestäni pikkutikka on pienenpi.

    VastaaPoista
  2. Joo, valkoselkätikka se ei ollut ja koon suhteen olet oikeassa. Oli se rastasta pienempi, kun tarkemmin ajattelen. "Pikkurastas" eli olisiko talitiaista himpun verran isompi?

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti pikkutikka jää pihanne vakivieraaksi. Minä bongasin koiralenkillä ensimmäistä kertaa vihertikan, ikinä ennen en ole moista nähnyt. Luonto antaa näin elämyksiä meille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!