Kylläpä on tämäkin kuukausi hurahtanut äkkiä. Lapaskuukin meni ja olisin toivonut vielä yhtä päivää, sillä viimeisestä kinnasparista jäi toinen alkutekijöihinsä. Opin kuitenkin uudestaan lapasten teon, mitä tuli edellisen kerran harrastettua muinoin kansakoulussa.
Sain tänään joulukortit Ifiltä ja olen tyytyväinen. Teksti tosin on rumalla ja liian isolla fontilla, mutta sattuuhan sitä. Loppupäivä, se mikä jäi kutomiselta, menikin korttiasioissa.
tiistai 30. marraskuuta 2010
maanantai 29. marraskuuta 2010
Hrrr, kylmää!
Pakkanen paukkuu nurkissa ja lattiat ovat tosi kylmät. Tähän asti olen hyvin tarjennut paljan varpain, mutta nyt on jo uskottava, että talvi on. Pattereita ei totisesti käännetä suuremmalle, sillä saimme viime vai oliko se toissa viikolla oikein mojovan tasoituslaskun energiayhtuiöltä. Jostain syystä mies nyt karsastaa klapien polttoa. En arvaa kysyä, mutta mahtaako hänellä olla tulipalofobia?
Oikeasti pakkasta ei aamullakaan ollut kuin jotain viitisentoista astetta, mutta viime päivinä on käynyt aikamoinen puhuri. Tänään en ole nenääni ulos pistänyt muuta kuin linnunruokinnan ja postilaatikkoreissun ajaksi. Eilisen lyhtykynttilät paloivat vielä aamullakin.
Ihan joka ilta ei raaskita polttaa ulkokynttilöitä, mutta silloin kun ne sytytetään, niin saavat palaa vielä postinkantajan ja naapurin rakennusmiestenkin iloksi. Jos he nyt ehtivät maisemia tarkkailemaan, sillä vauhti tuntuu olevan kova. Ainakin äsken vielä oli täysi meno päällä, vaikka kello on jo varttia yli kuusi.
Taidan käydä vielä päivittämässä käsityöjuttujani toiseen blogiin ja sitten kiireesti kutomaan kinnasta, sillä tänään on Lapaskuun toiseksi viimeinen päivä.
P.S. Tulin heti takaisin: kun olin noin sekunti sitten saanut julkaistua tekstin, oli viereen ilmaantunut lattilämmitysmainos. Hehe-heh-he-he!
Oikeasti pakkasta ei aamullakaan ollut kuin jotain viitisentoista astetta, mutta viime päivinä on käynyt aikamoinen puhuri. Tänään en ole nenääni ulos pistänyt muuta kuin linnunruokinnan ja postilaatikkoreissun ajaksi. Eilisen lyhtykynttilät paloivat vielä aamullakin.
Taidan käydä vielä päivittämässä käsityöjuttujani toiseen blogiin ja sitten kiireesti kutomaan kinnasta, sillä tänään on Lapaskuun toiseksi viimeinen päivä.
P.S. Tulin heti takaisin: kun olin noin sekunti sitten saanut julkaistua tekstin, oli viereen ilmaantunut lattilämmitysmainos. Hehe-heh-he-he!
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Ensimmäistä adventtia!
Hyvää alkavaa kirkkovuotta ja adventin aikaa! Tästä se joulu alkaa.
Uudet jouluvalot esittäytyvät! Pienistä enkeleistä tuli loppujen lopuksi ihan kiva koriste, vaikka moitinkin kalseaa väriä. Ulkoa katsottuna sitä ei erotu, kuten ei tuikkujen malliakaan. Viritin toisen valosarjan pihakivelle, missä se on enemmän edukseen kuin ensin kokeilemani kataja ja sireeni. - Samalla varmaan palellutin itseni. Käsiä ja varpaita kihelmöi vieläkin.
Onneksi oli lohtupiirakkaa odottamassa. Löysin ihanan Pähkinä-kinuskikakun ohjeen Kivimäen Mammelin blogista. Oma kakkuni on sovellettu versio, sillä kaadoin tarkoituksella (uskokaa tai älkää!) kinuskin melko keskenkypsyneen kakun päälle, jolloin se valui oikein kunnolla kakun läpi. Ulkonäkö tietysti vähän kärsi, mutta maku ei. Mammelin ohjeessa olevan omenaraasteen korvasin n. 1,5 desillä sekamarjahilloa (= musta- ja punaviinimarjaa, karviaista), kun ei sattunut olemaan omppuja kotona. Vuokani oli ehkä vähän pienempi kuin Mammelin vuoka, sillä kakusta tuli aika korkea.
