Olin menossa jo nukkumaan - kun olisi se aika viimeistään nyt - mutta hoksasin, että olen tehnyt 1111 postausta tähän blogiin. En nyt äkkiseltään keksi mitään kivaa arvottavaa, joten en järjestä arvontaa asian kunniaksi. Onnitteluja ja etenkin arvokkaampia lahjoja otan mielihyvin vastaan. Esimerkiksi naapurimaan perisentin tyttöystävällä näytti olevan aika kivan näköinen kello... hih-hih.
Ihanaa viikonloppua ja sitä ennen makeita uniaa toivottaa V-viini
lauantai 12. syyskuuta 2015
perjantai 11. syyskuuta 2015
Eloa korjataan
Muutama aurinkoinen, kesäinen päivä toi naapurin isännän pellolle. Mukava, tuttu raksutus kuului pitkin päivää ihana sisälle asti. Jos nyt oikein näen, niin tässä puimuria tyhjennetään traktorin peräkärryyn.
Kävin katsastamassa kasvihuoneen tilanteen ja joo - kaikki kuivui pahan kerran sateiden aikana. Yhden kurkun korjasin talteen ja kastelin tomaattilaatikot, mutta tuskinpa sieltä enää satoa saa. Chilit jäivät vielä korjaamatta, kun unohdin.
Teemaan sopii hyvin päivän lounasruokani eli sadonkorjuupuuro höystettynä puolukoilla. En oikein muistanutkaan, miten hyviä tuoreet puolukat ovat, kun tavallisesti on ollut kiire työntää ne pakkaseen tai keittää hilloksi. Viime vuosina tosin useimmiten sato on korjattu kaupan hillohyllystä. Nyt mies toi ison pussillisen tuoreita marjoja.
Kävin katsastamassa kasvihuoneen tilanteen ja joo - kaikki kuivui pahan kerran sateiden aikana. Yhden kurkun korjasin talteen ja kastelin tomaattilaatikot, mutta tuskinpa sieltä enää satoa saa. Chilit jäivät vielä korjaamatta, kun unohdin.
Teemaan sopii hyvin päivän lounasruokani eli sadonkorjuupuuro höystettynä puolukoilla. En oikein muistanutkaan, miten hyviä tuoreet puolukat ovat, kun tavallisesti on ollut kiire työntää ne pakkaseen tai keittää hilloksi. Viime vuosina tosin useimmiten sato on korjattu kaupan hillohyllystä. Nyt mies toi ison pussillisen tuoreita marjoja.
torstai 10. syyskuuta 2015
Aamu-uutisia
Aamu alkoi ikävästi, kun lähes ensimmäiseksi luin telefoonistani uutisen Arabian tehtaan lakkauttamisesta. Ikiaikainen, tarkemmin sanottuna v. 1873 perustettu, siis 142-vuotias tehdas lopetetaan, kaikki loputkin 130 työntekijää irtisanotaan ja tuotanto siirretään lopullisesti alihankkijoiden varaan kaukomaille. Nythän tehtaalla on enää valmistettu lähinnä lautasia, vaikka harva Muumi-mukien keräilijä tietää niiden tulevan Thaimaasta vai mistä nyt tulevatkaan. Fiskars leikkaa kovalla kädellä. Arabia-nimeäkään ei ole enää vuoteen käytetty, vaan se on Fiskarsin Helsingin keramiikkatehdas. Kaikkien saneerausten jälkeen vielä sitten tämä viimeinen niitti.
Yritin etsiä kuva-arkistoistani jotain sopivaa Arabia-kuvaa, mutta eihän niitä tähän hätään löytynyt edes skannattavaksi, Olen joskun hankkinut divarista Kruunun tekijät -nimisen kirjan, joka on Helsingin posliinityöntekijöiden ammattiosaston historia. En ole edes lukenut sitä, mutta nytpä taidan ottaa kirjan lukulistalle. Minulla on runsaasti toisenlaista Arabia-historiaa ja kirjallisuutta, sattuneesta syystä hankittua. Periaatteessa kaikki astiatkin ovat Arabiaa. Ja koristekeramiikka. Niistä täytyy nyt pitää lujasti kiinni. Ne alkavat olla arvossaan.
Piti mun muustakin kirjoittaa, mutta olkoon.
Yritin etsiä kuva-arkistoistani jotain sopivaa Arabia-kuvaa, mutta eihän niitä tähän hätään löytynyt edes skannattavaksi, Olen joskun hankkinut divarista Kruunun tekijät -nimisen kirjan, joka on Helsingin posliinityöntekijöiden ammattiosaston historia. En ole edes lukenut sitä, mutta nytpä taidan ottaa kirjan lukulistalle. Minulla on runsaasti toisenlaista Arabia-historiaa ja kirjallisuutta, sattuneesta syystä hankittua. Periaatteessa kaikki astiatkin ovat Arabiaa. Ja koristekeramiikka. Niistä täytyy nyt pitää lujasti kiinni. Ne alkavat olla arvossaan.
