perjantai 6. syyskuuta 2013

Huoh!

Tänään vietettiin iltapäivällä kaksi tuntia asiointi- et lääkärireissulla. Mies pääsi ostamaan herkkujaan maksaa ja munuaista sekä possunkielen sillä aikaa kun tämä täti istui silmälääkärissä. Tiputus jatkuu eli kolmas kuukausi ystäväni iriitin kanssa alkaa. Onneksi viallisia soluja on kuulemma enää muutama kappale ja lääkitystkin on kevennetty versio kahden aikaisemman kuukauden ohjelmasta. Lääkäri oli optimisti toivottaessaan kahden vuoden päästä tervetulleeksi uudestaan. Niin että aurinko paistaa yhtä iloisesti kun oravan istuttama auringonkukka meidän pihassa.


Lääkäri tosin arveli, että ehkä olisi aihetta teettää reumakoe.  Jotain sellaista olen itsekin kaavaillut, kun netti ainakin yhdistää tämän värikalvon tulehduksen aika hanakasti selkärankareumaan. Se tauti minulta vielä puuttuikin, jee! Ja sataset vilistivät vain silmissä, kun lääkärin jälkeen tietysti hoidettiin molempien apteekkiasiat.

Itseäni piristääkseni kävin kuitenkin kirjakaupassa hakemassa Kjell Westön uusimman, joka oli kirjakerhonkirjana muutenkin tulossa. Näin säästyi postikulu. Samalla ostin 5:2 -dieettikirjan. Mies rupesi eilen puhumaan siitä ja arveli aloittavansa dieetin. Minä tietysti sitten myös. Jostain luin, että dieettiä voisi noudattaa esimerkiksi kello kahdesta seuraan päivän kello kahteen eikä välttämättä tasavuorokausina. Asiaan täytyy ruveta perehtymään. Ehkä lykkään labra- ja lääkärikäyntejä siksi, että olen ensin aloittanut tämän kuurin.

Aurinkoista viikonloppua on luvassa. Nautitaan!

2 kommenttia:

  1. Teillä auringonkukka päässyt ihan kukkimaan, meillä paljon alkuja pitkin pihaa kun on niitä multakasoja rempan aikana tullut joihin on hyvä piilotella ;-) Sinulla mielenkiintoista luettavaa. Nautitaan näistä ihanista syyspäivistä.

    VastaaPoista
  2. Tia, tämä onkin ainoa, joka kukkii. Taimia on meilläkin ja huomasimme, että orvaille kelpaavat pienet versotkin syötäväksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!