sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Heleää helluntaita

Aurinko paistaa ihanasti. Kesä on kauneimmillaan. Jopa meidän pikkuinen omenapuu on täydessä kukassa. Pelkäsin jänisten tai myyrien tuhoa, mutta ilmeisesti alufoliosta kiertämäni jänissuoja toimi. Alkuun näitä oli kaksi puuta, mutta ensimmäisen talven jälkeen toisen juuret oli jyrsitty niin tehokkaasti poikki, että jäi pelkkä runko käteen.

Kukat kuitenkin näyttävät lupaavilta...


Tämähän ei vielä tarkoita sitä, että puu alkaisi kantaa satoa. Harmi kun ei ollut kameraa mukana, kun käväisimme tyttären ovipielessä. Hänen puunsa on vähän suurempi ja täynnä kukkia sekin. Tosin niin oli viime keväänäkin ja olisikohan yksi omena tullut? - Tässä vielä lähikuva:


Yritin eilen tehdä vähän pihatöitä. Mies toi onneksi pari säkkiä multaa, joten periaatteessa saan jatkettua tänään ja muutamat istutettavat taimet multaan. Selkä ei tykkää työnteosta sitten yhtään ja rupeaa niin hengästyttämäänkin. Onneksi työt oli pakko keskeyttää, kun saimme kahvivieraita.

Mies aloitti vihdoin ja viimein nurmikon leikkaamisen ja mitä teki kone? Hajosi tietenkin kesken kaiken. Sen verran hän kuitenkin sai kasattua lehti- ja ruohosilppua, että sain tehtyä kateviljeltäville perunoille kasvualustan. Siitä on myyrien ynnä muitten kiva hakea evästä... Mutta jos potut rupeavat lehtikasassa kasvamaan, niin saamme puhtaita perunoita.

Kirjoitin Hyvinkään murheellisista tapahtumistakin, mutta pyyhin pois. Kaikilla ei ole heleä helluntai.


7 kommenttia:

  1. Heleä on helluntai ollut Pohjois-Savossakin.
    Silmät ovat saaneet nauttia niin paljon luonnon hyvää kuin vain on jaksanut katsella!

    VastaaPoista
  2. Ihana Helluntai myös Pohjois-Karjalassa. Minun omenapuut eivät vielä kuki. Jännityksellä odottelen. Istutin puuni viimekeväänä.

    VastaaPoista
  3. Minäkin istutin viikolla perunat suoraan nurmikon päälle. Laajennan näin (mieheni vastustuksesta huolimatta) pikkuhiljaa "kasvimaata". Ensi kesäksi saankin kylvää sille paikalle jotain muuta hyötykasvia.

    Olen nauttinut suunnattomasti tästä ihanaisen aurinkoisesta ja lämpimästä viikonlopusta, ja heleästä helluntaista. Tänään oli "pakko" kuvata ihania valkoisia kukkasia, ja tallettaa ne kuvamuistoina pimeän talven aikana katsottavaksi. - Iltalenkillä en olisi halunnut tulla pois metsästäkään, sillä kaikki tuoksut, lintujen konsertti ja ihana alkukesän vehreys saa minut aina suorastaan hurmioon. :)

    VastaaPoista
  4. Ikävää, että selkä rajoittaa touhuiluja. Mutta onneksi saitte mukavaa kahviseuraa :) Vastaleikatun ruohon tuoksu on muuten eräs lempparituoksuni!

    Olen seurannut Hyvnikään tapahtumia nettilehtien sivuilta. Surullista, ei siihen ole sanoja ainakaan minulla.

    VastaaPoista
  5. Onko omenapuusi yksinäinen vai onko lähistöllä toista pölytyskaverina.
    Minulla oli aikaisemmin miniomenapuu parvekkeella ja sille hain metsästä omenapuun kukkia, joilla pölytin oman omenapuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni naapurustossa on sen verran omenapuita, että pölytyksen pitäisi onnistua. Tai luulen ainakin.

      Poista
  6. Ihanan hellekauden jälkeen ilma viileni, voi kurjuus.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!