maanantai 14. lokakuuta 2013

Taitaa kylmetä?

Talven alkua on jo kovasti povattu ja siltähän tuo tuntuu. Iltaruskokin oli sitä enteilevä:


Kaikkein voimakkainta punaa en saanut kuvattua, kun kuvaan olisi tullut pääasiassa puiden runkoja. Tämänkin otin eilen tai toissapäivänä, muta tämän illan kuva oli lähes samanlainen. Illan rusko, aamun pasko, sanoi anoppivainaa.

Viileys tuntuu varpaissakin, mutta onneksi villasukat lämmittävät. Tähän asti olen pärjännyt paljain varpain, mutta kai se on uskottava että talvella pitää olla sukat jalassa. Yösukatkin on jo katsottu varalle valmiiksi.

Kehuin lauantaina jo ennakkoon miehen kauppaostoksia. Punaviinissä marinoitu ja kypsäksi haudutettu karitsanpotka se vasta olikin hyvää. Samoin valkosipulilla ja chilillä maustetut ja marinoidut silakat! Nyt tosin on paastopäivä (5:2) eikä passaa liikaa kirjoittaa ruoasta. Annos kaurapuuroa oli lounaaksi ja ehkä illalliseksi voisin syödä muutaman silakkafileen. Mies toi pari päivää sitten lehtikaalia ja siitä ehkä voisi tehdä jonkun paastopäivään sopivan kevyen jutun?

Päivä on melkein mennyt harakoille, sillä valvoin jostain syystä melkein aamuun asti ja niinpä sitten nukuin oikein hirveän pitkään ja herättyäni olin pitkään aika tokkurainen. Litra paastopäivän lämmintä teetä sitten kyllä virkisti, mutta päivälle suunnitellut tekemiset jäivät tekemättä. Vaan eipä siitä suurta haittaa tainnut olla. Nipun laskuja aion maksaa vielä tänään ja ehkä illalla värkätä jotain kirjoitushommaa. - Tervetuloa muuten kaikki uudet lukijat, joita on mukavasti "tipahdellut" blogiini.
Hyvää viikkoa teille ja kaikille muillekin!

3 kommenttia:

  1. Upea kuva. Minulla onkin jo talvirenkaat. Odotan lunta, koska pimeys ja loska ovat tosi ikäviä.

    VastaaPoista
  2. Hei! Tänän tulleessa Kotiliedessä luin sinusta! Ja tsemppiä 5:2:eesi, mulla ei ole vielä muuta kuin ajatuksen asteella. Mukavaa lumen odottelua...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!