Piti mun muustakin kirjoittaa, mutta olkoon.
maanantai 7. syyskuuta 2015
Pientä aherrusta
Olin melkein kädetön, kun en päässyt pariin päivään tietokoneelle. Koneessa ei mitään vikaa, mutta jatkojohto hajosi (siis se jatkojohdon jatkojohdon jatkojohto, josta vastikään varoitettiin). Siinä oleva katkaisin tarkemmin sanottuna jäi käteeni enkä uskaltanut kokeilla, saanko säkärin vai poltanko talon. Johtoa on nyt varmaan viitisen metriä, joten pitääpä hankkia vähän lyhyempi. Katkaisija on sikäli kätevä, ettei joka pistotulppaa tarvitse irrottaa esimerkiksi ukonilman varalta.
Onneksi varajohto löytyi tänään ja onneksi olin ehtinyt printata noin sata sivua kyläkirjatekstiä. Sitä kävimme T:n kanssa illalla läpi ja lupasinpa tietysti kaivella vielä muutamat jutut esille ja editointimielessä lukea valmista tekstiä vielä kertaalleen. Mukavaa hommaahan se on, vaikka olenkin ollut viime aikoina aika väsynyt. Pienet päiväunet tekevät hyvää, mutta sitten taas valvon yöllä ja herään ties miten aikaisin.
Muuten viikonloppu oli ja meni aika tavallisin menoin. Lauantaina oli miellyttävä kahvivieras ja sunnuntai-ilta siis kirjahommia. Väliaikoina olen vuorotellen lukenut Ruotsin historiaa, joka tietysti samalla on meidänkin historiaamme sekä kutonut pakolaissukkaa. Olen myös ällistellyt sitä vihan määrää, joka ihmisista pursuaa näitä pakolaisia kohtaan esimerkiksi naamakirjassa. Se tekee mielen apeaksi. Voi olla naivia puhua 63 tuhannesta Ruotsiin lähetetystä sotalapsesta ja lähes puolesta miljoonasta Karjalan evakosta, mutta ei voi olla vertaamatta. Ja ne, jotka huutavat, että on Suomessakin käyhiä, eivät kai kovin usein ole näitä kotoperäisiä köyhiä ruokkimassa.
Onneksi on toisinkin ajattelevia. Ja toimivia. Yksi hämmentävä juttu oli se, kun jossain uutispätkässä ilmoitettiin ihmisten eroavan kirkosta arkkipiispan lausunnon takia. Joku jo kommentoi: joutavatkin lähteä. Olen samaa mieltä. Huomenna rupeamme katsomaan, millaisia vaatteita ja jalkineita meillä olisi antaa keräykseen, joka järjestetään täällä alkavalla viikolla. Päivä ja paikka on vielä auki.
Ei muuta kuin hyvää viikkoa!
Onneksi varajohto löytyi tänään ja onneksi olin ehtinyt printata noin sata sivua kyläkirjatekstiä. Sitä kävimme T:n kanssa illalla läpi ja lupasinpa tietysti kaivella vielä muutamat jutut esille ja editointimielessä lukea valmista tekstiä vielä kertaalleen. Mukavaa hommaahan se on, vaikka olenkin ollut viime aikoina aika väsynyt. Pienet päiväunet tekevät hyvää, mutta sitten taas valvon yöllä ja herään ties miten aikaisin.
Muuten viikonloppu oli ja meni aika tavallisin menoin. Lauantaina oli miellyttävä kahvivieras ja sunnuntai-ilta siis kirjahommia. Väliaikoina olen vuorotellen lukenut Ruotsin historiaa, joka tietysti samalla on meidänkin historiaamme sekä kutonut pakolaissukkaa. Olen myös ällistellyt sitä vihan määrää, joka ihmisista pursuaa näitä pakolaisia kohtaan esimerkiksi naamakirjassa. Se tekee mielen apeaksi. Voi olla naivia puhua 63 tuhannesta Ruotsiin lähetetystä sotalapsesta ja lähes puolesta miljoonasta Karjalan evakosta, mutta ei voi olla vertaamatta. Ja ne, jotka huutavat, että on Suomessakin käyhiä, eivät kai kovin usein ole näitä kotoperäisiä köyhiä ruokkimassa.
Onneksi on toisinkin ajattelevia. Ja toimivia. Yksi hämmentävä juttu oli se, kun jossain uutispätkässä ilmoitettiin ihmisten eroavan kirkosta arkkipiispan lausunnon takia. Joku jo kommentoi: joutavatkin lähteä. Olen samaa mieltä. Huomenna rupeamme katsomaan, millaisia vaatteita ja jalkineita meillä olisi antaa keräykseen, joka järjestetään täällä alkavalla viikolla. Päivä ja paikka on vielä auki.
Ei muuta kuin hyvää viikkoa!
perjantai 4. syyskuuta 2015
Syksy taisi alkaa
Syksy sitten alkoi. Lämpömittari on täyttänyt koko. päivän vähän toistakymmentä astetta ja satanutkin on niin, etten viitsinyt rämpiä edes kasvihuoneelle. Oikeastaan pelkäsin liukastumista märällä nurmella. Ikkunaluukku sentään on siellä kiinni, mutta ovi auki. Kun sänkykamarin patteri on epähuomiossa jäänyt keväällä päälle tai oikeastaan en näillä silmilläni saanut selvää, mikä oli on- ja mikä off-asento, niin nythän se eilen illalla paukkasi sitten ensimmäisen kerran päälle. Äkkiä pois päältä! Ei vielä voi olla lämmityksen aika. Riittää, kun maksamme pakkaskuukausien karmeita sähkölaskuja.
