Hyvää kuului

Painopiste sanalla kuului. Omalta osaltani olen ikionnellinen lääkärin sanoista: seuraavan kerran tavataan vasta ensi vuonna samaan aikaan eli syöpää ei näkynyt ja tämä lymfooma-asia on toivottavasti käsitelty loppuun. Mutta  kuten lääkärikin sanoi, aina voi tulla yllätyksiä jossain muodossa. Se toinen muoto - ei välttämättä syöpä eikä välttämättä vakava juttu - saattaa olla talon toisen asukkaan kohdalla. Mitään ei ole vielä tutkittu eikä tiedetä muuta kuin että mies aikoo torstaina tavoitella lääkäriä. Ei keskiviikkona, sillä ensin on meno silmäklinikalle kuulemaan jatketaanko hoitoja vai onko se jo lopputarkastus. Mutta jos ei ole vaivaa yläpäässä, niin sitten alapäässä ja päinvastoin. Me tietysti olemme siinä iässä, jolloin eletään melkein jo jatkoajalla. Osat alkavat olla loppuun käytettyjä, tunnustamme sen tai emme.

Sairautta on tuttava- ja ystäväpiirissä ollut vähän joka puolella. Uutta kirjaani varten otin yhteyttä ex-työkaveiin, jolta kyselin kolmannen kollegan kuulumisia. Eihän sitä nykyisin arvaa suin päin edes soittaakaan vanhoille ihmisille. Tämäkään rouva ei ole aikoihin ollut kotona, vaan makaa pitkkän kestäneen ja ankaran syövän kourissa hoitokodissa. Ystäväni lupasi välittää terveiset. Näen mielessäni aina aurinkoiset ja ystävälliset kasvot, jollaisena hänet tulen tietysti aina muistamaankin.

Joka tapauksessa perjantaina me juhlimme terveyttä. Kävimme kylän parhaassa ravintolassa Huvilassa. Chefin menyy oli herkullinen. Jo ensimmäiseksi pöytään kiikutettu leipä oli niin hyvää, että halusin ostaa sitä kotiinkin. Sitten oli graavia lohta erilaisten höystöjen ja mm. paahdetun maa-artisokan kanssa. Vai olikohan se sittenkin ihanan angus-pihvin ja kotimakkaran lisäkkeenä? Jälkiruokana oli paahtovanukasta. Pitkään aikaan ei ole tällaisia herkkuja syöty, ei kotona eikä muualla.

Kun nyt näin herkuteltiin, syötiin ja juotiin hyvin, niin lauantaina syötiinkin jo kolmantena päivänä melkein peräkkäin hernesoppaa ja tällä viikollakin on pistelty vähän vaatimattomampia ruokia. Tänään tein nyhtökaura-makaronilaatikon, jota syödään vielä ainakin kahtena päivänä. Mies oli vähän epäluuloinen nyhtiksen suhteen ja niin silppusin vuoan toiseen päähän eiliseltä jääneet grillimakkarat. Makaronilaatikosta en sentään ottanut kuvaa eivätkä nuo ravintolan ruoka-annokset oikein ole edukseen, kun kuvasin vähän vaivihkaa ne kännykällä.

Se on nyt sitten naisten päivä. Onnea, terveyttä ja voimia meille kaikille, tuli vaikka pieniä akkoja taivaalta.

Yhtä ja toista laskiaissunnuntain aikaan

Viimeksi ihastelin lapsuudenystävän soittoa. Sen jälkeen soitti ex-työkaveri vuosikymmenten takaa ja ilmoittautui kylään ohikulkumatkallaan. "Välivuosilla" ei ollut mitään merkitystä eli juttua piisasi! Eikä kahta ilman kolmannetta. Fb:ssä olemme viritelleen muutaman abiluokkakaverin kanssa yhteyksiä. Siitä näet on tasan puoli vuosisataa kun kirjoitimme ylioppilaiksi. Kaikkia ei yhteydenpito kiinnosta eivätkä jotkut valitettavasti olleet ihastuneita edes yhteydenotosta. Siinä vaiheessa minulta kylläkin into jatkaa laimeni kovasti. Se on selvää, että kaikki eivät ole naamakirjan käyttäjiä, mutta voisi silti nätisti tai edes kohteliaasti ilmoittaa, jos ei enää halua kuullakaan vanhoista luokkakavereista. No, se siitä, mutta sanonpa vain, että mukava on jakaa kuulumisia niiden kanssa, joita se kiinnostaa.

Tällä alkavalla viikolla minulla on jännät hetket, kun odotan perjantaita ja syöpälääkärin vastaanottoa. Sitä ennen on tietysti labra ja maanantaina kampaaja. Viime mainittu ei tietysti liity lääkärireissuun, mutta hyvähän on olla siistin näköinen... Hiukset ovatkin päässeet kasvamaan, sillä viimeksi niitä on leikattu joulukuun alussa, kuten kalenteri kertoi. Joka päivälle on jommalla kummalla jotain ohjelmaa eli kiirusta pitää, kuten eläkeläisillä tuppaa olemaan.

