Verottaja iskee taas

Osuipa eilinen patapuffini sopivaan päivään, kun tänään on uutisoitu verottajan uusista linjauksista koskien  bloggaajien saamia tuotenäytteitä. Kuulemma yli 70 % meistä saa ilmaista kamaa. Ehkä niin on, ehkä ei. Lifestyle- ja rätti- & meikkiblogit ovat kokonaan oma sarjansa, samoin suositut leivonta- ja ruokablogit. Vai olenko vain näin naiivi? Jotkut kuulemma jopa vaatettavat itsensä ilmaisilla näytteillä, mutta tuskin hekään muodostavat kovin suurta osaa tavallisista blogialan harrastajista.

Lipstikkakeittoa

Olin jo kirjoittamassa omasta tiukasta linjastani, joka johtuu vain siitä ettei kukaan suuremmin ole lähetellyt enempää ilmaisia kirja- kuin ryynipakettejakaan. Onneksi muistin sentään viime hetkellä, että onhan mullekin tullut muutama tuote buzzador-merkeissä. Kaksi tai kolme kertaa, eivätkä nekään olleet kovin häävejä tuotteita eivätkä kalliita. Nyt yritin päästä kokeilemaan yhtä juttua, joka todella olisi kiinnostanut, mutten kuulemma sopinut yrityksen asettamiin raameihin.

Niin ja mainostanhan minä kaiken aikaa omia kirjojanikin ja niiden myynnistä verottaja kaiketi on kiinnostunut ainakin sen verran, että veroilmoitusta aion lähipäivinä täydentää. Viime vuonna tosin verottaja oli tyly ja ilmoitti, että tämmöinen kirjojen kirjoittelu on harrastustoimintaa, jota verottajan asia ei ole tukea sentilläkään. Antaas kattoo, mitä tänä vuonna sanotaan, kun sentään jonkun verran on muodostunut myyntiäkin. Kuluista puhumattakaan.

Mitä noihin ilmaisiin näytteisiin tulee, niin olen kyllä sitä mieltä, että jos kaikki muu tekeminen on tiukasti verotettua, niin miksei sitten tämä harmaana tähän asti pysynyt alue. Vai olenkohan vain kateellinen? En nyt puhu jostain sukkaparista, jauhonäytteestä tai muutamasta namipussista, vaan laajamittaisemmasta toiminnasta. Mielestän on jo eri asia, jos vaikkapa blogitapaamiseen osallistuneet lähtevät kotiin mukanaan painava kassillinen todella rahanarvoista tavaraa. Tai viinin testaajalle lähetetään laatikollinen, kun yksikin pullo riittäisi. Näin käsittääkseni verottajakin sen on linjannut.

Äitienpäivälahja jo ennakkoon

Selailin tänään tullutta Kotiliettä, jonka uusi taitto - sivumennen sanottuna - ei vähääkään minua miellyttänyt. Mies kylläkin taisi sanoa totuuden sanat todetessaan, että me olemme liian vanhoja sen lukijoiksi. Niin se vissiin on. Ei olla kohderyhmää. Mainoksia oli hurjasti, kuten tapana on silloin, kun kyse on uuden tuotteen lanseerauksesta tai isosta uudistuksesta.

Yksi ilmoitus osui silmiin ja siihen palasin moneen kertaan: Kultakeramiikan keraaminen pata, joka sopii myös induktioliedelle. Huom. tämä ei ole maksettu mainos! Kylläkin kuvan olen napannut firman nettisivuilta:

Massa ilmeisesti on samaa tai saman tapaista kuin Arabian Kokki- tai Liekkipadoissa on ollut. Tämän nimikin on Liekki, lisättynä Bistro-sanalla. Eipä näytä Arabian Kokki-patoja enää olevankaan tuotannossa.