Toivottavasti saamme vielä sellaisia ihanan aurinkoisia ja kuulaita syyspäiviä, jolloin on kiva laittaa pihaa talviteloilleen. Sen opin keväällä, että olisi hyvä kiskoa ainakin kuolleet tomaatinrungot pois kasvihuonelaatikoista jo syksyllä. Kompostikin piti vielä tyhjentää, mutta saapi nähdä. Voihan olla, että saan pihankaivelukiellon, kuten keväälläkin oli, eikä lukiolaispoikaa ehkä tohdi värvätä noin vain töihin mummilaan. Toisaalta kaikki kesäkukat kukkivat vielä ihanasti, paitsi muutamat aikaisemmin kuolleet ja se lobelia, jota en viimeksi ylettynyt kastelemaan kunnolla. Olisi kiva katsella niitä vielä pitkään... ainakin ensimmäisiin yöpakkasiin asti. Puutarhakaupat kyllä myyvät jo innolla callunaa ja kanervaa, jotka eivät kumpikaan inspiroi minua yhtään. Sen sijaan toivon, että muutamat muratit talvehtisivat. Viihtyyköhän tämä maljaköynnös muuten sisällä?
Sisällä muuten kukkii "hullun lailla" K-ystävältäni saatu soilikki. Sen lehdetkin ovat monta kymmentä senttiä pitkät ja leveätkin viel. Sinistä kukkaa on lykännyt jo monta viikkoa. Samoin orkidea rupesi kukkimaan uudestaan. Jokohan mainostin sitä etukäteen. Siirsin toisenkin orkidean samaan paikkaan salin ikkunalaudalle, kun se tuntuu olevan otollinen kasvupaikka.
Kolmas, vielä suurempi ylläri-pylläri on sekin sisäkasvi, jonka nimeä en muista: ruusu...jotain tai joku...olisikohan itämaan ruusu tai jotain sinne päin. Vankkarunkoinen ja talvella lehtensä tiputtava kasvi. Se on kitunut ikkunalaudalla parisen vuotta ja nyt, pari päivää sitten huomasin yhden punaisen kukan, joka muistuttaa maljaköynnöksen kukkaa. Pitäisi ottaa kuva, jos joku sen tunnistaisi. Ilon aiheita kaikki nämäkin! --- Se muuten on aavikkoruusu, selviai viherpeukaloiden sivuilta www.viherpeukalot.fi missä on kuvakin.
Kukkasista toisiin asioihin. Eihän ne yllätyksenä tulleet, mutta silti. Asia koskee nyt miestäni, jolla lääkäri arveli olevan alkava silmänpohjan kostea ikärappeuma eli makuladegeneraatio. Asiaan toivottavsti päästiin ajoissa kiinni, vaikka 30 prosenttia silmän näöstä onkin jo mennyt. Nyt hän sai "piikin silmäänsä" ja vastaavia piikityksiä on kuukauden välein ainakin kahdesti. Lääke kuulosti samalta tai saman tapaiselta, mitä itse olen saanut syöpäsairaalassa. Jatkosta sen pitemmälle ei ollut puhettakaan, mutta ainakaan tämä ensimmäinen piikitys ei ole aiheuttanut sivuoireita tai muuta. Toivottavasti se myös tepsii. Tämä sairaus on yleisin näkövammaisuuden aiheuttaja Suomessa aiheuttaen noin 60 % yli 65-vuotiaiden näkövammaisuudesta.
Seuraavat tiedot on poimittu suoraan netistä, Novartisen sivuilta, jossa myös lähteet mainitaan ja tekstiä lyhentäen sekä tiivistäen:
Tätä sairautta on kahta lajia, kuiva ja kostea. Nesteisessä (kosteassa) ikärappeumassa silmän verkkokalvon alla olevasta verisuonikerroksesta alkaa työntyä uudissuonia verkkokalvon alle. Nämä uudet verisuonet ovat rakenteeltaan heikompia ja vuotavat herkästi nestettä. Tämä johtaa turvotukseen, verenvuotoihin ja arpikudoksen muodostukseen keskeisen näön alueella sekä lopulta näöntarkkuuden huononemiseen.
Tauti havaitaan useimmiten keskeisen näöntarkkuuden alentumisena. Tyypillisiä oireita ovat muun muassa suorien viivojen näkyminen vääristyneinä, kuvakoon muutokset (suurenevat tai pienenevät) ja keskellä näkökenttää näkyvä harmaa läiskä tai puuttuva alue. Välillä saattaa esiintyä muutoksia värinäössä erityisesti sinisen ja keltaisen näkemisessä. Ilman hoitoa kostea ikärappeuma etenee, joskus nopeastikin. Jos se huomataan vasta kun näkö heikkenee myös toisessa, ”terveessä” silmässä, saattaa näkö ensin vaurioituneessa silmässä jo olla tehokkaan hoidon ulkopuolella.
Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan on useita vuosia ollut hoitomuotoja, jotka pysäyttävät ja jopa parantavat näön heikkenemistä.etenee, joskus nopeastikin.