Tässä alkuperäiset Pähkinä-kinuskikakun ainekset
Pohja
150 g sulatettua voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 raastettua omenaa (= 4 dl raastetta)
1 dl maitoa
Sekoita voi ja sokeri, lisää munat yksitellen, lisää jauhot, raaste ja maito vuorotellen. Paista irtopohjavuoassa 175 asteessa uunin alatasolla 30-35 min.
Tee sillä aikaa kuorrutus:
100 g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
Keitä 5 min
Lisää 200 g pekaani-, suolta tai cashew-pähkinöitä rouhittuna, mausteeksi mustapippuria. Kaada kakun pinnalle ja jatka kypsentämistä vielä 8-10 min. Anna jäähtyä vuoassa. Huom. Säilyy huoneenlämmössä 5-6 päivää. (Toinen huomautus: ei takuulla säily, hyvä jos riittää huomisen yli!)
 |
| Hoosianna! |
 |
| Uudet pihavalot |
 |
| Pienet enkelit |
Onneksi oli lohtupiirakkaa odottamassa. Löysin ihanan Pähkinä-kinuskikakun ohjeen Kivimäen Mammelin blogista. Oma kakkuni on sovellettu versio, sillä kaadoin tarkoituksella (uskokaa tai älkää!) kinuskin melko keskenkypsyneen kakun päälle, jolloin se valui oikein kunnolla kakun läpi. Ulkonäkö tietysti vähän kärsi, mutta maku ei. Mammelin ohjeessa olevan omenaraasteen korvasin n. 1,5 desillä sekamarjahilloa (= musta- ja punaviinimarjaa, karviaista), kun ei sattunut olemaan omppuja kotona. Vuokani oli ehkä vähän pienempi kuin Mammelin vuoka, sillä kakusta tuli aika korkea.
Pohja
150 g sulatettua voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 raastettua omenaa (= 4 dl raastetta)
1 dl maitoa
Sekoita voi ja sokeri, lisää munat yksitellen, lisää jauhot, raaste ja maito vuorotellen. Paista irtopohjavuoassa 175 asteessa uunin alatasolla 30-35 min.
Tee sillä aikaa kuorrutus:
100 g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
Keitä 5 min
Lisää 200 g pekaani-, suolta tai cashew-pähkinöitä rouhittuna, mausteeksi mustapippuria. Kaada kakun pinnalle ja jatka kypsentämistä vielä 8-10 min. Anna jäähtyä vuoassa. Huom. Säilyy huoneenlämmössä 5-6 päivää. (Toinen huomautus: ei takuulla säily, hyvä jos riittää huomisen yli!)
lauantai 27. marraskuuta 2010
Pakkasta ja hämmennystä
Pihan eläimistö on hämmennyksen vallassa. Monivuotinen mustarastaamme oli eilen hypellyt hädissään melkein metsurien jaloissa. Toivottavasti se on jo löytänyt uuden kotipuun. Rupesin eilen lisäämään rusinoita kaiteelle, jotta edes ruokapuoli olisi turvattu. - Rusinat ovat kadonneet, mutta kenen suuhun? Komea lintu tuo harakka. Se tutkii tässä mahdollisuuksia päästä käsiksi talipötköön. Pakkanen rassaa varmaan meitä kaikkia, vaikka sitä vasta onkin jossain kymmenen, kahdentoista asteen paikkeilla. Ensi viikolle on luvattu oikein kylmää.
Jänikset ovat ravanneet yöllä pitkin pihaa, sillä vanhat reitit on nyt myllätty ympäri. Onneksi ruokintapaikka on ennallaan ja niinpä kauranjyvät ja herneet on syöty viimeistä murua myöten.
