Tänään, ei kun eilen, piti ja piti...

Olin suunnitellut kaikenlaista tekemistä tälle päivälle. Siis eiliselle lauantaille. Aikeiksi jäivät melkein kaikki, sillä tein jotain aivan muuta. Niinhän se usein menee. Miehellä oli aamulla harjoitukset ja sinä aikana ajattelin tehdä vähän nukkisjuttuja,. Uni maittoi paremmalta. Sitten kävimme vaaria katsomassa ja hän olikin aika pirteä. Sain mukaani Kelan kirjeet, joista emme kumpikaan ymmärtäneet mitään. Eläke-etuuksia oli jostain käsittämättömästi syystä leikattu ja perivät vielä liikaa maksetut rahat takaisin. En keksi muuta syytä, kuin muutaman kuukauden ajan maksetun leskeneläkkeen, joka tilapäisesti nosti faijan pieniä tuloja. Huomenna pitää keskustella alalla toimivan tyttären kanssa.

Kotiin ajellessamme saatoin ihailla komeaa täysikuuta. Kotona yritin kuvata sen, mutta mokoma asettui tarkalleen tammen oksien taakse.

Ei päivä tosiaankaan ollut huono, sillä neuloin pitsihuiviani varmaan ainakin 15 senttiä, skannasin muutaman kuvan tulevaan "tietokirjaani",  jonka kanssa olisi jo kamala kiire, ellei se olisi jo aika hyvässä vaiheessa tekstin puolesta. Muutama luku vielä olisi kiva kirjoitttaa.  Yhden teeman ehdin tänään hylätäkin, mutta pari kiveä on vielä käännettävä eli katsottava, löydänkö tarpeeksi materiaalia.

Vähän murhettakin riitti muuten mukavaan päivään: ex-työkaverin kuolinilmoitus pysäytti. Lepää rauhassa, Tapsa.

Yllätyskukka

Ällistykseni oli suuri, kun aamulla huomasin, että meidän joulukaktus on innostunut kukkimaan. Tämä tosin on sen parempi puoli. Etupuolella on kai sen verran hämärät valaistusolosuhteet, että nuput ovat kehittyneet vain ikkunan puolelle.

Tämä se kukkii milloin mihinkin vuodenaikaan. Samanvärinen kaverinsa taitaa tehdä kuolemaa, mutta se on ollut melko kitukasvuinen jo monta vuotta.

Isä tosiaan pääsi eilen sairaalasta. Kun tänään yritin soittaa, ei  kukaan vastannut. Minä teitysti säikähdin, sillä annoin puhelimen soida vaikka miten pitkään. Veljeni piipahti sitten tarkistamassa tilannetta. Onneksi kaikki oli hyvin. Vaari oli katsonut telkkaria eikä heti kuullut puhelinta. Sen takia en yleensä hänelle soittelekaan, vaan mieluummin käymme paikalla. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Se on isänpäivä

Olin vielä yöpaidassa, kun Nuorempi poika tuli isäänsä onnittelemaan. Olin ollut kaukaa viisas ja tilannut kaksi kinuskikakkua. Toinen vietiin minun isälleni sairaalaan, jossa olikin aika trafiikki. Toinen systeri miehensä kanssa käveli käytävällä vastaan, toinen istui faijan sängynlaidalla. Luultavasti kaksi seuruetta oli vasta matkalla. -  Isä pääsee mahdollisesti huomenna kotiin.

Sairaalan kanssa samalla ilmansuunnalla oli lounaspaikkamme, strutsitila, jonne riensimme seuraavaksi.

Vettä satoi lähes kaatamalla, mutta nuo uljaat eläimet viihtyivät ulkotarhassaan. - Ruoka oli maukasta, ei gurmeeta, mutta sitä emme odottaneetkaan. Strutsinlihaakin oli mukana leikkeleenä ja keitossa. Hyviä salaatteja ja ihanaa kotitekoista hapanleipää, jota olisi pitänyt kysyä kotiinkin. Lämpimänä ruokana keiton lisäksi oli linnanpaistia ja  vihannesvuokaa sekä pottuja. Täytekakkua en enää jaksanut maistaa palaakaan, mutta mukava emäntä pakkasi sitä mukaamme rasiallisen iltaherkuksi. Hyvää, mehevää, ei liian makeaa! On tässä nyt herkuteltu ja sitä isänpäiväkakkua, kinuskikakkuakin on vielä monta annosta jäljellä! Paha, että huomenna on paastopäivä. Mutta onhan tässä iltaa vielä jäljellä.