Ilman hoitoa noin puolet yli 5 vuotta tautia sairastaneista potilaista voi menettää näkökyvystään niin paljon, että heidät luokitellaan sokeiksi.
Toivottavasti saamme vielä sellaisia ihanan aurinkoisia ja kuulaita syyspäiviä, jolloin on kiva laittaa pihaa talviteloilleen. Sen opin keväällä, että olisi hyvä kiskoa ainakin kuolleet tomaatinrungot pois kasvihuonelaatikoista jo syksyllä. Kompostikin piti vielä tyhjentää, mutta saapi nähdä. Voihan olla, että saan pihankaivelukiellon, kuten keväälläkin oli, eikä lukiolaispoikaa ehkä tohdi värvätä noin vain töihin mummilaan. Toisaalta kaikki kesäkukat kukkivat vielä ihanasti, paitsi muutamat aikaisemmin kuolleet ja se lobelia, jota en viimeksi ylettynyt kastelemaan kunnolla. Olisi kiva katsella niitä vielä pitkään... ainakin ensimmäisiin yöpakkasiin asti. Puutarhakaupat kyllä myyvät jo innolla callunaa ja kanervaa, jotka eivät kumpikaan inspiroi minua yhtään. Sen sijaan toivon, että muutamat muratit talvehtisivat. Viihtyyköhän tämä maljaköynnös muuten sisällä?
Sisällä muuten kukkii "hullun lailla" K-ystävältäni saatu soilikki. Sen lehdetkin ovat monta kymmentä senttiä pitkät ja leveätkin viel. Sinistä kukkaa on lykännyt jo monta viikkoa. Samoin orkidea rupesi kukkimaan uudestaan. Jokohan mainostin sitä etukäteen. Siirsin toisenkin orkidean samaan paikkaan salin ikkunalaudalle, kun se tuntuu olevan otollinen kasvupaikka.
Kolmas, vielä suurempi ylläri-pylläri on sekin sisäkasvi, jonka nimeä en muista: ruusu...jotain tai joku...olisikohan itämaan ruusu tai jotain sinne päin. Vankkarunkoinen ja talvella lehtensä tiputtava kasvi. Se on kitunut ikkunalaudalla parisen vuotta ja nyt, pari päivää sitten huomasin yhden punaisen kukan, joka muistuttaa maljaköynnöksen kukkaa. Pitäisi ottaa kuva, jos joku sen tunnistaisi. Ilon aiheita kaikki nämäkin! --- Se muuten on aavikkoruusu, selviai viherpeukaloiden sivuilta www.viherpeukalot.fi missä on kuvakin.
Kukkasista toisiin asioihin. Eihän ne yllätyksenä tulleet, mutta silti. Asia koskee nyt miestäni, jolla lääkäri arveli olevan alkava silmänpohjan kostea ikärappeuma eli makuladegeneraatio. Asiaan toivottavsti päästiin ajoissa kiinni, vaikka 30 prosenttia silmän näöstä onkin jo mennyt. Nyt hän sai "piikin silmäänsä" ja vastaavia piikityksiä on kuukauden välein ainakin kahdesti. Lääke kuulosti samalta tai saman tapaiselta, mitä itse olen saanut syöpäsairaalassa. Jatkosta sen pitemmälle ei ollut puhettakaan, mutta ainakaan tämä ensimmäinen piikitys ei ole aiheuttanut sivuoireita tai muuta. Toivottavasti se myös tepsii. Tämä sairaus on yleisin näkövammaisuuden aiheuttaja Suomessa aiheuttaen noin 60 % yli 65-vuotiaiden näkövammaisuudesta.
Seuraavat tiedot on poimittu suoraan netistä, Novartisen sivuilta, jossa myös lähteet mainitaan ja tekstiä lyhentäen sekä tiivistäen:
Tätä sairautta on kahta lajia, kuiva ja kostea. Nesteisessä (kosteassa) ikärappeumassa silmän verkkokalvon alla olevasta verisuonikerroksesta alkaa työntyä uudissuonia verkkokalvon alle. Nämä uudet verisuonet ovat rakenteeltaan heikompia ja vuotavat herkästi nestettä. Tämä johtaa turvotukseen, verenvuotoihin ja arpikudoksen muodostukseen keskeisen näön alueella sekä lopulta näöntarkkuuden huononemiseen.
Tauti havaitaan useimmiten keskeisen näöntarkkuuden alentumisena. Tyypillisiä oireita ovat muun muassa suorien viivojen näkyminen vääristyneinä, kuvakoon muutokset (suurenevat tai pienenevät) ja keskellä näkökenttää näkyvä harmaa läiskä tai puuttuva alue. Välillä saattaa esiintyä muutoksia värinäössä erityisesti sinisen ja keltaisen näkemisessä. Ilman hoitoa kostea ikärappeuma etenee, joskus nopeastikin. Jos se huomataan vasta kun näkö heikkenee myös toisessa, ”terveessä” silmässä, saattaa näkö ensin vaurioituneessa silmässä jo olla tehokkaan hoidon ulkopuolella.
Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan on useita vuosia ollut hoitomuotoja, jotka pysäyttävät ja jopa parantavat näön heikkenemistä.etenee, joskus nopeastikin.