Hintaa tällä on lähes tuplaten se, mitä muille liesityypeille sopiva maksaa. Tietysti tämä pelaa tavallisillakin helloilla ja uunissa myös. Ergonomisesti pata näyttää hyvältä ja tilavuuttakin tällä induktiomallilla on 4 litraa. Tuotanto on Virossa, kertoi firman nettisivu  Ennen vanhaan, kun tehdas oli jossain Someron paikkeilla, pidin tapanani piipahtaa siellä kahvilla, kun noita työmatkoja oli aika usein Turun suuntaan. 

Kun siinä jahkailin ja mietin, tokaisi mies virne suupielessä: "Saat sen äitienpäivälahjaksi!" Ja edelleen virnistellen jatkoi vielä, että kun sen kuitenkin itse maksan. Näinhän tapahtui, tilasin padan ja maksoin sen. Tämä sopii sikäli hyvin meille, kun onnistuin hajottamaan entisen ison Kokki-padan. Onhan meillä iso valurautapata, mutta voiton veivät helppohoitoisuus ja se, ettei keitosta tarvitse heti tyhjentää padasta. Ensimmäiseksi tässä kuulemma tehdään osso bucoa, sitten kun se on saapunut Matkahuollon kyyditsemänä paikkakunnalle.

Olen aina pitänyt patoja ja pannuja vähemmän onnistuneina äitienpäivälahjoina, mutta näin nyt kävi! Sitä paitsi mies ei ole lapseni isä, joten sikälikin ymmärrän hyvin tuon virnistyksen. Tämä onkin ensimmäinen lahja lajissaan! Äitienpäivää juhlimme yhteisellä lounaalla miehen, tyttären ja lapsenlapsen kanssa. 

Pieniä, iloisia asioita

Tämä on ollut niin tavallinen päivä kuin tavallinen voi olla. Jotain pieniä mukavia juttuja sentään on sattunut ja tapahtunut. Vanha koulukaveri otti yhteyttä ja kertoi haluavansa tavata minut, kun sattumoisin tulee ihan lähellä käymään. Mietin itsekseni, olemmeko tavanneet sitten keskikoulun eli too-si kauan sitten.

Toisenkin koulukaverin kanssa on viritelty tapaamista. Hänet sentään näin suunnilleen viitisentoista vuotta sitten, mutta paljon on tässäkin välissä tapahtunut. Hän on jäänyt leskeksi, saanut lastenlapsia, muuttanut... Meidän luokkamme ei enempää keskikoulussa kuin lukiossakaan ollut kovin tiivis yhteisö, joten yhteydenpitoa ei ole pahemmin harrastettu. Keskikoululuokat olivat suuria, taisi parhaimmillaan olla nelisenkymmentä päätä, mutta lukioluokka oli pieni. Silti olemme vain kerran tavanneet eikä sekään ollut kovin onnistunut tilaisuus.

"Koulua" on meillä tänään harrastettu, nimittäin taimien koulutusta:

Huomenna luultavasti tulee puutarhalta satsi tavaraa. En oikein muistakaan mitä kaikkea tilasin, mutta ainakin pari kuoppaa pitää kaivaa pihaan. Yksi Hinnonmäen keltaiselle karviaiselle, toinen eräälle koristepensaalle, jonka tulevaa paikkaa en vielä ole keksinyt. Eräs toinen pieni pensas pitäisi siirtää, edelleen senkin tuleva paikka on mysteeri, mutta aurinkoa se kaipaa ilmeisesti enemmän kuin nyt on saanut. Ja ensi yöstä ennustetaan tosi kylmää.

Vettä ja meteliä taivaalta

Juu, satoi kaatamalla, rapuille oli satanut räntälunta ja ukkonen pauhasi niin että tietokonekin oli suljettava. Netti ei toiminut lainkaan. Siinähän sitä sunnuntaiohjelmaa olisi ollut jo kerrakseen. Mutta ei tässä kaikki. Istuimme kaikessa rauhassa lukutuoleissamme, kun yhtäkkiä alkoi kuulua kummaa ääntä. Onko talo hajoamassa? Mies keksi ensimmäiseksi, että olisikohan tikka hakkaamassa talon seinää. Nappasin kameran - silloin ei juuri satanut - ja hiippailin talon päätyyn. Ei mitään. Lähdin kiertämään mökkiä ja sieltähän mölytoosa löytyi:

Jos ei suurentamalla erotu, niin tästä ainakin tämä savupiipun valtias näkyy.