Pieni orava kaiveli kukkalaatikosta ilmeisesti talvivarastojaan, mutta sitä en saanut kuvattua. Tuli kuitenkin muistutus siitä, että lintulauta oli tyhjä. Heti kun olin vienyt ulos auringonkukansiemenlastin alkoi iloinen viestitys. Tintti ilmoitti lajitovereilleen, että nyt sitä ruokaa tuli. Linnut ja oravat ovat hyvin sopeutuneet rinnakkaiseloon ja osaavat jonottaa vuoroaan.
Sain aamulla kuvattua komean isätikankin. Tämä puolipäinen on sama otus kuin alemmassakin kuvassa.
Toki eläinkunnan on sopeuduttava ympäristön muutoksiin siinä missä ihmistenkin, mutta teemme parhaamme, ettei näiltä ystäviltä ainakaan syömiset loppuisi. Harakoita en niinkään kutsuisi ystäviksi, mutta jostainhan näidenkin Luojan luomien on ruokansa saatava.
Talven ensimmäinen mustikkaglögipullo haettiin pikkujoulun kunniaksi alkosta ja rupean pian laittamaan iltaruokaa. Jouluvalot on viritetty ja tänään ostin kaksi uuttakin valosarjaa. Toinen on ruman värinen, liian valkoista valoa, mutta kun siinä oli niin nättiä pikkuenkeleitä... He jo kiikkuvat parvekkeen ovessa ja pääsevät jossain vaiheessa varmaan kuvaankin. Entiset sydämet olivat paljon lämpimämmän väriset, mutta irtisanoivat nyt yhteistyön. Toisen uuden lamppusarjan vien päiväsaikaan ulos katajaan.- Pistän kohta vuohenjuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla täytetyn possupalan ja muutaman perunan uuniin ja lähden itse saunaan. Ei muuta kuin mukavaa iltaa!
 |
| Harakka |
Pieni orava kaiveli kukkalaatikosta ilmeisesti talvivarastojaan, mutta sitä en saanut kuvattua. Tuli kuitenkin muistutus siitä, että lintulauta oli tyhjä. Heti kun olin vienyt ulos auringonkukansiemenlastin alkoi iloinen viestitys. Tintti ilmoitti lajitovereilleen, että nyt sitä ruokaa tuli. Linnut ja oravat ovat hyvin sopeutuneet rinnakkaiseloon ja osaavat jonottaa vuoroaan.
Sain aamulla kuvattua komean isätikankin. Tämä puolipäinen on sama otus kuin alemmassakin kuvassa.
 |
| Käpytikka |
Talven ensimmäinen mustikkaglögipullo haettiin pikkujoulun kunniaksi alkosta ja rupean pian laittamaan iltaruokaa. Jouluvalot on viritetty ja tänään ostin kaksi uuttakin valosarjaa. Toinen on ruman värinen, liian valkoista valoa, mutta kun siinä oli niin nättiä pikkuenkeleitä... He jo kiikkuvat parvekkeen ovessa ja pääsevät jossain vaiheessa varmaan kuvaankin. Entiset sydämet olivat paljon lämpimämmän väriset, mutta irtisanoivat nyt yhteistyön. Toisen uuden lamppusarjan vien päiväsaikaan ulos katajaan.- Pistän kohta vuohenjuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla täytetyn possupalan ja muutaman perunan uuniin ja lähden itse saunaan. Ei muuta kuin mukavaa iltaa!
perjantai 26. marraskuuta 2010
Rikas mies jos oisin...
Olen täällä vihjaillut, vaan en kertonut syksyn isoja kuulumisiamme, mutta enää en malta pitää suutani kiinni enkä sormia pois näppikseltä. Me myimme syksyllä osan tontista ja jo joitakin viikkoja on tontin kulmalla ollut kiinteistönvälittäjän mainoskyltti. Ihme, ettei kukaan naapuri tullut aikaisemmin kyselemään mitään. Kyltin paikka ehkä hämää, sillä se voi osoittaa myös seuraavalle tontille. Sekin on ollut myynnissä.
Tänä aamuna hanke sitten rävähti oikein kunnolla naapurien silmien eteen, kun metsuri ja metsätyökone rupesivat mylläämään tontilla.Siinä menivät hetkessä kuorma-auton lavalle vanhat kuuset, koivut ja salavat, mutta myös marjapensaat, omenapuut ja lehtikuusi. Hyötykasvit, omenapuut ja pensaat olisimme toki saaneet siirtää, mutta miehen kipeä kroppa ynnä eräät muut seikat estivät.Saahan noita uusia taimikaupasta.