Ilman hoitoa noin puolet yli 5 vuotta tautia sairastaneista potilaista voi menettää näkökyvystään niin paljon, että heidät luokitellaan sokeiksi.
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Sadonkorjuuta
Voisin kirjoittaa kuten Tytär naamakirjassa, jossa julisti olevansa pienviljelijä P... Näin täällä tänään:
Ensimmäiset oman maan perunat tänä kesänä. "Maa" tarkoittaa noin kuutta muovista muuttolaatikkoa, muutamaa pahvilootaa ja valkoista muoviämpäriä. Tyhjensin tänään tuon muoviämpärin, jossa oli multaa noin 15 cm, sekä kaksi muuttolaatikkoa. Tässä sato. Jopa ämpärikasvatus tuotti monta perunaa. Perunat olivat hyviä ja tosi kauniita sekä helposti pestäviä. Kuorta tietysti oli alkanut jo muodostua, mutta sen sain vain nykäisemällä kypsistä potuista. Vaikka minun piti aloittaa perunannosto jo viime viikolla, niin eipä tässä näytä hätää olevan. Perunoiden kanssa oli tarjolla kastiketta tosi mennävuotisista mustista torvisienistä. Viipaloin kastikkeen joukkoon eilen jääneet possun ulkofileepalat. Kilohinta oli ollut 5 euroa, mutta mies ei ollut vilkaissut alkuperämaata. Eipä siitä varmaan paljon mitään jäänyt tuottajan käteen. Pottuja jäi vielä huomiselle tai ylihuomiselle paistettavaksi, samoin kastiketta ainakin yhdelle hengelle eli minulle lounaaksi tai päivälliseksi, jos mies viipyy pitkään siellä silmäklinikalla Lauttasaaressa.
Sadonkorjuuta on ollut jo aikaisemminkin. Kirsikkatomaatteja olen hakenut jo moneen kertaan pienet kipolliset, kurkkuja on tullut kolme kappaletta, samoin kesäkurpitsoita. Enempää en oikeastaan odotakaan kasvihuoneelta, enempääkuin lavoiltakaan, sen verran heikolle hoidolle ne ovat tänä kesänä jääneet. Varsinkin kasvihuoneen asukkaat kuivuivat pahan kerran edellisen sairaalakeikkani aikana. Onneksi muutamat tomaatit, parit chilit ja ne kurkut jäivät henkiin. Amppelikasvit tietysti kuolivat kuivuuteen. Mutta mitäpä tuosta, kun ei tämä pienviljely ole elinkeinoni.
Viime yö meni tosi huonosti. Nukuin vain pari tuntia ja sitten heräsin ehkä selässä tuntuvaan vihlaisuun. Tarkemmin tunnustellen sieltä löytyi joku patti ja olin kai vaihtanut asentoa tai jotain, kun siihen sattui. Mies sanoi, että se on euron kolikon kokoinen, muttei näytä miltään ja löysinhän sen jo öllä itsekin tunnustelemalla. Patti voi olla mitä tahansa sukankutomisen aiheuttamasta rasitusvammasta pikkupaiseeseen tai pahimmillaan johonkin syöpäänkin liittyvää. Ei manata piruja seinälle, mutta heti tuli mieleen yksi potilaskollega, joka mainitsi saaneensa selkäänsä koko joukon patteja... Semmoista se vertaistuki on.
No, kun en saanut uudestaan unenpäästä kiinni, kömmin alakertaan ja evästin itseni pienellä pähkinä- ja hunajakeksiannoksella, jonka katsoin sopivaksi yöpalaksi, joka tosin nostatti sokerit vähän tavallista korkeammalle, kun en yöllä ruvennut insuliinin kanssa pelaamaan. Sekään ei tuonut unta. Kai ajatukset pyörivät noissa omissa ja miehen vaivoissa. Meidän yötelkkarimme ei sekään auttanut, kun ei sieltä tullut muuta kuin ennustajaeukkoja, joka sivumennen sanottuna on pöyristyttävä ohjelma. Kokeilin seuraavaksi unilääkkeeksi sukankutomista, joka yleensä tepsii. Niin nytkin eli nukuin istualtani nojatuolissa monta tuntia. Kun heräsin, olivat jalat aika pönäkät eikä turvotus ole laskenut koko päivänä. En uskaltanut ajatellakaan kiristäviä tukisukkia, ja se tietysti kostaantui. Toivottavasti Nukku-Matti on pian maisemissa ja tästä yöstä tulee parempi.
Vaikken ihan hirveästi pohdi kaikkia ikäviä mahdollisuuksia, minkä takia otetaan luuydinnäyte vain kuukautta edellisen näytteen jälkeen ja miksi tarvitaan verikokeiden lisäksi kakkanäytteitä, joita ei ennen ole otatettu, niin kai se takaraivossa kuitenkin on. Veisailin pitkin päivää hiljaa mielessäni tuttuja kiitosvirsiä, jotka tulivat mieleen ja kudoin sukkaa. Kumpikin käy erinomaisesta terapiasta, huomasin jälleen kerran. - Onneksi olen sitä ikäluokkaa, jolloin virret opittiin koulussa. Meidän keskikoulun uskonnonopettajamme laulatti joka tunnin alussa jonkun virren, mm. körttivirret oikealla nuotilla pausseineen päivineen. Siitä jäi hyvä pohja ja osaan varmaan suurimman osan vanhan virsikirjan virsistä nuotteineen, sanoineen, vaikken nyt suoralta kädeltä sanasta sanaan ulkoa, mutta aika hyvin. Se tämmöiselle ei-musikaaliselle aika hyvä saavutus omasta mielestäni. Ja siksi veisaankin vain hiljaa mielessäni, mutta ehkä voisi sanoa, että yhden sorttista sadonkorjuuta tämäkin. Uudemmasta virsikirjasta en sano tällä kertaa mitään.