Minulta pyydettiin käsikirjoitusta yhteen vähän isompaan juttuun, jota takaraivossa jo vähitellen rupean miettimään ja faktojakin keräämään. Ensin tosin pitäisi saada rahoitusta hankkeeseen. Ja toivoa olevansa terve!

 - Hyvää viikkoa!

Ystävyys on kuin pikkuinen ukko

... jolla on taskussa avain ja lukko. Niillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen.

Tämä on sellainen viikko: ensin ystävä Hollannista soitti ihan yllättäen. Viimeksi olemme puhuneet ehkä vuosi sitten, tavanneet monta vuotta sitten. Tänään soitti toinen ystävä, kollega, jonka kanssa olemme tavannet ties miten monta vuotta sitten, viime vuosikymmenellä joskus. Hän piipahtaa loppuviikolla, kun on Helsingistä matkalla kotiin Itä-Suomeen ja minä osun matkan varrelle. Nämä puhelut ovat ilahduttaneet valtavasti. Samoin ne hyvät yhteydet vanhoihin luokkakavereihin, joiden kanssa on saatu viritettyä yhteyksiä ja vaihdettu kuulumisia naamakirjassa. Pinestä sitä ihminen ilahtuu, vaikka ystävyys ei todellakaan ole mikään pikkujuttu.

Vuosi onkin jo hyvässä vauhdissa

Tässä on taas niin monenlaisia asioita mielessä, etten oikein tiedä, mistä aloittaisin. Hyvistä kuulumisista olenkin jo kirjoittanut facebookiin, kun se jotenkin on ketterämpi. Kaikista suunnitelmista en tohdi vielä edes kirjoittaan, kun mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Eilen kuitenkin oli aika mukava päivä. Pidin meillä kotona tunnin esityksen Anna Olsoni -kirjastani hyvin otolliselle kuulijakunnalle. Kuuntelijoita oli peräti viisi henkeä, mutta tunnelma taisi olla aika mukava. Ainakin itselleni jäi tosi hyvä maku illasta. Voi olla, että yhtä intiimiä tunnelmaa ei olisi isommalla joukolla syntynytkään.

Tilaisuus oli tarkoitettu paikallisille martoille, mutta sunnuntai-ilta ei houkutellut. Tai oli muuta ohjelmaa taikka sitten porukat eivät olleet kiinnostuneet kuuntelemaan historian siipien havinaa... Kahvin kanssa oli kinkkupiirakkaa, maustekakkua, lusikkaleipiä ja luumukräämiä. Kaikki onnistui melkein yli odotusten, leipomukset myös.

Tammikuun lopulla isä täytti 95 vuotta. Nyt hän on taas Kaunialassa ja kotiutuu viikon päästä. Kestit oli kotona ja ihan perhepiirissä. Yksi serkku vaimoineen tuli onnisttelemaan suvun vanhinta ja minusta ainakin se oli kovin hienosti tehty. Tarjottavat oli tilattu paikalliselta uudelta kahvilanpitäjältä ja hyviä olivat! Saman tien tilasin meille lusikkaleivät, muut eiliset tarjottavat olivat kotitekoisia. Ja lusikkaleivätkin maistuivat ihan kotona tehdyiltä. Isän lempikakku on kinuskikakku ja sitä tietysti tarjottiin synttärisankarille. kuten mehevää voileipäkakkuakin.

Ne olivat ne iloiset asiat. Iloisen luulin olevan senkin, kun rupesin keräämään tietoja meistä riemuylioppilaista, jotka kirjoitimme tasan 50 vuotta sitten. Perustin oman ryhmän facebookiin ja löysin siihen muutaman jäsenenkin ihan vaan kuulumisten vaihtamista varteen. Sitten tuli lunta tupaan, mitä suuresti ihmettelen. Kaikkihan eivät halua olla naamakirjassa ja siihen jokaisella on oikeutensa, mutta jotkut kommentit - suoraan ja mutkan kautta - olivat sitä luokkaa, että on parasta, että jäävät vallan omaan arvoonsa. Ryhmän jäsenistä ei tietenkään ole kysymys.

Kaukainen sukulainen viettää ilmeisesti viimeisiä elonpäiviään ja vaimonsa pyysi meitä ystäviä ja tuttuja pistämään kädet ristiin. Sama tilanne voi meilläkin olla isän suhteen milloin tahansa, sillä hän on jo tosi vanha, vaikka suht. skarppi edelleen. Kuulo on heikentynyt talven aikana ja sanojen hakeminen on joskus aika vaikeaa. Mutta onhan ikäkin jo korkea.

Hyvää vuotta 2017!

Miten tämä aika kuluu näin nopeasti? Nyt jo pitäisi suunnitella joulukoristeiden siirtämistä talviteloille. Kävin päivällä hammaslääkärissä ja siellä oli komeita, yli puolimetrisiä tonttuja. Hammastohtorini tosin huomautti, että olisi jo aika korjata ne pois. Hän oli aamulla melkein kompastunut yhteen veijariin.