Ehkä naapurit pitävät meitä nyt erinomaisen rikkaina ja arvatenkin myös ikävän röyhkeinä ihmisinä. Kaikkein tiedonhaluisin rouva kävikin jo ovella ihmettelemässä aikomuksiamme. Kenellekään ei varmaan tule mieleen se, että tontti on vaihtanut omistajaa. Aikaisemmin kuulimme arveluita siitä, että me itse rakentaisimme ja siis käärisimme omiin liiveihin suuret summat rahaa. Ei sentään, me myimme vain tontin ja on uuden omistajan asia päättää, mitä maalleen rakentaa. Siitä iloitsemme kumpikin, että tontille tulee vanhaa miljöötä ja meidänkin pihapiiriämme kunnioittavia omakotitaloja, vähän sellaisia rintamamiestalon mallisia eli ei mitään ökytaloja. Ensimmäisen talon pohjaa kaivetaan parhaillaan, tai ehkä lähtivät hetki sitten pikkujoulun viettoon kun ei enää kuulu kaivinkoneen ääntä.
Tosiasia kuitenkin on se, että voimamme eivät riittäneet enää ison pihan hoitoon, pihan josta ei ollut muuta kuin kuluja. Tai no, omenia ja viinimarjoja sentään saatiin, mutta vuokratuotto mökistä oli olematon. Kiinteistöveron n. 60 prosentin korotus oli viimeinen niitti, mutta senkin lisäksi uhkana olisi ollut jonain päivänä mahdollisesti kaupungilta tuleva rakennuskehoitus. Kaava ja nykyinen rakennusoikeus oli tontilla jo ennen meidän kummankaan aikaamme, joten kovin pyhiin arvoihin emme kajonneet. Toivottavasti saadaan mukavia naapureita!
Omakotiasujista ei varmaan koskaan tule rikkaita, ei vaikka miten laulattaisi tonttikauppojen jälkeen. Nytkin jännitetään, miten lumilinko toimii ja toimiiko koko talven. Muutenkin rahoille on suunniteltu käyttöä: mm. mökin ulkomaalaus ja räystäiden korjaus odottavat. Tein minä tosin kaksi impulssiostosta. Ostin itselleni päällystakin noin 25 vuotta hyvin palvelleen mutta kummasti kutistuneen tilalle. Uusi on oikein mokkaa (vai olisikohan tekomokkaa?) ja nyt napit menevät kiinni. Tilasin myös divarista Kotilieden ensimmäisen vuosikerran vuodelta 1923, kun se sattui silmiini. Myös mies osti uuden takin ja aikoo mennä vielä soitinkaupoillekin. Että semmoista tämä rikkaiden elämä...
Hyvää viikonloppua ja rauhallista ensimmäistä adventtia!
Tänä aamuna hanke sitten rävähti oikein kunnolla naapurien silmien eteen, kun metsuri ja metsätyökone rupesivat mylläämään tontilla.Siinä menivät hetkessä kuorma-auton lavalle vanhat kuuset, koivut ja salavat, mutta myös marjapensaat, omenapuut ja lehtikuusi. Hyötykasvit, omenapuut ja pensaat olisimme toki saaneet siirtää, mutta miehen kipeä kroppa ynnä eräät muut seikat estivät.Saahan noita uusia taimikaupasta.
Ehkä naapurit pitävät meitä nyt erinomaisen rikkaina ja arvatenkin myös ikävän röyhkeinä ihmisinä. Kaikkein tiedonhaluisin rouva kävikin jo ovella ihmettelemässä aikomuksiamme. Kenellekään ei varmaan tule mieleen se, että tontti on vaihtanut omistajaa. Aikaisemmin kuulimme arveluita siitä, että me itse rakentaisimme ja siis käärisimme omiin liiveihin suuret summat rahaa. Ei sentään, me myimme vain tontin ja on uuden omistajan asia päättää, mitä maalleen rakentaa. Siitä iloitsemme kumpikin, että tontille tulee vanhaa miljöötä ja meidänkin pihapiiriämme kunnioittavia omakotitaloja, vähän sellaisia rintamamiestalon mallisia eli ei mitään ökytaloja. Ensimmäisen talon pohjaa kaivetaan parhaillaan, tai ehkä lähtivät hetki sitten pikkujoulun viettoon kun ei enää kuulu kaivinkoneen ääntä.