Hyvää isänpäivän jatkoa!

Kässäpäivää!

Aloitin vanhan, kunnon Fifi-huivin neulomisen, tarkemmin sanottuna Fifi2 - eli suorakaiteen muotoisenperuspitsikuvion, joka sopii minun taidoilleni ja tavoilleni oikein hyvin. Lanka on upeaa turkoosinkirjavaa, jota en valitettavasti saanut kuin yhden vyyhdin. Vielä ei ole tietoa, miten lyhyt nysä siitä tulee, mutta onneksi löysin kätköistäni kerän saman tapaista ja väriltäänkin yhteensopivaa lankaa. - Valitan, kuvia ei ole tarjolla. Kuvassa oleva kuva ei liity tekstiin, mutta onpahan muutaman viikon takainen, kun suunnilleen edellisen kerran aurinko paistoi eikä satanaut.

Aamulla lankomies melkein herätti minut. Hänen asiansa oli kysellä sukujuttuja, kun oli tullut kinaa jonkun kaverinsa kanssa meidän suvustamme. Uskalsin väittää suoralta kädeltä, että kaveri oli puhunut palturia ja äsken muistin tarkistaakin asian.

Tässähän tämä päivä on melkein mennytkin. Isä tietysti on kaiken aikaa mielessä. Sanoin miehelle, etten taida tohtia edes toivottaa hänelle sisuvoimaa toipumiseen, kun en tiedä, haluaako hän toipua. Sen tiedän miten ikävä hänellä on äitiä 65 aviovuoden jälkeen ja miten kurjaa on elää yksin. Hän oli eilen todella uupunut. Niin väsyneenä emme ole kai häntä nähneet aikaisemmin, ellei nyt jotain hautajaispäivää ja sen sellaista lasketa mukaan.

Aurinko kuitenkin paistoi ja niinpä haravoin äkkiä pahimmat tammenlehtikasat vähän syrjemmäksi. Keskiviikko, paastopäivä ja olen nauttinut vain litran teetä ja iltapäivällä kipollisen kaurapuuroa marjojen ja maidon kanssa. Huomisen ohjelmaksi on ajateltu sairaalareissua.

Tänään rampattiin

Tai oikeastaan rampattiin ja seistiin ja istuttiin autossa. Ensin seistiin ja jonotettiin influenssa-piikille. Ennen meitä jonossa oli noin 70 mummua ja faaria. Yllättävän nopeasti jono kuitenkin eteni. Ei tarvinnut odottaa kuin puolisen tuntia.

Sitten ajettiin sairaalaan isää katsomaan. Alkoi ramppaamisosio. Ensin mentiin huoneeseen numero 22, mutta sepä olikin tyhjä. Ei muuta kuin kysymään uutta osoitetta. Juu, se oli toisen käytävän toisessa päässä, numero 38. Edellinen kämpää oli joutunut remonttiin.

Isä oli kovin väsynyt, melkein nukahtelikin välillä, eikä osannut sanoa mitään kotiutuksesta. Ruoan hän kuitenkin sai menemään alas. Ei muuten ollut kovin herkullisen näköinen tarjotin: kulhollinen ilmeisesti ohrapuuroa, kipollinen viinimarjakiisseliä, pinaattitäytteinen pasteija ja paahtamaton paahtoleivän pala, voinappi ja lasi vettä. Tuoretta ei mitään, ellei nyt sitten se viinimarjakiisseli esittänyt sitä. Samoin proteiinien osuus taisi jäädä aika niukaksi. Faija ei tosin taidan juuri maitoa juoda ja siksi ehkä se vesilasillinen. Lounaaksi oli ollut silakkapihvejä, joita isä ei kihtinsä takia saanut syödä.

Kyllä on nyt jo aikaisin pimeää. Onneksi sain torkkua kuskin vierssä ja melkein pääsinkin täyteen uneen. Kenties se piikityskin väsytti.

