Tässä on niin paljon asiaa mielen päällä, ettei unikaan tunnu tulevan. Silloin ei muuta, kuin bloggaamaan!
Tänään olen puhunut pitkiä puheluita, mikä ei normaalisti kuulu harrastuksiini. Olen ollut nettikoulutuksessa tai miksikä sitä mahdetaan sanoakaan, oikeammin ehkä verkkokoulutuksessa, joka siis tapahtuu internetin ja tietokoneen välityksellä.
Teemana oli Naisten pankki, jonka toimintaan toivon kaikkien hyvinvointisuomalaisten naisten tutustuvan vaikka täällä tai naamakirjassa. Logo varmaan on tuttu useimmille, mutta entäpä toiminta?
Naisten pankki on vuonna 2007 toimintansa aloittanut
suomalainen vapaaehtoisverkosto. Tavoitteena on tukea kehitysmaiden
naisten omaehtoista yrittäjyyttä kestävän kehityksen periaattein. Lisää
tietoa siis täältä: www.naistenpankki.fi - siitä miten itse kukin voi
olla mukana.
Voin kuulostaa yhtä innostuneelta kuin vasta uskoon tullut. Minuun tosiaan teki vaikutuksen mm. se, että yli viiden toimintavuoden aikana on jo lahjoitettu 4,5 miljoonaa euroa. Esimerkiksi kuukausilahjoittajia on jo yli 2000. Tapahtumilla voi kerätä rahaa, voi ostaa pankin osakkeen tai käydä nettikaupassa ostamassa vaikka naiselle ammatin taikka itselleen t-paidan. Tapoja on monia.
Nettisivuilla kerrotaan myös kahdesta tuoreesta tunnustuksesta. Olemme saaneet vuoden 2012 varainhankkija-tunnustuksen ja Global Awards for Fundraising 2012 kilpailun Outstandin Volunteer -sarjassa olemme maailmanlaajuisesti kolmen parhaan joukossa. Hyvä me! (Siis minä en ole aktivisti, en vedä yhtään solua enkä ole osallistunut yhteenkään julkiseen tapahtumaan. Mutta kukkaronnyörejä olen hellittänyt. Isotkin joet kasvavat pienistä puroista.)
Yli 10 000 kehitysmaiden naista perheineen on saanut tukea Naisten pankin hankkeiden kautta. Varoja ja toimintaa hallinnoi ja koordinoi Kirkon ulkomaanapu.
Kirkon ulkomaanapu muuten on perustettu 1947 ja silloin kohteena olimme me suomalaiset. Saimme apua mm. Afrikasta. Nyt on meidän vuoromme auttaa ja maksaa sitä velkaa. KUA tekee työtä uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta siellä, missä hätä on suurin.
Mainostan samalla, kun joulukin tässä lähestyy Operaatio Joulun lapsi -kampanjaa, josta Sirkku muistutti. Paketteja lähetetään tänä vuonna Romanian ja Moldovian lapsille. Rahaa tarvitaan pakettien rahtaukseenkin.


Kannatin Naisten Pankkia joku viikko sitten Rytmikorjaamon DesignSunnntaissa, jossa pitivät kirpputoria. Meille lähti neljä lautasta - piippuarabiaa, josta olisi tietysti pitänyt maksaa tuplahinta siihen nähden mitä pyydettiin...
VastaaPoistaHyvää asiaa voi aina kannattaa.
VastaaPoistaVilliviini, voitit blogini arvonnassa ja odottelen osoitetta, jonne palkinnon voin postittaa.
VastaaPoistaOlen otettu! Kiitos etukäteen.
PoistaNimeni on FATMA WATI, ja haluan tällä välineellä neuvoa kaikkia olemaan varovaisia internetistä lainan ottamisessa, koska niin monet internetin lainanantajat täällä ovat huijareita ja he vain jakavat tarinoita huijatakseen rahasi. Hain 200 000 euron lainaa saksalaiselta naiselta ja menetin 8 400 euroa saamatta lainaa.
VastaaPoistaTänä päivänä, 27. huhtikuuta 2026, ystäväni Wulan Sari työpaikaltani kertoi minulle, kuinka hän haki lainaa luottolaitoksilta ja lopulta sai lainan. En koskaan uskonut häntä, ennen kuin menin hänen kanssaan pankkiin vahvistamaan asiaa ja olin hämmästynyt, koska menetin paljon rahaa vain saadakseni lainan perheelleni.
ALLAH siunatkoon hyvää miestä siitä, mitä hän teki minulle ja kodilleni. Pyysin ystävääni esittelemään minulle hyvän yrityksen luottolaitoksilta, ja he tekivät sen, ja hain 120 000 euron lainaa.
Noudatin yrityksen lainaehtoja ja luottohakemukseni hyväksyttiin ilman stressiä ja vaikeuksia.
Lopulta sain lainan pankkitililleni ja soitin ystävälleni, että sain lainan. Esittelin myös monia ihmisiä hyvälle yritykselle nimeltä laina-luottolaitokset.
Haluan sinun lukevan todistukseni ja ottavan yhteyttä hyvään yritykseen, jos tarvitset lainaa, jotta sinäkin voit todistaa hyvän yrityksen ystävällisyydestä.
Joten käytän tätä väylää ilmoittaakseni kaikille romanialaisille ja muille ihmisille, joilla on mahdollisuus lukea todistukseni ja jotka tarvitsevat lainaa, ottamaan yhteyttä laina-luottolaitoksiin. SÄHKÖPOSTI: (loancreditinstitutions00@gmail.com)
Voit kuitenkin ottaa heihin yhteyttä WhatsAppin kautta: +393512114999 tai +393509313766.
Kiitos vielä kerran kaikille todistukseni lukemisesta ja siunatkoon ALLAH meitä kaikkia ja antakoon meille pitkän iän ja vaurauden.
Nimeni on Alex Jack Yhdysvalloista. Haluan kiittää lainalaitoksia, jotka auttoivat minua saamaan lainan. Viimeiset kolme kuukautta olen etsinyt lainaa velkojeni maksamiseen, ja kaikki yrittivät huijata minulta rahani, kunnes tapasin lainalaitokset. Hän pystyi myöntämään minulle 40 000 euron lainan. Hän voi auttaa myös sinua. Hän on auttanut muita kollegoitani. Jos tarvitset taloudellista apua, ota yhteyttä yritykseen sähköpostitse (loancreditinstitutions00@gmail.com). Uskon, että hän voi auttaa sinua. Ota heihin yhteyttä saadaksesi apua, kuten hän auttoi minua. Alla on hänen rohkaisun sanansa niille, jotka etsivät laillista ja rehellistä yksityistä lainanantajaa. Ota yhteyttä yritykseen WhatsAppin kautta: +393512114999 tai WhatsAppin kautta numeroon +393509313766.
VastaaPoista