Mies lähtee vasta neljäksi Helsinkiin, mutta kaipa ne panevat klinikan johonkin aikaan kiinnikin, joten odottelen häntä kuulumisiin kotiin viimeistään kahdeksna, yhdeksän paikkeilla. Tai ehkä jo paljon aikaisemminkin. Silmähermo nyt ainakin kuvataan, mutta tuskin mitään operaatioita sentään.
Tämä oli tämmöinen päivä. Nyt hyvää yötä ja rauhallista unta meille kaikille.
Ensimmäiset oman maan perunat tänä kesänä. "Maa" tarkoittaa noin kuutta muovista muuttolaatikkoa, muutamaa pahvilootaa ja valkoista muoviämpäriä. Tyhjensin tänään tuon muoviämpärin, jossa oli multaa noin 15 cm, sekä kaksi muuttolaatikkoa. Tässä sato. Jopa ämpärikasvatus tuotti monta perunaa. Perunat olivat hyviä ja tosi kauniita sekä helposti pestäviä. Kuorta tietysti oli alkanut jo muodostua, mutta sen sain vain nykäisemällä kypsistä potuista. Vaikka minun piti aloittaa perunannosto jo viime viikolla, niin eipä tässä näytä hätää olevan. Perunoiden kanssa oli tarjolla kastiketta tosi mennävuotisista mustista torvisienistä. Viipaloin kastikkeen joukkoon eilen jääneet possun ulkofileepalat. Kilohinta oli ollut 5 euroa, mutta mies ei ollut vilkaissut alkuperämaata. Eipä siitä varmaan paljon mitään jäänyt tuottajan käteen. Pottuja jäi vielä huomiselle tai ylihuomiselle paistettavaksi, samoin kastiketta ainakin yhdelle hengelle eli minulle lounaaksi tai päivälliseksi, jos mies viipyy pitkään siellä silmäklinikalla Lauttasaaressa.
Sadonkorjuuta on ollut jo aikaisemminkin. Kirsikkatomaatteja olen hakenut jo moneen kertaan pienet kipolliset, kurkkuja on tullut kolme kappaletta, samoin kesäkurpitsoita. Enempää en oikeastaan odotakaan kasvihuoneelta, enempääkuin lavoiltakaan, sen verran heikolle hoidolle ne ovat tänä kesänä jääneet. Varsinkin kasvihuoneen asukkaat kuivuivat pahan kerran edellisen sairaalakeikkani aikana. Onneksi muutamat tomaatit, parit chilit ja ne kurkut jäivät henkiin. Amppelikasvit tietysti kuolivat kuivuuteen. Mutta mitäpä tuosta, kun ei tämä pienviljely ole elinkeinoni.
Viime yö meni tosi huonosti. Nukuin vain pari tuntia ja sitten heräsin ehkä selässä tuntuvaan vihlaisuun. Tarkemmin tunnustellen sieltä löytyi joku patti ja olin kai vaihtanut asentoa tai jotain, kun siihen sattui. Mies sanoi, että se on euron kolikon kokoinen, muttei näytä miltään ja löysinhän sen jo öllä itsekin tunnustelemalla. Patti voi olla mitä tahansa sukankutomisen aiheuttamasta rasitusvammasta pikkupaiseeseen tai pahimmillaan johonkin syöpäänkin liittyvää. Ei manata piruja seinälle, mutta heti tuli mieleen yksi potilaskollega, joka mainitsi saaneensa selkäänsä koko joukon patteja... Semmoista se vertaistuki on.
No, kun en saanut uudestaan unenpäästä kiinni, kömmin alakertaan ja evästin itseni pienellä pähkinä- ja hunajakeksiannoksella, jonka katsoin sopivaksi yöpalaksi, joka tosin nostatti sokerit vähän tavallista korkeammalle, kun en yöllä ruvennut insuliinin kanssa pelaamaan. Sekään ei tuonut unta. Kai ajatukset pyörivät noissa omissa ja miehen vaivoissa. Meidän yötelkkarimme ei sekään auttanut, kun ei sieltä tullut muuta kuin ennustajaeukkoja, joka sivumennen sanottuna on pöyristyttävä ohjelma. Kokeilin seuraavaksi unilääkkeeksi sukankutomista, joka yleensä tepsii. Niin nytkin eli nukuin istualtani nojatuolissa monta tuntia. Kun heräsin, olivat jalat aika pönäkät eikä turvotus ole laskenut koko päivänä. En uskaltanut ajatellakaan kiristäviä tukisukkia, ja se tietysti kostaantui. Toivottavasti Nukku-Matti on pian maisemissa ja tästä yöstä tulee parempi.