Tosiasia kuitenkin on se, että voimamme eivät riittäneet enää ison pihan hoitoon, pihan josta ei ollut muuta kuin kuluja. Tai no, omenia ja viinimarjoja sentään saatiin, mutta vuokratuotto mökistä oli olematon. Kiinteistöveron n. 60 prosentin korotus oli viimeinen niitti, mutta senkin lisäksi uhkana olisi ollut jonain päivänä mahdollisesti kaupungilta tuleva rakennuskehoitus. Kaava ja nykyinen rakennusoikeus oli tontilla jo ennen meidän kummankaan aikaamme, joten kovin pyhiin arvoihin emme kajonneet. Toivottavasti saadaan mukavia naapureita!
Omakotiasujista ei varmaan koskaan tule rikkaita, ei vaikka miten laulattaisi tonttikauppojen jälkeen. Nytkin jännitetään, miten lumilinko toimii ja toimiiko koko talven. Muutenkin rahoille on suunniteltu käyttöä: mm. mökin ulkomaalaus ja räystäiden korjaus odottavat. Tein minä tosin kaksi impulssiostosta. Ostin itselleni päällystakin noin 25 vuotta hyvin palvelleen mutta kummasti kutistuneen tilalle. Uusi on oikein mokkaa (vai olisikohan tekomokkaa?) ja nyt napit menevät kiinni. Tilasin myös divarista Kotilieden ensimmäisen vuosikerran vuodelta 1923, kun se sattui silmiini. Myös mies osti uuden takin ja aikoo mennä vielä soitinkaupoillekin. Että semmoista tämä rikkaiden elämä...
Hyvää viikonloppua ja rauhallista ensimmäistä adventtia!
torstai 25. marraskuuta 2010
Täytyy mainostaa
Kun joskus osuu sellainen päivä, jolloin tosiaan tuntee saaneensa jotain aikaiseksi, niin sitähän on pakko mainostaa. Ne käsityöt, joita kehuin eilen tekeväni, tulivat tänään valmiiksi. Tai siis melkein, sillä sukat on vielä prässättävä ja pakattava postitusta varten. Yhdet kintaat sain vielä illan päätteeksi alkuun. Kiitos Kaisa vinkistä, samat Ailin lapset ovat nyt vartailla.
Joululintusetkin olisivat jo valmiit, mutta hukkasin viimeiset jäljellä olevat langanpätkät ja loppusilaus jäi tekemättä. Pistelyt on onneksi pistelty valmiiksi ja vain kahden viimeisen lintu sinisen kappaleiden ompelulangat hävisivät. Tutkin vaatteeni, maton ja lattian, filtin alta ja päältä, mutta ei mistään löytynyt. Ehkä maahiset tuovat ne yön aikana takaisin. Siis minä onneton pudotin ja hukkasin langanpätkät lattialle samalla kun kurkotin nostamaan tipahtaneita saksia ylös. Ehkä langat tipahtivat lattianrakoon.
Vanhassa talossa ei kannata pudottaa yhtään mitään lattialle. Raot toimivat kuin imuri ja imaisevat kaiken sinne "alakerran väen" ihmeteltäväksi. Siellä sillan alla asuu mahdollisesti tonttuja ja maahisia, mutta ainakin hiiriä ja päästäisiä, ehkä lumikkokin ja taatusti naapurin kissoja. Odotan enää citykanien maihinnousua talon alle ja tiluksillemme. Ne ovat jo paikkakunnalla ja reissaavat kuulemma junallakin, valisti isäni. Ainakin ne osaavat hyppiä rataa pitkin.
Kameran salama jostain syystä temppuilee, joten hyvä vaan etten luullut pääseväni kuvaamaan ja esittelemään valmiita käsitöitä. Mieli kuitenkin on hyvä.
