perjantai 23. marraskuuta 2012

Ja niin viikko vierähti...

Miten tämä aika kuluukin näin nopeasti? En käsitä, miten kokonainen viikko voi vilahtaa lennossa ohi. Mutta katsokaapa, millaisia jouluvaloja meidän kaupungissamme on! Kukaan ei näitä ole paheksunut, paitsi yksi ihminen, vaan nautimme ihanista joulupuistamme, joita kaupunki on laitattanut useisiin paikkoihin. Tämä lienee kaunein.


Ohjelmaa on kylläkin ollut. Maanantaina meillä kokoontui "erään yhdistyksen" väkeä ja tiistaina join rääppiäiskahvit ystäväni kanssa. Edellä mainitut naiset toivat tuliaisina herkullisia leivonnaisia ja nehän piti syödä tuoreeltaan.

Kun vielä joku aika sitten pelkäsin, että saanko lisää verhokangasta. Kangaskaupan rouva soitti ja sain kuin sainkin puuttuvat kolmen verhon mitan kangasta. Se on vielä kassissa ja jännityksellä odotan, minkä mittaiset verhot tällä kertaa onnistun ompelemaan. Tuskin kuitenkaan samaa kokoa edellisten kanssa...

Tietokoneihmiset, nyt tarvitsen apua. Miksi tämä blogi kapeni ja pieneni ja miten saan sen oikean kokoiseksi? En millään keksi sellaista nappia, joka tätä suurentaisi. Eilen sattui toinen haaveri tekstinkäsittelyssä. ääkköset katosivat, mutta ne sentään palasivat. Meinaakohan tämän veisata viimeistä virttään? Ei pitäisi vielä.

Mutta kiitän asiantuntevista neuvoista jo etukäteen ja toivotan mukavaa viikonloppua.

3 kommenttia:

  1. Minun näytölläni tämä näyttää ihan normaalilta. Perjantaiterveisin

    VastaaPoista
  2. Normilta näyttää...Sieltä ulkoasulta ja mallin hallintapanneelistahan voi säätää noita levveyksiä :)

    VastaaPoista
  3. Minulla blogisi tekstit leviävät sivun yli.
    Olisiko joku kuva ylileveä. Ainakin jollakin on liian iso kuva levittänyt tekstiä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!