sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Hyvää isänpäivää, isien tyttäret!

Ja pojat myös, vaikken usko, että tätä kovin moni poika lukee. - Isänpäivä on vasta alkuvaiheessa, joten juhlinta ei vielä ole alkanut. Edes kuvia ei ole tarjoilusta eli kakuistakaan. Mies kävi hakemassa ne tänään leipomosta, mutta kakut lepäävät vielä laatikoissaan. Me päätimme törsätä oikein kunnolla ja ostaa sekä voileipä- että makiakakut valmiina. Sanoin miehelle, että se on nyt  minun isänpäivälahjani, vaikkei hän isäni olekaan. Siinä vaiheessa, kun tilasimme kakut, en ollut vielä kuullut tutkimusten tuloksia ja oli pieni pelko siitä, ettei kaikki olekaan hyvin. Jos niin olisi ollut, en ainakaan olisi jaksanut leipoa yhtään mitään.

Tämmöistä, suussa sulavaa kakkua me söimme, kun tässä taannoin, runsas viikko sitten tapasin kaksi ex-työkaveriani, Ritvan ja Päivin ja olimme pitkällä lounaalla. Vähän saman tapaista juustokakkua on nytkin odottamassa, mutta päällä on mustaherukkahyytelöä. Voileipäkakku on porokakku. Mielenkiinnolla odotamme, paljonko siinä sitä poroa on.


Toistaiseksi on epäselvää, miten moni lapsistamme (iältään 51 v. ja siitä alaspäin) joutavat tulla isäänsä tai isäpuoltaan onnittelemaan. Yksi tulee varmasti ja toinenkin jos matkaltaan ehtii. Saksantytär ei ainakaan tule...

Ensi viikko on taas touhuviikko: labraa, fysioterapeuttia, ystävän tapaamista normaalien viikkorutiinien eli miehen soittotuntien ja harkojen lisäksi. Eli ohjelmaa näyttää olevan suunnilleen joka päivälle.

Seuraavalla viikolla, jos en erehdy, minulla on silmänpohjakuvaus naapuripitäjässä, kun oman pitäjän kuvaukset olivat ja menivät ilman kutsukirjettä. Vai onkohan se vasta seuraavalla viikolla? Joku oli joka tapauksessa möhlinyt ja nyt on mentävä sinne, mistä aika löytyi. Ei niin ikävää, ettei jotain hyvääkin. Samalla reissulla tarkoitus olisi tavata vanha oppikouluaikainen ystävä, jonka olen viimeksi tavannut ehkä jotain 15-20 vuotta sitten. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Hän on jäänyt leskeksi, saanut lapsenlapsia ja on tietysti minullakin paljon kerrottavaa omista edesottamuksistani. Facebookista löysimme toisemme.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!