Isompi juttu ja henkisesti yhden aika korkean kynnyksen ylitys itselleni oli se, kun lähetin yhden valmiin jutun eteenpäin. Toiseen täytyy valita vielä kuvat ja kirjoittaa kuvatekstit, mutta sitten sekin saatellaan matkaan. Ne menevät niin pikkuruiseen lehteen, ettei siitä sen enempää. Itsestä tuntuu kumminkin aika kivalta ns. sattuneistä syistä. Kirjoituspalkkiosta ei ole puhettakaan, vaan työ menee kokonaan hyväntekeväisyyden piikkiin eikä tässä tapauksessa edes välitä siitä. Aikaisemmin yritin pitää siitä kiinni, että tehdystä työstä pitää maksaa ja saada asiallinen korvaus. Siis silloin kun teetin muilla, omista tekemisistäni en ole koskaan osannut vaatia samaa, vaan hullunlailla ryntään ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, jos joku älyää kysyä. Onneksi en sentään ihan aina ja yhtenä esteenä ovat esimerkiksi nämä hitaasti liikkuvat koivet ja äkkiä väsyvä selkä.
Nyt mainostan muuta kuin itseäni. Joku aika sitten kirjakerhosta tuli tänä vuonna ilmestynyt ja WSOY:n kustantama kirja Piiat, joka on Kathryn Stockettin esikoisteos.
Muun muassa näin kirjasta kerrotaan: "Vuonna 2009 The Help-nimellä ilmestynyt helmeilevä bestseller kertoo 1960-luvun Mississippistä, jossa rotuerottelu rehottaa. Valkoinen nainen ja mustat piiat kirjoittavat paljastuskirjan, joka ravisuttaa koko Jacksonin kaupunkia. Samalla päähenkilöt joutuvat pohtimaan ovatko ihmiset ihonväristä riippumatta sittenkään niin erilaisia.
Piiat on ollut kirjallinen tapaus Yhdysvalloissa. Teos nousi ilman suurta mainoskampanjaa bestseller-listoille ja alkuvuodesta 2010 kärkipaikalle New York Timesin ja Wall Street Journalin listalla. Lukijat ja kriitikot valloittaneesta kirjasta on tekeillä elokuva.
Amazon.comin myyntimenestys. Yli vuoden Los Angeles Timesin bestseller-listan ykkösenä."
Myös meikäläisen bestseller-listalla teos nousi kärkipäähän. Minua tämä ainakin puhutteli ja palautti myös oman nuoruuden ajat ja ajatukset noilta samoilta ajoilta mieleen.
Joululintusetkin olisivat jo valmiit, mutta hukkasin viimeiset jäljellä olevat langanpätkät ja loppusilaus jäi tekemättä. Pistelyt on onneksi pistelty valmiiksi ja vain kahden viimeisen lintu sinisen kappaleiden ompelulangat hävisivät. Tutkin vaatteeni, maton ja lattian, filtin alta ja päältä, mutta ei mistään löytynyt. Ehkä maahiset tuovat ne yön aikana takaisin. Siis minä onneton pudotin ja hukkasin langanpätkät lattialle samalla kun kurkotin nostamaan tipahtaneita saksia ylös. Ehkä langat tipahtivat lattianrakoon.
Vanhassa talossa ei kannata pudottaa yhtään mitään lattialle. Raot toimivat kuin imuri ja imaisevat kaiken sinne "alakerran väen" ihmeteltäväksi. Siellä sillan alla asuu mahdollisesti tonttuja ja maahisia, mutta ainakin hiiriä ja päästäisiä, ehkä lumikkokin ja taatusti naapurin kissoja. Odotan enää citykanien maihinnousua talon alle ja tiluksillemme. Ne ovat jo paikkakunnalla ja reissaavat kuulemma junallakin, valisti isäni. Ainakin ne osaavat hyppiä rataa pitkin.
Kameran salama jostain syystä temppuilee, joten hyvä vaan etten luullut pääseväni kuvaamaan ja esittelemään valmiita käsitöitä. Mieli kuitenkin on hyvä.