Käpytikkahan se siellä rummutti savupiippua. Välillä se äänestä päätellen vaihtoi piippua. Aikaisempina vuosina se on hakannut sähkötolpan päässä olevaa hattua, mutta tämä ääni kyllä ylittää aikaisemmat ja taatusti kauempanakin liikuskelevat naarastikat kuulevat rummutuksen. Ja meidän naapurit. Tätä se kevät teettää!

Samalla kierroksella otin muutaman muunkin kuvan, esimerkiksi nupulla olevat vaahteran kukat. Toivottavasti kamala rankkasade ei piiskannut näitä maahan.

Leppoisaa viikonloppua

Tänäänkin on satanut vettä ja räntää ja rakeita, joten on oivallinen päivä sairastaa. Kyseessä on ihan tavallinen flunssa, joka eilen  alkoi mahavaivoilla ja tänään niillä muilla taudinkuvaan sopivilla oireilla. Yöpaitapäivää siis vietetään. Tai minä vietin, kun köllötin puoli iltapäivääkin peittojen alla. Mies oli sentään soittoharkoissa, mutta valittelee samoja oireita. Kummallakaan ei yleensä kuume nouse, oli tauti mikä hyvänsä. Sen verran sitä kuitenkin oli aamulla, että täytyy kai ottaa uusintamittaus, kun olo ei tunnu kovin hyvältä vieläkään. Vaikka eipä se mittaamalla parane. Olisikohan nopeasti laskeneella lämpötilalla jotain osuutta sairastumiseen?

Olisimme terveinä käyneet isääni tervehtimässä iltapäivällä, mutta nyt ei passaa viedä tautia eteenpäin. Hän pääsi eilen sairaalasta, mutta puhelimessa ääni oli kovin hauras ja väsynyt. Edellisen sairaalakerran jälkeen hän ehti olla kotona vuorokauden verran.

Hyvä kun tuli otettua keväisiä kukkaiskuvia, mutta tässä vaihteeksi yksi sisäkuva. Tämä ihana orkidea on täysin yllättänyt meidät. Kukat täyttävät näinä päivinä neljä ja puoli kuukautta ja ovat vielä näin reippaan näköisiä.

Koskaan ennen en ole saanut orkideaa pidettyä hengissä, saati kukassa näin pitkään. Aloitin orkidealannoitteen käytön vasta kuukausi sitten, kun ei tullut aikaisemmin semmoista ostettua.

Onneksi nyt ei tarvitse miettiä ruokalistaa, sillä vapun perunasalaattia on vielä täksi illaksi. Ja yksi nahistunut parsanippu. Huomenna ajattelin tehdä lipstikkakeittoa pihan ensimmäisistä. Samalla voisin käydä tutkimassa, onko jollain tontinkulmalla sen verran nokkosia, että niistä syntyisi jotain kevätruokaa. Minä söisin lipstikkasoppaa ihan sellaisenaan, vain sipulilla ja kermalla höystettynä. Mies haluaa vihannessekoitusta ja siskonmakkaroita tai nakkeja mukaan.

Päivän naurut

Nyt tulee semmoista juttua, joka saa kuulemma isovanhemmat punastelemaan, hyvä jos ei pahastumaan. Otetaan nyt ensin viilennykseksi iltapäivällä otettu kuva:

Satoi isoja rakeita, vaikkei onneksi ainakaan vielä maa ole muuttunut valkoiseksi. Aurinkokin taitaa jo paistaa. Hyvä kuitenkin, kun otin eilen kukkakuvia. Esimerkiksi tämän onnenpensaan eli forsythian kuvan:

Pensas sai jo viime syksynä tappotuomion, jonka se ilmeisesti kuuli, kun tänä keväänä avasi mitä kauneimmat kukkaisoksat. Nyt pitää keksiä uusi paikka tämän tilalle jo tilaamalleni toiselle kevätkukkijalle.