Vielä yöllä

Päivä ei ole ollut oikein hyvä. Ensin tuli viestiä hyvältä, rakkaalta ystävältä, joka oli ollut sairaalassa tutkimuksissa. Tutkimukset jatkuvat siihen tahtiin, että yksinkertaisempikin ystävä ymmärtää totisesta paikasta olevan kyse. Vaihtoehtojakin oli lueteltu, ikäviä kaikki, mutta varmuutta siis ei vielä ole mistään.

Vähän tämän viestin jälkeen isä soitti sairaalasta. Kun ystävällä tutkitaan keuhkoja, on isällä maksa syynissä. Ikänsä lähes raitis mies on pistellyt ehkä lääkkeitä siihen tahtiin, varsinkin viime vuosina, että maksa varmaan onkin joutunut lujille. En tiedä, onko kummallakaan edes hyviä vaihtoehtoja olemassa, kun molemmille on jo sanottu, että "jotain siellä on". Vielä ei karhua ole kaadettu, eikä lääkäriäkään tavattu, mutta silti. Hyvä kuitenkin, kun tutkitaan.

Isää kävimme kotona tervehtimässä torstaina ja perjantaina häntä oli viety pillit vinkuen aluesairaalaan. Onneksi sinne suoraan. Kun mittarissa on 91 v. 9 kk, on aina, oli vaiva mikä hyvänsä, vakava paikka. Aamulla oli tarvittu monta nitroa ja silmissä oli hämärtynyt, siis sen maksan lisäksi, josta onneksi oli jo olemassa lääkärin lähtete. Kivulias kihtikin vaivaa.

Ei voi muuta kuin odottaa ja toivoa ja anoa enkeleitä olkapäälle, eteen, taakse ja sivuille runsain määrin. Molemmille.

Käymme katsomassa isää, kunhan tiedämme, siirretäänkö hänen johonkin toiseen paikkaan, terveyskeskusteen tai kukaties kotiin.

Väärinkäsitys!

Istuimme aamulla, vai olisiko oikeammin sanoa puolenpäivän jälkeen kaikessa rauhassa tuoleissamme. Luimme lehtiä. Miehellä oli sentään vaatteet päällä, minä hörpin teetä yöpaidassa, kun ovi kävi. Siellähän se kaivattu ystävä oli ovipielessä! Joku väärinymmärrys oli käynyt, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt minullakin on hänen puhelinnumeronsa. Ja oli tosi kiva tavata!

Ehdimme paljon muutakin päivän mittaan. Kävimme isäpappaa tervehtimässä. Hän oli aika väsyneen näköinen, mutten ihmettele. Systeri oli ehtinyt käydä aikaisemmin päivällä ja sitten terveyskeskuksesta oli tullut tieto, että hänen kutsutaan tuntemattomasta syystä aluesairaalan tutkimuksiin. Verikokeissa oli ollut "jotain". En oikein ymmärrä, mitä kaikkea verikoe näyttää ja miksi olisi tehty muuta kuin rutiinikokeet, mutta ei kuulosta ihan lupaavalta.

Sitten hain uudet silmälasini. Yllätys, yllätys! Meidän lukuvalot eivät olekaan himmentyneet, vaan sitä olivat minun silmäni. Olipa ihana lukea "hyvässä valossa". Mies selvästikään tykkää näistä, mutta itse olen tyytyväinen.

Vielä kolmaskin toimi ehdittiin suorittaa. Ostin kolme kassillista tavaraa Joulun lapsille. Tai no, oli siinä yhdet toppasaappaat itsellenikin ja hunajakeksejä myös. Sitten pakkasin tavarat kolmelle lapselle. Hanskoja en löytänyt eivätkä ne olisi enää laatikoihin mahtuneetkaan. En käsitä, miten muut ihmiset saavat pakattua tavarat niihin naruilla kiinnitettäviin laatikoihin. Olisi selvästikin pitänyt olla vähintään kolmas käsi. En tohtinut pyytää miestä avuksi, sillä vaikka hän on asiassa ihan ns. hengessä mukana, niin kärsä on pitkällä jos joutuu jossain eukkoa auttamaan.

Jaaha, hiiri kuuluu olevan jossain selkäni takana. Ei muuta kuin äkkiä pois tästä huoneesta ja onhan se nyt jo nukkuma-aikakin.