Isompi juttu ja henkisesti yhden aika korkean kynnyksen ylitys itselleni oli se, kun lähetin yhden valmiin jutun eteenpäin. Toiseen täytyy valita vielä kuvat ja kirjoittaa kuvatekstit, mutta sitten sekin saatellaan matkaan. Ne menevät niin pikkuruiseen lehteen, ettei siitä sen enempää. Itsestä tuntuu kumminkin aika kivalta ns. sattuneistä syistä. Kirjoituspalkkiosta ei ole puhettakaan, vaan työ menee kokonaan hyväntekeväisyyden piikkiin eikä tässä tapauksessa edes välitä siitä. Aikaisemmin yritin pitää siitä kiinni, että tehdystä työstä pitää maksaa ja saada asiallinen korvaus. Siis silloin kun teetin muilla, omista tekemisistäni en ole koskaan osannut vaatia samaa, vaan hullunlailla ryntään ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, jos joku älyää kysyä. Onneksi en sentään ihan aina ja yhtenä esteenä ovat esimerkiksi nämä hitaasti liikkuvat koivet ja äkkiä väsyvä selkä.
Nyt mainostan muuta kuin itseäni. Joku aika sitten kirjakerhosta tuli tänä vuonna ilmestynyt ja WSOY:n kustantama kirja Piiat, joka on Kathryn Stockettin esikoisteos.
Muun muassa näin kirjasta kerrotaan: "Vuonna 2009 The Help-nimellä ilmestynyt helmeilevä bestseller kertoo 1960-luvun Mississippistä, jossa rotuerottelu rehottaa. Valkoinen nainen ja mustat piiat kirjoittavat paljastuskirjan, joka ravisuttaa koko Jacksonin kaupunkia. Samalla päähenkilöt joutuvat pohtimaan ovatko ihmiset ihonväristä riippumatta sittenkään niin erilaisia.
Piiat on ollut kirjallinen tapaus Yhdysvalloissa. Teos nousi ilman suurta mainoskampanjaa bestseller-listoille ja alkuvuodesta 2010 kärkipaikalle New York Timesin ja Wall Street Journalin listalla. Lukijat ja kriitikot valloittaneesta kirjasta on tekeillä elokuva.
Amazon.comin myyntimenestys. Yli vuoden Los Angeles Timesin bestseller-listan ykkösenä."
Myös meikäläisen bestseller-listalla teos nousi kärkipäähän. Minua tämä ainakin puhutteli ja palautti myös oman nuoruuden ajat ja ajatukset noilta samoilta ajoilta mieleen.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Joulukalenteri meilläkin
Meistä tuli vielä ennen joulua kalenteri-ihmisiä. Kas, kuvittelimme jo olevamme vapaita almanakan ja kellon kiroista. Mutta kun muut ostavat tai etenkin näpertelevät toinen toistaan viehkompia joulukalentereita, niin meillä käännetään almanakan sivuja. Emme tosin kumpikaan ole olleet joulukalenterien perään. Tietysti lapsilla sellaiset on aikanaan ollut, mutta itse en innostu näpräämään luukkuja auki. Yleensä en edes muista avata niitä.
Täytin eilen meidän yhteiseen pöytäkalenteriimme miehen ohjelmaa. Lisää tuli merkintöjä harjoituksista, uusia konsertteja ja sen semmoista. Miten sitten olisikaan, jos hän olisi oikea maailmanstara, kun nyt takarivin taavillakin on vientiä! Ilmeisesti joudun oikein sovittelemaan johonkin väliin oman kampaajani ja labrassakin pitäisi molempien ehtiä käydä. Ja kai jouloulahjaostoksille ja viikottaisille mummulakäynneille pitää liietä aikaa. En yhtään enää hämmästele puheita kiireisistä eläkeläisistä! Kun mekin nukutaan pitkään, ei toisin sanoen ole todellakaan helppo vääntäytyä aikaisin hereille. Yhteen päivään riittää oikein hyvin yksi meneminen, kun on yksi autokin. Miehen menot ovat yleensä illansuussa tai illalla, joten minun harrastukseni on kotinurkissa.
Kevätpuolella sitten miehen tilanne rauhoittuu eikä hänellä kai ole kuin yksi päivä viikosta varattuna. Tämä sopii hyvin, sillä nykyiset silmäni eivät rakasta pimeässä ajoa. Eivätkä päivällä lumen kirkkautta. Lunta ilmeisesti tupruttelee parhaillaankin, jos saan välillä poiketa asian viereen. Iltapäivän viima kävi luihin ja ytimiin, mutta onneksi ei tarvinnut ottaa montaa askelta ukona. Yöllä kuulemma saadaan kuuden sentin lumikerros. Nämä lumet ovat edellisen sateen satoa, eli ei paljon mitään vielä.
