maanantai 7. syyskuuta 2015

Pientä aherrusta

Olin melkein kädetön, kun en päässyt pariin päivään tietokoneelle. Koneessa ei mitään vikaa, mutta jatkojohto hajosi (siis se jatkojohdon jatkojohdon jatkojohto, josta vastikään varoitettiin). Siinä oleva katkaisin tarkemmin sanottuna jäi käteeni enkä uskaltanut kokeilla, saanko säkärin vai poltanko talon. Johtoa on nyt varmaan viitisen metriä, joten pitääpä hankkia vähän lyhyempi.  Katkaisija on sikäli kätevä, ettei joka pistotulppaa tarvitse irrottaa esimerkiksi ukonilman varalta.

Onneksi varajohto löytyi tänään ja onneksi olin ehtinyt printata noin sata sivua kyläkirjatekstiä. Sitä kävimme T:n kanssa illalla läpi ja lupasinpa tietysti kaivella vielä muutamat jutut esille ja editointimielessä lukea valmista tekstiä vielä kertaalleen. Mukavaa hommaahan se on, vaikka olenkin ollut viime aikoina aika väsynyt. Pienet päiväunet tekevät hyvää, mutta sitten taas valvon yöllä ja herään ties miten aikaisin.


Muuten viikonloppu oli ja meni aika tavallisin menoin. Lauantaina oli miellyttävä kahvivieras ja sunnuntai-ilta siis kirjahommia. Väliaikoina olen vuorotellen lukenut Ruotsin historiaa, joka tietysti samalla on meidänkin historiaamme sekä kutonut pakolaissukkaa. Olen myös ällistellyt sitä vihan määrää, joka ihmisista pursuaa näitä pakolaisia kohtaan esimerkiksi naamakirjassa. Se tekee mielen apeaksi. Voi olla naivia puhua 63 tuhannesta Ruotsiin lähetetystä sotalapsesta ja lähes puolesta miljoonasta Karjalan evakosta, mutta ei voi olla vertaamatta. Ja ne, jotka huutavat, että on Suomessakin käyhiä, eivät kai kovin usein ole näitä kotoperäisiä köyhiä ruokkimassa.

Onneksi on toisinkin ajattelevia. Ja toimivia. Yksi hämmentävä juttu oli se, kun jossain uutispätkässä ilmoitettiin ihmisten eroavan kirkosta arkkipiispan lausunnon takia. Joku jo kommentoi: joutavatkin lähteä. Olen samaa mieltä. Huomenna rupeamme katsomaan, millaisia vaatteita ja jalkineita meillä olisi antaa keräykseen, joka järjestetään täällä alkavalla viikolla. Päivä ja paikka on vielä auki.

Ei muuta kuin hyvää viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!