Toivottavasti tästä tulee hyvä vuosi. Viime vuosi oli sikäli hyvä, että minulla se oli syövätön vuosi. Mitä uusi tuokaan tullessaan, sen aika näyttää. Toisaalta viime vuonna oli paljon surua, ei ihan lähipiirissä, mutta tuttuja ja ystäviä meni enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sairauttakin ilmeni enemmän kuin tarpeeksi, vaikkei kylläkään meillä. kuten lääkäri tokaisi: "Sä olet vanha", kun valitin jotain nivelkipuja tai muuta vastaavaa. Näin kai se on, mutta päivä kerrallaan mennään. Eilistä ei kannata murehtia eikä huomisesta tiedä.

Pysytään kuulolla.

Hyvää joulua!

Ihanaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta!

Käsitöissä aika kuluu

Aika tosiaan on kulunut niin vilkkaasti, etten edes kässätuotoksiani ole ehtinyt kuvaamaan. Liityin facebookissa yhteen hyväntekeväisyysryhmään ja sen merkeissä olen kutonut sukkaparin toisensa perään. Se tukee hyvää mielelle ja hyvää sormille, vaikka aina välillä lisäapua käsillekin saan Voltarenilla voitelulla ja lämoimillä rannekkeilla. Viime mainittuja on käytössä kolmet: yökintaat, joissa on renksu niskan taitse, päivänokosille toiset ja sitten kolmannet, joita tarvittaessa voi käyttää "edustusasuna".

Tämän hyväntekeväisyysryhmän jäseniä ovat apua tarvitsevat vähävaraiset perheet ja toisaalta me, jotka eri tavoin voimme auttaa. Osa vie ruoka- tai vaatekassin perille asti, osa, kuten minä, pistämme paketin postiin. Osa maksaa sähkö- tai kännykkälaskua ja hankkii lahjakortin ruokakauppaan. Huomenna esimerkiksi meiltä lähtee yhdelle yksinhuoltajaisälle käytettyjä, mutta siistejä ja pestyjä puseroita, sukat isälle ja lapselle ja kahvipaketti ynnä suklaarasia jouluiloksi. Tämä ihan esimerkikkinä, millaista apu voi olla. Kaikki siis on avunsaajille ilmaista eikä rahastus ole sallittua.

Avuntarve on valtava: ruokaa, lastenvaatteita, jalkineita, ulkovaatteita, kaikkea tarvitaan. Jollain perheellä ei ole edes sänkyjä tai lastenrattaat on varastettu. Tosin sellaistakin tapahtuu, että lahjoitetaan kirkkain silmin rojua. Esimerkiksi yksi äiti sai risan tiskikoneen ja sitten hänellä oli vaivoinaan kaksi romua eli oma vanha ja tämä uusi rikkinäinen. Onneksi siihenkin löytyi ystävällinen sielu, joka tietääkseni roudasi molemmat kaatopaikalle.

Minulle on nyt tämän syksyn aikana hyvin konkreettisesti selvinnyt, että on ihan turha luulo, että yhteiskunta pitäisi huolta köyhistään tai edes sairaistaan. Tai ehkä pitää, mutta laskuttaa. Jos joku erehtyy saamaan muutaman kympin avustuksen pankkitililleen vaikka kännykkälaskun maksuun, on sossu tai kela heti kynsineen sen kimpussa ja vähentää seuraavan kuun tuesta. Se, mitä olen facebookin perusteella tulkinnut, eivät nämä usein pahasti velkaantuneet ole suinkaan eläneet hurvitonta elämää (kuin ehkä huolettomassa nuoruudessaan), mutta yrittävät nyt pienin askelin saada asioitaan kuntoon. Mutta mitä teet, kun ei ole työtä eikä yhteiskunnat tuet riitä edes saman kuun menoihin, saati jos rästissä on sairaala- ja terveyskeskuslaskuja, apteekkilaskuja ja ehkä vouti nyppäisee vielä oman osansa päältä.

Tätä toimintaa pyörittää neljä yksityishenkilöä pääkaupunkiseudulla ilman mitään korvausta ja oman työnsä ja perheensä ohessa. He myös jututtavat apua pyytäviä perheitä, jotta aina mukaan tietysti yrittävät huijarit ja muut luikurit karsiintuisivat.

Jos tunnet olevasi yksi joka voisi edes vähän auttaa, lähetä minulle sähköpostia mieluiten etunimi.sukunimi@gmail.com niin annan yhteystiedot. Selvyyden vuoksi: itse en ole näitä upeita toimintaa pyörittäviä naisia. Facebook-ryhmä on suljettu. Avunsaajat toimivat perhenumeroilla. Me auttajat voimme tehdä sen avoimesti omalla nimellä tai sitten sähköpostitse niin että nimi ei tule ryhmän tietoon. Ryhmässä myös ilmoitetaan, mitä aikoo valitsemalleen perheelle lahjoittaa.

Hyvää adventin aikaa, itsenäisyyspäivää ja joulun odottelua!