maanantai 9. syyskuuta 2013

Ekat väliraportit

En aio tehdä tästä paastoblogia. mutta mainitsenpa vain, että ensimmäinen paastopäivä on sujunut hyvin. Tähän mennessä olen juonut litran rooibus- ja vihreän teen yhdeistelmää. Nyt kun kello on puoli viisi, ajattelin keittää lautasellisen kaurapuuroa. Iltaruuaksi on eilistä kananrintaa. Olo on hyvä, vaikka vähän viluinen.

Se toinen väliraportti, sekin on aika muikea. Aamulla hyvä ystäväni Toimittaja soitti ja kertoi ehtineensä lukea vasta nyt kirjani ja kehui sitä vuolaasti. Tilasipa vielä toisenkin kappaleen lahjaksi sukulaiselleen! Ainahan kehut lämmittävät.

Tämä oli makea pala sen päälle, että ensimmäinen tekijänkorvaustilitys on tulossa tuota pikaa tililleni. Ei puhuta kovin monista sadoista euroista, mutta kuitenkin paljon enemmästä kuin mitä itse ennakoin. Jos keskimääräinen tekijänpalkkio on luokkaa kaksi tonnia vuodessa, kuten jostain luin, niin ei paha, ei paha tämäkään alku. Varsinkin kun kirja ilmestyi vasta muutama kuukausi sitten. Rehellisyyden nimessä se melkein voi tähän jäädkin, mutta mieli ainakin on hyvä. Lähettämö toimii edelleen eli kirjaa saapi tilata.


Myyntiluvutkin sain tietooni, mutta en sentään niitä aio julkaista. Leppoisaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!