Sitten näihin päivän nauruihin. Nimittäin naamakirja julkaisi ällisyttävän jutun, joka oli poimittu jommasta kummasta iltapäivälehdestä, joka oli poiminut sen joltain keskustelupalstalta. Nykyvanhemmille, siis osalle, on  kuulemma liian vaikeaa käyttää semmoisia sanoja kuin pimppi ja pippeli. Paitsi etteivät itse tohdi noin rivoja sanoja sanoa ääneen, pelkäävät että me isovanhemmat pahastumme niistä. Heh-heh. Luulin, että se oli jo meidän sukupolvemme, joka ei ollut pienenä tottunut tämmöiseen terminologiaan. Ehei, jotkut vaativat, että päiväkodissa puhutaan etupyllystä ja vieteristä!!! Kyse ei siis ollut tämän rohkeammista sanoista, niistä joita meidän ikäpolvemme mummut ja vaarit eivät ehkä oikeasti kehtaakaan sanoa ääneen. -  Lähdenkin tästä laittamaan iltaruokaa ja samalla voin kysyä meidän talossa asuvalta ukilta, mitä vieterille tänään kuuluu...

Hauska vappu jatkukoon!

Kylmää on ja vettä satanut koko päivän eli viranomaisten rakastama perinteinen vappusää on kallistumassa iltaa kohden. Sade kylläkin on hyvä juttu. Ukkonen jyrähti meillä järven keskipaikkeilla kerran, eteläpäässä kuulemma enemmänkin, salamoiden kera. Tarkoitus oli käydä kuvaamassa silmänsä avanneet keltavuokot, mutta taisivat sulkea ne uudestaan tällä kelillä. Sade ei kylläkään estänyt naapurin isäntää, joka ajeli pellollaan kylvökone perässä, siis traktorin perässä. - Nyt kyllä kuuluu jotain kolinaa, olisikohan se ukkosta? Tänne sisälle ei oikein kunnolla kuulu.

Lasillinen simaa maistui äsken aika makealta, oikein sanan mukaisesti. Eilen juotiin cavaa ja se vähän maistui suussa aamullakin, vaikkei sentään kipeitä oltu. Pois se meistä. Sima on aitoa kaupan simaa, kun ei pienessä perheessä kannata ruveta yhden tai kahden simalasillisen takia tekemään ämpärillistä. Munkkejakaan ei paistettu eikä rosetteja, tippaleivistä puhumattakaan, ei paistettu eikä keitetty. Päivän pääruoaksi on sentään varattu perinneruokaa nakkeja ja pottusalaattia. Alkuun on eilisiä: graavilohta, silliä ja parsaa. 

Kellastunut ylioppilaslakki on yläkerran kaapin päällä muovikassissa, tai ainakin oli silloin kun sen viimeksi näin Tästä kylmästä säästä muistuvat mieleen monet lapsuuden vaput. Äiti ompeli meille kesämekot vapuksi silloin kauppoihin tulleista kukallisista lakanakangas-puuvilloista. Niillä kepsuteltiin vapunpäivä, tuli taivaalta vettä, räntää tai auringonpaistetta.

Nukuin viime yön tosi huonosti. Heräsin keskellä yötä painajaiseen, jollaisia en juuri koskaan näe ja sitten heräilin parin tunnin välein. Lopulta, joskus kahdeksan paikkeilla uni rupesi maistumaan, ja heräsin vasta puolen päivän aikaan. Eipä tässä mitään toimitettavaa sinänsä ole, kun ei pihahommiinkaan ole asiaa. Pian pääsen varmaan kouluttamaan muutamia taimia, mutta niiden kanssa ei ole vielä kiirettä. Niin että vietetään vain hiljaista vapunpäivää.