tiistai 12. lokakuuta 2010

Syksy jo saa, paljas on maa

Tuulee ja ilma kylmenee päivä päivältä. Meillä ei sentään vielä ole satanut lunta, mutta tällä menolla pian sataa. Taloon pantiin jo sunnuntaina lämmöt päälle, vaikka suurin osa pattereista vielä onkin kiinni. Maanantaina saatiin uusi sähkömittari, oikein älymittari nimeltään. Tiijä hänestä muuta kuin se, että kun  tähän mennessä sähkölaskut on tulleet kerran kuussa tasaerinä, niin  jatkossa todellisen kulutuksen mukaan. Ei hyvä uudistus tällaisessa isossa sähkölämmitystalossa, jolloin talvella nyt sitten maksetaan tähtitieteellisiä laskuja eikä auta, vaikka kesän laskut ovat pieniä. Onneksi puuhella vähän tasaa talven kulutushuippuja, mutta ihan tukka jäässä ei kuitenkaan tarkene pirtissä istua. Muutenkin meillä on aika tarkka käsitys sähkönkulutuksestamme ja sen kulutamme minkä kulutamme. Piste.

Vaahterassa ja villiviinissä on vielä lehtiä, mutta tällä tuulella ei kauan.


Mitä tuohon otsikon värssyyn tulee, niin maa ei suinkaan meillä ole paljas. Lehdet pitäisi kertaalleen ajaa silpuksi, mutta mies ei ole siihen ryhtynyt kahdesta syystä. Hänen olkapäänsä on vihoitellut jo monta viikkoa ja työt jääneet sen takia tekemättä. Lisäksi "pahin" lehtipuumme eli tammi pitää tänäkin vuonna lehdistään kiinni viimeiseen asti. Tammia on kaksin kappalein ja tietysti ne tiputtavat lehtensä eri aikaan. - En moiti miestä tekemättömistä töistä. Itsellä on sama vika, ei yhtään huvita. Mieluumin telmin tämän tietokoneen kanssa ja teen käsitöitä kuin siivoan.

Mies on parhaillaan hierotuttamassa lapaansa ja sen jälkeen lähdemme kuulostelemaan vanhusten mielialoja. Auto on loppuviikolla huollossa ja eukko lähtee huomenna huoltoon.

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti huoltavat hyvin sekä auton että eukon. Rasvaa niveliin ja ruostesuojaa pintaan ja taas kulkee vetreästi ;-)

    VastaaPoista
  2. Tuuli on riepotellut lehtiä puista huimaan tahtiin - ja oman pihan villiviinikin on jo varsin paljaan näköinen. Meillä on edessä vielä mökkireissu ja tarkoitus on ajaa ruohonleikkurilla pudonneet lehdet silpuksi. Meilläkin on pari tammea ja niissä on lehtiä joskus vielä talvellakin.

    VastaaPoista
  3. Meitin villiviini on jo lähes kalju .... täällä on tuullut ihan valtavasti tänään ja se on kyllä sitten tiputtanut viimeisetkin lehden ripokkeet. Tänään nostin terassilta hortensian ja pelargonian sisään kun tuntui että ne ihan jo palelevat : )

    VastaaPoista
  4. Kyllä on maisema riisuuntunut parissa päivässä! Onneksi lunta ei ole näkynyt, ja aurinkokin suostuu paistamaan.
    Pikkuhiljaa täälläkin lämmitystä on pakko tehostaa, ja sähkölaskua kartuttaa. Tänä talvena voisi periaatteessa (siis koska olen kotona) lämmittää myös puilla, mutta niidenkin hinta hipoo korkeuksia. Omasta pihasta muutama vuosi sitten kaadetut isot koivut on jo poltettu, ja liiteri on nyt typötyhjä.

    Toivottavasti tulee lämmin talvi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!