Vaikken ihan hirveästi pohdi kaikkia ikäviä mahdollisuuksia, minkä takia otetaan luuydinnäyte vain kuukautta edellisen näytteen jälkeen ja miksi tarvitaan verikokeiden lisäksi kakkanäytteitä, joita ei ennen ole otatettu, niin kai se takaraivossa kuitenkin on. Veisailin pitkin päivää hiljaa mielessäni tuttuja kiitosvirsiä, jotka tulivat mieleen ja kudoin sukkaa. Kumpikin käy erinomaisesta terapiasta, huomasin jälleen kerran. - Onneksi olen sitä ikäluokkaa, jolloin virret opittiin koulussa. Meidän keskikoulun uskonnonopettajamme laulatti joka tunnin alussa jonkun virren, mm. körttivirret oikealla nuotilla pausseineen päivineen. Siitä jäi hyvä pohja ja osaan varmaan suurimman osan vanhan virsikirjan virsistä nuotteineen, sanoineen, vaikken nyt suoralta kädeltä sanasta sanaan ulkoa, mutta aika hyvin. Se tämmöiselle ei-musikaaliselle aika hyvä saavutus omasta mielestäni. Ja siksi veisaankin vain hiljaa mielessäni, mutta ehkä voisi sanoa, että yhden sorttista sadonkorjuuta tämäkin. Uudemmasta virsikirjasta en sano tällä kertaa mitään.
Mies lähtee vasta neljäksi Helsinkiin, mutta kaipa ne panevat klinikan johonkin aikaan kiinnikin, joten odottelen häntä kuulumisiin kotiin viimeistään kahdeksna, yhdeksän paikkeilla. Tai ehkä jo paljon aikaisemminkin. Silmähermo nyt ainakin kuvataan, mutta tuskin mitään operaatioita sentään.
Tämä oli tämmöinen päivä. Nyt hyvää yötä ja rauhallista unta meille kaikille.
tiistai 1. syyskuuta 2015
Tänään se sitten tuli minulle
Mies sai viime viikolla kutsun silmäklinikalle, jonne hän menee tällä viikolla. Nyt tuli minulle kutsu veritutkimuksiin. Luuydinnäyte otetaan uudestaan ja sen lisäksi eräitä muita kokeita. Edellinen näyte otettiin vasta runsas kuukausi sitten eli ehkä ne haluavat varmistaa epäilyksensä tai sulkea jotain pois. Äkkiähän uusi kutsu tuli, mitä vähän pelkäsin, mutta hyvähän se on, että tutkitaan. Pahakin vaihtoehto on helpompi kestää, jos tietää. Tietämättömyyden, mutta epäilysten mukanaan tuoma pelko on varmaan keljuimpia pelkoja. Eikä kukaan tietysti vielä ole sanonut, että pahin vaihtoehto on vastassa. Hyvässä hoidossa tässä ollaan. Ja toivottavasti laumoittain enkeleitä kimpussani, edessä, takana ja sivuilla.
Silti sateen hakkaamat miljoonakellot, syysleimut ja kultapallot taitavat sopia aika hyvin tähän päivään. Kultapallot, pienet auringot, kuten facebookissa ystäväni näitä kutsui. Kuvasta näkyy myös leimukukkien kurja tilanne ennen sateita. Emäntä oli vähän laiska kastelija ja se näkyy kuivissa lehdissä ja varsissa.
Mitä sairasteluun tulee, niin nyt kyllä suljen pois mielestäni kaikki ikävät vaihtoehdot, joita en tutkinut googlettamalla, paitsi ihan vähän. Johan tässä muutama kuukausi menikin ilman jatkuvaa ramppaamista labran ja sairaalan väliä. Sen verran luin, että neutropeniaksi määritelty vaiva voi johtua esimerkiksi sytostaattihoidoista. Sen sitten kuulen joskus lokakuun puolella, jolloin on lääkäriaika. Tämä selkäydinpunktio on kuun puolivälissä, mutta tulosten valmistuminen vie parisen viikkoa. Lapsia en ole näistä viime vaiheista valistanut, paitsi eilen mainitsin jotain tyttärelle.
Paritkin päiväunet maistuivat tänään, joten se ainakaan ei ole ollut ihan tavanomaisiin tapoihini kuuluvaa, kuten ei koko kesän jatkunut lämpöilykään. Viimeksi sairaala ei noteerannut joka iltaista n. 37,3:n lämpöä miksikään. Se kun ei vielä ole kuumetta. On se kuitenkin asteen verran enemmän kuin aamulämpö, joka sekin on korkeampi kuin entiseen aikaan eli tunnen lämmönnousun nahoissani.
Seuraavaksi pitää jännätä miehen kolmatta leikkausta, milloin hän saa siihen ajan. Ensimmäisen piti onnistua, muttei onnistunut, kun sen jälkeen virtsarakkoon kertyi 750 g hyytynyttä verta. Sen poisto oli toinen leikkaus, jonka jäljiltä olevaa arpikudosta pidäisi seuraavaksi leikata. Tietysti joku silmäoperaatiokin on ehkä hänelle tulossa tai sitten ei, mutta sen hän kai kuulee viikolla. Mies tietää, että leikkaus on tarvittaessa mahdollista tehdä, mutta se on iso. Pohdimme, että jos nykyinen vaiva joka tapauksessa voi aiheuttaa näön menetyksen jos mitään ei tehdä, niin tuskin leikkaus sen pahempi tai suuririskisempi vaihtoehto voi olla.