Mutta onhan tässä näperreltävää sisällä kotonakin. Monena vuonna kudoin tai virkkasin jälkeläisille jotain pientä joululahjaksi, mutta kun tekeleeni eivät saavuttaneet suurta suosiota niin nyt kudon sukkaa hyväntekeväisyyteen. Viimeinen pari valmistuu ehkä huomenna ja sitten äkkiä paketti postiin! Ainakin yhdet sukat aion silti kutoa vielä ennen joulua, mutta välillä yritän saada aikaan lapaskuuhun toisen kinnasparini. Paras tehdä yksinkertaista perustumppua, jos meinaan pysyä aikataulussa. Nolo saavutus, mutta ei kai sitä kaikkea tarvitsekaan ehtiä tehdä tässä valmiissa maailmassa. Me olemme monena jouluna saaneet kälyltä ihanan lämpimät villasukat ja siksi ei olekaan tarvetta kutoa kotiin. Noita omia tekeleitä, omaa villaliiviä (vihdoinkin valmis) ja pikkupistelyjä pitäisi muistaa kuvata. Kuvaamatta ovat vielä nukketalojen muutamat uudet kalusteetkin.
Täytin eilen meidän yhteiseen pöytäkalenteriimme miehen ohjelmaa. Lisää tuli merkintöjä harjoituksista, uusia konsertteja ja sen semmoista. Miten sitten olisikaan, jos hän olisi oikea maailmanstara, kun nyt takarivin taavillakin on vientiä! Ilmeisesti joudun oikein sovittelemaan johonkin väliin oman kampaajani ja labrassakin pitäisi molempien ehtiä käydä. Ja kai jouloulahjaostoksille ja viikottaisille mummulakäynneille pitää liietä aikaa. En yhtään enää hämmästele puheita kiireisistä eläkeläisistä! Kun mekin nukutaan pitkään, ei toisin sanoen ole todellakaan helppo vääntäytyä aikaisin hereille. Yhteen päivään riittää oikein hyvin yksi meneminen, kun on yksi autokin. Miehen menot ovat yleensä illansuussa tai illalla, joten minun harrastukseni on kotinurkissa.
Kevätpuolella sitten miehen tilanne rauhoittuu eikä hänellä kai ole kuin yksi päivä viikosta varattuna. Tämä sopii hyvin, sillä nykyiset silmäni eivät rakasta pimeässä ajoa. Eivätkä päivällä lumen kirkkautta. Lunta ilmeisesti tupruttelee parhaillaankin, jos saan välillä poiketa asian viereen. Iltapäivän viima kävi luihin ja ytimiin, mutta onneksi ei tarvinnut ottaa montaa askelta ukona. Yöllä kuulemma saadaan kuuden sentin lumikerros. Nämä lumet ovat edellisen sateen satoa, eli ei paljon mitään vielä.
 |
| Vanha luumupuu |
Mutta onhan tässä näperreltävää sisällä kotonakin. Monena vuonna kudoin tai virkkasin jälkeläisille jotain pientä joululahjaksi, mutta kun tekeleeni eivät saavuttaneet suurta suosiota niin nyt kudon sukkaa hyväntekeväisyyteen. Viimeinen pari valmistuu ehkä huomenna ja sitten äkkiä paketti postiin! Ainakin yhdet sukat aion silti kutoa vielä ennen joulua, mutta välillä yritän saada aikaan lapaskuuhun toisen kinnasparini. Paras tehdä yksinkertaista perustumppua, jos meinaan pysyä aikataulussa. Nolo saavutus, mutta ei kai sitä kaikkea tarvitsekaan ehtiä tehdä tässä valmiissa maailmassa. Me olemme monena jouluna saaneet kälyltä ihanan lämpimät villasukat ja siksi ei olekaan tarvetta kutoa kotiin. Noita omia tekeleitä, omaa villaliiviä (vihdoinkin valmis) ja pikkupistelyjä pitäisi muistaa kuvata. Kuvaamatta ovat vielä nukketalojen muutamat uudet kalusteetkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)