keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Nyt ei valiteta


Noh, yksi päivä marinaa jäi väliin, kun en Mantan päivänä ehtinyt kirjoittamaan. Päivä olikin sinänsä sellainen, ettei mitään isompaa valittamista. Isä soitti ja kertoi pääsevänsä keskiviikkona kotiin, siis TÄNÄÄN. Se oli hyvä uutinen, vaikka aina sopii toivoa, että nyt hänen ei tarvitsisi lähteä paluukuormassa takaisin terveyskeskukseen, kuten edellisellä kerralla kävi.- Ei kuitenkaan tuolla hoppafoortilla, jonka edessä faija poseerasi kana kainalossa joskus 30-luvun alussa. Auto oli setänsä ylpeys.

Jospa äiti taas virkistyisi, kun vakaat kotiolot asettuvat turvallisesti hänen pienen maailmansa raameiksi. Vaikka hän jäikin käyntimme jälkeen kohtalaisen tyynenä ja jo kyynelet kuivattuna kiikkustuoliin, niin jo parin tunnin päästä oli kuulemma istunut eteisen tuolissa takki päällä ja pakattu matkalaukku vieressä taksia odottamassa, kun veli piipahti paikalle. Veljeni sai hänet tyynnyteltyä ja muuttamaan mielensä; eihän sitä nyt yön selkään kannata lähteä, eikä varmaan juniakaan enää lähtisi. Kotiin oli suunta, sinne oikeaan kotiin. Voi voi.

Eilen äiti oli odotellut taksia, joka veisi Tuusulan kirkolle, tiesi isä kertoa. Luojalle kiitos, hän ei todennäköisesti osaa enää tilata taksia eikä ole vielä varsinaisesti lähtenyt pihallekaan hortoilemaan. Siitä ei isä maininnut, miksi juuri kirkolle piti mennä. Olisikohan ollut menossa kirkonmenoihin? Vai lapsenlapsen konfirmaatioon? Isä lupasi valistaa heidän vaki-taksikuskiaan. Nyt oli tällaista, mutta kuten isä sanoo, aina välillä on hyviä hetkiä.

Vaiva-ala oli muutenkin eilen monipuolisesti päivän teemana. Mies sai vihdoinkin kutsun aluesairaalan kardiologin juttusille kontrollitarkastukseen. Aika on vajaan kolmen viikon päästä. Vastahan sen kutsun piti tullakin huhti-toukokuussa... Tänään hän kävi ultrauttamassa kipeää oikeaa lapa-olka-rintalihastaan, mutta se on yksityispuolella ja hinta siis tähtitieteellinen eli noin kaksi isoa rahaa. Mitään outoa ei onneksi näkynyt. Kai minunkin pitäisi lähteä näyttämään tätä kipeää polveani, kun se ilmeisesti ei parane itsekseen. Sikäli kuun vaihde on hyvässä saumassa, ettei kahta satasien hintaista tutkimusta tule saman kuukauden päälle.

Ei silti, marraskuussa maksetaan vielä kiinteistöveron toista puolikasta, melkein 900 euroa, joten ei tässä rahassa kylvetä. "Keisarille se, mikä keisarille kuuluu", mutta nyt se on pakko sanoa vähän irvistäen, varsinkin kun meidän kylän keisarit ja keisarinnat jättävät mummot ja muut vaivaiset heitteille, uhkaavat lasten kotihoidontuen lopettamisella ja muuta sellaista, mutta toista jäähallia kyllä tohotetaan kaupunkiin. Ai niin, tämä ei ollut valittamista, vaan julkisuuteen nousseiden suunnitelmien kirjaamista.

Kun Sukkasato pian päättyy, opettelen uudestaan kintaan kutomisen. Minä en neulo lapasia, vaan kudon kintaita. Lankoja on varastossa vielä muutamaan (= olisiko 50)  sukkapariin ja en minä ole kutomiseenkaan niin kyllästynyt, etten vielä muutamaa paria tekaisisi. Kuviosukat jäivät opettelematta, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Tai ehkä teenkin kuviovillasukat Naistenpankin villasukkatalkoisiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!