Kun kysyin, haluaako hän tällä viikolla vaimon mukaan tukihenkilöksi, niin ei. Minä sen sijaan otan mielelläni hänet molemmille kerroille mukaan, varsinkin siihen lääkäritapaamiseen, kuten voitte kuvitella. Ja sairaalakäynnin jälkeen on paikkakunnan paras aamupala tiedossa, ilmoitti mies jo valmiiksi.
Enemmän kuin sairauksia olemme viime päivinä pohtineet maahanmuuttotilannetta ja tätä uskomattoman kylmää ja äkkirasistiseksi muuttunutta isänmaata. Minne unohtuivat 400 000 Karjalan evakkoa? Mieheni ensimmäinen lanko oli 1-vuotias, kun taapersi äitinsä kanssa pitkän evakkotaipaleen. Minunkin ensimmäiset appivanhempani lähtivät kolmeen kertaan. Ja minne unohtuivat ne Amerikkaan ja Ruotsiin lähteneet kymmenet ellei sadat tuhannet suomalaiseet, jotka lähtivät leveämmän leivän perään taikka sotaväen pakko-ottoja peläten? Oma osuuteni on kovin pieni, mutta muutaman sukkaparin aion kutoa paleleviin jalkoihin.
Silti sateen hakkaamat miljoonakellot, syysleimut ja kultapallot taitavat sopia aika hyvin tähän päivään. Kultapallot, pienet auringot, kuten facebookissa ystäväni näitä kutsui. Kuvasta näkyy myös leimukukkien kurja tilanne ennen sateita. Emäntä oli vähän laiska kastelija ja se näkyy kuivissa lehdissä ja varsissa.
Mitä sairasteluun tulee, niin nyt kyllä suljen pois mielestäni kaikki ikävät vaihtoehdot, joita en tutkinut googlettamalla, paitsi ihan vähän. Johan tässä muutama kuukausi menikin ilman jatkuvaa ramppaamista labran ja sairaalan väliä. Sen verran luin, että neutropeniaksi määritelty vaiva voi johtua esimerkiksi sytostaattihoidoista. Sen sitten kuulen joskus lokakuun puolella, jolloin on lääkäriaika. Tämä selkäydinpunktio on kuun puolivälissä, mutta tulosten valmistuminen vie parisen viikkoa. Lapsia en ole näistä viime vaiheista valistanut, paitsi eilen mainitsin jotain tyttärelle.
Paritkin päiväunet maistuivat tänään, joten se ainakaan ei ole ollut ihan tavanomaisiin tapoihini kuuluvaa, kuten ei koko kesän jatkunut lämpöilykään. Viimeksi sairaala ei noteerannut joka iltaista n. 37,3:n lämpöä miksikään. Se kun ei vielä ole kuumetta. On se kuitenkin asteen verran enemmän kuin aamulämpö, joka sekin on korkeampi kuin entiseen aikaan eli tunnen lämmönnousun nahoissani.
Seuraavaksi pitää jännätä miehen kolmatta leikkausta, milloin hän saa siihen ajan. Ensimmäisen piti onnistua, muttei onnistunut, kun sen jälkeen virtsarakkoon kertyi 750 g hyytynyttä verta. Sen poisto oli toinen leikkaus, jonka jäljiltä olevaa arpikudosta pidäisi seuraavaksi leikata. Tietysti joku silmäoperaatiokin on ehkä hänelle tulossa tai sitten ei, mutta sen hän kai kuulee viikolla. Mies tietää, että leikkaus on tarvittaessa mahdollista tehdä, mutta se on iso. Pohdimme, että jos nykyinen vaiva joka tapauksessa voi aiheuttaa näön menetyksen jos mitään ei tehdä, niin tuskin leikkaus sen pahempi tai suuririskisempi vaihtoehto voi olla.
Kun kysyin, haluaako hän tällä viikolla vaimon mukaan tukihenkilöksi, niin ei. Minä sen sijaan otan mielelläni hänet molemmille kerroille mukaan, varsinkin siihen lääkäritapaamiseen, kuten voitte kuvitella. Ja sairaalakäynnin jälkeen on paikkakunnan paras aamupala tiedossa, ilmoitti mies jo valmiiksi.
Enemmän kuin sairauksia olemme viime päivinä pohtineet maahanmuuttotilannetta ja tätä uskomattoman kylmää ja äkkirasistiseksi muuttunutta isänmaata. Minne unohtuivat 400 000 Karjalan evakkoa? Mieheni ensimmäinen lanko oli 1-vuotias, kun taapersi äitinsä kanssa pitkän evakkotaipaleen. Minunkin ensimmäiset appivanhempani lähtivät kolmeen kertaan. Ja minne unohtuivat ne Amerikkaan ja Ruotsiin lähteneet kymmenet ellei sadat tuhannet suomalaiseet, jotka lähtivät leveämmän leivän perään taikka sotaväen pakko-ottoja peläten? Oma osuuteni on kovin pieni, mutta muutaman sukkaparin aion kutoa paleleviin jalkoihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)